Naurettava pyhä

[Insanus]

"Triksteri on rituaalien ja seremonioiden perustaja, mutta ei siitä huolimatta, että hän rikkoo niitä, vaan koska hän rikkoo niitä."
– Sari Salin: Narri kertojana, 1:2

Harmi, että tämä mainio teos osui käsiini vasta hiljattain. Sen oivaltavat esitykset tricksteristä olisivat ilahduttaneet aikoinaan Saatanan seitsemien kasvojen kyseistä aspektia käsitellessäni. Salin luo muutamalla vedolla hienoja tiivistyksiä "saatanaan yhdistetyn" tricksterin ambivalentista luonnosta, jopa tavalla joka saa ajattelemaan Vanhan testamentin absoluuttista yliolentoa ("samanaikaisesti luoja ja tuhoaja, antaja ja ottaja, pettäjä ja petetty", Salin lainaa Olli Alhoa).

Tästä, englantipuolella mainitusta "orthodox" black metallista ja "azazelilaisesta marttyyrista" tuli mieleeni (ei samana asiana, vaan assosiaation kautta) ns.teinisatanismi. Siis ajatus että satanismi löytyy teininä negatiiviseksi identiteetiksi kapinoimaan vanhempien ja yhteiskunnan arvoja vastaan olemalla "pahan puolella". En pidä termistä yhtään, se halventaa teini-ikäisiä ja satanismia ja luo olkinuken jota on helppo parjata.
Kuitenkin juuri tuossa olkinukessa on jotain erämaavuohtakin Kuten kapinoivassa black metallissa tehtiin nukke kristinuskosta tyhmien lampaiden laumakulttina, tehdään nukke satanismista esim. huomionkipeänä reaktiivisuutena joka määrittää itsensä toisten olkinukkien kautta. Vakava hartaus ohittanee nämä muotivirtaukset syventyen olennaiseen ytimeen, mutta trickster saattaisi edustaa mököttävää teiniä Saatanan eliitissä ja hölmöä lammasta kristillisissä piireissä uskomatta omiin juttuihinsakaan (uskoen toki siihen mitä tekee).
Religious black metal oli (ehkä on vieläkin) minulle joskus iso juttu vaikken juuri muuten black metallin ylimpiin ystäviin kuulukaan. Yksi asia oli se että niissä äänenlaatu oli parempi, eli se raaka ja autenttinen särinä ja pörinä oli vaihdettu "kaupalliseen" nössösoundiin ja sitä kautta tuntui että ilmaistiin tiettyä ideologistakin pointtia: Saatana on kaupan hyllyllä eikä vain mustan metsän tuntemattomassa ytimessä. Toinen on se melko eksklusiivinen fokus pahan ylistämiseen, mikä joissain tapauksissa saa okkulttisen sublimaation sävyjä: paha sinänsä on jo buddhinen paha ja ko.skene voi passiollaan olla jo jonkinlaisen tantra-aghoran kulttuuria

[obnoxion]

tuli mieleeni (ei samana asiana, vaan assosiaation kautta) ns.teinisatanismi. Siis ajatus että satanismi löytyy teininä negatiiviseksi identiteetiksi kapinoimaan vanhempien ja yhteiskunnan arvoja vastaan olemalla "pahan puolella". En pidä termistä yhtään, se halventaa teini-ikäisiä ja satanismia ja luo olkinuken jota on helppo parjata.
Kuitenkin juuri tuossa olkinukessa on jotain erämaavuohtakin Kuten kapinoivassa black metallissa tehtiin nukke kristinuskosta tyhmien lampaiden laumakulttina, tehdään nukke satanismista esim. huomionkipeänä reaktiivisuutena joka määrittää itsensä toisten olkinukkien kautta.

Pitkäsen "Pahan ongelma" teoksessa on esitetty erinomainen, neljä-osainen satanismin luokittelu. Siinä tämä edustaisi esifilosofista satanismia, jolle kauniin kunnianpalautuksen tuo sen semisyklinen läheisyys luokittelun viimeiseen asteeseen, eli teistiseen satanismiin. (Kaksi muuta luokittelua näiden kahden välissä ovat järjestyksessä niezscheläinen ja antikosminen satanismi). Itse näen esifilosofisessa satanismissa paljon eräänlaista raakaa puhtautta, jota olenkin pyrkinyt säilyttämään yksilöllisenä tekijänä omassa aikuisessa teismissäni. Se on lopulta minulle sitä lapsen uskoa, jonka kauneudesta paljon puhutaan.

[Nefastos]

Niin monta tärkeää huomiota Insanuksen viestissä, että on vaikea päättää, miten tätä asiakimppua lähtisi kommentoimaan. Lähdetään vaikka tästä:

Tästä, englantipuolella mainitusta "orthodox" black metallista ja "azazelilaisesta marttyyrista" tuli mieleeni (ei samana asiana, vaan assosiaation kautta) ns.teinisatanismi. Siis ajatus että satanismi löytyy teininä negatiiviseksi identiteetiksi kapinoimaan vanhempien ja yhteiskunnan arvoja vastaan olemalla "pahan puolella". En pidä termistä yhtään, se halventaa teini-ikäisiä ja satanismia ja luo olkinuken jota on helppo parjata.

On todellakin yleinen ikävä tapa etsiä pejoratiivisia esitystapoja joilla lytätä asioita, jotka auki kirjoitettuina saattaisivatkin näyttää harvinaisen ymmärrettäviltä. (Suosikkipejoratismini: "Huuhaa". Kun annetaan asialle lapsenkielinen nimi, voidaan muutamalla kirjaimella välittää helposti toistettavissa oleva suggestio, että ihmiset asian takana ovat lapsia. Vaikka tosiasiassa taaperokieltä käyttääkin asian kriitikko, ja autenttisilla hiekkalaatikon käyttäytymismalleilla.)

Kullakin ikäkaudella on omat hienot puolensa, ja tietynlainen älyn kriittinen terävyys yhdistettynä ensi kertaa ilmitulevaan toiseuden mystiikaan on aivan erityisen kirkas teini-iässä. Se että siltä vielä silloin puuttuu tietynlaiseen itsereflektioon vaadittava etäisyys omista tunnereaktioista vain lisää tuon älyn taiteellista eläytymiskykyä. Eräs Saatanan epiteeteistä teosofisessa/sanskrit-mallissa on nimenomaan Sanat Kumâra, "Ikivanha Nuorukainen", myös merkityksessä "Ikuinen Teini-ikäinen" (kumâra = neitsyt, myös seksuaalisuuden mysteereistä vielä hieman tietämättömän vaikka niihin jo osallistumaan kykenevän ikäkauden nimikkeenä).

Keksisikö fra Insanus tai joku muu hyvän nimen tälle keskustelulle, jos irrotan sen sitaattiketjusta omaksi aiheekseen?

[Insanus]

Niin monta tärkeää huomiota Insanuksen viestissä, että on vaikea päättää, miten tätä asiakimppua lähtisi kommentoimaan. Lähdetään vaikka tästä:

Tästä, englantipuolella mainitusta "orthodox" black metallista ja "azazelilaisesta marttyyrista" tuli mieleeni (ei samana asiana, vaan assosiaation kautta) ns.teinisatanismi. Siis ajatus että satanismi löytyy teininä negatiiviseksi identiteetiksi kapinoimaan vanhempien ja yhteiskunnan arvoja vastaan olemalla "pahan puolella". En pidä termistä yhtään, se halventaa teini-ikäisiä ja satanismia ja luo olkinuken jota on helppo parjata.

On todellakin yleinen ikävä tapa etsiä pejoratiivisia esitystapoja joilla lytätä asioita, jotka auki kirjoitettuina saattaisivatkin näyttää harvinaisen ymmärrettäviltä. (Suosikkipejoratismini: "Huuhaa". Kun annetaan asialle lapsenkielinen nimi, voidaan muutamalla kirjaimella välittää helposti toistettavissa oleva suggestio, että ihmiset asian takana ovat lapsia. Vaikka tosiasiassa taaperokieltä käyttääkin asian kriitikko, ja autenttisilla hiekkalaatikon käyttäytymismalleilla.)

Kullakin ikäkaudella on omat hienot puolensa, ja tietynlainen älyn kriittinen terävyys yhdistettynä ensi kertaa ilmitulevaan toiseuden mystiikaan on aivan erityisen kirkas teini-iässä. Se että siltä vielä silloin puuttuu tietynlaiseen itsereflektioon vaadittava etäisyys omista tunnereaktioista vain lisää tuon älyn taiteellista eläytymiskykyä. Eräs Saatanan epiteeteistä teosofisessa/sanskrit-mallissa on nimenomaan Sanat Kumâra, "Ikivanha Nuorukainen", myös merkityksessä "Ikuinen Teini-ikäinen" (kumâra = neitsyt, myös seksuaalisuuden mysteereistä vielä hieman tietämättömän vaikka niihin jo osallistumaan kykenevän ikäkauden nimikkeenä).

Keksisikö fra Insanus tai joku muu hyvän nimen tälle keskustelulle, jos irrotan sen sitaattiketjusta omaksi aiheekseen?

Tavallaan liippaa läheltä vanhoja ketjuja blasfemia ja pyhyys feat black metal. Ehkä nyt painotetusti vastakkainasettelu kyseessä. Esim.huuhaa-termiähän käyttävät myös ihmiset joilla on paranormaaleja kokemuksia, kiinnostusta okkultismiin mutta myös tiettyä ujoutta tai ihan vain varautunutta kriittisyyttä. "uskon tällaisiin huuhaajuttuihin" tms. Itseilmaisun pellemäisyys (I AM THE EMPEROR.. ) on toisessa kontekstissa täysin epäironista. Yhden pyhä on toisen vitsi. Voitaisiin ehkä kysyä ainakin pilkan merkitystä, onko siinä muuta kuin ilkeää itsekorostusta toisten kustannuksella?
Nykyään kun on niin paljon keskustelua lyhyin viestein netissä, some ja niin edelleen, olkinuket ja yksinkertaistukset ja tympeät kuittailut ovat aika iso osa keskustelua jo ihan vahingossakin. Tästä tulee mieleen kuplautuminen ja myös se temppelin tai vankilan rakentaminen kielellä mistä vähän oli seal of languages-ketjussa. Ja tietenkin myös sitaattiketjussa! Jos haluttaisiin keskustella ainakin ladattujen termien psykologisesta tarkoitteesta ja siitä minkälaiset sosiaaliset lait ne pyrkivät asettamaan ja toisaalta tästä pyhän ja naurettavan suhteesta.. Teema tuntuisi olevan väärin ymmärtäminen, sellainen tahallinen uudelleenkontekstualisointi (reframing) jolla on arvo blasfemiana, huumorina ja ehkä tuona tricksterin aloittamana rituaalinakin. Olisiko "naurettava pyhä" keskustelun nimi?

[Nefastos]

Keskustelu siirretty nyt erilleen sitaattiketjusta.

Esim.huuhaa-termiähän käyttävät myös ihmiset joilla on paranormaaleja kokemuksia, kiinnostusta okkultismiin mutta myös tiettyä ujoutta tai ihan vain varautunutta kriittisyyttä. "uskon tällaisiin huuhaajuttuihin" tms.

Omaksua halventava nimitys ja kääntää sen merkityksekkyyttä on hyvin vanha keino. Se voi normalisoida kieltä (eli vetää negatiivista käyttövoimaa pois pejoratismista) ja asettaa myös jalkansa hyvin haralleen maata vasten: "olkoon vaikka niin, mutta tästä ei nyt voida hirveästi siirtyä". Eräänlainen houkan versio toisen posken kääntämisestä. Ja kyseinen Jeesuksen ohjehan onkin jotain, mikä sopii vain houkalle, sanan – heh – positiivisestikin lataavissa, toismaailmallistavissa merkityksissä. Ajatellaan taas Tarotin 0:aa.

Itseilmaisun pellemäisyys (I AM THE EMPEROR.. ) on toisessa kontekstissa täysin epäironista. Yhden pyhä on toisen vitsi. Voitaisiin ehkä kysyä ainakin pilkan merkitystä, onko siinä muuta kuin ilkeää itsekorostusta toisten kustannuksella?

Eikö tässä jos missä intentio ole lähes kaikki? Värittynyt intentio, joka haluaa vähän sivaltaa, tai musta intentio, joka tahtoisi mieluiten murhata sosiaalisesti, voivat kätkeytyä samoihin sanoihin kuin aidosti merkuriaalinen halu liikuttaa rakenteita positiiviseen suuntaan & poistaa näkymätöntä kielteistä latausta jopa harmin uhallakin. Tai vain vähän heikosti laukaistuun heittoon. Jälkimmäinen onkin varmaan todellisinta narrinpeliä, koska se saa esittäjänsäkin kompastumaan, ja kertoo aina myös tiedostamatta tai tunnustamatta jääneistä tunteista.

Jos haluttaisiin keskustella ainakin ladattujen termien psykologisesta tarkoitteesta ja siitä minkälaiset sosiaaliset lait ne pyrkivät asettamaan ja toisaalta tästä pyhän ja naurettavan suhteesta..

Sanon siis tähän vaiheeseen vaikka sellaisen mielestäni olennaisen asian, että veijarin yhteys buddhiseen myötätunnon sankaruuteen (molempien kohdassa samassa ykseyttävässä Merkurius-arkkityypissä sen eri aspekteina) näkyy esimerkiksi siinä, että todellinen trickster, narri, veijari, houkkio tekee puuhaansa kokonaisuudelle eikä yksin itselleen. Osa azazelisen outcastin roolia voi toki olla siinä että hän on ulkopuolisena myös ehkä äärimmäisenkin yksinäinen, mutta hänen keinonsa välittää "vitsi" kuitenkin al(t)istaa hänet yhteisön kokonaisuuden osaksi. Ml. "luo rituaalia". Tämä on minusta äärimmäisen olennainen osa huumoria siinä missä muutakin elämää, sillä kaiken tulisi olla sidottua tähän rakkaudellisuuden peruskäskyyn. Samaa tarkoitin Polyharmonian viimeisellä lauseella.

[Astraya]

Olen usein ajatellut huumorin olevan yksi korkeimmista kunnioituksen ja rakkauden osoituksista ja muodoista. Nimenomaan Merkuriuksen liikkuvaisuuteen kuuluu taidokas puikkelehtiminen huumorin siivittämänä. Huumori parhaimmillaan on herkkää työtä avata toista ihmistä havaitsemaan patologisten toimintamallien naurettavuus/traagisuus. Itseironia taas estää vastakkainasettelua, ts. ”minä huomaan sinussa jotain kehitettävää/vikaa ja näin huumorin avulla osoitan sen”, eli siinä missä toista sivaltaa on hyvä tehdä se näkyvästi itselleenkin. Huumori luo alueen jossa vaikeiden asioiden kohtaaminen tulee usein hyvin voimallisesti yhteiskäsittelyyn.