Demonien hedelmä.

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
User avatar
Smaragd
Frater
Posts: 427
Joined: Thu Jan 09, 2014 5:27 am

Demonien hedelmä.

Postby Smaragd » Wed Mar 06, 2019 11:36 pm

pseustes wrote:
Wed Mar 06, 2019 8:07 pm
Kolmanneksi mainitsen ohimennen seikan, joka minua häiritsee paitsi S. Connollyn ja muiden hänen kaltaistensa ajattelijoiden ja praktikkojen myös monien muiden teistisen satanismin puolesta liputtavien puolesta - koskee myös tätä foorumia ja sen taustayhteisöä. Tarkoitan Saatanan tai miksi häntä nyt kukakin haluaa kutsuakin (oma lempi-ilmaisuni on Valontuoja eli Lucifer) negatiivisten ominaisuuksien vähättely. Tavallisesti tarina menee niin, että Saatanan ja demonien huono maine on peräisin juutalais-kristillis-islamilaisesta ajattelusta ja että näiden uskontojen mukaan demonien taustalta löytyy juutalaisen monoteismin haastavia muita jumalia kuten Baal, joka oman palvontayhteisönsä kontekstissa oli tietysti kaikkea muuta kuin pahuuden ilmentymä. Vaikka em. setiläisen gnostilaisuuden viitekehyksessä se, mikä on pahaa abrahamilaisten uskontojen kontekstissa, onkin oikeasti hyvää (esim. paratiisin käärme), niin tämä ei mielestäni poista niitä voimakkaasti negatiivisia elementtejä, joita Saatanaan liittyy. Siksi en pidä perusteluna lakaista näitä saatanallisina pidettyjä piirteitä varsinkin teistisen satanismin tapauksessa ikään kuin maton alle poliittisen korrektiuden ja julkisen hovikelpoisuuden nimissä.
Olen samaa mieltä ettei Saatanan ns. tummien kasvojen vähättely ole mistään kotoisin. Uskon että Saatana demonilaumoineen maailman kuninkaana on kaikki maailman vääristyneet virtaukset - kaikki ikävä ja paha. Eli aivan hirvittävä määrä kärsimystä! Ymmärrän että ulkopuolelta saattaa näyttää että vähättelemme tätä Saatanan aspektia, mutta luulen piirissäme hallitsevan jonkin asteinen konsensus siitä, että harmoninen hedelmällisyys piilee siinä virrassa, jota demonisetkin olennot ovat. Saatana ilmaisee meille alamaisensa - tummat kasvonsa, joihin olemme tarttuneet ja langenneet, ja näin hän osoittaa tuomaansa valoon. Mielestäni Fosforoksessa esitetään tämä asia mainiosti. Siellä on myös oma lukunsa 'Discordamelior' Tummille kasvoille.

Vaikka kannatankin tällaista filosofiaa, niin painin jatkuvasti näiden asioiden kanssa ja demonisten virtausten käsittely jatkuu vaihtelevalla menestyksellä. Se puhuu ongelman syvyydestä ja siksi aihe ansaitsee uuden ketjun ja useampia pyrkimyksiä ilmaista erilaisia suhteita ja asenteita tähän aspektiin. Meinasin kirjoittaa kannattavani tätä filosofiaa täydellä sydämmellä, mutta sydän on siinä määrin salattua aluetta että olisi liioiteltua näin väittää kun ottaa huomioon vaihtelevan menestyksenikin.
pseustes
Posts: 15
Joined: Tue Mar 05, 2019 4:29 pm

Re: Demonien hedelmä.

Postby pseustes » Thu Mar 07, 2019 5:10 am

Smaragd wrote:
Wed Mar 06, 2019 11:36 pm
Vaikka kannatankin tällaista filosofiaa, niin painin jatkuvasti näiden asioiden kanssa ja demonisten virtausten käsittely jatkuu vaihtelevalla menestyksellä. Se puhuu ongelman syvyydestä ja siksi aihe ansaitsee uuden ketjun ja useampia pyrkimyksiä ilmaista erilaisia suhteita ja asenteita tähän aspektiin. Meinasin kirjoittaa kannattavani tätä filosofiaa täydellä sydämmellä, mutta sydän on siinä määrin salattua aluetta että olisi liioiteltua näin väittää kun ottaa huomioon vaihtelevan menestyksenikin.
Tämähän se dilemma usein on.

Oman teistisen satanismini ytimessä ei ole sellainen voimaannuttava egoismi kuin esim. LaVeyn satanismissa (ja käsittääkseni hänen taustallaan väikkyvässä nietzsheläisessä maailmankatsomuksessa). Ylipäänsä liki kaikenlainen oman itsen, persoonattomien luonnonenergioiden, panteistisesti ymmärretyn maailmankaikkeuden jne. palvonta ei minua puhuttele. Ymmärrän kyllä näihin kokemuksiin ja niiden pohjalta muodostettuihin riitteihin liittyvän harjoittajilleen jos ei muuta, niin ainakin merkityksellisiä esteettisiä arvoja sekä elämyksiä yhteenkuuluvuudesta johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen - johonkin samanmielisten yhteisöön kuulumisesta nyt puhumattakaan.

Mutta keskeinen anti zen-buddhalaisuuden harjoituksessa minulla on ollut, että juurikin erilaisten elämää suurempien elämysten perässä juoksemisen tarpeeni on huomattavasti vähentynyt. Riitit ja magiat ovat saaneet jäädä pois. Myös transsien tai muuten vain erikoisten meditatiivisten tilojen merkitys on lakannut - eipä niitä juuri nyt tungokseen asti ollutkaan.

Tietynlainen ihmetyksen aiheeni on - johon tavallaan jo viittasimmekin - miksi monet tavalla tai toisella satanisteiksi itseään luonnehtivat roikottovat mukanaan tuota sanaa "Saatana". Kapinavaihetta tai muuten shokeerausta haluavalta sen ymmärtää, mutta osana kokonaisvaltaista maailmankatsomusta sitä on hankala usein ymmärtää. Halutaan käyttää sanaa, johon tunnetusti liittyy historian painolastina kielteisiä mielikuvia ja sitten käännetään nuo mielikuvat ikään kuin päälaelleen tyyliin: "Tää Saatana onkin ihan positiivinen ja harmiton juttu!" Voisihan käyttää jotain neutraalimpaa sanaa, kuten monet käyttävätkin: panteisti, deisti, mystikko jne. Mutta pois se minusta, että alkaisin kielipoliisiksi..

Joku voi sanoa, että kyse on eräänlaisesta Saatanan rehabilitoinnista ja osittain itsekin liityn tähän projektiin tietynlaisiin gnostilaisiin ajatussuuntauksiin suuntautuvan kiinnostukseni kautta. Tosin olen kiinnostunut gnostilaisuudesta paitsi itseäni puhuttelevana uskonnollisena liikkeenä niin myös puhtaasti akateemisesta näkökulmasta varhaiskristillisenä ilmiönä.

Nuo muutamat sanat edellä kirjoitin huipentaakseni ne tähän: katson olevani teistinen satanisti käsitteen kirjaimellisessa merkityksessä. Maailmani jakautuu kahteen hengelliseen valtapiiriin: toista hallitsevat hyvikset, toista pahikset. Minulle hyviksiä ovat ne, joita on tapana kutsua demoneiksi. Ne eivät ole hyviä sanan tavanomaisessa moraalisessa merkityksessä, vaan edustavat enemmänkin negatiivisia, tuhoavia ja elämälle vihamielisia voimia. Toisella valtapiirillä on suunnilleen vastakkaiset pyrkimykset, joten näiden kahden valtapiirin välillä on enemmän tai vähemmän sotatila.

Koska en halua erinäisistä syistä kieltää aika-ajoin vahvasti sisälläni vellovia "pahuuden voimia", olen katsonut parhaaksi antaa niille sisälläni olemassaolon oikeutuksen. Jos kristitty - tai minkä tahansa uskonnon harjoittaja - voi sanoa, että hänellä on persoonallinen suhde Jumalaan, niin samoin perustein minä voin sanoa, että minulla on persoonallinen suhde Saatanaan. Eikä tämä ole vain sanontatapa; tarkoitan sanani kirjaimellisesti otettavaksi. Puhun persoonallisesta pahan ilmentymästä tai ilmentymistä siinä missä jonkun toisen uskon edustaja puhuu persoonallisesta hyvän ilmentymästä tai ilmentymistä. Nämä ilmentymät (Jumala, Saatana jne.) tuntuvat tietysti voimakkaimmin oman mielen alueilla: tahdossa, tunteissa, ajatuksissa ja jopa havainnoissa.

Tässä vaiheessa lienee jo selvää, että kirjoitan kuin uskovainen uskostaan. Ja näinhän se on. Ajattelullani on tiettyjä filosofisia rakennuspuita, mutta kokemuksilla on myös tärkeä merkityksensä. Ja kuten kenen tahansa uskovaisen on vaikea saada toinen vakuuttumaan uskonsa totuudesta, myös minun on hankala ellei peräti mahdoton todistaa oma uskoni todeksi. Eräitä outoja juttuja on taannoin tapahtunut, mutta ne on selitetty psykiatrian alaan kuuluvina ilmiöinä. Sellainen ei varsinaisesti ole lisännyt uskottavuuttani...

Zazenin (eli zen-meditaation) avulla pystyn sitten säännöllisin väliajoin katselemaan tuota taistelun tuoksinaa mieleni sisällä. Välillä katselen sitä kuin jotain leppoisaa keskustelua keskenään hieman eri mieltä olevan henkilön välillä, välillä se vertautuu siihen kuin joku naapuri poraisi seinää. Joskus vallitsee täysi hiljaisuus ja sitä olisi kiusaus pitää jonkinlaisena valaistuksen eli satorin tilana, mutta zenin ainutlaatuisuuteen kuuluu, että tällaisetkin sinänsä myönteiset mielentilat (tai pikemminkin: mielentilan puutteet) kohdataan ja koetaan siinä, missä kaikki muukin korvien läpi käyvä "tuulen humina".

Se, että maailmankatsomukseni on perustaltaan dualistinen, ei ole mielestäni zenin kannalta ongelma, vaikka tietyssä mielessä zen-buddhalaisuudessa (ja buddhalaisuudessa yleensä) dualistinen ajattelu ja havainnointi ovat jotain, joista usein puhutaan kielteisessä merkityksessä. Vaikka uskonkin kahden vastakkaisen valtapiirin väliseen konfliktiin, niin tietysti niiden voi nähdä myös muodostavan yhden kokonaisuuden. Tämä tuo mieleen kreikkalaisen ajattelijan Herakleitoksen mietteet: "Tie ylös ja tie alas on yksi ja sama." ja: "Sota on kaiken isä, kaiken kuningas."

Huom. kaikki edellä on toki vain omien näkemysteni/kokemusteni kuvausta eikä ole tarkoitettu minkäänlaiseksi opastukseksi yhtään kenellekään. Tämän foorumin taustayhteisöllä lienee hyvinkin poikkeavat käsitykset verrattuna omiini. En myöskään ole kovinkaan perusteellisesti lukenut foorumin muita viestejä, joten jos tuon framille jotain jo monesti käsiteltyä, pahoittelen.
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 919
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Demonien hedelmä.

Postby Insanus » Thu Mar 07, 2019 9:44 am

Tulipas vahingossa pitkä viesti. En jaksa korjailla enempää, kärsikää ja kysykää jos epäselvää tai paskaa.

Minulle myös zen-buddhalaisuus, ennen kaikkea koan-pulmien kautta, on vahvasti ajatteluani muotouttanut tekijä ja vahvoja sympatioita dualismillekin (varsinkin kartesiolaiselle) on, vaikkakin viime aikoina Deleuzen "monistinen pluralismi" on alkanut kiinnostaa uutena näkökulmana ykseyteen.

Se riitti ja palvonta mitä "harjoitan" on minulle hyvin arkinen ja tavallaan jopa harmaa kokemus. Se ei ole ensisijaisesti kunnianosoitus, vaan koen että kunnioitus syntyy ymmärryksen kanssa samanaikaisena tai sen kanssa vuorottelevana asiana, sanotaan yhdistelmää vaikka arvostukseksi. Minusta voidaan ajatella ihan vaikka tuolin palvontaa pyrkimyksenä rajata mielestä ulos tuoli-fokukselle häiritsevät tekijät ja puhua spontaanista rukouksesta joka arvostaa (so.kunnioittaen kuvailee, mielelle) tuolin ominaisuuksia jotta esteettinen kokemus, intuitio, saa tuoliuden näyttäytymään. Rukous, riitti, palvonta on spesifi ymmärryksen funktio, havaintotavan modifioimista & minusta joku jumalan invokaatio on täsmälleen tällaisen havaintotavan asettamista oletusasetukseksi, linssiksi ja virittyneisyydeksi jonka läpi ja jonka valossa maailma sitten näyttäytyy. Erona tuolin ja jumalan palvonnassa on tietenkin se tapa millä ja miten havaintoa on muunneltava, mutta ylevyys, taikaympyrät sun muut ei kuitenkaan ole vain pinnallista rihkamaa sen vain-kokemuksen ympärillä, vaan joskus tarpeellinen elementti tietyn vireen tuottamiseen, joka kuitenkaan ei ole sinänsä sen kummempi asia kuin huonekalujen arvostaminen. Tässä mielessä minusta siis ritualismin elämyksellisyys on miltei verrattavissa meditaatioon, joskin meditoidessa pyritään vain paljastamaan ja antamaan mennä sen vireen joka oletusasetuksena on, eikä muuttamaan sitä. Sanoit ettei panteismi kiinnosta, mutta höpötinpä silti.

Saatanaa roikotan mukanani kaiketi lopulta juuri sen negatiivisten mielleyhtymien takia, tätä on joskus mahdottoman vaikea selittää. Elämänfilosofiallani on kaksi osaa, niin kuin AT:ssa puhutaan kahden käden yhdistämisestä. Pointti ei kuitenkaan ole olla menemättä liikaa jompaankumpaan suuntaan ja koettaa etsiä hyvää kompromissia välistä, vaan koettaa mennä päätyyn asti molempiin suuntiin ja ratkaista omalla elämällään (siksi ehkä "ristillään") se ristiriita. Oma ratkaisuni on koettaa yhdistää saatananpalvonta ja bodhisattvan ihanne kaiken kärsimyksen poistamisesta kysymykseksi siitä miten paha voi ilmentyä aiheuttamatta kärsimystä - niitä tapoja zen-buddhalaisuus tuntuu joskus tavoittavan. Samoin kuin kahden valtapiirin välinen sotatila voi toteutua jännitteenä ja väkivallattomana konfliktina, jos ne kokonaisuudeksi näkevä älykkyys on prosessin taustatekijänä. Ne eivät kuitenkaan ole yhtä ellei niitä nähdä yhdeksi ja tässä on se olennainen asia mikä minulla tuntuu olevan ratkaisematta ykseysfilosofiaa (siitä näkökulmasta tosin näennäisesti :) ) vastaan lähtökohdissa. Minusta ykseyttä ei "ole", vaan sitä tehdään ja tämän takia myös nimenomaan pahan olemuksen, tai kenties kuolemanvietin, osallistuva ymmärtäminen on tärkeää. Siis, koska jos sitä ei ymmärretä se operoi faktisesti omana leirinään eikä minkään ykseydeksi ymmärretyn osana ja tämä systeemin eristyneisyys on AT:n ajattelussa ei-toivottavaa. Usein sitä sanotaan illuusioksi jonka läpi pitää nähdä siinä missä minusta se on tosiasiallinen ongelma joka pitää (mm.) ajattelun keinoin korjata. Ehkä sillä ei ole väliä.

Pahuudesta tuli mieleen. Luin hiljattain Deleuzen kirjaa Coldness and Cruelty joka pyrkii erottamaan sadomasokismin ilmiöstä sadismin ja masokismin omiksi ilmiöikseen jotka eivät kuulu välttämättömästi yhteen toisin kuin Freud ajatteli. Lainaan:

"Secondary nature is bound by its own rules and its own laws; it is pervaded by the negative, but not everything in it is negation. Destruction is merely the reverse of creation and change, disorder is another form of order, and the decomposition of death is equally the composition of life. The negative is all-pervasive, but the process of death and destruction that it represents is only a partial process. Hence the disappointment of the sadistic hero, faced with a nature which seems to prove him that the perfect crime is impossible: "Yes, I abhor Nature". Even the thought that other people's pain gives him pleasure does not comfort him, for this ego-satisfaction merely means that the negative can be achieved only as the reverse of positivity. Individuation, no less than the preservation of a reign or a species are processes that testify to narrow limits of secondary nature. In opposition to this we find the notion of primary nature and pure negation that override all reigns and all laws, free even from the necessity to create, preserve or individuate. Pure negation needs no foundation and is beyond all foundation, a primal delirium, an original and timeless chaos solely composed of wild and lacerating molecules. In the words of the Pope: "The Criminal capable of overthrowing the three realms at once by annihilating them along with their productive capabilities is the one who will have served Nature best". But in point of fact this original nature cannot be given: secondary nature alone makes up the world of experience, and the negation is only ever given in the partial processes of the negative. Therefore original nature is necessarily the object of an Idea, and pure negation is delusion: but it is delusion of reason itself.

- s.27

In The One Hundred and Twenty Days of Sodom the libertine states that he finds excitement not in "what is here," but in "what is not here," the absent Object, "the idea of evil ." The idea of that which is not, the idea of the No or of negation which is not given and cannot be given in experience must necessarily be the object of a demonstration (in the sense that a mathematical truth holds good even when we are asleep and even if it does not exist in nature ). Hence the rage and despair of the sadistic hero when he realizes how paltry his own crimes are in relation to the idea which he can only reach through the omnipotence of reasoning. He dreams of a universal, impersonal crime, or as Clairwil puts it, a crime "which is perpetually effective, even when I myself cease to be effective, so that there will not be a single moment of my life, even when I am asleep, when I shall not be the cause of some disturbance."

s.28

"The sadistic hero appears to have set himself the task of thinking out the Death Instinct (pure negation) in a demonstrative form, and is only able to achieve this by multiplying and condensing the activities of component negative or destructive instincts."

-s.31

Näissä minusta on hyvin havainnollistettu sitä kyvytöntä pyrintöä joka pahan ideaa tavoittelevilla on. Siinä määrin kuin sitä voi toteuttaa se ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Täällä foorumillakin oli hiljattain joku ei-jäsen puhumassa siitä miten ihmiskuntaa pitäisi auttaa "terminaalivaiheeseen" siirtymisessä Saatanan nimeen, ja taisi olla painotusta metodeilla jotka olivat meiningillä nyrkkiä ja puukkoa viattomien naamaan. Katselin myös huvikseni viime viikolla jonkun Zizekin luennon viime vuodelta jossa Z mainitsi jonkun neuvostomarxistin jolla oli omalaatuinen metafysiikka maailmankaikkeuden tuhoamisesta jotenkin ihmistietoisuuden sammuttamalla ja joka toivoi kommunismia siksi että kapitalistit ovat liian itsekkäitä tekemään sen uhrauksen (=kaikki pitää tappaa) joka ihmiskunnan kohtalo on jotenkin kosmisen syklin uudelleenaloittamiseen liittyen. Tavalla tai toisella tällainen "kosmoksen sammuttamisen" on usein läsnä satanismissa ja sillä joskus perustellaan tätä toisen asteen pahan tekemistä.
Kuitenkaan tämä antikosmos-thanatos-1.asteen paha-idea ei ole demonstroitavissa sellaisenaan ja jo sen takia että erinäiset väkivaltastuntit ovat välttämättä tätä 2.asteen kamaa, se ei yksinkertaisesti ole tapa toteuttaa muuta kuin ilmennyksen alaista tahtoa. Elämänvastaiset ja elämänmyönteiset voimat ovat siinä mielessä samaa jengiä eivätkä johda eri suuntiin, vaan kiertävät samaa kehää. Koskien sitä "pahan olemuksen ymmärtämistä" tätä voi halutessaan lukea vinoon niin että sanon murhaamisen olevan "samanarvoista" kuin kukkien kastelun, mutta mieluummin sanoisin molempia vain sinänsä arvottomiksi asioiksi joiden arvostus paljastaa niiden olemukselliset piirteet suhteessaan ihmiseen (palaan siis siihen mitä aiemmin oli palvonnasta). Tämän arvostuksen laatu perustuu olennaisilta osin niille sumeille eettisille ohjeille joita on AT:ssa kutsuttu totuudellisuudeksi, rakkaudellisuudeksi ja tahdoksi oikein tekemiseen. Kun tämä arvostus kohdistuu demoneihin itseensä, ne voidaan integroida itsen osiksi, sikäli kuin ne ylipäänsä kuuluvat ilmennykseen, siis ovat koettavissa. Näiden psyykkisten ilmentymien järjestely saattaa johtaa tai olla johtamatta johonkin selvyyteen, mutta ainakin minusta tuntuu että on olemassa tapoja saada kaikki piirteet toimimaan niin etteivät ne estä, vaan tukevat toisiaan ja siinä uskon muiden tukemisen samassa olevan olennaisessa osassa.

Idea ei ole kääntää Saatanaa päälaelleen joksikin sellaiseksi joka ei ole pahuus itse, vaan ymmärtää, arvostaa, sisäistää ja toteuttaa itsessään se. Kyse on tienynlaisesta tislaamisesta jossa "demonisten virtausten" essentia voidaan ymmärtää osaksi omaa rajansa tässä ylittävää kokonaisuutta sen sijaan että hankala kokemus tulee riivaajaksemme. Riivauksen ja hallinnan ero on kuitenkin vain siinä kuka on kenenkin osa ja ykseydessä koko dikotomia hajoaa kuin munankuori.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
User avatar
Beshiira
Frater
Posts: 196
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Demonien hedelmä.

Postby Beshiira » Thu Mar 07, 2019 12:26 pm

Tämä on erinomainen aihe. Minäkin ymmärrän, että ulospäin saattaa näyttää siltä, että "vähättelemme Saatanan negatiivisia puolia". En voi puhua muiden puolesta, mutta uskoisin, että lähes kaikki seuran jäsenet toki näkevät Saatanassa myös paljon positiivista, mutta sanoa, että Saatana on jotakin "harmitonta" on aika lailla sama kuin sanoisi, että kaikki maailman kärsimys on harmitonta (tai jopa positiivista), ja tällaisia kannanottoja ei ole ainakaan minun korviini jäsenten suunnalta kantautunut.

Itse ajattelen jotakuinkin niin, että Saatana on se ensimmäinen särö Absoluutissa, joka toisaalta on samalla myös ensimmäinen luomisen ele (ainakin ihmisen näkökulmasta) - jotain tulee ilmennykseen, alkaa eriytyä ja monimuotoistua, mihin erottamattomasti kuuluu myös alati intensifioituvaa epäjärjestystä ja "kitkaa" (yllä viitattiin syntiinlankeemukseen - siinähän näemme myös, miten tiedon ja henkisen itsenäistymisen hintana on epätäydellinen ja kuolevainen elämä). Ihmisen maailma on täynnä kärsimystä, kuolemaa, ristiriitoja - kaukana mistään harmoniasta tai rauhasta - ja Saatana on se ainainen toiseus, ikuinen toinen, loputtomat antiteesit ja vasta-argumentit, kaikkinainen epäsuhtaisuus ja "epäreiluus", näkemyserot, kauhut, sairaudet ja tuskat - siis "särö (tai sen ilmaisija!) vietynä äärimmilleen". Kaikki, mitä ylipäätään on mahdollista ymmärtää tai ihmisen mielellä koskettaa, on Saatanan ilmennystä, - erilaisissa kärsimyksen asteissaan - ainakin niin kauan kuin ollaan ihmisen tämänhetkisessä tilassa.

En ajattele, että koska näin on, näin tulisikin olla, eikä minulla tätä kaikkea seuraa sellainen johtopäätös, että Saatana onkin siis "hyvien puolella", tai että olisi hyvää ja oikein, että maailmassa on niin valtavasti kärsimystä. Tässä tullaankin valtavan mysteerin äärelle. Jos uskomme johonkin absoluuttiseen Jumalaan, silloinhan tosiaankin "Saatana tekee kaiken Jumalan luvalla ja suostumuksella". Onhan esimerkiksi "särö Absoluutissa", kuten yllä asiaa muotoilin, järjellä ajatellen aivan mahdoton sanapari. Ja toisaalta, jossakin toisessa asiayhteydessä voisi varmaan ihan perustellusti sanoakin, että Saatana todellakin on "hyvien puolella". Itsen ja toisen suhde ja ongelma, Jumalan ja Saatanan ristiriita - valtavia haasteita ja paradokseja, joilta meidän ei ehkä pidäkään saada rauhaa. Koen, että Saatana ei ole vain toinen osapuoli tässä "sodassa", vaan oikeastaan tuo sota itse.

On siis naiivia tehdä Saatanasta jonkinlainen leppoisa olkiukko, mutta aivan yhtä lailla on erehdys ajatella, että Saatana olisi vain paha. Mitä foorumiimme tulee niin luulen myös, että moni jäsen on seuraan tullessaan jo käynyt läpi syvimmät "alaspäisen tien" ajatusketjunsa tai käytäntönsä, ja siksi keskustelut täällä koskevat usein paljon "valoisampia" aiheita. (Tämä on saatettu täällä foorumillakin jo aiemmin todeta - niin kuin varmasti paljon muutakin, mitä tässä kirjoitan.) Se ei silti tarkoita, etteikö moni meistä edelleen painiskelisi näiden asioiden kanssa.

"Kosmoksen sammuttaminen" on kieltämättä kiehtova ajatus - ja sitäkin voi tehdä niin monella tavalla. "Maailman terminaalivaiheen jouduttamisen 'puukkoa naamaan' -tyylillä" sijaan voisi puhua esimerkiksi saattohoidosta - voi pyrkiä omalta osaltaan hyvään vielä niin kauan kuin se on mahdollista. Sekin on Saatanan työn tekemistä. Jos nimittäin satanisti kerran pyrkii juuri Itsen korottamiseen, niin pitäisihän hänen ymmärtää myös "kyseenalaistaa oma Saatanansa", silloin kun Hänet nähdään jotenkin yksioikoisesti hyvässä tai pahassa. Mietin joskus, että klassisen buddhalaisen aforismin voisi kenties kääntää muotoon: "Jos kohtaat Saatanan tiellä, tapa Saatana."

Olen myös havainnut hyväksi sen ajatuksen, että usein "ratkaisu" uskonkriiseissä tai tällaisten valtavien paradoksien äärellä on pikemminkin käytännöllinen kuin älyllinen. Eli vaikka sisäisesti asiat olisivat levällään ja vailla mitään ratkaisua tai varmuutta, on tärkeää miten toimimme arjessamme. Ja ylöspäisen tien satanisti on päättänyt jääräpäisesti pyrkiä kohti hyvää (jälleen nimenomaan käytännön, ei älyllisen pyörittelyn merkityksessä) tässä kammottavassa maailmassa, vaikka se onkin hullun hommaa ja tekee kenties vielä surullisemmaksi kuin alussa.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
pseustes
Posts: 15
Joined: Tue Mar 05, 2019 4:29 pm

Re: Demonien hedelmä.

Postby pseustes » Thu Mar 07, 2019 5:52 pm

Vuosien ajan eri keskustelufoorumeilla luuranneena - lähinnä kärpäsenä katossa - olen omaksunut periaatteen: ennen kuin pistät oman lusikkasi soppaan, seuraa keskustelua muutamien kuukausien ajan, jotta pääset jyvälle siitä tasosta, millä keskustelua käydään. No nyt rikoin tätä periaatetta raakasti hyppäämällä kylmiltäni avautumaan näkemyksistäni ja heti sain näpeilleni. On siis suoritettava katumusharjoitusta ja hieman kartoitettava maastoa, jotta tiedän riittävätkö rahkeeni sellaiseen keskusteluun, jota täällä käydään. Mahdollisesti eivät riitä.

Silloin tällöin ilmoitan kiinnostukseni kohteeksi filosofian, mutta kun keskusteluun heitetään nimiä sellaisia kuin Deleuze ja Žižek, kaltaiseni suurin piirtein vielä Spinozan paikkeilla hetteikössä tarpova diletantti ei voi oikein tarjota mitään mielekästä kommenttia. Jonkun mielestä ei ehkä tarvitsekaan, mutta minä haluan antaa edes vaikutelman siitä, että ymmärrän esitetyn argumentin tai sitaatin keskeisen sisällön.

Sen verran jo vaistoan etukäteen, että jos tänne vielä jotain kirjoitan, saatan olla ainakin toisinaan kuin ns. liberaalikristittyjen keskelle ilmestynyt fundamentalisti, jolle vuosien varrella on kasaantunut joukko dogmeja, joista en ole halukas vieroittumaan. Kohteliaisuus keskustelussa on minulle tärkeä arvo, mutta minulla on myös näkemyksissäni rankkuuteen taipuvaisuutta. Psykologisesti se selittäneekin haluni sitoutua teistiseen satanismiin sellaista negatiivisuutta korostaen, johon edellä viittasin, jos vaikka filosofisesti en sitä täysin tai edes ollenkaan kykene perustelemaan.

Ps. Edellä väitin myös, että "oman itsen [..] palvonta ei minua puhuttele." Ei ehkä palvonta, mutta aika mielelläni itsestäni kirjoitan. Kelpaisiko puolustukseksi, että "ristiriitaisuus on saatanallisuuden eräs ilmenemismuoto"?
User avatar
Insanus
Frater
Posts: 919
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Demonien hedelmä.

Postby Insanus » Fri Mar 08, 2019 6:32 am

pseustes wrote:
Thu Mar 07, 2019 5:52 pm
Silloin tällöin ilmoitan kiinnostukseni kohteeksi filosofian, mutta kun keskusteluun heitetään nimiä sellaisia kuin Deleuze ja Žižek, kaltaiseni suurin piirtein vielä Spinozan paikkeilla hetteikössä tarpova diletantti ei voi oikein tarjota mitään mielekästä kommenttia. Jonkun mielestä ei ehkä tarvitsekaan, mutta minä haluan antaa edes vaikutelman siitä, että ymmärrän esitetyn argumentin tai sitaatin keskeisen sisällön.
Zizek tuli mainittua vahingossa, koska pätkä yhdestä videosta (josta en muista juuri mitään) tuli mieleen esimerkkinä maailman tuhoamisen toiveesta ja se Deleuzen kirja jota lainasin, käsittelee tosiaan sadismia & masokismia, eikä sinänsä metafysiikkaa. Sitaatit koskivat vain sadistista tahtoa demonstroida kuolema. Minä en ymmärrä edellämainituista kumpaakaan, enkä ole koskaan lukenut Spinozaa.

Pointti jonka halusin lainausten kautta tehdä oli että pahaa tahtova ihminen joutuu pattitilanteeseen havaitessaan että kaikki paha on alisteista luonnonjärjestykselle, eli se ei ole rikollista siinä absoluuttisessa mielessä mitä sadisti etsii. Toisessa lainauksessa mainittu "poissaoleva objekti, pahan idea" tarkoittaa siis sitä mikä ei ole luontoa, mikä ei kuulu kokemukseen, mitä ei ole olemassa, jotain täysin luonnolle vastakkaista ja nähdessään että suhteessa tähän negatiivisuuteen kaikki sadistinen rikollisuus on mitätöntä. Tuollainen ehdoton Ei-luonto on melko täsmälleen sitä mitä voisin itse kutsua Saatanaksi.
Myrkky sattuu siihen jolla on haava.
pseustes
Posts: 15
Joined: Tue Mar 05, 2019 4:29 pm

Re: Demonien hedelmä.

Postby pseustes » Fri Mar 08, 2019 5:03 pm

Insanus wrote:
Fri Mar 08, 2019 6:32 am
Toisessa lainauksessa mainittu "poissaoleva objekti, pahan idea" tarkoittaa siis sitä mikä ei ole luontoa, mikä ei kuulu kokemukseen, mitä ei ole olemassa, jotain täysin luonnolle vastakkaista ja nähdessään että suhteessa tähän negatiivisuuteen kaikki sadistinen rikollisuus on mitätöntä. Tuollainen ehdoton Ei-luonto on melko täsmälleen sitä mitä voisin itse kutsua Saatanaksi.
Koska katson, että minulla untuvikkona on nyt tietty läksy tehtävänä tämän foorumin tutustumisen osalta, en toistaiseksi jatka keskustelua, mutta toivon muiden jatkavan. Silti en malta yllä olevaan lainaukseen liittyen heittää mieleeni tulevan assosiaation Augustinuksen (tai jonkun häntä edeltävän ajattelijan) määritelmään pahuudesta hyvän poissaolona. Itse en jaa tätä käsitystä aktiivisen pahan personifikaatioon uskovana, mutta siitä ehkä toiste.
Wyrmfang
Frater
Posts: 1105
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Jyväskylä

Re: Demonien hedelmä.

Postby Wyrmfang » Fri Mar 08, 2019 8:42 pm

pseustes wrote:
Fri Mar 08, 2019 5:03 pm
Insanus wrote:
Fri Mar 08, 2019 6:32 am
Toisessa lainauksessa mainittu "poissaoleva objekti, pahan idea" tarkoittaa siis sitä mikä ei ole luontoa, mikä ei kuulu kokemukseen, mitä ei ole olemassa, jotain täysin luonnolle vastakkaista ja nähdessään että suhteessa tähän negatiivisuuteen kaikki sadistinen rikollisuus on mitätöntä. Tuollainen ehdoton Ei-luonto on melko täsmälleen sitä mitä voisin itse kutsua Saatanaksi.
Koska katson, että minulla untuvikkona on nyt tietty läksy tehtävänä tämän foorumin tutustumisen osalta, en toistaiseksi jatka keskustelua, mutta toivon muiden jatkavan. Silti en malta yllä olevaan lainaukseen liittyen heittää mieleeni tulevan assosiaation Augustinuksen (tai jonkun häntä edeltävän ajattelijan) määritelmään pahuudesta hyvän poissaolona. Itse en jaa tätä käsitystä aktiivisen pahan personifikaatioon uskovana, mutta siitä ehkä toiste.
Itse asiassa Zizekin ja Deleuzen kaltaisten filosofien pahaa koskevat ideat ovat nousseet vastareaktiona augustinolaiselle perinteelle, joka hallitsi länsimaista filosofiaa aika suvereenisti Kantiin asti ja paljolti sen jälkeenkin aina tähän päivään asti (esim. naturalistisen eliminaation voi nähdä augustinolaisen perinteen jatkumona; "ei se ollut pahuutta vaan tästä ja tästä toimintamallista ja lapsuudenkokemuksesta johtuvaa tuhoavaa käytöstä" tms.). Kant esitti, että pahuus ei ole vain hyvän puuttumista vaan oma positiivinen valintansa; ihminen valitsee tieten tahtoen jonkin egoistisen toimintaohjeen syrjäyttämään moraalilain absoluuttisen velvoittavuuden. Kantin jälkeen Schelling kritisoi Kantia pahan näkemisenä kuitenkin vielä liiaksi sidottuna ihmisen aistimelliseen luontoon, vaikkakin jo Kantille pahuuden sisältö ei ole aistimellinen vaan se koostuu aistimellisuuden vaapaasta valitsemisesta moraalin yläpuolelle. Schellingille pahan mahdollisuus on Jumalassa itsessään hänen kaoottisena "perustana", ja siinä missä panteistisesti ymmärretyssä Jumalassa perusta on alisteinen aktuaaliselle olemassaololle, ihminen voi omassa tahdossaan asettaa perustan olemassaolon yläpuolelle, ts. asettaa minuutensa absoluuttiseksi kaiken muun kustannuksella.

Kaikissa näissä näkemyksissä paha toki assosioituu ei-olevaan siinä mielessä, että se on tietyllä tapaa ristiriitaista, itseään syövää, mutta tässä onnettomuudessaan vain koko ajan voimakkaammaksi muuttuvaa (pahalle omistautuneen ihmisen sisäistä logiikkaa kuvataan elävästi esim. Dostojevskin Kellariloukossa). Paha absoluuttisena kaikilla tavoin hyvään verrattavissa olevana toisena positiivisena periaatteena on näkemys, jota ei kai ole sitten Augustinuksen aikojen esitetty yhdenkään tunnetun ajattelijan toimesta. Nähdäkseni ydinongelmaksi muodostuu relativismi; onko tällainen paha itse asiassa enää pahaa, sillä eikö se ole hyvää "pahan" edustajalle?

Niin tai näin, on aikaa kun ison mittakaavan ydinkysymyksistä on keskusteltu täällä ulkopuolisten kanssa rakentavasti (asia erikseen nämä pyörähtämässä käyneet ONA-henkiset propagandistit), joten se olisi oikein tervetullutta.
pseustes
Posts: 15
Joined: Tue Mar 05, 2019 4:29 pm

Re: Demonien hedelmä.

Postby pseustes » Wed Mar 13, 2019 1:40 pm

Wyrmfang wrote:
Fri Mar 08, 2019 8:42 pm
Nähdäkseni ydinongelmaksi muodostuu relativismi; onko tällainen paha itse asiassa enää pahaa, sillä eikö se ole hyvää "pahan" edustajalle?
Itse kyllä pidän pahan ja hyvän toisistaan erillään. Ja sitoudun uskonnolliselle vakaumuksella pahuuden personifikaatioon kiistämättä sitä, että hän on paha sanan liki kaikissa merkityksissä: valheellinen, vihamielinen, riidanhaastaja, elämän vihollinen jne. En palvo pahaa itseni näkökulmasta hyvänä.

Tunnustan pahuuden keskeisenä osana sisäistä todellisuuttani ja - jos niin joku haluaa asian ymmärtää - projisoin sen maailmaan. Ei kuitenkaan niin, että näin mielestäni kiistäisin objektiivisen pahan olemassaolon. Päinvastoin: ulkoinen pahuus manifestoituu sisäisenä pahuutenani.

Ja jo esittäytymisessäni ilmitullut tärkeä pointti: palvomalla pahaa en katso olevani oikeutettu ilmaisemaan sitä tekemisissäni. Oikeutus tarvitaan ja se herkeää nähdäkseni erittäin kitsaasti, koska Saatana ei hyväksy kilpailijoita. Hän saa maailmassa aikaan pahaa ilman kaltaisiani pikkupikkupalvojiaankin. Ehkä joskus kuuluu kutsu: "Menkää ja tehkää pahaa nimessäni!" Mutta se käsittääkseni ajankohtaistuu vasta, kun kaksi toisilleen vastakkaista valtapiiriä alkavat tosissaan ottamaan mittaa toisistaan.

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 0 guests