Azazelin Tähti - Lucifer-looshi

Nykyajan okkultismissa tai henkisyydessä yleisesti korostuu tavalla tai toisella ajatus siitä, että elämme jonkinlaisella vedenjakalla. Vanha ja uusi aika ovat risteyskohdassa ja vanhat perinteiset koulukunnat kohtaavat uusia tuulia, jotka usein näyttävät olevan ristiriidassa vanhan mallin kanssa. Vanhan mallin mukaista toimintaa oli yksilön pakottaminen muottiin ja tietyn, mahdollisesti yksipuolisen kehityksen piiriin, joka aikanaan on saattanutkin olla oikeanlainen tapa kehittää ihmistä. Uudessa järjestelmässä taas yksilöllisyys ja oma tahto ovat avainasemassa, eikä kokonaisvaltainen kehitys enää voi toimia pakotuksen ja ehdottomuuden armoilla.

Nykyisin ihmisillä on usein tapana poimia vaikutteita sieltä täältä ja välttää liikaa sitoutumista yhden ainoan yhteisön tai perinteen alaisuuteen. Monesti kritiikkinä tätä kohtaan saatetaan puhua “henkisestä shoppailusta” tai muusta vastaavasta pinnallisuudesta. Usein tällaista kritiikkiä esittävät johonkin erityiseen kehityslinjaan mieltyneet ihmiset, jotka itse kokevat löytäneensä polkunsa ja olettavat sen olevan oikea kaikille ihmisille kaikissa tilanteissa. Tämä on toisaalta ylpeyttä omasta työstä yhtä lailla kuin ylpeyttä on mahdollisesti halu kulkea yksin omalla tiellään. Ottaen kuitenkin huomioon nykyihmisen suuremman yksilöllisyyden tarpeen, on paljon suurempi vaara tehdä itselleen haittaa sitoutumalla väärään henkiseen yhteisöön ja pakottaa itsensä sen toimintamalleihin kuin kulkea omaa tietään omaksuen ajatuksia ja harjoitteita, jotka tuona ajanjaksona kokee omikseen ja hylätä niitä, jotka eivät enää tunnu oikeilta. Se voi näyttää pinnalliselta ja ollakin sitä joissain tapauksissa, mutta se mahdollistaa paremmin yksilönvapauden kuin ehdoton kiintymys yhteen ainoaan malliin.

Tietyssä vaiheessa polkua onkin tarpeellista olla kuulumatta minkäänlaisiin seuroihin tai yhteisöihin ja pyrkiä vain omaehtoiseen älyn käyttöön ja oivallukseen. Omalla kohdallani tuon vaiheen merkitystä korostivat, ja jopa auttoivat sen aloittamisessa, kokemukseni erilaisista yhteisöistä, joihin yritin saada kontaktia, mutta vähäisin tuloksin. Syynä saattoi olla oma kyvyttömyyteni sosiaaliseen kanssakäymiseen, ylpeys tai jokin muu oma ongelma. Vaikka näitäkin piirteitä oli varmasti mukana, uskon että oli ainoastaan tarkoituksenmukaista päätyä tuossa vaiheessa mahdollisimman itsenäiseen etenemiseen. Muistan tuolloin varsin monesti kuulleeni eri tahoilta, että valaistuminen tai henkinen kehittyminen yleensäkin on mahdotonta ilman gurua tai mestaria. Monesti näillä ihmisillä oli itsellään myös halu asettua ohjaavaan asemaan ja kertoa muille, millä keinoin valaistumisen tms. voi saavuttaa. Kuva mikä itselleni on jäänyt monista jooga- tai meditaatiopiireistä yms. on se, että kyseessä on usein seuraajien mukaan ainoa oppi, jota seuraamalla on mitään mahdollisuuksia löytää asioita, joita on etsimässä. Osa tällaisten ryhmien ohjeistuksista oli suorastaan naurettavia, osa muuten vain tympeitä ja epäolennaisia. Yhteistä niille oli kuitenkin se, että “suuri mestari” on kyseiset ohjeet ja ihanteet antanut ja niitä on seurattava. Jos ihminen tuon tien tahtoo valita, se on toki sallittua. Ongelma kuitenkin on se, että ihmisen on helppo uskoa puheet yhdestä oikeasta tiestä, ellei yksilöllisyyttä ja omaa sisäistä ääntä ole tuossa vaiheessa kehitetty ja havaittu tarpeeksi vahvasti. Vasta siinä vaiheessa kun yksilöllisyys on tiettyyn pisteeseen asti kehittynyt, voi ihminen todella kuulua mihin tahansa yhteisöön ilman vaaraa siitä, että se käy hänen itseyttään vastaan.

Edellä mainitut negatiiviset kokemukset ovat varmasti yleisiä ja ne kertovat jotakin siitä, millä tavoin vanhat koulukunnat sokeudessaan nykyajan haasteille helposti syyllistyvät ehdottomuuteen ja yksilönvapauden rajoittamiseen. Toisaalta se myös auttaa joitakin yksilöitä päätymään omaehtoisemman kehityksen tielle – sillä ne ihmiset, joissa uuden ja yksilöllisemmän, voisin jopa sanoa luciferisen ajan tuli on syttynyt, tuskin kauaa viihtyvät muiden luomissa ahtaissa raameissa. Ja silloin nuo raamit ovat vain polttoainetta yhä suuremman liekehdinnän mahdollistamiseksi.

Kategoria: Yleinen | Ei kommentteja »

Polku
- Ensimmäinen osa -

Aamunkajon ensimmäiset säteet nousivat esiin laaksoon kaukaisten vuorien takaa, levittäytyivät jokainen omiin suuntiinsa kuin seuraten ennalta määrättyjä reittejä suuren ja kirjoittamattoman kaavan mukaan, ja antoivat oman olemuksensa siunata yön jälkeensä jättämää odottavaa tilaa. Maa huokaisi ja veti sisäänsä ensimmäisen henkäyksen, antaen elävän valon herättää itsensä ja kantaa tuota tietoa läpi kasvien ja puiden jotka heräsivät, venyttäytyivät ja kohottivat katseensa kohti tuon energian lähdettä, kuin osoittaakseen kohti maailman ja universumin keskipistettä. Vuorten haihtuvien varjojen suojassa viimeisetkin sanat muinaisista lauluista jotka olivat tarkoitettu vain kuu-äidin palvelukseen muuttuivat ensin hiljaisemmaksi, kuin tuulen kantamiksi kuiskauksiksi, ja katosivat sitten tummien hahmojen myötä, kun salaperäiset olennot lipuivat mustakaapuisina varjoina takaisin kätköihinsä maan uumeniin odottamaan jälleen suuren äidin nousua taivaalle. Viimeisetkin varjot tekivät näin tilaa valolle ja pimeys löysi paikkansa luolien kätköistä, joissa se pystyi palvelemaan salassa mestariaan ja käpertymään vuorten juurien suomassa rauhassa mysteereihin, jotka olivat yöaikaan ja pimeyteen liittyviä ja kuun lasten suosiossa.

Lähempänä laakson keskustaa juoksi joki joka kantoi vuorilta raikasta ja puhdasta vettä, joka syntyi valon ja lämmön muuttaessa veden olemusta omalla alkemiallaan kiinteästä valkeudesta virtaavaan ja ravitsevaan ainekseen. Maa oli aikakausien saatossa kohottanut tuskaiset kätensä hitaasti kohti taivasta, ja kärsimyksistään saanut viimein palkan kun valkoinen lumipeite oli vihdoin sen päälle siunaantunut. Nyt vuoret kuitenkin kaikesta kärsimyksestäänkin huolimatta valuttivat valkeaa viisautta alaspäin heille, jotka joutuivat katsomaan tähtiä kauempaa eivätkä nähneet maailmaa sekä taivasta yhtä laajasti kuin korkealta ja avaralta valtaistuimeltä korkeimman vuoren huipulta tarkkailevat isänsä. Ja kuinka majesteettiselta nuo vuoret näyttivätkään niiden juurelta katsottuna, ne olivat kuin järkähtämättömiä vartijoita ja suojelijoita tälle laaksolle joka sai jatkaa paratiisinomaista kukoistamistaan eläväisen eliksiirin avulla, joka muutti elementtistä muotoaan ja valui alas pitkin vuorien ajan raastamia seinämiä, kantaen sisällään salaista tietoa sekä elävöittäjää, joka vastaanotettiin korkeimpien temppelien torneissa, joissa salamoiden iskiessä läpi ajan ja ulottuvuuksien kuunneltiin alkuimpulssien voimakasta ja oikeudenmukaista, ääretöntä kuminaa. Ja kuinka suuri, mahtava ja ihmeellinen olikaan se työ jonka avulla kovimmasta ja jylhimmästä voimasta tuotettiin lempeästi ja rauhallisesti virtaavaa energiaa niin että kaikki saivat näistä salamoista osansa. Se oli maailman omaa suurta työtä näkymättömien mestarien rakkauden siunaamana, ja hiljaiseen, miltei kuulumattomaan, sydämelliseen kiitokseen liittyessään kasvit, puut, eläimet, ihmiset ja kaikki elävä tässä taianomaisessa laaksossa kiittivät suojelijoitaan.

Tällaisen jumalaisen alkemian ja maailmallisen magian värittämän aamunkoiton näki ja tunsi vanha matkalainen katsellessaan pienen kukkulan reunalta kohti idästä noussutta aurinkoa ja laaksoa, joka oli nyt täysin rinnoin puhjennut vastaanottamaan elävöittävää virtausta ja kirkasta uutta aamua. Vanhus risti kätensä, hymyili, lausui muutaman hiljaisen valmistelevan sanan, sulki silmänsä ja aloitti rukouksen:

“Te adoro, te invoco et peto Azazel, magister meus…”

Rukoiltuaan ja tehtyään tarpeelliset toimenpiteet aamunkoiton seremonian viimeistelyssä, vanhus palasi takaisin yksinkertaiseen majapaikkaansa ja istuuntui pienen nuotion äärelle. Nuotion yllä oli pieni astia josta nousi hopeainen vana eteeristä savua joka nousi hiljalleen ylöspäin, kunnes hento tuuli saattoi sen ympärilleen ja antoi rauhoittavan tuoksun levitä ympäri kukkulaa. Vanhus otti astian pois tulelta, antoi sen jäähtyä hieman ja joi osan sisällöstä hitaasti. Sitten hän siveli hieman astiassa valmistunutta nestettä otsansa, sydämensa sekä vatsansa päälle sekä pirskotteli viimeisen osan neljään ilmansuuntaan, lausuen rukouksen ja kumartaen jokaista ikuista opastajaa kohti. Tämän jälkeen vanhus kokosi vaatimattoman leirinsä kokoon, keräsi aineksen valmistamisesta jäljelle jääneen tuhkan ja hautasi sen hiljaisen siunauksen saattelemana luonnonvalkean kiven juureen ja astui tielle, joka johti vehreän laaksoon syleilyyn.

Kategoria: Tarinat | Ei kommentteja »

Tervetuloa, veli tai sisar!

Tässä blogissa esitämme joitakin kirjoituksia, jotka pyrkivät auttamaan Azazelin Tähden filosofiasta kiinnostuneita inspiroitumaan looshimme ideoista tai pohtimaan niitä omalla tavallaan.

Siinä missä Polkujen kirjassa esitetyt aspektit edustavat ei-paikkasidonnaisia painotusmahdollisuuksia Azazelin Tähden veljeskunnassa, looshit ovat veljeskunnan toimintakeskuksia tietyllä maantieteellisellä alueella. Loosheilla on oman sielullisen toimintakenttänsä eli dharmansa puitteissa myös aspektivärinsä, ja Helsingin looshilla tämä aspektiväri on valkea.

Painotuksemme valkeaan aspektiin liittää looshimme erityisesti Venuksen tähtivaltaan. Kuten jokainen okkultisti tietää, tämä planeetta – nimeltään myös Lucifer tai Eosforos eli Fosforos – näyttelee varsin näkyvää osaa esoteerisessa maailmankatsomuksessa. Yritys puristaa luciferisen voiman ja merkitysten moniulotteinen todellisuus muutamalle riville olisi tuomittu epäonnistumaan; mutta uskon, että blogin kirjoituksia seuraamalla joitakin näistä monista mahdollisuuksista voi välittyä niin riveiltä kuin rivien välistä lukemalla. Kuinka tämä ulkoisesti rakkauteen, kauneuteen ja seksuaalisuuteen liitetty jumaluus löytää sisemmät ilmaisunsa luomisvoiman maagisesta toteutumisesta ja älyn transsendenssista abstraktiin todellisuuteen on asia, jonka vasta syvällinen ja eläytyvä paneutuminen voi todentaa.

Lucifer-Christos vobiscum!

Kategoria: Yleinen | Ei kommentteja »

Azazelin Tähden valkoisen osaston ja erityisesti Lucifer-looshin symboliikkaa pohdiskelevien kirjoitusten sarja alkaa osaltani tällä sateenkaaren ja valon merkityksiä käsittelevällä tekstillä. Näitä molempia käsitellään paljon monenkirjavissa yhteyksissä ja ne ovatkin tärkeitä symboleja okkultismin yhteydessä, vaikkei niiden syvällisyyttä aina täysin olekaan sisäistetty.

Sateenkaaren yleisimpänä merkityksenä pidetään ihmisen ja Jumalan liittoa, yhteyttä maan ja taivaan välillä, eli ihmisen persoonallisen olemuksen ja korkeamman itseyden välillä. Sateenkaaressa näkyy yhteys eri elementtien välillä sen muodostuessa veden ja valon (eli tulen) kuvajaisena, ja maanpinnalta katsottuna sen noustessa maasta kohti taivasta. Sateenkaari on myös Antahkarana, sateenkaarisilta, joka johdattaa ihmisen Manaksen, eli Luciferisen älyn ja itsetietoisuuden kohti yhä korkeampaa jumaluutta. Ja kuten sateenkaarikin, on Antahkarana maallisin keinoin ihmisen saavuttamattomissa. Se pakenee sitä, joka tahtoo sen teoillaan saavuttaa, sillä sitä kohti voi kurkottaa ja kulkea ainoastaan henkisin ponnistuksin.

Sateenkaaressa on näkyvillä ihmisen seitsemän perussädettä ja väriä, jotka erilaistuvat alkuperäisestä valosta ja energiasta ottaen muotonsa samoin kuin ihmisen chakra-järjestelmässä. Maasta katsottuna sateenkaaren värit ilmenevät kuitenkin ylösalaisin verrattuna chakroihin, joiden värit perinteisesti alkavat alhaalta punaisesta ja päättyvät violettiin. Asia on näin ainoastaan maan pinnalta katsottuna, sillä ylhäältä nähtynä sateenkaari ei enää ilmene maasta nousevana kaarena vaan ympyränä, eivätkä sen värit tämän havainnon seurauksena ilmene ylösalaisin, vaan kehänä, jonka sisimpänä värinä on violetti ja uloimpana punainen. Tämä ilmentää olennaisesti fyysisen ja vähemmän fyysisen sisäistä suhdetta ihmisen, kuten myös makrokosmoksen olemuksessa: tiiviimmät osat sijoittuvat kehän uloimmalle reunalle, vähemmän fyysisten asettuessa sisemmille kehille. Näiden eri tavoin aistittavien ääripäiden ulkopuolelle jää vielä ihmiselle näkymätön ilmentymien kirjo, eli toisaalla se fyysinen ääripää, jota ihmisen aistit eivät tietoisesti normaalitilassaan tavoita ja toisaalla hengen näkymättömät ääret. Nämä kaikki ja mitä niiden välillä on, ovat olemassa samalla spektrillä, vaikka tuo kaikki ei silmille olekaan näkyvää. Valkeus ja valo loistavat maailmaan näissä kaikissa sävyissä, säteillen itsestään ulospäin kaikki eri värit, ja pitäen sisällään, keskipisteessään, ainoastaan pimeyden, hengen luomattoman täydellisyyden.

Perinteisesti sateenkaari on tulkittu myös ukkosenjumalan (joita ovat mm. Jupiter, Indra ja Ukko) jousena, ja toisaalta, kuten aiemmin jo kerrottiin, sateenkaari on Venus-Luciferin, ihmisen Manaksen, puhtaimman itsetietoisuuden silta kohti keskipistettä, kaikelle olevalle yhteistä alkulähdettä. Tämä kahtalaisuus voidaan nähdä siten, että keskipisteestä kehälle suuntautuessaan sama voima on jumalten kuninkaan, Jupiterin, tai Indran salama, vajra, joka antaa fyysisen aineen sähköistävän ja liikkeelle laittavan voiman. Siinä missä sateenkaari voidaan nähdä tämän yhden voiman kahteen eri suuntaan kulkevana ilmentäjänä, myös vajra on merkitykseltään kahtalainen: edellä mainittu salama ja sen lisäksi timantti, ihmisen kiinteä jumalainen itseys ja tietoisuus; jälleen Manas, joka timantin tavoin leikkaa läpi kaiken, mutta on itsessään niin tiivis, ettei sitä voi halkaista, eikä jakaa osiin. Se on kruunu, jonka Lucifer asettaa sateenkaarelle; voima jonka hän ihmisen eteen on antanut; väärintulkittuna lankeemus, oikeammin nähtynä salama, joka välähtää taivaista kohti maata.

Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Sateenkaari symboloi kaiken ilmenneen ja ilmentymättömän ykseyttä. Kaikkia eri säteitä yhdessä ja erikseen, ja erityisesti niitä, jotka ihmiselämässä ovat tärkeässä osassa, vaikka se onkin vain pieni osa kaikesta olemassaolosta. Ne ovat tasoja, joilla tietoisuus voi kulkea ja joista kaikki ovat sen ilmaistavissa tarpeen mukaan, pidemmän tai lyhyemmän ajanjakson ajan. Eikä mikään sävy tuolla spektrillä ole väärällä paikalla, vaan ne kaikki ovat harmonisessa järjestyksessä. Ainoastaan erehdyksen kautta voimme tuosta kokonaisuudesta alkaa hylkiä yhtä tai toista osatekijää, kuten olemme saaneet todistaa tehdyn monien kieroon kasvaneiden uskontojen parissa, ja kuten olemme itsekin tehneet ja erehdyksessä teemme edelleen. Silti tuo kaikkeus on meille jatkuvasti avoinna ja tutkittavissa siinä määrin kuin kykenemme tiedostamaan mahdollisuuksiamme siihen. Sillä emme me todella ilmennä ainoastaan yhtä noista säteistä. Todellisuudessa se yksi säde, jota ilmennämme ulospäin pitää sisällään kaikki muut säteet, joita syystä tai toisesta emme kyseisellä hetkellä ole valinneet painotettaviksi. Sen vuoksi voimme myös sanoa, että valo, kaikkien värien alkulähde ja ykseys, sulkee sisäänsä pimeyden, ja täydellisin pimeys yhtä lailla pitää sisällään ainoastaan valoista täydellisimmän.

Kategoria: Symboliikka | Ei kommentteja »