Aihearkisto: Tarinat

Kävele nopeampaa!

– Kävelepä nyt reippaasti.
– Nyt ylös sieltä pensaasta, jätä se oksa siihen.
– Ei jäädä lätäkköön puljaamaan, on kiire…

Huomaan suustani lipsahtavan toisinaan armeijahenkisiä komentoja lapsen suuntaan. Myöhemmin minua saattaa harmittaa, sillä kiire on mielentila, johon pystyy vaikuttamaan. Miksi pitäisi kävellä reippaasti, jos voi jäädä ihmettelemään puussa kasvavaa naavaa, lintujen pyrähtelyä ja ojassa pörrääviä kärpäsiä. Haluanko, että lapsestani tulee reippaastikävelijä, joka ohittaa maailman monimuotoisuuden ja luonnon pienet ihmeet?

Jeesus Nasaretilaisen sanotaan tuumanneen, että ihmisen tarvisisi tulla lapsen kaltaiseksi. En tiedä mitä kaikkea tähän on tulkittu sisältyvän, mutta voisin ajatella sillä viitattavan henkilöön, joka ei ole hukannut kykyä pysähtyä, ihastella vilpittömästi, haltioitua luonnosta ja omasta mielikuvituksesta.

– Ei ole kiire, tutki vaan rauhassa.
– Okei, kerätään sitten keppejä puun alle.
– Kyllä äiti voi odottaa, leiki vaan!

Ei sillä, että lapsen pitäisi saada tehdä kaikki oman päänsä mukaan. Rajat luovat puitteet turvalliselle ololle. Mutta rohkea saa olla. Yritän olla käyttämättä sanoja ”varopas nyt, ettet vaan kaadu”. Kokeillessa oppii. Housunpolvia voi paikata. Meillä on tarpeeksi laastareita. Syli on aina avoinna ja rakkautta ja lohdutusta saatavilla. Mutta tämän maailman tahtiin ei tarvitse mennä. Voi olla luova ja uhmakas, eikä pienestä pitäen normin mukainen ja tuottelias.

Azazelin Tähden jäsenyys näkyy vanhemmuudessani niin, että kunnioitan lapsien kykyä innostua ja kiinnostua erilaisista asioista. En pakota häntä pyhäkouluun tai pianotunneille, mutta hyviä tapoja ja eläimien sekä luonnon empaattista kohtelua opetellaan säännönmukaisesti. Ymmärrän myös, että lapsen ikävaiheisiin kuuluu uhma ja oman tahdon muodostuminen. Tähän kuuluu kapina vanhempia kohtaan. Jos sen yrittää kieltää tai estää, lapsi projisoi asian myöhemmin luomalla itselleen vaikkapa vanhatestamentillisen tuomitsevan jumalan, jota vastaan voi kapinoida lapsen lailla.

Vaikka olen itse okkultisti ja maagikko, en opeta omaa maailmankuvaani lapsille mitenkään aktiivisesti. Mielestäni lasten on tärkeintä saada opetusta kaikista uskonnoista, maailmankatsomuksista, filosofiasta, kansanperinteestä ja erilaisista tavoista. Tärkeintä on oppia ymmärtämään ajatusten monimuotoisuutta ja saada kriittisen ajattelun avaimia, jotta voi sitten vanhempana muodostaa oman maailmankuvansa.

Omassa tahdissa. Reippaasti tai laahustaen.

Arkipäivän pyrintö ja puhdas intentio

Tapasin työpaikallani siivoojana toimivan nigerialaismiehen. Hän tervehtii kohteliaasti ja kysyy kulttuurisidonnaisesti kuulumisia heti tervehdyksen perään. Hän tapasi maanantaisin kysyä kuinka viikonloppuni sujui, johon saman vastakysymyksen esitettyäni sain kerran vastauksen, ettei erityisen hyvin, koska oli yksinäistä eikä mitään tekemistä. Hän kysyi vietinkö aikaa kavereideni kanssa, johon vastasin etten minä erityisemmin ”hengaile” missään, vaan olen pääasiassa joko kotona tai metsässä, ja talvisin jäällä kävelemässä.

Hänen yksinäisyytensä jäi vaivaamaan minua siinä määrin että mieleeni tuli pyytää häntä liittymään joskus seuraani. Ennen kysymistä kävin pohdinnan: mitä jos hänestä tulee taakka joka soittelee usein ja kysyy minua seurakseen. Kun minusta ei saa perinteistä hengailukaveria, jonka kanssa viettää aikaa, niin ajatteleeko hän hiljaisuuden johtuvan hänestä itsestään, jolloin hyvä tarkoitukseni kääntyykin itseään vastaan? Jos keskustelisin omasta yksityisyydestäni ennen lähtöä, niin mieleen tulisi, että teen kaiken tämän vain säälistä. Pohdintani jatkuivat naurettavuuteen saakka, ja alkoi tuntua etten enää kykene lähtemään minnekään.

Kaikki tämä holismia edistävä ajattelu, ja minä olen täysin umpisolmussa miettimässä onko intentioni puhdas. Miksen ole kysynyt ketään muita ympärilläni olevia yksinäisiä ihmisiä liittymään seuraan? Olisinko ylpeä teostani ja olisiko väärin olla ylpeä? Tunnen myötätuntoa, mutta nostanko itseni samalla hänen yläpuolelleen? Onko hän vain testikohteeni, jonka avulla oppia jotain itsestäni? Tuntuu että kaikki tämä pohdinta kertoi varsin karulla tavalla oman mitättömyyteni, ja sen kuinka pitkä ja kivinen tie edessäni on.

Keskustelumme jatkuivat töissä ja sain omia ajatuksiani sen verran avattua, että pystyin kysymään häntä mukaani. Hän rohkaistui kävelemään jäitä myöten. Samalla keskustelimme elämän ja ihmisyyden ongelmakohdista, jossain vaiheessa todeten, että mehän olemme kuin Jeesus Kristuksia kävelemässä vetten päällä.

Uskontojen Lucifer – Latter Day Saints

Olen tarkastellut eri uskontokuntien näkemystä ja toisistaan poikkeavia tulkintoja hahmosta, joka tunnetaan yleisesti nimellä Lucifer. Tässä kirjoituksessa on aiheena Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon (MAP-kirkko), eli tutummin Mormonikirkon, opillinen näkemys Luciferista.

Tekstin luonne on yleissivistävä ja näin ollen pyrin pitämään näkemykset mahdollisimman oikeaoppisina tarkasteltaviin uskomusjärjestelmiin nähden ja välttämään omia tulkintoja ja mielipiteitä.

Maallista Elämää edeltävä elämä ja Taivaallisen Isän Lapset

MAP-kirkon perustaviin oppeihin kuuluu näkemys elämästä ennen syntymää maan päälle. Ennen tätä maallista elämää ihminen eli Isä Jumalan (Elohim) kanssa henkiruumiina hänen valtakunnassaan, jossa ihminen tunsi Jumalan ja rakasti Jumalaa, sekä Jumala tunsi ihmisen ja rakasti häntä. Ihmisten tuli kuitenkin saada tarpeellista ymmärrystä, joten Taivaallinen Isä lähetti heidät maan päälle saamaan kokemuksia ja oppimaan oikeanlaista toimintaa ja oikeanlaisten ratkaisujen tekemistä.

Isä Jumalan lapsia ovat kaikki ihmiset, myös Jeesus ja Lucifer. Mormonien oppien mukaan Isä Jumala on Elohim ja hänen ensimmäinen poikansa on Jeesus Kristus eli Jehova. Isä Jumala ja Jehova ovat siis eri persoonia, joka ei ole yleinen näkemys Kristillisyyden piirissä. Ehkä vieläkin harvinaisempi näkemys on Jeesuksen samaistaminen Jehovaan.

Olemme siis kaikki toistemme henkisisaruksia, lähtöisin taivaallisesta valtakunnasta. Jeesus Kristus oli Isä Jumalan ensimmäinen lapsi ja näin kirjaimellisesti meidän kaikkien vanhempi veli, Luciferin ollessa Elohimin toiseksi vanhin lapsi. Koska olemme suoria taivaallisten vanhempiemme lapsia, on meillä peritty potentiaali kehittää jumalallisia ominaisuuksia. Maan asuttaminen ja fyysisten ruumiiden saaminen liittyvät vahvasti tähän.

Mormonien oppien mukaan enkelit, demonit, kuolevaiset ja jumalat ovat eri kehitystasolla olevia saman rodun olentoja, eivät toisistaan poikkeavia rotuja, niin kuin opetetaan perinteisessä Kristinuskossa ja Islamissa.

Taivaallinen kokoontuminen ja Luciferin Lankeemus

Luciferin lankeemuksen tarina alkaa Taivaallisen Isän pitämästä tapaamisesta, johon hän kutsui kaikki lapsensa. Tapaamisen tarkoitus oli selvittää suunnitelma, jonka avulla kaikki henkilapset voisivat tulla Isänsä kaltaisiksi (tähän kuului suunnitelma maan asuttamisesta). Tapaamisessa Taivaallinen Isä selvitti myös, että maan päällä kaikki tekisivät syntiä ja kuolisivat. Jonkun tulisi olla Pelastaja, joka kärsisi ja kuolisi syntiemme puolesta, jotta muut voisivat pelastua. Lucifer ei pitänyt tästä suunnitelmasta vaan halusi, että Taivaallinen Isä muuttaisi sitä niin, että kaikki pelastuisivat ottamalla heiltä pois vapaan tahdon, joka mahdollistaa synnin tekemisen. Näin kaikki ihmiset olisivat pakotettuja olemaan yhteydessä Elohimiin.

Jeesus, vanhin lapsista, joka oli yksimielinen Elohimin suunnitelman kanssa, halusi ottaa vapaaehtoisen Pelastajan roolin. Hän antoi suunnitelmasta kaiken kunnian Taivaalliselle Isälle, toisin kuin Lucifer, joka halusi kaiken kunnian omasta suunnitelmastaan itselleen, jota piti parempana kuin Elohimin pelastussuunnitelmaa. Taivaallinen Isä valitsi vanhimman lapsensa Jeesuksen Pelastajaksi. Tämä päätös suututti Luciferin saaden hänet nousemaan kapinaan Isä Jumalaa, Jeesusta ja heidän suunnitelmaansa vastaan. Taivaallisten lasten tuli nyt valita puolensa, joko Taivaallisen Isän ja Jeesuksen seuraajina tai Luciferin seuraajina.

Kolmannes henkilapsista päätyi Luciferin puolelle ja heidät karkotettiin tämän vuoksi Taivaasta. Luciferista tuli tämän kapinan seurauksena Saatana (valontuojasta tuli vastustaja) ja häntä seuranneista henkilapsista tuli pahoja henkiä, jotka edelleenkin pyrkivät saamaan ihmiset tekemään pahoja, Taivaallisen Isän suunnitelman vastaisia tekoja. Näille pahoiksi hengiksi muuttuneille henkilapsille Taivaallinen Isä ei myöskään suonut fyysistä ruumista, joka on välttämättömänä edellytyksenä kehittymiselle kohti jumaluutta. Kaikki henget, jotka seurasivat Taivaallisen Isän suunnitelmaa ja Jeesusta kuolevaista elämää edeltävässä elämässä, ovat syntyneet tai syntyvät maan päälle fyysisen ruumiin omaavina ihmisinä.

“for the heavens wept over him – he was Lucifer, a son of the morning” (D&C 76:26)

Lucifer ja Jeesus

Maallista elämää edeltävässä henkimaailmassa sekä Jeesus että Lucifer olivat vahvoja ja vaikutusvaltaisia johtajia, omaten suuren tietämyksen. Miten on siis mahdollista, että nämä kaksi keskenään niin samankaltaista veljestä päätyivät niin vastakkaisiin ratkaisuihin ja näkemyksiin? Vastaus tähän pulmaan löytyy vapaasta tahdosta. Luciferia ei alun perin luotu pahaksi, vaan hänestä tuli oman väärän ratkaisunsa kautta Saatana, Vastustaja, suuri harhauttaja. Pahuuden aiheuttaja oli siis vapaa tahto, joka yhtäläisesti mahdollistaa myös oikeanlaisen ratkaisun tekemisen, johon Jeesus päätyi.

Tarinassa voidaan huomata, että oman tehtävänsä täyttäminen, jonka Jumala on meille antanut, on oikein. Kun taas valitessamme Jumalan suunnitelman sijaan päämääräksi voiman ja kunnian, sekä itseemme kohdistuvan ihailun tavoittelun, on suuntamme väärä. Tämä veljesten äärimmäinen dualismi on nähtävissä muissakin myyteissä, esim. Kain ja Abel, Ahura Mazda ja Angra Mainyu, Set ja Osiris.

Saatana on siis todellinen ja persoonallinen henkiolento, joka haluaa tuhota ihmiset, vihastaan Elohimia, Jeesusta ja heidän suunnitelmaansa kohtaan. Tämä viha kumpuaa hänen suunnitelmansa hylkäämisestä ja tästä seuranneen kapinan epäonnistumisesta. Myös karkotus Taivaasta ja fyysisen ruumiin epääminen ruokkii Saatanan vihaa Taivaallista Isää ja hänen seuraajiaan kohtaan. Kuten muissakin Langenneen Enkelin tarinoissa, myös tässä tarinassa pääasiallisena syntinä on ylpeys, hybris. Lucifer luuli oman suunnitelmansa olevan parempi kuin Taivaallisen Isänsä eikä suostunut myöntämään virhettään.

”And behold, others he flattereth way, and telleth them there is no hell; and he saith unto them: I am no devil, for there is none – and thus he whispereth in their ears, until he grasps them with his awful chains, from whence there is no deliverance.” (2 Ne.28:19-22.)

Paradise_Lost_12

Gustave Doré – Langennut enkeli

Valkean Veljeskunnan Kertomukset: Polku – Osa I

Polku
– Ensimmäinen osa –

Aamunkajon ensimmäiset säteet nousivat esiin laaksoon kaukaisten vuorien takaa, levittäytyivät jokainen omiin suuntiinsa kuin seuraten ennalta määrättyjä reittejä suuren ja kirjoittamattoman kaavan mukaan, ja antoivat oman olemuksensa siunata yön jälkeensä jättämää odottavaa tilaa. Maa huokaisi ja veti sisäänsä ensimmäisen henkäyksen, antaen elävän valon herättää itsensä ja kantaa tuota tietoa läpi kasvien ja puiden jotka heräsivät, venyttäytyivät ja kohottivat katseensa kohti tuon energian lähdettä, kuin osoittaakseen kohti maailman ja universumin keskipistettä. Vuorten haihtuvien varjojen suojassa viimeisetkin sanat muinaisista lauluista jotka olivat tarkoitettu vain kuu-äidin palvelukseen muuttuivat ensin hiljaisemmaksi, kuin tuulen kantamiksi kuiskauksiksi, ja katosivat sitten tummien hahmojen myötä, kun salaperäiset olennot lipuivat mustakaapuisina varjoina takaisin kätköihinsä maan uumeniin odottamaan jälleen suuren äidin nousua taivaalle. Viimeisetkin varjot tekivät näin tilaa valolle ja pimeys löysi paikkansa luolien kätköistä, joissa se pystyi palvelemaan salassa mestariaan ja käpertymään vuorten juurien suomassa rauhassa mysteereihin, jotka olivat yöaikaan ja pimeyteen liittyviä ja kuun lasten suosiossa.

Lähempänä laakson keskustaa juoksi joki joka kantoi vuorilta raikasta ja puhdasta vettä, joka syntyi valon ja lämmön muuttaessa veden olemusta omalla alkemiallaan kiinteästä valkeudesta virtaavaan ja ravitsevaan ainekseen. Maa oli aikakausien saatossa kohottanut tuskaiset kätensä hitaasti kohti taivasta, ja kärsimyksistään saanut viimein palkan kun valkoinen lumipeite oli vihdoin sen päälle siunaantunut. Nyt vuoret kuitenkin kaikesta kärsimyksestäänkin huolimatta valuttivat valkeaa viisautta alaspäin heille, jotka joutuivat katsomaan tähtiä kauempaa eivätkä nähneet maailmaa sekä taivasta yhtä laajasti kuin korkealta ja avaralta valtaistuimeltä korkeimman vuoren huipulta tarkkailevat isänsä. Ja kuinka majesteettiselta nuo vuoret näyttivätkään niiden juurelta katsottuna, ne olivat kuin järkähtämättömiä vartijoita ja suojelijoita tälle laaksolle joka sai jatkaa paratiisinomaista kukoistamistaan eläväisen eliksiirin avulla, joka muutti elementtistä muotoaan ja valui alas pitkin vuorien ajan raastamia seinämiä, kantaen sisällään salaista tietoa sekä elävöittäjää, joka vastaanotettiin korkeimpien temppelien torneissa, joissa salamoiden iskiessä läpi ajan ja ulottuvuuksien kuunneltiin alkuimpulssien voimakasta ja oikeudenmukaista, ääretöntä kuminaa. Ja kuinka suuri, mahtava ja ihmeellinen olikaan se työ jonka avulla kovimmasta ja jylhimmästä voimasta tuotettiin lempeästi ja rauhallisesti virtaavaa energiaa niin että kaikki saivat näistä salamoista osansa. Se oli maailman omaa suurta työtä näkymättömien mestarien rakkauden siunaamana, ja hiljaiseen, miltei kuulumattomaan, sydämelliseen kiitokseen liittyessään kasvit, puut, eläimet, ihmiset ja kaikki elävä tässä taianomaisessa laaksossa kiittivät suojelijoitaan.

Tällaisen jumalaisen alkemian ja maailmallisen magian värittämän aamunkoiton näki ja tunsi vanha matkalainen katsellessaan pienen kukkulan reunalta kohti idästä noussutta aurinkoa ja laaksoa, joka oli nyt täysin rinnoin puhjennut vastaanottamaan elävöittävää virtausta ja kirkasta uutta aamua. Vanhus risti kätensä, hymyili, lausui muutaman hiljaisen valmistelevan sanan, sulki silmänsä ja aloitti rukouksen:

”Te adoro, te invoco et peto Azazel, magister meus…”

Rukoiltuaan ja tehtyään tarpeelliset toimenpiteet aamunkoiton seremonian viimeistelyssä, vanhus palasi takaisin yksinkertaiseen majapaikkaansa ja istuuntui pienen nuotion äärelle. Nuotion yllä oli pieni astia josta nousi hopeainen vana eteeristä savua joka nousi hiljalleen ylöspäin, kunnes hento tuuli saattoi sen ympärilleen ja antoi rauhoittavan tuoksun levitä ympäri kukkulaa. Vanhus otti astian pois tulelta, antoi sen jäähtyä hieman ja joi osan sisällöstä hitaasti. Sitten hän siveli hieman astiassa valmistunutta nestettä otsansa, sydämensa sekä vatsansa päälle sekä pirskotteli viimeisen osan neljään ilmansuuntaan, lausuen rukouksen ja kumartaen jokaista ikuista opastajaa kohti. Tämän jälkeen vanhus kokosi vaatimattoman leirinsä kokoon, keräsi aineksen valmistamisesta jäljelle jääneen tuhkan ja hautasi sen hiljaisen siunauksen saattelemana luonnonvalkean kiven juureen ja astui tielle, joka johti vehreän laaksoon syleilyyn.