Smaragd wrote:
Okkulttiset periaatteet näkyvät musiikissa varmaan pitkälti samanlailla kuin missä tahansa muussakin tekemisessä. Tekijän perspektiivistä jos tarkkaillaan intentiota niin mitä vahvempi tahto sitä hallitumpi on ulosanti. Jos tuo hallinta on väkinäistä se tuntuu vaikuttavan selkeästi muotoon kangistavana. Jos taas hallinta on hellempää laatua antaa se muodolle tilaa elää ja asiat ottavat paikkansa melkein kuin itsestään, ikään kuin työskenneltäisiin jonkun toisen kanssa. Intention toinen puoli, jota nimittäisin tarkoitukseksi, ohjaa kait noita muotojen vaikutteita johonkin haluttuun pisteeseen? Näin syntyisi tietynlaisia vaikutelmia, merkityksiä ja estetiikkaa? Menee vähän hämärän peittoon...
Joka tapauksessa muoto ilmentää lähes saumattomasti ilmaisijan tahtoa ja näin hänen hallitsevaa olemustaan. Heikko tahto ja mieli matalalla voi tulla melko väsynyttä ja epämääräistä demonilörinää jos mitään. Vahva tahto ja mieli korkealla niin olemme kenties selkeyden äärellä ja tiedämme tasan tarkkaan mitä sävelet meille ilmaisevat. Tähän myös liittäisin tuon idean "korkeakulttuurista" ja sen vastakohdasta (alakulttuuri?), samoin kun panteismista. On demonisia olemuksia ja sitten on korkeampia olemuksia. Vaikutuspiirin sisällä olijat eli kuuntelijat sitten kykenevät vastaanottamaan hedelmällisemmin tietynsorttisia olemuksia riippuen omasta sen hetkisestä rakenteestaan. Välillä tuntuu ettei jaksa kuunnella tiettyjä genrejä (black metal hyvä esimerkki) ollenkaan ja välillä taas hyvinkin paljon. Luulen että tämä johtuu aikajaksoista jolloin rakenteemme on mukautunut vastaanottamaan esim. korkeampia vaikutuksia, jolloin suhteemme demoniseen on hyvin eksklusiivista. Ikäänkuin kartio avautuisi kohti taivasta ja osoittaisi tiettyjä demoneja omassa rakenteessamme. Tällöin ulkopuolelta sinkoileva lepakkoparvi on hyvin häiritsevä tekijä. Vastaavasti hienosteleva musiikki voi tuntua sietämättömältä kun tuo kartio on suuntautunut maata kohti. Tuolloin lepakkoparvet saavat vapaasti lehahtaa helmojen alle imemään luulotteluistamme turhat pois.
Tässähän tuli sellaista tavaraa, jostaitsellänikin on ollut samankaltaista ajatusta. Tuo demonilörinä, kuvastaa aika hyvin sitä, mitä välillä kahvipäissään tulee tehtyä. Hallinta tahdosta katoaa täysin, mutta jokin luova puoli kiihottuu sitäkin enemmän.
Aiheeseen liittyy myös jollain tavalla laiskuus, sillä silloin erään määritelmän mukaan sellainen energia, jonka pitäisi ilmetä vapaasti tekijän ja kohteen välissä on jotenkin tukossa ja kuvainnollisesti ympärillä on suoksi muuttunut lampi lakastuneinee kukkineen, tarjoolla on väljähtänyttä viiniä ja muutenkin on aika huono meno. Jokainen varmaan voi tunnistaa itsessään tämän, kun kaikki kiva ja luova toiminta on saatu loppuun ja alkaa viilaaminen ja tekninen vaihe niin paradoksaalisesti edes taiteellinen toiminta ei enää nappaa. Omalla kohdallani juurikin tällaisina aikoina tekee mieleni tehdä jotain merkityksetöntä ja mieletöntä hälyäänitavaraa. Tästä liiallisesta tahdon pakottamisesta kertoo myös eräs ilta, kun turhautuneena kirjoitin kaksi sivua sanoituksia ylös ja sellaisella nopeudella ettei siitä saa mitään tolkkua kun jälkikäteen lukee. En suosittele tätä metodia
Heith wrote: Usein musiikki ja kirjat toimivat suurena työvälineenä kuvallisessa ilmaisussani. Ikään kuin, haluan "jatkaa" aihetta tai elementtiä, jalostaa tai tarkastella sitä. Jos tämä käy järkeen...?
Itselläni oli hyvin pitkään harhakäsityksenä se, että jonkin taiteilijan luomus olisi ikään kuin "kiveenhakattu" ja valmis. Nyttemmin olen kyseenalaistanut tämän ajatuksen sillä, että miksei voisi nimenomaan tulkita, jalostaa ja tarkastella taidetta toisen henkilön toimesta taidemuodosta riippumatta. Siten esimerkiksi kuvien värimaisemaa, musiikin estetiikkaa ja runojen merkitystä voi aivan hyvin jalostaa ja tulkita eteenpäin omassa taiteessaan.
Omaa entistä ajatusmaailmaa leimasi esimerkiksi se, että "improvisaatio" tarkoitti sitä, että kykenee säveltämään spontaanisti jotain täysin omaa. Nykyään nojaan taas ajatukseen, että oikeastaan tulkitsee rakenteita ja melodioita uudelleen ja mahdollisesti vielä jonkun toisen henkilön tuottamaa materiaalia. Nämä kaksi näkökulmaa ei tietenkään poissulje toisiansa, mutta omalle egolle jälkimmäinen tulkinta ensisijaisena asetelma ei aseta järjettömän raskaita painoja harteille.
