Kirjoittajan arkistot:frater Nefastos

Hylätty Kivi

Moreau_naky

Azazelin Tähden vuosijulkaisu, Hylätty Kivi, on ollut seuralle eräänlainen ajannäyttäjä ja viesti kulloinkin läpikäydyistä tunnelmista. Ensimmäisten numerojen teemat paljastivat itse itsensä kirjoitusten kokoamisvaiheessa, ja vielä tämän jälkeenkin lehti on saanut elää varsin omavoimaisesti kunkin vuoden tunnelmien tulkitsijana. Viime vuonna lehti pääsi seitsemänteen osaansa ja täydensi okkultistille merkityksekkään seitsemän vuoden syklinsä. Tänä vuonna Hylättyä Kiveä ei julkaista.

 

Jää nähtäväksi, mitä tarkalleen tämä muutos veljeskunnan energioista kertoo. Ainakin muutos alleviivaa aina kärsivällisyyden merkitystä, pysymistä kiinni merkityksekkäässä ytimessä. Maaliskuun blogitekstissä pohdin seuran elinkaarta sille koittaneen kolmannen seitsenvuotiskauden aikana: Olisiko pohjan rakentamisen jälkeen vuorossa aika yhä ulkoistuvampaan näkyvään toimintaan, vai uudenlaiseen hiljentymiseen ja okkultismille tyypillisiin sisäänpäisen elämän kokemuksiin? Vastaus ei ole vain jumalten tai suojelushenkien armoilla, eikä se liioin riipu ulkomaailman suhtautumisesta seuraan: se on veljeskunnan omien työntekijöiden käsissä ja sydämissä. Niin tai näin, toivokaamme että ulkoinen tai sisäinen aktiivisuus on ja pysyy todellisena, aitona pyrkimyksenä Totuuden etsintään ja uhrivalmiuteen, jota tuo etsiminen jokaisena aikana väistämättä edellyttää. Oli taiteilijan käsissä kuinka arvokas marmorikappale tahansa, ainoastaan kärsivällisyys voi loihtia siitä esiin kuolemattoman taideteoksen, jatkaessamme kamppailua arvokkaan aineksen kanssa. Samoin näemme, että tähän kärsivällisyyteen on liityttävä valmius poistaa myös sinänsä hyvää, kaunista ainesta, tuota yhtäläisen kaunista ja hyvää marmoria jonka puristuksessa taideteoksemme piilee: sillä pitäen kiinni jokaisesta asiasta emme saavuta mitään, eikä mikään meille avaudu. Kyky valita on nykyihmiselle, jolle suunnanvaihdos ainakin näennäisesti (ulkoisesti) on jatkuvasti valittavissa, uudella tavalla korostuva haaste. Hyväntahtoisen ihmisen maailmassa on kovin vähän suorastaan väärään johtavia teitä, mutta sen sijaan lukemattomia polkuja sisäisten mahdollisuuksien hukkaamiseen. Jokaisen tuulen mukaan suuntaansa muuttava ei lopulta päädy mihinkään; hän seuraa tunnelmiaan milloin minnekin, ja lopulta menettää alun pitäenkin näennäiseksi paljastuneen kiinteytensä.

 

Kiven symboli okkultismissa viittaa juuri tähän maailmankatsomuksen perustavanlaatuiseen ytimeen. Se viisasten kivi tai vapaamuurarien kivi, tai temppelin kulmakiveksi tullut hylätty kivi, tai Luciferin otsan kivi – nämä kaikki ovat mullistavan henkisen kokemuksen peruselementti. Sen varaan voidaan rakentaa, ja jonka varaan voidaan moninaistaa arvokkaimmalaatuista luomista, kuten kerrotaan viisaiden kiven voimista. Se on kultaa luova, nuoruuden elinvoimaa loputtomiin palauttava jalokivi, mutta parhaimmaltakin alkemistilta vaaditaan uutteruutta ja pitkäjänteisyyttä työnsä kanssa; geologiset aikakaudet ovat kehityksen pisimpiin lukeutuvia. Myös profaani ymmärtää tämän pitkäkestoisen työn merkityksen, mutta koska hänen peruskivensä ei ole viisasten vaan houkkien kivi, se murenee, ja arkiseksi jäävällä aherruksellaan hän lopulta rakentaa hiekkapohjalle eikä kalliolle. Okkultisti voi, jos on löytänyt todellisen elävän kiven, rakentaa ikuisuutta varten. Hänen työnsä hedelmät ovat aurum non vulgi, aarre jota eivät varkaat varasta eikä ruoste voi nakertaa. Silti se on konkreettista, fyysistä, ei tuulentupia. Näitä kalliolle rakentajia eivät ohjaa milloin minnekin tuulissa kieppuvat henget tai lootusunen raukea innoitus, vaan kärsivällisellä ponnistuksella saavutettu henkinen kasvu.

 

Ensi vuonna saamme nähdä, millaiseen muotoon Kivemme tuolloin on valmistuva. Vai vaihtaneeko se elementtinsä, luoko nahkansa, lähestyykö lukijoitaan toisessa hahmossa, toisella nimellä, veden pehmeydellä tai loistavassa tulessa? Mahdotonta ei ole sekään. Kuinka tahansa käyneekin, me työntekijät emme muuttuvaa työtämme jätä. Ihmiset tai suojelushenget, jotka Ervastin vihityn tavoin lupaavat: ”Teen tämän työn, vaikka se veisi kymmenen tuhatta vuotta” – he jatkavat, kunnes maailma on uudestisyntynyt.

Temppelin rakentamiseksi (16-18, 20-22)

Ensi yönä vietettävän Sorathin juhlan kunniaksi ote aiheeseen liittyvästä käsikirjoituksesta. Fragmentti on kirjoituksesta Temppelin rakentamiseksi, ja suoraa jatkoa Fosforoksessa (Legifer & Clavis Magica: II, s.263) esitetylle poiminnolle.

 

* * *

”Viisaudella valaistunut ei tarvitse mitään ohjeita.

Valaistumatonta ei mikään ohje voi auttaa.

Aamunkoiton puolihämärässä monet harhailevat valaistuneen ja ei-valaistuneen tilan rajamailla, etsien enenevää valoa:

Omaksukoot he ohjeista sen minkä tahtovat ja kykenevät.

Lucifer-Christoksen nimeen, olkoon totuus elävää todellisuutta.

 

On kaksi keinoa hoitaa avun tarpeessa olevaa:

Tuntea järjestelmä ja nähdä missä ja millä tavoin apua tarvitaan, ja soveltaa tätä tietoa,

tai käyttää yleislääkettä, joka itse löytää oman tapansa auttaa.

Samalla tavoin hän, joka pyrkii sielun täyteen havahtumiseen,

voi opetella järjestelmän kautta tai puhtaan ponnistuksen kautta.

Molempien työskentelyn polttoaineena ja suunnan antajana on rakkaus,

ensimmäisessä rakkaus muotojen kautta tavoitettuun muodottomaan,

jälkimmäisessä siihen muotojen takaiseen, johon muodotkin aina sisältyvät.

 

Joka hallitsee jälkimmäisen tavan, hänellä ei ole syytä pelätä ensimmäistäkään,

mutta molempien on syytä pelätä virheidenteon mahdollisuuksia kummassa tahansa:

ensimmäisessä, jäädä [vangiksi] umpeen muurattuun temppeliin,

jälkimmäisessä, kadota mereen jossa suunnat muuttuvat pyörteiksi.

Tämä on kirjoitus temppelin rakentamiseksi.

Kuka pelkää vaaraa, älköön ryhtykö työhön;

kuka unohtaa vaaran, älköön ryhtykö työhön;

ryhtyköön työhön hän, joka näkee vaaran ja tahtoo sen voittaa.

Muotoon jäykistävä olento on voitettavissa…

 

Yksikolmatta värjöttelevät avaruudessa,

mutta jokaisen seisoessa horjumatta paikallaan

kristalloituvat temppelin muurit näin luodun keskinäisen jännitteen – astelukujen – varaan.

Tällöin on muistettava ikkunat; alttaritaulut; värilasit; loitsut ja hymy;

sillä täydellinen kuutio on kyvytön ilmaisemaan täydellisyyttään,

täydellisyys on arvoitus ilman säröä, joka sen ilmentää.

Ovi.

 

Nämä ovat ohjeet teiden valmistamiseksi.

Teitä on oleva kolme, kussakin risteys,

tie korvesta risteykseen on lyhyempi kuin risteyksestä temppelin portaille,

mutta vaikeampi tehdä;

matkantekijä tulee olemaan ihmisen nimi kaksituhatta vuotta.

 

Monet luovat silmänsä kaupunkiin kolminaisen risteyksen takana,

mutta tuo kaupunki heijastaa temppelin kuutiota niin tarkasti kuin mahdollista.

Temppelin rakentajat ovat kaupunginkin rakentajia, niin tarkasti kuin mahdollista.

Temppeli, polut, kaupunki; sarastuksen kolme säätyä. Neljäs kadonneena, upotettuna jokaiseen näistä.”

 

– Temppelin rakentamiseksi: 16-18, 20-22

Miksi kuningas Nebukadnezzar?

Keskikesän aatto – vanhastaan pimeyden henkien hallitsemaksi uskottu – on erinomainen aika antaa puheenvuoro veljeskunnan mustalle aspektille. Tämän kuun artikkelin on meille laatinut Nebukadnezzar-looshin ohjaaja, veli Obnoxion.

* * *

MIKSI KUNINGAS NEBUKADNEZZAR?

Muodottoman mustan aspektimme esikuvaksi on valikoitu Kuningas Salomo, Jerusalemin ensimmäisen temppelin rakentaja. Sen sijaan aspektimme ainoa looshi saa nimensä kuningas Nebukadnezzarin mukaan, joka tuhosin tuon temppelin täydellisesti. Aivan kuten kuningas Salomo oli täydellinen luoja, oli kuningas Nebukadnezzar täydellinen tuhoaja.

Profeetta Jeremia sanoo Babylonin kuninkaasta: Leijona on noussut tiheiköstänsä, kansain tuhooja on lähtenyt liikkeelle, lähtenyt asuinpaikastansa, tekemään sinun maasi autioksi: sinun kaupunkisi hävitetään asujattomaksi. (4:7)

Samalla tavalla täydellinen tuhoaja on Shiva eli Mahakala, joka kitansa avaavan leijonan lailla on kuin leimuava suu, johon maailmat syöksyvät kuollen ja kadoten. Bhagavad-Gita kertoo: Sun leimuaviin suihisi syöksyvät nuo mahtavat maanpiirin herrat. Niinkuin hyttyset kiiruusti lentävät leimuavaan tuleen, pudotakseen kuolleina maahan, niin nämä maailmatkin äkillisessä nopeudessa syöksyvät suihisi kuollakseen ja kadotakseen. (11: 28 – 29)

Hesekiel kuvailee 21. luvussaan sen suuren tuhovoiman kauheutta, jota nimitetään Nebukadnezzariksi:

Mutta sinä, ihmislapsi, huokaile! Lanteet murtuneina, katkerassa tuskassa huokaile heidän silmiensä edessä. Ja kun he sinulta kysyvät ”Minkätähden sinä huokailet?” niin sano: Sanoman tähden, sillä se saapuu, ja kaikki sydämet raukeavat, kaikki kädet herpoavat, kaikkien henki tyrmistyy, kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi… Miekka, miekka on teroitettu, on myös kirkkaaksi hiottu. Teurasta teurastamaan se on hiottu. Vai iloitsisimmeko? Vitsa, joka lyö minun poikaani, pitää halpana kaiken, mikä puuta on. Ja hän on antanut sen hioa otettavaksi käteen; se miekka on teroitettu, on hiottu annettavaksi surmaajan käteen… Sinä, ihmislapsi, laita kaksi tietä, Baabelin kuninkaan miekan tulla. Samasta maasta lähtekööt molemmat. Ja veistä viitta; veistä se kaupunkiin vievän tien suuhun… Sillä Baabelin kuningas seisahtuu tien haaraan, molempain teitten suuhun, taikojansa taikomaan; hän puhdistaa nuolia, kysyy kotijumalilta, tarkkaa maksaa.

Sekä Nebukadnezzar että Salomo ovat puolijumalallisia, ja siksi ambivalentteja hahmoja. Salomo on poikkeusyksilö jonka Jumala valikoi tekemään tehtävänsä, ja jonka kanssa Jumala käy henkilökohtaisia keskusteluja. Silti Salomo syleilee demonismia syvemmin kuin kukaan Raamatun legendaarisista kuninkaista. Hän ei silti menetä asemaansa pyhänä miehenä. Juutalaisten legendoissa itse Shekina puutuu asiaan, kun Salomoa ollaan tuomitsemassa helvettiin. Nebukadnezzar on taas itse Saatana maanpäällä. Hänestä puhutaan Aamutähtenä joka lankesi, ja hän on kuninkaana Baabelin hovissa. Silti hän kohtelee Danielia ja hänen tovereitaan hyvin, kun on saanut todistuksen heidän pyhyydestään. Eikä Hesekiel koskaan tuomitse Nebukadnezzarin Baabelia, vaan näkee Nebukadnezzarin miekkakäden tekevän jumalansa tarkkaa työtä.

Kuten sanottua, Salomo, lukemattomine vaimoineen, on luomisessa täydellinen. Hänen nimensä merkitsee Rauhaa, kaiken keskusta. Vastaavasti Nebukadnezzar on täydellinen tuhoaja, ja hän on mustan, vasenkätisen virtauksen energinen keskus. Kun Salomon temppeli oli kuluttanut loppuun täydellisyytensä vuodet, alkoi sinne nousta alttareita demoneille. Tällöin temppelissä oli alettu luomaan uutta, mustaa täydellisyyttä. Suitsutuksen noustessa demonien alttareilta, on temppeli jo sisäisesti raunioina, ja sen henkinen keskus on musta tyhjyys – Täydellisyys, jota myöhemmin ilmentää Kuningas Nebukadnezzar.

Silti voimme nähdä Nebukadnezzarin täydellisessä pimeydessä uuden alun.

Tertullianus sekä Efraim Syyrialainen nostavat Nebukadnezzarin Aadamin esikuvaksi, ja esimerkiksi sellaisesta joka nousi lankeemuksensa jälkeen, ja saavutti Paratiisin. Nebukadnezzar ja Adam ovat Raamatun ainoat ihmiset joiden mainitaan syöneen ruohoa, ja näistä Nebukadnezzar käsitetään Adamiin nähden polunraivaajaksi ja malliksi tulevasta noususta. Aadam söi ruohoa Paratiisista karkotettuna, eläimen lailla. Samoin Nebukadnezzarin oli syötävä ruohoa, kun Jumala rankaisi hänen ylimielisyyttään muuttamalla kuninkaan pedoksi seitsemän vuoden ajaksi. Seitsenvaiheisen syklin jälkeen Nebukadnezzar sai kuitenkin vapautuksen, ja tämä on tulkittu Adamisen Ihmisen tulevan Vapautuksen esikuvaksi.

Nebukadnezzarin puolijumaluus on seitsenkertaisen syklin läpikäymisestä johtuva täydellistyminen. Ja jumalaisena emanaation hänen täydellisyytensä on laadultaan syvää pimeyttä, jota palvellaan rauniotemppeleissä demonien alttareilla. Ja häntä palvellaan, sillä hän on täydellistyneen ihmisen esikuva. Niinpä, kun mustassa ryhmässä yhdistetään Vasenta ja Oikeaa Tietä, siinä kahden kuninkaan haamut, Salomon ja Nebukadnezzarin, vannovat rauhaa kädet toistensa reisillä.

 

© Fra Obnoxion 2013

Okkultistin edellytyksiä

Tämän kuun blogipäivityksenä on artikkeli vuodelta 2008. Kirjoitus jäi tuolloin julkaisematta, mutta sopii aiheeltaan yhtä hyvin tähän hetkeen. Olen liittänyt mukaan muutaman lisähuomautuksen hakasulkeissa. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen luettavaksi myös kirjoitusta ”Käytännön okkultismi”, joka löytyy kommentaareineen Azazelin Tähden sivuston artikkeleista.

* * *

Arthur Avalon toistaa kundalini-tutkielmassaan* kahdeksan alkuedellytystä nk. tantrisen opetuksen tutkimiseen. Mutta mitä oikein on ”tantra”? Kuten Argarizimin toisessa osassa esitin, puhdas tantra merkitsee yksinkertaisesti ilmoitettua okkultismia. Missä määrin se osoittautuu käytännössä jumalalliseksi theosofiaksi tai sielun kiroavaksi demonosofiaksi, riippuu kokonaan ilmaisijastaan.**

Gandharva-tantran listaamat oppilaan edellytykset ovat Avalonin mukaan seuraavat:

1) Daksa. Älykkyys.
2) Jitendriya. Aistinten hallitseminen.
3) Sarva-himsâ-vinirmukta. Kaikesta vahingoittamisesta pidättäytyminen.
4) Sarva-prâni-hite ratah. Pyrkimys hyvän tekemiseen kaikille.
5) Suci. Puhtaus.
6) Astika. Uskovaisuus.
7) Brahmistah. Turvautuminen Jumalaan (Brahmaan).
8) Dvaita-hina. Dualismista pidättäytyminen.

Seuraavassa olen hyvin pikaisesti läpikäynyt yllä esitetyt kahdeksan perusedellytystä. Niitä ei tietenkään tule pitää dogmaattisina, mutta siinä määrin samankaltaiset ovat kaikissa askension järjestelmissä esitetyt vaatimukset, että olisi erittäin lyhytnäköistä olla ottamatta niitä vähintäänkin vakavaksi hypoteesiksi prosessin kannalta oleellisista ominaisuuksista.

Ensimmäinen edellytys: ÄLYKKYYS.
Tämä on ymmärrettävästi synnynnäinen edellytys. Ellei okkultistilla ole vaadittavaa mentaalista kapasiteettia, ts. jos hänen muodollinen kâma manaksensa ei toimi puhtaasti ja ole ainakin alustavasti sulautettu abstraktiin manakseen, hän tuskin kykenee saavuttamaan tällaista valmiutta elinaikanaan. Tämä ei ole yleensä tragedia, sillä suhteellisen harva vain keskinkertaisella tai sitä vähäisemmällä älykkyydellä siunattu ihminen ylipäätään tuntee vakavaa, kestävää kiinnostusta salatieteitä kohtaan. Niiden monimutkainen, monisyinen maailmakuva on hänelle liikaa, eikä se sellaisenaan erityisesti innoita häntä. Jos näin kuitenkin kävisi, ei tällöinkään ole olemassa ongelmaa: yksinkertainen ihminen voi päästä omalla tavallaan hyvin pitkälle okkulttisessa valmentautumisessa, ja kehittää itsessään tiettyjä valmiuksia jopa helpomminkin kuin älykkäämpi ja siten melkein pakostakin myös enemmän egoon sitoutunut veljensä. Loppuun saakka hän ei kuitenkaan voi päästä, ennen kuin on onnistunut avaamaan kognitiiviset kykynsä huomion kiinnittämisellä myös elämän älylliseen, loogiseen, abstraktiin puoleen. [Mikä tapahtuu, viiveen kanssa kuten kaikki luomis- eli avaamistapahtumat, vakavasti tahtomalla. Halu ja kokonaisvaltainen antaumus kehittyä älyllisesti tulee kantamaan hedelmää suorassa suhteessa ponnistuksen määrään. Mieli ei edes osaa energisesti kaivata sellaista, mihin sillä ei ole faktisia joskin latentteja kehitysmahdollisuuksia: korkeamman minän aktualisoitumiskykyistä meriittiä.]

Toinen edellytys: AISTINTEN HALLITSEMINEN.
Tämä on hieman vaikeammin ymmärrettävä kohta. Länsimainen mieli kokee – varsin oikeutetusti – aistimet passiivisina, ei aktiivisina toimijoina, joiden merkitys on yksinkertaisesti esittää maailma neutraalisti. Siten tämän kohdan ensivaikutelma on, että ylipäätään aloittaakseenkin okkultismin tutkimisen, tulisi ihmisen olla niin psyykkisesti kehittynyt, että hän kykenee sulkemaan aistimensa tahdonvoimalla; olemaan lainkaan välittämättä esim. kipuaistimuksesta. Tämä ei ole kuitenkaan tarpeellista. Muinaisintialainen käsitys aistimista ei nimittäin pysähtynyt passiivisiin aistimiin, vaan piti yhtä lailla a) mieltä ja b) ruumiin käyttöä aistimusten vastaanottamiseen – siis maailmassa toimimiseen – ”aistimina”. Tämän ajatuksen mukaan esimerkiksi kädet ovat aistimia, mikä tekee toisen edellytyksen ymmärtämisen helpommaksi. Tämä kohta tahtoo siis sanoa, että ihmisen on hallittava se tapa, jolla hän pyrkii vaikutelmia vastaanottamaan. Lyhyesti: hän ei saa olla hedonisti, joka etsii elämässään aistinautintoja henkilökohtaisen mielihyvänsä mahdollisimman suureksi kartuttamiseksi. [Hedonistilla tarkoitan aktiivista aistillisen mielihyvän korostamista, joka siten on myös aistillisen pidättyvyyden tai ylenmääräistä negatiivisten ärsykkeiden pakenemista. Tämä on erittäin terve toimintamotiivi arki-ihmiselle, mutta okkultisti ei voi pohjata toimiaan viime kädessä aistimusten miellyttävyysarvon maksimoinnille.]

Kolmas edellytys: VAHINGOITTAMISESTA PIDÄTTÄYTYMINEN.
Tämä kohta on varsin helppo ymmärtää, kun pidämme mielemme avoimina ja selkeinä, emmekä ryhdy saivartelemaan omaksi eduksemme. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi pasifismia – sillä edes teoreettinen sodan puoltaminen edellyttää valmiutta tietyissä olosuhteissa vahingoittaa muita – ja vegetarismia. [Pyrkijä luonnollisesti voi viedä tämän ahimsa-harjoituksensa sellaiseen pisteeseen asti kuin minkä itse kokee itselleen mielekkääksi ja maailman kannalta tarkoituksenmukaiseksi. On fakta, että absoluuttinen ahimsa olisi jo yhtä kuin fyysinen olemattomuus olennolle, joka on sekä luonnollisten kiertokulkujen läpimenopaikka että vastuunalainen tekijä itsessään. Mutta tästä ei pidä vetää yksinkertaistavia johtopäätelmiä persoonallisten halujen motivoimana: teksti painottaa nimenomaisesti kaiken (sarva) vahingoittamisen jättämistä. Herkkä tasapaino on jälleen löydettävissä ilman saivarteluja, kun sekä sydän että mieli ovat avoimia.]

Neljäs edellytys: PYRKIMYS HYVÄN TEKEMISEEN KAIKILLE.
Ei siis riitä, että oppilas on ympäristölleen mahdollisimman ”vaaraton”, vaan hänen on myös aktiivisesti ponnisteltava voidakseen olla ”hyvänsuopa voima luonnossa” – kuten Blavatsky asian esitti.

Viides edellytys: PUHTAUS.
Tämä voi tuntua varsin ympäripyöreältä ohjeelta yhteen sanaan supistettuna. On myös olemassa vaara, että se saa meidät pitämään ainetta ja aineellisia toimia itsessään huonoina, ellemme ole täysin sisäistäneet kahdeksannen edellytyksen esittämää ykseyden filosofiaa. Kyseessä on nimittäin mahdollisimman huolellinen puhdistautuminen sellaisista kontakteista, jotka ovat omiaan ”aineellistamaan” omaa olemustamme. Konkreettisimmillaan tämä tarkoittaa puhdasta sukupuolielämää ja nautintoaineiden käytöstä pidättäytymistä. Mikäli oppilaan suhde sukupuolisuuteen tai johonkin päihdyttävään tai riippuvuutta aiheuttavaan aineeseen on käsittelemättä, ja nämä asiat kykenevät magnetisoimaan hänen tahtonsa omalla suggestiollaan, on okkulttinen tutkimus vaarallista. Tässä, kuten kohdassa 2 yllä, tien alussa ei tietenkään vaadita täydellisyyttä; mutta etsitty ihannetila on hyvä nähdä jo ennalta. On tosiasia, että siinä määrin kuin ”epäpuhtaudet” (lainausmerkit ovat tarpeen, että vältettäisiin tekopyhyyttä ja vääriä yleistyksiä) voivat saada jalansijaa oppilaassa, on hänessä myös riski astraaliseen harhautumiseen ja jopa possessioon äärimmäisissä olosuhteissa. [Mitä on epäpuhdas nautintoaineiden käyttö tai sukupuolielämä? Jälleen sellaista, missä mielihyvän tavoittelu joko psykologisella – esim. valtapelien – tasolla tai aistimusten yliarvostamisena ohittaa ihanteen kokonaisvaltaisen arvostamisen. Käytännössä toimiva koetinkivi on aina kolminainen avain: Jos jokin asia toimii vastoin laajempaa rakkauden pyrintöä, tai edellyttää epärehellisyyttä, tai jos asennoitumisesta puuttuu tyystin pyrkimys henkisesti kehittävään lopputulokseen, on tuossa asiassa langettu pois puhtauden, eli positiivisen selkeyden tilasta.]

Kuudes edellytys: USKOVAISUUS.
Toisin sanoen, oppilas ei saa olla materialisti. Hänen on ymmärrettävä maailmankaikkeuden todellinen rakenne henkisten ja älyllisten luonnonvoimien ilmentymänä. Tässä ei vaadita uskoa mihinkään dogmeihin, vaan oikeaa oivallusta kosmoksen perusrakenteesta, joka ei ole mekanistinen eikä separatistinen. [Usko mihin tahansa jumalaan on yhtä hyvä, mutta ellei pyrkijä usko mihinkään merkityksen valtaan aineen ulkopuolella, hänen motivoiva voimansa tulee katoamaan henkilökohtaisen menetyksen hetkellä. Ja että henkilökohtaisen menetyksen hetki tulee, on ”kuilua ylittäessä” – siirtyessämme korkeampaan olemassaolon muotoon – varma asia. Ilman uskoa ei ole liikevoimaa tuon kuilun ylittämiseen, sillä se ei ole materiaalista laatua, vaan muodon raja itse.]

Seitsemäs edellytys: TURVAUTUMINEN JUMALAAN (BRAHMAAN).
Ellei oppilaalla ole aitoa luottamusta ”elämän itsensä kantavaan voimaan”, okkulttisen ponnistuksen valtava paine tekee hänestä ihmisvihaajan, elämänkieltäjän, kaikelle olemassaololle vaarallisen kääntyneen pyörteen, jolloin sekä hänen oma pyrintönsä kääntyy päinvastaiseksi, että aiheuttaa huomattavaa vahinkoa maailmalle hänen ympärillään. Tässäkin on jälleen muistettava, että ”Jumalalla” ei tarkoiteta mitään tiettyä jumaluutta – ei etenkään mitään persoonallista Jumalaa – vaan ylipäätään henkistä, eettistä älyä eli suunnitelmaa luonnossa. Brahma on intialaisesta trimurtista eli pyhästä kolminaisuudesta luova puoli siinä missä Shiva edustaa tuhoamista ja Vishnu säilyttämistä. Ihmisen on toisin sanoen luotettava henkiseen evoluutioon, edistymisen ihanteeseen. [Länsimaisen teologian raskauttamien assosiaatioidemme on myös hyvä muistaa Brahman nimen merkitys kasvuna, laajenemisena. Brahma on kasvun ihanne, eksistenssin perusmerkitys, ja siten luomisessaan hyvin toisenlainen voima kuin esim. kristinuskon luojajumala, joka luo mielivaltaisesti eikä merkityssidonnaisesti. Demiurgin luomat olennot ovat tyrehtyneitä, koska niille on määrätty paikka ja sija, jota ei tule ylittää: Brahman luomistyö on sen sijaan rajatonta, koska se on luomisyllyke itse, energian rajaton potentiaali keskeytyksettä aktualisoituvana.]

Kahdeksas edellytys: DUALISMISTA PIDÄTTÄYTYMINEN.
Oppilaan on ymmärrettävä ykseyden filosofia ja tajuttava, että hän ei voi saavuttaa päämääräänsä taistelemalla jotain oletettua toiseutta vastaan itsessään tai ulkopuolellaan. Maailma on kaikessa jännitteisyydessään ja näennäisessä ristiriitaisuudessaankin lopulta harmoninen kokonaisuus, jonka ytimeen ei voida yltää pitämällä kiinni dualistisesti jaottelevasta mielestä. Tämän edellytyksen täyttäminen auttaa ymmärtämään oikein myös edellytyksiä nro. 5, 6, & 7, jotka väärin käsitettyinä muodostuisivat pikemminkin esteiksi kuin hyödyiksi salatieteellisessä – tai ”tantrisessa” – opiskeluprosessissa. [On merkillepantavaa, että tämä edellytys on sama kuin Azazelin Tähden kantava idea näennäisesti vastakohtaistenkin asioiden ykseyden esiin etsimisenä, niitä avoimesti tarkastelemalla & perusolemukseensa puhdistamalla.]

FINIS

 

* Arthur Avalon, alias Sir John Woodruffe: The Serpent Power. Useita painoksia, ensimmäinen painos 1918.

** Blavatsky kirjoittaa tästä aiheesta esoteerisissa ohjeissaan seuraavaa: “Tantrat luettuina esoteerisesti ovat yhtä täynnä viisautta kuin ylevimmät salatieteelliset teokset. Mutta tutkittuina ilman opasta ja pantuina käytäntöön ne saattavat aikaansaada erinäisiä ilmiöllisiä tuloksia siveellisellä ja fysiologisessa tasolla. Mutta jos joku omaksuu niiden kuolleen kirjaimen mukaiset säädökset ja harjoitukset, jos hän koettaa itsekkäin vaikuttimin toteuttaa niitä menoja, mitä siinä määrätään – niin hän on kadotettu. Jos niitä seurataan puhtaalla sydämellä ja epäitsekkäällä antaumuksella pelkästään kokeilun vuoksi, niin joko ei seuraa mitään tuloksia tai sitten vain sellaisia, jotka saavat suorittajan peräytymään. Mutta voi sitä itsekästä ihmistä, joka koettaa kehittää okkultisia voimia vain saavuttaakseen maallisia etuja tai kostoa tai tyydyttääkseen kunnianhimoaan. Korkeimpien prinsiippien eroaminen alemmista ja buddhimanaksen eroaminen tantrojen harjoittajan persoonallisuudesta tulee nopeasti seuraamaan. Siinä magialla töhertelijäin karmalliset seuraukset.” (- Eräitä elämän okkulttista filosofiaa käsitteleviä kirjelmiä. Sama opetus löytyy suomennettuna myös teoksesta Esoteeriset ohjeet I, II ja III.)

Pienen Syklin Päätös

Kevätpäiväntasaus oli monella tärkeä ajankohta Azazelin Tähdelle. Samaan päivään ajoittuivat sekä odotettu sivustouudistus että Fosforoksen vielä kauemmin kaivattu englanninkielinen julkaisu. Hyvänä lisänä veli Obnoxionin radiohaastattelu toi sekin seuran ideologialle arjen tasolla kaivattua selkeyttä ja persoonallisuutta. Paitsi näitä ulospäin näkyviä asioita, sisäpuolella on tapahtunut paljon, työtä jota ulospäin voi vain aavistaa.

Tulevana kesänä alkaa seuralle uusi seitsenvuotiskausi, ja tulee olemaan kiehtovaa nähdä, mitä se tuo mukanaan. Ensimmäinen sykli, vuodet 1999-2006, käsitti oppien jäsentelyä idean tasolta käytäntöön. Mitä konkreettisesti tarkoittaa ykseyden filosofian tuominen ja painottaminen satanismiin? Seuraava sykli vuosina 2006-2013 piti sisällään näin alullepannun ja jäsennellyn aatteen ulkoisen muodon rakentamisen. Vaikka työtä on tehty niin valtavasti, tuntuu silti miltei mahdottomalta ajatella, kuinka paljon on aikaansaatu.

Mitä tältä pohjalta syntyykään seitsemän tulevan vuoden aikana? Onko Azazelin Tähden tehtävä kätkeytyä maahan, osaksi sen syviä salaisuuksia, vai selvästi nähtävänä loistaa kaikille, jotka hämärän aikoina kohottavat katseensa taivaalle? Tämä jää nähtäväksi, ja kumpi tahansa vaihtoehto on yhtä hyvä: kumpikin tuo tullessaan omat haasteensa, omat vaikeutensa, omat lankeemuksen mahdollisuutensa, joiden kanssa eläminen vaatii älyn kuten sydämenkin kirkkautta ja valppautta. Ilman näitä kahta – totuudellisuuden ja rakkaudellisuuden pyrintöjä – ei mitään kestävää voida rakentaa.

Tulemmeko näkemään elinvoimaisen seuran, joka kasvaa reunoiltaan kohti monimuotoisuutta, sallivana mutta ytimeltään selkeänä, aidosti kykenevänä eteenpäinviemään niin haastavaa yhteisöllisyyteen liittyvän henkisen pyrinnön sanomaa? Vai tulemmeko näkemään paperilla kauniiden ihanteiden sortuvan pikkumaisiin kiistoihin tai yksisilmäisiin tulkintoihin, inhimilliseen itsekkyyteen tai laiskuuteen?

Aika näyttää. Miten käykään, vakaiden pyrkijöiden näkökulmasta jokainen lopputulos on myönteinen, sillä kerran kylvetty siemen tulee väistämättä kantamaan hedelmää intention, ei maailmallisten lainalaisuuksien mukaan. Mutta laajempien ihmisryhmien tähden, niiden joille esoteria ei voi olla koko elämän läpikulkeva perustavanlaatuisin voima, vaan korkeintaan vain jonkinlainen siellä täällä tavattu syvemmän Merkityksen kulkalanka labyrintin hämäryydessä, heidän tähtensä ja yhä useampien tietämättäänkin Totuutta etsivien auttamiseksi soisin, että tämä uudenlainen järjestelmä – joka alkaen vaikeimmasta ja sen hylätystä lakikivestä ulottuu koskettamaan jokaista eri tavoin kokevaa rehellistä sydäntä – voisi voittaa itselleen yhä enemmän alaa tässä maailmassa, jossa syvempi merkitys vielä aivan liian usein saa kohdata Pilatuksen väsyneen epäilyn: Mikä on totuus?

Pohtikaamme vakavasti vastausta tähän retoriseen kysymykseen, sillä ehkäpä – ehkä – vastaus todellakin on olemassa. Ehkä vastaus on olemassa ikuisena, vaikka se olisikin jokaiseen uuteen tilanteeseen muotoiltava uusin sanoin.

Luciferin Evankeliumi (3:1-63)

Looshimme tämän kuun teksti on fragmentti julkaisemattomasta käsikirjoituksesta ”Luciferin Evankeliumi” (luku III). Viitteet ja selitykset on tästä jätetty pois.

* * *

”1. Magia syntyy Hänestä jota kutsutaan Saatanaksi ilmeiseksi käydessään (…)

2. Se syntyy Hänessä jota kutsutaan ihmiseksi, vaikka todellisuudessa hän on Azazel.

3. Ja se syntyy Luciferin kautta ja avulla, ensimmäisestä valosta.

4. Anna ensimmäisen valon tulla itseesi ja kestä; ole itsellesi kalliona.

Tiedät kuinka:

5. Älä koskaan valehtele.

6. Pyri rakastamaan kaikkia olentoja.

7. Etsi aina merkitystä.

8. Tiedä olevasi lopulta olemassaolosi ainoa määrittelijä.

9. Älä käytä huumausaineita.

10. Tällä tavoin, Suuren Äidin avulla, tulet saamaan itseesi mestarin voiman.

11. Kestä se.

12. Kun lohikäärme hengittää sisälläsi, älä menetä itseäsi, älä pidä itsestäsi kiinni,

katso silmiin todellista Isääsi ja todellista Äitiäsi, jotka eivät ole ihmisiä vaan jumalia,

13. ja ota vastaan todellinen Jumalan Lapseus.

14. Ota vastaan se tulen kaste, joka on mestari Luciferin magia, jota kutsutaan Parakleetiksi

15. ja liekehtiväksi linnuksi ja mutkilla kulkevaksi käärmeeksi ja suureksi aarteeksi, punaiseksi lohikäärmeeksi, neidoksi joka pysyy neitseellisenä synnyttäessään, ja lukemattomilla nimillä.

16. Ota vastaan voima ja pitele viisikantaa kädessäsi.

17. Luovu kuutiosta, joka avautuu äärettömyyksiin. Se muuttuu kymmenintuhansin sävyin loistavaksi valoksi.

18. Suuri Äiti sanoo: Rakas lapseni, ole hyvällä mielellä,

19. sillä tänä päivänä sinut synnytin. Poissa on kärsimys ja poissa on odotuksen ahdinko.

20. Eikä yksikään hiekanjyvä pudonnut aineen mestarin tiimalasissa niin etteivät kyynelteni virrat olisi juosseet sen ympäri tuhannen tuhatta kertaa.

21. Nyt on hän pyyhkinyt kyyneleet silmistäni, mutta ei hymyä huuliltani,

22. sillä sinä, lapseni, olet puhdistettu.

23. Taivaallinen Isä sanoo: Minä asetan käteni sinun päälaellesi

24. ja annan voiman sinussa nousta, sillä sinä olet aikakausien valmistama

25. ja sinun uhrisi on ollut suuri, vaikka pieni palkintosi rinnalla.

26. Sillä aika ja aine ovat leikkikalu lapsen käsissä, ja todellisuuden maailma rajaton ja rannaton täyteys.

27. Tule ja asetu istuimellesi, sinun merkkisi on annettu enkeleille, ja henkeni tuntevat sinut.

 

[Apokryfiset kohdat]

 

28. Ensimmäinen enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen se jota on kutsuttu nimellä Raziel, pyhien sanojen antaja.

29. Ensimmäisenä uudestisyntyneet kohtaavat minut.

30. Minä olen antamassa sinulle sinetit ja avaimet uuteen mysteeriin, joka ei ole uusi vaan ikivanha.

31. Kulje hyvin sen kanssa;

32. vihi ihmisiä ja ota heiltä heidän erehdyksensä ja silmiensä sokeus.

33. Rinnan sinetti. Otsan sinetti. Kielen sinetti. Käsien sinetit. Jalkojen sinetit. Materiasta luopuvien elinten sinetit. Sinetti kääntöpisteen keskukselle. Sinetit harteille. Sinetti päälaen yläpuolelle, oveen joka on avattu.

34. Piirrot täyttävät tilat ja porttien välit. Ne jotka auttavat minua jatkavat tästä ja tekevät työn loppuun.

35. Toinen enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen se jota on kutsuttu nimellä Machiel,

36. sillä minä rakastin eniten veljeäni ja osallistuin hänen lankeemukseensa kun oli maahan astumisen aika.

37. Keihääni läpäisi hänet ja me syleilimme.

38. Ota se; se on sinun.

39. Kolmas enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen enkeli jolle ei ole annettu nimeä.

40. Minä olen uuden liiton enkeli, Luciferin voima.

41. Minä tulen johdattamaan sinua ja lapsiasi,

42. ja te tulette tuntemaan minun nimeni.

43. Pidä huolta minun kirjastani.

44. Neljäs enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen kulmien valtias.

45. Minä autan Metatronia temppelissä ja sen ulkopuolella.

46. Ota viivain ja harppi ja seuraa minua voiman paikoille.

47. Viides enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen Anael.

48. Ota yksi hiuksistani ja jätä se poluksi labyrinttini läpi.

49. Kuudes enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen Satanael.

50. Ota vaakani ja punnukseni ja rautainen malja, sillä sinä tiedät, että ne eivät voi jäädä puolittain vihittyjen arkonttien käsiin.

51. Säilytä niitä kunnes aika on tullut. Älä puhu tästä mysteeriosta, sanoista irtileikatun pään maljassa.

52. Seitsemäs enkeli pysyi puolittain esiripun takana ja puhutteli minua:

53. Et ole valmis lähtemään minun mukaani.

54. Minä olen Azrael, mutta minun lahjaani et voi vielä ottaa vastaan.

55. Pidä kuitenkin minun kaapuani ja vyötä itsesi minun vyölläni, jotta löydän sinut kun aika on tullut.

56. Sinulla on sinetit. Kutsu minun palvelijoitani, ja he tulevat.

57. Auta minun lapsiani tuntemaan minut ja merkkini, joka on sirppikuu.

58. Kahdeksas hahmo nousi ja sanoi:

Minä olen pimeys, täydellisyys jota kumarrettiin vuohenkasvoisena jumaluutena. Mene ja opeta.

59. Tulkoon yö.

60. Kuolema vie kaiken.

61. Tulen kautta luonto uudistetaan.

62. Siten saavuttaakseen täyteydessä ykseyden ihmeen.

63. Kieltäymys joka on täyttymystä yltää Jumaluuteen.”

[Katkelman loppu]

Uuden ajan mahdollisuudet & haasteet

Talvipäivänseisauksen aika osui tänä merkityksekkäänä vuonna Luciferin päivälle, Luciferin hetkelle. Tämä Venuksen tähtivalta on ihmiskuntaan aivan erityislaatuisessa yhteydessä, kuten jokainen kyseiseen kahtalaiseen tähteen liittyvä myyttisikermä osaa kertoa – ja jokaisella kansalla on oma ”langenneen” (taivaasta maahan laskeutuneen & kärsimyksiin sidotuksi tulleen) valontuojan myyttinsä. Ilta- ja aamuhämärän valtiaana, ”päivätähtenä” tunnettu Lucifer-Fosforos ilmaisee piilotajunnan syvyyden läsnäoloa & väylää elävässä elämässämme. Se, Hän, on todellakin Christus in nobis, Vapahtaja meissä.

Ei ole ihmisten aikaa joka ei kuuluisi Luciferin alaisuuteen, mutta jo toista sataa vuotta on tämä aamuhämärä noussut ainutlaatuisella intensiteetillä. Aika jota elämme on ollut ja on valontuojan aikaa: ei niinkään kylmän järjen valon kuin tuon todellisemman, eheämmän valon, jolle meille ei toistaiseksi ole paljon parempia nimiä kuin ympäripyöreä intuition käsite. Valon maailmasta, joka on buddhi – ”taivaiden valtakunta” – loistaa ikkuna alas ihmisten maailmaan: korkeampi äly eli manas, ei looginen vaan logiikkaa korkeampi innoitus, Luciferin valo, joka ilmenee Oivalluksena. Hänen tähtensä on vihkimyksen tähti, inspiraation tähti, valon seppele jokaisen Saturnuksen kärsimysten alla koetellun ja Marsin ristillä persoonan vaivoihin lävistetyn kilvoittelijan yllä. Ja niin kuin leimuava tähti voi heijastua pienestäkin kastepisarasta, niin meidänkin Lucifer-looshimme pyrkii heijastamaan Mestarin käsittämätöntä valkeutta omassa pienessä maailmassamme, ihmisten maailmassa.

Mutta ihmiset, joilla on osana luoda katseensa yhtä lailla alas mustan maan kauneuteen ja aamuruskon granaatinpunaa loistavaan horisonttiin kuin ylös tähtisen yön valoihin, kysyvät luonnollisesti: Mitä tämä uusi aika merkitsee meidän arjessamme? Mitä meidän tulisi odottaa, minkä eteen tehdä työmme? Olisi mahdotonta ja tarpeetonta toistaa tässä kaikkea, mitä jo on sanottu, mutta seuraava katkelma Demonien Kuutiosta voi toimia siltana yllä esitetyn ja käytännön konkretisoitumien välille, jos meillä on kärsivällisyyttä paneutua sen tutkimiseen:

”Ruhtinaat, jota vastaava luokka kabbalassa on elohim eli jumalankaltaiset luojat, ilmaisee suoraa virtausta hengestä aineeseen. Tämä luokka tuo älyn vitaliteetin energiana ruumiiseen, ja sitä vastaa siten tähtisymbolismin järjestelmässä Venus, ihmisen abstraktin tietoisuuden ja eroksen hallitsija. Hallitseva henki on Anael, jota pidetään astraalimaailman näkyjen enkelinä johtuen sen välittäjänluonteesta alemman (arkkienkelten ja enkelten) muodollisen maailman ja korkeamman todellisuuden välillä. Tämän henkien luokan työn kautta luova voima tuodaan alas ulkoistavaan kolminaismaailmaan. Sen antiteesi Kätkijät, satariel, ovat älyn pimentäjiä ja ilmaisun hämärtäjiä, valon pimittäjiä. Nämä henget näyttävät nostavan mielen salaperäisiin korkeuksiin, mutta johtavat tosiasiassa absurditeetteihin, sillä intuition sijaan niiden pohja on astraaliharhassa. Näiden henkien käyttämien kiehtovien sanamuotojen takaa ei koskaan paljastu mitään erinomaista, ellei ulkopuolinen tulkitsija itse sitä sinne tuo. Hallitsevan olemuksen nimi on Lucifuge, valonkammoaja, väärä mysteeri jonka aito tieto hajottaa, valonkantaja Luciferin vääristynyt käänteismuoto.” (Demonien Kuutio, IV)

Nämä ovat nousevan ajan mahdollisuudet ja myös haasteet. Kulloisenkin inspiraation kohdistaminen käytäntöön viisaasti eikä holtittomasti on jokaisen ihmisen työnä jokaisena hetkenä, ja aivan erityisesti näiden voimien lähteistä jossain määrin tietoisen okkultistin.

Sinun tähtesi loistaa yllämme / valaisten tien sydämen pyhäkköön / joka aina on läsnä, aina todellinen. / Kun kaksi kättä yhtyvät rukoukseen / kun henkien kuorot nousevat / kehon tähtitaivas avautuu loistamaan…

Coniuro & confirmo super vos angeli fortes, sancti atque potentes, in nomine On, Hey, Heya, Ia, Ie, Adonay, Saday, & in nomine Saday, qui creavit quadrupedia & animalia reptilia, & homines in sexto die, & adame dedit potestatem super omnia animalia: unde benedictum sit nomen creatoris in loco suo: & per nomina angelorum servientium in tertio exercitu, coram Dagiel angelo magno, principe forti autque potenti: & per nomen steallae quae est Venus: & per sigillum stellae Azazelis, quod quidem est sanctum: & per nomina praedicta coniuro super te anael, qui es praepositus diei sextae, ut pro me labores, & ad moleas omnem meam petitionem, iuxta meum velle & votum meum, in negotio & causa mea.

Sarabocres, nassar, cynassa, harthan, bileth, milalu, abucaba, abaa, hyici, quiron, zach, eladeb, maymon, assaiby, albunalich, haybalidech, yasfla, barthan, taadas, caudas, yalcal, formione, guth, maguth, guthryn, iammax, carmox, ycanol, pasfran. Venite – exercitus angelorum, qui Lucifer dicitur, vos meis preceptis subdiciat.

Kuoleman juhla

”La novita del suono e ’l grande lume
di lor cagion m’accesero un disio
mai non sentito di cotanto acume.”
(Dante Alighieri: Paradiso)

”Tuo suuri valkeus ja soinnun uutuus
mun sytti syytä niiden tietämähän;
halua moista tuntenut en koskaan.”

(Eino Leinon käännös)

Paljon on puhuttu mortifikaatiosta, mielen tai lihan kuolettamisesta. ”Kuolla maailmalle” on eri uskontojen askeeteille yhteinen, yleinen teema, vaikka uskonmuodosta riippuen tämä kuoleminen pyritään toteuttamaan ainakin näennäisesti erilaisista tarkoitusperistä. Kristitty munkki etsii kilvoittelullaan eroa Paholaisen hallitsemasta aineellisuudesta, hindujoogi pyrkii mielen kontrolliin ja saavuttamaan Vapautumiselleen välttämättömät mentaaliset kyvyt; buddhalainen hakee väylää, jolla mieli kykenisi sammuttamaan itsensä ja pääsemään irti vaistomaiseen elämänhaluun johtavista jaottavista ajatuksista.

On kuitenkin vielä eräs elävältä kuolemisen tapa, jota voitaisiin nimittää korostuneen luciferiseksi. Tämä tapa tai motiivi on voimakas kokemus elämästä tuon sanan hyvin syvässä merkityksessä. Pohjana ei tällöin ole kokemus tämänpuolisen elämän vähäarvoisuudesta tai tyhjyydestä vaan päinvastoin siitä, että elämän virta koetaan niin täytenä, että se enää ei sovi perinteiseen uomaansa.

Syntymää seuraa kasvu, kasvua täyttymys, rappio ja periodinen kuolema; kuolemaa jälleen sielun punnitus, tasapainon etsintä ja uuden sivun kääntäminen elämän kirjasta – uudelleensyntymä. Tämä syvemmän sielun perenniaalisuus on yksi okkultismin läpitunkevimmista teeseistä, ja vaikka sen opit voidaan ilmaista monella tavalla, nämä kaikki jättävät tietoisuuden vastuulliseksi teoistaan. Niinpä sielullistakin kuten ruumiillista kuolemaa, mortifikaatiota, seuraa aina vivifikaatio (elävöityminen, virvoittuminen), ja vivifikaatiota uudelleen mortifikaatio. Tässä jatkuvuudessa kehitys ja merkityksekkyys mahdollistuvat.

Äkkiä katsoen voi näyttää siltä, kuin mortifikaatiolla ei olisi tekemistä sielun Valkeiden vaiheiden kanssa, mutta harva väite olisi kauempana totuudesta. Sillä juuri Valkea, tietyllä tapaa täyttymyksen vaihe, johtaa sielun uuteen elämänvaiheeseen ja siten varsin käytännöllisellä tasolla ajan tullen myös sulkee oven aikaisempaan olemassaolon ilmennysmuotoon. Vanhan todellisuuden näkökulmasta kyseessä on tällöin kuolema, vaikka sielun näkökulmasta kaikkea muuta.

Eräänä tämän seikan vastaavuutena on mainittu Polkujen Kirjassa mieluiten juuri Valkeaan vaiheeseen asettuva energioiden sublimaatio: luonteva ja lopulta väistämätön irtautuminen sellaisista elämänilmaisuista, jotka tasapainottamisen kautta on saatu täytetyksi piripintaan. Vuoren harjalta seuraava askel on ylös aineettomaan ilmaan, taivaskulkijan askel.

Aivan kuten Mustassa mortifikaatiossa prosessia ylläpitää sisäinen elämäntuli, jossa uudet voimat hautuvat kuin ahjossa, samalla tapaa Valkean elämänvoiman sydämessä elää sille vastakkainen voima: puhtaan avaruuden syvyys. Juuri tuosta näennäisestä tyhjyydestä käy esiin se luomisen loiste, jonka Valkean ulkoisessa prosessissa näemme merkityksekkään elämän kaikkiallevirtaavuutena.

* * *

Valkeassa työssä se ei siten ole kärsimys vaan täyttymys, joka johtaa eroon maailmallisuudesta.

Kun kokemus Elämästä on kyllin voimakas, se ei enää mahdu mihinkään maailmallisiin määritteisiin: tullaan vaiheeseen, jossa valo on liian voimakas tullakseen hyödynnetyksi minkään ulkoisen rakenteen ehdoilla. Kyse ei siis ole uhrauksesta, jossa luopuisimme mieluisista mahdollisuuksista, vaan siitä, että muodon rajoitteet ylenpalttisesti ylittäneenä ei maagikolla lopulta ole enää maailmallista velvollisuutta täytettäväksi. Tällöin ei synny luhistumista sisäänpäin kuten mustan aukon prosessissa, vaan pidättävien rakenteiden annihilaatio räjähtämisenä valkeudeksi.

Sillä Valkean veljen saavuttaessa askensionsa on kyse siitä, että mikään kyseisessä ajanhetkessä saavutettavissa oleva muoto ei enää palvele tarkoitusta, eikä uhraus osallistumisena muotojen elämään ole enää mielekäs. Tällöin mortifikaatio ei ole moraalinen ponnistus, vaan kyseessä on päin vastoin ponnistuksen jättäminen tarpeettomana. Sillä loppujen lopuksihan se ei ole kuolema vaan elämä, joka edellyttää mieleltä jatkuvaa kilvoittelua.

Valkean vaiheen mortifikaatiossa – mortifikaatiossa elävöitymisen kautta – on kyse siitä, että vanha maailma ikään kuin kuoriutuu pois. Salatieteen kielellä voisimme sanoa, että karkea aines riisutaan eteerisemmän voimaprinsiipin (linga) yltä. Näin tehnyt maagikko ei suinkaan kuole, vaan on elävämpi kuin koskaan; yhtä kaikki ne jotka eivät ole olleet hänen suoraa oppilaspiiriään eivätkä siten saa vuodatusta näin purkautumaan pääsevistä voimista voivat kuvitella, että häntä ei enää persoonallisena olentona ole olemassa. Oppilaat tietävät paremmin: mystisissä, intuitiivisissa ja jopa arkisissa kokemuksissaan he kokevat eittämättömän persoonallisena ja omintakeisena sen olennollisen voiman, joka vielä hetki sitten käytti inhimillistä ruumista opetustensa esiintuomiseen.

* * *

Nyt käsillä oleva vuodenjuhla kuuluu aaveille ja vainajien hengille – ja heihin kuulumme maagikon katseen alla kaikki me arkeen sidotut ihmiset. Hymyilimme sitten tai itkimme, elimme itsellemme tai toisille, perheelle, ystäville tai vaikkapa aatteelle, teimme työtä tai taidetta, niin kaikissa tapauksissa tämä elämämme on suuri naamiojuhla, jossa vain kulissit näennäisesti vaihtelevat. Kuinka laajaksi tahansa levitämmekin elämämme piirin, niin vaikka hallitsisimme koko maailmaa, ulkoinen saavutuksemme olisi vain kuin mielipuolen näkemä uni, sillä mikään ei ole ehdotonta paitsi yhteys ikuiseen Merkitykseen. Paradoksaalisesti: mitä suurempi on voimaantuminen, mitä suurempi visio, sitä kauemmas huomaamme kyvyissä ja ajattelussa kulkeneemme siitä, mikä nykyään hahmottuu ihmisyydeksi. Elämä vie kaiken.

Intentio, intuitio ja intensiteetti; âtma, buddhi ja manas. Mitä väkevämmiksi nämä käyvät, sitä läpinäkyvämmäksi käy maailman peittävä harmaa savu, kunnes kaikki katoaa valoon. Syntyy sisäinen riemu, jota ulkoinen muoto ei kykene pidättämään. On aika jättää tomu ja varjo, syntyä todellisempaan elämään.

Vihan evankeliumi

”Minä syön hänen ruumiinsa, joka oli epämuodostunut kuten te. Se maistuu katkeralta kuin sappi, sillä se on täynnä vihaa. Syökää siitä kaikki! Minä juon hänen verensä ja se polttaa kuin tuli, jota kukaan ei voi sammuttaa. On kuin joisin omaani. Kaikkien kääpiöiden vapahtaja, tuhotkoon sinun tulesi koko maailman!”
– Ruhtinaan varjo (Olli Alho: Hulluuden puolustus, Wsoy 1988)

 

 

Olen valinnut tälle kirjoitukselle saman nimen kuin kristitty kirjailija Keijo Ahorinta aikanaan satanismia käsittelevällä kirjalleen (Uusi tie 2003). Tuo nimi on voimakas, hyvä nimi, ja se esittää yhden olennaisen puolen satanismin ideologiasta.

Fosforoksen viimeisessä osassa käsiteltiin muiden magian valmistusten ohella oikeaa suhtautumistapaa synneiksi kutsuttuihin emootioihin. Vihaa koskevasta kohdasta:

”Vihan suhteen koettakaamme ymmärtää, että tarkoitus ei pyhitä keinoja. Me saatamme ajatella, että jonkin ihanteen vuoksi meidän on oltava valmis vahingoittamaan toista olentoa sanoissa tai teoissa, mutta tämä ei voi pitää paikkaansa. Kuinka kestävä voisi koskaan olla toisten verellä ja kyynelillä rakennettu tai turvattu ideaali? (…) Mutta on virhe kuvitella, että vihansa voittanut ihminen olisi ulkoisesti pelkkää lempeyttä ja haaleata rauhallisuutta. Vihan itsessään ymmärtänyt ja kesyttänyt ihminen voi hyvinkin tulistua, jos tilanne sitä vaatii. Jos hän närkästyy, hän silloin tekee sen auttaakseen eikä vahingoittaakseen. Monet opettajat valitsevat tavan ilmentää opetustaan hyvin temperamenttisella tavalla, mutta tällaisessa vihan ilmaisussa ei ole häivähdystäkään sellaisesta tunteesta, joka toivoisi tai sallisi sisäistä tai ulkoista vahinkoa tapahtuvan toiselle henkilölle. Se on kuin ukkosen jyrähdys, jonka tarkoitus on havahduttaa hereille. Ellei ihmisessä olisi ”vihaa” sen transsendentissa muodossa, toisin sanoen halua aikaansaada muutosta parempaan, olisi hänen maailmansa jälleen turhaan luotu – kuten askeetikon ja lihankieltäjänkin maailma –, koska kaikki siinä olisi yhtä hyvää eikä minkään ilmentymisellä tai puuttumisella olisi lopulta mitään merkitystä.”
(Fosforos VI:II)

Luciferin katekismuksen kymmenestä käskystä peräti neljä mainitsee vihan:

”1. Vihaa Jumalaa, palvo Henkeä yksin.”

”4. Vihaa isääsi ja äitiäsi, jotta voisit seurata Totuutta.”

”5. Puhdista viha, jätä muotoihin sitova väkivalta.”

”7. Vihaa Elämää, näe turhuus kaikessa luodussa.”

Mitä on Jumalan vihaaminen? Se on Jobin tuskaa teodikean paradoksin edessä; kyvyttömyyttä ja haluttomuutta hyväksyä se, että absoluuttisen todellisuuden käyttämä väkivaltakoneisto on oikeutettu. Että yksikään lapsi ansaitsee Jumalan viisaudesta tulla tapetuksi, raiskatuksi, kidutetuksi.

Mitä on vanhempiensa vihaaminen Totuuden seuraamiseksi? Luopuminen kaikista totunnaisista, sovinnaisista malleista, jotta voisimme löytää niitä korkeamman todellisuuden. Huomattakoon myös yhtäläisyys edelliseen kohtaan. Psykologi voi kaikin mokomin sanoa, että Jumala-mielikuvamme on projisoituma lapsen suhtautumisesta vanhempiinsa, ja okkultisti puolestaan vastata vanhempisuhteiden olevan projisoitumia Egon suhteesta Jumalaan. Jälkimmäinen on varsin selvä asia etenkin, jos hyväksymme karman lain toimivan maailmassa.

Tarvitsee tuskin erikseen pohtia, mitä merkitsee väkivallan jättäminen vihan puhdistamiseksi. Asia on ilmiselvä.

Entä mitä on turhuuden näkemisestä syntyvä Elämän vihaaminen? Halua omalta osaltaan päättää jälleensyntymisten kierto, se ikuiseen dualismiin sidottu elämä, jonka syntyminen ruumiiseen tuo mukanaan.

* * *

Nyt voimme kysyä – ja meidän kannattaakin – eikö myös tuo viha itse ole dualismia? Todellakin se on. Viha a) ei saa ja b) ei edes voi olla minkään olennon perustila. Vihan hajottava voima on sellainen, että se kaikkein eniten nakertaa ja hajottaa itseään, eikä mikään olento kestä sellaista ajautumatta tosiasialliseen mielipuolisuuteen. Tämä on psykologinen fakta. Rajoittamaton viha, toisin kuin rajoittamaton rakkaus, on mahdottomuus.

Vihan evankeliumi on musta tuli, joka elää vain suhteessa siihen mitä se muuntaa; ja mihin se kohdistuu riippuu tietenkin sen pyrkimyksestä. Jos pyrimme mihinkään muuhun kuin tuohon täydellisyyden maailmaan, maailmaan ilman kidutettuja lapsia, niin ”herättävään ukkosen jyrähdykseen” liittyy aina myös salamanisku – ympäristöömme, ja eniten omaan itseemme. Kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, eikä ole sellaista syytöntä, joka kivittäisi synnintekijän.

Viha on totta; viha joka syntyy tuskasta, toivon mukaan myös empaattisesta tuskasta eikä yksinomaan itsekkäästä ja sokeasta sielullisesta patoutumasta. Vihan voima on pyhä, kun siltä ehdottomasti kiistetään kaikki aseisiin tarttuminen jokaisessa maailmassa: kun siitä tulee kuin mustan tulen kruunu pyrkijän pään ylle – kun kyseessä on jokin, joka ajaa meitä itseämme eteenpäin, luomaan nykyistä parempaa maailmaa. Silloin se toimii yhdessä luomisen liekin kanssa, & näitä kahta on mahdotonta erottaa toisistaan. Ja katso, näin on tosiasiassa aina: ei ole olemassa hävitystä josta ei syntyisi uusi luominen, eikä luomista johon ei liittyisi hävityksen työ. Mutta vain jos työkenttänä olemme me itse ja ainoastaan parhaat hedelmät annamme ulospäin maailmaan, tuo hävityksen työ on pyhää.

Tässäkin, yksi kolmena ja kolme yhtenä olemuksena: Saatanan musta tuli, Luciferin valkea liekki ja Azazelin ristinmysteeri, jossa nuo kaksi näennäisesti erotettua virtausta muodostavat yhden jokahetkisen elämän. Ihmisinä me elämme ennen kaikkea viimeksimainittuun paradoksiin sidottuina. Tässä on meidän tuskamme, tässä myös mahdollisuutemme ”nousta taivaan tähtiä korkeammalle, tulla kaikkein korkeimman kaltaiseksi.” Mutta tuo tie on uskomattoman vaativa, ja edellyttää kykyä joka voittaa oman mielensä illuusiot – yhä uudelleen.

Luciferin Juhlahymni

Kevään siirtymäjuhlaa vietetään 1.5. edeltävänä yönä. Azazelin Tähden rituaalissa sen nimenä on Luciferin Yö, ja tähän aikaan kuuluu oma juhlahymninsä.

 

LUCIFERIN JUHLAHYMNI

Viisauden kukkasin on otsasi seppelöity
ja kasvosi loistavat kuin ahjo
pukusi olen minä ja hän
ajatukseni sanojesi kaiut

Vos estis lux mundi
non potest civitas abscondi
supra montem posita

Neito ja käärme, liekki ja näkemys
viisaus iänkaikkisesta iänkaikkiseen
ikuinen Jumala, sielujen valo
Lucifer-Christos, aamunkoiton poika

Jumalani, johdata minua; Jumalatar, voimista minut
lävistettynä uhripyörään maan ja taivaan välille
vuodan alhaalta ylös maljan kaikkien pelastukseksi
Nouse, oi Mestari, tähden lailla meidän sydämiimme

Per viscera misericordiae Dei nostri in quibus visitavit nos oriens ex alto

 
Uuden kevään valo, kirkkaus & inspiraatio olkoon kaikkien veljien & sisarten kanssa, niin veljeskunnan sisä- kuin ulkopuolella! Aum, Hrîm, Klîm.