© Fra Nefastos 2010
Rakkaudesta satanismin yhteydessä on kirjoitettu melko vähän. Saatanan ilmentämä rakkauden laatu on ihmisille usein hyvin vaikea käsittää ja ilmaista, ja käsitettynä ja ilmaistunakin sitä nimitetään mieluummin toisin: ”aatteen paloksi”, ”antaumukseksi”, ”mustaksi liekiksi”, ja vastaavilla nimillä. Kyse on kuitenkin rakkaudesta sen eräässä aspektissa, ja jos tämä nimitys herättää vastustusta, syynä on useinkin defenssi yhteisön luomaa huonoa assosiaatiopohjaa vastaan. Mutta rakkauden suuren nimen vääristyminen ei ole sen vaikeammin korjattavissa kuin, sanokaamme, magian tai Saatanan käsitteiden kohtaama vastaava probleema. Nämä ongelmat ovat korjattavissa, vääristyneet assosiaatiot oikaistavissa. Rakkaudessa ei ole kyse vain sentimentaalisuudesta, vaan yhtä lailla kaikkein syvimmänlaatuisista, aidoista ja oleellisista energioista, joiden pohja on käytännöllinen, neutraali, äärimmäisen hyödyllinen – ja vaativa.
* * *
Azazelin Tähden filosofiassa on rakkautta nimitetty ”ykseysaistiksi” ja ”yleisliuottimeksi”. Okkultisteista vähintäänkin nk. oikean käden tien traditioihin paneutuneet ovat joutuneet pohtimaan tämän erikoisen voiman olemusta, ja aivan yhtä paljon sellaisesta pohdiskelusta hyötyisivät myös nk. vasemman käden tien seuraajat. Ehkä jopa Pilatuksen kuuluisan kysymyksen taustalla kuuluu todellisuudessa tuo toinen: Mitä on rakkaus? Sillä juuri rakkaus luo totuuden merkityksellisyyden, ja ilman rakkauden ymmärtämistä maailma jää kylmäksi malliksi epäkuolleesta todellisuudesta.
On sekä turhaa että vahingollista idolisoida mitään asiaa palvottavaksi ja siten näennäisesti seuratuksi, jos emme ymmärrä sen toteutusta. Rakkaudesta on helppoa esittää tunnepitoisia lausuntoja vailla käyttömahdollisuuksia, ja toisaalta on mahdollista myös latistaa voima kuin voima utilitaristisiin tulkintoihin, jotka vähä vähältä riistävät sen hengiltä pyrkimyksissään äärimmäiseen konkretiaan.
Koska meidän filosofiamme näkee maailman ilmentyvänä seitsemän perustavanlaatuisen arkkityypin kautta, joita symboloivat vanhan maailman seitsemän planeettaa, näiden seitsemän avulla ovat kaikki ilmiöt avattavissa, niinpä rakkauskin. Koettakaamme siis pohdiskella, millä tavoin rakkaus näiden seitsemän kosmokraattorin kautta ilmenee, ymmärtääksemme paremmin sen moninaisia mahdollisuuksia ja sen ilmennyksen laajaa spektriä.
* * *
Arkkityyppien jaot erilaisiin geometrisiin muotoihin helpottavat usein niiden keskinäisten voimien käsittelyä; kolmiot ja viivat (parit) piirtyvät selkeinä esiin oikeastaan aina, milloin arkkityyppejä tarkastellaan. Myös tämän aiheen käsittelyssä jakaisin rakkauden kolmeen eri ilmennysaspektiin:
YHDISTÄVÄÄN rakkauteen, jota ilmaisevat Jupiter ja Merkurius. EROOTTISEEN rakkauteen, jota ilmaisevat Venus ja Kuu. UHRAUTUVAAN rakkauteen, jota ilmaisevat Saturnus ja Mars.
Seitsemäs arkkityyppi arkkityyppien keskellä, Aurinko, muodostaa tässäkin tapauksessa amalgaamin tai lähdetyypin kaikista edellisestä.
Yhdistävä rakkaus on tietenkin myös eräänlaista uhrautumista ja siihen liittyy subliimisti eroottinen periaate, mutta tämän rakkauden lajin erottaa muista sen tietoisesti yhdistävä luonne. Tämä rakkaus on älyllistä ja sosiaalista, se liittyy kohtaamisiin ja psykologisten siltojen rakentamiseen tai muokkaamiseen. Yhdistävä rakkaus on nykyajan ihmisille helpoimmin yksiselitteisen positiiviseksi nähtävissä.
Eroottinen rakkaus on asia, jota jotkut pitävät rakkauden ainoana merkityksenä: vain magneettisesti toisiaan kiihottavat vastapoolit, joissa kuitenkin on kylliksi samankaltainen liikkeen ja harmonian modus, voivat tämän ajatuksen mukaan kokea todella keskinäistä ”rakkautta”. Seksuaalisen rakkauden lisäksi tulee tässä yhteydessä huomata, että kaikki rakkaus johon liittyy esteettisen viehtymyksen tai magneettisen ihastuksen sävy kuuluu samaan kategoriaan: esimerkkeinä rakkaus jonkin tradition tai rituaalin muodolliseen puoleen, tai rakkaus taiteeseen tai maagiseen luomistyöhön abstraktioina.
Uhrautuva rakkaus kuuluu niin sanottuihin vaikeisiin planeettoihin, Marsiin joka edustaa kitkaa ja opponoitua dynaamisuutta, ja Saturnukseen, joka psykologisesti ilmentää usein inertiaa ja frustraatiota. Näiden planeetta- eli tähtivaltojen hallitsema rakkauden laji on siten hyvin korkea, sillä siihen sisältyy kieltäymyksen ja kärsimyksen sävy. Uhrautuvalta rakkaudelta vaaditaan heti paljon syvempää todellisuutta kuin yhdistävältä tai eroottiselta rakkaudelta, jotka eivät samalla tapaa edellytä uhria, vaan ilmituovat useinkin välittömän psykologisen tai fyysisen tyydytyksen.
* * *
Tarkastelkaamme vielä kunkin arkkityypin alaista rakkauden ilmennystä lyhyesti omana kokonaisuutenaan. Tässä yhteydessä voi olla hyväksi palauttaa mieleensä se, mitä näiden valtojen toiminnasta on esitetty kirjoituksessa Adepti, sillä askension okkultismi toimii nimenomaisesti ykseysaistin perusperiaatteen hyödyntämisen kautta.
MERKURIUS, kommunikaation jumala, edustaa veljellistä rakkautta koko todellisuuden, kaiken luonnon kanssa. Tähän veljesrakkauteen ei liity eroottista sävyä, eikä se väistämättä aina kaipaa suoria uhrauksia. Kuten Adeptissa on esitetty, universaalin veljesyhteyden ideaalin tavoittanut henkilö on, siinä määrin kuin hän on todella tähän saavutukseen kyennyt, ottanut ensimmäiseksi vihkimykseksi kutsutun psykologisen uudestisyntymisen kasteen. Niille suurille massoille jotka eivät tätä kastetta ole ottaneet, veljeys on joko tarkasti rajattua tiettyyn ryhmään tai sitten yleensäkin pelkkä sentimentaalinen sana; tarpeeton ja usein väärinkäytetty psykologinen nimilappu, joka vain harvoin riittää peittämään kaikkien olentojen erillistävää egoismia ja jatkuvaa eloonjäämis- ja pätevöitymiskamppailua. Merkuriuksen rakkaus on siten darwinismiksi ja sosiaalidarwinismiksi kutsuttujen aatteiden vastakohta, sillä sen toimintamallina on yhdistää erilaisia tekijöitä toimivaksi kokonaisuudeksi, erityisesti sosiaalisen älyn ja kommunikaatiomahdollisuuksien hyödyntämisen keinoin. Se mikä on parasta ja ytimellistä kohteliaisuudessa, ystävällisyydessä ja toisen persoonallisten tekijöiden huomioon ottamisessa kuuluu Merkuriuksen ilmaiseman yhdistävän rakkauden alaisuuteen.
VENUS on esteettisen kauneuden jumalatar, johon perinteisesti on liitetty eroottinen tendenssi. Azazelin Tähden filosofian piirissä on usein kuitenkin painotettu Venuksen yhteyttä myös manakseen eli ihmisen korkeampaan mieleen, ”Egoon” sanan syvässä merkityksessä. Juuri tuo korkeampi, yhdistävä äly aistii esteettisen kauneuden (ei vain aineessa vaan myös abstrakteissa rakenteissa, kuten filosofiassa) ja kaipaa harmoniaa. Venus on äärimmäisen herkkä havainnoitsija, ja vaikka se omalla tavallaan edustaakin eroottista rakkautta kuten Kuu, Venuksen eroottisuus toimii lähtökohtaisesti korkeammalla psykologisella tasolla. Se voi olla äärettömän subliimia ja välttää kaiken raadollisuuden. Venus on runoilijoiden muusa; täydellinen, ihmeellinen ja arkkityyppinen ihanne. Juuri ihanteikkuus ja ihanteikkuuteen liittyvä nerokkuuden säihke liittyy Venuksen alaiseen rakkauteen, jolla aina on eroottinen glamourinsa, vaikka seurattu ihanne olisi kuinkakin abstraktia laatua. Venuksen yhteydessä tämä rakkaus liittyy usein taiteeseen ja löytää ilmennyksensä taiteellisen luomisvoiman keinoin.
KUU edustaa fyysistä rakkautta: sukupuoliyhteyttä ja sen lisäksi kaikkia muotoon ja muotomagnetismiin liittyvää viehtymystä. Aina milloin ykseysaisti syttyy tiettyjen formaalisten mallien aikaansaamana, sen välittäjä on Kuu. Tällainen on hyvinkin mahdollista myös rakkauden ei-eroottisissa muodoissa (esim. Merkuriuksen kommunikatiivinen rakkaus voi päästä kukoistamaan tiettyjen psykologisten tyyppien kohdatessa), mutta helpointa Kuun fyysinen eroottisuus on ymmärtää fyysisten ja psykologisten sukupuolisignaalien kautta. Kyse ei kuitenkaan ole abstraktista estetiikasta vaan kontekstin luomasta psykologislähtöisestä ja käytännöllisestä – joskin yleensä magneettisesta – tarpeesta, toisin kuin Venuksen suhteen. On monia syitä siihen, minkä vuoksi juuri Kuun alainen fyysis-eroottinen rakkaus on saanut osakseen erityistä hyljeksintää monilta okkulttisilta koulukunnilta, mutta noita syitä on käsitelty muissa yhteyksissä. Kuten edellä todettiin, Kuun alaiseen rakkauteen kuuluu myös ei-sukupuolisena ilmentyvä muotouskollisuus ja viehtymys ulkoiseen puoleen.
MARS on dynaamisen uhrauksen planeetta, ja kuvaa uhrautuvaa rakkautta selkeimmillään. Tämä uhrivalmius käy yleensä sellaisen äkillisen ja väkivaltaisen transformaatioprosessin läpi, jollaisen näemme esitettynä esimerkiksi kuvaelmassa Jeesuksen elämästä: ”hyvä paimen, joka antaa henkensä lampaidensa edestä” on ainakin teoriassa ollut vähintään kahden vuosituhannen ajan jumalmysteerin, jumalallisen rakkauden viimeinen sana ihmiskunnalle. Pois kuitenkin se, että tällaisen uhrin pitäisi olla jotakin käsittämätöntä, tai että sen mystiikka ei olisi ihmisen avattavissa. Päin vastoin kaikki dynaaminen, toimiva rakkaus joka pyrkii tekojen ja itsensä unohtamisen kautta auttamaan muita, on Marsin alaista niin pienemmässä kuin suuremmassa mittakaavassa. Muinaisaikana tämä mysteeri ilmaistiin yleensä valmiudessa väkivaltaiseen kuolemaan. Nyttemmin tarve käyttää tai kokea väkivaltaa mysteereissä on ylitetty ja henkistetty, mutta yhtä kaikki Marsin rakkaus ilmaistaan alttiiksi asettumalla, omien valintojen kautta tuleen astumalla. Ennen muuta juuri Marsin rakkaus on rakkautta teoissa.
JUPITER edustaa rakkautta johon liittyy huolenpito, kasvatus ja turva. Se on hallitsijan rakkautta alamaisiin, isän rakkautta lapsiin, vanhemman veljen rakkautta nuorempiin, aviomiehen rakkautta vaimoon, sielun rakkautta kaikkeen siihen, mitä hänellä olisi potentiaalinen mahdollisuus käyttää hyväkseen vahvemman oikeudella, ellei tuota rakkautta olisi. Siten se on myös rakkautta hyveeseen sen itsensä tähden; ideaaliin, oikein tekemiseen ilman hyötynäkökulmia. Tätä rakkauden muotoa ei tule sekoittaa Merkuriuksen edustamaan kommunikatiiviseen rakkauteen, sillä kyse on jostain muusta: painotetusti vastuun ottamisesta ja kantamisesta, ja sen tekemisestä ilolla eikä velvoitteen painosta.
SATURNUS edustaa äärimmäisen vaativaa rakkautta: pitkällistä ja uhrautuvaa. Saturnus ilmaisee rakennetta joka kestää ilman tukea, ilman apua, ilman selvää tyydytystä, usein näennäisesti ilman vastarakkautta, ja kaikki tämä ei ainoastaan purkauksittain ja valinnoissa kuten Mars, vaan tarpeen niin vaatiessa loputtomankin pitkiltä tuntuvia aikoja. Se on rakkautta, joka ainoastaan antaa (kuten näyttäisi) eikä omasta puolestaan vastaanota mitään konkreettista. Tämän äärettömän vaikean planeetan, jonka alaisuudessa ihmisen todellinen sielun mestaruus punnitaan, arkkityyppinen vastaavuus on Saatana, kiusaaja ja kärsimys, ja sen rakkaus on kykyä rakastaa myös pimeyttä ja kärsimystä, ja pimeyden ja kärsimyksen aikoina. 1
AURINKO pitää itsessään kaikki edellä kuvatut ominaisuudet, ja sen attribuuteiksi voidaan nähdä mitkä tahansa edellä kuvattujen kuuden ympäröivän arkkityypin attribuuteista.
* * *
Lopuksi voidaan kysyä: Mitä meitä hyödyttää kaikki tämä puhe erilaisista rakkauden muodoista? Vastaus on kuitenkin hyvin lähellä. Seitsemän perityypin toiminnan kautta voimme nähdä, kuinka rakkauden monet muodot ilmenevät hyvin erilaisissa ihmiselämän tilanteissa, ja ovat kuitenkin kaikki todella rakkautta ja siten puhdistettavissa aidosti kehittäviksi voimiksi. Se, että kukin näistä rakkauden ilmaisuista on luonnollisesti myös ilmaistavissa regressoivasti – nimittäin itsekkäästi, tarrautuvasti, oletettua rakkauden kohdetta tai jotakin kolmatta tahoa vahingoittavasti tai yksipuolisuudessaan negatiivisia vaikutuksia aikaansaavasti – on jälleen eri asia, muistutus siitä Hermeksen perusaksioomasta, jonka mukaan kaikki on hellävaroen ja suurella antaumuksella puhdistettava. Siinä määrin kuin tämä onnistutaan toteuttamaan, meillä on hallussamme se koko olemassaolon ydinaines, jonka avulla ihmeitä tehdään.
FINIS
- Tämän artikkelin kanssa samanaikaisesti sivustolle lisätty fra Nagahelin teksti ”Itsemurha ja itsetuhoisuus” käsittelee juuri tätä samaa asiaa, kärsivällisyyttä elämän koetuksessa siitä huolimatta, että nopea elämästä luopuminen olisi ulkoisesti katsoen paljon helpompi ja tietyssä mielessä rationaalisempi suhtautumistapa arvoiltaan usein aivan vääristyneessä nykymaailmassa. Tämä Saturnuksen (Saatanan) alainen pitkä, uhrautuva rakkaus näkyy siten myös satanistin uhrivalmiudessa elämälle. Muistamme ehkä kristikunnan marttyyri Stefanoksen, joka ensimmäisenä mestarinsa jälkeen antoi henkensä uuden opin edestä (Apostolien teot 6-7). Nykyaikaiselle satanistille tuollainen elämästä luopumisen uhrivalmius ei vaikuta enää yhtä suurelta saati hyödylliseltä ponnistukselta. Meidän on jaksettava elää, huolimatta ympäröivän maailman vääristyneistä arvoista ja oman elämämme hyvin usein tuskallisesta taakasta. Uhri Saatanalle on askension tiellä siten juuri elämän, ei kuoleman uhri. Kaikista rakkauden muodoista vaikein – ja siten ehkä myös ylevin – on juuri tämä kyky sietää katkeroitumatta elämän paino ja tehdä parhaansa ”elämän ristillä” kärsimyksestä ja vastoinkäymisistä huolimatta. ↩