Ykseys ja ihminen

© fra Crux 2008

I

”Mielestäni hyvä kuvaus polustamme ja kamppailustamme on, että ihminen on kokonaisuudessaan monimuotoinen labyrintti, jonka keskellä odottaa puhdas yhteys luontoon ja Jumaluuteen. Heräämisen kokenut oppilas astuu labyrinttiin, ehkä hämmentyneenä ja peloissaan, siltikin jatkaen matkaansa varovin askelin kohti ensimmäistä ovea, tuntiessaan tuon jumaluuden ainaisen Valon lähestyvän lämmön kutsun sisimmässään. Ja näin oppilas ensimmäisen oven aukaistessaan pääsee pienen askeleen lähemmäksi tuota kutsuvaa valoa, ja samalla myös poistaa yhden esteen sisimmän virran tieltä. Aina kun tulemme uuden oven / koettelemuksen luokse, täytyy meidän kärsimyksistämme huolimatta (ja/tai juuri niiden kautta) kaivertaa AVAIN omasta itsestämme. Vain tämä avain tuon oven aukaisee, ja johdattaa meitä entistä pidemmälle valitsemallamme tiellä kohti ikuista päämäärää.”

Ykseyden kokonaisuuden ja kaikkeuden todellinen ja perinpohjainen havaitseminen, sekä varsinkin ymmärtäminen, on prosessi johon ihmisen on uhrauduttava jokaisella solullaan, atomillaan ja rakenteellisella osallaan jonka tiede tuntee – ja varsinkin niillä tärkeämmillä, piilotetuilla ainesosasilla, jotka nykyaikainen tiede dogmaattisesti kieltää. Alkusysäyksen, heräämisen, massiivisen energiavyöryn vastaanottaminen ¹ on ihmisen jokaiselle rakenneosalle suuri haaste: Kuinka pystyä ohjaamaan ja kanavoimaan edes osa tuosta energia-aallosta omaan sielulliseen, älylliseen, ruumiilliseen – kokonaisvaltaiseen – kehitykseensä. Usein voi käydä, että totuudelliseen maailmankuvaan heräämisen (kolmannen silmän ensi aukaisemisen) jälkeiset ajat ovat erittäin tuskallisia. Näin tapahtuu kun ihminen ei pysty käsittelemään oikealla ymmärryksellä sitä kaikkea puhdasta energiaa, joka lävistää Itsen jokaisen osan voimallisesti, vaan heijastaa omien, väärin kohdistettujen peiliensä kautta tuon puhtaimmista puhtaimman voiman joksikin negatiiviseksi vaikutteeksi tai impulssiksi. Kuitenkin lopulta (jos oppilas on kääntänyt ”Itsen kasvot” kohti taivasta) kipujen, kamppailun ja vanhan minän kuolettamisen, sekä uuden todellisen minän syntymisen kautta henki saavuttaa sen valon, joka valaisee tien eteenpäin ikuisiksi ajoiksi ja tekee hengen kuolemattomaksi. Jotta voisimme sen saavuttaa, täytyy meidän löytää pohja, kestävä, ikuinen kaikkeuden kohta, jonka päälle voimme itsemme ”rakentaa”. Vaikka nämä asiat ovatkin mainitut jo useissa kirjoituksissa, täytyy aiheen kokonaisvaltaisen hahmottamisen helpottamiseksi tehdä selvitys perustasta asti.

Joka puolelta maailmastamme on havaittavissa, että universaali maailma toimii kiertävissä kehissä ja sykleissä. Tämä voidaan nähdä luonnossa kaikkein läheisimmissäkin aiheissa, sillä kun jokainen kerta aamulla heräämme, heräämme aamunsarastukseen (vaikka pilvet tuon kosmisen energian ihmissilmälle selvimmin erottuvan ”reaktorin” edessä olisivatkin) ja illalla menemme nukkumaan auringonlaskun viime säteiden valaistessa planeettamme pintaa vielä hetken. Valo ja varjo vuorottelevat uudelleen ja uudelleen. Tämä on loputon kierre, joka noudattaa samaa kaavaa kaikkialla universumissa. Maailmat syntyvät ja tuhoutuvat uudelleen ja uudelleen.

Myös ihminen elää sykleissä, syntymän ollessa luonnollisesti kehän alku ja kuoleman toinen polariteetti. Ihminen jatkaa tätä kosmista samsaran kiertokulkuaan loputtomasti syntyen aina uudelleen, jos hän tehdessään sisäisiä päätöksiään toistaa samat virheet kuin aikaisemmissakin elämissään, eikä pysty nousemaan ylemmälle tietoisuuden tasolle. Tässä tapauksessa ihminen silti kärsii saman tuskan pystymättä tuhoamaan itsensä tarpeetonta olemusta ja kehittämään sen tilalle korkeampaa tietoisuutta ja yhteyttä. Ykseyden energia virtaa läpi kaikkien lukemattomien maailmojen vapaana käytettäväksi. Tarvitsee vain kyetä tuntemaan sen loputon virta ja kanavoimaan se oman temppelinsä valoksi, lämmöksi sekä liekiksi.

Kosminen energia ei noudata minkäänlaisia moraalisia lakeja (jotka kuitenkin ovat ihmisen määrittelemiä, eivät siis kiinnitettynä minkäänlaisiin universaalin rakenteen pilareihin, vaan ehkäpä korkeintaan heijastuksia näistä muuttumattomista määritteistä) ja sitä voidaan käyttää myös väärin. ”Vasemman käden” maagikot voivat pahimmassa tapauksessa alaspäin johtavalla tiellään kanavoida tätä kosmista energiaa ja käyttää sitä väärin joko itseään ja ympärillä oleviaan kohtaan pakottavana/tuhoava voimana. Energia näin ilmentyessään hidastaa aina kokonaisvaltaista kosmista kehitystä. ² Mortifikaation tulee aina tapahtua ihmisessä itsessään hänen omasta tahdostaan (olkoot se sitten tietoinen tai alitajunnen päätös) jotta hän voisi tämän prosessin kautta kanavoida sisäistä tilaa sille uudelle tietoisuudelle, joka johdattaa henkilöä automaattisesti kohti tasapainoa ja harmoniaa.

Ulottuvuuksia on päällekkäin useita, tämän voi jokainen todeta tutkiessaan maailman mysteereitä, ja Itsen monia tasoja. Aika ja koko ovat myös ehkä ihmiselle käsittämättömiä toimiessaan nekin ykseyskaavan alaisina. Miettiessämme omaa kokoamme maailmankaikkeudessa voimme pinnallisin puolin (eli fyysisesti) tulla siihen lopputulokseen, että olemme verrannollisesti vain yksi pisara valtameressä, kun tarkkaillaan koko tuntemamme universumin kokonaisuutta verrattuna oman maapallolle kokonaisuuteen. Kuitenkin, kuten usein on toistettu, ihminen omaa koko universumin sisällään. Näin ollen voimme olettaa että sellaisia asiaa kuin koko, massa tai laajuus ei syvemmällä tasolla ole edes olemassa (ainakaan siinä määrin miten nykytiede ne suljetuiksi kokonaisuuksiksi määrittelee) tai niitä ei voida mitata tai pilkkoa leikkuupöydälle helposti fyysisesti tarkasteltaviksi osiksi. Kaikki muodostuu samoista aineksista ja energiasta, on luotu samalla kaavalla ja tehty samalla tavoin. Kaikki on sisimmässään yhtä, vain pinnassa on eroja. Ja pintaa katsoessamme emme koskaan näe syvemmällä, ytimeen. Tämä on se pohja jolle itsemme rakennamme.

”Kuinka kaikkeudessa voi olla silloin mitään väärää tai huonoa?” kuuluu kysymys, jos väitteeni otetaan esille materialistisen ihmisen tarkkailtavaksi. Vastaus on: ei voikaan. Luonto toimii saumattomasti, aina oikeudenmukaisesti. Ihminen jolla on valmiudet nousta ylös eläimestä korkeampaan tietoisuuteen ja jumalten vierelle asti, on itse luonut tämän luonnonvastaisuuden – pahuuden – itsessään, sekä kehittänyt henkisesti sairaalloisen materialistisen yhteiskuntansa ja monet dualistisuuden pohjalle perustuvat sääntönsä. Ihmisellä on aina syvällä itsessään avaimet nousta Jumalan ja Luonnon yhteyteen. Sairaudet ja vammaisuudet ovat karmallista seurausta aiemmin tehdyistä valinnoista, voidaan jopa sanoa että itse olemme täysin itsemme luomuksia, jokaista pinnallista/persoonallista geneettistä luonteenpiirrettämme myöten. ”Ihmisen elämä on sitä, hän minkä siitä itselleen tekee”. Olen nuorempana käyttänyt tuota lausetta usein monissa eri tilanteissa, todella edes tajuamatta kuinka äärimmäisen oikeassa koko lause on ihmisen kehityskaaressa ja eri elämäntilanteisiin päätymisessä. On totta että perimme piirteitämme vanhemmiltamme, joiden eri ainesosasten yhdistymisen tulosta olemme, mutta eivätkö kosmiset palaset loksahtelekin paikoilleen aina oikeudenmukaisesti? Synnymme sinne mihin me kuulummekin. Materialistinen ihminen voi tässä vaiheessa miettiä, miksei kaikki aikaisemmissa elämissä koettu tieto ja tunne ole tällöin heti syntymässä tallella? Ja vastaan suurella äänellä: ”tieto on meissä kaikissa itsessämme!” Meissä itsessämme on sisällä kaikki tieto mitä koko maailmankaikkeuden kaikilta tasoilta löytyy tai tulee löytymään. On ihmisestä itsestään kiinni kuinka pienen tai suuren palasen hän tuota tietoa pystyy konkreettisesti itseään tutkimalla kaivamaan esiin.

Toinen kysymys mikä varmasti nousee esiin tämän teoriani yhteydessä, on seuraava: Miksi sitten koemme elämässämme vaikeuksia, kun kaavojeni väittämän perusteella olemme itsellemme nämä eksaktit ominaisuudet valinneet, ja pala palalta kehittäneet? Tähän asiaan pitää suhtautua tietyllä tavalla. Ensinnäkin, jos ihminen syntyy äärimmäisen huonoihin oloihin (ulkoisien tai sisäisien vaikuttimien kohdalta), johtuu se pakostakin edellisissä elämissä tehdyistä virheistä tai vääryyksistä, ³ jotka karmallisesti kasautuvat tällöin ihmisen päälle. Täytyy myös muistaa toinenkin vaihtoehto – tai näiden kahden yhteensulautuma. Jotta ihminen voi jatkaa kehittymistään, on hänen luonnollisesti aina kohdattava elämässään haasteita, vastoinkäymisiä ja kärsimystä (ovia labyrintissä), joiden kautta hän voi kehittyä korkeammalle valitsemallaan tiellä. Miettiessämme näiden porttien osuutta koko ihmisen elämän eri vaiheissa vastaantuleviin haasteisiin, voimme tehdä monia yleismaailmallisia päätelmiä.

Näillä porteilla on myös rakentajansa ja vartijansa. Saatana, vastustaja ja tuhoaja. Lucifer, valonkantaja sekä luoja. Saatanan osa ihmisyyden kehityksessä on tärkeä ja välttämätön, turhaan ei hän ole korkein luoduista. Hän on näiden koettelemusten herra, vaarallinen, sillä nämä koettelemukset, jotka elämän labyrintissa vastaan tulevat, voivat upottaa ihmisen kokonaisuudessaan tummiin vesiinsä, jos niistä ei pystytä kulkemaan läpi kirkkain ja valppain mielin. Tästä pääsemmekin taas kosmoksen peruskysymyksen äärelle, josta jo aiemmin puhuin. Vaikka kaikki oleva on ykseyden sisällä pohjimmiltaan samaa sisintä ainesta, on jokaisella ihmisellä tietenkin oma energiansa, älynsä ja tahtonsa summa, josta käytän nyt yleismaailmallista sanaa sielu. Jokainen sielu on omanlaisensa intelligenssi ja toimii lopulta yksin, omien päätöstensä varassa. Yhteys muihin sieluihin ja koko universaaliin energiaan (rakkaus) on tietysti erittäin suuri tuki jokaiselle, joka tuon energian osaa vastaanottaa – ilman tuohonkin tunteeseen liittyviä pinnallisia, negatiivisia, vaarallisia osia – mutta kaikki kehitys, päätökset ja tapahtumat tapahtuvat tietenkin vain oman Itsen tahdon perusteella. Vaipuessaan tähän järjettömään tyhjiöön jossa näemme miltei jokaisen ihmisen, tietämättömät massat keräävät vain uudestaan ja uudestaan lisää karmallista painolastia, jokaisella uudella kerralla kun kosminen sykli sulkeutuu ja jälleen avautuu. Tässä onkin mielestäni selvästi juuri kyse siitä, minkä näemme nykymaailmassa tällä hetkellä tapahtuvan: Henkisyys sortuu kovaa vauhtia ja ihmismassat kääriytyvät omaan kuoreensa turvautuen materian nautintoihin, aiheuttaen tuskaa itselleen jatkuvasti lisääntyvässä määrin. Kristityt haluavat saarnata helvetin tulesta, vaikka jatkuvasti heidän omien kaapujensa helmat tuossa kyseisessä tulessa palavatkin, tai jos liekit eivät vielä heidän kaapujaan hivele, ovat ainakin he vahvasti ajautumassa kohti sitä itse luomaansa kärsimysten liekkimerta, jonka henkinen tyhjiö ihmisen sieluun kehittää.

II

”Koko ihmiskunta oksentaa oman tuskan kiertonsa loputtoman turhuuden maan päälle, kuin sumuksi jossa he kulkevat syöden omaa sielullista oksennustaan, ikuisessa kehässä.

Meidän Mestarin palvelijoiden on kannettava totuuden liekistä sytytettyä soihtua ja puhdistettamme polkumme puhtaaksi.

Sillä polullemme, kirkkaalta taivaalta, loistaa aurinko, Jumalan silmä. Polttava, musta, tuhoava. Lämmin, valkoinen, luova. ”

Loputtoman spiraaliset säteet kannattelevat universumin rakennetta. Kuten edellisessä osassa kirjoitin, ykseysopin kaavalla voimme selvästi todeta että samanlaiset säteet kannattelevat myös syvää sisintämme, ja muodostavat koko olemassaolomme näkyvän ja näkymättömän Itsen.

Kuinka pitää puhtaana ja tasapainoisena tämä jokaiselle okkultismin tutkijalle – paremminkin eläjälle – tuttu kahden kolmion yhteen liitetty ihmisen kokonaisvaltainen yhtenäisyys. Tärkeintä on ehdottomasti puhdas ja voimakas pyrkimys omaan ihanteeseen. Absoluuttista täydellisyyttä emme voi ihmiselämässä tietenkään kokea, kuten ymmärrettävää on, mutta ideaalinamme tulisi aina ensisijaisesti olla siihen pyrkiminen, mitä voimme kyvyillämme saavuttaa. Ja se on paljon, jopa enemmän kuin voimakkainkaan maagikko voi itsekään näinä ihmiskehityksen aikoina käsittää.

Ihmisellä itsellään on avaimet todella tulla olennoksi ja energiapisteeksi jolla on äärettömän suuri voima vaikuttaa ympärillä olevaan maailmaan/maailmoihin – mutta ei ”tahdollaan”, vaan suoraan universaalin energian virratessa lävitseen: ilman ”tahtoa”. Sillä tekomme, vaikkemme ehkä itse sitä ymmärrä, vaikuttavat monessa eri ulottuvuudessa usealla tavalla ja tulevat aina vastaan joko menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. ⁴ Syvä arpi ihmisessä heijastuu hänen itsensä kautta myös muihin, ja varsinkin jos kyseessä on universaaliin energiakenttään ”imeytyneestä” henkilöstä, vaikuttavat hänen tekonsa ja ajatuksensa myös meihin kaikkiin muihin, jotka saman energian antavat lävitsensä virrata. Tämän takia onkin erittäin tärkeää oppia tuntemaan oma vaikutuksensa ympäristöön ja hallitsemaan niitä portteja jotka tuon virran saavat ulospäin virtaamaan, tai vaihtoehtoisesti niiden sisällä pysymään. Oikein kanavoidulla energialla useamman henkilön välillä on suuri hyöty, mutta jos antaudumme esimerkiksi tunteidemme vietäväksi ja päästämme niiden mukana taannuttavaa energiaa virtaamaan ympärillemme, on vaikutus tietenkin päinvastainen.

Tästä pääsemme tärkeään aiheeseen: veljeyteen. Veljeys on yhteyttä, todellista rakkautta, jotka ovat synonyymejä toisilleen, kuten tiedämme. Todellinen veljeys on niin voimakas suhde, ettei sellaista pysty särkemään tai muuttamaan mikään muutos tai mullistus maailmassa, tämän ollessa ITSE ykseyden ikuisen energian virtaa kahden tai useamman henkilön välillä. Tämänlaisella veljeydellä on vaikutus joka voidaan havaita jokaisella ihmisyyden tasolla, sen vaikuttaessa voimakkaasti niin näkyvällä kuin näkymättömälläkin osa-alueella (jotka tietysti ovat aina heijastuksia toisistaan). Tämänlaisella yhteydellä on suuri vaikutus, se antaa inspiraatiota suureen työhömme, ja heijastuu tietenkin myös jokapäiväiseen arkiseen elämäämme. Veljeydellä on myös vaaransa, jos yhteydestä tulee niin luja että Itsen energisen astian tulviessa, yhteyden toinen osapuoli saa omaan hengen astiaansa osan toisen ”ylikiehuneesta” energiasta. On ymmärrettävää että tämänkaltainen siirtyminen saattaa aiheuttaa taannuttavia energioita. Veljeys on hieno, loistava asia, mutta tietysti meidän on senkin energioiden suhteen pidettävä varamme ja tarkkailtava Itseämme. Todellisesta veljeydestä ei voi olla kuin erittäin suurta hyötyä työmme tekemisessä, kunhan osaamme suhtautua tämänkaltaiseen yhteyteen tarvittavalla hartaudella sekä vakavuudella.

Entä mistä saamme voimaa silloin, kun sitä ei tunnu omissa energiavaroissamme riittävän? Kun kaikki valo tuntuu kaikonneen, ja kun edes pimeys ei anna kauneutensa paljastua, kun kaikki on vain kuin yhtä harmaata merta silmäinkantamattomiin? Tällöinkin täytyy meidän nähdä kaiken merkitys. Vaikka tuntuisi kuin maailma painaisi Itseä aaltojensa pohjalle kohti epätoivon tuskia, eikö juuri niilläkin ole tärkeä tehtävänsä – hukuttamallakin, kiduttamallakin kuljettaa mukaansa ja jättää jälkeensä tilaa valolle joka tulee täyttämään tuon tyhjän tilan, jos kokelaalla todella on tahtoa ja halua tuon loiston vastaanottamiselle…? Tämä totuus tulee muistaa aina elämän pienemmissä ja suuremmissa ongelmatilanteissa, sillä sen avulla pystyy kokelas selviytymään isoistakin menetyksistä. Ja mikä voikaan olla niin suuri menetys, ettemme sitä pystyisi kestämään, sillä olemmehan kuitenkin tälle polullemme astuessamme tienneet että se on osittain kylmä, kivulias, tuulinen ja myös yksinäinen. Toisiin ihmisiin meillä on ymmärrettävästi syviä välejä ja yhteyksiä, mutta ne eivät ikinä tulisi olla sellaisia, että tällaisen yhteyden rikkoutuessa annamme myös itsemme täysin pirstaloitua.

Meidän, jotka tunnustamme herraksemme Saatanan ja olemme myös vasemmalle polulle toisella jalallamme astuneet, tulee myös ymmärtämää kaiken sen tuhon ja kärsimyksen tarpeellisuus myös käytännön tasolla ja ympärillämme olevissa ihmisissä. Energian spiraalinen kierto tulee meidän jokaisen ”pintatason muurimme” hajottamaan samsaran kierteessä uudelleen ja uudelleen ennen kuin valaistuksen koemme. Säilyttäessämme itsessämme sekä lämmön että kylmyyden osaamme siltojen murskaantuessa rakentaa niiden raunioille uuden puhtaan kulkureitin. Muistakaamme, että jokaisella on sisällään avaimet tähtiin, kaikki vain eivät osaa – eivät halua! – niitä itsestään kaivertaa. Totuuden kylmyys ja kuumuus on vain liikaa fyysiseen kaikkeuteensa turtuneille nyky-ihmisille. Sen ensimmäisenä näkyvä hirveys on liikaa näille tietämättömille, jotta ne voisivat totuuden naamion takaa löytää kaikkein kauneimman. Se että kaikki heidän tekonsa vaikuttavat heihin itseensä ja kaikkeen ympärillään, ja että tämä seikka on niin äärettömän selvästi esillä eivätkä he sitä silti sisäistä, on suurin vääryys jonka ihmiset itsellensä tekevät. Meidän ei silti koskaan tule sylkeä heitä päin, vaan kääntää katseemme kohti taivasta (Jumalaa) ja syvyyttä (Itseä) ja näin myös rohkaista heikoilla perustuksilla hortoilevia lähimmäisiämme. Vielä tulee aika jolloin oikeamielisen työmme hedelmät ovat selvästi nähtävissä.

FINIS