Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2017

Uusi puheenjohtajamme

Tänään 7.5.2017 Azazelin Tähti ulkoisena seurana on ollut toiminnassa 130 kuukautta. Kulunut aika on ollut kokonaisuudessaan erittäin intensiivistä työskentelyä. Aatteena okkulttisesta veljeskunnasta asetettuna vastakohtien yhdistämisen ja ykseyden työn toteuttamiseen seura puolestaan täyttää tänä vuonna kahdeksantoista vuotta, ja tulee siten itsenäisen nuorukaisen ikään. Seuramme ”Puu” – sen elävä, kasvava rakenne – on juurtunut kauniisti, ja kestänyt niin rajuilmat kuin päivittäisen osallistumisen arkiset haasteet.

Tämä päivä onkin sovelias seuran ensimmäiseen puheenjohtajauudistukseen. Pidettyäni seuran puheenjohtajuutta tähän asti lankeaa tuo virka tänään sisar Heithille. Veljeskunta – ja epäilemättä myös moni ulkopuolinen tarkkailija – tuntee hänet ahkerana, luotettavana, energisenä, aikaansaavana ja luovana ohjaajana. Etenkin seuramme Suomen ulkopuolisessa osassa Heithin kyky rakentaa yhteyksiä ja auttaa jäseniä osallistumaan veljeskunnan yhteyteen tunnetaan hyvin.

Itse tulen jatkamaan työtäni Azazelin Tähden sisäisessä osastossa. Se että jätän käsistäni sekä seuran puheenjohtajuuden että joitakin muita seuran sisäisiä vastuualueita muihin käsiin on minulle henkilökohtaisesti ilon ja juhlan päivä. Ohjaajan ja johtajan toimi on, ja sen tuleekin olla, raskas vastuu. Se joka haluaa muita ohjata ei sellaiseen virkaan sovi; todellinen johtaja tietää johtajuuden vaikeudet ja pulmat, ja on useimmiten epäkiitollisessa tilanteessa monien eri asioiden yhteen sovittajana. Kiitollisuus ja kunnioitus olkoon siten uuden puheenjohtajamme kanssa, joka tämän hyvin tietäen on yhteisen aatteen ja Työn vuoksi yhtä kaikki tahtonut ottaa taakan kannettavakseen!

Kävele nopeampaa!

– Kävelepä nyt reippaasti.
– Nyt ylös sieltä pensaasta, jätä se oksa siihen.
– Ei jäädä lätäkköön puljaamaan, on kiire…

Huomaan suustani lipsahtavan toisinaan armeijahenkisiä komentoja lapsen suuntaan. Myöhemmin minua saattaa harmittaa, sillä kiire on mielentila, johon pystyy vaikuttamaan. Miksi pitäisi kävellä reippaasti, jos voi jäädä ihmettelemään puussa kasvavaa naavaa, lintujen pyrähtelyä ja ojassa pörrääviä kärpäsiä. Haluanko, että lapsestani tulee reippaastikävelijä, joka ohittaa maailman monimuotoisuuden ja luonnon pienet ihmeet?

Jeesus Nasaretilaisen sanotaan tuumanneen, että ihmisen tarvisisi tulla lapsen kaltaiseksi. En tiedä mitä kaikkea tähän on tulkittu sisältyvän, mutta voisin ajatella sillä viitattavan henkilöön, joka ei ole hukannut kykyä pysähtyä, ihastella vilpittömästi, haltioitua luonnosta ja omasta mielikuvituksesta.

– Ei ole kiire, tutki vaan rauhassa.
– Okei, kerätään sitten keppejä puun alle.
– Kyllä äiti voi odottaa, leiki vaan!

Ei sillä, että lapsen pitäisi saada tehdä kaikki oman päänsä mukaan. Rajat luovat puitteet turvalliselle ololle. Mutta rohkea saa olla. Yritän olla käyttämättä sanoja ”varopas nyt, ettet vaan kaadu”. Kokeillessa oppii. Housunpolvia voi paikata. Meillä on tarpeeksi laastareita. Syli on aina avoinna ja rakkautta ja lohdutusta saatavilla. Mutta tämän maailman tahtiin ei tarvitse mennä. Voi olla luova ja uhmakas, eikä pienestä pitäen normin mukainen ja tuottelias.

Azazelin Tähden jäsenyys näkyy vanhemmuudessani niin, että kunnioitan lapsien kykyä innostua ja kiinnostua erilaisista asioista. En pakota häntä pyhäkouluun tai pianotunneille, mutta hyviä tapoja ja eläimien sekä luonnon empaattista kohtelua opetellaan säännönmukaisesti. Ymmärrän myös, että lapsen ikävaiheisiin kuuluu uhma ja oman tahdon muodostuminen. Tähän kuuluu kapina vanhempia kohtaan. Jos sen yrittää kieltää tai estää, lapsi projisoi asian myöhemmin luomalla itselleen vaikkapa vanhatestamentillisen tuomitsevan jumalan, jota vastaan voi kapinoida lapsen lailla.

Vaikka olen itse okkultisti ja maagikko, en opeta omaa maailmankuvaani lapsille mitenkään aktiivisesti. Mielestäni lasten on tärkeintä saada opetusta kaikista uskonnoista, maailmankatsomuksista, filosofiasta, kansanperinteestä ja erilaisista tavoista. Tärkeintä on oppia ymmärtämään ajatusten monimuotoisuutta ja saada kriittisen ajattelun avaimia, jotta voi sitten vanhempana muodostaa oman maailmankuvansa.

Omassa tahdissa. Reippaasti tai laahustaen.