Greene, Liz: Uusi näkökulma Saatanan tähteen

Kirjoittanut Liz Greene, käännös fra Nefastos 2008 ¹

…Saturnus symboloi paitsi tietynlaista kokemisen laatua, myös psyykkistä prosessia. Hän ei ole pelkkä tuskan, rajoitteiden ja kurin ilmennys; hän on myös sen kaikille ihmisille luonnollisen psyykkisen prosessin symboli, jonka kautta yksilö voi hyödyntää tuskaa, rajoittumia tai kuria suuremman tietoisuuden ja täyttymyksen saavuttamiseksi.

Psykologia on osoittanut, että yksilön sielussa elää motiivi tai pyrkimys kohti täyteyttä ja eheyttä. Eheyden tilaa symboloi Itsen arkkityypiksi kutsuttu olemus. Tämä symboli ei merkitse täydellisyyttä, jossa ilmenisivät vain ihmisluonnon ”hyvät” olemuspuolet, vaan sen sijaan se implikoi eheyttä, jossa jokainen ihmisyyden kvaliteetti kykenee löytämään sopusointuisen paikkansa kokonaisuuden osana. Tämä arkkityyppi on monissa eri uskonnoissa ilmenevän symbolismin taustalla, ja voidaan löytää myös kaikkien historiallisten aikojen ja kaikkien sivilisaatioiden kansanuskoista ja saduista. Pohjimmiltaan se pysyy aina samana, vaikka sen pintakuvioinnit ihmiskunnan kehittyessä vaihtelevatkin .

Saturnuksen symboloimalla psyykkisellä prosessilla näyttää olevan jotain tekemistä tämän yksilön sisäisen eheyden kokemisen kanssa. Saturnus yhdistetään siihen kehitykselliseen arvoon, joka on tuskalla ja arvoristiriidoilla toisilta saatujen ulkoisten arvojen ja itse työstettyjen sisäisten arvojen välillä. Saturnuksen hirviömäinen rooli on tämän merkityksen tarpeellinen aspekti, sillä niin kuin satu meille kertoo, vasta kun Petoa rakastetaan omana itsenään, vapautuu se lumouksestaan ja voi tulla jälleen Prinssiksi.

Perinteisessä astrologiassa Saturnus tunnetaan pahantahtoisena planeettana. Jopa hänen hyveensäkin ovat kolkkoja – itsehillintä, tahdikkuus, säästäväisyys, varovaisuus – ja hänen paheensa erityisen epämiellyttäviä, koska ne toimivat peloksi mieltämämme emootion kautta. Hänessä ei ole ulompien planeettojen glamouria eikä persoonallisten planeettojen inhimillisyyttä. Yleistajuisessa konseptissaan hän näyttää olevan kokonaan vailla huumorintajua. Yleensä hänet käsitetään rajoitusten, turhautumisen, kovan työn ja itsekieltäymyksen aiheuttajana, ja jopa hänen kirkas puolensa liitetään yleensä sellaisen ihmistyyppiin, joka rajoittaa itseään ylenpalttisesti eikä koskaan elämässään sorru nauramaan.

Merkkinsä ja huoneasemansa puolesta Saturnus ilmaisee niitä elämän osa-alueita, joilla ilmenee esteellisyyttä yksilön itseilmaisussa, tai joilla hän helposti kokee turhautumista tai kohtaa vaikeuksia. Monissa tapauksissa Saturnus näyttää vastaavan niitä tuskallisia olosuhteita, jotka eivät näytä liittyvän mihinkään heikkouteen tai säröön henkilössä itsessään, vaan jotka ”vain sattuvat tapahtumaan” – antaen näin planeetalle nimen ”Karman Herra.” Tämä varsin masentava arviointi liitetään Saturnukseen yhä, riippumatta niistä ikivanhoista ja itsepintaisesti säilyneistä opetuksista, jotka kertovat hänen olevan Kynnyksenvartija, portin avaintenvartija, ja että ainoastaan hänen kauttaan on mahdollista saavuttaa itseymmärryksen tuoma vapaus.

Saturnukseen liitetyt turhauttavat kokemukset ovat selvästikin tarpeellisia, ollen opettavaisia niin käytännöllisessä kuin psykologisessakin mielessä. Käytämme sitten psykologista tai esoteerista terminologiaa, pysyy perusidea samana: ihmiset eivät voi saavuttaa vapaata tahtoa muutoin kuin itsetutkistelun avulla, eivätkä he pyri itsetutkisteluun muussa tapauksessa kuin silloin, kun asiat käyvät niin tuskallisiksi, ettei muuta mahdollisuutta ole.

Vaikka harvat astrologit pitäisivätkin Saturnusta hilpeänä kumppanina, Saturnus-kokemuksen välttämättömyys myönnetään kuitenkin pakon edessä. Että voi olla olemassa iloa tällaisessa kokemuksessa jää yleensä helposti huomaamatta. Kaikkia tuskassaan iloitsevia pidetään masokisteina; mutta Saturnus ei innoitakaan iloon kivusta, vaan riemastukseen psykologisesta vapaudesta. Tätä ei yleensä ymmärretä sen tähden, että harva ihminen on sen kokenut.

(…)

Pelkkä halu jonkin ongelman muuttamiseksi ja ymmärrys sen olemassaolon ulkonaisista aiheista ei riitä sitä poistamaan, etenkään silloin, kun kyseessä itse asiassa ei ole ongelma, vaan sisäisemmän sielunosan yritys saavuttaa tasapaino tai kokonaisvaltaisempi näkökulma. Inhimillisen olemuksen piilotajuinen puoli kamppailee aina kohti eheyttä ja integraatiota, ja työskentelee minkä tahansa kanavien avulla mitä tietoinen mieli vain tuo sen ulottuville. Ainoastaan silloin, kun ihmisen tietoiset ideat oikeasta tai soveliaasta joutuvat suoraan konfliktiin sen polun kanssa, jota hän kulloinkin seuraa, seuraa suoranaista kärsimystä, ja tämä ilmenee yleensä merkityksettömyyden tai turhuuden tunteen nakertavana kärsimyksenä. On olemassa monia ihmisiä, jotka käyvät taistelua itseään vastaan, ja riippumatta siitä mitä he elämässään tavoittelevat, he aina tuhoavat unelmansa ennen kuin se voi kokea täyttymystä. Tämä tuhoisuus liittyy usein syyllisyydentunteeseen ja pelkoon, mikä on eräs puoli Saturnuksen ilmennyksestä. Yhtä usein syyllisyyden ja pelon taustalla on toinen tarkoitus, joka on mahdollisesti viisaampi ja merkityksekkäämpi tie kuin se, minkä tietoinen mieli on valinnut.

Usein kohtaamme jopa pelkkää tuhoisuutta. Sitä on usein nimitetty pahuudeksi, ja se on personoitu ulkoisesti voimaksi tai olennoksi, joka tunnetaan Saatanana – joka on tietenkin hyvin lähellä Saturnusta, Kauriin merkissä tavatun Vuohen sorkkia ja sarvia myöten. Tämän tietoisuuden ja piilotajunnan, pimeyden ja valon välisen konfliktin luonne ei ole hyvä eikä paha; se on kasvulle välttämätön, sillä siitä seuraa ajastaan yhdentyminen ja laajempi tietoisuus. Kahtalaisuus, jonka ihminen löytää itsessään tietoisuuden kynnyksen alapuolella, on yleensä hyvin ahdistavaa, sillä me tapaamme unohtaa, että kaikki valossa seisovat kappaleet heittävät aina pimeän varjon. Jumala ja Saatana, olkoon näille objektiivista eksistenssiä tai ei, selvästikin ilmenevät impulsseina ihmissielussa; mutta ne eivät aina ole sitä, miltä ensimmäisenä näyttävät.

Ei ole olemassa nopeaa ja helppoa tapaa ystävystyä Saturnuksen kanssa. Monella tapaa oli alkemian ikivanha taito pyhitetty tälle päämäärälle; sillä sitä alkemian alkusubstanssia, jossa kullan mahdollisuus uinui, kutsuttiin Saturnukseksi, ja se oli paitsi konkreettista materiaa, myös alkemistin oma olemus. Moderni psykologia, joka näyttää löytävän enemmän ja enemmän yhtymäkohtia alkemistien tiehen, koettaa niinikään ystävystyä Saturnuksen kanssa, vaikka sen piirissä hänet tunnetaankin muilla nimillä. Mutta jos ponnistelemme vakaasti, on mahdollista erottaa kulta, ja lopulta kykenemme näkemään senkin, että Saturnuksella on sittenkin huumorintajua – kun vain itse olemme tulleet kyllin herkiksi kyetäksemme ymmärtämään hänen ironiaansa.

FINIS