Valoa Tielle

Kirjoittanut Mabel Collins

© Fra Nefastos 2005
[Tämä käännös ja kommentaari Mabel Collinsin teokseen Valoa tielle on julkaistu Hiljaisuuden
äänen kommentaarin alkuperäisissä laitoksissa 2005 ja 2007, yhdessä Apocrypha Luciferasta
nyttemmin löytyvän kirjoituksen Negatiivisten tunteiden merkitys henkisessä kehityksessä kanssa.]

Ensimmäinen Osa

Nämä säännöt on kirjoitettu kaikille oppilaille: Paina ne mieleesi.

Ennen kuin silmät voivat nähdä on niiden menetettävä kyyneltymiskykynsä. Ennen kuin korvat voivat kuulla on niiden menetettävä herkkyytensä. Ennen kuin ääni voi puhua Mestarien läheisyydessä on sen täytynyt menettää haavoittamisvoimansa. Ennen kuin sielu voi seistä Mestarien läheisyydessä on sen jalat sydänveressä pestävä.

I. Tapa kunnianhimo.

II. Tapa elämänhalu.

III. Tapa mukavuuden toive.

IV. Työskentele kuten työskentelevät ne jotka ovat kunnianhimoisia. Kunnioita elämää kuten ne jotka sitä kaipaavat. Ole onnellinen kuten ne jotka elävät onnellisuuden tähden.

Etsi sydämestä pahan juuri ja hävitä se. Se elää yhtä hedelmällisenä antaumuksellisen oppilaan kuin pyyteellisenkin ihmisen sydämessä. Vain vahvat voivat sen tappaa. Heikkojen on odotettava sen kasvua, sen täyttymistä, sen kuolemaa. Ja se on kasvi joka elää ja kasvaa halki aikakausien. Se kukkii kun ihminen on kartuttanut itseensä lukemattomia elämiä. Hänen, joka voiman tielle astua tahtoo, on revittävä tämä juuri pois sydämestään. Silloin sydän vuotaa verta, ja ihmisen koko elämä näyttää hajonneen tyystin. Tämä koettelemus on kestettävä. Se voi tulla vastaan elämän tielle johtavien pelottavien tikkaiden ensiaskelmalla; tai voi olla, ettei se tule vastaan ennen viimeistä. Vaan muista, Oi oppilas, että se on kestettävä, ja kerää sielusi voimat tähän tehtävään. Älä elä nykyhetkessä äläkä tulevassa, vaan ikuisessa. Tämä jättiläismäinen rikkaruoho ei voi kukkia siellä: tuo olemassaolon tahra tulee pyyhityksi pois yksin iki-ajatuksen ilmapiirissäkin.

V. Tapa kaikki erillisyyden tunne.

VI. Tapa aistimusten kaipuu.

VII. Tapa kasvamisen nälkä.

VIII. Seiso silti yksin ja erilläsi, sillä ei mikään mikä on ruumiillinen, ei mikään mikä on tietoinen erillisyydestä, ei mikään mikä on erillään ikuisuudesta voi sinua auttaa. Opi aistimisesta ja tarkkaile sitä, koska vain siten voit saavuttaa itsetuntemuksen asteen ja asettaa jalkasi tikkaiden ensimmäiselle askelmalle.

Kasva kuten kukka kasvaa, tiedostamatta, mutta kaivaten innokkaasti sielunsa avautumista. Näin tulee sinun kiiruhtaa eteenpäin avataksesi sielusi ikuiselle. Mutta ikuisen on vedettävä esiin voimasi ja kauneutesi, ei kasvamisen halu. Sillä toisessa tapauksessa kehityt puhtauden loistavuuteen, toisessa sinut kovettaa intohimosi persoonalliseen kasvuun.

IX. Halaja ainoastaan sitä mikä on sisässäsi.

X. Halaja ainoastaan sitä mikä on sinua loitompana.

XI. Halaja ainoastaan sitä mikä on saavuttamatonta.

XII. Sillä sinussa on maailman valo – ainoa, joka voi Tietäsi valaista. Jos et kykene havaitsemaan sitä sisälläsi on hyödytöntä etsiä sitä muualta. Se on sinua loitompana, sillä sen tavoittaessasi olet menettänyt itsesi. Se on saavuttamaton, sillä se näyttää vetäytyvän ikuisesti. Valoon tulet astumaan, mutta liekkiin et milloinkaan koske.

XIII. Halaja palavasti voimaa.

XIV. Halaja hartaasti rauhaa.

XV. Halaja omaisuutta ylitse kaiken.

XVI. Mutta tuon omaisuuden on kuuluttava vain puhtaalle sielulle ja oltava samalla tavoin kaikkien puhtaiden sielujen omaisuutta, ja siten sen on oltava yhdeksi tehdyn kokonaisuuden erikoislaatuista omaisuutta. Tavoittele sellaista omaisuutta jota puhdas sielu voi pitää hallussaan, jotta kartuttaisit vaurautta sille yhtyneelle elämän hengelle joka on ainoa todellinen itsesi. Rauha jota sinun tulee kaivata on sitä pyhää rauhaa jota mikään ei voi häiritä, ja jossa sielu kasvaa niin kuin pyhä kukka tyynessä laguunissa. Ja se voima jota oppilaan tulee himoita on sellaista, joka tekee hänet mitättömäksi ihmisten silmissä.

XVII. Etsi tietä.

XVIII. Etsi tietä perääntymällä sisäänpäin.

XIX. Etsi tietä etenemällä rohkeasti ulospäin.

XX. Älä etsi sitä miltään erilliseltä polulta. Kullekin luonteenlaadulle on olemassa polku joka näyttää kaikkein haluttavimmalta. Mutta tie ei ole löydettävissä yksin antaumuksella, yksin uskonnollisella mietiskelyllä, kiihkeällä pyrinnöllä, uhrautuvalla työllä, huolellisella elämän tarkastelulla. Mikään näistä ei yksinään voi viedä oppilasta eteenpäin enempää kuin yhden askeleen. Kaikki askeleet ovat välttämättömiä tikkaiden valmistamiseksi. Inhimilliset paheet tulevat tikkaiden askelmiksi yksi toisensa jälkeen, kun niiden yli astutaan. Inhimilliset hyveet ovat todellakin askelmia, välttämättömiä – niitä ilman ei saata edetä. Kuitenkin, vaikka ne luovat miellyttävän ilmapiirin ja onnellisen tulevaisuuden, ovat ne yksin ollessaan käyttökelvottomia. Tielle astumista kaipaavan on käytettävä viisaasti koko ihmisluontoa. Jokainen ihminen on itselleen ehdottomasti tie, totuus ja elämä. Mutta näin ainoastaan silloin, kun hän käy tiukasti kiinni koko yksilöllisyyteensä ja herätetyn henkisen tahtonsa voimalla ymmärtää, ettei tämä yksilöllisyys ole hän itse vaan jotain, mitä hän on tuskalla omaan käyttöönsä luonut; jonka avulla hänen on tarkoitus hitaasti ymmärrykseen kasvaessaan tavoittaa elämä yksilöllisyyden takana. Kun hän tietää, että tämän vuoksi on olemassa hänen ihmeellinen, monimutkainen, erillinen elämänsä, niin silloin, ja todellakin vasta silloin, on hän tiellä.

Etsi sitä koettelemalla kaikkea kokemusta, hyväksikäyttäen aisteja ymmärtääksesi yksilöllisyyden kasvun merkityksen, ja kauneuden ja hämmentävyyden niissä muissa jumaluuden kaistaleissa jotka kanssasi rinta rinnan kamppailevat, muodostaen rodun johon kuulut. Etsi sitä opiskelemalla olemassaolon lakeja, luonnon lakeja, yliluonnollisia lakeja; ja etsi sitä sielun perusteellisella antaumuksella sille himmeälle tähdelle joka sisässä palaa. Vakaasti, kun odotat ja palvot, sen valo tulee kasvamaan voimakkaammaksi. Silloin voit tietää, että olet löytänyt tien alun. Ja kun tulet sen päähän, sen valo tulee äkisti loputtomaksi valoksi.

Etsi puhkeavaa kukkaa hiljaisuudessa joka myrskyä seuraa: älä ennen sitä.

Se tulee kasvamaan, se tulee varttumaan, se tulee haarautumaan ja tekemään lehtiä ja nuppuja kun myrsky yhä jatkuu, kun taistelu kestää. Mutta ennen kuin koko inhimillinen persoonallisuus on sulatettu ja sulautettu – ennen kuin sen luonut jumaluuden kaistale pitää sitä vain vakavan kokeen ja kokemuksen välikappaleena – ennen kuin koko luonto on alistunut ja tullut korkeamman itsensä palvelijaksi, ei kukka voi aueta. Silloin seuraa tyyneys, jollainen trooppisissa maissa seuraa raskasta sadetta; silloin Luonto työskentelee silminnähtävällä nopeudella. Sellainen tyyneys tulee kiusatulle hengelle. Ja syvässä hiljaisuudessa seuraa mystinen tapahtuma joka todistaa, että tie on löydetty. Kutsu sitä sen tullessa lähettilääksi ilman olemusta tai sielun avautuneeksi kukaksi. Sitä ei voida kuvata millään metaforalla. Mutta sitä voidaan tunnustella, etsiä ja kaivata myrskyn raivotessakin. Hiljaisuus voi kestää hetken ajan, tai se voi kestää tuhat vuotta. Mutta se tulee päättymään. Sen voiman kannat kuitenkin mukanasi. Uudelleen ja uudelleen on taistelu taisteltava ja voitettava. Vain väliin jäävän ajan voi Luonto vaieta.

Nämä yllä esitetyt ovat ensimmäiset käskyt jotka Oppimisen Salin seinille on kirjoitettu. Ne jotka pyytävät, tulevat saamaan. Ne jotka halajavat lukea, saavat lukea. Ne jotka halajavat oppia, saavat oppia.

Rauha kanssanne.

Toinen Osa

Hiljaisuudesta, joka on rauha, kaikuu esiin ääni. Se sanoo: Vielä ei ole kylliksi tehty – niitettyäsi tulee sinun kylvää. Ja tietäen, että tämä ääni on hiljaisuus itse, sinä tottelet.

Sinä joka olet nyt oppilas ja osaat seistä, osaat kuulla, osaat nähdä, osaat puhua; joka olet voittanut pyyteen ja saavuttanut itsetuntemuksen; joka olet nähnyt sielusi kukassaan ja tunnistanut sen, ja kuullut hiljaisuuden äänen – käy Oppimisen Saliin ja lue, mitä siellä on sinua varten kirjoitettuna.

I. Seiso erilläsi tulevassa taistelussa; vaikka taistelet, älä ole soturi.

II. Etsi soturia, anna hänen taistella sinussa.

III. Ota hänen käskynsä taistelua varten ja tottele häntä.

IV. Tottele häntä, ei niin kuin hän olisi komentajasi, vaan niin kuin hän olisi sinä itse ja hänen puhutut sanansa olisivat salaisten toiveidesi ilmaisu; sillä hän on sinä itse, ja kuitenkin loputtomasti viisaampi ja voimakkaampi kuin sinä itse. Etsi häntä, tai muutoin kuumeisessa ja kiireisessä taistelussa saatat kulkea hänen ohitseen; eikä hän tunne sinua, ellet sinä ensin häntä tunnista. Jos huutosi tapaa hänen kuuntelevan korvansa, silloin hän tulee taistelemaan sinussa ja täyttää tylyn tyhjyyden sisälläsi. Ja jos näin käy, voit käydä läpi taistelun viileänä ja väsymättömänä, seisten syrjässä ja antaen hänen taistella puolestasi. Silloin on sinulle mahdotonta iskeä kertaakaan harhaan. Mutta ellet häntä etsi, jos kuljet hänen ohitseen, ei sinulle ole turvaa. Aivosi hämmentyvät, sydämesi käy epävarmaksi, ja taistelukentän pölystä näkemyksesi ja aistisi pettävät, etkä osaa erottaa ystäviäsi vihollisista. Hän on sinä itse, mutta sinä olet rajallinen ja kykenevä erehtymään. Hän on ikuinen ja vakaa. Hän on ikuinen totuus. Kun hän on kerran käynyt sinuun ja tullut soturiksi, ei hän enää koskaan sinua kokonaan hylkää, ja suuren rauhan päivänä hän tulee yhdeksi kanssasi.

V. Kuuntele elämän laulua.

VI. Talleta mieleesi sävel, jonka kuulet.

VII. Opi siitä sopusoinnun läksy.

VIII. Voit seistä pystyssä nyt, lujana kuin kivi pauhun keskellä, totellen soturia joka on kuninkaasi ja sinä itse. Välittämättä taistelussa muusta kuin hänen tahtonsa toteuttamisesta, välittämättä enää lopputuloksesta, sillä ainoastaan yksi asia on merkityksekäs – että soturi voittaa, ja sinä tiedät, että hän ei voi hävitä. Seisten näin, rauhallisena ja valveilla, käytä kuuloa jonka olet saavuttanut kivulla ja kivun hävittämisellä. Vain osia suuresta soitosta tulee korviisi kun vielä olet ihminen. Mutta jos kuuntelet sitä, muista se uskollisesti niin, ettei mikään sinua kohdannut katoa, ja koeta oppia siitä sinua ympäröivän mysteerion merkitys. Ajastaan et tarvitse opettajaa. Sillä kuten yksilöllä on ääni, niin on myös sillä jossa yksilö on. Elämä itse puhuu eikä koskaan vaikene. Ja sen ääni ei ole itkua, kuten kuuroudessasi saatat luulla: se on laulua. Opi siitä että olet osa sopusointua; opi siitä tottelemaan harmonian lakeja.

IX. Tarkkaile vakavasti ja kunnioituksella kaikkea sinua ympäröivää elämää.

X. Opi katsomaan älykkäästi ihmisten sydämiin.

XI. Tarkkaile kaikkein vakavimmin omaa sydäntäsi.

XII. Sillä oman sydämesi läpi tulee valo joka voi valaista elämän ja tehdä sen kirkkaaksi silmillesi.

Opiskele ihmissydämiä jotta tietäisit mikä on maailma jossa elät ja josta tulet olemaan osallinen. Tarkkaile alati muuttuvaa ja liikehtivää elämää joka sinua ympäröi, sillä se on muotoiltu ihmissydämin; ja kun ymmärrät niiden rakenteen ja merkitykseen, tulet asteittain kykeneväksi lukemaan elämän sanaa laajemmin.

XIII. Puhe saapuu vain tiedon kanssa. Saavuta tieto, niin tulet saavuttamaan puheen.

XIV. Saavutettuasi sisäisten aistinten käytön, voitettuasi ulompien aistien pyyteet, voitettuasi yksilöllisen sielun pyyteet, saavutettuasi tiedon – valmistaudu nyt, Oi oppilas, todella astumaan tielle. Tie on löydetty: valmistaudu kulkemaan sitä.

XV. Tiedustele maalta, ilmalta ja vedeltä niitä salaisuuksia joita ne sinua varten säilyttävät. Sisäisten aistiesi kehitys mahdollistaa sinut tähän.

XVI. Tiedustele maan pyhiltä salaisuuksia joita he sinua varten säilyttävät. Ulkoisten aistiesi pyyteiden voittaminen oikeuttaa sinut tähän.

XVII. Tiedustele sisimmältä, ainoalta, lopullista salaisuutta jota se sinua varten säilyttää halki aikakausien.

Suuri ja hankala voitto, yksilöllisen sielun pyyteiden voittaminen, on aikakausien työtä; älä siis odota saavuttavasi sen palkintoa ennen kuin aikakausien kokemus on kerätty. Kun tämän seitsemännentoista säännön oppimisen aika on saavutettu, on ihminen ihmistä suuremmaksi tulemisen kynnyksellä.

XVIII. Saavuttamasi tieto on sinun vain koska sielusi on tullut yhdeksi kaikkien puhtaiden sielujen ja sisimmäisen kanssa. Sen on sinulle Korkein ansaitusti myöntänyt. Petä se, käytä väärin tietoasi tai jätä se huomiotta, niin vielä nytkin on sinun mahdollista langeta korkeasta asemasta jonka olet saavuttanut. Mahtavat lankeavat takaisin jopa kynnykseltäkin, kyvyttöminä kestämään velvollisuutensa taakkaa, kykenemättöminä jatkamaan eteenpäin. Varro siis aina tätä hetkeä ihmetyksellä ja vavistuksella, ja ole valmiina taisteluun.

XIX. Kirjoitettu on, ettei jumaluuden kynnyksellä olevalle voi lakia rajata, ettei häntä varten ole mitään opasta. Kuitenkin oppilasta valaisemaan voidaan viimeistä kamppailua täten kuvata:

Pidä kiinni siitä joka on vailla niin substanssia kuin olemassaoloakin.

XX. Kuuntele ainoastaan sitä ääntä joka on äänetön.

XXI. Katso vain siihen joka on näkymätön niin sisäisille kuin ulkoisillekin aisteille.

Rauha kanssanne.

Valoa Tielle.

Kommentaari.

Edellä esitetty kirjoitus, Valoa Tielle, on Hiljaisuuden Äänen tavoin teosofisen mystiikan pääteoksia. Lukija huomaa helposti, että nämä molemmat edustavat samaa traditiota, samaa ajatusmallia, käyttävät samaa terminologiaa ja puhuvat samoista asioista; niinpä on mielestäni luontevaa käsitellä niitä yhdessä. Vain tiettyihin puoliin on viitattu, nim. niihin jotka itse olen omassa elämässäni kokenut tällaista selitystä kaipaaviksi. Hyvin eriluonteinen ihminen tietysti kiinnittänee huomiota aivan erityyppisiin kohtiin, ja hänelle pulmalliset kohdat voivat olla joitain, joihin tässä ei laisinkaan viitata. Mutta kuten sanottua, tämä kirjoitus onkin pikemmin kannustus omaan opiskeluun kuin valmis koodiavain alkutekstin tulkitsemiseksi. Tulkinta seuraa pyrintöä, tarvetta, ja käsitteellisesti älyllinen esitys voi olla vain pieni peilaus laajoja asiakokonaisuuksia käsittelevän asian tietyistä olemuspuolista.

Tämän vuoksi suosittelisinkin, ettei lukija ensimmäiseksi kääntäisi huomiotaan esittämiini tekstin tulkintoihin jonkinlaisena tekstin oleellisena osana, jota ne eivät ole. Sen sijaan ehdottaisin, että tekstit luettaisiin dialogina; alkuperäisen kirjoituksen, omien näkemysteni sekä lukijan mielipiteiden keskusteluna. Tämäntyyppisen tekstin oppikirjatyyliin omaksuminen olisi varmasti enemmän haitallista kuin hyödyllistä, minkä lisäksi se kommentaarien yleisen ongelman mukaisesti olisi myös varsin kuivaa omaksuttavaa. Harkitkaamme sen sijaan näitä asioita yhdessä, lukijani, ilman kiirettä, älyllistämättä, vailla sokeaa uskoa; hiljaisessa keskustelussa ja pohdinnassa, jotka vakavasti huomion kohteeseen kiinnittyen ja rehellisesti käsiteltyinä ovat itsessään täydellinen harjoitus salaisella tiellä kulkemiseen.

ENSIMMÄINEN OSA

* * *

Nämä säännöt on kirjoitettu kaikille oppilaille: Paina ne mieleesi.

Toisin sanoen, muodossa tai toisessa nämä samaiset ohjeet on sovellettavissa jokaiseen esoteristiin ja okkultismin mysteerien kokelaaseen. ”Mieleen painaminen” tarkoittaa luonnollisesti – ei mekaanista muistamiseen pakottautumista, vaan – koko olemukseen elämyksellisesti koettua osallistumista. Mutta tästä aiheesta lienee jo riittävästi puhuttu.

* * *

Ennen kuin silmät voivat nähdä on niiden menetettävä kyyneltymiskykynsä.

Kaikki itsesääli, kaikki sellainen sääli jopa muitakin kohtaan, joka saa pyrkijän tuntemaan lohduttomuutta tai tuskaa olemassaolon laeista, estää häntä – ei mielivaltaisesti, vaan herkempien luonnonlakien käytäntöön soveltumisen tähden – saavuttamasta ”hyväksytyn oppilaan” asemaa. Tämä on huomattava kohta, mutta siitä ei pidä vetää vääriä johtopäätöksiä: surun ja kuolettamisen vaiheen yli ei voida astua, eikä tätä pidä yrittää. Tämä Saturnuksen tie on ns. puhdistuksen tie, ja sen aikana ”kyyneleet” ovat puhdistavia. Mutta tämä vaihe tulee päättymään luonnollisesti, kun sen oma sisäinen prosessi on saatettu loppuun. Hätäilemällä tämä työ vain pitkittyy; ja työn kauneuden näkevä ei pyrkisikään etenemään juoksemalla polkuja, joissa kävelemälläkin riittää kylliksi raskautta. Tien jokaisella osalla on oma totuutensa – tai paremmin sanoen, oma tapansa esittää aspekti ainoasta Totuudesta.

* * *

Ennen kuin korvat voivat kuulla on niiden menetettävä herkkyytensä.

Kuten näkemys, niin myös harmoniaa erottava aisti eli sielullinen kuulo on puhdistettava kaoottiseen aineeseen sitovista vaikutteistaan. Herkkyys suhteessa alempana olevaan on ensin saavutettava, sitten uhrattava henkisemmän vastineensa syntymisen mahdollistamiseksi. Lukija epäilemättä huomaa, että nämä kohdat – kuten tulevatkin – ovat suoranaisesti samaa opetusta kuin Hiljaisuuden Äänen katkelmassa aiempana, paikoitellen melkeinpä samoin sanoinkin esitettyjä.

* * *

Ennen kuin ääni voi puhua Mestarien läheisyydessä on sen täytynyt menettää haavoittamisvoimansa.

Ääni liittyy järjen ominaisuuteen, ja on todella se ”kaksiteräinen miekka”, (ks. Ilm. 1:16) jonka virheetön käyttö edellyttää suurta huolellisuutta, syyn ja seurauksen lakien esteetöntä ja jokahetkistä tarkkaamista. Niin kauan kuin valhe eri muodoissaan voi millään tavoin sitoutua etsijän elämään, ei hän voi saavuttaa; siinä määrin kuin hän itse on sokaistussa tilassa, hän sokaisee muita, ja mitä enemmässä määrin hän on antanut epätarkkuuden vahingoittaa jaottavan älynsä toimintaa, sitä enemmän hän itse tulee ”miekan” vahingoittamaksi sielullisesti. Täydellisyys on paljon vaadittu, mutta täydellinen antaumus totuuden pyrkimykselle on pyrkijälle mahdollinen edellytys. Kun tämä pyrkimys asteittain toteutuu, hän saa huomata että ”äänen haavoittamiskyky” yhä vähenee, suorassa suhteessa siihen kuinka hän itse on oppinut erottamaan totuuden siihen sitoutuneesta valheesta, tahallisesta tai tahattomasta.

* * *

Ennen kuin sielu voi seistä Mestarien läheisyydessä on sen jalat sydänveressä pestävä.

Vertaa tätä siihen, mitä jäljempänä sanotaan ”sydämen verta vuotavasta haavasta”, kun ”pahan juuri” on siitä revitty. Pyrkijän on saavutettava omantunnon puhtaus. Ennen kuin hän on itse vapaaehtoisesti kärsinyt, antanut uhriksi ”sen minkä tulee tuhoutua” ja erottanut vain ytimellisen totuuden ulkoisesta, hän pysyy mayan tahraamana ja kuuluu sen vallan alaisuuteen. ”Meidän on pistettävä miekka omaan sydämeemme.” – Tämä on aidosti kristillinen ja yhtä aidosti pakanallinen uhri totuudelle, tuolle ehdottomalle ja armottomalle Jumalalle, joka on palvojalleen yhtä lailla ahmiva Moolok kuin ”laupeuden ja tiedon äiti”.

* * *

I. Tapa kunnianhimo.

Se, mikä meitä viehättää voimassa ja tiedossa suuntaan, joka saa puhtaan pyrinnön kieroutumaan kunnianhimoksi, on jälleen itsessään kaunista – mutta korruptoituu maan valtojen kosketuksesta täksi separatismin kuivaksi kukkaseksi. Totuus ei kuole; hylätessämme pyrinnön omakohtaisesta ylentämisestä teemme ylevöitymisen mahdolliseksi. Tämä paradoksi näkyy okkultistin kehityksessä Tien kaikissa vaiheissa. Vaatii kuitenkin tarkkaa harkintaa ja ponnistusta pitää oikea kasvun ambitio yhtä voimakkaana silloinkin kun siitä tulee kitketyksi tuo hävettävä ja ikävä halu saada osakseen kiitosta ja ihailua. Lapsisielut ovat persoja imartelulle ja kunnianosoituksille, mutta tätä maailmallista peliä sivusta seuraava näkee helposti tuonkaltaisen hyväilyntarpeen lapsekkuuden. Ei sikäli, etteikö ihminen – niin kauan kuin hän on todella inhimillinen – tarvitsisi osakseen tulevaa tervettä kunnioitusta; ellei hän saa sitä osakseen lainkaan, syntyy kompensoivia psyykkisiä ongelmia. Mutta nämä terveet kasvun ja voiman ambitiot eivät saa juurtua persoonakeskeisen ajattelun pohjalle, mikä merkitsisi väistämättä prosessin epäonnistumista ja pitkäkestoisia haitallisia vaikutuksia.

* * *

II. Tapa elämänhalu.

Nimittäin jonkin määrätynlaisen elämisen halu. Elämä itsessään on ikuinen, kuten todettua. Mikäli ihmisen luontainen halu osallistua ilmennysten maailmaan tapetaan väkivalloin, tapahtuu vain normaali polarisaatiovaihdos: seuraa voimakas kuolemanvietin aktivoituminen, ja magneettisen sidoksen ongelma jatkuu identtisenä toisella nimellä, nyt toisessa ääripäässään. Tämän lauseen sisäinen idea on kehotuksessa saada pyrkijä luopumaan halustaan jatkaa siihenastisen kaltaista elämää tai sellaista, joka toimii yhä sen luomien psykologisten sidosten pohjalta. Koko elämisen, maailmaan osallistumisen tavan on koettava drastinen ja kokonaisvaltainen mullistus.

* * *

III. Tapa mukavuuden toive.

Kuitenkin meidän on huomattava tässäkin, ettemme mene myöskään toiseen äärimmäisyyteen, joka on yhtä huono ja pelkkää peilausta ensimmäisestä virheestä. Päätelmä ”minun on opittava kärsimään mitä tahansa tuskaa, jotta pääsisin eroon mukavuudenhalusta” on fakiirien erheellinen maailmankatsomus, hyvin yksisilmäinen ja tietämätön ihmisen syvemmistä psykologisista kerroksista. Mieli ei ole huijattavissa yksinkertaisella pakottamisella, sillä ei sen aiempikaan ohjelmointi perustu mielivaltaisille ja kehnoille, vaan aivan oikeille ja ymmärrettäville toimintakehotteille. ”Tapa mukavuuden halu” on siis luettava kehotuksena sanoutua irti mukavuuden tarpeesta elämän suunnannäyttäjänä, ei periaatteellisesti. Koko mukavuuden idea on kokonaan poistettava käsitteistöstämme. Oppilaan on tehtävä se, mikä on oikein; se, onko tämä ”miellyttävää” aistimille vaiko ei, on toisarvoista. Ei kipu eikä mielihyvä ole muuta kuin mekaaninen vaikutus, eikä meidän siten ole tarpeen kohdistaa huomiotamme niiden välttämiseen sen enempää kuin saavuttamiseenkaan.

* * *

IV. Työskentele kuten työskentelevät ne jotka ovat kunnianhimoisia.

Vaikka vanha ambitio työn tekemiseen siitä seuraavan kunnian tähden on menetetty, ei tämä saa johtaa vähäisempään energian käyttöön työn suorittamisen suhteen. Tällainen vaara luonnollisesti on, kuten helposti näemme tietyntyyppisen uskonnollissävytteisen luonteenlaadun omaavien ihmisten keskuudessa. Totaalinen omistautuminen aatteelle on välttämätöntä, ja kun tämä ehto toteutetaan viisaasti, energia kanavoituu työhön aina kokonaisvaltaisesti ja oikein.

* * *

Kunnioita elämää kuten ne jotka sitä kaipaavat.

Tämä tarkoittaa sekä omaa elämäämme että jokaisen muun olennon elämää, jotka kaikki ovat yksi ja sama kaikkiallinen Elämä, tai pikemminkin olemassaolo, olemus, kokonaisuuden energia, sillä elämä ja kuolema ovat vaihdettavissa olevia käsitteitä. Meidän on ymmärrettävä, että elämällä (jatkan tästä lähtien sanan käyttämistä tässä laajimmassa merkityksessä) on oma lakinsa, joka sulkee sisäänsä kaiken, ja oma merkityksensä – ja että nämä kaksi ovat yhtä, punoutuneina kaiken ilmennyksen ja jopa ilmentymättömän hengen olemukseen. Tämän vuoksi se halveksunta, jota koemme omaa liiaksi rajoittunutta elämäämme kohtaan – sitä näennäistä ja valheellista elämää kohtaan jota ihmiskunta on tottunut epäjumalanaan kumartamaan – ei kosketa, emmekä saa erehtyä luulemaan, että se koskettaisi todellista elämää; ja lopulta, koska tämä mysteeri pitää sisällään koko ilmennyksen laajan spektrin, on jokainen elämä yhtä lailla sen salaisuuden läpäisemä, ja omalla tavallaan on meidän sitä kunnioitettava. Luonnollisesti on eri asia, tajuaako jokin olento kuinka täydellisesti osallistumisensa itse kiteyttämiensä elämän voimien salaisuuksiin, eikä meidän tule kunnioittaa ihmistekoisia käsityksiä elämästä vaan ainoastaan tuota elämän jumalallisen hengen absoluutin mysteeriä. Tässä tarvitaan erottamiskykyä; että välttäisimme liiallisen ja tehokasta toimintaa estävän, hengen flegmaattisuuteen johtavan toleranssin toista äärimmäisyyttä ja toisaalta liiallista fanatismia tietyn totuuden säteen ilmentämisestä, mikä merkitsisi väkivaltaa muiden totuuksia kohtaan.

* * *

Ole onnellinen kuten ne jotka elävät onnellisuuden tähden.

Onnellisuus on tajunnan virittymistä harmoniaan, ja tämä harmoniaan virittäytyminen on välttämätöntä kasvulle. Huomatkaa, että onnellisuus tässä ei merkitse iloa tai tyytymistä, ei nautintoa eikä yleensäkään ajallista tunnetta, vaan keskittymistä siihen, jossa ainoastaan todellinen onnellisuus asuu – siihen syvyyteen, joka ei ole täysin nimettävissä. Jos epätoivon ”synti” hallitsee ihmistä, hän tulee kyvyttömäksi kasvamaan ja toimimaan. Tietenkin voimme ymmärtää, että tämä epätoivo voi olla erinomainen hengellinen kannustin kuten sen polaarinen vastine ylpeyskin. Nämä ovat sellaisia psykologisia tikaspuita, jotka joko pidättävät tai auttavat meitä matkallamme, riippuen siitä jäämmekö niiden orjuuttamiksi, vai käytämmekö niiden olennaista energiaa kehittävällä tavalla. Pyrkijä ei vielä voi olla sellainen kuin miksi hän tahtoo kasvaa; tämä on selvä asia – muutoin hän ei olisi pyrkijä, vaan saavuttanut. Tämä ei saa estää onnellisuutta, ts. sielun sisäisen harmonian toteutumista, vaikka se luonnollisesti estää ulkoisen (pyrinnön ja ulkoisen maailman) keskinäisen harmonian toteutumisen. Oppilas, joka ei osaa olla onnellinen, käy liian katkeraksi ja menettää voimansa. Alkemiallinen prosessi kerää sakkaa, joka on osattava käsitellä ja tehdä osaksi Työtä.

* * *

Etsi sydämestä pahan juuri ja hävitä se.

Tämä ”pahan juuri” tai ”pahan alkulähde” (source) on henkiseen elämään kannustavan pyrkimyksen kulloinenkin negatiivinen polariteetti. Se ei ole paha missään absoluuttisessa merkityksessä, vaan kulloisenkin yksilön toiminnan rajoituksen antavana magneettisena voimana. Tämä voima, joka on energian vuotaminen kasvamisesta supistumiseen, on hävitettävä laajempien mahdollisuuksien saavuttamiseksi; mutta tämä hävitystyö on vapaaehtoinen uhrautuminen aatteelle ja merkitykselle – ei enempää eikä vähempää. Jos koemme sen olevan taistelua jotain puolittain tai kokonaan ulkoista vastaan, kovetumme ja tulemme yksisilmäisiksi, henkisesti rampautuneiksi vastustajiksi itsellemme. Vain sikäli kun ymmärrämme että tuo juuri, ”minä”, ja merkitys jolle nämä molemmat uhrataan ovat aina yksi ainoa olemus, ja että ”paheen” kiinnostavuus johtuu sen peilaamasta merkityksen olennaisesta totuudesta, joka siis on tavoitettavissa ilman osallisuutta tuohon ”pahaan” – niin, vain siinä määrin voidaan puhua todellisesta saavuttamisesta.

* * *

Se elää yhtä hedelmällisenä antaumuksellisen oppilaan kuin pyyteellisenkin ihmisen sydämessä. Vain vahvat voivat sen tappaa.

Vaikka tämän juuren varsinaiset kukinnot eivät aina näkyisikään, on sen olemus jokaisessa pyrkijässä. ”Vahva” merkitsee tässä sellaista, joka on niin kiinteä ja henkisen totuuden läpäisemä, ettei erehtyminen syistä ja seurauksista – arkkityypeistä ja heijastumista – ole enää hänelle mahdollinen. Teksti olisi houkuttelevan helposti tulkittavissa antamaan oikeutuksensa psyykkiselle väkivallalle, mutta tätä ei pidä tehdä. Vahvuus jolla on perustansa yksipuoleisuudessa on todellista hengen köyhyyttä.

* * *

Heikkojen on odotettava sen kasvua, sen täyttymistä, sen kuolemaa.

Odotettava nk. synnin muuttumista ensin kiehtovaksi, sitten välttämättömäksi ja lopulta tutuksi, rasittavaksi, ahdistavaksi. Tämä on olemassaolon luonnollinen kierto, joka likeisyydessään elämän (rajatummassa merkityksessä) lakeihin tekee sen niin nöyryyttäväksi laajempia mahdollisuuksia ja nopeampaa sielullista rytmiä toteuttavalle pyrkijälle.

* * *

Ja se on kasvi joka elää ja kasvaa halki aikakausien. Se kukkii kun ihminen on kartuttanut itseensä lukemattomia elämiä.

Tämä pahan kukka on lopulta se sama ”kukka, joka ei koskaan avaudu”, johon olen viitannut Fosforoksessa. Se on ihmispersoonallisuuden avautuminen täyteen voimaansa, uudeksi auringoksi, joka kiehtoo hänen olemuksensa energiat seuraamaan tämän uuden – verrattain tosin käsittämättömän vähäisen, mutta niille loistavan – auringon magneettisia ratoja ainoina totuuksina. Toinen polariteetti on ihmisen ”minä”; toinen on hänen ”Itsensä”. Nämä ovat ne kaksi, joista ”molemmille ei ole tilaa.” Tietenkin, minuuden olemus ei häviä; mutta sen rajoitetun keskihakuisuuden on annettava tilaa voimakkaamman keskuksen keskihakuisuudelle, niin sanotusti. Tällöin tietoisuudesta tulee välittäjä ja tajunnan konsentraatio siirtyy keskipisteeseen. Ellei tätä tajuisuuden adaptaatiota ”henkiseen aurinkoon” ole tehty, tajunta tulee rappeutumaan ja katoamaan asteittain niin kauan, kuin se pitäytyy ainoastaan omassa rajallisessa minuudessaan viimeisen totuuden sanan haltijana. Tämä prosessi ”itsestä ei-itseen” on todellisen nöyryyden toimintaa, ja voi, että se on niin hirvittävän vääristyneellä tavalla uskonnoissa yleisesti esitetty! Tämä on aikaansaanut paljon hurskastelua ja perverssiä ylpeyttä omasta oletetusta nöyrtymisestä jollekin ulkoiselle voimalle, mikä on lopulta mahdottomuus.

* * *

Hänen, joka voiman tielle astua tahtoo, on revittävä tämä juuri pois sydämestään. Silloin sydän vuotaa verta, ja ihmisen koko elämä näyttää hajonneen tyystin.

Tämä on oman sydämensä tappaminen; oman minuutensa, oman elämänsä hylkääminen, joka ei ole millään tapaa väkivaltainen tai väkivaltaa kysyvä teko itsessään, mutta joka omaan itseensä aikakausia kiinnittyneestä ihmissielusta tuntuu kuin kaiken murheen kiteytymältä – mikä se tavallaan onkin. Sydän on lävistettävä, se on riuhtaistava irti; sitä on tallattava, jolloin se tulee ”askelmaksi”. Se ei katoa, mutta meidän on toimittava kuin tietäisimme sen katoavan. Kun olemme antaneet kaiken, huomaamme ettemme olekaan menettäneet mitään; mutta tätä riemun kokemista me emme voi, emmekä saa yrittää ennakoida – kuoleman on oltava ehdoton ennen kuin uusi syntymä saattaa seurata. Uusi toivo voi syntyä vain täydellisestä epätoivosta; johtotähden läsnäolo näkyy kirkkaana vasta mustimmassa yössä.

* * *

Tämä koettelemus on kestettävä. Se voi tulla vastaan elämän tielle johtavien pelottavien tikkaiden ensiaskelmalla; tai voi olla, ettei se tule vastaan ennen viimeistä. Vaan muista, Oi oppilas, että se on kestettävä, ja kerää sielusi voimat tähän tehtävään.

Tämä on ihmisen viimeinen viettelys alaspäiselle tielle samalla kuin se on tavallisia ihmisiä elämän ja kuoleman virtojen puolivälissä pitelevä pakovoima. Mitä tahansa tietä ihminen käykään ja mikä onkaan hänen psykologisen luonteensa tai sisäisen Egonsa temperamentti tai säde, hän ei voi hyväksyä itsessään sellaista vaikutusta, joka kiinnittää maahan hänen energiansa kallisarvoisen voiman ja on kuin reikä veteen upotetussa kappaleessa, täyttäen koko hänen olemuksensa viime kädessä ulkoisilla vaikutteilla. Vaikka tämä kuulostaa jälleen ristiriidalta, ihmisen on todella ”annettava itsensä kokonaisuudelle” saavuttaakseen riippumattomuuden tilan, saavuttaakseen todellisen oman itseytensä irrallaan maahan sidottujen voimien suggestiosta.

* * *

Älä elä nykyhetkessä äläkä tulevassa, vaan ikuisessa. Tämä jättiläismäinen rikkaruoho ei voi kukkia siellä: tuo olemassaolon tahra tulee pyyhityksi pois yksin iki-ajatuksen ilmapiirissäkin.

Tämä on yleensäkin ottaen (missä tahansa tilanteessa ja kenelle tahansa) erittäin hyvä neuvo, ja pyrkijän mielen on koetettava harjaantua sitä soveltamaan. Kyseessä ei ole niinkään järkeily kaiken katoavuudesta jne. kuin oman tajuntansa vakava uudelleenkohdistaminen totuuteen ja kadotettuun merkitykseen. Nämä ovat luonnostaan ajan yläpuolella, muuttumattomia, tahraamattomia; kaikelle häväistykselle, vahingonteolle, kivulle ja epäilykselle immuuneja. Siinä määrin kuin ihminen katsoo pelkästään tätä abstraktia ”Jumalaa”, nim. hengen kokonaisuuden ehdottomuutta ja sen sisäisen viisauden Logosta, hän yhtyy näihin attribuutteihin siten saavuttaen kuolemattomuuden, haavoittumattomuuden ja jatkuvan tyyneyden. Mutta kauan ennen kuin tämä muutos on absoluuttinen, voidaan tätä näkemystä harjoittaa ja saavuttaa asteittain enenevässä määrin. Tällainen kontemplaatio tuhoaa ”persoonallisuuden rikkaruohon”, sillä tajunta näkee silloin luonnollisesti ja tosiasiallisesti valtavan eron näiden kahden välillä, minuuden pikkumaisuuden ahtaan kotelon ja kokonaisvaltaisen tajunnan syvän täydellisyyden.

* * *

V. Tapa kaikki erillisyyden tunne.

Kuten voimme helposti ymmärtää, ei mikään osa ruumiistamme tai mielestämme, sielustamme tai näiden läpi virtaavasta energiasta ole omavaraista; me olemme muodostuneet toisista olennoista, me tuotamme toisia olentoja, saamme ravintomme toisista olennoista, elämme toisten olentojen muodostamissa sfääreissä ja jaamme tajuntamme monisäikeiset punokset herkällä tavalla myriadien muiden olentojen kanssa. Tämä ei vähennä yksilöllisyyden arvoa, mutta asettaa sen aivan toisentyyppiseen valoon, kuin missä länsimaiseen ajatteluun niin yleisesti liittyvä erillisyyden ihannointi sen näkee.

* * *

VI. Tapa aistimusten kaipuu.

Jälleen: joidenkin tietynlaisten aistimusten, tai uusien aistimusten itseisarvollisen kokemisen kaipuu. Tällainen hengellisyyden turismi ei ole sielulle sovelias tapa pyrkiä korkeampaan totuuteen. Aistimukset, havainnot, toisin sanoen kokemukset, joista oma olemuksemme muodostuu ja jotka sitä ruokkivat – ne tulevat, luonnostaan, ajastaan, ilman kiirehtimistä. Huomion keskittäminen aistimuskeskeisyyteen – vaikkapa mystiseenkin – on osoitus mielen pinnallisuudesta ja tosiasiallisesta kyvyttömyydestä kasvaa täyteen mittaansa.

* * *

VII. Tapa kasvamisen nälkä.

Aloittelevan okkultistin suuri ambitio kohdistuu helposti oman voiman lisäämiseen sen esimerkin mukaan, jonka hänen aiempi elämänsä luonnollisesti antaa. Tämä suunta, tämä energia, kasvamisen kiihkeä halu kuuluu niihin luonnonvaltakuntiin, joiden evoluutio on tuonut pyrkijän okkultismin ovelle. Tämä halu on korkea, kehittävä ja erinomaisen tarpeellinen; ja yhtä kaikki se tässä vaiheessa on kerta kaikkiaan ”tapettava” – jonka termin kuvainnollista laatua toivon mukaan on jo riittävästi käsitelty.

* * *

VIII. Seiso silti yksin ja erilläsi, sillä ei mikään mikä on ruumiillinen, ei mikään mikä on tietoinen erillisyydestä, ei mikään mikä on erillään ikuisuudesta voi sinua auttaa.

Mainittu aiempi kehitys on tuonut meidät kohtaan, jossa erillinen itseys on todellinen – ainakin todellinen mahdollisuus. Emme voi tukeutua mihinkään mikä jää itsemme ulkopuolelle, edes näennäisestikään. Ei mikään jumala, vielä vähemmän absoluuttinen Jumaluuden idea auta ihmistä muutoin kuin sillä äärettömän herkällä ja ylevällä tavalla, jota Jamblikhos kuvaa teoksessaan Mysteereistä. Rukous (ja kaikki hengen toiminta on omanlaistaan rukousta) tulee jumalilta meihin ja auttaa meitä, ei niin että me ohjaisimme ideoita tai arkkityyppejä, vaan niin että ovat ja toimivat meissä; meidän kauttamme. Vain tällä tavoin me saamme apua, ja tuo apu on sellaista joka ei käy lainkaan yksiin niiden käsitysten kanssa, joita meillä yleensä interventiosta on: me emme sitä huomaa. Suurin ”armo” on siinä, että me ylipäänsä yritämme ja tahdomme; sillä tämä sisäinen palo on itsessään kokijalleen todistus Merkityksen läsnäolosta. Kuka ei sitä ole kokenut, hänelle sitä ei ole olemassa; ja kuka kokee sen värittyneenä, köyhdyttää totuuden lahkolaisajatuksillaan.

* * *

Opi aistimisesta ja tarkkaile sitä, koska vain siten voit saavuttaa itsetuntemuksen asteen ja asettaa jalkasi tikkaiden ensimmäiselle askelmalle.

Meidän on otettava tarkasti vaarin siitä tavasta, jolla havaitsemme maailman, aivan kuten tarkkailemme itse tapahtumia aistintemme välityksellä. Jos tulkitsemme tekstikohdan ehdottamallani tavalla, ei se kiinnitä huomiotamme niinkään siihen (sinällään itsestään selvään) asiaan, että meidän on tarkkailtava objektiivisesti objektiivisia havaintoja, vaan siihen, että on tajuttava yhtä lailla myös se, mikä määrittää meille objektiivisen objektiiviseksi, subjektiivisen subjektiiviseksi, jne. Tällaiset varsin kaukaiselta filosofoinnilta vaikuttavat perusasiat ovat itse asiassa meitä tavattoman lähellä jokaisena hetkenä, ja vain tottumuksen tympeä käsi kääntää tajuntamme aina samoille urilleen, estäen tiedon ja voiman ammentamisen jokapäiväisen elämämme alati läsnä olevista tapahtumista.

* * *

Kasva kuten kukka kasvaa, tiedostamatta, mutta kaivaten innokkaasti sielunsa avautumista.

Tapahtumat prosessoituvat lopulliseen objektiiviseen valmiuteensa alitajuntaan haudattuina, aivan kuten siemen versoo kasviksi vasta tullessaan näkymättömäksi multiin peityttyään. Mikäli joka hetkenä tarkkailisimme itseämme älyn ja terävän tahdon keinoin, niin me ainoastaan polttaisimme itsemme loppuun kiihkeässä ja lopulta varsin latistavassa ja itsekkäässä halussamme saavuttaa nopeasti näkyviä tuloksia. Luonto ei toimi näin, ja voittaaksemme luonto on meidän ensin sen metodeja tarkkaan seurattava. Sielulle, prosessille meissä, olemuksemme kasvulle on annettava aikansa, rauhansa, tiedostamattomuuden aikojen lepo; ei niin, ettei jokainen hetki olisi osa ”Suurta Työtä” vaan niin, että myös tuon työn vähemmän ilmiselvät puolet pääsevät esiin siinä kokonaisvaltaisessa prosessoinnissa, johon myös alitajuntaan uppoamisen uniajat kuuluvat. Näin syklisen kehityksen suhteen: mitä tulee siihen jatkuvaan oikeaan suhtautumistapaan, johon teksti etupäässä viittaa, se saavutetaan samalla menetelmällä – se on saman luottamuksen ja antaumuksen luonnollinen seurausta. ”Se tulee tapahtumaan” olkoon rauhoittava ajatuksemme, ei niinkään ”minä ponnistan, ja se tapahtuu pian!” – Jälleen, teksti ei ole irrationaalinen ja moralistinen opetus, vaan pohjaa käytännön psykologian tuntemukseen.

* * *

Näin tulee sinun kiiruhtaa eteenpäin avataksesi sielusi ikuiselle. Mutta ikuisen on vedettävä esiin voimasi ja kauneutesi, ei kasvamisen halu.

Kuten sanottua, kasvamisen nälkä on luonnollinen tunne, joka kuitenkaan ei voi kuljettaa pyrkijää sisälle temppeliin, eikä hän voi viedä sitä mukanaan. Sillä tuo käsitteelliseen mieleen kuuluva kasvun nälkä on itse asiassa ja viime kädessä aina sidoksissa muodon kasvuun, vaikka kuinka herkässä rakenteessa, ja se mitä Työ tarvitsee, on muodon käsitteistöstä luopuminen. Muoto tosin pysyy, mutta ihmisen on tultava psykologisesti kuuroksi sen houkutuksille. Nämä houkutukset kuuluvat aiempaan evoluutiosykliin, eläinihmisen kehään, josta oppilas murtautuu ulos.

* * *

Sillä toisessa tapauksessa kehityt puhtauden loistavuuteen, toisessa sinut kovettaa intohimosi persoonalliseen kasvuun.

Tämä jälkimmäinen mahdollisuus on kaunis ja kauhea, mutta sen kauneus on äärimmäisen haurasta kaikessa näennäisessä ehdottomuudessaan. Inhimilliseen minään voimansa pakottava pyrkijä ei rakenna kalliolle, vaan hiekalle: hänen mahdollisesti hankkimansa kyvyt ja voimat ovat vain keinotekoisia repeämiä siinä raskaassa kankaassa, joka hänen mielensä pimittää, eivätkä ne tule kestämään. Kasvu itse on luonnon laki, jota ei voi tukahduttaa – tähän luottakaamme ja ymmärtäkäämme, että me saamme mitä haluamme ennen kuin sitä pyydämmekään, siinä määrin kuin voimme itse tehdä itsemme kykeneviksi astioiksi tälle voimalle. Maailma toimii siten, sillä sen koko hienovarainen koneisto pohjaa magneettisen vetovoiman perustalle. Väkisin rakennettu sortuu ennemmin tai myöhemmin, mutta ei sellainen jonka on annettu rakentua, jota on autettu luomalla olosuhteita ja poistamalla estävät tekijät.

* * *

IX. Halaja ainoastaan sitä mikä on sisässäsi.

X. Halaja ainoastaan sitä mikä on sinua loitompana.

Nämä kohdat on luonnollisesti luettava yhdessä. Ensimmäinen vastaa heille, jotka etsivät ilmoitusta, tietä, opetusta, voimaa kuvitellusta toiseudesta, auktoriteetista, oman itsensä projisoiduista muodoista. Jälkimmäinen puolestaan niille sisäänpäin katsojille, jotka helpommin unohtavat maailman kuin omien sisäisten prosessiensa herkeämättömän tarkastelun. Nämä kaksi psykologista perityyppiä erehtyvät molemmat, elleivät opi näkemään polariteettinsa totuutta. SE on kaikkialla, ja vaikka ihminen on täydellinen kuva, ei tuo kuva voi oppia ymmärtämään itseään & sitä kautta kokonaisuutta, ellei hän tarkastele itseään näennäisen objektiivisissa toimissa ja tapahtumissa.

* * *

XI. Halaja ainoastaan sitä mikä on saavuttamatonta.

On kuvaavaa, että vaikka jokainen kokeekin suurin piirtein tietävänsä mistä puhutaan, kun viitataan johonkin ihmistä korkeampaan epämääräisillä käsitteillä henki, Jumala, jne., on tämä etsinnän kohde ja sen täsmällinen luonto aivan mahdotonta määritellä tarkasti. Se väistää sanallista tulkintaa, sillä sanat toimivat viittoina, kun taas Tien prosessissa asiat pikemminkin avautuvat pois muodoista kuin kristalloituvat selkeiksi käsitteiksi. Tämä kohta viittaa siihen, että juuri näin tulee olla. Se ei tarkoita, että meidän tulisi mystifioida tuntemuksemme tai tehdä kokeminen epämääräiseksi, vaan meidän tulee ymmärtää että ”SE” jota etsimme, jota jo jonkin verran – häviävän rahtusen verran – ymmärrämme, on olemuksellisesti aina saavuttamaton. Jos kuka tahansa sanoo: Olen löytänyt totuuden; muu on väärinkäsitystä – tämä on vahva argumentti sen puolesta, ettei tämän kohdan opetusta ole sisäistetty. Tietenkin, me voimme löytää totuuksia, ja voimme erottaa helpommin ”suurempia” totuuksia ”pienemmistä”, mutta absoluuttinen totuus ei ole käsitteellistä, ei tavoitettavaa sanan siinä merkityksessä, jonka me sille helposti annamme. Pikemminkin, kun se on tavoitettu – tai siinä määrin kuin se on – olemme me itse tavoitetut, ja tavoittaja on tuo olemus.

* * *

XII. Sillä sinussa on maailman valo – ainoa, joka voi Tietäsi valaista. Jos et kykene havaitsemaan sitä sisälläsi on hyödytöntä etsiä sitä muualta. Se on sinua loitompana, sillä sen tavoittaessasi olet menettänyt itsesi. Se on saavuttamaton, sillä se näyttää vetäytyvän ikuisesti. Valoon tulet astumaan, mutta liekkiin et milloinkaan koske.

Kuten sanottua. Niin paljon energiaa, kuin on rikkoutumatta mahdollistaa valjastaa, on pantava tähän ponnistukseen yrittää ymmärtää itsen menettämisen ja sen sitä kautta saavuttamisen syvällinen ja vaikeatajuinen opetus. Tässäkin muistakaamme ettei kyseessä ole aforistinen, korkealentoinen ja käytäntöön soveltumaton ajatus, vaan täysin konkreettinen ja fyysisesti käyttökelpoinen tosiasia. Mutta se on ymmärrettävä, jotta sitä voitaisiin soveltaa. Tämä ei merkitse omasta ajattelusta luopumista, ei omien tunteiden tappamista, ei elämän väheksymistä siinä aidossa merkityksessä, että se a) kokonaisvaltaisesti ja viime kädessä on aina kaunis ja todellinen; ja että b) välineellisessä merkityksessä yksittäinen ihmiselämä on todellinen taideteos ja arvoltaan mittaamaton. Mutta ei muutoin. Persoonallisuus on jotain ulkopuolellamme olevaa, kuten taideteoskin. Kuitenkin se samalla tavoin liittyy meihin itseemme – mutta ei teoksen arvo ole sen fyysisessä mallissa, ei siihen käytetyissä aineksissa eikä sommittelussa, vaan siinä tavassa jolla se johtaa esiin ja konkretisoi henkistä – ja ainoaa – todellisuutta.

* * *

XIII. Halaja palavasti voimaa.

Kuinka tämä voi käydä yksiin edellisen, kasvamisen nälän voittamisen kanssa? Ymmärtääksemme tämän on meidän nähtävä ero voiman ilmentymiin liittyvän kauneuden näkemisen ja toisaalta voiman hallussa pitämisen intohimon välillä. Voima ja valta ovat eri asioita: oppilas, joka antaa voiman kulkea lävitseen ja iloitsee sen kulusta, ei ole jäänyt voiman tavoittelemisen pauloihin; sen sijaan ihminen, joka janoaa valtaa saadakseen hallita ja osoittaa voimaansa muille, on kaiken todellisen kasvun tehokkaasti estävässä tilassa. Hän on harhautunut pitämään oman psykologiansa tyydyttämättömiä tarpeita todellisuuksina, ja tämä sokeus pidättää häntä sielun lapsuuden ajassa. Voima voi virrata yksilön läpi puhtaana ja vailla ongelmia vain siinä määrin, kuin tuo yksilö on tehty sisältä kirkkaaksi välittämään tämän voiman vuodatusta. Kuitenkaan tämä ei merkitse luonteettomuutta, vaan luonteen puhdistumista ja ylevöitymistä. Jokaisessa on vikoja niin kauan kuin hän vasta etsii tietä tai kulkee tien ensi askelissa, tämä on itsestään selvää. Mutta kuten hänen on nähtävä etteivät viat olekaan vahvuuksia, niin hänen on nähtävä, että todellinen vahvuus on saavutettavissa kirkastumisen kautta. Samalla tavoin aines, jota aiotaan käyttää kemiallisessa tai alkemiallisessa työssä, on ensin tislattava alkuolemukseensa ja puhdistettava satunnaisista aineksista.

* * *

XIV. Halaja hartaasti rauhaa.

Tämä ei saa tapahtua halusta väistää taistelua, ei väsymyksestä ponnistukseen, vaan sen tiedon sisäistämisestä, että yksin rauha on harmonista, ja että yksin rauhassa voidaan kestäviä saavutuksia tehdä. On erittäin ylevä ja uljas maailmankatsomus kokea itsensä soturiksi ja toimijaksi maailmassa, nousta nietzscheläisessä mielessä koko maailmaa vastaan oman ihanteensa vuoksi – mutta tähän ihanteeseen on yhtä kaikki liitettävä ymmärrys myös siitä, mitä todellinen rauha on, ja ettei kaikki rauha merkitse pysähtymistä. Pyrkijä, joka antaa tämän ”saatanallisen” (joka se todella on) yksilön vaikuttamisen ja voiman tahdon rajoittaa harkitsevaa mieltään pohtimasta kokonaisuuden rakennetta, toimii kuten lapsi, joka kieltäytyy näkemästä itselleen epämieluisia asioita. Kuitenkin tämä ”kiusaus” on koettava, ja senkin puhdas ja väkevä voima on otettava haltuun. Maailmassa ei ole mitään ylimääräistä, siihen kuulumatonta vastustusta.

* * *

XV. Halaja omaisuutta ylitse kaiken.

Tätä selitetään seuraavassa kohdassa. Sillä mitä on omaisuus? Tässä luonnollisesti ei tarkoiteta fyysistä varallisuutta, vaan sitä sielun keräämää omaisuutta, joka on sen aistimusten, pyrintöjen, kokemusten, älynkykyjen ja koko olemuksen keräämää substanssia tulevan kehityksen mahdollistamiseksi.

* * *

XVI. Mutta tuon omaisuuden on kuuluttava vain puhtaalle sielulle ja oltava samalla tavoin kaikkien puhtaiden sielujen omaisuutta, ja siten sen on oltava yhdeksi tehdyn kokonaisuuden erikoislaatuista omaisuutta. Tavoittele sellaista omaisuutta jota puhdas sielu voi pitää hallussaan, jotta kartuttaisit vaurautta sille yhtyneelle elämän hengelle joka on ainoa todellinen itsesi.

Toisin sanoen, meidän on ”yli kaiken” haluttava kerätä oppia, tietoa, todellista merkityksellistä kokemusta paitsi itsellemme, koko maailmalle; mutta kestämätön kokemus on arvotonta, ja sellainen johon sisältyy väärien halujen painostava läsnäolo, tulee varmasti katoamaan – se ei voi kuulua ”puhtaille sieluille”, ja on omiaan kehittämään yksin eläinihmistä: sitä kehitysvaihetta, jonka pyrkijä on jo jättänyt taakseen. Meidän ei ole tarpeen kerätä sitä nautinnon ja tuskan yhteenkuuluvuuden todistusta, jota ihmiskunnan enemmistö kollektiiviseen mieleensä kartuttaa, sillä me ymmärrämme jo tämän tosiasian ollessamme oppilaita. Kuten sanottua, ei kukaan okkultisti voi olla niin naiivi, että hän kuvittelisi voivansa saavuttaa yksin aistimellista iloa ja välttää sen vastakohdan. Nämä kaksi ovat vain saman asian kaksi eri puolta, eikä niistä voi toista valita ja toista jättää pois.

* * *

Rauha jota sinun tulee kaivata on sitä pyhää rauhaa jota mikään ei voi häiritä, ja jossa sielu kasvaa niin kuin pyhä kukka tyynessä laguunissa. Ja se voima jota oppilaan tulee himoita on sellaista, joka tekee hänet mitättömäksi ihmisten silmissä.

Mitättömäksi, sillä tässä aidossa mielessä nöyrä on todellakin kuin vajaamielinen, heikko ja vähäinen melkeinpä jokaisen maailmallisen ihmisen näkökulmasta. Hän ei huolehdi elämästään, jonka hän tietää riippuvaiseksi henkisestä todellisuudesta, ja on siten kuin vieras maailmalle; kuin vaeltaja ”jolla ei ole, mihin päänsä kallistaa”, tai kuin lapsi jonka täytyy luottaa, tapahtui mitä tahansa. Hän ei vaikuta voimakkaalta, sillä hän kätkee voimansa sen säilyttääkseen. Hänen työnsä ja kehityksensä tapahtuu salassa, sillä hän ei etsi kiitosta maailmasta, tietäen hyvin sen suosionosoitusten onttouden. Yhtä kaikki juuri tämä on todellista voimaa, ja myös kysyy voimaa huomattavasti enemmän kuin fyysinen tai psykologinen vallankäyttö.

* * *

XVII. Etsi tietä.

XVIII. Etsi tietä perääntymällä sisäänpäin.

XIX. Etsi tietä etenemällä rohkeasti ulospäin.

Vrt. kohdat 9-11. Pyrinnön, antaumuksen on oltava kokonaisvaltaista, jolloin se luonnostaan tulee periodiseksi ja keskeytyksettömäksi muuttuvissa toimintamuodoissaan.

* * *

XX. Älä etsi sitä miltään erilliseltä polulta. Kullekin luonteenlaadulle on olemassa polku joka näyttää kaikkein haluttavimmalta. Mutta tie ei ole löydettävissä yksin antaumuksella, yksin uskonnollisella mietiskelyllä, kiihkeällä pyrinnöllä, uhrautuvalla työllä, huolellisella elämän tarkastelulla. Mikään näistä ei yksinään voi viedä oppilasta eteenpäin enempää kuin yhden askeleen. Kaikki askeleet ovat välttämättömiä tikkaiden valmistamiseksi.

Kukin mainituista toimintatavoista on oikea, kuten sanottua, mutta oikeassakin toiminnassa ihmisen on mahdollista liiaksi eristäytyä kokonaisuuden vaatimuksesta. Luonnollisesti jokaisen yksilön on eritoten ammennettava niistä ominaisuuksista, jotka hänessä ovat kehittyneet, jotta hän itse kuten myös kollektio saisi suurimman mahdollisen hyödyn hänen ponnistuksistaan. Taiteilija ei ole aina suureksi hyödyksi fyysisessä työssä eikä fyysisen työn tekijä filosofisessa mietiskelyssä. Mutta mitään osa-aluetta ei saa kuitenkaan kokonaan rajata pois, vaan kunkin tulee omalta osaltaan pyrkiä tajuamaan kokonaisuus. Yksipuoleisesti nerokas ihminen on ihmeellinen kukka inhimillisen kulttuurin kehityksessä, mutta hän ei voi ”saavuttaa” niin kauan, kuin mikä tahansa toiminnan muoto on hänelle täysin vieras tai merkityksetön. Painotukset ovat asia erikseen.

* * *

Inhimilliset paheet tulevat tikkaiden askelmiksi yksi toisensa jälkeen, kun niiden yli astutaan.

Sillä jokainen ”synti” ja ”pahe” on aivan oikeaa ja todellista energiaa, vain hetkellisesti väärään vaikutuksen mahdollisuuteen vangittua. Ei ole olemassa mitään tarpeetonta, hylättävää, vahingollista; on vain väärin johdettua voimaa ja väärin käsitettyjä energian ilmennysmuotoja.

* * *

Inhimilliset hyveet ovat todellakin askelmia, välttämättömiä – niitä ilman ei saata edetä.

Mutta ”hyveiden” toivottavuus ei ole niiden itseisarvollisuudessa, vaan käyttökelpoisuudessa. Kukaan ei ole pyhimys tai edennyt oppilas hyveiden tähden, vaan hänellä on hyveitä luonnollisena näyttönä asemastaan. Hyveellä ei ole itsessään merkitystä, eikä sitä tule kiittää kuin se olisi meriitti itsessään; mutta yhden tai toisen hyveen puuttuminen kertoo, että ihminen ei ole saavuttanut täyttä mittaansa jonkin ominaisuuden kehittämisessä.

* * *

Kuitenkin, vaikka ne luovat miellyttävän ilmapiirin ja onnellisen tulevaisuuden, ovat ne yksin ollessaan käyttökelvottomia.

Pyrkijän ei tule tehdä hyviä tekoja ”hyvän karman” toivossa. Karmalla ei ole merkitystä edenneelle; tai paremmin sanoen, etenemään pyrkivän ei tule ajatella tekojen seurauksia niinkään kuin itse tekoihin liittyvää olemuksellista voimaa (virtus). Elämän noidankehä voi jatkua miellyttävämpänä tai epämiellyttävämpänä, mutta niin kauan kuin se jatkuu, on kaikki lopulta vain valhetta ja tarpeettomuuden toistumista.

* * *

Tielle astumista kaipaavan on käytettävä viisaasti koko ihmisluontoa.

Ei liikaa painottamalla, ei huomiotta jättämällä, ei ominaisuuksia tappamalla eikä itselle vieraiden kykyjen aliarvioinnilla, vaan kokonaisuutta hyvin varoen ja kunnioittavasti lähestyen, koko totuuteen varovaisesti, huolellisesti, voimakkaasti ja kestävällä tavalla tarttuen ja sen kutakin osaa omaan työhönsä käyttäen, valmistellen ja kunnossa pitäen – näin voidaan todellista, kokonaisvaltaista kehitystä saavuttaa, ja silloin ei sielulle enää jää tulevaisuuteen sellaisia ansoja ja mustia pisteitä, jotka salakavalan helposti ja huomaamattomasti turmelevat pitkällekin edenneen työn.

* * *

Jokainen ihminen on itselleen ehdottomasti tie, totuus ja elämä. Mutta näin ainoastaan silloin, kun hän käy tiukasti kiinni koko yksilöllisyyteensä ja herätetyn henkisen tahtonsa voimalla ymmärtää, ettei tämä yksilöllisyys ole hän itse vaan jotain, mitä hän on tuskalla omaan käyttöönsä luonut; ja jonka avulla hänen on tarkoitus hitaasti ymmärrykseen kasvaessaan tavoittaa elämä yksilöllisyyden takana. Kun hän tietää, että tämän vuoksi on olemassa hänen ihmeellinen, monimutkainen, erillinen elämänsä, niin silloin, ja todellakin vasta silloin, on hän tiellä.

Tämä on osa aiempien kohtien (myöhemmin alkutekstiin liitettyä) selitystä, eikä kaivanne erillistä valaisemista.

* * *

Etsi sitä koettelemalla kaikkea kokemusta, hyväksikäyttäen aisteja ymmärtääksesi yksilöllisyyden kasvun merkityksen, ja kauneuden ja hämmentävyyden niissä muissa jumaluuden kaistaleissa jotka kanssasi rinta rinnan kamppailevat, muodostaen rodun johon kuulut.

Tämä etsiminen käy kaikkein luonnollisimmin ja yksinkertaisimmin uppoutumalla varauksitta siihen suureen kysymykseen, jonka olemassaolo itse esittää jokaiselle olennolle riippumatta tämän ominaispiirteistä. Todellinen pyrkijä on henkilö, joka on erottanut tämän kysymyksen kyllin selvästi ryhtyäkseen vakavasti, sielullisesti, todellisesti etsimään vastausta; ja joka kokemuksiensa perusteella tietää – tietoisesti tai piilotajuisesti, mutta varmasti – että vastaus on olemassa. [Vanhassa teosofisessa kielessä “rotu” = ihmiskunta. (Myöh. huom.].

* * *

Etsi sitä opiskelemalla olemassaolon lakeja, luonnon lakeja, yliluonnollisia lakeja; ja etsi sitä sielun perusteellisella antaumuksella sille himmeälle tähdelle joka sisässä palaa. Vakaasti, kun odotat ja palvot, sen valo tulee kasvamaan voimakkaammaksi. Silloin voit tietää, että olet löytänyt tien alun. Ja kun tulet sen päähän, sen valo tulee äkisti loputtomaksi valoksi.

Vertaa Hiljaisuuden Äänen kohtaan 110.

[(110) Kun sinä ja mielesi ovat kuin yhteen tulleet kaksoset, palaa ylläsi päämääränäsi ollut tähti. ¹

Tämän saman asian voi sanoa hyvin monilla tavoin. ”Sinä ja mielesi” ovat minuus ja ego, ajattelu ja ajatusten lähde, ihminen ja hänen sielunsa, kaksi manasta, jne. Nämä eivät sulaudu toisiinsa niin, että jompikumpi tuhoutuisi toiseen liueten; mutta niiden värähtely on prosessissa tehty niin harmoniseksi, että ”kuin kaksoset yhdessä” nuo kaksi ovat todella muuttuneet toisikseen ja ammentavat voimaa toisistaan esteettä. Pään yllä palava tähti on okkulttisesta symboliikasta tuttu merkki. Se kuvaa ylimmän portin aukeamista toimintaan ihmisruumiissa, siten ihmisyyden latentin jumalyhteyden aktualisoitumista. (Tästä ”Shiva-Auringosta” ks. Saatanan seitsemät kasvot: Absoluuttiaspekti.) Se on myös Betlehemin tähti (Matt. 2:2-3), ja niin ikään ”liekehtivä pentagrammi” (Lévin Dogme & Rituel, 5 & 5) eräässä merkityksessään. Ihminen on puhdistunut ja tullut kykeneväksi kanavoimaan arkkityyppistä Ihmisyyden olemusta puhtaasti; kaksi viisikantaa yhdistyvät harmonisella tavalla, ja voima virtaa niiden läpi kuten rukoilijan puhdistettu mieli yltää korkeuteen hänen yhdistäessään kaksi kättään hartaaseen, minuudettomaan rukoukseen. – Hiljaisuuden ääni, kommentaari ensimmäiseen katkelmaan]

* * *

Etsi puhkeavaa kukkaa hiljaisuudessa joka myrskyä seuraa: älä ennen sitä.

Tämä myrsky on luonnollisesti se ihmissielun tai –mielen sisäinen kaoottinen tila, jossa elementit erotetaan ja jaotellaan. Se korkeamman tietoisuuden näkökulmasta sekasortoinen tila, joka tavallisen ihmisen persoonallisuudessa vallitsee, tulee ikään kuin sekoitetuksi ja hämmennetyksi tietä etsittäessä niin, että kaikki piilotajunnallinen sakka nousee näkyviin. Tämä on todellinen myrsky, ja se heijastelee ulkoisen maailman vastaavaa kaaosta tänä (pitemmällä aikavälillä tapahtuvana) ihmiskunnan henkisen heräämisen aikana. Ennen kuin tämä sisäinen konflikti on ymmärretty ja sen opetukset sisäistetty, ei ”tajunnan kukka” voi puhjeta. Ennen kuin sielu on tehty uudelleen valkean taulun kaltaiseksi neutraaliksi ja täysin rauhalliseksi pinnaksi ottamaan vastaan aivan uudentyyppisiä vaikutteita, ei näillä vaikutteilla ole siihen mitään tarttumapintaa, ja korkeamman luonnon henkiset vaikutteet jäävät ilmauksiltaan sekaviksi ja käsittämättömiksi.

* * *

Se tulee kasvamaan, se tulee varttumaan, se tulee haarautumaan ja tekemään lehtiä ja nuppuja kun myrsky yhä jatkuu, kun taistelu kestää. Mutta ennen kuin koko inhimillinen persoonallisuus on sulatettu ja sulautettu – ennen kuin sen luonut jumaluuden kaistale pitää sitä vain vakavan kokeen ja kokemuksen välikappaleena – ennen kuin koko luonto on alistunut ja tullut korkeamman itsensä palvelijaksi, ei kukka voi aueta.

Prosessi itse valmistetaan ”myrskyn” aikana, eikä tämä aika näennäisessä disharmoniassaan ole työn kannalta epäoleellista tai hedelmätöntä. Kuitenkin, ”kukan varsi” on jälleen ne wittgensteinilaiset tikapuut, jotka kiipeämisen jälkeen on hylättävä: vasta tässä itsestä vapautumisen rauhoittuneessa tilassa tapahtuu uudestisyntymisen ihme, kukan avautuminen. Vasta kun tuo persoonallisen kasvun vaihe on ensin antaumuksella ja kokonaan läpikäyty ja sitten yhtä todellisesti hylätty, voidaan tuon persoonan voima löytää uudelleen ”kukkaansa” yhdistyneenä ja siinä pysyvänä ominaisuutena, sen kannattelijana ja sille välttämättömänä.

* * *

Silloin seuraa tyyneys, jollainen trooppisissa maissa seuraa raskasta sadetta; silloin Luonto työskentelee silminnähtävällä nopeudella.

Tämä on hyvin rohkaiseva ohje. Se vakuuttaa että kamppailulla, hengellisellä ja kokonaisvaltaisella kilvoituksella on päätös, lopputulos, joka tulee ”ulkoapäin” (eli hyvin syvältä itsestä) ihmiseen ja antaa hänelle rauhan. Että toivoa on ja että taistelu, myrsky, tai kuinka haluammekin tätä sielun tuskallista mullistusta nimittää, voi joskus loppua huolimatta kausaalisen maailman jatkuvasta toistuvuudesta ja nidânain ketjun eheydestä – tämä on oppilaalle todellinen ilosanoma. Voidaan tietysti kysyä, eikö samaista evankeliumia ole saarnattu monissa, ellei kaikissa uskonnoissa. Kuitenkin, koska kyseessä on varsin leimallisesti nimenomaan uskontoihin liittyvä lohdutus, etsijä joutuu omalta kohdaltaan pohtimaan, lieneekö kyseessä sittenkin vain valheellinen houkutus. Ehkä kärsimys onkin loputonta, ponnistus toivotonta? – Mutta uskontojen ohella myös teosofinen mystiikka (joka samalla on osa okkultismin puhdasta ydintä) opettaa, että vapahdus – tai siitä viestivä ensimmäinen tyyneyden tila – on mahdollista saavuttaa.

* * *

Ja syvässä hiljaisuudessa seuraa mystinen tapahtuma joka todistaa, että tie on löydetty. Kutsu sitä sen tullessa lähettilääksi ilman olemusta tai sielun avautuneeksi kukaksi. Sitä ei voida kuvata millään metaforalla.

”Hiljaisuuden Ääni” eli ”Pyhän Hengen läsnäolo”. Yksinkertaisesti, ihmisessä avautuu tähän asti suljettu portti sellaiselle hengellisen herkkyyden tasolle, joka on aikaa ja muotoa loitompana, ja voi siten yksin tuoda täydellisen lohdutuksen, ollen samalla täydellisen tiedon ja voiman latentti mahdollisuus ja tulevan ammentamisen lähde ihmissielussa.

* * *

Mutta sitä voidaan tunnustella, etsiä ja kaivata myrskyn raivotessakin.

Tärkeä kohta. Sitä ei pidä käsitteellistää liikaa, mutta sitä voidaan etsiä; siihen voidaan luottaa ja turvautua, sillä sielu aavistaa silloinkin, kun se vielä ei tiedä eikä kuule.

* * *

Hiljaisuus voi kestää hetken ajan, tai se voi kestää tuhat vuotta. Mutta se tulee päättymään. Sen voiman kannat kuitenkin mukanasi. Uudelleen ja uudelleen on taistelu taisteltava ja voitettava. Vain väliin jäävän ajan voi Luonto vaieta.

Mitään lopullista totuutta, mitään jumaluuden yksinkertaista toimintasuunnitelmaa – ”pelastussuunnitelmaa” – tai vastaavaa tahdon toteuttamista ei ole syytä hakea. Kaikki liittyy yksilöön, kuten kaikki liittyy kokonaisuuteen, ja täydellisyys itsessään on valmiina jokaiseen hetkeen kätkettynä sille, joka sen osaa löytää.

* * *

Nämä yllä esitetyt ovat ensimmäiset käskyt jotka Oppimisen Salin seinille on kirjoitettu. Ne jotka pyytävät, tulevat saamaan. Ne jotka halajavat lukea, saavat lukea. Ne jotka halajavat oppia, saavat oppia.

”Koetus-oppimisen salin”, ts. astraalimaailman sen osan, jossa opetuslapsen tai vihkimyskokelaan tämä harjoitusjakso pitkälti läpikäydään, tai joka keskittää omaan allegoriseen olemukseensa sen opetukset. Mutta aloittavan pyrkijän ei tule tähdätä Oppimisen Saliin vaan alusta pitäen ylemmäs, totuuteen asti. Sillä ensin mainittu on ”petollinen vaarallisessa kauneudessaan”, ja sen loihtimat unelmat ovat maailman turhuuden painostaviin painajaisiin erottamattomasti sidotut. Se on ajallinen paikka, vaarallisempi vielä kuin fyysinen maailma, vaikka saattaa vaikuttaa vaarattomalta fyysisen turvallisuutensa tähden.

* * *

Rauha kanssanne.

Rauha on se kokonaisvaltainen tyyneyden tila, joka kirkastaa sisäiset aistit. Se syntyy oivalluksesta, joka tunkee läpi ihmisen olemuksen. Todellinen rauha ei ole pakotettua eikä inerttiä, ei voimatonta eikä liikkumatonta kuten psykologinen rauhallisuus liian usein on. Se millaisessa liikkeessä ulkoinen elementti on, ei ole merkityksekästä; merkityksekästä on sielun suhtautuminen tähän tapahtumisen prosessiin. Kaiken havaitakseen on sen välttämättä rauhoituttava, sillä levottomuus ja kiihtymys ovat aina seurausta väärästä takertumisesta aspektien totuuksiin kokonaisuuden kustannuksella.

TOINEN OSA

Hiljaisuudesta, joka on rauha, kaikuu esiin ääni. Se sanoo: Vielä ei ole kylliksi tehty – niitettyäsi tulee sinun kylvää. Ja tietäen, että tämä ääni on hiljaisuus itse, sinä tottelet.

Hetkellä, jolloin sielu seuraa tätä Ääntä, ei ole erikseen toimijaa ja kehottajaa: on yksi (yleinen) Merkitys, joka tulee yhdeksi (näennäisen erilliseksi) Tapahtumaksi; idea, joka ilmentyy toimintana. Sillä YKSI on Ainoa toimija, kuten se on ainoa kaavailija. Ylöspäin kiemurtelevalla tiellä okkultisti tulee tuon ainoan yhteyteen; näkemään ”Jumalan” ja tulemaan tuoksi Jumalaksi. Nämä kaksi ovat sama asia, sillä tajutakseen nimeämättömän on ihmisen otettava sen kokonaisuus itseensä. Ja kuitenkin juuri tämä on oman potentiansa täydellisyyteen kasvamista, oman Egonsa voimakkainta piirteyttämistä. Joka kadottaa itsensä, jne. [Matt. 16:25.].

* * *

Sinä joka olet nyt oppilas ja osaat seistä, osaat kuulla, osaat nähdä, osaat puhua; joka olet voittanut pyyteen ja saavuttanut itsetuntemuksen; joka olet nähnyt sielusi kukassaan ja tunnistanut sen, ja kuullut hiljaisuuden äänen – käy Oppimisen Saliin ja lue, mitä siellä on sinua varten kirjoitettuna.

Huomattavaa: Pyyde on voitettava, ennen kuin tämän järjestelmän oppilas voi ottaa itsetietoiset askeleet Oppimisen Salissa. Näin sen tähden, että kunnes synniksi kutsuttu pyrintö suuntaan tai toiseen aineen leveyssuunnissa on voitettu, hallitsemattomat halut sekoittavat tajunnan, tehden sen kyvyttömäksi tallettamaan tietoisesti yliaistillisesti saatuja kokemuksia & hallitsemaan ihmisen toimintaa aktuaalisesti näillä tasoilla. Poikkeukset tästä ovat juuri sitä – poikkeuksia, ja jos ne kuuluvat jonkin okkulttisen järjestelmän kasvatusmetodeihin, tuon metodin aikaansaamat lopputulokset eivät ole pysyväistä laatua. ”Oppimisen saliin astuminen” merkitsee tietoiseen toimintaan (ja ennen muuta: sen muistamiseen) heräämistä ylifyysisellä tasolla.

* * *

I. Seiso erilläsi tulevassa taistelussa; vaikka taistelet, älä ole soturi.

II. Etsi soturia, anna hänen taistella sinussa.

III. Ota hänen käskynsä taistelua varten ja tottele häntä.

Nämä kohdat kuvaavat erinomaisesti sitä ”positiivisen välinpitämättömyyden” tilaa, jota pyrkijän on kehitettävä, ja jota epätoivon impulssin ymmärtäminen ja voittaminen aivan erityisesti kehittää. Okkultisti pyrkii aina, ja antaa kaikkensa saavuttaakseen sen yli-inhimillisen tilan johon pyrkii; mutta tämän on tapahduttava ikään kuin luonnostaan, jopa ilman toivoa palkkiosta. Nyt voidaan kysyä, eikö tällaiseen toimintaan liity kuitenkin mielen pohjalla vaikuttava pyyde? – Se todella liittyy, mutta kun itse käsitteellinen mieli on rauhoitettu, on pohjalle jäävä impulssi kyllin puhdas kanavoidakseen oikeaa toimintaa. Täydellistä riippumattomuutta ja yksilöllistä tahtoa ei ole; kaikki kuuluu Ainoaan suunnitelmaan, Suureen Työhön, ja juuri sen tähden ylpeys on omalla tavallaan niin todellinen ja oikea tunne – jälleen puhdistettuna, luonnollisesti. Pyrkijä tekee kaikkensa onnistuakseen pyrinnössään, mutta hän ei saa kiihtyä, ei olla levoton, ei toivoa; hänen on luotettava. Sisäinen mestari, näennäisesti liikkumaton ja hiljainen, tosiasiallisesti ainoa ja perimmäinen toimija itse on se, joka lopulta taistelee meissä – ruumis ja ulkoinen psykologia ovat vain instrumentteja.

* * *

IV. Tottele häntä, ei niin kuin hän olisi komentajasi, vaan niin kuin hän olisi sinä itse, ja hänen puhutut sanansa olisivat salaisten toiveidesi ilmaisu; sillä hän on sinä itse, ja kuitenkin loputtomasti viisaampi ja voimakkaampi kuin sinä itse.

Lucifer-Ego, gnostikkojen Christos; Dzyanin ”Hiljainen Vartija”. Kirjoituksessaan ”Individuaatioprosessi” (C.G. Jungin teoksessa ”Symbolit – Piilotajunnan kieli”) M.-L. von Franz kuvaa tätä psykologisen itsen käsitettä: ”Se jäsentävä keskus, josta säätelyvaikutus juontuu, näyttää olevan meidän psyykkisen järjestelmämme ydin. Sitä voitaisiin myös nimittää keksijäksi, organisaattoriksi ja unikuvien lähteeksi. Jung nimitti tätä keskusta itseksi ja tarkoitti sillä psyykeen kokonaisuutta erotukseksi ’minästä’, joka muodostaa vain pienen osan koko psyykestä. Kautta aikojen ihmiset ovat olleet intuitiivisesti tietoisia tällaisen sisäisen keskuksen olemassaolosta. Kreikkalaiset sanoivat, että se on ihmisen sisäinen daimon; Egyptissä sen ilmaisemiseen käytettiin Ba-sielun käsitettä, ja roomalaiset palvoivat sitä kullekin yksilölle synnynnäisenä ’henkenä’ [Genius!]. Primitiivisemmissä yhteiskunnissa se usein käsitettiin eläimeen tai johonkin fetissiin ruumiistuneeksi suojelushengeksi.” Kuvatessaan samassa yhteydessä naskapi-intiaanien sisäistä sieluolentoa, hän toistaa tästä annetun kuvauksen, joka voisi olla suoraan länsimaisen teosofisen mystiikan oppikirjasta poimittu. Tämä sielu kuulemma ”asuu sydämessä ja on kuolematon; kuoleman hetkellä tai hiukan sitä ennen se jättää yksilön ja ruumiistuu myöhemmin toisessa olennossa.”

* * *

Etsi häntä, tai muutoin kuumeisessa ja kiireisessä taistelussa saatat kulkea hänen ohitseen; eikä hän tunne sinua, ellet sinä ensin häntä tunnista.

Kiintoisa kohta. ”Hän” ei voi nostaa persoonallisuutta, vaan persoonallisuuden on nostettava itsensä; sillä juuri tässä prosessissa tuo persoonallisuus itsensä vasta luo. Tätä kannattaa harkita niin pitkään kuin tarpeellista asian mahdollisimman täydelliseksi selvittämiseksi. Niin kauan kuin toukka uinuu kotelossaan, on se vain toukka – vasta, kun se itse haluaa niin kovin murtautua ulos, että katkoo kotelonsa langat omilla ponnistuksillaan, se todella kykenee kokemaan oleellisen metamorfoosin ja tulemaan lentokykyiseksi, aikuiseksi perhoseksi.

* * *

Jos huutosi tapaa hänen kuuntelevan korvansa, silloin hän tulee taistelemaan sinussa ja täyttää tylyn tyhjyyden sisälläsi.

Hirvittävä, ankea ja kammottava on se tyrmänkaltainen elämä, johon persoonallisuus on pakotettu sen jälkeen, kun aineellisen elämän läksy on omaksuttu, mutta ennen kuin Mestari vielä on löydetty. ”Tyly tyhjyys” täyttää elämän, josta harha on kuollut, mutta jolle totuus on vasta sana tai aavistus.

* * *

Ja jos näin käy, voit käydä läpi taistelun viileänä ja väsymättömänä, seisten syrjässä ja antaen hänen taistella puolestasi. Silloin on sinulle mahdotonta iskeä kertaakaan harhaan.

Siinä määrin kuin kykenemme tekemään itsemme kanaviksi, olemme tosiasiallisesti erehtymättömiä suhteessa omaan prosessiimme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita missään tapauksessa sitä, että olisimme vapaita vastuusta tai sitä, että voisimme viettää aikaa flegmaattisessa lepäilyssä. Taistelu on kiihkeä ja meidän on se läpikäytävä; mutta tällöin emme enää ole yksin, vaan tajuttuamme totuuden sirpaleen on se tullut meille kallioksi jolla seistä. Se inspiroi meitä niin kauan kuin olemme sen arvoisia emmekä petä totuuden asiaa. Tämä on sokraattisen demonin ominaispiirre.

* * *

Mutta ellet häntä etsi, jos kuljet hänen ohitseen, ei sinulle ole turvaa. Aivosi hämmentyvät, sydämesi käy epävarmaksi, ja taistelukentän pölystä näkemyksesi ja aistisi pettävät, etkä osaa erottaa ystäviäsi vihollisista.

Asiat, jotka saattavat näyttää kauempaa itsestäänselvyyksiltä, eivät ole sitä enää sielun kiivaasti kamppaillessa. Mikä on totuus? Mikä on oikein, väärin, hyvä, paha; kuinka tulisi toimia, olenko ollut tähän saakka aivan väärässä? Onko nautinto tai kunnia, voima tai valta sittenkin kaikkein todellisinta? – Ellei meillä ole kiveä, kaikki käy epäselväksi tässä kamppailussa, jonka ”pöly” nousee omasta olemuksestamme. Vain sellainen, jolla on kiintopisteensä minänsä ulkopuolella, voi tarkastella itseään neutraalisti ja kasvattaa itseään erehtymättä.

* * *

Hän on sinä itse, mutta sinä olet rajallinen ja kykenevä erehtymään. Hän on ikuinen ja vakaa. Hän on ikuinen totuus. Kun hän on kerran käynyt sinuun ja tullut soturiksi, ei hän enää koskaan sinua kokonaan hylkää, ja suuren rauhan päivänä hän tulee yhdeksi kanssasi.

Länsimaiselle mielelle ajatus näin likeisestä liitosta olemusten välillä lienee hämmentävä, jopa kammottavakin. Tämä johtuu kuitenkin perustavanlaatuisesta väärinymmärryksestä suhteessa tajunnan ja yksilöllisyyden perusteisiin. Itse asiassa ei ole minkäänlaista väärää riippuvuutta tai tietoisuuden väärää sulautumista; pikemminkin voisimme verrata tätä liittoa persoonallisuuden ja sisäisen mestarin välillä kaikkein likeisimpään, todellisimpaan ja parhaaseen opettaja–oppilas -suhteeseen, jonka voimme kuvitella maan päällä mahdolliseksi. [Ks. Vuosisyklin rituaali, Azazelin avain s.89-90.]

* * *

V. Kuuntele elämän laulua.

Tuo elämän laulu on se näennäisen kaoottisten tapahtumien ja ilmiöiden olemukselliseen toimintaa liittyvä elävä ja jokahetkinen mysteeri, tapahtumisen ihme, jonka taiteilija usein huomaa. Okkultismin kokelaan on hankittava kyky tavoittaa tämä ”laulu”, joka on alati läsnä tapahtumien pinnan alla. Se on ykseyden ja erillisyyden samanaikaista havaitsemista.

* * *

VI. Talleta mieleesi sävel, jonka kuulet.

Pelkkä aistiminen, havainto ei riitä. Sielun on ymmärrettävä tämän ympärillään ja itsessään kuuluvan musiikin merkitys mahdollisimman täydellisesti – ts. opiskeltava ja harkittava elämää, ei ainoastaan koettava sitä – ja liitettävä näin tehdyt havainnot kokonaisvaltaiseen elämäänsä. Prosessi on herkkä, mutta se on tehtävä tarkkaavaisesti ja viisaasti, ei satunnaisesti ja tunnelman mukaan.

* * *

VII. Opi siitä sopusoinnun läksy.

Toisin sanoen selkeä näky ja tunto siitä, kuinka luonnon jokainen osa lomittuu toiseensa, läpäisee toisensa ja ytimessään yhtyy kokonaisuuteen, esittäen yhden ehdottoman tarpeellisen, mutta kuitenkin erotettuna aivan vajavaisen äänen suuresta ykseydestä. Tätä sopusointua, harmoniaa, on autettava ja hyödynnettävä, sillä se on luonnon omin tapa työskennellä. Viime kädessä kaikki on harmoniaa, ja tämä on ymmärrettävä: meidän näkökulmastamme disharmoniselta näyttävä vaikutus tai efekti olisi usein itse asiassa harmoniaa palauttava, jos kykenisimme näkemään kyllin syvälle tapahtumisen moniulotteiseen punokseen. On hyvin pitkällinen työ ymmärtää harmonian ja näennäisen harmonian puutteen sitoutuminen toisiinsa, so. Pahuuden ongelma ja sen ratkaisu.

* * *

VIII. Voit seistä pystyssä nyt, lujana kuin kivi pauhun keskellä, totellen soturia joka on kuninkaasi ja sinä itse.

Tämä kivi on ”avaruuden näkymätön kallio” ja se sama, joka oli ”maan keskipisteestä haettava” – siis jälleen se, johon niin monesti olen viitannut, ja joka on niin ensiarvoisen merkityksekäs pyrkijän saavuttaa. Sivumennen sanoen on mielenkiintoista huomata tekstin vertauskuvallisen kielen (”kivi pauhun keskellä”) yhteys buddhalaisen itsenäisyyden ihanteen saari-symboliin (ks. Dhammapada 236, 238) sekä myös suomalaisen mytologian kuvaamaan prosessiin eläinluonnon valjastamisprosessissa, jossa ”suitset” taotaan teräksestä ”yhdellä vesikivellä, kolmen kosken kuohumilla” (Kalevala, XIX runo, 123-128). Symboliikka lienee oppilaalle ymmärrettävä: vesi kuvastaa perinteisesti tunneluontoa eli astraalista vaikutusta, jonka yläpuolelle pyrkijän on päästävä; kolme koskea ovat kolminaismaailman kolmenlaisten vaikutelmien energiat ihmisessä, jne.

* * *

Välittämättä taistelussa muusta kuin hänen tahtonsa toteuttamisesta, välittämättä enää lopputuloksesta, sillä ainoastaan yksi asia on merkityksekäs – että soturi voittaa, ja sinä tiedät, että hän ei voi hävitä.

Oppilaan ei tule valmistella hypoteeseja lopputuloksesta ja sielunsa kohtalosta, sillä jos prosessi on oikea, on lopputuloskin paras mahdollinen. Suuntautuminen lopputulokseen vie elävän energian prosessilta itseltään, tässä vaiheessa kun kamppailu kahden polariteetin välillä on kiivaimmillaan & vaatii jokaisen tietoisuuden kaistaleen osallisuutta tullakseen voitetuksi. Mutta tämän epätoivon tai epätietoisuuteen alistumisen takana on loistava toivo, joka tulee Mestarin olemuksen ymmärtämisestä. Se ei ole sokeaa luottamusta, kuten joku saattaisi kuvitella, vaan aitoon havaintoon perustuvaa ”uskoa”, joka on yhtä kuin tieto – pistis sofia.

* * *

Seisten näin, rauhallisena ja valveilla, käytä kuuloa jonka olet saavuttanut kivulla ja kivun hävittämisellä.

Se on, saavuttamalla neutraaliuden tilan suhteessa havaitsemiseen. Vain tällä tavoin ansaittu aisti voi olla eksakti ja vailla petollisia piirteitä. ”Kuulo” on tietenkin mystinen nimitys, ja fyysisten korvien kuuloaisti on vain karkea vastaavuus tästä alkuperäisestä sielun kuulemiskyvystä.

* * *

Vain osia suuresta soitosta tulee korviisi kun vielä olet ihminen.

Sillä ihmisessä itsessään, hänen ihmisyytensä vuoksi, on omia attribuutteja, jännitteitä ja perusvireitä, jotka estävät kokonaisuuden täydellisen neutraalin hahmottamisen.

* * *

Mutta jos kuuntelet sitä, muista se uskollisesti niin, ettei mikään sinua kohdannut katoa, ja koeta oppia siitä sinua ympäröivän mysteerion merkitys.

Kuten yllä esitetty. Nämä jokapäiväisen havaitsemisen osasten on ruokittava Suurta Työtä itseään; jokainen kappale, kuinka pieni se onkin, on sovitettava tähän työhön ja käytettävä ymmärryksen ja siten voiman lisäämisen välineeksi, tai se muodostuu esteeksi. Pyrkijälle ei kolmatta vaihtoehtoa ole.

* * *

Ajastaan et tarvitse opettajaa. Sillä kuten yksilöllä on ääni, niin on myös sillä jossa yksilö on. Elämä itse puhuu eikä koskaan vaikene.

Tämän kohdan voi ymmärtää monin tavoin, jotka kaikki kuitenkin lopulta ovat yksi ja sama oivallus. ”Sillä jossa yksilö on” on ilmaisu, joka voi merkitä joko kokonaisuutta (Logosta) tai tuon kokonaisuuden liekkiä, joka ihmisen ”ympäröi” – sitä aurista piiriä, jolla hänet on näennäisesti ja hetkellisesti erotettu Ainoasta. Juuri tämän kyseisen piirin valtias sisäinen Mestari on, ja kehän olemuksen herrana on hän kuitenkin lopulta vain näennäisesti erotettu fragmentti suuresta kokonaisuudesta. Tämä sama oppi ykseydestä tulee neofyyttiä yhä uudelleen kohtaamaan, joten totuudesta kiinnostuneen lukijan kannattaa olla varuillaan, ettei siihen kyllästyisi. Se on helppo kumota mielivaltaisesti, mutta mahdoton tehdä olemattomaksi, sillä se on totuus – yksi harvoista, jotka todella voimme ehdottomasti tietää.

* * *

Ja sen ääni ei ole itkua, kuten kuuroudessasi saatat luulla: se on laulua. Opi siitä että olet osa sopusointua; opi siitä tottelemaan harmonian lakeja.

Kun ihmiselle paljastuu tosiasiana kokonaisuuden ihmeellinen symmetria, hänellä ei ole enää mitään tarvetta luoda säröjä tuohon symmetriaan seuraamalla sen suuremman ja täydellisemmän kaavan sijaan omia, suhteellisesti ottaen merkityksettömiä (ja aina katoavaisia) halujaan. Arvostaa sitä säröä, joka kuuluu symmetriaan (!) on asia sinänsä, enkä siihen tässä paneudu. Yhtä kaikki on kokonaisuuden harmonia ymmärrettävä, ja se opitaan näkemään kokonaisuuden toimintaa tarkkaamalla, sen henkisen puolen asteittaisen näkemyksen avautumisen avulla.

* * *

IX. Tarkkaile vakavasti ja kunnioituksella kaikkea sinua ympäröivää elämää.

Vakavasti ja kunnioittavasti, sillä elämä ei koskaan ole pelkkää muotoa eikä ainetta, vaan pohjimmiltaan ideoita, joissa muodoton tajunta ottaa muodon. Kliininen ja kirurginen, älyllistävä suhtautuminen elämään ei kanna loppuun saakka, vaan pikemmin johtaa sielun yllättäviin vaikeuksiin kokonaisuuden laajemman harmonian kanssa.

* * *

X. Opi katsomaan älykkäästi ihmisten sydämiin.

Ymmärtämään tietoisesti ihmistunteiden, aatteiden ja mielteiden lainalaisuuksia ja niitä käsittelevän ihmissydämen sisäistä todellisuutta, kuinka se punoutuu ulkoiseen ja kaikkein sisimpään – Ainoaan. Tämän ymmärtämisen kautta huono toiminta tulee luonnostaan ja yrittämättä mahdottomaksi.

* * *

XI. Tarkkaile kaikkein vakavimmin omaa sydäntäsi.

Jatkuva introspektio ja keskeytyksetön, täydellisen neutraali suhtautuminen omaan olemukseen on okkulttisen etsinnän alfa ja omega. Ellei tätä sydämen lahjomattomuutta ole, kaikki ulkoista koskevat havainnot pysyvät myös värittyneinä ja harhaanjohtavina.

* * *

XII. Sillä oman sydämesi läpi tulee valo joka voi valaista elämän ja tehdä sen kirkkaaksi silmillesi.

Kun oma sielullinen olemus on siinä määrin kuonasta puhdistettu, että se todella toimii ja välittää valoa neutraalisti, näin ilmenevä sisäinen liekki on luonnostaan täydellisen kirkas ja puhdas. Kun heijastumisen maailma lakkaa likaamasta tietoisuutta omilla taittuneilla säteillään, jokaiseen sieluun kuuluva luontainen kaikkitietävyyden latentti kyky voi asteittain herätä toimintaan. Sivumennen sanoen, tämän samaisen prosessin kautta olemme saavuttaneet nykyisenkin evolutiivisen kehitystason, ja saman sublimaation kautta rodut kuten yksilötkin tulevat kehittymään, loppuun saakka.

* * *

Opiskele ihmissydämiä jotta tietäisit mikä on maailma jossa elät ja josta tulet olemaan osallinen. Tarkkaile alati muuttuvaa ja liikehtivää elämää joka sinua ympäröi, sillä se on muotoiltu ihmissydämin; ja kun ymmärrät niiden rakenteen ja merkitykseen, tulet asteittain kykeneväksi lukemaan elämän sanaa laajemmin.

Ihmissielut ovat ne samaiset prismat, joiden kautta todellisuus ikuisesti vuotaa maailmaan ja ottaa muotoja. Ihminen ei ole eläin eikä maailman erillinen osa, vaan ennen muuta luoja ja kokonaisuuden kiteytynyt kuva. Kaikki maailmassamme oleva on siihen vuotanut ihmissieluista muotonsa ottaen, ja samalla metodilla se tullaan vastakin muuttamaan.

* * *

XIII. Puhe saapuu vain tiedon kanssa. Saavuta tieto, niin tulet saavuttamaan puheen.

Voidakseen välittää aatteita on ihmisen ne sisäistettävä. Mekaaninen toistaminen ei palvele tarkoitusta. Toisessa merkityksessä tämä kohta viitannee ei vain ulkoiseen opetukseen, vaan ”mystiseen puheeseen”, jolla itsellään on kyky muuttaa todellisuutta. Tämä kyky seuraa samaa lakia.

* * *

XIV. Saavutettuasi sisäisten aistinten käytön, voitettuasi ulompien aistien pyyteet, voitettuasi yksilöllisen sielun pyyteet, saavutettuasi tiedon – valmistaudu nyt, Oi oppilas, todella astumaan tielle. Tie on löydetty: valmistaudu kulkemaan sitä.

Ennen kuin ulkoinen todella on voitettu, on tie ainoastaan aavistettu; haparoiden havaittu, ei toden teolla elämäksi tullut. Vaikeaa on päästä edes tähänkään vaiheeseen, todellisen Tien alkuun. Mutta kun tuo ensimmäinen askel on lopulta otettu, on se peruuttamaton ja mullistava.

* * *

XV. Tiedustele maalta, ilmalta ja vedeltä niitä salaisuuksia joita ne sinua varten säilyttävät. Sisäisten aistiesi kehitys mahdollistaa sinut tähän.

Henkisesti, älyllisesti ja psyykkisesti selvänäköinen (”kirkkaasti näkevä”, todellakin) ihminen kykenee tarkastelemaan luonnonvaltakuntia tavalla joka ei vastaa fyysistä näkemistä, vaan on pikemminkin kuin tieteen, taiteen, uskonnon ja filosofian samanaikaista tutkimusta. Koska luonto pitää itsessään olennaisesti kaikki nämä olemuspuolet, jotka pohjimmiltaan eivät ole erossa toisistaan vaan ovat yksi ja sama asia, voidaan samaa ”luonnon kirjan” tutkimusta ja sen tuloksia kuvailla äärettömän moninaisin eri tavoin. Tämä kyky par excellence on taito, jota oppilaan on pyrittävä itsessään kehittämään tullakseen todelliseksi salatieteilijäksi: usein tavattu harhaluulo siitä, että ihmistekoisten tekstien opiskelu voisi korvata tämän omakohtaisen havainnon, on suoranainen erehdys.

* * *

XVI. Tiedustele maan pyhiltä salaisuuksia joita he sinua varten säilyttävät. Ulkoisten aistiesi pyyteiden voittaminen oikeuttaa sinut tähän.

Nim. oppimaan suoraan niiltä, jotka jo ovat saavuttaneet tietämyksen tason. Muistamme kuitenkin Hiljaisuuden Äänen kohdan 27, ja että päteviä opettajia eivät suinkaan ole kaikki, jotka sellaisina esiintyvät, jne.

[(27) Jos Karman kahleista halajat vapautua, älä etsi Guruasi noilta Mayan alueilta.

Tämä on vastauksena niille monille, jotka ovat löytäneet henkioppaita ja oletettuja viisauden mestareita astraalisesta ilmapiiristä, unien ja näkyjen kautta. Unet ja näyt ovat tarpeellisia omalla paikallaan – vastaavuuksina, henkisen neron taideteoksina. Mitään omaa viisautta niissä ei ole; kaikki on lainattua, ja joko hyvästä tai huonosta lähteestä. Millaisin kokein voisimme tämän laadun varmistaa, jos tietomme tästä yliaineellisesta muototasosta ovat kovin alkeelliset? Samoin fyysinen taso on petollinen, katoava ja helposti valheellinen: mikään ei ole helpompaa oppilaalle kuin saada väärä käsitys opettajasta aistimusten alueella. Ulkomuoto voi pettää, ja se voidaan tehdä tarkoituksella petolliseksi. Vain puhdas järki, yhdistettynä kokonaisvaltaiseen pyrkimykseen ja sen käyttämänä hienovaraisena instrumenttina, voi johdattaa ”Mestarin” luo, ilmentyi tämä sitten vastaavuutena ulkoisen (vihityn) opettajan hahmossa tai ei. – Hiljaisuuden ääni, kommentaari ensimmäiseen katkelmaan]

* * *

XVII. Tiedustele sisimmältä, ainoalta, lopullista salaisuutta jota se sinua varten säilyttää halki aikakausien.

Jumalan, tapahtumisen, merkityksen viimeistä mysteeriä, josta ei voida puhua ja jota ei voida välittää eteenpäin. Se on kaiken tiedon, kaiken tien matkaamisen ja koko erillisen olemassaolon lopullinen päämäärä.

* * *

Suuri ja hankala voitto, yksilöllisen sielun pyyteiden voittaminen, on aikakausien työtä; älä siis odota saavuttavasi sen palkintoa ennen kuin aikakausien kokemus on kerätty.

Kärsivällisyys on hyve, jonka antaumuksellinen okkultisti tulee väistämättä oppimaan: hän tietää, ettei voi peräytyä eikä kulkea takaisin vaikka tahtoisi, ja kuitenkin päämäärä näyttää yhä kaukaisemmalta sitä enemmän, mitä laajemmin hän maailman ihmeellistä syvyyttä oppii näkemään. Näin tulee ollakin. Lopulta kauneus on itse tien kulkemisessa, sen kaikesta tuskasta huolimatta, yhtä lailla kuin viimeisessä mysteeriossa; sillä tämä jälkimmäinen on uuttanut itsensä kaikkeen merkitykseen ja elää kaikessa. Tietä ei tule kulkea yksin päämäärän etsinnän tähden, vaan myös sen oman kauneuden ja merkityksen toteutumisen vuoksi.

* * *

Kun tämän seitsemännentoista säännön oppimisen aika on saavutettu, on ihminen ihmistä suuremmaksi tulemisen kynnyksellä.

Niin, koska tästä minän saavutuksiin pyrkimisen halusta vapautuessaan ihminen on menettänyt leimallisimman ihmisyytensä merkin. Kun hän toimii kuin luonnonvoima, tehden oikein koska niin on oikein toimia eikä seurausten tähden, hän toimii jo kuten jumalat toimivat. Tässä työssä hän on itsekin tulossa sankariksi, jumalaksi – joka merkitsee yliaineellista tajunnankeskusta, henkistä ja kuolematonta tietoisuutta eli toimijaa. Vanha persoonallisuus tuhoutuu, ja uusi olento ei ole ihminen vaan Voima.

* * *

XVIII. Saavuttamasi tieto on sinun vain koska sielusi on tullut yhdeksi kaikkien puhtaiden sielujen ja sisimmäisen kanssa. Sen on sinulle Korkein ansaitusti myöntänyt. Petä se, käytä väärin tietoasi tai jätä se huomiotta, niin vielä nytkin on sinun mahdollista langeta korkeasta asemasta jonka olet saavuttanut. Mahtavat lankeavat takaisin jopa kynnykseltäkin, kyvyttöminä kestämään velvollisuutensa taakkaa, kykenemättöminä jatkamaan eteenpäin. Varro siis aina tätä hetkeä ihmetyksellä ja vavistuksella, ja ole valmiina taisteluun.

Elävään ja todelliseen ykseyteen astumisen kynnyksellä vanha maailma, vanha olemassaolo, vanha itseys tarraa ihmiseen, kuten vanha aina pyrkii estämään uutta ja suurempaa todellisuutta; tämä on vihkimyksen kaava, ja tuon taakse jääneen varjon voimalatauksen murtaminen on uudelleensyntymän mahdollistava välttämätön ponnistus.

* * *

XIX. Kirjoitettu on, ettei jumaluuden kynnyksellä olevalle voi lakia rajata, ettei häntä varten ole mitään opasta. Kuitenkin oppilasta valaisemaan voidaan viimeistä kamppailua täten kuvata: Pidä kiinni siitä joka on vailla niin substanssia kuin olemassaoloakin.

Koska kaikki menneisyyteen jäänyt on lopulta sitä kuorta, josta sielun on vapauduttava, ei minkäänlaista neuvoa ole lopulta mahdollista välittää – jos pyrkijä sitä seuraisi, hän jo tuolla teollaan pettäisi Sisimpänsä, sen Ainoan totuuden ja merkityksen todistuksen, jonka varaan yksin hän on heittäytymässä. Kuitenkin, lähestyessään tätä hetkeä voi okkultisti ymmärtää ainakin osittain ja älyllisesti tulevan koetuksen laajuuden ja sen ulkopiirteet, ja valmistaa itsensä mahdollisimman kykeneväksi kehittymään tarvittavan korkean ihanteen mittaiseksi.

* * *

XX. Kuuntele ainoastaan sitä ääntä joka on äänetön.

Kun oppilas on päässyt näin pitkälle, hän ei voi tukeutua mihinkään millä on muoto, vaikka kuinkakin herkkä ja eteerinen. Jokainen osatotuus on osittain valhe siinä tilassa, jossa sielu etsii yksin Ainoaa.

* * *

XXI. Katso vain siihen joka on näkymätön niin sisäisille kuin ulkoisillekin aisteille.

Sisäiset havainnot, joilla on erillinen olemus, eivät voi olla paljoa todellisempia kuin ulkoisetkaan aistimukset, kun niitä verrataan ainoan kaikkiläpäisevään, immanenttiin, olemukselliseen Totuuteen. Ihmisen maailmankuva on monin tavoin korrektimpi kuin kotieläimen, mutta verrattuna tosi totuuteen se on yhtä häilyvä ja varjomainen. Vasta aivan loppuun saakka ponnistellut todella tietää ja on saavuttanut lopullisen itsen.

* * *

Rauha kanssanne.

”Rauha” olkoon myös tämän kommentaarin loppuunsa lukeneilla; se sielun ja sydämen rauha, joka seuraa itselleen rehellistä ihmistä riippumatta pintatason psykologian vaahdosta ja loputtomista muutoksista. Kunpa tuo vaahto piankin antaisi tilaa selkeydelle; kunpa piankin saavuttaisimme luonnollisen kirkastuksen tilan, fratres.

FINIS