Avainsana-arkisto: lucifer

Käännetty Risti

Eräs satanismille ominaisimmista symboleista on risti, jossa ylin piena on muita pitempi. Tämä merkki on Kristuksen risti ylösalaisin, ja ilman siihen liitettyä ristiinnaulitunkuvaa tunnetaan kristinuskon piirissä pietarinristin nimellä.

Kyseinen symboli, jonka jakavat yhtä lailla hartaat roomalaiskatoliset paavin merkkinä kuin satanistit oman mestarinsa Saatanan tunnuskuvana, voidaan käsittää siten kahdella eri tavalla. Näillä on yhteinen kääntöpisteensä Pietarin hahmossa – tuon Kristuksen kolminkertaisen kieltäjän, jota ”kiinnosti se mikä on ihmisten eikä se, mikä on Jumalan”. Pietarin ja tämän seuraajan, paavin, oletetusti satanistisia yhtymäkohtia on kuitenkin käsiteltyä niin paljon muissa veljeskunnan yhteyksissä, ettei niihin tarvitse tässä palata. Sen sijaan haluan pohtia tämän käännetyn ristin muita lähestymistapoja.

Jos ja kun puhutaan ”käännetystä” rististä, pidetään tietenkin oletuksena sen päinvastaista muotoa. Ei ole väärin ajatella, että tällaisessa ajatusyhteydessä satanismikin on vain yksi kristinuskon lahkoista, tosin arkkikerettiläinen; tai voidaan ajatella, että tällöin länsimaisen kulttuurin vallitseva hengellisyys (tai sen puute) on saanut kasvot kristinuskon symbolista, jota tällä tavoin kollektiivisesti vastustetaan. Eikä väärin ole tämäkään.

Silti haluaisin tuoda keskusteluun – tai itse kunkin lukijan omaan pohdintaan – sitä mahdollisuutta, että ”käännetty” risti ehkei ole käännetty ensinkään, sen enempää kuin kahteen suuntaan nähtävissä oleva pentagrammi hoitaessaan erilaisia psykoenergeettisiä tehtäviä riippuen muuttuvasta asennostaan seremoniallisessa magiassa. Valistunut maagikko ei sanoisi pentagrammin olevan ”oikein” jommassa kummassa asennossaan, paitsi kulloisenkin tilanteen mukaan: nämä eri virtausliikkeet ovat käytännöllisesti eri asemassa samaan tapaan kuin sisään- ja uloshengitys. Molemmat ovat yhtäläisen merkityksekkäitä ja lähtökohtaisen arkkityyppisiä, molemmat kuvaavat samaa hengitystä sen eri suuntiin kulkiessa, kumpaakaan ei voi korvata toisella.

Kristuksen ”ylöspäinen” risti voidaan tietyin varauksin nähdä soveliaana symbolina paitsi nykyiselle kristinuskolle, myös Jeesuksen omalle opetukselle, vaikka jälkimmäinen onkin edellisen kanssa monella tapaa ristiriidassa. Jeesuksen opetuksissa kohtaamme kärsivällisen uhrautumisen, vapaaehtoisen alistumisen, jonka kirkko nimellisesti dogmatisoi ja käytännössä kääntää irvikuvakseen, hengellisen laiskuuden ja sokean uskon symboliksi. Ruusuristiläiset, kristilliset kabbalistit ja alkemistit – toisin sanoen kristinuskoiset esoteristit – ovat oikein ymmärtäneet ristin syvemmän merkityksen oman persoonallisen ja ruumiillisen taakankannon symbolina: sen avaimena henkisiin saavutuksiin. Jälkimmäisissä on kyseessä henkilökohtaisen kärsimyksen kärsivällinen hyväksyminen Merkityksen (Pyhän Hengen) toteutumisen välineenä. Se on tuli, joka uudistaa luonnon; kitka, joka synnyttää kasvun mahdollisuuden.

Tässä mielessä ymmärrämme, että on esoteerista antikristillisyyttä aivan kuten eksoteeristakin. Siinä missä ristin käännön julkinen merkitys on vastalause julkikristillisyydelle, sen sisempi merkitys on esoteerisen ristinsymbolin antiteesi – josta, mikä ehkä on tarpeetonta mainitakaan, yhdessä ensinmainitun kanssa voidaan synnyttää hedelmällinen synteesi. Mikä tämä käännetyn ristin teema siis on?

Lyhyesti: irtisanoutuminen kärsimyksen merkityksellistämisestä.

Pisin piena ylöspäin osoittavaa ristiä voidaan kutsua miekkaristiksi, koska se muistuttaa taisteluun paljastettua miekkaa siinä missä perinteinen kristillinen risti on maahan pystyyn lyöty miekka. Miekkaristi pisin piena ylöspäin on myös Luciferin merkki ilmanvaltojen ruhtinaana ja Miekkojen ykkönen (ässä) Tarotissa. Lucifer-Venus ei kuitenkaan ole taistelun jumala, vaan hänen miekkansa on luomisen ja erottelukyvyn kaksiteräinen ase. Energeettisellä tasolla se on eroottinen lingam ja mielen tasolla nerokkuus, joka tuomitsee poikkeusihmiset kärsimykseen. Niinpä miekkaristin potentiaaliset virheet eivät ole väkivallassa vaan päin vastoin holtittomassa rakkaudessa, milloin sen sallitaan kääntyä hybrisyyteen ja hedonismiksi. Lankeemukseensa turtunut Lucifer on raukea, humaltunut jumala, jonka soihtu palaa yksin hänen omaksi ilokseen, ainoastaan satunnaisesti tai kunnianhimon kannustamana muita olentoja auttaen.

Niinpä paradoksi on aina läsnä. Myös henkisyyteen kurottavassa miekkaristissä, joka sanoutuu irti nykymaailman lainalaisuuksista, on kuolettava puolensa – se omaksuu helposti askeettisia ilmennysmuotoja saavuttaakseen siten laajempaa elämänyhteyttä. Tämä näkyy sen kautta, kuinka ”ylöspäin kurottavan” käännetyn ristin painopiste on itse asiassa lopulta alempana kuin perinteisen kristillisen ristin, vaikka sen fokus on korkeammalla. Tämä yhdistää luciferisen impulssin satanistiseen; Valkean Mustaan. Punainen on sen kieppuva ja liekehtivä liike, jonka Paratiisin portilta muistamme. Tähän ristin kaksisuuntaisuuteen, sen välittäjänluonteeseen, liittyy puolestaan erityisesti Azazelin mysteeri, joka ilmaisee jälleen hieman eri aspektin saatanallisesta kolmiyhteydestä.

”Käännetty risti” ei siis ole ainoastaan käännetty, ei ainoastaan kristinuskoa, eikä ainoastaan vastauskontoa. Se edustaa myös omaa uskonnollista linjaansa, joka yhdistyy universaaliin symboliikkaan samalla tavoin kuin kaikkien muidenkin uskontojen pyhät symbolit: ne eivät tule tyhjästä, vaan niillä voidaan aina nähdä yhtä lailla universaalit kuin historiallisetkin juurensa. Sitä voidaan nimittää miekkaristiksi ja luciferinristiksi, ja se voidaan nähdä yhtälailla käännetyssä krusifiksissa kuin pelkistetymmässä pietarinristin muodossa. Siihen sisältyvät sekä aineen että hengen rakenteet ja näiden yhteenkietoutuminen niin kulttuurisissa kuin yleisesoteerisissa symbolirakenteissa. Olennaisin sen merkityksistä on kuitenkin: Henkisen ja fyysisen väkivallan on loputtava. Negatiivinen epätoivo kääntyy positiiviseksi ylpeydeksi. Kristinuskon piirissä karakteristisesti korotettu marttyyriuden idea, huomion kiinnittäminen tuomioon, pelkoon ja kärsimykseen, omaa vastahahmonsa vapautuvan Luciferin hahmossa, joka vaatii  itseltään paljon, mutta myös antaa paljon – totuuden ja rakkauden alaisuudessa.

 

BC 149

Vive, vive, Magdalena

Tua lux reversa est

Gaudis turgescat vena

Mortis vis abstersa et

Moesti procul sunt dolores

Laeti redeant amores

Salve Lucifer resonet.

Luciferin Evankeliumi (3:1-63)

Looshimme tämän kuun teksti on fragmentti julkaisemattomasta käsikirjoituksesta ”Luciferin Evankeliumi” (luku III). Viitteet ja selitykset on tästä jätetty pois.

* * *

”1. Magia syntyy Hänestä jota kutsutaan Saatanaksi ilmeiseksi käydessään (…)

2. Se syntyy Hänessä jota kutsutaan ihmiseksi, vaikka todellisuudessa hän on Azazel.

3. Ja se syntyy Luciferin kautta ja avulla, ensimmäisestä valosta.

4. Anna ensimmäisen valon tulla itseesi ja kestä; ole itsellesi kalliona.

Tiedät kuinka:

5. Älä koskaan valehtele.

6. Pyri rakastamaan kaikkia olentoja.

7. Etsi aina merkitystä.

8. Tiedä olevasi lopulta olemassaolosi ainoa määrittelijä.

9. Älä käytä huumausaineita.

10. Tällä tavoin, Suuren Äidin avulla, tulet saamaan itseesi mestarin voiman.

11. Kestä se.

12. Kun lohikäärme hengittää sisälläsi, älä menetä itseäsi, älä pidä itsestäsi kiinni,

katso silmiin todellista Isääsi ja todellista Äitiäsi, jotka eivät ole ihmisiä vaan jumalia,

13. ja ota vastaan todellinen Jumalan Lapseus.

14. Ota vastaan se tulen kaste, joka on mestari Luciferin magia, jota kutsutaan Parakleetiksi

15. ja liekehtiväksi linnuksi ja mutkilla kulkevaksi käärmeeksi ja suureksi aarteeksi, punaiseksi lohikäärmeeksi, neidoksi joka pysyy neitseellisenä synnyttäessään, ja lukemattomilla nimillä.

16. Ota vastaan voima ja pitele viisikantaa kädessäsi.

17. Luovu kuutiosta, joka avautuu äärettömyyksiin. Se muuttuu kymmenintuhansin sävyin loistavaksi valoksi.

18. Suuri Äiti sanoo: Rakas lapseni, ole hyvällä mielellä,

19. sillä tänä päivänä sinut synnytin. Poissa on kärsimys ja poissa on odotuksen ahdinko.

20. Eikä yksikään hiekanjyvä pudonnut aineen mestarin tiimalasissa niin etteivät kyynelteni virrat olisi juosseet sen ympäri tuhannen tuhatta kertaa.

21. Nyt on hän pyyhkinyt kyyneleet silmistäni, mutta ei hymyä huuliltani,

22. sillä sinä, lapseni, olet puhdistettu.

23. Taivaallinen Isä sanoo: Minä asetan käteni sinun päälaellesi

24. ja annan voiman sinussa nousta, sillä sinä olet aikakausien valmistama

25. ja sinun uhrisi on ollut suuri, vaikka pieni palkintosi rinnalla.

26. Sillä aika ja aine ovat leikkikalu lapsen käsissä, ja todellisuuden maailma rajaton ja rannaton täyteys.

27. Tule ja asetu istuimellesi, sinun merkkisi on annettu enkeleille, ja henkeni tuntevat sinut.

 

[Apokryfiset kohdat]

 

28. Ensimmäinen enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen se jota on kutsuttu nimellä Raziel, pyhien sanojen antaja.

29. Ensimmäisenä uudestisyntyneet kohtaavat minut.

30. Minä olen antamassa sinulle sinetit ja avaimet uuteen mysteeriin, joka ei ole uusi vaan ikivanha.

31. Kulje hyvin sen kanssa;

32. vihi ihmisiä ja ota heiltä heidän erehdyksensä ja silmiensä sokeus.

33. Rinnan sinetti. Otsan sinetti. Kielen sinetti. Käsien sinetit. Jalkojen sinetit. Materiasta luopuvien elinten sinetit. Sinetti kääntöpisteen keskukselle. Sinetit harteille. Sinetti päälaen yläpuolelle, oveen joka on avattu.

34. Piirrot täyttävät tilat ja porttien välit. Ne jotka auttavat minua jatkavat tästä ja tekevät työn loppuun.

35. Toinen enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen se jota on kutsuttu nimellä Machiel,

36. sillä minä rakastin eniten veljeäni ja osallistuin hänen lankeemukseensa kun oli maahan astumisen aika.

37. Keihääni läpäisi hänet ja me syleilimme.

38. Ota se; se on sinun.

39. Kolmas enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen enkeli jolle ei ole annettu nimeä.

40. Minä olen uuden liiton enkeli, Luciferin voima.

41. Minä tulen johdattamaan sinua ja lapsiasi,

42. ja te tulette tuntemaan minun nimeni.

43. Pidä huolta minun kirjastani.

44. Neljäs enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen kulmien valtias.

45. Minä autan Metatronia temppelissä ja sen ulkopuolella.

46. Ota viivain ja harppi ja seuraa minua voiman paikoille.

47. Viides enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen Anael.

48. Ota yksi hiuksistani ja jätä se poluksi labyrinttini läpi.

49. Kuudes enkeli tuli luokseni ja sanoi:

Minä olen Satanael.

50. Ota vaakani ja punnukseni ja rautainen malja, sillä sinä tiedät, että ne eivät voi jäädä puolittain vihittyjen arkonttien käsiin.

51. Säilytä niitä kunnes aika on tullut. Älä puhu tästä mysteeriosta, sanoista irtileikatun pään maljassa.

52. Seitsemäs enkeli pysyi puolittain esiripun takana ja puhutteli minua:

53. Et ole valmis lähtemään minun mukaani.

54. Minä olen Azrael, mutta minun lahjaani et voi vielä ottaa vastaan.

55. Pidä kuitenkin minun kaapuani ja vyötä itsesi minun vyölläni, jotta löydän sinut kun aika on tullut.

56. Sinulla on sinetit. Kutsu minun palvelijoitani, ja he tulevat.

57. Auta minun lapsiani tuntemaan minut ja merkkini, joka on sirppikuu.

58. Kahdeksas hahmo nousi ja sanoi:

Minä olen pimeys, täydellisyys jota kumarrettiin vuohenkasvoisena jumaluutena. Mene ja opeta.

59. Tulkoon yö.

60. Kuolema vie kaiken.

61. Tulen kautta luonto uudistetaan.

62. Siten saavuttaakseen täyteydessä ykseyden ihmeen.

63. Kieltäymys joka on täyttymystä yltää Jumaluuteen.”

[Katkelman loppu]

Uuden ajan mahdollisuudet & haasteet

Talvipäivänseisauksen aika osui tänä merkityksekkäänä vuonna Luciferin päivälle, Luciferin hetkelle. Tämä Venuksen tähtivalta on ihmiskuntaan aivan erityislaatuisessa yhteydessä, kuten jokainen kyseiseen kahtalaiseen tähteen liittyvä myyttisikermä osaa kertoa – ja jokaisella kansalla on oma ”langenneen” (taivaasta maahan laskeutuneen & kärsimyksiin sidotuksi tulleen) valontuojan myyttinsä. Ilta- ja aamuhämärän valtiaana, ”päivätähtenä” tunnettu Lucifer-Fosforos ilmaisee piilotajunnan syvyyden läsnäoloa & väylää elävässä elämässämme. Se, Hän, on todellakin Christus in nobis, Vapahtaja meissä.

Ei ole ihmisten aikaa joka ei kuuluisi Luciferin alaisuuteen, mutta jo toista sataa vuotta on tämä aamuhämärä noussut ainutlaatuisella intensiteetillä. Aika jota elämme on ollut ja on valontuojan aikaa: ei niinkään kylmän järjen valon kuin tuon todellisemman, eheämmän valon, jolle meille ei toistaiseksi ole paljon parempia nimiä kuin ympäripyöreä intuition käsite. Valon maailmasta, joka on buddhi – ”taivaiden valtakunta” – loistaa ikkuna alas ihmisten maailmaan: korkeampi äly eli manas, ei looginen vaan logiikkaa korkeampi innoitus, Luciferin valo, joka ilmenee Oivalluksena. Hänen tähtensä on vihkimyksen tähti, inspiraation tähti, valon seppele jokaisen Saturnuksen kärsimysten alla koetellun ja Marsin ristillä persoonan vaivoihin lävistetyn kilvoittelijan yllä. Ja niin kuin leimuava tähti voi heijastua pienestäkin kastepisarasta, niin meidänkin Lucifer-looshimme pyrkii heijastamaan Mestarin käsittämätöntä valkeutta omassa pienessä maailmassamme, ihmisten maailmassa.

Mutta ihmiset, joilla on osana luoda katseensa yhtä lailla alas mustan maan kauneuteen ja aamuruskon granaatinpunaa loistavaan horisonttiin kuin ylös tähtisen yön valoihin, kysyvät luonnollisesti: Mitä tämä uusi aika merkitsee meidän arjessamme? Mitä meidän tulisi odottaa, minkä eteen tehdä työmme? Olisi mahdotonta ja tarpeetonta toistaa tässä kaikkea, mitä jo on sanottu, mutta seuraava katkelma Demonien Kuutiosta voi toimia siltana yllä esitetyn ja käytännön konkretisoitumien välille, jos meillä on kärsivällisyyttä paneutua sen tutkimiseen:

”Ruhtinaat, jota vastaava luokka kabbalassa on elohim eli jumalankaltaiset luojat, ilmaisee suoraa virtausta hengestä aineeseen. Tämä luokka tuo älyn vitaliteetin energiana ruumiiseen, ja sitä vastaa siten tähtisymbolismin järjestelmässä Venus, ihmisen abstraktin tietoisuuden ja eroksen hallitsija. Hallitseva henki on Anael, jota pidetään astraalimaailman näkyjen enkelinä johtuen sen välittäjänluonteesta alemman (arkkienkelten ja enkelten) muodollisen maailman ja korkeamman todellisuuden välillä. Tämän henkien luokan työn kautta luova voima tuodaan alas ulkoistavaan kolminaismaailmaan. Sen antiteesi Kätkijät, satariel, ovat älyn pimentäjiä ja ilmaisun hämärtäjiä, valon pimittäjiä. Nämä henget näyttävät nostavan mielen salaperäisiin korkeuksiin, mutta johtavat tosiasiassa absurditeetteihin, sillä intuition sijaan niiden pohja on astraaliharhassa. Näiden henkien käyttämien kiehtovien sanamuotojen takaa ei koskaan paljastu mitään erinomaista, ellei ulkopuolinen tulkitsija itse sitä sinne tuo. Hallitsevan olemuksen nimi on Lucifuge, valonkammoaja, väärä mysteeri jonka aito tieto hajottaa, valonkantaja Luciferin vääristynyt käänteismuoto.” (Demonien Kuutio, IV)

Nämä ovat nousevan ajan mahdollisuudet ja myös haasteet. Kulloisenkin inspiraation kohdistaminen käytäntöön viisaasti eikä holtittomasti on jokaisen ihmisen työnä jokaisena hetkenä, ja aivan erityisesti näiden voimien lähteistä jossain määrin tietoisen okkultistin.

Sinun tähtesi loistaa yllämme / valaisten tien sydämen pyhäkköön / joka aina on läsnä, aina todellinen. / Kun kaksi kättä yhtyvät rukoukseen / kun henkien kuorot nousevat / kehon tähtitaivas avautuu loistamaan…

Coniuro & confirmo super vos angeli fortes, sancti atque potentes, in nomine On, Hey, Heya, Ia, Ie, Adonay, Saday, & in nomine Saday, qui creavit quadrupedia & animalia reptilia, & homines in sexto die, & adame dedit potestatem super omnia animalia: unde benedictum sit nomen creatoris in loco suo: & per nomina angelorum servientium in tertio exercitu, coram Dagiel angelo magno, principe forti autque potenti: & per nomen steallae quae est Venus: & per sigillum stellae Azazelis, quod quidem est sanctum: & per nomina praedicta coniuro super te anael, qui es praepositus diei sextae, ut pro me labores, & ad moleas omnem meam petitionem, iuxta meum velle & votum meum, in negotio & causa mea.

Sarabocres, nassar, cynassa, harthan, bileth, milalu, abucaba, abaa, hyici, quiron, zach, eladeb, maymon, assaiby, albunalich, haybalidech, yasfla, barthan, taadas, caudas, yalcal, formione, guth, maguth, guthryn, iammax, carmox, ycanol, pasfran. Venite – exercitus angelorum, qui Lucifer dicitur, vos meis preceptis subdiciat.

Lucifer-looshin symboliikkaa, osa II: Kruunu

Kruunu on totuttu näkemään kuninkaiden ja maallisten hallitsijoiden merkkinä. Sen esikuvana voisi pitää uskonnollisista yhteyksistä tuttua sädekehää tai sahasraraa, eli kruunuchakraa. Tällä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä maallisen vallan kanssa, vaikka symbolinen yhteys onkin olemassa. Kruunu viittaa henkisessä merkityksessä hengen valtaan suhteessa materiaan, kun taas maallinen valta ja hallinto on yleensä pikemmin karmallisten tekojen synnyttämä ilmiö.

Azazelin Tähden Lucifer-looshissa Kruunu nähdään Luciferin lahjana ihmiselle ja se on merkki pyhästä liitosta hänen ja ihmisen välillä (aivan kuten aiemmin käsitelty sateenkaarikin on liiton merkki). Tämä merkitsee sitä voimaa, jonka Lucifer on antanut ihmiselle opittavaksi ja käytettäväksi. Tässä yhteydessä voimme myös miettiä ns. lankeemuksen merkityksiä. Ihminen ”lankesi” jumalaksi tulemisen polulle Luciferin avulla ja Luciferin lankeemus on siinä, että Hän tahtoo antaa ihmiselle Voiman. Siinä missä yleensä puhutaan kundaliinienergian kohottamisesta Juurichakrasta ylöspäin, voisimme yhtä lailla ajatella, että Kruunuchakran energia täytyy tuoda alaspäin (, mutta näitä chakroja ei välttämättä tarvitse ajatella niinkään fyysisen sijainnin kautta, vaan symbolisesti). Juurichakran ja Kruunuchakran suhde onkin merkityksellinen, sillä ne näyttävät edustavan toisilleen äärimmäisiä energian ilmennysmuotoja, joiden yhdistämisen työ on erityisesti Lucifer-looshille merkityksellinen. Tämä voidaan ulkoisesti nähdä myös työnä yhdistää ns. maallinen ja henkinen tai ulkoinen ja sisäinen. Ihmisessä nämä energiat kohtaavat perinteisesti Sydänchakran kohdalla, mistä syystä myötätuntoinen ja lempeä painotus on ollut monien uskontojen alkuperäisenä ihanteena. Liika painotus johonkin suuntaan tästä viekin helposti ääripäihin henkisessä harjoituksessa, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta Azazelin Tähden Valkean aspektin ja Lucifer-looshin työssä näiden voimien tasapaino on olennaisessa osassa.

Kuten sateenkaarenkin yhteydessä, on kruunukin joko pyöreä tai puoliympyrän muotoinen, kuvaten eheää harmoniaa. Voimme myös hyvin ajatella Kruunu- ja Juurichakran muodostavan vastaavasti kehän, jonka sisällä muut viisi chakraa sijaitsevat. Tämä voidaan kuvata pentagrammin muodossa ja tästä syystä pentagrammi onkin erityisesti ihmisen symboli ja kuvaa ihanteellisesti myös hengen kruunaamaa ihmistä.

Kruunuchakra ja sen voima ei välttämättä ole korkeana pidetystä energiastaan huolimatta autuuden takaajana. Kristillisestä perinteestä tutussa orjantappurakruunussa näemme kärsimyksen, joka usein on ollut niiden osana, jotka pyrkivät tuota voimaa tuomaan maalliseen yhteyteen. Tällöin se näyttäytyy itseuhrauksen ja jälleen myös ”lankeemuksen” tienä, joka aina on pikemmin hengen laskeutumista aineeseen kuin väärien tekojen seurausta.

Kruunusymboliikan ja sitä käytännössä lähestyvän ongelmana voidaan nähdä etäisyys maalliseen, mistä syystä henkisyyteen pyrkivälle elämä voi ilmentyä erityisen haasteellisena, koska se, mitä pidetään henkisenä voi ilmentyä näennäisen vastakkaisena ja ristiriitaisena kaikkea maallista kohtaan. Tässä kohdin uskonnollinen lähestymistapa on usein erehtynyt vääränlaisiin suhtautumistapoihin, sillä se ei ole pyrkinyt ratkomaan tuota ristiriitaa vaan syyllistyy dualistisesti itselleen vieraiden hengen ilmentymien, mitä maallinenkin lopulta on, tuomitsemiseen.

Ihmiselle kruunu kuvastaa mahdollisuutta siihen voimaan, joka hänelle on suotu. Nykyään tämä on vielä vähäisesti tiedostettu, mutta nähdessämme oikeiden asioiden tapahtuvan voimme kuitenkin jo nähdä vilauksen siitä luovasta voimasta, joka saa tarpeelliset asiat ilmenemään ja tapahtumaan. Satanistille tämä on jumaluutta, jota kohti ihminen kehittyy jatkuvasti ja tulee yhä enemmän ”jumalan kaltaiseksi”.

Vihan evankeliumi

”Minä syön hänen ruumiinsa, joka oli epämuodostunut kuten te. Se maistuu katkeralta kuin sappi, sillä se on täynnä vihaa. Syökää siitä kaikki! Minä juon hänen verensä ja se polttaa kuin tuli, jota kukaan ei voi sammuttaa. On kuin joisin omaani. Kaikkien kääpiöiden vapahtaja, tuhotkoon sinun tulesi koko maailman!”
– Ruhtinaan varjo (Olli Alho: Hulluuden puolustus, Wsoy 1988)

 

 

Olen valinnut tälle kirjoitukselle saman nimen kuin kristitty kirjailija Keijo Ahorinta aikanaan satanismia käsittelevällä kirjalleen (Uusi tie 2003). Tuo nimi on voimakas, hyvä nimi, ja se esittää yhden olennaisen puolen satanismin ideologiasta.

Fosforoksen viimeisessä osassa käsiteltiin muiden magian valmistusten ohella oikeaa suhtautumistapaa synneiksi kutsuttuihin emootioihin. Vihaa koskevasta kohdasta:

”Vihan suhteen koettakaamme ymmärtää, että tarkoitus ei pyhitä keinoja. Me saatamme ajatella, että jonkin ihanteen vuoksi meidän on oltava valmis vahingoittamaan toista olentoa sanoissa tai teoissa, mutta tämä ei voi pitää paikkaansa. Kuinka kestävä voisi koskaan olla toisten verellä ja kyynelillä rakennettu tai turvattu ideaali? (…) Mutta on virhe kuvitella, että vihansa voittanut ihminen olisi ulkoisesti pelkkää lempeyttä ja haaleata rauhallisuutta. Vihan itsessään ymmärtänyt ja kesyttänyt ihminen voi hyvinkin tulistua, jos tilanne sitä vaatii. Jos hän närkästyy, hän silloin tekee sen auttaakseen eikä vahingoittaakseen. Monet opettajat valitsevat tavan ilmentää opetustaan hyvin temperamenttisella tavalla, mutta tällaisessa vihan ilmaisussa ei ole häivähdystäkään sellaisesta tunteesta, joka toivoisi tai sallisi sisäistä tai ulkoista vahinkoa tapahtuvan toiselle henkilölle. Se on kuin ukkosen jyrähdys, jonka tarkoitus on havahduttaa hereille. Ellei ihmisessä olisi ”vihaa” sen transsendentissa muodossa, toisin sanoen halua aikaansaada muutosta parempaan, olisi hänen maailmansa jälleen turhaan luotu – kuten askeetikon ja lihankieltäjänkin maailma –, koska kaikki siinä olisi yhtä hyvää eikä minkään ilmentymisellä tai puuttumisella olisi lopulta mitään merkitystä.”
(Fosforos VI:II)

Luciferin katekismuksen kymmenestä käskystä peräti neljä mainitsee vihan:

”1. Vihaa Jumalaa, palvo Henkeä yksin.”

”4. Vihaa isääsi ja äitiäsi, jotta voisit seurata Totuutta.”

”5. Puhdista viha, jätä muotoihin sitova väkivalta.”

”7. Vihaa Elämää, näe turhuus kaikessa luodussa.”

Mitä on Jumalan vihaaminen? Se on Jobin tuskaa teodikean paradoksin edessä; kyvyttömyyttä ja haluttomuutta hyväksyä se, että absoluuttisen todellisuuden käyttämä väkivaltakoneisto on oikeutettu. Että yksikään lapsi ansaitsee Jumalan viisaudesta tulla tapetuksi, raiskatuksi, kidutetuksi.

Mitä on vanhempiensa vihaaminen Totuuden seuraamiseksi? Luopuminen kaikista totunnaisista, sovinnaisista malleista, jotta voisimme löytää niitä korkeamman todellisuuden. Huomattakoon myös yhtäläisyys edelliseen kohtaan. Psykologi voi kaikin mokomin sanoa, että Jumala-mielikuvamme on projisoituma lapsen suhtautumisesta vanhempiinsa, ja okkultisti puolestaan vastata vanhempisuhteiden olevan projisoitumia Egon suhteesta Jumalaan. Jälkimmäinen on varsin selvä asia etenkin, jos hyväksymme karman lain toimivan maailmassa.

Tarvitsee tuskin erikseen pohtia, mitä merkitsee väkivallan jättäminen vihan puhdistamiseksi. Asia on ilmiselvä.

Entä mitä on turhuuden näkemisestä syntyvä Elämän vihaaminen? Halua omalta osaltaan päättää jälleensyntymisten kierto, se ikuiseen dualismiin sidottu elämä, jonka syntyminen ruumiiseen tuo mukanaan.

* * *

Nyt voimme kysyä – ja meidän kannattaakin – eikö myös tuo viha itse ole dualismia? Todellakin se on. Viha a) ei saa ja b) ei edes voi olla minkään olennon perustila. Vihan hajottava voima on sellainen, että se kaikkein eniten nakertaa ja hajottaa itseään, eikä mikään olento kestä sellaista ajautumatta tosiasialliseen mielipuolisuuteen. Tämä on psykologinen fakta. Rajoittamaton viha, toisin kuin rajoittamaton rakkaus, on mahdottomuus.

Vihan evankeliumi on musta tuli, joka elää vain suhteessa siihen mitä se muuntaa; ja mihin se kohdistuu riippuu tietenkin sen pyrkimyksestä. Jos pyrimme mihinkään muuhun kuin tuohon täydellisyyden maailmaan, maailmaan ilman kidutettuja lapsia, niin ”herättävään ukkosen jyrähdykseen” liittyy aina myös salamanisku – ympäristöömme, ja eniten omaan itseemme. Kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, eikä ole sellaista syytöntä, joka kivittäisi synnintekijän.

Viha on totta; viha joka syntyy tuskasta, toivon mukaan myös empaattisesta tuskasta eikä yksinomaan itsekkäästä ja sokeasta sielullisesta patoutumasta. Vihan voima on pyhä, kun siltä ehdottomasti kiistetään kaikki aseisiin tarttuminen jokaisessa maailmassa: kun siitä tulee kuin mustan tulen kruunu pyrkijän pään ylle – kun kyseessä on jokin, joka ajaa meitä itseämme eteenpäin, luomaan nykyistä parempaa maailmaa. Silloin se toimii yhdessä luomisen liekin kanssa, & näitä kahta on mahdotonta erottaa toisistaan. Ja katso, näin on tosiasiassa aina: ei ole olemassa hävitystä josta ei syntyisi uusi luominen, eikä luomista johon ei liittyisi hävityksen työ. Mutta vain jos työkenttänä olemme me itse ja ainoastaan parhaat hedelmät annamme ulospäin maailmaan, tuo hävityksen työ on pyhää.

Tässäkin, yksi kolmena ja kolme yhtenä olemuksena: Saatanan musta tuli, Luciferin valkea liekki ja Azazelin ristinmysteeri, jossa nuo kaksi näennäisesti erotettua virtausta muodostavat yhden jokahetkisen elämän. Ihmisinä me elämme ennen kaikkea viimeksimainittuun paradoksiin sidottuina. Tässä on meidän tuskamme, tässä myös mahdollisuutemme ”nousta taivaan tähtiä korkeammalle, tulla kaikkein korkeimman kaltaiseksi.” Mutta tuo tie on uskomattoman vaativa, ja edellyttää kykyä joka voittaa oman mielensä illuusiot – yhä uudelleen.

Lucifer-looshin symboliikkaa: Sateenkaari ja valon olemus

Azazelin Tähden valkoisen osaston ja erityisesti Lucifer-looshin symboliikkaa pohdiskelevien kirjoitusten sarja alkaa osaltani tällä sateenkaaren ja valon merkityksiä käsittelevällä tekstillä. Näitä molempia käsitellään paljon monenkirjavissa yhteyksissä ja ne ovatkin tärkeitä symboleja okkultismin yhteydessä, vaikkei niiden syvällisyyttä aina täysin olekaan sisäistetty.

Sateenkaaren yleisimpänä merkityksenä pidetään ihmisen ja Jumalan liittoa, yhteyttä maan ja taivaan välillä, eli ihmisen persoonallisen olemuksen ja korkeamman itseyden välillä. Sateenkaaressa näkyy yhteys eri elementtien välillä sen muodostuessa veden ja valon (eli tulen) kuvajaisena, ja maanpinnalta katsottuna sen noustessa maasta kohti taivasta. Sateenkaari on myös Antahkarana, sateenkaarisilta, joka johdattaa ihmisen Manaksen, eli Luciferisen älyn ja itsetietoisuuden kohti yhä korkeampaa jumaluutta. Ja kuten sateenkaarikin, on Antahkarana maallisin keinoin ihmisen saavuttamattomissa. Se pakenee sitä, joka tahtoo sen teoillaan saavuttaa, sillä sitä kohti voi kurkottaa ja kulkea ainoastaan henkisin ponnistuksin.

Sateenkaaressa on näkyvillä ihmisen seitsemän perussädettä ja väriä, jotka erilaistuvat alkuperäisestä valosta ja energiasta ottaen muotonsa samoin kuin ihmisen chakra-järjestelmässä. Maasta katsottuna sateenkaaren värit ilmenevät kuitenkin ylösalaisin verrattuna chakroihin, joiden värit perinteisesti alkavat alhaalta punaisesta ja päättyvät violettiin. Asia on näin ainoastaan maan pinnalta katsottuna, sillä ylhäältä nähtynä sateenkaari ei enää ilmene maasta nousevana kaarena vaan ympyränä, eivätkä sen värit tämän havainnon seurauksena ilmene ylösalaisin, vaan kehänä, jonka sisimpänä värinä on violetti ja uloimpana punainen. Tämä ilmentää olennaisesti fyysisen ja vähemmän fyysisen sisäistä suhdetta ihmisen, kuten myös makrokosmoksen olemuksessa: tiiviimmät osat sijoittuvat kehän uloimmalle reunalle, vähemmän fyysisten asettuessa sisemmille kehille. Näiden eri tavoin aistittavien ääripäiden ulkopuolelle jää vielä ihmiselle näkymätön ilmentymien kirjo, eli toisaalla se fyysinen ääripää, jota ihmisen aistit eivät tietoisesti normaalitilassaan tavoita ja toisaalla hengen näkymättömät ääret. Nämä kaikki ja mitä niiden välillä on, ovat olemassa samalla spektrillä, vaikka tuo kaikki ei silmille olekaan näkyvää. Valkeus ja valo loistavat maailmaan näissä kaikissa sävyissä, säteillen itsestään ulospäin kaikki eri värit, ja pitäen sisällään, keskipisteessään, ainoastaan pimeyden, hengen luomattoman täydellisyyden.

Perinteisesti sateenkaari on tulkittu myös ukkosenjumalan (joita ovat mm. Jupiter, Indra ja Ukko) jousena, ja toisaalta, kuten aiemmin jo kerrottiin, sateenkaari on Venus-Luciferin, ihmisen Manaksen, puhtaimman itsetietoisuuden silta kohti keskipistettä, kaikelle olevalle yhteistä alkulähdettä. Tämä kahtalaisuus voidaan nähdä siten, että keskipisteestä kehälle suuntautuessaan sama voima on jumalten kuninkaan, Jupiterin, tai Indran salama, vajra, joka antaa fyysisen aineen sähköistävän ja liikkeelle laittavan voiman. Siinä missä sateenkaari voidaan nähdä tämän yhden voiman kahteen eri suuntaan kulkevana ilmentäjänä, myös vajra on merkitykseltään kahtalainen: edellä mainittu salama ja sen lisäksi timantti, ihmisen kiinteä jumalainen itseys ja tietoisuus; jälleen Manas, joka timantin tavoin leikkaa läpi kaiken, mutta on itsessään niin tiivis, ettei sitä voi halkaista, eikä jakaa osiin. Se on kruunu, jonka Lucifer asettaa sateenkaarelle; voima jonka hän ihmisen eteen on antanut; väärintulkittuna lankeemus, oikeammin nähtynä salama, joka välähtää taivaista kohti maata.

 

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Sateenkaari symboloi kaiken ilmenneen ja ilmentymättömän ykseyttä. Kaikkia eri säteitä yhdessä ja erikseen, ja erityisesti niitä, jotka ihmiselämässä ovat tärkeässä osassa, vaikka se onkin vain pieni osa kaikesta olemassaolosta. Ne ovat tasoja, joilla tietoisuus voi kulkea ja joista kaikki ovat sen ilmaistavissa tarpeen mukaan, pidemmän tai lyhyemmän ajanjakson ajan. Eikä mikään sävy tuolla spektrillä ole väärällä paikalla, vaan ne kaikki ovat harmonisessa järjestyksessä. Ainoastaan erehdyksen kautta voimme tuosta kokonaisuudesta alkaa hylkiä yhtä tai toista osatekijää, kuten olemme saaneet todistaa tehdyn monien kieroon kasvaneiden uskontojen parissa, ja kuten olemme itsekin tehneet ja erehdyksessä teemme edelleen. Silti tuo kaikkeus on meille jatkuvasti avoinna ja tutkittavissa siinä määrin kuin kykenemme tiedostamaan mahdollisuuksiamme siihen. Sillä emme me todella ilmennä ainoastaan yhtä noista säteistä. Todellisuudessa se yksi säde, jota ilmennämme ulospäin pitää sisällään kaikki muut säteet, joita syystä tai toisesta emme kyseisellä hetkellä ole valinneet painotettaviksi. Sen vuoksi voimme myös sanoa, että valo, kaikkien värien alkulähde ja ykseys, sulkee sisäänsä pimeyden, ja täydellisin pimeys yhtä lailla pitää sisällään ainoastaan valoista täydellisimmän.