© fra Nefastos 2007
Azazelin Tähti on seura ihmisille, jotka kykenevät seuratoimintaan, ja veljeskunta niille harvoille, jotka kykenevät täyttämään veljeskuntaelämän kriteerit. Nämä kriteerit eivät ole meidän sanelemiamme, vaan johtuvat siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että kuuluakseen tosiasiallisesti aatteelliseen sisäpiiriin, on ihmisen väistämättä tehtävä kyseisen sisäpiirin työtä sydämellään, hyväksyttävä sen aatemaailma toden teolla ja elettävä tuollaisen työn edellyttämää elämää. Kyse on vain siitä, mitkä ovat yksilön elämän prioriteetit ja psykologiset valmiudet. Seuraan kuulumisesta ei ole ihmiselle mitään yksiselitteistä hyötyä, mutta se ei myöskään vaadi mitään: veljeskuntaan kuulumisesta ei ole hyötyä sen enempää, mutta se vaatii idealistista omistautuneisuutta – ei fanaattisuutta, vaan omistautuneisuutta. Koska veljeskuntamme jäsenillä ei ole mitään erityisiä voimia esiteltävänään, vaan yhdistävänä tekijänä on puhtaasti halu palvella totuuden asiaa, on kenenkään järjetöntä pyrkiä saavuttamaan mitään meriittiä veljeskuntaan sen enempää kuin seuraankaan kuulumisesta. Näitä molempia sanoja seura ja veljeskunta on käytetty teksteissämme pitkälti synonyymisinä, sillä ne ovat samankeskiset ja ulkopuoliselle merkitsevät samaa asiaa. Ytimessä on kuitenkin itse henkinen aate, ja tuon aatteen tosiasiallisten toteuttajien yhteys muodostaa veljeskunnan: tämän veljeskunnan toiminta, sen ”luontainen sädehdys” näkyvään maailmaan puolestaan on Azazelin Tähden seura, ja seuran toimintaan kuuluvat internet-sivusto, lehti, yms. kulloinkin tarvittava ulkoinen materiaali.
Lienee paikallaan esittää sananen niille – epäilemättä hyvin harvoille – ihmisille, joissa todella nousee kiinnostus veljeskunnan yhteydestä ja aktiivisesta osallistumisesta sen idealistiseen työhön.
Kun ihminen tulee ”veljeksi” – tahtonsa ja kykyjensä mukaan enemmässä tai vähemmässä määrässä – tapahtuu hänen sieluruumiinsa yhteydessä tiettyjä näkymättömiä, sanokaamme, kemiallisia muutoksia. Jos yhteys aatteeseen ja tuon aatteen kanssatoteuttajiin on nimellistä ja pinnallista, tai oikeaa antaumusta estää verifioitumasta väärä ylpeys tai vastaava psykologinen harhakuva, vaikutukset jäävät minimaalisiksi (nimittäin pyrkijässä itsessään: veljeskuntaan ja aatteen toteuttamiseen hän tuo omalla persoonallisella liikahtamattomuudellaan vastustavan elementin, joka luo haitallisia pyörteitä muiden astraalis-mentaaliseen työskentelyyn). Blavatsky vertaa esoteerisen ryhmän jäseniä ”saman käden sormiin”, ja vaikka laajempi veljestö ei voi toimia yhtä intensiivisen, samankeskisen kehityksen pyörteenä yksilötasolla, vaikutus on vain hieman lievempi. Tällöin on muistettava muutamia asioita:
1) Kunkin yksilön suuri vastuu henkisen kolmion ilmentämisen tasolla. Jokainen jäsen linkittyy muihin myös alemmalla energiatasolla, mutta se mikä todella vaikuttaa työhön ja on tärkein huomioonotettava, on âtma-buddhi-manasinen yhteisvaikutus. Ei ole niin vaarallista, jos ryhmän jäsen on huolimaton suhteessa alemman kolminaisuuden toimintaan, kunhan ylempi värähtelee sympaattisesti muiden kanssa. Tämä yhteys muuten riittää itsessään puhdistamaan alempaa kolminaisuutta, ja alemman asteen – näin sanoaksemme, vaikka emme astejaotusta käytäkään – veli hyötyy tosiasiallisesti enemmän kehittyneiden puhdistavasta ilmapiiristä.
2) Tästä muodostuu jännitettä, joka vaikuttaa samoin kuin kaikki jännitteisyys okkulttisissa prosesseissa, hämmentäen pohjaa ja nostaen pintaan vastustavaa ainesta nopeasti eikä satunnaisesti, kuten profaanissa elämässä tapahtuu. Kaikki tarpeettomat tunteet nousevat psykologiaan systemaattisesti, ja käsittelemättöminä ja väärin käsiteltyinä vaikeuttavat koko ryhmän toimintaa.
3) Kunkin veljen on ymmärrettävä, etteivät tekemisissä ole ensisijaisesti persoonallisuudet. Persoonan vaikutus on äärettömän vähäinen ryhmän sisällä, sen tosiasiallinen vaikutus ojentuu ulospäin ryhmästä. VELI ei katso veljessä persoonallisuutta, vaan SIELUA. Luonnollisesti voimme kokea luontevaa iloa veljen persoonallisuuden särmistä ja erikoislaatuisuuksista, samaan tapaan kuin ihminen yksin ollessaan saattaa iloita ympäröivän hiljaisen luonnon jatkuvista metamorfooseista – mutta sen sijaan hänellä ei ole mitään oikeutta odottaa mitään sosiaalista kerhotoimintaa. Ego on kaikki ja persoonallisuus merkityksetön, kun puhutaan veljeskunnan sisäisestä vaikutuksesta. Veljeskunta ei ole mikään persoonallisuuksien ryhmä, vaan Egojen yhteistyötä yhteiseksi muovattavalla energialla, kunkin omassa itsessään todeksi näkemän aatteen omakohtaisessa palveluksessa. Tämä sanottuna sen tähden, etteivät ihmiset kuvittelisi kyseessä olevan jonkinlainen vapaamuurarijärjestelmä, jossa järjestelmällä on velvoite olla aktiivinen tekijä jäsenten persoonallisessa elämässä.
4) Jos on pelkoa siitä, että jollakulla veljistä on jotakin kätkettyä kaunaa tai vihamielisyyttä aatetta tai muita veljiä kohtaan, yhteys kyseiseen veljeen katkaistaan yleensä välittömästi, sillä tämä pahansuopa aines näin lähellä elävää ydintä aiheuttaa valtavan esteen työlle. Kyse ei ole mistään kauniista sanoista tai käyttäytymiskoodeista, vaan kunkin yksilön sielullisesta virittäytymisestä. Tämän vuoksi sisäisessä piirissä syntyvän henkisen eripuraisuuden seurauksena aatteessa erimielinen veli tullaan erottamaan. Tämä ei johdu mistään pyrkimyksestä hegemoniaan, vaan se on ainoa mahdollisuus, kun on kyse okkulttisen työn tekemisestä. Erottaminen voidaan tehdä myös ulkoisesti katsottuna suorastaan mielivaltaisella tavalla, siitä yksinkertaisesta syystä, että mikään ei ole helpompaa vastustuksen prinsiipin koulukunnan edustajalle kuin esittää pettävissä sanoissa ja teoissa ystävää samalla kuin sisäinen vaikutus on mitä tuhoisin, ja tähtää seuran aatteiden tuhoamiseen ja kierouttamiseen. Vainoharhaan ei ole syytä, mutta on kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät osallistuisi seuratoimintaan sydämellään ja puhtain aikein, ja sen tähden jäsenten on valitettavasti pakko mukautua siihen, että veljeskunnan sisäpiiri saa toimia näennäisen mielivaltaisella tavalla. Edes osittain eksoteerinen veljeskunta ei koskaan voi olla samalla demokratia johtuen okkulttisen maailman lainalaisuuksista, pikemminkin se yhdistää toimintaansa anarkian ja hierarkian elementtejä.
Mikäli jossain seuran kehityksen vaiheessa näyttää käyvän niin, että henki pakenee alkuperäisestä järjestelmästä, se syntyy vain uuteen muotoon uudessa seurassa: aate – okkultismi, minkä muodon se kulloinkin valitseekaan evolutiivisen työnsä tekemiseen – on kuolematon. Itse seura ei merkitse mitään, se on pelkkä ulkoinen käyttöväline ja työkalu, muotona tarpeellinen mutta vailla mitään itseisarvoa. Jos suola käy mauttomaksi, se ei kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Tämän tähden ei mitään hätää ole, niin kauan kuin yksilöt pysyvät yksilöinä – so. kulkevat kohti Egoa ja Jumalaa, ja jättävät aineen lainalaisuudet vähälle huomiolle. Inspiraatio virtaa ideatasolta toimiviin keskuksiin minkä nimien alaisina tahansa, tätä vaikutusta ei voida pettää.