Oivallukset & Flow

[Insanus]

Joskus "palat loksahtavat kohdalleen" ja seuraa energisoiva kokemus, jonka jälkeen on huomattavasti helpompaa hahmottaa aiemmin käsittämättömän suurilta ja hankalilta vaikuttaneita kokonaisuuksia. Tällaisia oivalluksia uskoakseni on kokenut jokainen, jollain mielekkääksi kokemallaan elämän osa-alueella. Vaikuttaa siltä, että näitä oivalluksia on erilaisia, mutta rajallinen määrä & ne kaikki ovat kuitenkin selkeästi tunnistettavissa samaksi ilmiöksi: esimerkiksi taiteiden kautta tavoitettu ykseyskokemus & tunnetason avautuminen on vastaava onnellisuuden kokemus, kuin monimutkaisen ajatuskokonaisuuden kiteyttäminen kaavaan tai yläkäsitteeseen, uuden käytännöllisen taidon oppiminen tms. Koen, että tämän tyyppiset havahtumiset ovat askelmia "vihkimysten" välillä & että niillä on yhteys flow-tilan (optimaalinen, onnellinen, virtaava tila) kokemiseen.

Iso kysymys onkin se, kuinka tällaisia kokemuksia/flow-tila voidaan pysyvästi saavuttaa. Ystävämme wikipedia tarjosi minulle psykologi Mihály Csíkszentmihályin kuvaamat 8 osatekijää flowssa, jotka ovat hyvin tutut useistakin okkulttisista lähteistä:

Tehtävällä on selvät päämäärät.
Yksilön keskittyminen on täydellistä.
Oman minän arviointi vähenee.
Ajantaju katoaa.
Tehtävän etenemisestä saa välitöntä palautetta.
Yksilön kyvyt ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa
Yksilö tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta.
Tehtävä on itsessään palkitseva.

Kytköksiä chackrajärjestelmiin (kundalini) ja varsinkin taolaisuuteen voinee löytää runsaasti. Vaaditaan lahjakasta runoilijaa, -ellei profeettaa- kuvaamaan niitä harmonian hetkiä, kun kaikki on tasapainossa & kuitenkin omassa kontrollissa, mutta tämän keskustelunavauksen alle pyrittäköön keräämään havaintoja ja kokemuksia aiheesta tai vaikka vähän ohikin aiheesta, koska kiinnostavaa olisi hahmottaa AT:n yhteydessä olevien ihmisten (veljeskunnan ulkopuoliset mukaan heti siis!) painotuksellisia samankaltaisuuksia & eroja siinä miten ja mitä koetaan, silloin kun oletetusti flow koetaan, kuin myös se, jakautuvatko erilaiset kokemukset selkeästi esim.7 planeetan mukaan.

[Kenazis]

Itseasiassa minulla oli viime viikon alussa n. 4 päivää kestävä jakso, jolloin olin tietynlaisessa jatkuvassa lievässä flow-tilassa. Joku voisi pitää tällaista tilaa maanisen kaltaisena, mutta otteeni todellisuudesta pysyi normaalina kokoajan (joka ei sovi manian kuvaukseen), but...Viime viikolla siis kaikki asiat joita tein sujui erinomaisesti, en tuntenut mitään huolia (elämä oli erittäin positiivista), ymmärsin lisää asioista joiden parissa olin tahkonut päätä seinään jo kauan edistymättä, tutkiessani Kabbalaa (sefiroth & qlippoth) tunnit kuluivat huomaamatta (yksi ilta istuin hahmottelemassa n. klo 21-01 "puu-kaaviota" luullen syventyneeni asiaan puolet lyhemmän ajan. Olen yleensä aika hyvin perillä ajan kulusta) ja unentarpeeni oli aivan mitätön. Yhtenä selkeänä "laukaisijana" tässä oli (näin ainakin uskon) tätä jaksoa edeltänyt miltei täydellinen irtiotto älyllisistä rutiineistani. Tätä pitää tietoisesti kokeilla uudestaan, jolloin saan nähdä oliko kyseessä pelkästään aivojen vaatima pieni lepotauko vai kenties jotain muuta(kin).

[Insanus]

Viime aikoina olen taas huomannut kummallisilla alueilla kehittyneisyyttä. Olen paneutunut pitkälti kirjoittamaan pitkähköä artikkelia vapaudesta yhteydessä ihmisen psykologiaan & toimintaan okkultismin maailmankuvaa apuna käyttäen ja tuntuu että aina kun oivallan jotain uutta, se heijastuu ulkoisiin asioihin. On pitempäänkin ollut selviö, että taiteellisia projekteja en osaa tekemällä tehdä, vaan että oikean mielentilan omaksuttuaan onnistuminen on itsestäänselvää. Äskettäin kun sain yhden osan taas lähestulkoon valmiiksi kirjoituksestani, pelasin huvikseni shakkia netissä ja voitin melko helposti sellaisia vastustajia jotka ovat aiemmin olleet yhtä kuin mahdottomia. Toisinaan myös vielä konkreettisemmalla tasolla tuntuu että asioihin löytyy ratkaisu aivan omituiselta suunnalta johon kuitenkin spontaanisti kulkee itsevarmana siitä että se löytyy.

Konkreettiset esimerkit olen usein ohittanut olankohautuksella sattumina ja luovuuden kehityksen alttiutena luontevasti virtaamiselle, mutta tuo shakkiesimerkki tuntuu liian hankalalta ohittaa ilman jotain perusteluita. Ei matemaattis-looginen kyky voi kehittyä vahingossa lipsahtaen kun sitä ei edes aktiivisesti käytä. Tai sitten voi. Tai sitten kyse on jostain muusta.

Vahvistuuko aivoalueiden yhteys kun niitä käytetään ristiin ja onko sillä tavalla mahdollista käyttää kerralla laajempaa tietoisuutta? Varmasti teitä on paljon joilla on jotain vastaavia kokemuksia. Osaatteko selittää mistä tuollaisessa on kyse?

[Thelithiz]

Ikivanha ketju tämäkin, mutta kiintoisasta aiheesta, joten kerronpa omistakin kokemuksista:
Usein soittaessa/laulaessa ja kirjoittaessa (varsinkin jos proosaa) katoaa ajantaju eli yhtäkkiä onkin pari tuntia hävinnyt johonkin. Näin käy jos unohdan "itseni" siitä välistä, ja voi olla suorastaan tunne kuin olisin jonkin kanavana, enkä jälkeenpäin voikaan oikein hävetä tai ylpeillä aikaansaanostani. Sama virtaava vapautumisen hullu tunne voi tulla vaikka yksin metsässä kävellessä. Yleensä perhaat ideat tulevatkin paikoissa joissa niitä ei voi merkitä muistiin.
Nyt tallaista ei ole tapahtunut vähään aikaan ainakaan kovin voimakkaana (muka en ole ehtinyt). Lähinnä olenkin kirjoitellut, piirrellyt ja kaavaillut kaikkea mitä sisältä tulee, koska olen aina kokenut pakottavaa tarvetta saada johonkin muotoon ajatukseni ja prosessini, joita taas piisaa. Myös olen tuntenut pakkoa saada ideat (usein tarinat) päästäni ulos edes jotenkin, vaikka eivät kovin kummoisia olisikaan ainakaan muille. Se on kuin ulostaisi. Vessaan se on mentävä.
Enpä sanoisi saaneeni tehtävistä juurikaan palautetta, enkä kykyjen ja tehtävän vaativuudenkaan olleen välttämättä tasapainossa. Tietyllä tapaa olen kyllä kontrollissa, mutta pysyn mieluummin tarkailijana tai sivussa etten vain sotke koko juttua. Ihan kuin hypnoosissa, että oikeasi tietää kontrolloivansa tilannetta ja tekojaan, muttei uteliaisuuttaan halua. Myös arvosteleva, tuomitseva ja estelevä mielen osa siirtyy samalla tavoin sivuun, ja myös keskittyminen, ajantajun menetys sekä palkitsevuus ovat hypnoosissa usein. Huomaan vain jotain samaa näissä. Kaipa flow-tilan saisi jotenkin aikaankin, mutta ei ole juuri tarvinnut yrittää. Binauraliset äänet, tietyt taajuudet varmaan auttavat tässäkin. Onko joku muu tutustunut niihin?
Olen myös välillä miettinyt että kuinka maanis-depressiivinen oikeastaan olen, mutta ainakaan mainittu todellisuudentaju ei ole mitenkään hämärtynyt. On vain äärimmäisen rasittavaa elää äärimmisyydestä toiseen, vaikka yritän kovasti pitää tylsän tasapainon yllä (kaipa meditointi päivässä pitää mielen yhtenä kappaleena). Juurikin jokin paikan vaihdos, poikkeava tai jännittävä tapahtuma suuntaan tai toiseen, tuntuu saavan tämän heilurin liikeelle. Mutta harmaan samanlaisena toistuva arkikin alkaa nopeasti miestä syödä. Ehkä tasapainoa ei olekaan.

[Kavi]

"--Nämä henget näyttävät nostavan mielen salaperäisiin korkeuksiin, mutta johtavat tosiasiassa absurditeetteihin, sillä intuition sijaan niiden pohja on astraaliharhassa. Näiden henkien käyttämien kiehtovien sanamuotojen takaa ei koskaan paljastu mitään erinomaista, ellei ulkopuolinen tulkitsija itse sitä sinne tuo. Hallitsevan olemuksen nimi on Lucifuge, valonkammoaja, väärä mysteeri jonka aito tieto hajottaa, valonkantaja Luciferin vääristynyt käänteismuoto.” (Demonien Kuutio, IV)

frater Nefastos (Ote blogista)
11.43 29.12.2012

Koitan jatkaa tätä hiukan vaikka vastaukseni menee hiukan jopa taiteen puolelle, mutta kun Soror Thelithiz mainitsi tuon "jonkin kanavana olemisen" niin päätin jatkaa Oivalluksesta.
Törmäsin aiheeseen inspiraatiosta, mediumismista ja astraalisuudesta lukiessani Pekka Ervastin tekstejä taiteesta.
Sinänsä aihe, jota myös yllämainittu sitaatti ilmentää ja ilmiötä, jota kukin yksin on varmasti omassa elämässään myös tunnistanut kokeneensa enemmissä tai vähemmissä määrin.
Itse olen juuri tällä kynnyksellä ollut pitkäänkin, kun missään ei juuri koskaan opetettu esim. musiikin
tai taiteen kanssa mediumismista (sen vaaroista ja ongelmakohdista tms.).
Tällaista demonista mittelyä on inspiraation, itsekkyyden ja turhamaisuuden nimissä harjoitettu useampi vuosi, ennen kuin nyt olen havahtunut siihen, että jäljellä kaikesta siitä, mitä on koettanut taiteen nimissä tehdä - on paljastunut vain tyhjäksi kuoreksi.
Ja halu luoda asioita toiminut lahona astinlautana.
Tälle astinlaudan päällä seisovien takana sitten kuvainnollisesti nauraakin jokin piruileva hahmo, kun ponnistaessa ihminen putoaakin omiin sisäisiin selvittämättömiin ongelmiinsa.
Jäätyy jähmettyneeseen mielentilaan, joka sitten sielun tilaa kohmaa.
Toisaalta tämänkaltainen kokemus sai aikanansa sen sysäyksen, että hyvin pitkälti "tunnistin" okkultismin taiteen kautta.

Ylimmästä sitaatista rehellisesti sanottuna tällaista absurditeetin palvontaa olen kohdannut itsekin ikäänkuin "modernin suufin hetkessä improvisoituna absurdirunoutena" ja joissakin oikein käytetyissä tilanteissa koen sen olevan varsin vapauttavaakin, kunhan yhteyttä ei ole menetty ja merkitys säilyy sanojen mukana.
"Veneeni on kuin minun sanani ja meri niiden merkitys" vai miten se Rumin runo menikään?
Silti inspiraatio omasta mielestäni ja kokemuksestani vaatii jotakin, joka ohjaa ja paimentaa lempeästi lampaitaan.
Liian tyrannimaisella ohjauksella tuskin saadaan mitään aikaan, muuta kuin sitä itseään - Kuritettuja märehtijöitä ja piikkilankaa.

Miten te olette mahtaneet saada tämänkaltaiset tilat "aisoihin" tai oppimaan kuuntelemaan intuitiota harhojen sijasta?

[Smaragd]

Tällaista demonista mittelyä on inspiraation, itsekkyyden ja turhamaisuuden nimissä harjoitettu useampi vuosi, ennen kuin nyt olen havahtunut siihen, että jäljellä kaikesta siitä, mitä on koettanut taiteen nimissä tehdä - on paljastunut vain tyhjäksi kuoreksi.

Kuulostaa tutulta. Tärkeää muistaa ettei kaikkea sitä tyhjäksi kuoreksi paljastunutta työtä voi lopulta turhaksi sanoa. Näkisin sen oppimisprosessina, jolloin tutustutaan näihin voimiin ja ennenkaikkea omiin tarkoitusperiin. Hankala puhdistaa omia motiiveja ellei tee virheitä. Se on vähän kuin pimeän tilan kartoitusta. EDIT: Melkein unohtui se oleellinen eli tällaisessa tyhjässä työssä mielestäni sekin hyvä puoli että saa johonkin purettua sitä energiaa, jota ei vielä kyetä viisaammin käyttää. Mielummin ehkä näin ku pakkailla sisään vuodet läpeensä.

Silti inspiraatio omasta mielestäni ja kokemuksestani vaatii jotakin, joka ohjaa ja paimentaa lempeästi lampaitaan.
Liian tyrannimaisella ohjauksella tuskin saadaan mitään aikaan, muuta kuin sitä itseään - Kuritettuja märehtijöitä ja piikkilankaa.

Miten te olette mahtaneet saada tämänkaltaiset tilat "aisoihin" tai oppimaan kuuntelemaan intuitiota harhojen sijasta?

Manas-Buddhi liitto kuulostaa tältä lempeältä paimentamiselta. Kolminaisen avaimen tasapainoinen käyttö toimii tähänkin. Manas pitää sisällön merkityksen kasassa, Buddhi estää lipsumasta kylmään ilmaisuun (ikävä negaation kautta ilmaista tämä, mutta en keksinyt parempiakaan sanoja), Atman näkisin itse inspiraationa.

[Kavi]

Smaragd kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tärkeää muistaa ettei kaikkea sitä tyhjäksi kuoreksi paljastunutta työtä voi lopulta turhaksi sanoa. Näkisin sen oppimisprosessina, jolloin tutustutaan näihin voimiin ja ennenkaikkea omiin tarkoitusperiin. Hankala puhdistaa omia motiiveja ellei tee virheitä. Se on vähän kuin pimeän tilan kartoitusta. EDIT: Melkein unohtui se oleellinen eli tällaisessa tyhjässä työssä mielestäni sekin hyvä puoli että saa johonkin purettua sitä energiaa, jota ei vielä kyetä viisaammin käyttää. Mielummin ehkä näin ku pakkailla sisään vuodet läpeensä.

Tässä tulikin se positiivinen puoli, jota usein pessimismi-päissäni unohdan muistaa.

Smaragd kirjoitti:
Manas-Buddhi liitto kuulostaa tältä lempeältä paimentamiselta. Kolminaisen avaimen tasapainoinen käyttö toimii tähänkin. Manas pitää sisällön merkityksen kasassa, Buddhi estää lipsumasta kylmään ilmaisuun (ikävä negaation kautta ilmaista tämä, mutta en keksinyt parempiakaan sanoja), Atman näkisin itse inspiraationa.

Totta tämäkin. Tämä jos jokin vaatii kovaa työtä. Asioihin on niin helpompi lähestyä tunteiden kautta, mutta lopputulos on usein jotakin hyvin sekavaa ja sisällön merkitys hyvin epämääräinen. Jos suhtautuu kaikkeen käyttäen muodollista järkeä, niin koko luovuus näivettyy ja muusa kuristuu hengiltä. Trapetsi-taiteilua kerrassaan.