Seksuaalisuus on ihmisen olemuksessa ehkä hankalimmin käsiteltäviä asioita, mutta samalla myös voimakkain ja potentiaalisin henkisen työskentelyn ja kehittymisen kannalta. Voidaan kysyä, onko mitään mikä lopulta ei olisi jollain tasolla tekemisissä seksuaalienergian kanssa, sillä tuo energia on lopulta yhtä koko maailmankaikkeudessa toimivan luovan voiman kanssa. Se esiintyy eri tavoin ja vain osittain ihmisen seksuaalisuudessa, mutta tuo puoli on persoonallisella tasolla meille erityisen hankala ja pitää usein sisällään ongelmia ja traumoja, joiden käsittelyssä varsinkin uskonnon ja henkisyyden osalta on helppo langeta moralisoivaan asenteeseen.
Arkisen ihmisen seksuaalinen kanssakäyminen on usein näennäisen ongelmatonta ja kepeää, ja sen ei välttämättä ajatella olevan muuta kuin väline suvunjatkamisen ja nautinnonhalun toteuttamiseen. Sen sijaan syvempiä tasoja luodatessa ihmiselle alkaa usein tulla vastaan hankaluuksia seksuaalisuuden käsittelyssä ja siihen suhtautumisessa. Tämän voi helposti tulkita väärin siten, että menetämme itsestämme jotain verrattuna aikaisempaan tai tulemme jollain tapaa huonommiksi ja seksuaalinen elämä alkaa näyttäytyä ongelmallisena. Todellisuudessa, kuoriessamme kerroksia ja pintaa oman keskipisteemme ympäriltä, törmäämme ongelmiin, jotka ovat aina kulkeneet mukanamme, mutta tiedostamme ne vasta syvemmän itsetuntemuksen kautta. Koska tämä prosessi kulkee käsi kädessä oman Voiman ja suuremman potentiaalin löytämisen kanssa, emme voi edes olettaa, että seksuaalienergian puhdistaminen traumoista ym. ja Käärmetulen (jota käytän tässä ilmaisemaan kaikkea luovaa voimaa) herättäminen olisi helppo työ. Tuolla tiellä päädymme raadollisimpien traumojemme äärelle, jossa vasta mitataan kykymme katsoa itseämme rikkinäisinä ja haavoitettuina, kaikesta pintapuolisesta lujuudesta riisuttuna. Ymmärrämme paremmin, mistä kumpuaa epätoivo, väkivalta ja monet ilmiöt, jotka toteutuessaan ainoastaan syventävät haavojamme. Vaikka emme toimisikaan väärin, noiden haavojen päälle usein vain kasaamme lisää tomua peittämään niitä. Tämä voi tapahtua joko vääränlaisella vetäytymisellä seksuaalisuudesta tai liioitellulla seksuaalisella aktiivisuudella. Erittäin tärkeää on kuitenkin korostaa, että seksuaalisten suhteiden ja toiminnan määrällä ei vielä itsessään ole merkitystä; ainoastaan sillä, onko toimintamme syynä pyrkimys peittää vai purkaa traumojamme.
Henkisyyteen ja itsekehitykseen pyrkivä ihminen saa usein taakakseen myös jotain mitä voisimme kutsua kollektiiviseksi karmaksi, jonka syy on yleisemmin lähtöisin niistä keinoista, joilla seksuaalisuutta on pyritty käsittelemään tai hallitsemaan, kuin varsinaisesta vääränlaisesta toiminnasta. Koska kirkollisen/järjestäytyneen uskonnon suhde seksuaalisuuteen on lähes aina ollut ongelmallinen, on ymmärrettävää että idealistille voi olla hankala löytää oikea lähestymistapa energiaan, jonka ympärille on kasautunut aikakausien mittaan paljon vaikeasti käsiteltäviä lukkoja tai tukoksia. Toisaalla taas näemme, ettei suoranainen seksuaalisen aktin palvominen eläimellisellä tavalla ole myöskään ratkaisu, vaan pelkkä vastareaktio edelliseen, ja seurauksena on helposti jälleen uusia reaktiota; joiden ketju on loputon, jos ainoastaan otamme aina uuden ääripään, emmekä yritä yhdistää näitä erilaisia katsontatapoja, pyrkien saamaan jokainen olemuspuolemme yhtymään tässä prosessissa ja toimimaan keskenään sopusoinnussa. Palaten hieman edellisen Kruunu-chakraa ja -symboliikkaa käsittelevän tekstini aiheisiin voimme tulkita toisen suhtautumistavan liittyvän ainoastaan ”korkeimpaan” energiaan, joka helposti unohtaa toiseuden fyysisellä tasolla, ja toisen lähestymistavan huomaamme fyysisyydessään unohtavan jokaisen ihmisen sielullisuuden ja itseyden, latistaen elämän pelkkien kuorien tasolle. Kuten Kruunu-kirjoituksessa kerrottiin näiden henkisen ja fyysisen ääripään muodostavan kehän ihmisyyden ympärille, voimme muistaa ihmisyyden keskustan sijaitsevan tällöin sydän-chakran kohdalla ja tämän ympärille on kaikki haavamme viilletty. Toiselta puolelta ne syntyvät dogmaattiseksi muodostuvan idealismin kautta, toiselta puolen ihmisen sielun ja henkisen alkuperän kieltämisestä. Molemmat näistä tekevät ihmisestä välineen väärällä tavalla, kieltäen kokonaisuuden joka kiteytyy niiden keskellä. Kirjoituksen lopuksi lähdemme tietenkin kliseisesti puhumaan rakkaudesta, joka ristiriitaisesti voi muodostua jopa vaaralliseksi tavaksi ratkaista ongelmaa, jos pidämme rakkautta ainoastaan henkisenä tai fyysisenä. Rakkaus kuitenkin ilmentyy näiden kahden ääripään välissä, eikä sitä tässä maailmassa olisi nähtävissä ilman molempien olemassaoloa. Ja missä muualla seksuaalienergia, jännite kahden näennäisesti erillään olevan kohteen kanssa, voisi todella ilmentyä kuin siinä samassa keskipisteessä, jossa rakkaus saa ilmentymänsä. Tälle ilmiölle ei ole merkitystä onko tuo yhdentyminen yksilön sisäinen vai ulkoinen prosessi, koska riippumatta lopulta siitä sijoitammeko oman itseytemme enemmän fyysiseen tai henkiseen, ilmenee kyseisen ”sijaintimme” vastakohta meille aina toiseutena sekä sisällämme, että ulkopuolellamme ja jännite syntyy näiden välillä. Luominen, joka on sidoksissa tähän samaan seksuaalisuuteen, ei tietenkään ole jonkin luomista tyhjästä, vaan asioiden kutsumista esiin. Riippuen siitä, mille kehälle ytimemme ympärille olemme itse sijoittuneet, toimii tuo esiin kutsumisen magnetismi siten, että se kutsuu tiettyjä vastailmiöitään esiin joko negatiivisella tai positiivisella tavalla. Mutta mitä syytä on luoda siinä vaiheessa, kun keskipiste on saavutettu, eikä vastakohtia enää tarvitse kutsua esiin? Palaatkaamme siihen myöhemmin, siinä vaiheessa kun asia on selvinnyt.
