© fra Crux 2008
”Tuon temppelin valo loistaa sisälläni… loistaa kultaista hohdettaan. Säteillään se kietoo minut syleilyynsä, syvimpään transsiin. Temppelin portaita nousen hitaasti ylöspäin. Loputtomalta tuntuva matka, kivikkoinen, tuskallinen, silti oikea ja onnellinen. Sillä siinä kutsuu totuuden ääni. Kuinka kukaan voikaan olla vastaamatta tuohon jumaluuden kutsuun? Luon sillat kuilujeni ylitse. Tulellani puhdistan tieni puhtaaksi, ja katson temppelin äärimmäistä kokonaista täydellisyyttä. Ovi näkyy jo kaukaisuudessa. Sen takaa kumpuavan energian vallassa jatkan matkaani. Yhä ylöspäin. Säteillen kultaista valoa.”
Temppelin portaat – olemme kuulleet niistä usein monissa okkulttisissa teksteissä. Tässä kirjoituksessa esittelen oman näkemykseni näistä pitkistä itse rakentamistamme portaista, joita ylös kuljemme. Tuo temppeli, kuinka vaikuttava se todella onkaan, oma sisimpämme, piilotettu mutta löydettävissä. Avaimet roikkuvat kaulassamme jo syntyessämme, mutta kuinka kauan kestääkään että osaamme Itseämme pintaa syvemmältä tarkastella.
Ensin on sytyttävä liekki, ja aina on oltava jonkinlainen reaktio joka tuon kipinän ihmisessä sytyttää. Usein emme tarvitse minkäänlaista erityistä ulkoista syytä – niin kuin voi näyttää -, vaan sisällämme olemme syntymästämme saakka kantaneet tuon kipinän ”varjoa”, joka odottaa oikeaa hetkeä syttyäkseen tietoisuuden tulenkantajan ylösnousemisen avulla. Kun tämän kipinän herätessä eloon pimeydestä alamme vertaamaan japeilaamaan omia sisäisiä kokemuksiamme, päätelmiämme ja tunteitamme meille opetettuihin kaavoihin, huomaamme etteivät nämä kaavat täytä tuon kipinän janoamaa tietoa. Kuinka vahvasti tuo liekki vaatiikaan jotain muuta selitystä, jotain muuta ymmärrystä, täydellisempää järkeä sekä tunnetta. Kun emme saa meille valmiiksi opetetuista kaavoista minkäänlaista kädensijaa tälle uudelle polttavalle halulle, tarraudumme vastavoiman ojentuvaan käteen, jottemme jäisi tyhjän päälle roikkumaan. Ja kun näin teemme, murtuvat perustukset altamme ja sortuvat syvyyteen. Ottaessamme vastavoiman kädestä kiinni se vetää meidät viimeisille tasanteille, jotka kaikesta huolimatta eivät sortuneetkaan, vaan seisovat yhä pystyssä. Tälle pohjalle alamme itse rakentaa omaa pyhintä, kaiken olemassaolon universaalia temppeliä itsessämme.
Sisäisen liekin saadessa pysyvän pohjan avautuvat kosmisten tuulien kanavat sisällemme. Tästä suuresta Itsen syttymisestä saamme universaalia energiaa, polttoainetta joka roihauttaa tuon liekin pian palamaan äärimmäisen voimakkaasti. Pian huomaamme kasaavamme jo ensimmäisiä portaita, mutta huomaamme myös, etteivät raput olekaan suorassa – balanssissa keskenään – vaan ne kasautuvat vinoon. Tarkastellessamme tilannetta näemme, ettei portaiden tasapainottomuus voi johtua muusta kuin omista taidoistamme sekä tiedoistamme, jotka pohjautuvat aikaisempaan opittuun sekä noudatettuun yhdenlaiseen toimintamalliin. Näin alamme ymmärtämään että vain tietyn tyyppisistä lohkareista emme voi koko temppeliämme rakentaa. Tarvitsemme vaaleita sekä tummia kiviä, kylmiä sekä kuumia osia, jotta tasapainoinen ja sileä pinta sekä ydinvoi muodostua portaillemme. Löytäessämme näin uuden mallin jota noudattaa, voimme päästä jo ensimmäiselle tasanteelle.
Kuitenkin, nyt huomaamme edessämme näkymättömän portin, jonka läpi emme voi edetä vaikka kuinka yrittäisimme. Näkymätön portinvartijamme kuiskailee pimeässä, ”joko lopetat nyt, etkö saanut kuin yhden tasanteen valmiiksi? Haluatko uppoutua takaisin unohduksiin tietämättömyyden vesiin?” Näin huomaamme olevamme ilman mitään ulkoisia työkaluja täysin pimeässä vain portti ja ilmaa edessämme. Tämä on tärkeimpiä vaiheita matkallamme kohti korkeuksia. Joudumme – pääsemme – etsimään itsestämme ratkaisuja, kun ulkoiset vaihtoehdot ovat meiltä riistetyt. Sukeltaessamme syvyyksiin etsimään avainta ja pohtimaan ratkaisuja, kuljemme välttämättäkin uusille pimeille poluille itsessämme, jotka ovat aikaisemmin jääneet näkymättömiin, ja uusien kokemuksien avulla voimme tarkistella vanhoja varmoiksi luultuja rakenteitamme uudesta näkökulmasta. Huomaamme nämä pimeät käytävät, joihin sytytämme soihdut ja näemme jotain mitä emme aikaisemmin olleet nähneet. Huomaamme myös rosoisuuksia, jotka aikaisemmin näyttivät täydellisen sileiltä muodoilta. Takoessamme ja valaistessamme näitä osia itsessämme uuteen muotoon tunnemme ehkäpä suuriakin kipuja, mutta tiedämme, että jos jaksamme saattaa työmme loppuun, ovat sisäiset palkinnot kaikkien kipujen arvoiset, ja paljon enemmän. Näin teemme pitkäjänteistä rakennus- ja tutkimustyötä itsemme syvyyksissä, ja saadessamme tuon työn viimein (väliaikaisesti!) päätökseen, heräämme kuin unesta ja näemme, että avain on ollut kädessämme jatkuvasti, aivan alimmalta tasanteelta asti. Emme vain olleet osanneet katsoa tarpeeksi tarkasti itseämme.
Näin voimme avata edessämme olevan portin ja jatkaa temppelimme portaiden rakentamista, uusilla tiedoilla ja taidoilla, kohti kirkkaampaa lähestyvää taivasta sekä kohti uusia lukemattomia portteja ja rotkoja, jotka edessämme ennen temppelin valmistumista ovat.
FINIS