On olemassa tunnettu legenda jonka mukaan Hermeksellä, viisaustieteen isällä, on muuan toinenkin poika – metsien ja laidunten henki, vanha jumala Pan.  Meidänkin aikanamme lähes jokainen mieltää oikein millainen on hänen hahmonsa, siis kuin pukinsarvinen ja sorkkajalkainen ihmismies, joka joskus kuljettaa kädessään nimensä mukaisesti panhuilua. Hänen hahmonsa edelleen puhuttelee ihmistä. On varmasti totta, että tällaiset eläimen ja ihmisen hahmot yhdistävät teemat – merenneidot, kentaurit ja sellaiset – saavat osin alkunsa ihmisen havahtumisesta huomaamaan eroja itsensä ja eläimen välillä. Usein tuntuu, ettei tämä hämmästys ole ihmisessä vieläkään laantunut. Ja mikäpä sen todellakin olisi hälventänyt? Yhtäällä simpanssi kalastaa tikulla muurahaisia, toisaalla ihminen koskettaa raketilla kuuta. Silti kumpikaan ei tiedä miksi on tai minne menee.

Palaamme Hermekseen. Hänen keskeinen tunnuksensa on planeetta Merkuriuksen symboli, risti jonka päällä on sarvekas ympyrä. On tulkittu että tämä symboli olisi tyylitelty representaatio Hermeksen pojasta, Pan-jumalasta. Ajatus, että jumalan poika tulisi näin syvällisellä tasolla isänsä edustajaksi, lienee helposti samaistuttava kristillisessä kulttuurikehyksessämme.

Lähestyessämme Hermeksen ideaa tämän mitä kompakteimman symbolin kautta, kohtaammekin Pan-jumalan. Millaisia asioita hän edustaa? Me tiedämme että Pan käsitettiin siksi paniikin omaiseksi peloksi jonka valtaan ihminen voi joutua yksin syvällä metsässä. Toisaalta me tunnemme tarinan, jossa Pan opetti itsetyydytyksen taidon paimenille. Voinemme siis tulkita että Pan on se moniulotteinen hetki, jona ihminen kohtaa epävalmiin ihmisyytensä prosessin vasten luonnon ja eläimellisyyden valtavaa näyttämöä. Hän kokee toisaalta erillisyyttä, sillä kaukana metsässä ja laitumella ei kukaan auta hädässä, eikä toisaalta kukaan tuomitse erikoista käytöstä. Toisaalta hän voi kokea yhteyttä. Valtava, muodoton luonto voi alkaa henkiä läsnäoloa, kuin se olisi tietoinen pienestä ihmisestä sylissään.

Tällöin yksi ihminen kiteyttää hahmossaan kuin koko ihmiskunnan suhteen luontoon, eläimeen ja toiseuteen: Riippumaton, silti niin riippuvainen; Luomakunnan herra, silti sen mitättömin, kaikkein helpoiten korvattava osatekijä; Paimen, silti hyväksikäyttäjä.

Ja ehkä Merkuriuksen symboli voidaan myös nähdä kuin prameasti koristeltuna käsipeilinä, johon tarttuessaan ihminen näkee kasvonsa lähempää kuin koskaan. Sitten kun ihminen säikähtää sarvipäistä hirviötä edessään ja syvää metsää ympärillään, hän kivittäessään vastustajansa, tulee kivittäneeksi samalla osumalla sekä itsensä että jumalansa.

Tätä kauhua vastaan on vain yksi lääke, ja se on valkopäisen korpin veri – Tai, alkemistista metaforaa avataksemme, nähdä yksi kolmessa ja kolme yhdessä. Tällöin voimme Merkuriuksen merkin muodossa nähdä uuden muodon, kuin avaimenreiän.