Esipuhe
Seuramme johtotähti on ykseysaate. Tämä periaate on läsnä seuratyömme kaikilla tasoilla. Pyrimme löytämään harmonioita ja sympatioita. Etsimme erillisistä asioista yhdistävää tekijää, jonka katsomme asian ydinolemukseksi, sen olennaiseksi merkitykseksi. Ykseyden ihme on se osa hermeettistä prosessia jota tahdomme korostaa, ja josta haluaisimme tehdä näkyvimmän osan työtämme. Jäseniksemme pyrimme valikoimaan ihmisiä joilla on tahtoa ja valmiuksia löytää harmonioita myös silloin kun sellaisia ei helposti ole löydettävissä. Kriittistä älyä korostavassa ajassa koemme työmme kokonaisuutta tasapainottavana tekijänä; enemmän ihmisyyden yhteiseen pyrintöön osallistuvana tekijänä kuin hallitsevaa asemaa tavoittelevana kilpailevana mallina. Tästä luontevasti johtuu se, että joskin perusperiaatteestamme voidaan johtaa – näin uskomme – yleinen toimintaperiaate kaikille ihmisille, emme kuitenkaan voi olla kaikkia asioita kaikille ihmisille.
Hermetiikkamme smaragditauluun kirjoitettu periaate kuitenkin on, että ennen kuin asiat voidaan aidosti yhdistää, ne on ensin huolellisesti erotettava ja puhdistettava toisistaan. Hermeettinen työ tarkoittaa myös sitä, että ulkoisia asioita ei voida työstää, työstämättä samalla sisäisintä itseämmä. Tällainen työ on siis aina hyvin intiimiä, ja ihminen on siinä yleensä paljaampana ja haavoittuvampana kuin ymmärtääkään. Siispä kun sekulaarissa keskustelussa asioista voidaan puhua kuin ne olisivat irrallaan keskustelijoista, hermeetikon lausunnot ovat aina osa sisäistä prosessia, ja ne luovat ja päästävät hienojakoisia sidoksia joiden kautta itseys ja toiseus ovat vuorovaikutuksessa.
Tämän yksilöitä koskevan tekijän lisäksi pyrimme julkisella foorumilla korostamaan yhteistä säveltä, koska koemme sillä olevan tervehdyttävän vaikutuksen yleiseen ilmapiiriin. Voimakkaan kriittiselle keskustelulle, etenkin kun se koskee yhteiskunnallisia tai vastaavalla tapaa ulkoisia asioita, on runsaasti sille paremmin soveltuvia foorumeita. Kuten sanottu, seuramme ei voi olla kaikkia asioita kaikille ihmisille.
Seuramme on kuitenkin moniääninen, ja suloinen ajatus sen jäsenistä yhteisymmärryksessä piehtaroivina eetteriolioina on jopa valitettavan virheellinen. Vaikka erimielisyyksiä ei korosteta, toisinaan ne vaativat tilaa jossa tulla käsitellyksi. Tällaiseksi aiheeksi on nyt noussut kysymys sukupuolista. Olemme päättäneet antaa tälle aiheelle tilaa tavalla, joka poikkeaa yleisistä käytänteistämme. Niinpä fra Raktazocin sukupuolia käsittelevän artikkelin on sovittu aloittavan artikkelien sarjan jossa seuran jäsenet käsittelevät aihetta eri näkökulmista. Hyvin poikkeuksellisesti näissä teksteissä sallitaan yhteiskunnallisia ja sekulaareja sävyjä. Hartain toiveemme on että tämä artikkeleiden sarja voisi korostaa sitä kuinka seuramme koostuu samalla tapaa arjen ongelmien rasittamista vajavaisista yksilöistä kuten kaikki muutkin ihmisyhteisöt; ja että tätä kautta saisimme valjastettua vaikeasti käsiteltäviä energioita yhdeksi tekemisen suureen työhön.
– Frater Obnoxion
Sukupuoli ja okkultismi
Miksi Intian shakta-alueilla palvotaan jumalattaria, mutta naisen asema on silti käytännössä surkea? Uskonnollinen arkkitypiikka ja mytologia on ympäri maailman ja läpi historian ollut sukupuolittunutta. Feminiinisyydelle ja maskuliinisuudelle annetaan eri perinteissä erilaisia merkityksiä. Lisäksi myös androgyyniydellä on oma paikkansa erityisesti länsimaisessa esoteriassa. Toisinaan mytologiset tulkinnat ovat yhteneväisiä myös ulkoisten yhteiskunnallisten olosuhteiden kanssa, toisinaan täysin ristiriidassa. Tässä tekstissä en pyri pohtimaan tarkempia syitä tälle vaihtelevuudelle, eikä teksti tule käsittelemään sukupuoliarkkitypiikkaan liittyviä symbolisia yksityiskohtia, mistä on jo olemassa valtavat määrät kirjallisuutta. Sen sijaan pohdin, miten arkkitypiikan ja okkultismin suhdetta fyysiseen sukupuoleen ja yhteiskunnallisiin sukupuolirooleihin voisi lähestyä rakentavasti. Asiasta on erilaisia tulkintoja myös Azazelin Tähden piirissä. Tässä tekstissä otan paikoin kantaa fra Raktazocin esittämiin näkemyksiin 11.2.2016 Lucifer-looshin blogissa julkaistussa tekstissä Sukupuolen merkitys, mutta avaan omia pohdintojani aiheesta myös yleisemmällä tasolla.
Blavatskyn ja Besantin kaltaisista sukupuolinormeja vastustavista naishahmoista lähtien okkultismin piirissä on toisinaan toteutettu feministisiä aatteita. Toisaalta tästä ja useista tieteellisistä faktoista huolimatta feminismiä on pidetty myös irrelevanttina tai haitallisena. Niin kuin kaikissa ideologioissa, myös siinä on kuitenkin nähtävissä totuudellisia puolia. Feminismi on myös itsessään muuttunut sadan vuoden aikana paljon, ja siksi sen ja okkultismin suhdetta tulisi pohtia uudessa valossa. Kaikissa ideologioissa on myös langenneet ääripäänsä, mutta ennen tuomitsemista ihmiset harvoin jaksavat ottaa selvää, mitä kaikkea tällaisen liikaa huomiota saavan ja feminismin yhteydessä hyvin pieneksi jäävän ääripään lisäksi aatteessa on.
Sukupuoliroolien murros sosiologian ja historian näkökulmasta
Länsimaiden siirtymä esimodernista moderniin ja postmoderniin yhteiskuntaan sisältää valtavan määrän muutoksia, jotka ovat muuttaneet yksilön ja yhteisöllisyyden suhdetta. Prosessin nähdään alkaneen jo 1500-luvulla. Teollistuminen, kapitalismi, tekninen ja tieteellinen kehitys, globalisaatio ja suurkaupungistuminen ovat rikkoneet perinteiset maaseutuyhteisöt. Protestanttinen yksilönvastuun korostaminen, sekularisaatio, poliittinen liberalismi ja demokratia ovat mahdollistaneet suuremman yksilön vapauden. Yhteisöllisyys ei ole kadonnut, vaan yksilö kuuluu edelleen väistämättä erilaisiin yhteisöihin ja identiteetteihin, mutta minkälaisiin, on yhä enemmän yksilön omasta valinnasta kiinni. Tämä mahdollisuuksien määrä mahdollistaa paljon hyvää, mutta aiheuttaa myös hämmennystä ja irrallisuuden tunnetta. Murrokset sukupuoliroolien ja -identiteettien suhteen ovat vain yksi juonne tästä prosessista. Historiallisesta näkökulmasta tällä kokonaisprosessilla ei ole mitään yksittäistä alkusyytä, vaan se tulee nähdä kokonaisuutena.
Myöskin ajankuvaan liittyvät ongelmat tulee nähdä osana tätä laajempaa muutosprosessia. Modernisaation myötä kasvanutta yksilönvapautta voidaan aina käyttää sekä hyvään että pahaan. Ajallemme on ominaista, että sosiaaliset suhteet muodostuvat usein välineellisen hyödyn pohjalle, mikä toisinaan näyttäytyy itsekkyytenä. Toisaalta itsekkyys on ollut ihan yhtä mahdollista myös perinteisen maaseutuyhteisöllisyyden muodoissa, milloin vaikkapa ulkokultaisimmassakin perheidyllissä isä on voinut vapaasti juoda koko perheensä elannon. Tämän kokonaiskuvan huomioon ottaen on erikoista, että jotkut tulkitsevat naisten pyrkimyksen tasa-arvoon jotenkin erityisen itsekkäänä, että koko modernisaatioprosessi ongelmineen johtuisi vain naisasialiikkeestä tai että sen pohjalta olisi odotettavissa jokin matriarkaalinen käänne.
Usein okkultismin kentällä suhtaudutaan muutenkin ristiriitaisesti historiallisten tulkintojen tekemiseen. Toisaalta historian pohjalta tehdään tulkintoja, toisaalta niiden merkitystä pyritään väheksymään, ja näiden rajojen vetäminen perustuu toisinaan mielivaltaisuudelle. Väitän kuitenkin, että niin kauan kuin aika ja paikka ovat välttämättömiä kokemisen välineitä, on valheellista uskotella olevansa jotenkin täydellisen vapaa oman persoonansa historiallisesta kontekstista. Tästä seuraa väistämättä myös eettistä vastuuta. Siksi myös okkultistille on hyödyllistä seurata ja arvioida tieteen saavutuksia ja erilaisia ideologisia suuntauksia.
Sukupuolen fyysinen ja sosiaalinen ulottuvuus
Nykyinen lääketiede ei pysty määrittelemään sukupuolta yksiselitteisesti, mistä hämmentävän harvalla on tietoa. Lyhyesti sanoen biologista sukupuolta ei nähdä enää puhtaan kaksijakoisesti, vaan jatkumona. Siihen mille kohtaa jatkumoa ihminen sijoittuu ja minkälaisen biologisen kombinaation perusteella, vaikuttavat mm. kromosomit, hormonit, sukurauhaset, ulkoiset sukupuolielimet ja sisäiset sukupuolielimet. Fyysisesti on olemassa siis vain enemmän tai vähemmän miehiä ja naisia sekä janan keskikohtaa edustavia intersukupuolisia.
Toinen harhaluulo on kaikkien sukupuolierojen näkeminen yksinomaan biologisina. Edes feministit eivät kiellä, etteikö biologisia eroja olisi, mutta kaikki erot eivät johdu biologisesta pohjasta, vaan ovat sosiaalisesti rakentuneita. Ihmiset kasvatetaan käyttäytymään tiettyjen sukupuolirooliodotusten mukaan, eivätkä suinkaan kasva niihin vain synnynnäisten taipumustensa perusteella. Näistä näkökulmista tehtyä akateemista tutkimusta on saatavilla runsaasti. Mielenkiintoista on myös se, että ympäristön vaikutukset ja kasvatus osaltaan muuttavat kehittyvän lapsen aivorakennetta, joten biologisen ja sosiaalisen sukupuolen suhde on siksi tieteenkin näkökulmasta monimutkainen. Lapsella voi siis sukupuolensa ja keskiarvioiden perusteella olla lievästi suurempi taipumus tietynlaiseen toimintaan, mutta sosiaalinen kasvatus usein pyrkii myös syventämään tuota taipumusta ja essentialisoimaan sen. Feminismin näkökulmasta tämä essentialisoiminen on täysin tarpeetonta ja haitallista, sillä siihen sisältyy aina myös ajatus siitä, mikä on kiellettyä ja ei toivottavaa tietylle sukupuolelle. Irtileikkaamisen idean haitallisuudesta on seurassa puhuttu useissa yhteyksissä.
Sukupuoli on siis jatkumo sekä biologisesti että sosiaalisesti, ja biologiset, sosiaaliset ja psykologiset ominaisuudet kietoutuvat toisiinsa hyvin monimutkaisesti. Tämä ei tarkoita, etteikö silti iso osa sijoittuisi janan jommalle kummalle puolelle ja voitaisi arkisesti puhua naisista ja miehistä, mutta tulisi ymmärtää, että todellisuus on kielellisiä jaotteluja monimutkaisempaa. Tästä johtuu esimerkiksi se, että myös mies voi synnyttää. Myös muu luonto sukupuolta vaihtavine kaloineen ja suvuttomasti lisääntyvine eliöineen on täynnä esimerkkejä siitä, etteivät muuttumattomat sukupuolidikotomiat ja heteroseksi ole ainoita tapoja eksistoida fyysisesti.
Monet sukupuolirooliodotukset eivät perustu mihinkään biologisiin faktoihin. Feminismi (ainakin sen maltillisessa, valtavirran muodossa) ei pyri neutraloimaan sukupuolia, vaikka usein näin virheellisesti väitetäänkin, vaan ottamaan huomioon nämä faktat ja kunnioittamaan sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden rikkautta niiden valossa. Aidosta tasa-arvosta ei edelleenkään voida länsimaissa puhua, vaan edelleen vanhoihin harhaluuloihin perustuvat oletukset rajoittavat yksilönvapautta. Siksi esimerkiksi isältä evätään useammin lapsen huoltajuus, ja naisia valitaan harvemmin johtotehtäviin, siitä huolimatta, ettei kummallakaan sukupuolella ole essentiaalisesti parempia valmiuksia toimia kyseisissä rooleissa. Samanlaista syrjintää esiintyy myös huomaamattomammissa arkiseksi omaksutuissa tilanteissa. Siksi kaikki ihmiset ovat väistämättä osallisina tässä sosiaalisessa rakenteessa, tiedostivat he sitä tai eivät.
Esoteerinen merkitys muutosten taustalla
Miksi sitten vanhoihin sukupuolirooleihin on uskottu ja paljolti uskotaan edelleen? Perinteiset sukupuoliroolit ovat olleet ja ovat edelleen massoille pakollinen muotoon sitoutettu ajattelun ja kokemisen väline, jolla arkkityyppisiä vastavoimia on pyritty ymmärtämään. Nyt kollektiiviseen tietoisuuteen on nousemassa kuitenkin ymmärrys siitä, että koko sukupuolinen kirjo löytyy pohjimmiltaan kaikista. Se että miesten, naisten ja sukupuolettomien välillä on käytännössä ja vaihtelevasti biologisia ja sosiaalisesti rakennettuja eroja ei muuta tätä totuutta. Vaikka arkkitypiikka on usein dikotomista, on yksilössä mikrokosmos kaikkine ääripäineen ja mahdollisuuksineen. Alkemiallinen sulautuminen ei edellytä miestä ja naista erillisinä fyysisinä yksilöinä.
Näiden yhteiskunnallisten muutosten voidaan nähdä ilmentävän kollektiivisen tajunnan muutoksia, uudenlaista suhdetta manaksen ja buddhin välillä. Manaksen näkökulmasta se näyttäytyy uudenlaisena yksilöllisyytenä. Enää yksilölle ei ole valmiita vastauksia siitä, mikä on oikea uskonto, oikea yhteiskunta-asema, oikea kansallisuus ja oikea sukupuolirooli, mihin kenenkin tulisi käpertyä. Ihminen joutuu rakentamaan nämä väliaikaiset kuorensa yksilöllisesti ja tarpeeksi pitkälle edettyään huomaakin niiden olevan pelkkää tomua, Ihmisen ollessa jotain aivan muuta. Tasa-arvopyrkimykset ovat taas maallinen kalpea kaiku yleisen veljeyden ideasta, joka vanhoista konnotaatioistaan huolimatta koskettaakin koko ihmiskuntaa. Siinä on mustan ja punaisen paradoksaalinen suhde: miten olla yksilö erottamattomana osana Ykseyttä, miten yhdistää näennäiset vastakohdat rakkauden ja ymmärryksen alaisuudessa.
Miksi se sitten on niin vaikeaa? Käytännön elämässä mortifikaation kokeminen on lähes aina tuskallista, sekä yksilöllisellä että kollektiivisella tasolla. Mortifikaation keskellä ihminen elää uuden ja vanhan välisessä liminaalitilassa. Pintapersoonalle tämä näyttäytyy identiteettikriiseinä ja turvattomuuden tunteena. Sisäisesti muutos on kuitenkin välttämätön, sillä vanhoihin ajattelun muotoihin takertuminen pitkittää kärsimystä moninkertaisesti: Tunteellisuus ei olekaan vain naisten yksityisomaisuutta, vaan miesten tukahdutetuista tunteista kielivät korkeat itsemurhatilastot, alhaisempi elinikä ja väkivalta. Nainenkin kykenee älyllisyyteen ja itsenäisyyteen, kun siihen vain annetaan aidosti mahdollisuus.
Ja juuri sellaisina nuo vanhakantaiset sukupuolikäsitykset niiden normatiivisessa, muka velvoittavassa muodossa, on nähtävä: kerta kaikkiaan tarpeettomina ja väkivaltaisina. Tässä mielessä ”vihaisten feministien” viha asettuu ymmärrettävään kontekstiin. Viha puhdistetussa muodossaan kohdistuu kärsimystä aiheuttaviin ja kehitystä hidastaviin rakenteisiin, oli se sitten sukupuoliset sovinnaissäännöt tai autoritäärinen persoonallinen Jumala. Ihmisen pakottaminen elämään jonkin sukupuoliroolin mukaan on yhtä naurettavaa, kuin pakottaa uskomaan persoonalliseen Jumalaan. Toisaalta kaikessa on mahdollisuus myös langeta ja mennä äärimmäisyyksiin. Hyvästäkin tarkoituksesta ja ismistä voi tulla yksi takertumista aiheuttava ja kehitystä hidastava identiteetti lisää. Feminismin lankeaminen tapahtuu silloin, jos viha kohdistuu rakenteiden lisäksi myös ihmisiin. Okkultisti ymmärtää tämän, vaikka tietyn tason yhteneväisyys satanismin kanssa onkin selvä. Satanismi ja feminismi vastustavat tekopyhää sovinnaisuutta, moralisointia ja auktoriteettiuskoa.
Fyysiseen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen suhtautuminen
Vanha ajattelun tapa on siis hylättävä. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sitoutunutta arkkitypiikkaa ei tule samaistaa fyysiseen tai sosiaaliseen sukupuoleen, vaan arkkityyppiset tulkinnat tulee ymmärtää ennen kaikkea välineellisesti ja subjektiivisesti. Käytännön elämässä tämä tarkoittaa ihmisten kohtaamista ja kunnioittamista yksilönä ja kieltäytymistä muiden identiteettien dominoimiseen. Jokainen kokekoot persoonallisen osansa sukupuolisella ja seksuaalisella jatkumolla miten haluaa, kunhan se ei aiheuta kärsimystä muille, eikä vie muiden oikeutta vastaavaan valinnanvapauteen. Tässä on ainoa mitta terveelle sukupuolisuudelle ja seksuaalisuudelle. Pidemmälle vietynä välineellisyyden ymmärtäminen tarkoittaa myös sitä, että sukupuoliarkkitypiikka ei ylipäätään ole itseisarvoista, eikä sen korostaminen kaikille välttämätöntä henkisen kehityksen edistämiseksi.
Okkultistin tulisi ymmärtää erityisen hyvin se eettinen vastuu, mikä harmittomiltakin vaikuttavien dogmien ylläpitämisellä voi olla. Esimerkiksi naisen toimijuus on jo vuosituhansien ajan rajattu kodin ja äitiyden piiriin, kun mies on edustanut yhteisön julkista piiriä. Vaikka äitiys ja synnyttäminen ovat kauniita ja voimallisia asioita, tulisi muistaa, että naisesta ei tule aktiivinen synnyttämisen kautta, vaan nainen on aktiivinen ihmisyksilö lähtökohtaisesti. Elämän kunnioittaminen kokonaisvaltaisesti ei rajoitu stereotypioihin.
Esoteriassahan on pohjimmiltaan kyse ideoiden näkemisestä ja toteuttamisesta läpi muuttuvan muodon. Miten sama idea toistuu kulloisessakin ajallisessa ja avaruudellisessa kontekstissa? On ymmärrettävää, että tietoisuus vaatii välikappaleita joihin takertua, joiden avulla käsitellä omaa olemassaoloansa. En kuitenkaan koskaan väsy buddhalaiseen lauttavertaukseen; Tämä lautta oli kovin hyödyllinen, mutta miksi raahaisin sitä nyt selässäni, kun joen yli on päästy jo? Missä määrin on siis välttämätöntä ylittää sukupuolidikotomiat sen kannalta, mitä on Ykseys?
Aito satanisti ei ota mitään annettuna – niin hyvässä kuin pahassa. Siksi en odota sellaista kohtelua näillekään näkemyksille. Tämän puheenvuoron pohjalta toivon kuitenkin, ettei lukija sortuisi älylliseen laiskuuteen, mitä varsinkin tämän aiheen tiimoilta puolin ja toisin esiintyy aivan liikaa. Olivat lukijan näkemykset sitten missä suhteessa kirjoittajan mielipiteisiin tahansa, toivon että totuttuja käsityksiä uskallettaisiin haastaa.
– Soror N.