Arkistot päivämäärän mukaan: 31.3.2013

Pienen Syklin Päätös

Kevätpäiväntasaus oli monella tärkeä ajankohta Azazelin Tähdelle. Samaan päivään ajoittuivat sekä odotettu sivustouudistus että Fosforoksen vielä kauemmin kaivattu englanninkielinen julkaisu. Hyvänä lisänä veli Obnoxionin radiohaastattelu toi sekin seuran ideologialle arjen tasolla kaivattua selkeyttä ja persoonallisuutta. Paitsi näitä ulospäin näkyviä asioita, sisäpuolella on tapahtunut paljon, työtä jota ulospäin voi vain aavistaa.

Tulevana kesänä alkaa seuralle uusi seitsenvuotiskausi, ja tulee olemaan kiehtovaa nähdä, mitä se tuo mukanaan. Ensimmäinen sykli, vuodet 1999-2006, käsitti oppien jäsentelyä idean tasolta käytäntöön. Mitä konkreettisesti tarkoittaa ykseyden filosofian tuominen ja painottaminen satanismiin? Seuraava sykli vuosina 2006-2013 piti sisällään näin alullepannun ja jäsennellyn aatteen ulkoisen muodon rakentamisen. Vaikka työtä on tehty niin valtavasti, tuntuu silti miltei mahdottomalta ajatella, kuinka paljon on aikaansaatu.

Mitä tältä pohjalta syntyykään seitsemän tulevan vuoden aikana? Onko Azazelin Tähden tehtävä kätkeytyä maahan, osaksi sen syviä salaisuuksia, vai selvästi nähtävänä loistaa kaikille, jotka hämärän aikoina kohottavat katseensa taivaalle? Tämä jää nähtäväksi, ja kumpi tahansa vaihtoehto on yhtä hyvä: kumpikin tuo tullessaan omat haasteensa, omat vaikeutensa, omat lankeemuksen mahdollisuutensa, joiden kanssa eläminen vaatii älyn kuten sydämenkin kirkkautta ja valppautta. Ilman näitä kahta – totuudellisuuden ja rakkaudellisuuden pyrintöjä – ei mitään kestävää voida rakentaa.

Tulemmeko näkemään elinvoimaisen seuran, joka kasvaa reunoiltaan kohti monimuotoisuutta, sallivana mutta ytimeltään selkeänä, aidosti kykenevänä eteenpäinviemään niin haastavaa yhteisöllisyyteen liittyvän henkisen pyrinnön sanomaa? Vai tulemmeko näkemään paperilla kauniiden ihanteiden sortuvan pikkumaisiin kiistoihin tai yksisilmäisiin tulkintoihin, inhimilliseen itsekkyyteen tai laiskuuteen?

Aika näyttää. Miten käykään, vakaiden pyrkijöiden näkökulmasta jokainen lopputulos on myönteinen, sillä kerran kylvetty siemen tulee väistämättä kantamaan hedelmää intention, ei maailmallisten lainalaisuuksien mukaan. Mutta laajempien ihmisryhmien tähden, niiden joille esoteria ei voi olla koko elämän läpikulkeva perustavanlaatuisin voima, vaan korkeintaan vain jonkinlainen siellä täällä tavattu syvemmän Merkityksen kulkalanka labyrintin hämäryydessä, heidän tähtensä ja yhä useampien tietämättäänkin Totuutta etsivien auttamiseksi soisin, että tämä uudenlainen järjestelmä – joka alkaen vaikeimmasta ja sen hylätystä lakikivestä ulottuu koskettamaan jokaista eri tavoin kokevaa rehellistä sydäntä – voisi voittaa itselleen yhä enemmän alaa tässä maailmassa, jossa syvempi merkitys vielä aivan liian usein saa kohdata Pilatuksen väsyneen epäilyn: Mikä on totuus?

Pohtikaamme vakavasti vastausta tähän retoriseen kysymykseen, sillä ehkäpä – ehkä – vastaus todellakin on olemassa. Ehkä vastaus on olemassa ikuisena, vaikka se olisikin jokaiseen uuteen tilanteeseen muotoiltava uusin sanoin.