© Carlo Suarès, käännös ja kommentaari Fra Obnoxion 2009 1
Satan, lausutaan ”SA-TAN”, on erittäin muinainen heprealainen sana. Kirjain kirjaimelta sana näyttää seuraavalta: Sin-Teth-Nun (300-9-700). 2 Ensimmäinen kirjain on Sin tai Shin. Kumpaakin symboloi sama kirjainmerkki, niiden ainoan eron ollessa se kuinka tuo yksi ja sama kirjainmerkki on pisteytetty. Kun piste on ylävasemmalla, kyseessä on Sin; Kun piste on yläoikealla, kyseessä on Shin. Molemmat ovat symboleja elävän energian kosmiselle virtaukselle, tahdottiin tuota virtausta kutsua sitten hengitykseksi, metabolismiksi, tai miksi ikinä. Molemmat ovat Alefin 3 aktiivisia agentteja ajassa ja avaruudessa. Ja, koska Alef on ääretön, molemmat ovat välttämättömiä agentteja.
Sinin ja Shinin välistä eksaktia eroa ei koskaan voida oppia mistään kirjasta tai miltään opettajilta. Tuon eron ymmärtäminen kuuluu Kirjoitusten Toteenkäymiseen. 4 Verrattuna toisiinsa, Siniä voitaisiin pitää kuin lasersäteenä, ja Shinä vastaavasti kuin hajaantuneena valona. 5 Täten Sinin toiminta suhteessa mihin tahansa soluun on varsin erilaista verrattuna Shinin vastaavaan. Yleisesti voidaan sanoa että Shin edustaa elämää ja vitaalisuutta puhtaassa olemisen tilassa. Sin on sama vitaalisuus, mutta toiminnallisena, eli se lävistää tiensä syvälle kaiken ytimeen. Shinin energia on kaikkialla läsnä, mutta se vaikuttaa operatiivisesti Sinin välityksellä, joka on laadultaan kuin ”lasersäde”. Ei Shin vaan Sin on se joka lävistää egomme, persoonalliset mielemme, itsetietoisuutemme. Saatanan nimen toinen kirjain on Teth. Teth symboloi solua – mitä tahansa solua. Tämä solu voi olla puu, ihminen, vihannes, eläin, heimo, poliittinen solu, et cetera.
Kolmas kirjain, loppu-Nun, edustaa Määräämättömyyden Periaatetta 6, joka on erittäin tärkeä tekijä ”kosmisen pelin” totaalisuudessa. Tämä ei ole oikea paikka käsitellä Nun-kirjainta kovinkaan yksityiskohtaisesti. Sanottakoon vain, että se edustaa elämän sisäistä vapautta. Elämä kokonaisuudessaan ei hyväksy, eikä edes voisi hyväksyä rajoittamistaan minkään ”lajinsa mukaisen elävän olennon” (Genesis 1:24) uudiskasvun – muistoista muovattujen prototyyppien loputtoman toiston – toimesta.
Kääntäkäämme nyt tuon sanan ”Satan” merkitys sellaisena kuin Rabbi sen laukaisi vasten Pietaria. Rabbi 7 on Sin, eli ytimeen tunkeutuvan elävän energian kosminen vitaalisuus. Pietari on Teth, eli solu. Kykeneekö Rabbi pääsemään läpi solun sisään, voidakseen saavuttaa tavoitteensa, eli viimeisen hetkensä? Kuten Sin-kirjain ilmaisee, Rabbi on multiulotteisen energian kantaja, joka energia eksistoi samanaikaisesti meidän neliulotteisen avaruus-aika jatkumomme rinnalla, ylittäen jatkumomme sekä elämän että energian määrässä. Hän toisti itsepintaisesti kuuluvansa noihin toisiin maailmoihin, ja että ”Valtakunta”, kuten hän asian ilmaisi, on kaikkialla – vaan ihmiset eivät sitä havaitse.
Nykyajan sanastoa käyttääksemme, tämä tarkoittaa että meidän psyykemme ovat rakentuneet kuin kuoriksi (tai soluiksi), jotka sulkevat ihmistietoisuutemme johonkin mitä kutsumme ”minäksi”, ”egoksi” tai ”itseksi”. Pietarin ego oli selvästi sekä vahva että kypsymätön. Pietariksi nimetty psykologinen kuori nuhtelee Rabbia, kun Rabbi paljastaa tulevansa kärsimään. Pietari sanoo ”älköön se sinulle tapahtuko” (Matteus 16:22). Hänen sanansa käyvät sitä elämän virtaa vastaan, joka lävistyy hänen sisäänsä. Palauteprosessin kautta Pietari uloshengittää tuon saman energian vastakkaiseen suuntaan. Ja hän tekee sen omilla ehdoillaan (”mikä on ihmisestä, ei Jumalasta”). Pietari digestoi Rabbin energian, ja projisoi sen rajoittuneesta mielestään ulos Messiaiden, Taivasten ja vastaavien mielikuvitusten fantasiamaailmaan.
Mitä tulee Pietariin, Rabbi ei saavuta finaali-Nunia. Hänen ääretön energiansa ei ole päässyt kulkemaan Pietarin lävitse. Määräämättömyyden Periaatetta, joka on yhtä kuin Totuuden Henki, ei saavuteta. Tulemme kehittelemään tätä teemaa eteenpäin seuraavassa luvussa. Aihe on erittäin, erittäin tärkeä, jos aiomme ymmärtää sitä järjestäytyneiden kirkkojen kahta vuosituhatta joka tästä seurasi. 8
Minä en ole tuomitsemassa Pietaria. Hänet oli valittu tekemään juuri se mitä hän tekikin. Hänen reaktionsa Rabbia kohtaan oli, ja on yhä, solun funktion välttämätön aspekti, oli kyse sitten fyysisestä tai psykologisesta solusta. Tälle vastakkainen eli täydentävä aspekti on tietenkin vastarinnaton antautuminen, joka sallii elämän virran kulkea lävitseen. Mutta mikäli tuo virta kulkee läpi seulan, mitään ei saavuteta. 9
Niinpä tässä kohtaa esiin astuu Juudas, toinen ”Saatana”. 10 Hän operoi mystisesti mielten pimeydessä, vakavasti haavoittaen näitä mieliä, tuomalla esiin niiden pimeyteen sen valkeuden joka ”loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt” (Johannes 1:5). 11
Valikoidessaan kaksitoista opetuslastaan Rabbi tiesi täsmälleen mitä oli tekemässä. Ja hän toimeenpani draamansa niin kuin vain Mestarien Mestari voi sen tehdä. Hän valitsi draamaansa kaksi päähenkilöä sen perusteella mitä he olivat. Juudas ymmärsi tämän. Pietari ei.
Kun Pietari myöhemmin käytti sitä auktoriteettiasemaansa, johon oli itse itsensä nimittänyt, ja toisteli herjauksiaan Juudasta vastaan, varmistaakseen lähes tuntemattoman Matteuksen nimityksen ja valinnan Juudaksen paikalle, silloin Pietari, ei Juudas, oli petturi. Juudaksesta tehtiin uhri, koska hän teki sen mitä Rabbi itse ei voinut. 12 Juudas aikaansai hänen täyttymyksensä. Mutta jos Pietari, kuin tähtien avaruuteen projisoitu lasersäde, ei olisi toiminut kuten toimi, (ja kuten hän kirkkoineen edelleen toimii, projisoidessaan Rabbin yliluonnollisuuteen), tuo pieni Rabbi, ristiinnaulittu tai ei, olisi hävinnyt jälkiä jättämättä. Ja jos Juudas, kuin myrkkynuoli, ei olisi hyväksynyt omaa tehtäväänsä lasersäteenä, joka paljastaa ihmismielet omalle syyllisyydelleen (mistä johtuu heidän todellinen vihansa Juudasta kohtaan), tuo pieni Rabbi, ristiinnaulittu tai ei, olisi hävinnyt jälkiä jättämättä.
FINIS
- Lähde: Carlo Suarès: ”The Second Coming of Reb Yhshwh” (WEISER, 1994) sivut 55-57: Chapter 12: ”Satan” (alkuperäinen ranskankielinen julkaisu: ”Mémoire sur le Retour du Rabbi Qu’on Appelle Jésus”, 1975) ↩
- Hepreankielinen nimi Satan (ShTN) koostuu kolmesta kirjaimesta: Shin on lukuarvoltaan 300; Teth on arvoltaan 9; ja Nun, joka tavallisesti on arvoltaan 50, voi saada arvokseen 700 kun se esiintyy sanan viimeisenä kirjaimena, ns. finaalimuodossaan ”Nun-sofit”. Tämä Carlo Suarèsin teksti tulkitsee Saatanan nimeä ainoastaan niin, että viimeinen Nun lasketaan olevan lukuarvoltaan 700. Tämä ei missään nimessä tarkoita etteikö viimeisen Nun-kirjaimen lukuarvoksi voitaisi laskea 50 – päinvastoin. ↩
- Alef on hepreankielen ensimmäinen kirjain. ↩
- ”Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen” (Luukas 4:21) ”Kyse on kypsymisestä”, mainitsee Carlo Suarès yhtäällä, ja kirjoittaa toisaalla (sivuilla 33-34): ”Kun me ymmärrämme mitä hän tarkoitti kirjoitusten toteenkäymisellä, silloin me olemme hänessä, emmekä enää etsi Alkua, Lähdettä tai Ilmestystä, tai miksi ikinä tahdommekin etsimäämme nimittää”. Pian sanottuaan nämä sanat (Luukas 4:21), sai Jeesus kokea synagoogaan kokoontuneen väen kiukun, kun he kävivät häneen käsiksi, ja olivat syöstä alas kallion kielekkeeltä (Luukkaan 4. luku kokonaisuudessaan, tai erityisesti jakeet 14 – 30). Tätä voi olla mielenkiintoista verrata Azazelin perinteiseen kohtaloon. Ja jos jatkamme vertaamista Azazel-perinteeseen, huomionarvoinen on myös yllätyskäänne, jossa sen sijaan että Jeesus putoisi jyrkänteeltä alas, hän käveleekin pois ”heidän keskitseen”… (Ks. alaviite 8.) ↩
- ”Diffused light” ↩
- ”Principle of Indetermination” ↩
- Carlo Suarès perustelee sanavalintaansa sillä, että vain Rabbin olisi sallittu opettaa synagogassa – etenkin yhtä säännöllisesti kuin Jeesus teki (Luukas 4:15-16). Hänen näkemyksensä mukaan Jeesus oli Qabbalan Mestari, jonka alkuperäinen hepreankielinen (tai, jos lukija tahtoo, arameankielinen) opetus on Uudessa Testamentissa hellenististen ainesten hämärtämässä muodossa. Toisaalta, vähintään yhtä vakuuttavasti esittää James Morgan Pryse (Kessinger kustannusyhtiön kaksiosaisena julkaisemassa teoksessaan ”The Restored New Testament”) että Uuden Testamentin alkuperäinen oppi on hellenistinen, jonka puhtautta myöhemmin lisäillyt heprealaisen opin kerrokset himmentävät. Aiheesta syvemmin kiinnostuneelle lukijalleni en voi muuta kuin suositella tutustumista molempien herrojen teoksiin, sillä molemmista on suurin osa viisautta. Tällöin lukija voi antaa herrojen Suarès ja Pryse hioa toistensa kulmat – persoonalliset painotukset – tai, jos kokee parhaaksi, valita puolensa. En myös voi olla erikseen huomauttamatta, että kun Carlo Suarès väittää, ettei kreikan kieleen liity saman veroista pyhää aritmologiaa kuin hepreaan, hän on yksinkertaisesti väärässä. (Tässä asiassa ei tarvitse luottaa vain kääntäjän sanaan, sillä asiasta kiinnostunut voi tutustua erityisesti sellaisiin teoksiin kuin: David Fideler: ”Jesus Christ, Sun of God”; John Michell: ”The Dimensions of Paradise”; Kieren Barry: ”The Greek Qabalah”; sekä Thomas Simcox Lean ja Frederick Bligh Bondin useisiin uraauurtaviin tutkimuksiin, joista ainakin ”Materials for the Study of the Apostolic Gnosis” on edelleen saatavilla. Jo näistä teoksista käy selväksi että kreikankielen isopsefia on Uuden Testamentin tulkinnassa yhtä relevantti kuin gematria heprankielisen Tanakhin eli Vanhan Testamentin). Oliko ns. ”historiallinen Jeesus” sitten juutalaisuuden, orfilaisuuden, tai jonkin muun yksittäisen perinteen uudistaja – vaiko ehkä näiden kaikkien, esittäen kyseisten traditioiden sisäisestä yhtymäkohdasta käsin kokonaan ”Uuden Laulun” – on tässä yhteydessä lopulta sivuseikka. Tärkeää sen sijaan on tietää, että kun Carlo Suarès sanoo tekstissään ”Rabbi”, hän tarkoittaa sillä pentagrammatonia (IHShVH), kaavaa joka olennaisimmalta merkitykseltään on mahdollisimman kaukana kaikesta persoonallisesta. ↩
- Pietari ei ole valmis luopumaan elämästään, vaan kieltää Jeesuksen. Hän tahtoo säilyttää itsensä, voidakseen saattaa loppuun sen minkä on ymmärtänyt (väärin) Mestarinsa työksi. Carlo Suarès kirjoittaa sivulla 71: ”Pietari, yli-innostunut paisuneessa egossaan, sillä hän on ’ymmärtänyt’ vastakohdan siitä mitä Rabbi todella sanoi, on tuleva kamppailemaan ja taistelemaan kaikessa mahdissaan, käyttäen hyväksi kaikkia keinojaan, jotta voisi hallita tässä maailmassa Apostolien Ruhtinaana. Tällä erää hänen Messiaansa on mennyt taivaaseen, mutta Messias on palaava. Ja heitä odottaa kunniakas ylösnousemus, sekä taivasten valtakunta kun he kuolevat.” Carlo Suarès jatkaa samalla sivulla ”Pietari luo syvyyden Maan ja Taivaan välille perustaakseen, kuten hän asian ilmaisee, Taivaan Valtakunnan Maan päälle. Hän on eksynyt ristiriitaisuuksien sokkeloon, josta ei ole ulospääsyä”. Carlo Suarès arvostelee sitä, kuinka kristillinen kirkko omaksui niin monia juutalaisten aikoja sitten kuolleista ja kivettyneistä perinteistä, kuten eksoteerisen uskon siihen, että ruumiit todella nousevat haudoistaan. Jeesus sanoi: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakenna kirkkoni” (Matteus 16:18). Pietari tarkoittaa tunnetusti ”Kallio” tai ”Kivi”, ja ”Kivi” on hepraksi ”Eben” (ABN) – joskin Carlo Suarès kirjoittaa tämän sanan muotoon ”Abben”, kuten sivulla 67: ”Abben tarkoittaa ’Isä-Poika’ (”Ab” on isä” ja ”Ben” on ”poika” – suom.huom.). Syvemmässä merkityksessään se on Alef (A) joka meidän kauttamme (B) tavoittaa finaali-Nunin (N), eli Määräämättömyyden Periaatteen. Lyhyesti sanottuna, Abben on menestyksekäs Satan. Ja jos Rabbi sanoikin Pietarille ’sinun päällesi minä rakennan kirkkoni’, ei hän varmasti sanonut ’sinä olet rakentava kirkkosi minun päälleni’. Mutta juuri näin Pietari teki.”
Niinpä meille on periytynyt kirkko, joka perustuu ehdottoman auktoriteetin ja lähtemättömän synnintunnon ristiriitaiselle perustukselle, sekä maallinen kuva taivaallisesta kuvasta, jota kumartaa. Ei ole ihme että tämä pysähtyneeltä näyttävä kuva esittää juuri ristiinnaulittua, eikä esimerkiksi kuolleista noussutta Jeesusta, sillä psyyke, joka ei suostu luopumaan elämästään, tahtoo nähdä kuolemaansa vaativan Alefin kuolevan sijastaan. Mutta sijaissovitus on harha, sillä todellisuudessa kyse on tietoisuuden vapauttaminen psyykestä, solusta eli kuorestaan – tai Adamin (ADM) nimen kaavaa Carlo Suarèsin tapaan soveltaakseni: Alefin (A) vapahtaminen verestä (DM). ↩
- ”How hath the Lord of the Universe passed through us without our knowing?” – Pistis Sophia, 12:22 (G.R.S. Mead) ↩
- Carlos Suares kirjoittaa (s.182): ”Juudas on se joka tänä päivänä elää psyykeissämme. Tänä päivänä psyyke ei tahdo Alefin tappavan psykologisia rakenteitaan. Ja Juudas on se joka kylvää niihin syyllisyyden. Tänä päivänä Jeesuksen kärsimys on psyykeille pelkkä verho. Niiden todellinen kärsimys on Juudaksen.” Ja samalla sivulla Suarès jatkaa: ”Et tule milloinkaan vastaanottamaan Jeesusta, ellet ensin vastaanota Juudasta. Juudas on hän joka roikkuu ristillä. Kärsimys on hänen.” Ja vielä yksi pidempi lainaus sivulta 70, sillä siinä Juudas-Jeesus asetelman koko laajuus käy paremmin selväksi: ”Mainitsin aiemmin sanan ’lammas’. Hepreankielen monikkomuodossa ’lampaat’ on ’Rehhelim’. Rehhelim on myös Raakel (Jaakobin rakastettu) maskuliinisessa monikkomuodossa. Tämä maskuliinimonikko voidaan ymmärtää vain ’Tuomaksen Evankeliumin’ logiain avulla (’The Gospel according to Thomas’): ’Jokainen nainen joka tekee itsensä mieheksi voi astua Valtakuntaan’. Rabbi on varsin selvästi yhteydessä Raakeliin ja kaikkeen, mitä Raakel symboloi. Tietyissä rajoitetuissa piireissä tiedetään, että Jeesus lihallisena miehenä oli Jaakobin (Raakelin aviomies) inkarnaatio. Jeesus sanoo niin Johanneksen Evankeliumissa (13:18) ’Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan’. Tämä lausunto viittaa Jaakobiin, jonka nimi on hepreaksi Yaakov, ja joka johtuu sanasta Aaqav eli ’kantapää’. Jaakob ja Eesau olivat kaksosia. Eesau syntyi ensimmäisenä Rebekkan kohdusta. ’Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob’ (Genesis 25:26). Jeesuksen sanat ’joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan’ on myös viittaus siihen miten Jaakob antoi Eesaulle ruokaa, johdatellen Eesaun luopumaan esikoisoikeudestaan. Ja tässä Juudas ja Eesau ovat yhdistettävissä. Näin kahden ”vihollisveljeksen” kilpailu – Alefin ’pojan’ ja Taun ’pojan’ – saa päätöksensä Jeesus-Juudas- myytissä. Olen toistellut tätä ad nauseam, mutta tahdon teidän näkevän kuinka Raamatussa yksi asia johtaa aina toiseen, niin Uudessa kuin Vanhassakin Testamentissa. Ei mitään irrallista kappaletta voida ymmärtää kokonaisuudesta erillään.”
Voisin lisätä, että Eesaun (OShV) nimen lukuarvo 376 on sama kuin lauseella ”Hän on Saatana” (HVA HShTN), ja muista gematrisista vastaavuuksista maininnan ansaitsevat erityisesti ”Rauha” (ShLVM) sekä Psalmin (72:12) paljon puhuva lause ”Jumalani on minun kuninkaani ammoisista ajoista” (VALHIM MLKI MQDM), vaikkei viimeisen vastaavuuden osuvuus aivan tuosta käännöksestä välitykään. Kun taas Genesiksessä (25:27) nimitetään Eesauta ”aron mieheksi” (AISh ShDH), vastaa tuon tittelin lukuarvoa 620 Elämän Puun korkeimman ”Kruunun” nimi ”Kether” (KThR), ja sen lisäksi lauseet ”Setin mies” (AISh ShT) sekä ”Taun henki” (RVCh ThV) ovat kumpikin gematriselta arvoltaan 620. Juudas, joka sai 30 hopearahaa (kolmenkymmenen hopearahan symboliikan toinen puoli käy erinomaisesti esiin Vanhan Testamentin Sakarjan Kirjasta 11:12-13), on myöskin nimensä gematrisen arvon perusteella 30: Juudas eli Yehudah (IHVDH) on Tetragrammaton (IHVH=26) plus Daleth (D=4) – kyse on siis hyvin samankaltaisesta pentagrammatonista kuin IHShVH. Uskon, että viimeistään nyt alkaa Jeesus-Juudas-myytin koko laajuus hahmottua. ↩
- Suarès mainitsee tässä kohtaa, että tarkempaa tietoa Juudaksesta voi löytää hänen omista teoksistaan ”The Cipher of Genesis”, ”The Song of Songs” sekä erityisesti ”The Passion of Judas”. ↩
- ”Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!” – ja sama pätee ”Rabbiin”. ↩