Aihearkisto: Magia & rituaali

Juhlitaanko valoa vai pimeyttä?

Talvipäivänseisaukseen liitetään monissa eri uskonnoissa jumaluuden syntyminen. Valonpilkahdus eli pitenevä päivä näyttäytyy niin roomalaisena Auringon syntymäjuhlana (Sol Invictus) kuin myöhemmin kristinuskon keskushenkilön Jeesuksen syntymäpäivänä. Pakanallisessa wicca-uskonnossa talvipäivänseisauksen sapattina iloitaan uudestisyntyneestä auringonjumalasta. Monessa uskonnossa poltetaan tulia ja kokkoja auringon paluun kunniaksi.

Tämä kaikki auringon ja valon juhlistaminen tapahtuu siis vuoden pisimpänä yönä, vaikka silloin olisi mitä parhaimmat puitteet hiljentyä nauttimaan pimeydestä, kaamoksesta ja talviunen tuomasta levosta. Tällainen pimeyden juhla kuitenkin on jäänyt aurinkoa ja hedelmällisyyttä korostavien juhlien jalkoihin, joskin Halloweenin aikaan osataan antaa siivu kuoleman juhlistamiselle.

Vanhassa saamelaisessa kulttuurissa pimeää aikaa osattiin juhlistaa. Kuukausien kaamos ja erityisesti joulu-helmikuu oli levon ja hiljaisuuden aikaa. Tähän rauhallisen elämän vaatimukseen liittyi myös uskomus siitä, että jos lapset mekastivat tuolloin, tuli tunturista Staalo (Stallu) ja vei nämä mukanaan ja pisti pataansa. Tästä on myöhemmin kehittynyt ajatus ”joulustaalosta”, joka on vähän kuten joulupukki, mutta pelottava hahmo. Kuitenkaan alkuperäiskansalla tällaista uskomusta ei ole ollut. Vasta kun kaamos loppui keväällä, kumarrettiin palaavaa aurinkoa.

Minun jouluhetkeni on hartaimmillaan silloin, kun jouluyönä saan puhaltaa kynttilät sammuksiin, seisoa hiljaa kuusimetsässä ja antaa kylmän pakkasilman huurruttaa hengitykseni. Yksikään tähti ei loista. Pakkanen narisee kenkien alla. Tankkaan itseeni pimeyttä ja raikasta metsäilmaa.

Aamulla voin taas sytyttää kynttilät ja antaa päivän kasvattaa valoaan.
Mutta talvipäivänseisaus on vuoden pisimmän yön juhla.
Pimeyden juhla.
Kaamos.

 

 

Uuden ajan mahdollisuudet & haasteet

Talvipäivänseisauksen aika osui tänä merkityksekkäänä vuonna Luciferin päivälle, Luciferin hetkelle. Tämä Venuksen tähtivalta on ihmiskuntaan aivan erityislaatuisessa yhteydessä, kuten jokainen kyseiseen kahtalaiseen tähteen liittyvä myyttisikermä osaa kertoa – ja jokaisella kansalla on oma ”langenneen” (taivaasta maahan laskeutuneen & kärsimyksiin sidotuksi tulleen) valontuojan myyttinsä. Ilta- ja aamuhämärän valtiaana, ”päivätähtenä” tunnettu Lucifer-Fosforos ilmaisee piilotajunnan syvyyden läsnäoloa & väylää elävässä elämässämme. Se, Hän, on todellakin Christus in nobis, Vapahtaja meissä.

Ei ole ihmisten aikaa joka ei kuuluisi Luciferin alaisuuteen, mutta jo toista sataa vuotta on tämä aamuhämärä noussut ainutlaatuisella intensiteetillä. Aika jota elämme on ollut ja on valontuojan aikaa: ei niinkään kylmän järjen valon kuin tuon todellisemman, eheämmän valon, jolle meille ei toistaiseksi ole paljon parempia nimiä kuin ympäripyöreä intuition käsite. Valon maailmasta, joka on buddhi – ”taivaiden valtakunta” – loistaa ikkuna alas ihmisten maailmaan: korkeampi äly eli manas, ei looginen vaan logiikkaa korkeampi innoitus, Luciferin valo, joka ilmenee Oivalluksena. Hänen tähtensä on vihkimyksen tähti, inspiraation tähti, valon seppele jokaisen Saturnuksen kärsimysten alla koetellun ja Marsin ristillä persoonan vaivoihin lävistetyn kilvoittelijan yllä. Ja niin kuin leimuava tähti voi heijastua pienestäkin kastepisarasta, niin meidänkin Lucifer-looshimme pyrkii heijastamaan Mestarin käsittämätöntä valkeutta omassa pienessä maailmassamme, ihmisten maailmassa.

Mutta ihmiset, joilla on osana luoda katseensa yhtä lailla alas mustan maan kauneuteen ja aamuruskon granaatinpunaa loistavaan horisonttiin kuin ylös tähtisen yön valoihin, kysyvät luonnollisesti: Mitä tämä uusi aika merkitsee meidän arjessamme? Mitä meidän tulisi odottaa, minkä eteen tehdä työmme? Olisi mahdotonta ja tarpeetonta toistaa tässä kaikkea, mitä jo on sanottu, mutta seuraava katkelma Demonien Kuutiosta voi toimia siltana yllä esitetyn ja käytännön konkretisoitumien välille, jos meillä on kärsivällisyyttä paneutua sen tutkimiseen:

”Ruhtinaat, jota vastaava luokka kabbalassa on elohim eli jumalankaltaiset luojat, ilmaisee suoraa virtausta hengestä aineeseen. Tämä luokka tuo älyn vitaliteetin energiana ruumiiseen, ja sitä vastaa siten tähtisymbolismin järjestelmässä Venus, ihmisen abstraktin tietoisuuden ja eroksen hallitsija. Hallitseva henki on Anael, jota pidetään astraalimaailman näkyjen enkelinä johtuen sen välittäjänluonteesta alemman (arkkienkelten ja enkelten) muodollisen maailman ja korkeamman todellisuuden välillä. Tämän henkien luokan työn kautta luova voima tuodaan alas ulkoistavaan kolminaismaailmaan. Sen antiteesi Kätkijät, satariel, ovat älyn pimentäjiä ja ilmaisun hämärtäjiä, valon pimittäjiä. Nämä henget näyttävät nostavan mielen salaperäisiin korkeuksiin, mutta johtavat tosiasiassa absurditeetteihin, sillä intuition sijaan niiden pohja on astraaliharhassa. Näiden henkien käyttämien kiehtovien sanamuotojen takaa ei koskaan paljastu mitään erinomaista, ellei ulkopuolinen tulkitsija itse sitä sinne tuo. Hallitsevan olemuksen nimi on Lucifuge, valonkammoaja, väärä mysteeri jonka aito tieto hajottaa, valonkantaja Luciferin vääristynyt käänteismuoto.” (Demonien Kuutio, IV)

Nämä ovat nousevan ajan mahdollisuudet ja myös haasteet. Kulloisenkin inspiraation kohdistaminen käytäntöön viisaasti eikä holtittomasti on jokaisen ihmisen työnä jokaisena hetkenä, ja aivan erityisesti näiden voimien lähteistä jossain määrin tietoisen okkultistin.

Sinun tähtesi loistaa yllämme / valaisten tien sydämen pyhäkköön / joka aina on läsnä, aina todellinen. / Kun kaksi kättä yhtyvät rukoukseen / kun henkien kuorot nousevat / kehon tähtitaivas avautuu loistamaan…

Coniuro & confirmo super vos angeli fortes, sancti atque potentes, in nomine On, Hey, Heya, Ia, Ie, Adonay, Saday, & in nomine Saday, qui creavit quadrupedia & animalia reptilia, & homines in sexto die, & adame dedit potestatem super omnia animalia: unde benedictum sit nomen creatoris in loco suo: & per nomina angelorum servientium in tertio exercitu, coram Dagiel angelo magno, principe forti autque potenti: & per nomen steallae quae est Venus: & per sigillum stellae Azazelis, quod quidem est sanctum: & per nomina praedicta coniuro super te anael, qui es praepositus diei sextae, ut pro me labores, & ad moleas omnem meam petitionem, iuxta meum velle & votum meum, in negotio & causa mea.

Sarabocres, nassar, cynassa, harthan, bileth, milalu, abucaba, abaa, hyici, quiron, zach, eladeb, maymon, assaiby, albunalich, haybalidech, yasfla, barthan, taadas, caudas, yalcal, formione, guth, maguth, guthryn, iammax, carmox, ycanol, pasfran. Venite – exercitus angelorum, qui Lucifer dicitur, vos meis preceptis subdiciat.

Seksuaalisuudesta

Seksuaalisuus on ihmisen olemuksessa ehkä hankalimmin käsiteltäviä asioita, mutta samalla myös voimakkain ja potentiaalisin henkisen työskentelyn ja kehittymisen kannalta. Voidaan kysyä, onko mitään mikä lopulta ei olisi jollain tasolla tekemisissä seksuaalienergian kanssa, sillä tuo energia on lopulta yhtä koko maailmankaikkeudessa toimivan luovan voiman kanssa. Se esiintyy eri tavoin ja vain osittain ihmisen seksuaalisuudessa, mutta tuo puoli on persoonallisella tasolla meille erityisen hankala ja pitää usein sisällään ongelmia ja traumoja, joiden käsittelyssä varsinkin uskonnon ja henkisyyden osalta on helppo langeta moralisoivaan asenteeseen.

Arkisen ihmisen seksuaalinen kanssakäyminen on usein näennäisen ongelmatonta ja kepeää, ja sen ei välttämättä ajatella olevan muuta kuin väline suvunjatkamisen ja nautinnonhalun toteuttamiseen. Sen sijaan syvempiä tasoja luodatessa ihmiselle alkaa usein tulla vastaan hankaluuksia seksuaalisuuden käsittelyssä ja siihen suhtautumisessa. Tämän voi helposti tulkita väärin siten, että menetämme itsestämme jotain verrattuna aikaisempaan tai tulemme jollain tapaa huonommiksi ja seksuaalinen elämä alkaa näyttäytyä ongelmallisena. Todellisuudessa, kuoriessamme kerroksia ja pintaa oman keskipisteemme ympäriltä, törmäämme ongelmiin, jotka ovat aina kulkeneet mukanamme, mutta tiedostamme ne vasta syvemmän itsetuntemuksen kautta. Koska tämä prosessi kulkee käsi kädessä oman Voiman ja suuremman potentiaalin löytämisen kanssa, emme voi edes olettaa, että seksuaalienergian puhdistaminen traumoista ym. ja Käärmetulen (jota käytän tässä ilmaisemaan kaikkea luovaa voimaa) herättäminen olisi helppo työ. Tuolla tiellä päädymme raadollisimpien traumojemme äärelle, jossa vasta mitataan kykymme katsoa itseämme rikkinäisinä ja haavoitettuina, kaikesta pintapuolisesta lujuudesta riisuttuna. Ymmärrämme paremmin, mistä kumpuaa epätoivo, väkivalta ja monet ilmiöt, jotka toteutuessaan ainoastaan syventävät haavojamme. Vaikka emme toimisikaan väärin, noiden haavojen päälle usein vain kasaamme lisää tomua peittämään niitä. Tämä voi tapahtua joko vääränlaisella vetäytymisellä seksuaalisuudesta tai liioitellulla seksuaalisella aktiivisuudella. Erittäin tärkeää on kuitenkin korostaa, että seksuaalisten suhteiden ja toiminnan määrällä ei vielä itsessään ole merkitystä; ainoastaan sillä, onko toimintamme syynä pyrkimys peittää vai purkaa traumojamme.

Henkisyyteen ja itsekehitykseen pyrkivä ihminen saa usein taakakseen myös jotain mitä voisimme kutsua kollektiiviseksi karmaksi, jonka syy on yleisemmin lähtöisin niistä keinoista, joilla seksuaalisuutta on pyritty käsittelemään tai hallitsemaan, kuin varsinaisesta vääränlaisesta toiminnasta. Koska kirkollisen/järjestäytyneen uskonnon suhde seksuaalisuuteen on lähes aina ollut ongelmallinen, on ymmärrettävää että idealistille voi olla hankala löytää oikea lähestymistapa energiaan, jonka ympärille on kasautunut aikakausien mittaan paljon vaikeasti käsiteltäviä lukkoja tai tukoksia. Toisaalla taas näemme, ettei suoranainen seksuaalisen aktin palvominen eläimellisellä tavalla ole myöskään ratkaisu, vaan pelkkä vastareaktio edelliseen, ja seurauksena on helposti jälleen uusia reaktiota; joiden ketju on loputon, jos ainoastaan otamme aina uuden ääripään, emmekä yritä yhdistää näitä erilaisia katsontatapoja, pyrkien saamaan jokainen olemuspuolemme yhtymään tässä prosessissa ja toimimaan keskenään sopusoinnussa. Palaten hieman edellisen Kruunu-chakraa ja -symboliikkaa käsittelevän tekstini aiheisiin voimme tulkita toisen suhtautumistavan liittyvän ainoastaan ”korkeimpaan” energiaan, joka helposti unohtaa toiseuden fyysisellä tasolla, ja toisen lähestymistavan huomaamme fyysisyydessään unohtavan jokaisen ihmisen sielullisuuden ja itseyden, latistaen elämän pelkkien kuorien tasolle. Kuten Kruunu-kirjoituksessa kerrottiin näiden henkisen ja fyysisen ääripään muodostavan kehän ihmisyyden ympärille, voimme muistaa ihmisyyden keskustan sijaitsevan tällöin sydän-chakran kohdalla ja tämän ympärille on kaikki haavamme viilletty. Toiselta puolelta ne syntyvät dogmaattiseksi muodostuvan idealismin kautta, toiselta puolen ihmisen sielun ja henkisen alkuperän kieltämisestä. Molemmat näistä tekevät ihmisestä välineen väärällä tavalla, kieltäen kokonaisuuden joka kiteytyy niiden keskellä. Kirjoituksen lopuksi lähdemme tietenkin kliseisesti puhumaan rakkaudesta, joka ristiriitaisesti voi muodostua jopa vaaralliseksi tavaksi ratkaista ongelmaa, jos pidämme rakkautta ainoastaan henkisenä tai fyysisenä. Rakkaus kuitenkin ilmentyy näiden kahden ääripään välissä, eikä sitä tässä maailmassa olisi nähtävissä ilman molempien olemassaoloa. Ja missä muualla seksuaalienergia, jännite kahden näennäisesti erillään olevan kohteen kanssa, voisi todella ilmentyä kuin siinä samassa keskipisteessä, jossa rakkaus saa ilmentymänsä. Tälle ilmiölle ei ole merkitystä onko tuo yhdentyminen yksilön sisäinen vai ulkoinen prosessi, koska riippumatta lopulta siitä sijoitammeko oman itseytemme enemmän fyysiseen tai henkiseen, ilmenee kyseisen ”sijaintimme” vastakohta meille aina toiseutena sekä sisällämme, että ulkopuolellamme ja jännite syntyy näiden välillä. Luominen, joka on sidoksissa tähän samaan seksuaalisuuteen, ei tietenkään ole jonkin luomista tyhjästä, vaan asioiden kutsumista esiin. Riippuen siitä, mille kehälle ytimemme ympärille olemme itse sijoittuneet, toimii tuo esiin kutsumisen magnetismi siten, että se kutsuu tiettyjä vastailmiöitään esiin joko negatiivisella tai positiivisella tavalla. Mutta mitä syytä on luoda siinä vaiheessa, kun keskipiste on saavutettu, eikä vastakohtia enää tarvitse kutsua esiin? Palaatkaamme siihen myöhemmin, siinä vaiheessa kun asia on selvinnyt.

 

Luciferin Juhlahymni

Kevään siirtymäjuhlaa vietetään 1.5. edeltävänä yönä. Azazelin Tähden rituaalissa sen nimenä on Luciferin Yö, ja tähän aikaan kuuluu oma juhlahymninsä.

 

LUCIFERIN JUHLAHYMNI

Viisauden kukkasin on otsasi seppelöity
ja kasvosi loistavat kuin ahjo
pukusi olen minä ja hän
ajatukseni sanojesi kaiut

Vos estis lux mundi
non potest civitas abscondi
supra montem posita

Neito ja käärme, liekki ja näkemys
viisaus iänkaikkisesta iänkaikkiseen
ikuinen Jumala, sielujen valo
Lucifer-Christos, aamunkoiton poika

Jumalani, johdata minua; Jumalatar, voimista minut
lävistettynä uhripyörään maan ja taivaan välille
vuodan alhaalta ylös maljan kaikkien pelastukseksi
Nouse, oi Mestari, tähden lailla meidän sydämiimme

Per viscera misericordiae Dei nostri in quibus visitavit nos oriens ex alto

 
Uuden kevään valo, kirkkaus & inspiraatio olkoon kaikkien veljien & sisarten kanssa, niin veljeskunnan sisä- kuin ulkopuolella! Aum, Hrîm, Klîm.