Avainsana-arkisto: veljeskunta

Puhe Azazelin Tähden 12-vuotiskokoukseen 7.7.2018

Rakkaat ystävät,

Azazelin Tähti ulkoisena seurana, elävien ihmisten yhteisönä, täyttää tänään 12 vuotta. Vuodet ovat olleen työntäyteiset, saavutustentäyteiset, ja energiantäyteiset. Me kaikki olemme muuttuneet ja kasvaneet ihmisinä. Oppimalla ihmeellisiä asioita toinen toisistamme olemme oppineet ihmeellisiä asioita itsestämme. Maailma on auki: maaginen ja pyhä paikka. Kaikille visioille on paikkansa, mutta kaikki vaativat yhtäläistä puhdistusta veljesrakkauden ja oman itsen voittamisen tulessa. Saavutukset tulevat Työn kautta, kasvu suuruuteen tapahtuu jättämällä pienuus ja pienet ajatukset. Itsekkyyden jättämällä.

Tämä seuran kahdestoista syntymäpäivä on, enemmän kuin mikään aiempi merkkipäivämme, moninaistumisen juhla. Tänään seuramme luopuu yhdestä hallituksesta ja siirtyy täydelliseen looshien autonomiaan. Tällaista muutosta ovat vaatineet itsenäiset, rohkeat ajatukset, mutta sen on mahdollistanut uhrautuva, ykseyttävä rakkaudellisuus.

Nykyaikainen esoteria, nykyaikainen hengellisyys on monimuotoisuuden uskonnollisuutta: sen painotus on vasemmalla, individualismissa; yksilöiden ja joukkojen individuaatiossa. Tällaiselta pohjalta Azazelin Tähti on syntynyt ja erillistynyt tärkeästä vanhemmastaan blavatskylaisesta teosofiasta, ja tältä samalta pohjalta seura itse muuttuu ja elää. ”Amen, amen dico vobis, nisi granum frumenti cadens in terram, mortuum fuerit, ipsum solum manet: si autem mortuum fuerit, multum fructum affert.” – ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.” Tämä kuolema ei ole loppumista, vaan muutosta. Yhä enemmän vapautta, yhä enemmän vastuuta on kannettavanamme yksittäisinä jäseninä ja looshien työntekijöinä.

Azazelin Tähti perustettiin yhdistämään toisiinsa rakkaudellisuuden ja totuudellisuuden ja aidon ponnistuksen kolminkertaisen koetuksen alaisuudessa erilaisia henkisyyden muotoja, ja tässä työssä se on onnistunut yli odotusten. Seuramme on täynnä erilaisista lähtökohdista tulevia ja erilaisin instrumentein työtään tekeviä voimahahmoja: taiteilijoita, tieteilijöitä, filosofeja, etsijöitä, uskovaisia, epäilijöitä, magian teorian ja käytännön tutkijoita. Kaikkien näiden ihmisyyden ja itse luonnon suurien osatekijöiden antaessa veljeydessä kättä toisilleen olemme saavuttaneet jotain mihin monet ryhmät pyrkivät ja harva pääsee. Älkäämme ikinä luopuko tästä suuresta saavutuksesta.

Rakkautta ja voimaa ja onnea ihmisyyden Suuressa Työssä kaikille teille fratres, sorores, sodales. Siunatkoon mestari vilpittömät ponnistuksemme yhteistyön ja rakkauden inspiraatiolla.

Veljeys ja Hajaannus

Kukaan, joka hiukankin on perehtynyt länsimaisten esoteeristen ryhmien historiaan viimeisten sadan vuoden aikana, on tuskin voinut välttyä jonkinasteiselta hämmennykseltä yleisen veljeyden idean toimeenpanossa. Valtaosa uudemmista esoteerisista ryhmistä on korostanut nimenomaan yleismaailmallisen veljeyden ideaa, totuuden moniulotteisuutta ja/tai yksilön erilaisia mahdollisuuksia saman yhteisen totuuden etsimisessä, ja tästä huolimatta ryhmät tuntuvat hajoavan pienemmiksi rakenteiksi sitä mukaa kun niiden piirissä syntyy uudenlaista ajattelua, ts. aina milloin asioita eteenpäin vieviä työntekijöitä esoteerisen ryhmän piirissä ilmenee.

Kyynikko näkee tässä tietysti vain syyn hymähtää idealismille ylipäänsä: ihminen kerta kaikkiaan ei koskaan ole ihanteen mukainen, koska maailmakaan ei sitä ole. Yhteisymmärrys ei siten ole ylipäänsä mahdollinen, ja ykseys on tyhjä sana vailla todellista soveltuvuutta elävään elämään. Tietyn yksittäisen ryhmän jäsenet puolestaan näkevät väistämättömissä hajaantumisissa aina jonkin oletetun väärän valinnan vaikutuksen ryhmässä, joka siitä on erkaantunut, tai josta se itse erkaantuu. Alkuperäinen ryhmä näkee muuntuneet muotonsa kapinallisina ja vääristyneinä irvikuvina, alkuperäisen ryhmän jättäneet puolestaan osoittavat sormellaan tuon ryhmän oletettuihin tai todellisiin vikoihin kyvyttömyydessä noudattaa omia alkuperäisiä opinkappaleitaan käytännössä.

Aika näyttää, mihin Azazelin Tähti tässä suhteessa tulee sijoittumaan. Varmaa on, että niin ”keskenään vastakkaisiksi nähtyjen esoteeristen oppien yhdistämiseen” keskittyvä kuin veljeskunnan perustavimmanlaatuinen sanoma onkin, kaikki toiminta ei mitenkään sen alle ole – eikä ole ollut – mahdutettavissa; tämä on selvää perustuskirjan lyhykäisen loppujulistuksen päättymisestä sanoihin: ”ymmärryksen ja rakkauden alaisuudessa”. Niinpä jokainen aate, joka alkaa kamppailla ykseyden ideaalia vastaan kieltämällä seuran eettisen perustan joko empatiassa, rehellisyydessä tai väkivallattomuudessa, tulee tässä muuntuneessa näkemyksessään suljetuksi seuran ulkopuolelle – tai, kuten veljeskunnan sisäinen päättävä elin sen voi kokea, on jo valinnut kulkevansa toiseen suuntaan kuin millä sijaitsee veljeskunnan perustana toimiva aatteellinen ihanne. Onkin hartaasti toivottava, että kaikkien tällaisten poissulkemisten taustalla vaikuttaisi aina halu ja kyky todella eheyttää erottamalla, eikä koskaan tuomita näkemystä, jonka hyvää vaikutusta emme vain omista puutteellisuuksistamme johtuen kykene ymmärtämään!

Tämä ei ole ajankohtainen kirjoitus siinä merkityksessä, että seuran sisällä olisi tällä hetkellä – ainakaan allekirjoittaneen silmin – nähtävissä hajaantumista; mutta se on alati ajankohtainen sikäli, että ykseys- ja veljeysihanteen monitahoisuutta painottavat henkiset ryhmät ovat tietäen tai tietämättään jatkuvasti tekemisissä tämän kyseisen ongelman kanssa. Jokainen myöhempi separaatiokriisi myös juontaa juuriaan aiempiin sisäisiin ongelmiin, jotka joskus ehkä olisivat olleet vältettävissä asioiden oikea-aikaisella käsittelyllä. Itse näkisin, että Azazelin Tähden rakenteeseen valittu muoto nk. aspektien eli painotusryhmien mukanaolona on tässä suhteessa erittäin hyväätekevä, terveellinen järjestelmä. Se mahdollistaa yksilölliset valinnat ja jopa keskenään näennäisen ristiriitaiset lähestymistavat suuren työn osallisuuteen, samalla kun se tekee ymmärrettäväksi näiden erilaisten tapojen välille muodostuvat psykologiset, energeettiset ja käytännölliset jännitteet sekä mahdollisuudet. Millä tavoin täsmälleen aspektiryhmät toimivat voi muuntua ja on usein muuntunutkin, mutta aspektien perusidea tuntuu olevan erinomainen työväline ykseyden työhön. Paradoksi jälleen: jotta asiat voitaisiin tuoda yhteen tasapainoisina, niiden omaleimaiset eriävyydet on ensin oivallettava. Veljeskunta ei voi olla tasapäistävä, samankaltaistava; sen tulee olla erilaisia mahdollisuuksia luova, erilaisia kykyjä hyödyntävä, erilaisia luonteita ja erilaisten luonteiden kautta kokonaisuutta palveleva.

Hylätty Kivi

Moreau_naky

Azazelin Tähden vuosijulkaisu, Hylätty Kivi, on ollut seuralle eräänlainen ajannäyttäjä ja viesti kulloinkin läpikäydyistä tunnelmista. Ensimmäisten numerojen teemat paljastivat itse itsensä kirjoitusten kokoamisvaiheessa, ja vielä tämän jälkeenkin lehti on saanut elää varsin omavoimaisesti kunkin vuoden tunnelmien tulkitsijana. Viime vuonna lehti pääsi seitsemänteen osaansa ja täydensi okkultistille merkityksekkään seitsemän vuoden syklinsä. Tänä vuonna Hylättyä Kiveä ei julkaista.

 

Jää nähtäväksi, mitä tarkalleen tämä muutos veljeskunnan energioista kertoo. Ainakin muutos alleviivaa aina kärsivällisyyden merkitystä, pysymistä kiinni merkityksekkäässä ytimessä. Maaliskuun blogitekstissä pohdin seuran elinkaarta sille koittaneen kolmannen seitsenvuotiskauden aikana: Olisiko pohjan rakentamisen jälkeen vuorossa aika yhä ulkoistuvampaan näkyvään toimintaan, vai uudenlaiseen hiljentymiseen ja okkultismille tyypillisiin sisäänpäisen elämän kokemuksiin? Vastaus ei ole vain jumalten tai suojelushenkien armoilla, eikä se liioin riipu ulkomaailman suhtautumisesta seuraan: se on veljeskunnan omien työntekijöiden käsissä ja sydämissä. Niin tai näin, toivokaamme että ulkoinen tai sisäinen aktiivisuus on ja pysyy todellisena, aitona pyrkimyksenä Totuuden etsintään ja uhrivalmiuteen, jota tuo etsiminen jokaisena aikana väistämättä edellyttää. Oli taiteilijan käsissä kuinka arvokas marmorikappale tahansa, ainoastaan kärsivällisyys voi loihtia siitä esiin kuolemattoman taideteoksen, jatkaessamme kamppailua arvokkaan aineksen kanssa. Samoin näemme, että tähän kärsivällisyyteen on liityttävä valmius poistaa myös sinänsä hyvää, kaunista ainesta, tuota yhtäläisen kaunista ja hyvää marmoria jonka puristuksessa taideteoksemme piilee: sillä pitäen kiinni jokaisesta asiasta emme saavuta mitään, eikä mikään meille avaudu. Kyky valita on nykyihmiselle, jolle suunnanvaihdos ainakin näennäisesti (ulkoisesti) on jatkuvasti valittavissa, uudella tavalla korostuva haaste. Hyväntahtoisen ihmisen maailmassa on kovin vähän suorastaan väärään johtavia teitä, mutta sen sijaan lukemattomia polkuja sisäisten mahdollisuuksien hukkaamiseen. Jokaisen tuulen mukaan suuntaansa muuttava ei lopulta päädy mihinkään; hän seuraa tunnelmiaan milloin minnekin, ja lopulta menettää alun pitäenkin näennäiseksi paljastuneen kiinteytensä.

 

Kiven symboli okkultismissa viittaa juuri tähän maailmankatsomuksen perustavanlaatuiseen ytimeen. Se viisasten kivi tai vapaamuurarien kivi, tai temppelin kulmakiveksi tullut hylätty kivi, tai Luciferin otsan kivi – nämä kaikki ovat mullistavan henkisen kokemuksen peruselementti. Sen varaan voidaan rakentaa, ja jonka varaan voidaan moninaistaa arvokkaimmalaatuista luomista, kuten kerrotaan viisaiden kiven voimista. Se on kultaa luova, nuoruuden elinvoimaa loputtomiin palauttava jalokivi, mutta parhaimmaltakin alkemistilta vaaditaan uutteruutta ja pitkäjänteisyyttä työnsä kanssa; geologiset aikakaudet ovat kehityksen pisimpiin lukeutuvia. Myös profaani ymmärtää tämän pitkäkestoisen työn merkityksen, mutta koska hänen peruskivensä ei ole viisasten vaan houkkien kivi, se murenee, ja arkiseksi jäävällä aherruksellaan hän lopulta rakentaa hiekkapohjalle eikä kalliolle. Okkultisti voi, jos on löytänyt todellisen elävän kiven, rakentaa ikuisuutta varten. Hänen työnsä hedelmät ovat aurum non vulgi, aarre jota eivät varkaat varasta eikä ruoste voi nakertaa. Silti se on konkreettista, fyysistä, ei tuulentupia. Näitä kalliolle rakentajia eivät ohjaa milloin minnekin tuulissa kieppuvat henget tai lootusunen raukea innoitus, vaan kärsivällisellä ponnistuksella saavutettu henkinen kasvu.

 

Ensi vuonna saamme nähdä, millaiseen muotoon Kivemme tuolloin on valmistuva. Vai vaihtaneeko se elementtinsä, luoko nahkansa, lähestyykö lukijoitaan toisessa hahmossa, toisella nimellä, veden pehmeydellä tai loistavassa tulessa? Mahdotonta ei ole sekään. Kuinka tahansa käyneekin, me työntekijät emme muuttuvaa työtämme jätä. Ihmiset tai suojelushenget, jotka Ervastin vihityn tavoin lupaavat: ”Teen tämän työn, vaikka se veisi kymmenen tuhatta vuotta” – he jatkavat, kunnes maailma on uudestisyntynyt.