Sijaissovitusoppi

[Nomad]

Katsaus foorumin käyttäjien uskomuksiin maailman suurimman uskonnon perusviestinä pidetystä opista, sijaissovituksesta. Toivottavasti vaihtoehtolista ei jäänyt liian suppeaksi.

Aihe on taas vaihteeksi viime aikoina hieman askarruttanut lueskeltuani muutamia ihan tolkullisia ja jopa käytännössä hyödyksi olleita lähteitä, jotka kuitenkin lopulta päätyvät jollain tavalla sympatisoimaan tämän ketjun gallupin ensimmäistä vaihtoehtoa. Tällainen tulkinta on itselleni henkilökohtaisesti käsittämätön niin tieteelliseltä kuin teologiselta ("kaikkivaltias uhraa itsensä lepyttääkseen itsensä") näkökannalta, ja sen toistuva esiintyminen ihan vilpittömien ihmisten uskomuksissa jaksaa hämmentää, kaikesta kirkkohistoriallisesta painolastista ja tietynlaisesta oikoteiden etsinnän yleisinhimillisyydestä huolimatta. Uskon että ymmärtämyksessäni olisi parannettavaa tämän aiheen osalta.

Jeesushan kyllä selkeästi evankeliumeissa mainitsee monta kertaa kuolemansa ja kärsimyksensä jonkunlaisen merkityksellisyyden. Mitä (kaikkea) mielestänne Jeesuksen uhrautumisella alunperin tarkoitettiin? Entä mistä syystä arvelette kristikunnassa olevan nykyään niin laajalti levinnyt käsitys ristikuoleman hyvin kirjaimellisesta ja konkreettisesta merkityksestä - siitä, että ihmiskunta kaikkine tulevine sukupolvineen pestiin puhtaaksi pahoista teoistaan Jeesus -nimisen historiallisen henkilön verellä?

[Nefastos]

Valitsin itse vaihtoehdot 2 & 3. Mutta toisaalta, kun tiivistät asian näin:

"kaikkivaltias uhraa itsensä lepyttääkseen itsensä"

- niin se toisaalta on jo niin aforistisesti esitetty, että sitäkään on vaikea sinänsä kiistää

Olen parhaillaan kirjoittamassa artikkelia absoluuttisen tuhon prinsiipistä sen ilmentyessä elämää antavana ja ylläpitävänä aurinkona (äärimmäinen paradoksi), ja esimerkiksi tuon tematiikan kautta ollaan jo suoraan tekemisissä sellaisen mysteerin kanssa, joka voidaan ilmaista vaikkapa juuri noilla sanoin!

Käytännössä pulma on, että eksistenssin paradoksit taipuvat huonosti dogmeiksi.

[Insanus]

Merkityksellisyys ei ole tokikaan valuutanvaihtoa, merkitys on merkitys koska se on merkitys, eikä siksi että se kehittää jotain, vaikka tekee niinkin.
Jeesuksen ristikuolemassa on mm. kiteytetty teodikean julma ratkaisu: tässä ON läsnä Jumalan rakkaus, kärsimys on valinta. Anna heille anteeksi, nukeilla ei ole tahtoa.
Kaikkivaltias uhraa itsensä lepyttääkseen itsensä, koska keneen muuhunkaan sitä turhautumisensa purkaa kun on kaikesta vastuussa Sama mentaliteetti olisi suositeltava kaikille, koska kaikkivaltiastahan täällä kuitenkin ollaan, sillä ehdolla, ettei muita edes ole. Tästä superegoismistahan ollaan keskusteltukin joskus.
Kulkee käsi kädessä itsemurhakeskustelun kanssa tämä aihe. On hyvin eri asia ampua kuula omaan kalloon, kuin ottaa avosylin vastaan se miten maailma meidät tappaa. Olla luottamatta Jumalaan, tai luottaa.

[obnoxion]

Tantrinen luentani on, että jumalat kadehtivat ihmisen syntymää, sillä ainoastaan ihminen voi saavuttaa vapautumisen. Siispä Jumala saavuttaa itsellensä vapautumisen syntymällä ihmiseksi. Tämä tulkinta katsoo asiaa Raamatun kokonaisuudessa, jossa Jumala ensin valitsee heimon (Israel), sitten klaanin (Daavidin suku), ja lopulta yksilön (Jeesus). Jos hyväksytään se asia että ulkopuolinen voima ei voi tehdä henkistä kasvua toisen edestä, kenet Jumala voi vapautta paitsi itsensä?

[Wyrmfang]

Ei ole ihan se omin kuppi teetä, mutta vastataan kuitenkin. Vastasin kolme viimeistä vaihtoehtoa (tulkitsin ensimmäisen tarkoittavan ainoastaan hyvin konkreettista kirkollista tulkintaa asiasta). Toinen ja kolmas vaihtoehtohan ovat näissä piireissä yleisesti hyväksyttyjä ja "järkeviä", mutta laitoin myös neljännen koska asiaan luultavasti sisältyy jokin monisyisempi totuus, jota on vaikea tavoittaa kovin yksioikoisesti.

Lähtökohtaisestihan varsinainen sijaissovitusoppi on varsinkin satanistille monestakin syystä ehdoton no no. Onko mitään vastenmielisempää oppia kuin ajatella, että jokin itsestäsi riippumaton voima tekee tyhjäksi mitä tahansa pahaa oletkin tehnyt, ja tähän edellytyksenä on ainoastaan (mielellään sokea ja järkeä vihaava & halveksuva) usko ko. voimaan? Kuka muu kuin minä itse voisi vastata omista teoistani?

Kuten obnoxion jo ottikin esille, asia ei kuitenkaan ole välttämättä aivan näin yksinkertainen. Tahdot eivät ole atomistisia maailmasta erillisiä substansseja, joten kaikki teot ovat oikeastaan jossain mielessä kaikille yhteisiä. Ennen kaikkea Jumala on kaikkein vähiten erillään mistään, joten kaiketi sijaissovitus on ehkä kuitenkin mahdollista Jumalalle. Toisaalta tulee huomata, että jos joku päättää vapaasti hylätä Jumalan, tämäkin tapahtuu Jumalassa. Eli se konkreettinen perususkovaisten käsitys varmastikin säilyy ehdottomasti hylättävänä, mutta jonkinlainen mysteeri sen alle varmastikin peittyy.

Aihe on taas vaihteeksi viime aikoina hieman askarruttanut lueskeltuani muutamia ihan tolkullisia ja jopa käytännössä hyödyksi olleita lähteitä, jotka kuitenkin lopulta päätyvät jollain tavalla sympatisoimaan tämän ketjun gallupin ensimmäistä vaihtoehtoa. Tällainen tulkinta on itselleni henkilökohtaisesti käsittämätön niin tieteelliseltä kuin teologiselta ("kaikkivaltias uhraa itsensä lepyttääkseen itsensä") näkökannalta, ja sen toistuva esiintyminen ihan vilpittömien ihmisten uskomuksissa jaksaa hämmentää, kaikesta kirkkohistoriallisesta painolastista ja tietynlaisesta oikoteiden etsinnän yleisinhimillisyydestä huolimatta. Uskon että ymmärtämyksessäni olisi parannettavaa tämän aiheen osalta.

Suosittelisin aloittamaan muutenkin hehkuttamastani F.W.J. Schellingin kirjoituksesta Ihmisen vapaudesta. Schelling on vähän tunnustettu vaikuttaja about kaiken hieman kompleksisemman uudemman filosofian, erityisesti filosofisen teologian takana ja esimerkiksi prosessiteologian kanssa pelaileva Paul Tillich on ihan tietoisesti vaikuttunut nimenomaan Schellingin ajatuksista. Helpolla ei kyllä pääse, mutta luulisin että tuossa mennään niin paljon järjen ehdoilla kuin tämän aiheen parissa on mahdollista (ts. kyse on kuitenkin filosofisesta systeemistä, ei pelkästä runoudesta tai varsinkaan järjettömän uskon vaatimisesta).

[obnoxion]

Paljolti sijaissovitusoppi on jotain minkä moni on vain hyväksynyt vähäänkää sitä ymmärtämättä, koska juuri tämän käsityksen omaksuminen tuntuisi olevan kristinuskon "sisäänpääsyuskomus" ympäri maailmaa.

Joissain harvinaisemmissa tapauksissa luulen että siitä on tullut kristillisen mystiikan rakkauden kieltä. Minusta mystiikka voidaa käsittää esimerkiksi niin, että siinä pysähdytään jokseenkin tietoisesti kakseuteen, jotta voidaan viipyillä yhdistymiskokemuksen, palvonnan ja rakkaudentunteen ekstaaseissa. Voin käsittää kuinka sijaisovitusopin ihanan järjetön kieli sopii hyvin tällaisten tunnelmien tulkiksi, etenkin kun sen yksittäiset allegoriat ovat kokonaisuudestaan irrallaan tosia.

[Insanus]

Tantrinen luentani on, että jumalat kadehtivat ihmisen syntymää, sillä ainoastaan ihminen voi saavuttaa vapautumisen. Siispä Jumala saavuttaa itsellensä vapautumisen syntymällä ihmiseksi. Tämä tulkinta katsoo asiaa Raamatun kokonaisuudessa, jossa Jumala ensin valitsee heimon (Israel), sitten klaanin (Daavidin suku), ja lopulta yksilön (Jeesus). Jos hyväksytään se asia että ulkopuolinen voima ei voi tehdä henkistä kasvua toisen edestä, kenet Jumala voi vapautta paitsi itsensä?

Näin.
On samoin ajateltavissa että ristikuolema on pari paraatisin lankeemukselle.

Jos Jumalan tahto tapahtuu aina ja se on hyvä ja oikein, meidät pakotetaan hyvään ja oikeaan, eikä tämä eroa mitenkään alaspäisen maagikon pahan idealismista, vaan Jumala raiskaa meidät. Mutta koska voimme jäädä lankeemuksen takia roikkumaan harhaiseen egoon, valita väärin ja kieltäytyä rakkaudesta, on myös mahdollista rakastaa, tai juuri "saavuttaa vapautuminen". Nimenomaan mahdollista, eikä pakollista. Ehkä sen sijaan että tavoittelisimme saavuttamista olisi pyrittävä olemaan tavoittelematta saavuttamattomuutta; emme olisi saavuttaneita, vaan olisimme olematta saavuttamattomia. Tämä on ja ei ole sama asia, jälkimmäinen tarkoittaisi sitä negaation negaation kautta, eli yhteydessä ei-itseen.
Sen sijaan, että olisimme vankeina vapaudessa, olemme vapaita vankeudessa.
Ristiinnaulittuina. Vapaan tahdon ongelma ja Russellin paradoksi.
Jumala tappoi itsensä, koska niin ei ollut pakko tapahtua ja vain vastustamalla Jumalan tahtoa se todella tulee esiin. Mitä jos Juudas ei olisikaan pettänyt Jeesusta?

Voidaan ajatella myös lausetta "joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven".
Kuinka hirveää olisi tässä tilanteessa olla niin hyvin elänyt, että saisi Jeesukselta luvan kivittää? Juuri koska meissä on potentiaali heittää ensimmäinen kivi, me emme saa heittää sitä. Jos sitä ei olisi, se olisi heitettävä.

[Nomad]

Kiitos vain vastauksista ja lukuvinkeistä. Schelling ei ole itselleni tuttu, mutta vaikuttaa filosofisilta teemoiltaan mielenkiintoiselta & tutustumisen arvoiselta.

Kaikkivaltias uhraa itsensä lepyttääkseen itsensä, koska keneen muuhunkaan sitä turhautumisensa purkaa kun on kaikesta vastuussa

Niinpä, ei tietysti keneenkään. Kysymys oikeastaan kuuluukin, että mihin tällainen nimenomainen uhraus ylipäänsä ihmiskunnan puolesta tarvitaan, ja millä logiikalla tuo oletetun "ainoan & synnittömän pojan" tappaminen aiheuttaisi tällaisen suunnattoman historiallisen & eskatologisen käänteen, joka koituu välittömäksi armolahjaksi kaikille ihmisille? Keskustelu on kyllä osoittanut, että en onnistunut kiteyttämään tyytymättömyyteni syitä sijaissovitukseen kovinkaan hyvin aloitusviestini sulkulauseeseen, mutta hyvä että siitä silti kirposi mielenkiintoisia kommentteja.

Joissain harvinaisemmissa tapauksissa luulen että siitä on tullut kristillisen mystiikan rakkauden kieltä. Minusta mystiikka voidaa käsittää esimerkiksi niin, että siinä pysähdytään jokseenkin tietoisesti kakseuteen, jotta voidaan viipyillä yhdistymiskokemuksen, palvonnan ja rakkaudentunteen ekstaaseissa. Voin käsittää kuinka sijaisovitusopin ihanan järjetön kieli sopii hyvin tällaisten tunnelmien tulkiksi, etenkin kun sen yksittäiset allegoriat ovat kokonaisuudestaan irrallaan tosia.

En voi kiistää etteikö ajatus tuolla tavalla, miten sen kauniisti ilmaiset, olisi paljonkin samaistuttavissa oleva. Tulee vähän mieleen Nalle Puh ("hetki ennen hunajaa...") yhdistettynä siihen Julianus Apostatan sitaattiin myyteistä, joita ei koskaan tapahtunut, mutta jotka ovat ikuisesti tosia.

Valitsin itse ketjun gallupista vaihtoehdon 2, koska se sisältää sellaisen "luonnollisen" ja yksinkertaisen kausaaliselityksen, jonka putkiaivokin ymmärtää & hyväksyy. Paradoksaalisesti olisi tehnyt kyllä mieli valita myös vaihtoehto 4, koska tuo valintani ei nyt sitten kuitenkaan selitä yksinään tyydyttävästi sitä, miksi Jeesus alleviivaa kuolemaansa niin toistuvasti ja salaperäisesti. Jotain jää auki.

[Nefastos]

...mutta laitoin myös neljännen koska asiaan luultavasti sisältyy jokin monisyisempi totuus, jota on vaikea tavoittaa kovin yksioikoisesti.

Paradoksaalisesti olisi tehnyt kyllä mieli valita myös vaihtoehto 4, koska tuo valintani ei nyt sitten kuitenkaan selitä yksinään tyydyttävästi sitä, miksi Jeesus alleviivaa kuolemaansa niin toistuvasti ja salaperäisesti. Jotain jää auki.

Samaa ajattelin minäkin, että tavallaan olisi tehnyt mieli valita kohta 4. Mutta tuo "Mitä?"-selitysvaatimus pelotti valitsemasta; ajattelin, että "sisäisen Kristus-prinsiipin toiminta" on kyllin moniselitteisesti tulkittavissa, että se riittää kattamaan myös tämän hämärämmän alueen.

Jumala tappoi itsensä, koska niin ei ollut pakko tapahtua ja vain vastustamalla Jumalan tahtoa se todella tulee esiin.

Jumala pelasi tätä sock puppet -näytelmää itsensä kanssa & ajatteli, että yleisö uhkaa kyllästyä, jos esityksessä ei ole draamaa?

Yleisö tässä tietysti = Jumala itse. Puhumme käsittääkseni nyt kuitenkin Absoluutista, emmekä heimojumalista. (Tosin veli Obnoxionin ensimmäisen viestin relaatio dêvojen & monoteistisen Jumalan välillä on kyllä tavattoman kutkuttava. Eli että voisimme, ja voimmehan toki, kietoa nämä kaksi jumaluuskäsitettä yhteen.)

[obnoxion]

Puhumme käsittääkseni nyt kuitenkin Absoluutista, emmekä heimojumalista. (Tosin veli Obnoxionin ensimmäisen viestin relaatio dêvojen & monoteistisen Jumalan välillä on kyllä tavattoman kutkuttava. Eli että voisimme, ja voimmehan toki, kietoa nämä kaksi jumaluuskäsitettä yhteen.)

Minusta on niin, että jos Raamattua katsotaan asiana joka on pyhä kokonaisuus, on väistämätöntä että siinä jumalkäsitykseen tulee jonkilainen heimojumalan ja Absoluutin dynamiikka. Ei käsittääkseni ole konsensusta miten tämä ratkaistaan, mutta itse olen tulkinnut asiaa niin että Vanha testamentti on pitkälti (ja osuvasti Genesiksestä alkava) ilmetymisen tarina, ja Uusi testamentti aloittaa Jeesuksen pohjakosketuksesta paluun henkeen, alkupimeyteen, joka osuvasti päättyy apokalypsiin.

Itse Raamatun näytelmä, liittyi siihen kuinka useita yhtymäkohtia historiaan tahansa, on ennen muuta Jumaluuden sisäistä sielunelämää.

Eri asia on sitten se lähestymistapa, jossa Raamatusta irroitetaan osia jotka ovat tärkeämpiä kuin toiset sen osat. Tämä on tietenkin perusteltua, ja tällöin ei välttämättä tarvitse ratkoa heimojumaluuden ja Absoluutin välillä, vaan voidaan valita toinen korostus olennaiseksi ja toinen epäolennaiseksi.