Jamblikhos: Teurgiasta

Kirjoittanut Jamblikhos, käännös fra Frith 2011 1

…Te sanotte, että “invokaatiot Jumalille ovat ohjatut kuin passiivisille olennoille, joten pelkästään demonit eivät ole passiivisia, vaan myös (itse) Jumalat.” 2 Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Invokaatioiden kautta saavutettu valaistuminen on välittömästi näkyväinen ja itsessään omaehtoisesti täydellistyvä; se on erittäin kaukana kaikesta alaspäisestä vetovoimasta; edeten havaittavaksi ikään kuin pyhällä energialla ja täydellisyydellä; ja samalla tavoin se ylittää vapaavalintaisen liikehdintämme aivan kuin jumalallisen Hyvyyden 3 tahto ylittää tarkoituksellisesti valitun elämän. Näin ollen tämän Tahdon kautta ja sen myötä Jumalat, ollen hyväntahtoisia ja suopeita, jakavat valoaan teurgisteille runsain mitoin kadehtimattomassa ylitsevuotavuudessaan, kutsuen heidän sielujaan luokseen ylöspäin, valmistellen heitä liittoon kanssaan, ja totutellen heitä eroon ruumistaan heidän sen yhteydessä vielä eläessään, ja johdatellen heitä takaisin heidän ikuiseen, älyllisen kirkkaaseen alkuperustaan.

On aikaan saatujen vaikutusten perusteella ilmeistä, että nyt kertomamme on sielun pelastus. Sillä sielu, joka mietiskelee siunattuja ilmestyksiä hartaasti, saavuttaa toisenlaisen energian, energisoi toisenlaisen energian lailla, ja tulee näin ollen oikeutetusti pidetyksi muuhun kuin inhimilliseen järjestykseen kuuluvana. Alituiseen elämästään luopuen sielu vaihtaa sen mitä siunatuimpaan Jumalten voimaan. Näin ollen, mikäli nousu invokaatioiden avulla suo papeille intohimoista puhdistautumisen, vapautumisen uuden luomisesta, ja liiton jumalallisen alkuperustan kanssa, kuinka olisikaan mahdollista yhdistää sitä mihinkään intohimoiseen? Sillä tämänlaatuisessa invokaatiossa ei vedetä alas levollisia, puhtaita Jumalia epäpuhtauteen ja saastaan, vaan juuri päinvastoin, se tekee puhtaita ja muuttumattomia meistä, ketkä olemme kehittyneet passiiviksi uuden luomisen suhteen. 4

Jumalia puoleemme kutsuvat invokaatiot eivät myöskään kehota meitä liittämään pappeja heihin intohimojen kautta; sen sijaan ne kehottavat heitä kanssakäymiseen häviämättömän yhteyden välityksellä kaiken yhteensitovan ystävyyden välityksellä. 5 Tästä syystä se ei, vaikka nimestä voisi näin ymmärtää, taivuta Jumalten älyä ihmisten puoleen; vaan Totuuden päätöksen myötä tekee ihmisen tahdon mukautuvaksi osallistumiseen Jumalten kanssa, kohottaa tahdon heidän luokseen, ja harmonisoi molemminpuolisesti ensinmainitun jälkimmäisen kanssa, kaikista tarkoituksenmukaisimman kehotuksen myötä. Tämän perustan myötä myös sellaiset Jumalten nimet, jotka ovat liitetty pyhiin tarkoitusperiin ja muihin jumalallisiin symboleihin, ovat anagogisen 6 ja kohottavan luonteensa myötä kykeneviä yhdistämään invokaatiot itse Jumaliin…

FINIS

  1. Lähde: Jamblikhos, De Mysteriis, I, 12. Lainattu ja käännetty Julius Evolan ja UR-ryhmän kirjasta ’Introduction to Magic – Rituals and Practical Techniques for the Magus’, ss. 330-331. Alaviitteet ovat kääntäjän tekemiä. [Thomas Taylorin käännös Jamblikhoksen teoksesta on julkaistu Wizard’s Bookshelfin Secret Doctrine References-sarjassa 1984, 1997 (”Iamblichus: On the Mysteries”) – toim. huom.] ↩
  2. Jumalilla tarkoitetaan ontologisen täydellisyyden ikuisia arkkityyppejä ja numeeneja yliajallisia voimia. Lainauksen demonit puolestaan viittaavat aineen perustavanlaatuisiin kaavoittaviin voimiin, luomisen dynaamisiin kulmalukuihin. ↩
  3. Jumalallinen Hyvyys: Summum Bonum. Hellenistisessä ja uusplatonistisessa ajattelussa ja esoteriassa ’Hyvällä’ on ontologinen merkitys moraalisen sijaan. ’Hyvyys’ merkitsee olennon täydellisyyttä, sen kokonaisvaltaisuutta ja eheyttä, minkä vastakohta on puolestaan ’privaatio’ ja ’diminuutio’, sekä epätäydellinen tai intohimoinen toiminta. Aristoteleen ajattelussa ’Hyvyys’ merkitsee puhdasta, intohimoista vapaata toimintaa, Jumalallisen olemuksen luonnollista päämäärää ja telosta, mikä pyrkii täydellistämään kaikkien epätäydellisten olentojen energian. Itämaisen esoterian kontekstiin siirrettynä tämä merkitsee myös yhtä kuin wei-wu-wei, “toimimatta toimimista”, intohimotonta samaistumattomuutta toiminnan kohteisiin, tuloksiin ja päämääriin. “Mikäli etsitään Tao:a, se kadotetaan.” Tämä on hyvin lähellä modernin ajattelun ’flow’ -käsitettä, minätöntä toimintaa. ↩
  4. Selittäkäämme hieman sitä, mitä artikkelissa tarkoitetaan passiivisuudella: Ei velttoutta tai toimimattomuutta, vaan subjektiivista passiivisuutta aineellisen maailman ilmennysmuotoja kohtaan. ↩
  5. Kaltaisuuden, ts. ykseyden käsittämisen myötä. ↩
  6. Anagogia on kreikkalainen termi, mikä merkitsee kiipeämistä tai kohoamista ylöspäin. Kirjallisuustutkimuksessa anagoginen metodi tutkii pyhien kirjoitusten kirjaimellisten merkitysten ja tapahtumien mahdollisia hengellisiä ja vertauskuvallisia vastaavuuksia. ↩