kirjoittanut Eliphas Levi, käännös fra Nefastos 2007 1
Viisaus, moraali, hyve – arvostettuja sanoja kaikki, mutta myös epämääräisiä; ja niistä onkin kiistelty vuosisatoja pääsemättä minkäänlaiseen sopimukseen! Toivoisin kyllä olevani viisas, mutta kykenenkö pysymään varmana viisaudestani, jos epäilen että typerykset ovat onnellisempia tai iloisempia kuin minä? Moraalisuus on kylläkin oleellista, mutta me olemme kaikki hieman lapsen kaltaisia, ja moralisointi saa meidät haukottelemaan. Tämä johtuu siitä, että ihmiset koettavat työntää meille järjetöntä moraalia joka ei kuulu luontoomme. Meille luennoidaan asioista joilla ei ole kanssamme mitään tekemistä, ja sen tähden ajatuksemme harhailevat.
Hyve on hieno asia; se merkitsee todellisuudessa voimaa, mahtia. 2 Maailmaa ylläpitää Jumalan hyve. Mutta millaisena hyve näyttäytyy meille? Niinkö halpaa on tämä hyveellisyys, että se heikentää ajattelun ja riuduttaa kasvot? Sanommeko hyveeksi sitä, jos joku pelkkää yksinkertaisuuttaan antaa itsensä varkaiden ryöstettäväksi? Onko hyveellistä jättää jotain tekemättä vain rangaistuksen pelosta? Mitä ajattelisimmekaan ihmisestä joka jättää kävelemisen siitä pelosta että saattaisi katkaista jalkansa! Miltä tahansa kannalta katsommekin, hyve on vastakkaista laiskottelulle, liikahtamattomuudelle ja kyvyttömyydelle. Hyve edellyttää toimintaa; että se yleensäkin nähdään kontrastissa intohimojemme kanssa tekee selväksi, että se ei koskaan ole mitään passiivista. Hyve ei ole ainoastaan voimaa, se on johtava syy voiman takana. Se on elämän tasapainottaja.
Hyveen, hyveellisyyden ja elämän suuri salaisuus, niin ajallinen kuin ikuinenkin, voidaan esittää kaavamaisesti näin: Se on voimien harmonisoimisen taito, joka johtaa liikkeen tasapainossa pitämiseen. Tasapaino jota tässä haemme ei ole sellaista joka aikaansaa liikkumattomuutta, vaan sellaista joka säätelee liikettä. Sillä liikkumattomuus on kuolemaa ja liike elämää.
Tämä liikkuva tasapaino kuuluu luontoon itseensä. Luonto – joka tasapainottaa voimat – saa aikaan fyysisen sairauden tai jopa näennäisen tuhoutumisen huonosti tasapainotetussa ihmisessä. Ihmiskunta pääsee eroon luonnollisista sairauksista oppimalla tuntemaan tavan päästä fataalien voimien hallinnasta käyttämällä vapautta älykkäällä tavalla. Käytämme tässä sanaa fataali 3 siksi, että odottamattomat ja väärin ymmärretyt voimat vaikuttavat kehnosti tasapainotetusta ihmisestä vääjäämättömältä kohtalolta.
Luonto on pitänyt huolta eläinten säilymisestä antamalla niille vaiston, mutta samalla järjestänyt kaiken siten että ajattelemattoman, varomattoman ihmisen on tuhouduttava. Eläimet elävät niin sanoaksemme itsestään, ilman omaa ponnistusta. Vain ihmisen on opittava kuinka elää. Siten elämän tiede on moraalin balanssin tiedettä. Tämän balanssin perusta on sovittaa yhteen tiede ja uskonto, järki ja tunne, energisyys ja lempeys. Aidosti voittamaton voima on voimaa vailla väkivaltaa. Väkivaltaiset ihmiset ovat heikkoja ja lyhytnäköisiä ihmisiä, joiden pyrkimykset aina kimpoavat takaisin heihin itseensä.
Väkivaltainen mieltymys muistuttaa vihaa ja on läheistä sukua inholle. Väkivaltainen viha puolestaan on varma merkki siitä, että ihminen luovuttaa itsensä vihamiehilleen sokeasti. Toistensa kimppuun käydessään Homeroksen sankarit aloittivat vaihtamalla loukkauksia vastustajansa raivoa nostaakseen, tietäen hyvin, että todennäköisesti enemmän raivostunut kahdesta tulisi voitetuksi. Tuliluontoinen Akilles oli tuomittu ennalta surkeaan tuhoonsa. Hän oli ylpein ja rohkein kreikkalaisista, mutta toi maanmiehilleen pelkkää tuhoa. Troijan voitti todellisuudessa Odysseuksen harkitsevaisuus ja kärsivällisyys, sillä hän piti aina vaarin itsestään eikä koskaan iskenyt, ennen kuin oli varma onnistumisesta. Akilles merkitsee intohimoa, Odysseus hyvettä, ja meidän on pidettävä tämä mielessämme, jos mielimme ymmärtää homeeristen runojen moraalista merkitystä. Epäilemättä näiden runojen tekijä oli ensimmäisen luokan vihitty, ja käytännöllisen Korkean Magian suuri salaisuus on kaikki nähtävissä Odysseiassa.
Magian suuren salaisuuden, uniikin ja välittämättömissä olevan Arcanan tarkoituksena on asettaa yliluonnollinen voima jollain tavoin ihmistahdon käyttöön. Tällaisen saavutuksen tehdäkseen on välttämättä TIEDETTÄVÄ mitä on tehtävä, TAHDOTTAVA sitä mitä vaaditaan, USKALLETTAVA tehdä mitä on pakko koettaa, ja omattava arvostelukykyä PYSYÄ VAITI.
Homeroksen Odysseuksen on selvittävä jumalista, elementeistä, kykloopista, seireeneistä, Kirkestä, jne. – toisin sanoen, kaikista elämän vaikeuksista ja vaaroista. Hänen palatsinsa vallataan, hänen vaimoaan ahdistellaan, hänen omaisuuttaan ryöstellään, hänen henkeään vaanitaan, hän menettää toverinsa, hänen laivansa uppoavat; lopulta hän on yksin taistellessaan yötä ja merta vastaan. Ja yksin hän voittaa jumalat, pakenee mereltä, sokaisee kykloopin, huijaa seireeneitä, voittaa Kirken, valtaa takaisin palatsinsa, pelastaa vaimonsa, surmaa henkensä vaanijat; koska hän tahtoi nähdä jälleen Ithakan ja Penelopen, koska hän aina tiesi kuinka päästä vaarasta, koska hän uskalsi tehdä mitä tekemän piti, ja koska hän aina pysyi vaiti kun hänen ei odotettu puhuvan.
Mutta ne jotka pitävät saduista sanovat nyt pettyneinä, ettei tämä ole magiaa laisinkaan. ”Missä ovat talismaanit, missä yrtit ja juuret joiden avulla voidaan tehdä ihmeitä? Eikö olekaan salaisia loitsuja, jotka avaavat lukitut ovet tai kutsuvat esiin henkiä? Kerro meille näistä, ja jätä Odysseian kommentaarisi toiseen hetkeen!” – Tiedätte, lapseni (sillä ei ole epäilystä ettenkö puhuisi nyt lapsille), te tiedätte, jos olette lukeneet aiemmat kirjani, että tunnustan loitsujen ja yrttien ja talismaanien suhteellisen tehokkuuden. Mutta ne ovat vähäisiä apuvälineitä jotka liittyvät vähempiin mysteereihin. Loitsut kuuluvat vihkimysriitteihin, talismaanit ovat magneettisia apukeinoja, juuret ja yrtit ovat osa okkulttista lääketiedettä jota Homeroskaan ei väheksynyt. Taikakasveilla on paikkansa hänen runoissaan, mutta ainoastaan satunnaisina somisteina. Kirken malja ei voinut vaikuttaa Odysseukseen, joka tunnisti sen turmiolliset vaikutukset ja tiesi kuinka välttää siitä juomisen. Maagien korkean tieteen vihityn ei tarvitse pelätä noitia.
Ihmiset jotka innostuvat seremoniallisesta magiasta ja ennustajaeukkojen puheista ovat samanlaisia kuin ne, jotka toivovat voivansa sovittaa aidon uskonnon puutteen itsessään antaumuksellisten tekojensa määrällä. Olisi ajan hukkaa yrittää tyydyttää heitä viisailla neuvoilla. Kaikki he pitävät piilossa hyvin helposti arvattavaa salaisuutta, ja se on seuraava: Heissä on intohimoa jonka järki tuomitsee, ja he pitävät sitä järkeä arvokkaampana; sen tähden he kuuntelevat järjetöntä ennustajaa, sillä se kertoo heille mitä he haluavat kuulla, huijaa heidän omaatuntoaan, ja tuudittaa heidän sydämensä turvallisuudentunteeseen. Tällaiset ihmiset kulkevat siten juomaan petollisesta lähteestä joka, kaukana siitä että se heidän janonsa tyydyttäisi, vain voimistaa sitä. Huijari mumisee hämäriä oraakkelisanoja, joista jokainen löytää sen mitä tahtoikin ja poistuu sitten tietäen yhtä vähän kuin aina. Hän palaa seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana, ja palaa itse asiassa loputtomiin; ja näin on ennustelijoidenkin helppo ennustaa itselleen rikkautta.
Basilideslaiset gnostikot sanoivat että Sofia, ihmisen luontainen viisaus, rakastui tarun Narkissoksen tavoin itseensä, ja katsoen syrjään alkulähteestään astui ulos siitä jumalallisen valon kehästä jota he kutsuivat pleromaksi. Yksin pimeydessä hän harjoitti sakrilegiaa synnyttääkseen valon; ja menetti verensä kuten verenvuototautinen nainen evankeliumissa, antaen synnyn kauhistuttaville hirviöille. Kaikesta hulluudesta vaarallisinta on kieroutunut viisaus. Kieroutuneet sydämet myrkyttävät koko luonnon. Kauniin päivän loisto ei ole heille enempää kuin harmahtavaa ikävyyttä, ja kaikki elämän ilot, jotka ovat kuolleita näille kuolleille sieluille, nousevat heitä kiroamaan, sanoen kuten haamut Rikhard Kolmannelle: ”Luovu toivosta ja kuole.” Innostus jalompia päämääriä kohtaan saa heidät hymähtämään ivallisesti, ja aivan kuin he olisivat kostamassa loukkausta, he ivaavat rakkautta ja kauneutta. Ei ole hyötyä lakata ponnistamasta ja syyttää kohtaloa – sen sijaan on taisteltava ja valloitettava. Jotka tässä taistelussa häviävät ovat niitä, jotka eivät tiedä tai eivät tahdo tietää kuinka voittaa. Tietämättömyys on jonkinmoinen tekosyy, mutta ei oikeuttava, mikäli mahdollisuus oppia on olemassa. ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät”, sanoi kuoleva Kristus. Jos tiedon puute olisi hyväksyttävää, Vapahtajan rukouksella ei olisi ollut syytä, eikä hänen Isällään olisi ollut mitään anteeksi annettavaa.
Kun ihminen ei tiedä, hänen olisi tahdottava oppia. Ellei ihminen tiedä, olisi tyhmänrohkeaa uskaltaa, mutta aina on hyväksi pysyä vaiti.
- Kirjoittanut Eliphas Levi (Le Grand Arcane, 1868), suomentanut J. Nefastos (2007). Käännetty englanninkielisestä versiosta (The Great Secret or Occultism Unveiled, Weiser 2000, luku VI). ↩
- Lat. virtus = miehuullisuus, ansiokkuus, voima, hyve. -JN ↩
- Fataali, käsitettynä yleensä vain kuolettavan synonyyminä, tulee kohtaloa merkitsevästä sanasta fatum. Levi tietysti tahtoo sanoa, että jokainen olento luo oman vääjäämättömän kohtalonsa omalla kyvyttömyydellään ymmärtää perusvoimia itsessään, jolloin hänen turmiokseen (joko konkreettiseksi tai symboliseksi) koituu tuo kyseinen, tajuamatta jäänyt asia. -JN ↩