Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Haastelussa Azazelin Tähden jäseniä

Tällä kertaa haastattelimme viittä erimittaisen ajan Azazelin Tähden veljeskunnassa jäsenenä olleita. Kysyimme syitä veljeskuntaan liittymiselle ja ajatuksia työstä sekä sen tulevaisuudesta. Vastaajat ovat iältään noin 25-40 vuotiaita.

 

1. Miksi päätit liittyä Azazelin Tähteen?
2. Okkulttista työtä voisi tehdä myös yksin, millaista lisäarvoa veljeskunta tuo työhösi?
3. Millaisia toiveita esittäisit veljeskunnan kehittymiselle tulevaisuudessa?

 

Nainen, jäsenenä 2 vuotta

1.) Minuun vetosi ajatus polkujen yhdistämisestä, eli seurasta, jossa oikean käden ja vasemman käden työ yhdistyy ja erilaisuus nähdään rikkautena. Azazelin Tähti oli sopiva yhdistelmä teosofian tyylistä henkisyyttä, okkultismia, omaan itseen keskittyvää kehitystyötä ja mukana oli hyvin erilaisia ihmisiä aina tiedemiehistä riimutietäjiin.

2. ) Toiset ihmiset toimivat hyvänä peilinä omalle kehitykselle ja samanhenkisen porukan kanssa on mielekästä tehdä asioita yhdessä. Ne vähän erilaiset persoonat taas haastavat omaa ajattelua ja uskomusrakenteita. Teen jäsenyydestä huolimatta paljon okkulttista työtä itsenäisesti.

3.) Veljeskunta on monimuotoistunut viime aikoina ja naisia on liittynyt jäseneksi kasvavissa määrin. Toivon, että ihmiset löytävät seurassa hyviä kanavia toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitaan ja tulevat tapaamisiin sekä osallistuvat keskusteluihin. Aktiiviset tekijät löytävät aina paikkansa.

 

Mies, jäsen 9 vuotta

1.) Koin että seuran näkemykset vastaavat omiani ja voisin antaa oman panokseni kollektiiviseen työhön. Sittemmin ajatellen mukana oli myös runsaasti halua kuulua ”spesiaaliin” porukkaan, joka poikkeaa valtavirtaisesta ajattelusta.

2.) En ole tehnyt missään vaiheessa leimallisesti okkulttista työtä, mutta ihan yleensäkin ideoiden levittäminen on tehokkaampaa organisoidussa ryhmässä kuin yksin. Nykyään en samaistu juurikaan siihen, mitä seura on käytännössä (vaikka allekirjoitan toki edelleen muodolliset perusperiaatteet), joten seuralla on minulle merkitystä lähinnä sosiaalisten kontaktien takia.

3.) En näe realistisena, että Azazelin Tähti kehittyisi toivomaani suuntaan, mutta koen nykyään AT:n liian leimallisesti vastakulttuurisena, moninaisia ajattelun ja kokemisen muotoja leimojen kuten ”tiedeuskovaisuus”, sekularismi” ja ”humanismi” alle redusoivana. Erityisesti en voi samaistua yleisesti seurassa jaettuun ideaan, jonka mukaan pitkällinen ja kattava tieteellinen tutkimus on asetettavissa episteemisesti samalle viivalle henkilökohtaisen kokemuksen kanssa. Toivoisin siis kriittisempää otetta omiin perusoletuksiin ja perehtyneisyyttä valtavirtaiseen länsimaiseen ajatteluun.

 

Nainen, jäsenenä 2 vuotta

1.) Ennen kuljin polkuani yksin, mutta sitten näin ryhmässä työskentelyn edut ja halusin tehdä työtä yhteisen aatteen eteen. Lisäksi halusin tekemisiin muiden okkultistien/satanisten/saatananpalvojien kanssa. Azazelin Tähti on ainoa seura, johon tunnen vetoa ja merkittävänä seikkana pidän suhtautumista positiivisesti Saatanaan.

2.) Useampi on yhdessä voimakkaampi kuin yksin. Olennaista on myös muilta saatu tuki ja turva, sekä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia.

3.) Tällä hetkellä minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa seurasta ja toivon, että seura kasvaa ja kehittyy luontaisesti ja jää elämään ja että seuraa luodaan yhdessä, kaikkien jäsenten toimesta.

 

Mies, jäsenenä vuoden

1.) ”Perinteisen elämän” tarkoituksettomuus ja merkityksettömyys, sekä tunne ettei materialistinen ja hedonistinen maailma tarjoa enää mitään saavutettavaa. Ihmisestä tulee kuin pystyyn kuollut, joten oman henkisen puolensa kehittäminen oli paras ja ainoa vaihtoehto. Kuoleman merkityksen korostaminen Azazelin Tähden filosofiassa oli ehkä tärkein yksittäinen syy.

2.) Koen että veljeskunta on jokaista jäsentä tiellään eteenpäin työntävä voima. Hyvin harvassa ovat ne ihmiset jotka aidosti pääsevät yksin eteenpäin ilman vuorovaikutusta ja opastusta. Vaikkakin jokainen meistä on yksin, tekee omat päätöksensä, kantaa vastuun ja nostaa itse itsensä, tarjoaa Azazelin Tähti apua ja tukea tähän työhön.

3.) Ei erityisempia toiveita.

 

Mies, jäsenenä 7 vuotta

1.) Olin ollut kiinnostunut teosofiasta jo useita vuosia, mutten ollut täysin vakuuttunut sen oppien kokonaisvaltaisuudesta. Azazelin Tähti antoi polkujen yhdistämistyössään vastauksen tähän on ongelmaan.

2.) Koen liian pitkälle viedyssä itsenäisessä työssä vaarana, että totuus saattaa hämärtyä itseluotujen rakennelmien varjoihin. Useampien yksilöiden muodostama veljeskunta antaa heijastuspintaa sekä kritiikkiä omille turvallisilta tuntuville näkemyksille ja ideaalitilanteessa johtaa niiden jalostumiseen ja kehitykseen.

3.) Veljeskunta, kuten mikä tahansa yhteisö, tulee varmasti kasvaessaan törmäämään ongelmiin, joiden olemassaolosta se ei ole ollut lainkaan tietoinen toimiessaan pienempimuotoisesti. Toivon, että kaikki veljeskunnan jäsenet osallistuisivat omalla panoksellaan luomistyöhön dynaamisen kokonaisuuden rakentamisessa niin, ettei kenenkään näkemyksiä syrjittäsi tai loukattaisi.