Aihearkisto: Yleinen

Vapauden Kahle: Joitakin Aikamme Haasteita

Usein on todettu, että nykyaikainen hengellisyys on Vesimiehen ajan hengellisyyttä; Vesimiehen, jonka kasvot eivät enää ole eläimen – härän, leijonan, kotkan tai muun – luotaamattomat kasvot, vaan ihmisen. Vesimiehen enkeli ei kuitenkaan ole vielä varttunut nainen tai mies, vaan kasvoiltaan lapsen kaltainen. Me elämme ihmisyyden uskonnon alussa, mutta vasta alussa… Hädin tuskin ymmärrämme, mistä ihmisyydessä on kyse, ja miten se eroaa eläimestä. Kun kurotamme kohti tähtiä, se useinkin tapahtuu vastuullisuuttamme ymmärtämättä. Vesimiehen siunaus ja kirous on siinä, että hän voi saavuttaa mitä tahansa, mutta sitä ennen hänen on tajuttava, mitä hän todella tahtoo. Vapautensa puristuksessa nykyihminen on helposti enemmän yksin kuin koskaan aikaisemmin.

Kuten pieni lapsi kasvaa fyysisesti kovaa vauhtia, niin myös alkanut uusi aika on pinnaltaan muuttunut nopeasti. Nykyään kukaan ei enää elä pienen yhteisön roolien rytmityksen mukaan, nykykulttuurissa jokainen on kosmopoliitti. On selvää, että tämä tarjoaa ihmisyydelle uudenlaiset haasteet samalla kun se tarjoaa suuria mahdollisuuksia. Tahtotila itsemäärittelynä merkitsee yhä enemmän. Aiemmin tuo tahto oli ikään kuin vedettävä esiin hitaammassa prosessissa, mikä henkinen matkanteko – ”totuudenetsintä” – itsessään on. Monet on kutsuttu mutta harvat valittu, sillä kun jokaisella on pääsy kaikkialle, moni ei kykene pitämään kiinni syvimmistä tavoitteistaan. Kuten muistamme, tärkeää ei ole vain päämäärä vaan matka, ja milloin matkaa ei voida taittaa tai se on jo taitettu puolestamme, päämäärän itseisarvoisuuden merkitys kasvaa todellisuuden syvyiseksi. Kuiluun hyppäämisen ratkaisu on aina helpoin ja huonoin mahdollisuus. ”Antaumus”, mutta antaumuksena reaktiivisuudelle.

Jälleen uudella painotuksella kaikuu Delfoin oraakkelilause: Ihminen, tunne itsesi… Tosi ihmisyyden tunteminen on kosmoksen tuntemista, ja tosi ihmisyyden syvyyttä ei voi tuntea kukaan ihmisyyden pienet tekijät itsestään kuolettanut, ei myöskään niitä sokeasti seurannut pyrkijä. Lapseuden sielullinen haaste liittyy oman omnipotenttiuden ajatuksen oivaltamiseen ja tavallaan sen ylittämiseen – ylöspäisen tien okkultismin termein uhrautuvan rakkauden ja rehellisyyden intentioon. Kuinka olla kaikkivoipa osa kosmoksessa, jossa kaikkivoipuus on sen jokaisen osan, ei vain itse kunkin minän, syntymäoikeus? Pitäisi olla itsestäänselvää, että näin hienovireinen kosminen hologrammirakenne, jossa osat vaikuttavat toisiinsa ja kokonaisuuteen salaperäisesti, edellyttää mitä syvällisintä herkkyyttä ja kykyä sovittaa oma tahtonsa muiden tahtoihin. Voimaansa muihin pakottava tulee ennemmin tai myöhemmin löytämään itsensä tilanteesta, jossa ensimmäisten luomispäivien (so. varhaisempien maailmojen, joista energiamme on peräisin) atavistinen aalto tempaa hänet mukaansa tiloihin, joita nykyihmisen hienovireisempi mieli ei enää kykene kestämään. Kiivaat virrat laskevat liekehtivään mereen…

On epäviisasta vedota kliseeseen, että nykyaika laiskistuu ja pinnallistuu, sillä tällainen huonojen puolien korottaminen yli sen loistavien saavutusten olisi laiskaa ja pinnallista jos mikä. Kuitenkin, näihin sanoihin kätkeytyvä positiivinen haaste on ymmärrettävä, jos se tahdotaan ylittää ja kääntää voimavaraksi. Moni ehkä luulee, että tuo kääntäminen on jo kulttuurisesti tapahtunut eikä vaadi ponnistusta, mutta kaikkea muuta! Etenkin nykyään, kun tiedon ja tahdon esteet ovat ihmisen sisällä eivätkä hänen ulkopuolellaan, ne ovat vaikeampia havaita ja siten voittaa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Me elämme nyt paljolti astraalisessa maailmassa, jossa vaihtelu on loputon, uudelleenkääntymiset elämän perustila, mielijohde syy toimintaan. Näennäisen individualisoitunut nykyihminen on yhtä paljon kollektionsa vanki kuin aina aikaisemmin, sillä viime kädessä este ei ole hänen ulkopuolellaan vaan aina hänessä itsessään. Paradoksaalisesti, ihminen tarvitsee konsistenttia vastarintaa omia mahdollisuuksiaan vastaan tullakseen todella omaksi itsekseen. Mitä luulemme jo omistavamme, sitä emme voi oppia saavuttamaan – ja tämä pätee Itseen ennen kaikkea. Milloin punainen lanka ei katoa labyrintin pimeään, se katoaa sen värikylläiseen sisustukseen. Sillä mikään lisätty tieto, mikään lisätty mahdollisuus sinänsä ei auta intention valppauden kadotessa.

Mitä tästä kaikesta olisi ajateltava? Milloin olemme löytäneet jonkinlaisen selkeän pisteen, jonkin aidosti toimivan ohjeen, jonka voimme allekirjoittaa – silloin pitäkäämme siitä kiinni. Pelkkä vastakkaiseen suuntaan johtava tunneailahdus ei ole syy Työn hylkäämiseen, keskeyttämiseen tai ympärikääntämiseen. ”Todellinen vihitty osaa luvata.” Veljeskuntatyö voi olla eräs kiintopiste, tai ihmiselle toisella polulla hänen itse valitsemansa eettinen koodi ja antaumus. Olennaista on, että muutoksiin ei suhtauduta kevyesti edes tällä ajalla, joka inspiroi jatkuviin muuntumisiin.

chimera

Veljeys ja Hajaannus

Kukaan, joka hiukankin on perehtynyt länsimaisten esoteeristen ryhmien historiaan viimeisten sadan vuoden aikana, on tuskin voinut välttyä jonkinasteiselta hämmennykseltä yleisen veljeyden idean toimeenpanossa. Valtaosa uudemmista esoteerisista ryhmistä on korostanut nimenomaan yleismaailmallisen veljeyden ideaa, totuuden moniulotteisuutta ja/tai yksilön erilaisia mahdollisuuksia saman yhteisen totuuden etsimisessä, ja tästä huolimatta ryhmät tuntuvat hajoavan pienemmiksi rakenteiksi sitä mukaa kun niiden piirissä syntyy uudenlaista ajattelua, ts. aina milloin asioita eteenpäin vieviä työntekijöitä esoteerisen ryhmän piirissä ilmenee.

Kyynikko näkee tässä tietysti vain syyn hymähtää idealismille ylipäänsä: ihminen kerta kaikkiaan ei koskaan ole ihanteen mukainen, koska maailmakaan ei sitä ole. Yhteisymmärrys ei siten ole ylipäänsä mahdollinen, ja ykseys on tyhjä sana vailla todellista soveltuvuutta elävään elämään. Tietyn yksittäisen ryhmän jäsenet puolestaan näkevät väistämättömissä hajaantumisissa aina jonkin oletetun väärän valinnan vaikutuksen ryhmässä, joka siitä on erkaantunut, tai josta se itse erkaantuu. Alkuperäinen ryhmä näkee muuntuneet muotonsa kapinallisina ja vääristyneinä irvikuvina, alkuperäisen ryhmän jättäneet puolestaan osoittavat sormellaan tuon ryhmän oletettuihin tai todellisiin vikoihin kyvyttömyydessä noudattaa omia alkuperäisiä opinkappaleitaan käytännössä.

Aika näyttää, mihin Azazelin Tähti tässä suhteessa tulee sijoittumaan. Varmaa on, että niin ”keskenään vastakkaisiksi nähtyjen esoteeristen oppien yhdistämiseen” keskittyvä kuin veljeskunnan perustavimmanlaatuinen sanoma onkin, kaikki toiminta ei mitenkään sen alle ole – eikä ole ollut – mahdutettavissa; tämä on selvää perustuskirjan lyhykäisen loppujulistuksen päättymisestä sanoihin: ”ymmärryksen ja rakkauden alaisuudessa”. Niinpä jokainen aate, joka alkaa kamppailla ykseyden ideaalia vastaan kieltämällä seuran eettisen perustan joko empatiassa, rehellisyydessä tai väkivallattomuudessa, tulee tässä muuntuneessa näkemyksessään suljetuksi seuran ulkopuolelle – tai, kuten veljeskunnan sisäinen päättävä elin sen voi kokea, on jo valinnut kulkevansa toiseen suuntaan kuin millä sijaitsee veljeskunnan perustana toimiva aatteellinen ihanne. Onkin hartaasti toivottava, että kaikkien tällaisten poissulkemisten taustalla vaikuttaisi aina halu ja kyky todella eheyttää erottamalla, eikä koskaan tuomita näkemystä, jonka hyvää vaikutusta emme vain omista puutteellisuuksistamme johtuen kykene ymmärtämään!

Tämä ei ole ajankohtainen kirjoitus siinä merkityksessä, että seuran sisällä olisi tällä hetkellä – ainakaan allekirjoittaneen silmin – nähtävissä hajaantumista; mutta se on alati ajankohtainen sikäli, että ykseys- ja veljeysihanteen monitahoisuutta painottavat henkiset ryhmät ovat tietäen tai tietämättään jatkuvasti tekemisissä tämän kyseisen ongelman kanssa. Jokainen myöhempi separaatiokriisi myös juontaa juuriaan aiempiin sisäisiin ongelmiin, jotka joskus ehkä olisivat olleet vältettävissä asioiden oikea-aikaisella käsittelyllä. Itse näkisin, että Azazelin Tähden rakenteeseen valittu muoto nk. aspektien eli painotusryhmien mukanaolona on tässä suhteessa erittäin hyväätekevä, terveellinen järjestelmä. Se mahdollistaa yksilölliset valinnat ja jopa keskenään näennäisen ristiriitaiset lähestymistavat suuren työn osallisuuteen, samalla kun se tekee ymmärrettäväksi näiden erilaisten tapojen välille muodostuvat psykologiset, energeettiset ja käytännölliset jännitteet sekä mahdollisuudet. Millä tavoin täsmälleen aspektiryhmät toimivat voi muuntua ja on usein muuntunutkin, mutta aspektien perusidea tuntuu olevan erinomainen työväline ykseyden työhön. Paradoksi jälleen: jotta asiat voitaisiin tuoda yhteen tasapainoisina, niiden omaleimaiset eriävyydet on ensin oivallettava. Veljeskunta ei voi olla tasapäistävä, samankaltaistava; sen tulee olla erilaisia mahdollisuuksia luova, erilaisia kykyjä hyödyntävä, erilaisia luonteita ja erilaisten luonteiden kautta kokonaisuutta palveleva.

Intuitio ja kuoleman polku

Paljon puhuttu intuitio ja itsensä kuuntelu ovat saaneet jo niin vesitetyn sävyn, ettei kyseisiä termejä mielellään erityisemmin käyttäisi. Silti tämän sanattoman sisäisen äänen kuunteleminen on tärkeimpiä välineitä, joilla seurata itsenäistä polkua, joka ei ole sovinnaisuuksien ja näennäisyyksien sitoma.

Korostuneen tervehenkisyyden ja ulkoisten asioiden pitäminen henkisen kehityksen mittareina herättävät inhoa, joka ajaa kysymään, mitä todella on sisäisen äänen seuraaminen ja mitä tekemistä sillä on sen kanssa, miltä asiat ulospäin näyttävät. Toisaalla voidaan nähdä yhtä lailla pinnallista pimeyden korostamista ulkoisen vaikutelman vuoksi.

Intuition seuraaminen ei aina johda terveelliseen elämään tai mukaviin henkisiin harrastuksiin. Se voi tuoda tielle, joka näyttää itsetuhoiselta. Syöksee kuiluun, jossa tie on valoton ja kulkeminen vaivalloista. Jokaisen askeleen eteen on tehtävä suunnattomasti työtä ja yksikin harha-askel saattaa johtaa yhä syvemmälle pimeään. Silti näiden syvyyksien ahjoista kaivetaan timantteja, joiden kauneutta harvat osaavat sanoin kuvailla, joiden eheys tekee niistä ihmisen maailmassa ikuisia, mutta joille ei ehkä kukaan nykymaailmassa anna arvoa. Tämä tie ei ole muodollisen opin, vaan kokemuksen tie, jolla kulkemiseen ei ole valmiita karttoja. Se on pimeyden ja tuntemattoman rakastamista, johon vain rohkeat kykenevät. Se käy vastaan sitä, mikä meille on opetettu; kaikkea minkä olemme oikeaksi olettaneet ilman arviointia ja mitä itsestämme olemme väärin luulleet. Se heijastaa itsestään kaiken piilotetun, jota kulkija kantaa mukanaan ja sen hiljaisuudessa kaikuu jokainen sana voimakkaana.

Koska sisäisen äänen tarkoituksena ei ole kerryttää huonoa karmaa tai helliä ihmisen heikkouksia, ohjaa se myös ajallaan pois siitä, mille ei enää ole tarvetta, jonka oppi on jo omaksuttu, ja näissä käännekohdissa mitataan ihmisen kyky uudistua ja seurata opastajaansa, jonka kanssa tulla yhä enemmän yhdeksi. Pimeyden läpi kulkeva polku pitää myös rauhan sisällään kun merkitys elää jokaisessa hetkessä. Sen kadotessa käy pimeys syömään sielua ja ahdinko tukahduttaa hengityksen. Ja eksyminen on yhtä varmasti edessä kuin rikkoutuminen, mutta ilman niitä ei ole ikinä löydetty, ei korjattu. Sillä jos tarvetta ei olisi, ei kukaan koskaan kulkisi mihinkään, ei kokisi mitään, ja olemassaolo olisi jäänyt olemattomuuden täyttymykselliseen pimeyteen, johon se jälleen kerran tulee käymään. Ja tuo pimeys ei enää ole tuntematonta, vaan kuin äidin kohtu, jonka turvaan kaikki jälleen sulkeutuu.

Hylätty Kivi

Moreau_naky

Azazelin Tähden vuosijulkaisu, Hylätty Kivi, on ollut seuralle eräänlainen ajannäyttäjä ja viesti kulloinkin läpikäydyistä tunnelmista. Ensimmäisten numerojen teemat paljastivat itse itsensä kirjoitusten kokoamisvaiheessa, ja vielä tämän jälkeenkin lehti on saanut elää varsin omavoimaisesti kunkin vuoden tunnelmien tulkitsijana. Viime vuonna lehti pääsi seitsemänteen osaansa ja täydensi okkultistille merkityksekkään seitsemän vuoden syklinsä. Tänä vuonna Hylättyä Kiveä ei julkaista.

 

Jää nähtäväksi, mitä tarkalleen tämä muutos veljeskunnan energioista kertoo. Ainakin muutos alleviivaa aina kärsivällisyyden merkitystä, pysymistä kiinni merkityksekkäässä ytimessä. Maaliskuun blogitekstissä pohdin seuran elinkaarta sille koittaneen kolmannen seitsenvuotiskauden aikana: Olisiko pohjan rakentamisen jälkeen vuorossa aika yhä ulkoistuvampaan näkyvään toimintaan, vai uudenlaiseen hiljentymiseen ja okkultismille tyypillisiin sisäänpäisen elämän kokemuksiin? Vastaus ei ole vain jumalten tai suojelushenkien armoilla, eikä se liioin riipu ulkomaailman suhtautumisesta seuraan: se on veljeskunnan omien työntekijöiden käsissä ja sydämissä. Niin tai näin, toivokaamme että ulkoinen tai sisäinen aktiivisuus on ja pysyy todellisena, aitona pyrkimyksenä Totuuden etsintään ja uhrivalmiuteen, jota tuo etsiminen jokaisena aikana väistämättä edellyttää. Oli taiteilijan käsissä kuinka arvokas marmorikappale tahansa, ainoastaan kärsivällisyys voi loihtia siitä esiin kuolemattoman taideteoksen, jatkaessamme kamppailua arvokkaan aineksen kanssa. Samoin näemme, että tähän kärsivällisyyteen on liityttävä valmius poistaa myös sinänsä hyvää, kaunista ainesta, tuota yhtäläisen kaunista ja hyvää marmoria jonka puristuksessa taideteoksemme piilee: sillä pitäen kiinni jokaisesta asiasta emme saavuta mitään, eikä mikään meille avaudu. Kyky valita on nykyihmiselle, jolle suunnanvaihdos ainakin näennäisesti (ulkoisesti) on jatkuvasti valittavissa, uudella tavalla korostuva haaste. Hyväntahtoisen ihmisen maailmassa on kovin vähän suorastaan väärään johtavia teitä, mutta sen sijaan lukemattomia polkuja sisäisten mahdollisuuksien hukkaamiseen. Jokaisen tuulen mukaan suuntaansa muuttava ei lopulta päädy mihinkään; hän seuraa tunnelmiaan milloin minnekin, ja lopulta menettää alun pitäenkin näennäiseksi paljastuneen kiinteytensä.

 

Kiven symboli okkultismissa viittaa juuri tähän maailmankatsomuksen perustavanlaatuiseen ytimeen. Se viisasten kivi tai vapaamuurarien kivi, tai temppelin kulmakiveksi tullut hylätty kivi, tai Luciferin otsan kivi – nämä kaikki ovat mullistavan henkisen kokemuksen peruselementti. Sen varaan voidaan rakentaa, ja jonka varaan voidaan moninaistaa arvokkaimmalaatuista luomista, kuten kerrotaan viisaiden kiven voimista. Se on kultaa luova, nuoruuden elinvoimaa loputtomiin palauttava jalokivi, mutta parhaimmaltakin alkemistilta vaaditaan uutteruutta ja pitkäjänteisyyttä työnsä kanssa; geologiset aikakaudet ovat kehityksen pisimpiin lukeutuvia. Myös profaani ymmärtää tämän pitkäkestoisen työn merkityksen, mutta koska hänen peruskivensä ei ole viisasten vaan houkkien kivi, se murenee, ja arkiseksi jäävällä aherruksellaan hän lopulta rakentaa hiekkapohjalle eikä kalliolle. Okkultisti voi, jos on löytänyt todellisen elävän kiven, rakentaa ikuisuutta varten. Hänen työnsä hedelmät ovat aurum non vulgi, aarre jota eivät varkaat varasta eikä ruoste voi nakertaa. Silti se on konkreettista, fyysistä, ei tuulentupia. Näitä kalliolle rakentajia eivät ohjaa milloin minnekin tuulissa kieppuvat henget tai lootusunen raukea innoitus, vaan kärsivällisellä ponnistuksella saavutettu henkinen kasvu.

 

Ensi vuonna saamme nähdä, millaiseen muotoon Kivemme tuolloin on valmistuva. Vai vaihtaneeko se elementtinsä, luoko nahkansa, lähestyykö lukijoitaan toisessa hahmossa, toisella nimellä, veden pehmeydellä tai loistavassa tulessa? Mahdotonta ei ole sekään. Kuinka tahansa käyneekin, me työntekijät emme muuttuvaa työtämme jätä. Ihmiset tai suojelushenget, jotka Ervastin vihityn tavoin lupaavat: ”Teen tämän työn, vaikka se veisi kymmenen tuhatta vuotta” – he jatkavat, kunnes maailma on uudestisyntynyt.

Terve Sielu terveessä Ruumiissa

Tällä kertaa blogissamme Silmän aspektin jäsenenä toimivan frater Vajrasramanan kirjoittama henkisyyttä käytännöllisemmin ja maanläheisemmin käsittelevä teksti.

***

Terve Sielu terveessä Ruumiissa

Terve sielu terveessä ruumiissa, monelle varsin tuttu sanonta. Tämä, kuten monet muutkin vanhat ja itsestäänselviltä kuulostavat sanonnat pitävät usein sisällään suurta viisautta, jos vain pohdimme mitä ne todella tahtovat meille ilmaista. Ruumiin voidaan käsittää pelkän fyysisen ruumiin sijaan sisältävän ns. maallisen ihmisen kokonaisuudessaan (fyysinen ruumis, tunteet ja äly). Sielun voidaan nähdä viittaavaan korkeampiin tai korkeampaan ihmisyyden olemispuoleen (miten kukin haluaa tämän ulottuvuuden määritellä). Voidaan tämä tulkita yksinkertaisesti myös, että terveet ajatukset luovat terveen ruumiin ja terve ruumis synnyttää terveitä ajatuksia, onhan asia toki näinkin.

Tämän tekstin tarkoitus ei kuitenkaan ole paneutua pohtimaan tämän syvällisemmin ihmisen olemispuolia tai mahdollista näkymätöntä rakennetta vaan muistuttaa tasapainon tärkeydestä. On erittäin helppoa panostaa omiin vahvuuksiinsa unohtaen heikkoudet, joissa todellinen työsarkamme on. Antaessamme sattuman sekä ylpeydestä johtuvan silmien sulkemisen ohjata hitaasti heikkouksiemme kehitystä, ajaudumme usein epätoivottaviin tilanteisiin, joiden suurin opetus on erittäin usein ”Minun olisi pitänyt tämä jo tietää”.

Älyllisesti vahvat henkilöt saattavat vakuutella perustavasti itselleen miksi terveelliset elintavat ja liikunta eivät ole merkityksellisiä ja kuinka tunteet ovat vain häiriötekijöitä. Voimakkaasti tuntevat ihmiset saattavat pelätä älyn kehittämisestä seuraavan elämän ekstaattisen kokemisen supistumisen.

Oman kokemukseni mukaan kehitys yhdellä puolella tukee toisten puolien kehitystä silloin, kun kaikkia näitä puolia huomioidaan suhteellisen tasapuolisesti. Liikunnan harrastamisen laiminlyöntiä moni selittelee itselleen harrastusten korkealla hinnalla ja kiireillään, samoin voi olla ajattelu- ja tunnetyön aloittamisen kohdalla. Varsinkin pimeänä aikana vuodesta, jolloin ihmisen energia suuntautuu helpommin sisäänpäin, tulisi fyysisen työskentelyn jatkumiseen kiinnittää huomiota. Kesäkuntoon itsensä laittaminen on menneen talven lumia ja meidän tulisi pitää itsemme kunnossa ympäri vuoden, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mikään kehitykselle annettu aika ei kuitenkaan ole itseltä pois vaan päinvastoin. Seuraavaksi pieni esimerkki juoksemisen monipuolisuudesta (suosituksena käytäntöönpano, mutta pelkkä ajatustyökin voi antaa jotain uusia oivalluksia).

Juoksemisen yksinkertaisuus ja monipuolisuus

Juokseminen on hyvä esimerkki toiminnasta, jonka monipuolisuuden voittaa ehkä ainoastaan sen yksinkertaisuus. Aloittelevalle juoksijalle korostuu fyysinen puoli, joka nopeasti kohottaa kehon ja mielen virkeyttä sekä puhdistaa ja vahvistaa kehoa. Juoksun säännöllinen harjoittaminen vahvistaa tahdonvoimaa ja luo vahvemman suhteen oman fyysiseen kehon ja mielen välille. Jonkin aikaa säännöllisesti juoksua harjoittanut voi tämän kehollisen ulottuvuuden lisäksi käyttää juoksua pranayama-harjoitteluun, mielen tyhjentämiseeen ja puhdistamiseen stressaavista ajatuksista tai ongelmien ratkaisuun (aivojen verenkierto paranee kestävyysliikunnan aikana). Juoksussa voi siis helposti yhdistää fyysisen kunnon parantamisen meditaatioon tai ajattelutyöhön.

Jos juoksemisen erilaiset ulottuvuudet kiinnostavat käytännössä tai teoriassa niin suositeltavaa perehtymistä on mm. Tiibetiläisten munkkien Lung-gom-pa, jonka harjoittajien sanotaan pystyvän juoksemaan miltei yliluonnollisella nopeudella päivien ajan pysähtymättä. Lung-gom-pan – harjoittaminen perustuu erilaisten hengitystekniikoiden pitkäaikaiseen harjoitteluun, jonka avulla energia kyetään ohjaamaan haluttuun suuntaan. (Lung-gom-pasta lisää mm. Alexandra David-Neelin kirjassa ”Magic and Mystery in Tibet”.)

Toinen Long-gom-paa vastaava henkisen tradition parissa tavattava harjoitus ”Kaihigyo” löytyy Japanilaisten Tendai-koulukunnan buddhalaismunkkien parista. Nämä Maraton-munkeiksikin kutsutut buddhalaiset kulkevat päivittäin pitkiä matkoja vaativassa maastossa. Kaihigyon avulla kokelaat tavoittelevat valaistumista käyttäen apunaan pitkän matkan juoksua, joka tarkoittaa ensimmäisen vuoden harjoittelun 40 km päivämatkasta (100 peräkkäisen päivän ajan) jopa 84 km- pituisiin päivittäisiin matkoihin (100 peräkkäisen päivän ajan).

(Lisää John Stevensin kirjassa ”Marathon Monks of Mt. Hiei”.)

Kolmas mainitsemisen arvoinen ryhmä on Tarahumara-intiaanit, jotka elävät (ja sinnittelevät) Meksikossa pyrkien elämään perinteisellä ja luonnonmukaisella tavalla. Tarahumara-intiaanit pystyvät liikkumaan erittäin pitkiä matkoja sekä kärsivät hyvin vähän juoksuun liittyvistä vammoista.

(Lisää Christopher McDougallin kirjassa ”Born to Run”.)

Toivottavasti tämä hieman erilainen kirjoitus herätti joitain uusia ajatuksia lukijoissa, jos se ei saanut innostusta vuorien kiertämistä kohtaan heräämään.

”Self-expression is total, immediate, without conception of time, and you can only express that if you are free, physically and mentally, from fragmentation.” – Bruce Lee

Fehu-riimusta

 

fehu

 

Muinainen Fehu-riimu opettaa meille liikkuvasta elämänvoimasta, energiasta ja hyvinvoinnista. Entisaikoina vaurautta ja mahtavuutta mitattiin karjan määrässä. Jokainen eläin oli tärkeä selviytymisen kannalta. Nykymaailmassa karjan on korvannut raha, usein tuskallisin ja vaarallisin seurauksin. Me elämme aikaa jota islantilainen riimuruno kuvaa hyvin-

 

”Fé on eripuran aiheuttaja sukulaisten välillä;

Ja meren tuli;

Ja käärmeen polku.”

 

Runossa viitataan maallisen vaurauden kompastuskiviin ja riimun negatiiviseen puoleen mikä kiteytyy Fáfnirin myytissä. Fáfnir on tarinan kolmesta veljeksestä äkkipikaisin ja muuntuu lohikäärmeeksi kullanhimonsa takia. Ja totta on, mitä enemmän materiaa tai rahaa ihminen omistaa, sitä enemmän hän sitä himoitsee ja väistämättä sitä tyhjemmäksi hänen elämänsä muuttuu- hän on kahlittu. Kukaan ei enää ole hänen vertaisensa, ja ystävällinenkin ele on Fáfnirin epäluuloisessa mielessä kavallusyritys. Sillä me peilaamme toisissa sen mikä on itsessämme, ja lohikäärmeemme kasvaa sellaiseksi kuin sen itse opetamme.

Todellinen maagikko, noita tai shamaani ymmärtää terveyden ja kohtuuden merkityksen kaikilla tasoilla, maailmassa liikkuvan energian ja elämän kiertokulun, mihin hän myös itse kuuluu osana suurta ketjua; ei sen yläpuolella hallitsevana julmana mestarina tai ahnaana kahmijana jolle kaikki muu on vain polttoainetta. Jokainen eläin ja kasvi, pieni tai suuri, on osa Fehu-riimun suurta tanssia. Suhtautukaamme siis lempeästi, kunnioittavasti ja kiinnostuneesti metsien ja niittyjen hyörintään ja pikku kaivureihin, sillä näennäisen pienet tapahtumat opettavat usein suurimmat viisaudet.

Myös ajatukset ovat energiaa- toistuva negatiivinen ajattelu rakentaa perusteet vääristyneelle ajattelumallille ja näin toteuttaa jälleen kerran Fáfnirin vankilan. Tästä on syytä tulla tietoiseksi ja välttää nykyihmiselle niin tyypillinen vastuuta muille siirtävä sudenkuoppa.  Kun ymmärrämme todella olevamme itse vastuussa itsestämme sytytämme ensi kertaa initiaation kirkkaasti loimuavan soihdun joka karkoittaa sydämistämme talven pimeyden. Otamme horjuvat ensi askeleemme tiellä joka kasvattaa meidät tietoisemmiksi, olevimmiksi olennoiksi joilla on ulottuvillaan ja itsessään kaikki ne työkalut mitä tarvitaan omasta elämästä, tavoista, ajatuksista ja energioista haltuun ottamiseksi, rakkauden ja tahdon lakien alla toimien. Tässä elämän keväässä, heräämisessä ja voiman haltuun ottamisessa, herää samalla myös yksilön suuri vastuu. Ja kuten Mustan Aspektin ohjaaja, fra obnoxion kirjoittaa- kaikenlaisen pakottamisen me jätämme. Me emme tartu tätä voimaa hiuksista, vaan kädestä.

Sanat ja teot luovat väistämättä vaihtoehtoja ja todennäköisyyksiä elämässämme tapahtuville asioille, antavat suuntaa tuleville tapahtumille. Lupauksensa pitävä, pyyteettömästi jakava ja sydämellään kuunteleva saa ystävän. Työnsä tunnollisesti tekevä palkitaan. Itsekäs, ahnas tai piittaamaton löytää pian itsensä yksin kulkemaltaan tieltä missä hän näennäisistä rikkauksistaan huolimatta on köyhempi kuin alaston kerjäläinen. Sillä kuten Valhallassa simaa urheille juomasarvesta tarjoava valkyria kohottaa kätensä Fehu-riimun muotoon, on myös meidän syytä tutkia antamisen ja vastaanottamisen periaatteita niin energiamielessä kuin mundaanimmalla tasolla. Fehun voima loistaa kaikkialla- ja on meistä itsestämme kiinni näemmekö sen hohteen kullan kimalluksena mikä sokaisee täysin, vai rohkaisevana, inspiroivana ja nostavana voimana, todellisena apuna sille kuka pyytää.

fafnir

Virtaus

Alkavan syksyn myötä mieli suuntautuu jälleen herkemmin lakastumisen ja sisäänpäin vetäytymisen tunnelmiin. Kevään ja kesän intensiivisemmän elävöitymisen jälkeen ulkoisen käydessä lepoon, tuntuu syksy antavan taas enemmän tilaa sisäsen työn loisteelle.

Maailman kuollessa ympärillä, on ulkoisesta ilmennyksestä sisäiseen vapautuvassa energiassa aina uusia mahdollisuuksia, joita hyödyntää. Azazelin Tähden Käärmeen aspektissa voidaan tätä kaksinaista energiavirtausta hyödyntää kuin sisään- ja uloshengitystä joogaharjoitteissa.

Vaikka näyttää siltä, kuin ajan sykli jatkuisi vuodesta toiseen samanlaisena, yksityiskohdat kokonaisuudessa kuitenkin tuskin koskaan säilyvät täysin samoina. Ihmisen haasteet näyttävät helposti myös toistavan samaa rataa kerta toisensa jälkeen. Julmaa olisi kuitenkin sanoa, että oppimattomuus toisi ihmisen kerta toisensa jälkeen saman kysymyksen ja haasteen äärelle. Aina jotain on muuttunut ja asiat ovat hieman erilaisia osoittaen muutosta tapahtuneen, vaikka turhautuminen samojen ongelmien käsittelyyn veisikin tältä huomion.

Vesielementtiä voimme käyttää kuvaamaan eri virtauksia, taivaasta maahan laskevana ja siitä jälleen kohoavana, lähteestä jokena merta kohti virtaavana. Tunteiden symbolina on tämä virta meidän suhteemme itsemme ulkopuoliseen, kertoen meistä itsestämme ja antaen yhden parhaista itsetuntemuksen välineistä. Rakkautta moni pitää samana kuin ykseys tai ”jumala”, mikä voi johtaa erehdykseen antaa rakkaudelle mitä tahansa ominaisuuksia, joita voimme ykseydelle antaa. Rakkaus pikemmin vaatii maailmassa erillisyyden, yksilöityneitä tajuntoja, jotka voivat keskinäisen yhteytensä tuossa virtauksessa kokea.

Temppelin rakentamiseksi (16-18, 20-22)

Ensi yönä vietettävän Sorathin juhlan kunniaksi ote aiheeseen liittyvästä käsikirjoituksesta. Fragmentti on kirjoituksesta Temppelin rakentamiseksi, ja suoraa jatkoa Fosforoksessa (Legifer & Clavis Magica: II, s.263) esitetylle poiminnolle.

 

* * *

”Viisaudella valaistunut ei tarvitse mitään ohjeita.

Valaistumatonta ei mikään ohje voi auttaa.

Aamunkoiton puolihämärässä monet harhailevat valaistuneen ja ei-valaistuneen tilan rajamailla, etsien enenevää valoa:

Omaksukoot he ohjeista sen minkä tahtovat ja kykenevät.

Lucifer-Christoksen nimeen, olkoon totuus elävää todellisuutta.

 

On kaksi keinoa hoitaa avun tarpeessa olevaa:

Tuntea järjestelmä ja nähdä missä ja millä tavoin apua tarvitaan, ja soveltaa tätä tietoa,

tai käyttää yleislääkettä, joka itse löytää oman tapansa auttaa.

Samalla tavoin hän, joka pyrkii sielun täyteen havahtumiseen,

voi opetella järjestelmän kautta tai puhtaan ponnistuksen kautta.

Molempien työskentelyn polttoaineena ja suunnan antajana on rakkaus,

ensimmäisessä rakkaus muotojen kautta tavoitettuun muodottomaan,

jälkimmäisessä siihen muotojen takaiseen, johon muodotkin aina sisältyvät.

 

Joka hallitsee jälkimmäisen tavan, hänellä ei ole syytä pelätä ensimmäistäkään,

mutta molempien on syytä pelätä virheidenteon mahdollisuuksia kummassa tahansa:

ensimmäisessä, jäädä [vangiksi] umpeen muurattuun temppeliin,

jälkimmäisessä, kadota mereen jossa suunnat muuttuvat pyörteiksi.

Tämä on kirjoitus temppelin rakentamiseksi.

Kuka pelkää vaaraa, älköön ryhtykö työhön;

kuka unohtaa vaaran, älköön ryhtykö työhön;

ryhtyköön työhön hän, joka näkee vaaran ja tahtoo sen voittaa.

Muotoon jäykistävä olento on voitettavissa…

 

Yksikolmatta värjöttelevät avaruudessa,

mutta jokaisen seisoessa horjumatta paikallaan

kristalloituvat temppelin muurit näin luodun keskinäisen jännitteen – astelukujen – varaan.

Tällöin on muistettava ikkunat; alttaritaulut; värilasit; loitsut ja hymy;

sillä täydellinen kuutio on kyvytön ilmaisemaan täydellisyyttään,

täydellisyys on arvoitus ilman säröä, joka sen ilmentää.

Ovi.

 

Nämä ovat ohjeet teiden valmistamiseksi.

Teitä on oleva kolme, kussakin risteys,

tie korvesta risteykseen on lyhyempi kuin risteyksestä temppelin portaille,

mutta vaikeampi tehdä;

matkantekijä tulee olemaan ihmisen nimi kaksituhatta vuotta.

 

Monet luovat silmänsä kaupunkiin kolminaisen risteyksen takana,

mutta tuo kaupunki heijastaa temppelin kuutiota niin tarkasti kuin mahdollista.

Temppelin rakentajat ovat kaupunginkin rakentajia, niin tarkasti kuin mahdollista.

Temppeli, polut, kaupunki; sarastuksen kolme säätyä. Neljäs kadonneena, upotettuna jokaiseen näistä.”

 

– Temppelin rakentamiseksi: 16-18, 20-22

Miksi kuningas Nebukadnezzar?

Keskikesän aatto – vanhastaan pimeyden henkien hallitsemaksi uskottu – on erinomainen aika antaa puheenvuoro veljeskunnan mustalle aspektille. Tämän kuun artikkelin on meille laatinut Nebukadnezzar-looshin ohjaaja, veli Obnoxion.

* * *

MIKSI KUNINGAS NEBUKADNEZZAR?

Muodottoman mustan aspektimme esikuvaksi on valikoitu Kuningas Salomo, Jerusalemin ensimmäisen temppelin rakentaja. Sen sijaan aspektimme ainoa looshi saa nimensä kuningas Nebukadnezzarin mukaan, joka tuhosin tuon temppelin täydellisesti. Aivan kuten kuningas Salomo oli täydellinen luoja, oli kuningas Nebukadnezzar täydellinen tuhoaja.

Profeetta Jeremia sanoo Babylonin kuninkaasta: Leijona on noussut tiheiköstänsä, kansain tuhooja on lähtenyt liikkeelle, lähtenyt asuinpaikastansa, tekemään sinun maasi autioksi: sinun kaupunkisi hävitetään asujattomaksi. (4:7)

Samalla tavalla täydellinen tuhoaja on Shiva eli Mahakala, joka kitansa avaavan leijonan lailla on kuin leimuava suu, johon maailmat syöksyvät kuollen ja kadoten. Bhagavad-Gita kertoo: Sun leimuaviin suihisi syöksyvät nuo mahtavat maanpiirin herrat. Niinkuin hyttyset kiiruusti lentävät leimuavaan tuleen, pudotakseen kuolleina maahan, niin nämä maailmatkin äkillisessä nopeudessa syöksyvät suihisi kuollakseen ja kadotakseen. (11: 28 – 29)

Hesekiel kuvailee 21. luvussaan sen suuren tuhovoiman kauheutta, jota nimitetään Nebukadnezzariksi:

Mutta sinä, ihmislapsi, huokaile! Lanteet murtuneina, katkerassa tuskassa huokaile heidän silmiensä edessä. Ja kun he sinulta kysyvät ”Minkätähden sinä huokailet?” niin sano: Sanoman tähden, sillä se saapuu, ja kaikki sydämet raukeavat, kaikki kädet herpoavat, kaikkien henki tyrmistyy, kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi… Miekka, miekka on teroitettu, on myös kirkkaaksi hiottu. Teurasta teurastamaan se on hiottu. Vai iloitsisimmeko? Vitsa, joka lyö minun poikaani, pitää halpana kaiken, mikä puuta on. Ja hän on antanut sen hioa otettavaksi käteen; se miekka on teroitettu, on hiottu annettavaksi surmaajan käteen… Sinä, ihmislapsi, laita kaksi tietä, Baabelin kuninkaan miekan tulla. Samasta maasta lähtekööt molemmat. Ja veistä viitta; veistä se kaupunkiin vievän tien suuhun… Sillä Baabelin kuningas seisahtuu tien haaraan, molempain teitten suuhun, taikojansa taikomaan; hän puhdistaa nuolia, kysyy kotijumalilta, tarkkaa maksaa.

Sekä Nebukadnezzar että Salomo ovat puolijumalallisia, ja siksi ambivalentteja hahmoja. Salomo on poikkeusyksilö jonka Jumala valikoi tekemään tehtävänsä, ja jonka kanssa Jumala käy henkilökohtaisia keskusteluja. Silti Salomo syleilee demonismia syvemmin kuin kukaan Raamatun legendaarisista kuninkaista. Hän ei silti menetä asemaansa pyhänä miehenä. Juutalaisten legendoissa itse Shekina puutuu asiaan, kun Salomoa ollaan tuomitsemassa helvettiin. Nebukadnezzar on taas itse Saatana maanpäällä. Hänestä puhutaan Aamutähtenä joka lankesi, ja hän on kuninkaana Baabelin hovissa. Silti hän kohtelee Danielia ja hänen tovereitaan hyvin, kun on saanut todistuksen heidän pyhyydestään. Eikä Hesekiel koskaan tuomitse Nebukadnezzarin Baabelia, vaan näkee Nebukadnezzarin miekkakäden tekevän jumalansa tarkkaa työtä.

Kuten sanottua, Salomo, lukemattomine vaimoineen, on luomisessa täydellinen. Hänen nimensä merkitsee Rauhaa, kaiken keskusta. Vastaavasti Nebukadnezzar on täydellinen tuhoaja, ja hän on mustan, vasenkätisen virtauksen energinen keskus. Kun Salomon temppeli oli kuluttanut loppuun täydellisyytensä vuodet, alkoi sinne nousta alttareita demoneille. Tällöin temppelissä oli alettu luomaan uutta, mustaa täydellisyyttä. Suitsutuksen noustessa demonien alttareilta, on temppeli jo sisäisesti raunioina, ja sen henkinen keskus on musta tyhjyys – Täydellisyys, jota myöhemmin ilmentää Kuningas Nebukadnezzar.

Silti voimme nähdä Nebukadnezzarin täydellisessä pimeydessä uuden alun.

Tertullianus sekä Efraim Syyrialainen nostavat Nebukadnezzarin Aadamin esikuvaksi, ja esimerkiksi sellaisesta joka nousi lankeemuksensa jälkeen, ja saavutti Paratiisin. Nebukadnezzar ja Adam ovat Raamatun ainoat ihmiset joiden mainitaan syöneen ruohoa, ja näistä Nebukadnezzar käsitetään Adamiin nähden polunraivaajaksi ja malliksi tulevasta noususta. Aadam söi ruohoa Paratiisista karkotettuna, eläimen lailla. Samoin Nebukadnezzarin oli syötävä ruohoa, kun Jumala rankaisi hänen ylimielisyyttään muuttamalla kuninkaan pedoksi seitsemän vuoden ajaksi. Seitsenvaiheisen syklin jälkeen Nebukadnezzar sai kuitenkin vapautuksen, ja tämä on tulkittu Adamisen Ihmisen tulevan Vapautuksen esikuvaksi.

Nebukadnezzarin puolijumaluus on seitsenkertaisen syklin läpikäymisestä johtuva täydellistyminen. Ja jumalaisena emanaation hänen täydellisyytensä on laadultaan syvää pimeyttä, jota palvellaan rauniotemppeleissä demonien alttareilla. Ja häntä palvellaan, sillä hän on täydellistyneen ihmisen esikuva. Niinpä, kun mustassa ryhmässä yhdistetään Vasenta ja Oikeaa Tietä, siinä kahden kuninkaan haamut, Salomon ja Nebukadnezzarin, vannovat rauhaa kädet toistensa reisillä.

 

© Fra Obnoxion 2013

Okkultistin edellytyksiä

Tämän kuun blogipäivityksenä on artikkeli vuodelta 2008. Kirjoitus jäi tuolloin julkaisematta, mutta sopii aiheeltaan yhtä hyvin tähän hetkeen. Olen liittänyt mukaan muutaman lisähuomautuksen hakasulkeissa. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen luettavaksi myös kirjoitusta ”Käytännön okkultismi”, joka löytyy kommentaareineen Azazelin Tähden sivuston artikkeleista.

* * *

Arthur Avalon toistaa kundalini-tutkielmassaan* kahdeksan alkuedellytystä nk. tantrisen opetuksen tutkimiseen. Mutta mitä oikein on ”tantra”? Kuten Argarizimin toisessa osassa esitin, puhdas tantra merkitsee yksinkertaisesti ilmoitettua okkultismia. Missä määrin se osoittautuu käytännössä jumalalliseksi theosofiaksi tai sielun kiroavaksi demonosofiaksi, riippuu kokonaan ilmaisijastaan.**

Gandharva-tantran listaamat oppilaan edellytykset ovat Avalonin mukaan seuraavat:

1) Daksa. Älykkyys.
2) Jitendriya. Aistinten hallitseminen.
3) Sarva-himsâ-vinirmukta. Kaikesta vahingoittamisesta pidättäytyminen.
4) Sarva-prâni-hite ratah. Pyrkimys hyvän tekemiseen kaikille.
5) Suci. Puhtaus.
6) Astika. Uskovaisuus.
7) Brahmistah. Turvautuminen Jumalaan (Brahmaan).
8) Dvaita-hina. Dualismista pidättäytyminen.

Seuraavassa olen hyvin pikaisesti läpikäynyt yllä esitetyt kahdeksan perusedellytystä. Niitä ei tietenkään tule pitää dogmaattisina, mutta siinä määrin samankaltaiset ovat kaikissa askension järjestelmissä esitetyt vaatimukset, että olisi erittäin lyhytnäköistä olla ottamatta niitä vähintäänkin vakavaksi hypoteesiksi prosessin kannalta oleellisista ominaisuuksista.

Ensimmäinen edellytys: ÄLYKKYYS.
Tämä on ymmärrettävästi synnynnäinen edellytys. Ellei okkultistilla ole vaadittavaa mentaalista kapasiteettia, ts. jos hänen muodollinen kâma manaksensa ei toimi puhtaasti ja ole ainakin alustavasti sulautettu abstraktiin manakseen, hän tuskin kykenee saavuttamaan tällaista valmiutta elinaikanaan. Tämä ei ole yleensä tragedia, sillä suhteellisen harva vain keskinkertaisella tai sitä vähäisemmällä älykkyydellä siunattu ihminen ylipäätään tuntee vakavaa, kestävää kiinnostusta salatieteitä kohtaan. Niiden monimutkainen, monisyinen maailmakuva on hänelle liikaa, eikä se sellaisenaan erityisesti innoita häntä. Jos näin kuitenkin kävisi, ei tällöinkään ole olemassa ongelmaa: yksinkertainen ihminen voi päästä omalla tavallaan hyvin pitkälle okkulttisessa valmentautumisessa, ja kehittää itsessään tiettyjä valmiuksia jopa helpomminkin kuin älykkäämpi ja siten melkein pakostakin myös enemmän egoon sitoutunut veljensä. Loppuun saakka hän ei kuitenkaan voi päästä, ennen kuin on onnistunut avaamaan kognitiiviset kykynsä huomion kiinnittämisellä myös elämän älylliseen, loogiseen, abstraktiin puoleen. [Mikä tapahtuu, viiveen kanssa kuten kaikki luomis- eli avaamistapahtumat, vakavasti tahtomalla. Halu ja kokonaisvaltainen antaumus kehittyä älyllisesti tulee kantamaan hedelmää suorassa suhteessa ponnistuksen määrään. Mieli ei edes osaa energisesti kaivata sellaista, mihin sillä ei ole faktisia joskin latentteja kehitysmahdollisuuksia: korkeamman minän aktualisoitumiskykyistä meriittiä.]

Toinen edellytys: AISTINTEN HALLITSEMINEN.
Tämä on hieman vaikeammin ymmärrettävä kohta. Länsimainen mieli kokee – varsin oikeutetusti – aistimet passiivisina, ei aktiivisina toimijoina, joiden merkitys on yksinkertaisesti esittää maailma neutraalisti. Siten tämän kohdan ensivaikutelma on, että ylipäätään aloittaakseenkin okkultismin tutkimisen, tulisi ihmisen olla niin psyykkisesti kehittynyt, että hän kykenee sulkemaan aistimensa tahdonvoimalla; olemaan lainkaan välittämättä esim. kipuaistimuksesta. Tämä ei ole kuitenkaan tarpeellista. Muinaisintialainen käsitys aistimista ei nimittäin pysähtynyt passiivisiin aistimiin, vaan piti yhtä lailla a) mieltä ja b) ruumiin käyttöä aistimusten vastaanottamiseen – siis maailmassa toimimiseen – ”aistimina”. Tämän ajatuksen mukaan esimerkiksi kädet ovat aistimia, mikä tekee toisen edellytyksen ymmärtämisen helpommaksi. Tämä kohta tahtoo siis sanoa, että ihmisen on hallittava se tapa, jolla hän pyrkii vaikutelmia vastaanottamaan. Lyhyesti: hän ei saa olla hedonisti, joka etsii elämässään aistinautintoja henkilökohtaisen mielihyvänsä mahdollisimman suureksi kartuttamiseksi. [Hedonistilla tarkoitan aktiivista aistillisen mielihyvän korostamista, joka siten on myös aistillisen pidättyvyyden tai ylenmääräistä negatiivisten ärsykkeiden pakenemista. Tämä on erittäin terve toimintamotiivi arki-ihmiselle, mutta okkultisti ei voi pohjata toimiaan viime kädessä aistimusten miellyttävyysarvon maksimoinnille.]

Kolmas edellytys: VAHINGOITTAMISESTA PIDÄTTÄYTYMINEN.
Tämä kohta on varsin helppo ymmärtää, kun pidämme mielemme avoimina ja selkeinä, emmekä ryhdy saivartelemaan omaksi eduksemme. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi pasifismia – sillä edes teoreettinen sodan puoltaminen edellyttää valmiutta tietyissä olosuhteissa vahingoittaa muita – ja vegetarismia. [Pyrkijä luonnollisesti voi viedä tämän ahimsa-harjoituksensa sellaiseen pisteeseen asti kuin minkä itse kokee itselleen mielekkääksi ja maailman kannalta tarkoituksenmukaiseksi. On fakta, että absoluuttinen ahimsa olisi jo yhtä kuin fyysinen olemattomuus olennolle, joka on sekä luonnollisten kiertokulkujen läpimenopaikka että vastuunalainen tekijä itsessään. Mutta tästä ei pidä vetää yksinkertaistavia johtopäätelmiä persoonallisten halujen motivoimana: teksti painottaa nimenomaisesti kaiken (sarva) vahingoittamisen jättämistä. Herkkä tasapaino on jälleen löydettävissä ilman saivarteluja, kun sekä sydän että mieli ovat avoimia.]

Neljäs edellytys: PYRKIMYS HYVÄN TEKEMISEEN KAIKILLE.
Ei siis riitä, että oppilas on ympäristölleen mahdollisimman ”vaaraton”, vaan hänen on myös aktiivisesti ponnisteltava voidakseen olla ”hyvänsuopa voima luonnossa” – kuten Blavatsky asian esitti.

Viides edellytys: PUHTAUS.
Tämä voi tuntua varsin ympäripyöreältä ohjeelta yhteen sanaan supistettuna. On myös olemassa vaara, että se saa meidät pitämään ainetta ja aineellisia toimia itsessään huonoina, ellemme ole täysin sisäistäneet kahdeksannen edellytyksen esittämää ykseyden filosofiaa. Kyseessä on nimittäin mahdollisimman huolellinen puhdistautuminen sellaisista kontakteista, jotka ovat omiaan ”aineellistamaan” omaa olemustamme. Konkreettisimmillaan tämä tarkoittaa puhdasta sukupuolielämää ja nautintoaineiden käytöstä pidättäytymistä. Mikäli oppilaan suhde sukupuolisuuteen tai johonkin päihdyttävään tai riippuvuutta aiheuttavaan aineeseen on käsittelemättä, ja nämä asiat kykenevät magnetisoimaan hänen tahtonsa omalla suggestiollaan, on okkulttinen tutkimus vaarallista. Tässä, kuten kohdassa 2 yllä, tien alussa ei tietenkään vaadita täydellisyyttä; mutta etsitty ihannetila on hyvä nähdä jo ennalta. On tosiasia, että siinä määrin kuin ”epäpuhtaudet” (lainausmerkit ovat tarpeen, että vältettäisiin tekopyhyyttä ja vääriä yleistyksiä) voivat saada jalansijaa oppilaassa, on hänessä myös riski astraaliseen harhautumiseen ja jopa possessioon äärimmäisissä olosuhteissa. [Mitä on epäpuhdas nautintoaineiden käyttö tai sukupuolielämä? Jälleen sellaista, missä mielihyvän tavoittelu joko psykologisella – esim. valtapelien – tasolla tai aistimusten yliarvostamisena ohittaa ihanteen kokonaisvaltaisen arvostamisen. Käytännössä toimiva koetinkivi on aina kolminainen avain: Jos jokin asia toimii vastoin laajempaa rakkauden pyrintöä, tai edellyttää epärehellisyyttä, tai jos asennoitumisesta puuttuu tyystin pyrkimys henkisesti kehittävään lopputulokseen, on tuossa asiassa langettu pois puhtauden, eli positiivisen selkeyden tilasta.]

Kuudes edellytys: USKOVAISUUS.
Toisin sanoen, oppilas ei saa olla materialisti. Hänen on ymmärrettävä maailmankaikkeuden todellinen rakenne henkisten ja älyllisten luonnonvoimien ilmentymänä. Tässä ei vaadita uskoa mihinkään dogmeihin, vaan oikeaa oivallusta kosmoksen perusrakenteesta, joka ei ole mekanistinen eikä separatistinen. [Usko mihin tahansa jumalaan on yhtä hyvä, mutta ellei pyrkijä usko mihinkään merkityksen valtaan aineen ulkopuolella, hänen motivoiva voimansa tulee katoamaan henkilökohtaisen menetyksen hetkellä. Ja että henkilökohtaisen menetyksen hetki tulee, on ”kuilua ylittäessä” – siirtyessämme korkeampaan olemassaolon muotoon – varma asia. Ilman uskoa ei ole liikevoimaa tuon kuilun ylittämiseen, sillä se ei ole materiaalista laatua, vaan muodon raja itse.]

Seitsemäs edellytys: TURVAUTUMINEN JUMALAAN (BRAHMAAN).
Ellei oppilaalla ole aitoa luottamusta ”elämän itsensä kantavaan voimaan”, okkulttisen ponnistuksen valtava paine tekee hänestä ihmisvihaajan, elämänkieltäjän, kaikelle olemassaololle vaarallisen kääntyneen pyörteen, jolloin sekä hänen oma pyrintönsä kääntyy päinvastaiseksi, että aiheuttaa huomattavaa vahinkoa maailmalle hänen ympärillään. Tässäkin on jälleen muistettava, että ”Jumalalla” ei tarkoiteta mitään tiettyä jumaluutta – ei etenkään mitään persoonallista Jumalaa – vaan ylipäätään henkistä, eettistä älyä eli suunnitelmaa luonnossa. Brahma on intialaisesta trimurtista eli pyhästä kolminaisuudesta luova puoli siinä missä Shiva edustaa tuhoamista ja Vishnu säilyttämistä. Ihmisen on toisin sanoen luotettava henkiseen evoluutioon, edistymisen ihanteeseen. [Länsimaisen teologian raskauttamien assosiaatioidemme on myös hyvä muistaa Brahman nimen merkitys kasvuna, laajenemisena. Brahma on kasvun ihanne, eksistenssin perusmerkitys, ja siten luomisessaan hyvin toisenlainen voima kuin esim. kristinuskon luojajumala, joka luo mielivaltaisesti eikä merkityssidonnaisesti. Demiurgin luomat olennot ovat tyrehtyneitä, koska niille on määrätty paikka ja sija, jota ei tule ylittää: Brahman luomistyö on sen sijaan rajatonta, koska se on luomisyllyke itse, energian rajaton potentiaali keskeytyksettä aktualisoituvana.]

Kahdeksas edellytys: DUALISMISTA PIDÄTTÄYTYMINEN.
Oppilaan on ymmärrettävä ykseyden filosofia ja tajuttava, että hän ei voi saavuttaa päämääräänsä taistelemalla jotain oletettua toiseutta vastaan itsessään tai ulkopuolellaan. Maailma on kaikessa jännitteisyydessään ja näennäisessä ristiriitaisuudessaankin lopulta harmoninen kokonaisuus, jonka ytimeen ei voida yltää pitämällä kiinni dualistisesti jaottelevasta mielestä. Tämän edellytyksen täyttäminen auttaa ymmärtämään oikein myös edellytyksiä nro. 5, 6, & 7, jotka väärin käsitettyinä muodostuisivat pikemminkin esteiksi kuin hyödyiksi salatieteellisessä – tai ”tantrisessa” – opiskeluprosessissa. [On merkillepantavaa, että tämä edellytys on sama kuin Azazelin Tähden kantava idea näennäisesti vastakohtaistenkin asioiden ykseyden esiin etsimisenä, niitä avoimesti tarkastelemalla & perusolemukseensa puhdistamalla.]

FINIS

 

* Arthur Avalon, alias Sir John Woodruffe: The Serpent Power. Useita painoksia, ensimmäinen painos 1918.

** Blavatsky kirjoittaa tästä aiheesta esoteerisissa ohjeissaan seuraavaa: “Tantrat luettuina esoteerisesti ovat yhtä täynnä viisautta kuin ylevimmät salatieteelliset teokset. Mutta tutkittuina ilman opasta ja pantuina käytäntöön ne saattavat aikaansaada erinäisiä ilmiöllisiä tuloksia siveellisellä ja fysiologisessa tasolla. Mutta jos joku omaksuu niiden kuolleen kirjaimen mukaiset säädökset ja harjoitukset, jos hän koettaa itsekkäin vaikuttimin toteuttaa niitä menoja, mitä siinä määrätään – niin hän on kadotettu. Jos niitä seurataan puhtaalla sydämellä ja epäitsekkäällä antaumuksella pelkästään kokeilun vuoksi, niin joko ei seuraa mitään tuloksia tai sitten vain sellaisia, jotka saavat suorittajan peräytymään. Mutta voi sitä itsekästä ihmistä, joka koettaa kehittää okkultisia voimia vain saavuttaakseen maallisia etuja tai kostoa tai tyydyttääkseen kunnianhimoaan. Korkeimpien prinsiippien eroaminen alemmista ja buddhimanaksen eroaminen tantrojen harjoittajan persoonallisuudesta tulee nopeasti seuraamaan. Siinä magialla töhertelijäin karmalliset seuraukset.” (- Eräitä elämän okkulttista filosofiaa käsitteleviä kirjelmiä. Sama opetus löytyy suomennettuna myös teoksesta Esoteeriset ohjeet I, II ja III.)