Avainsana-arkisto: feminiininen

Voima

Siitä, joka tuntee maskuliinisuuden
ja pysyttelee feminiinisyydessä,
tulee kaiken vastaanottava,
kuin laakso vuorten keskellä.
Kaiken vastaanottavana laaksona
hän tietää aina voivansa turvautua Voimaan.
Hän tulee vastasyntyneen kaltaiseksi.
Siitä, joka on oppinut tuntemaan valkoisen, mutta pitäytyy mustassa,
tulee esikuva koko maailmalle.
– Tao Te Ching, 28 (Suom. Annikki Arponen)

Missä on tasapaino omaehtoisuuden ja pakottamattomuuden välillä? Kuinka pitkälti ihminen on ympäristönsä herra, kuinka paljon sen tuote ja osa sitä? Kuinka paljon henkinen pyrintö on luomista, kuinka paljon luoduksi tulemista?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä kaikille ihmisille, ja erityisesti ne ovat sitä okkultistille. Ihminen joka ponnistelee saavuttaakseen tavanomaisesta poikkeavaa kehitystä, mutta tuntee sopusoinnun tietoisen ylläpidon välttämättömyyden, joutuu sovittamaan näitä ”mustaa ja valkeaa” prinsiippiä toisiinsa jokapäiväisessä elämässään ja maailmankatsomuksensa näkyvissä käytännöissä. Kumpaankin on helppo eksyä: miehinen ponnistus voi muuttua ruhjovaksi, naisellinen lempeys väisteleväksi. Kumpikin ilman toista on tuhoon tuomittu, eikä tällainen tuho ole olemattomuuden autuutta vaan itseensä käpertyvyyden enenevää tuskaisuutta.

Yllä lainaamassani Tao Te Chingin (Arposen käännöksessä Dao De Jing) tekstissä mainitaan mustan ja valkean lisäksi kolmas taho, Voima. Veljeskunnan symbolikielellä tämä Voima vertautuu punaiseen prinsiippiin, johon niin mustalla kuin valkealla on yhteys, ja joka edustaa niitä läpäisevää lähde- ja toisaalta myös luomisvoimaa. Neutraali Voima on potenssi mustan ja valkean taustalla, niiden keskessä, ja niistä esiin virtaavana. Se on vaikeasti kontrolloitava, liikkuva muoto, joka on helppo menettää, ja jonka hallinta on sekä haastavimpia että samalla tärkeimpiä asioita maailmassa. Tietyssä mielessä se edustaa dynaamisuutta ja hetkeen tarttumisen kykyä tuon kyseisen hetken ehdoilla. Liikkuakseen omin voimin eteenpäin ihmisen on kyettävä astumaan askel kummallakin jalalla vuorotellen. Onkin erikoista, että länsimaisessa kulttuurissa ”voima” tekijänä on totuttu liittämään nimenomaan miehiseen ihanteeseen, siinä missä naisen yhteydessä käytettäisiin ehkä herkkyyden, sosiaalisen tilannetajun tai tunneälyn karakterisointeja. Laotsen Voima pitää sisällään kuitenkin nämä molemmat, edustaen kumpaakin yhdessä.

Arkkityyppisesti feminiininen lähestymistapa, jossa painotamme tasapainon pyrintöä sekä kykyä painautua kokonaisvaltaisempaan intuitiiviseen mieleen jäykän rakenneajattelun sijaan, on tarpeellinen lääke maailmassa, joka useinkin painottaa karkeita ja ilmeisiä arvomalleja. Nykymaailma on vasta vähitellen toipumassa sellaisesta selkeyden harhasta, jossa aatteellinen hegemonia voidaan nähdä objektiivisesti totena. Kulttuurinen pirstaloituminen on sitä uudemman ajan kivulloista mutta tervehdyttävää maatumista, paluuta juuriin, jolloin koherenssi – tai pikemminkin koherenssin illuusio – katoaa. Uudestisyntymistä ei ole ilman kuolemisen kykyä, ja tätä kykyä nykymaailmalta kysytään. Yhä useampi huomaa, että vanhat ratkaisut eivät enää päde: lukot maailmassa ovat muuttuneet liikaa, että vanhat avaimet niihin enää sopisivat. Uudelleenarviointia tarvitaan, ja tällainen perusteisiin menevä uudelleenarviointi on väistämättä aina vanhan hybriksen kuolema.

Punainen aspekti, voiman aspekti, on myös vastasyntyneen ilmennysmuoto. Vastasyntynyt olemus on puhdas, aito, mutta alun eriytymättömyydessään hetkellisesti avuton toimimaan muulla kuin puhtaalla säteilyllään, läsnäolonsa havaituksi tulemisen kautta. Tällaisen uuden pyhyyden äärellä me alamme toimia vain sitä mukaa, kun kykenemme laskemaan irti ylpeydestä valkeassa ja epätoivosta mustassa. Jälkimmäisen on kierryttävä edellisen keskustaan, löytämään ehdoton ponnistus, ehdoton itseys; ja edellisen on samoin kierryttävä jälkimmäisen keskipisteeseen, löytämään syvä rauha luomattomasta avaruudesta. Näihin mustan valkeaan ja valkean mustaan silmään tosi esoteristin mieli aina asettuu. Kyeten ymmärtämään kummankin omaleimaista liikettä, vaatimusta ja näennäisiä muutoksia, hän valjastaa itseensä, ytimeensä ja työtä tekeviin käsiinsä kahden käärmeen yhdessä esiin nostaman voiman, sen punaisen lieskan joka esiin sädehtiessään saa kaikki kirkkaan sateenkaaren sävyt.

Mutta jotta tämä onnistuisi, meidän on ensin löydettävä kumpikin näennäinen vastakohta ja ymmärrettävä se. Ei riitä että kykenemme olemaan lujatahtoisia ja itsenäisesti luovia, eikä sekään, että osaamme lempeästi ymmärtää ja olla tuomitsematta toista ja itseämmekin. Ehdottomasti molempia tarvitaan, molemmat yhdessä ovat välttämättömät okkultistin pitkässä työssä. Ei ole mitään rajaa sillä kuinka paljon tuo Voima voi saavuttaa niin maailmassa kuin itsessämme, jos vain osaamme sitä alituisesti kaivata, ja tehdä tuon kaipauksemme todeksi ponnisteluin. Sillä ei edes Laotsen ylistämä naiseus ole vapaa ponnistelusta, vaan päin vastoin useinkin saa suurimman ilonsa kaikkein suurimman ponnistuksensa hedelmänä.

Ponnistusta seuraa kuitenkin todellinen saavutus, ja vaikka yritys voi tuntua ylenpalttisen raskaalta, läpikäytynä se johtaa eteenpäin. Itsensä uudestisynnyttämisen ihmeeseen kyettyään ihminen on yltänyt sellaiselle rauhan alueelle, joka on paitsi kahden toisiaan täydentävän vastakohdan samanaikaista läsnäoloa, myös jotain aivan muuta ja kokonaan uutta. Aina on ollut ja aina tulee olemaan harvoja, jotka ovat läpikäyneet ihmisyyden suuren puristuksen ja saavuttaneet tuon loitomman rannan, joka on todellinen eikä metaforinen saavutus. Tie on aina auki, Voiman tie joka päättäväisimmältäkin pyrkijältä vaatii myös kaikkein syvimmänlaatuista herkkyyttä ja kykyä myös odottamattomiin sisäisiin avautumisiin.