Nykyajan okkultismissa tai henkisyydessä yleisesti korostuu tavalla tai toisella ajatus siitä, että elämme jonkinlaisella vedenjakalla. Vanha ja uusi aika ovat risteyskohdassa ja vanhat perinteiset koulukunnat kohtaavat uusia tuulia, jotka usein näyttävät olevan ristiriidassa vanhan mallin kanssa. Vanhan mallin mukaista toimintaa oli yksilön pakottaminen muottiin ja tietyn, mahdollisesti yksipuolisen kehityksen piiriin, joka aikanaan on saattanutkin olla oikeanlainen tapa kehittää ihmistä. Uudessa järjestelmässä taas yksilöllisyys ja oma tahto ovat avainasemassa, eikä kokonaisvaltainen kehitys enää voi toimia pakotuksen ja ehdottomuuden armoilla.
Nykyisin ihmisillä on usein tapana poimia vaikutteita sieltä täältä ja välttää liikaa sitoutumista yhden ainoan yhteisön tai perinteen alaisuuteen. Monesti kritiikkinä tätä kohtaan saatetaan puhua ”henkisestä shoppailusta” tai muusta vastaavasta pinnallisuudesta. Usein tällaista kritiikkiä esittävät johonkin erityiseen kehityslinjaan mieltyneet ihmiset, jotka itse kokevat löytäneensä polkunsa ja olettavat sen olevan oikea kaikille ihmisille kaikissa tilanteissa. Tämä on toisaalta ylpeyttä omasta työstä yhtä lailla kuin ylpeyttä on mahdollisesti halu kulkea yksin omalla tiellään. Ottaen kuitenkin huomioon nykyihmisen suuremman yksilöllisyyden tarpeen, on paljon suurempi vaara tehdä itselleen haittaa sitoutumalla väärään henkiseen yhteisöön ja pakottaa itsensä sen toimintamalleihin kuin kulkea omaa tietään omaksuen ajatuksia ja harjoitteita, jotka tuona ajanjaksona kokee omikseen ja hylätä niitä, jotka eivät enää tunnu oikeilta. Se voi näyttää pinnalliselta ja ollakin sitä joissain tapauksissa, mutta se mahdollistaa paremmin yksilönvapauden kuin ehdoton kiintymys yhteen ainoaan malliin.
Tietyssä vaiheessa polkua onkin tarpeellista olla kuulumatta minkäänlaisiin seuroihin tai yhteisöihin ja pyrkiä vain omaehtoiseen älyn käyttöön ja oivallukseen. Omalla kohdallani tuon vaiheen merkitystä korostivat, ja jopa auttoivat sen aloittamisessa, kokemukseni erilaisista yhteisöistä, joihin yritin saada kontaktia, mutta vähäisin tuloksin. Syynä saattoi olla oma kyvyttömyyteni sosiaaliseen kanssakäymiseen, ylpeys tai jokin muu oma ongelma. Vaikka näitäkin piirteitä oli varmasti mukana, uskon että oli ainoastaan tarkoituksenmukaista päätyä tuossa vaiheessa mahdollisimman itsenäiseen etenemiseen. Muistan tuolloin varsin monesti kuulleeni eri tahoilta, että valaistuminen tai henkinen kehittyminen yleensäkin on mahdotonta ilman gurua tai mestaria. Monesti näillä ihmisillä oli itsellään myös halu asettua ohjaavaan asemaan ja kertoa muille, millä keinoin valaistumisen tms. voi saavuttaa. Kuva mikä itselleni on jäänyt monista jooga- tai meditaatiopiireistä yms. on se, että kyseessä on usein seuraajien mukaan ainoa oppi, jota seuraamalla on mitään mahdollisuuksia löytää asioita, joita on etsimässä. Osa tällaisten ryhmien ohjeistuksista oli suorastaan naurettavia, osa muuten vain tympeitä ja epäolennaisia. Yhteistä niille oli kuitenkin se, että ”suuri mestari” on kyseiset ohjeet ja ihanteet antanut ja niitä on seurattava. Jos ihminen tuon tien tahtoo valita, se on toki sallittua. Ongelma kuitenkin on se, että ihmisen on helppo uskoa puheet yhdestä oikeasta tiestä, ellei yksilöllisyyttä ja omaa sisäistä ääntä ole tuossa vaiheessa kehitetty ja havaittu tarpeeksi vahvasti. Vasta siinä vaiheessa kun yksilöllisyys on tiettyyn pisteeseen asti kehittynyt, voi ihminen todella kuulua mihin tahansa yhteisöön ilman vaaraa siitä, että se käy hänen itseyttään vastaan.
Edellä mainitut negatiiviset kokemukset ovat varmasti yleisiä ja ne kertovat jotakin siitä, millä tavoin vanhat koulukunnat sokeudessaan nykyajan haasteille helposti syyllistyvät ehdottomuuteen ja yksilönvapauden rajoittamiseen. Toisaalta se myös auttaa joitakin yksilöitä päätymään omaehtoisemman kehityksen tielle – sillä ne ihmiset, joissa uuden ja yksilöllisemmän, voisin jopa sanoa luciferisen ajan tuli on syttynyt, tuskin kauaa viihtyvät muiden luomissa ahtaissa raameissa. Ja silloin nuo raamit ovat vain polttoainetta yhä suuremman liekehdinnän mahdollistamiseksi.