© Fra Nefastos 2011
Kaikki uskonnot tunnistavat pyhän kolminaisuuden muodossa tai toisessa. Tästä alkukolminaisuudesta, ensimmäisestä ja kaikkialla ilmenevästä kolmiyhteydestä on puhuttu paljon myös Azazelin Tähden kirjoituksissa. Usein on painotettu sitä, että ihmisessä nk. ”ylöspäinen kolmio” eli hänen kuolematon osansa ilmenee olemuspuolina âtma, buddhi ja manas eli kuolemattoman sielun tahtovana, ykseyttä aistivana ja abstraktisti ymmärtävänä osatekijänä.
Vaikka sanskritinkielisillä nimillään lähestyttyinä nämä ihmisyyden kuten olemassaolonkin perustekijät voivat saada jotenkin luettelomaisen ilmennyksen, on niiden ehdottomasti ilmennyttyvä tiedostettuina ja konkreettisina ja jokahetkisinä elämässämme jos pyrimme niistä hyötymään. Tällaisessa selkeän tiedostamisen pyrinnössä voimme antaa kullekin nimen myös sen mukaan millaista ominaisuutta tai hyvettä se käytännön elämässä edustaa. Nämä ovat:
Manaksen eli korkeamman älyn suhteen tuo ominaisuus on TOTUUDELLISUUS.
Buddhin eli ykseysaistin suhteen tuo ominaisuus on RAKKAUDELLISUUS.
Âtman eli syvimmänlaatuisen itseyskokemuksen suhteen se on MERKITYKSELLISYYS.
Nämä kolme aivan olemassaolon ytimessä vaikuttavaa tekijää ovat siten Merkitys, Totuus ja Rakkaus, jotka määrittävät esiin sen mitä ihmiset yleensä nimittävät Jumalaksi – milloin tältä nimeltä riisutaan sen vääristävät, ihmismuotoiset attribuutit.
Ensimmäinen näistä on ollut käsittelyssä korostetun pragmaattiselta kannalta kirjoituksessa ”Totuudellisuus okkulttisena harjoituksena”. Myös rakkaudesta on puhuttu paljon eri artikkeleissa. Mutta toistaiseksi on vähemmällä käsittelyllä ollut tuo ihmisen perimmäiseen Tahtoon liittyvä ominaisuus: Merkityksellisyys. Tosin jo Fosforoksessa puhuttiin ”Merkityksen Hengestä” todellisena Pyhänä Henkenä ja esitettiin, että yksin tämä syvemmän merkityksen läsnäolo voi tehdä mistään totuudesta seuraamisen arvoisen. Ellei tunnetta merkityksellisyydestä ole, ei ole mitään, eikä tällaisella kuolleella pohjalla voi elää rakkaus eikä totuus sen enempää.
Tämä MERKITYS on âtma, se on sama kuin ”Itse” ja sama kuin ”Tosi Tahto” (True Will). Ellemme ymmärrä tätä, me tulemme pysymään tilassa jossa tuon itseyskokemuksen valtikan ryöstää itselleen oma ”astraalinen minämme”, toisin sanoen omat sympatiamme ja antipatiamme, seurauksina loputtoman pitkistä evolutiivisista kausista osina alemman luonnon kiertokulkuja. Me luulemme Tahtovamme, vaikka kyseessä ovat omien halujemme, pelkojemme ja pienten toiveidemme surulliset aaveet. Ainoa keino päästä tilasta jossa yhä vain toistamme aikakautista kiertoliikettä uusien ruumiiden muovailemiseksi on oppia näkemään MERKITYS, sillä yksin Merkityksen kautta läytyy ulospääsy loputtomien toistumisten sokkelosta.
Azazelin Tähden filosofiassa puhumme usein Lucifer-Christoksesta, joka on kahden käden tiet yhteen liitettyinä, buddhi ja manas, empatia ja äly tuotuina yhteen ja samaan hetkeen, yhteen ja samaan päätökseen jokahetkisessä elämässämme. Missä tällöin on Merkitys, âtma? Se on niin lähellä, että emme voi sitä helposti tajuta: se olemme me itse. Meidän on yleensä varsin turhaa antaa arkkityyppinen ilmaisu, jumalnimi, tuolle Merkitykselle, joka ilmaisee itsensä juuri omassa pyrinnössämme merkityksekkään lähestymistavan löytämiselle. Sekä Jumalan että Saatanan nimiä on käytetty ja voidaan validisti käyttää tästä Tahdon periaatteesta, mutta koska tällainen jaottelu piirtää aina esiin dualismin jollaista siinä tosiasiassa ei voi ilmetä, on lähtökohtaisesti parempi pitää nämä nimet käytännön hartaudenharjoituksen ulkopuolella: Jos puhuttelisimme Jumalaa tietäen että se on Jumala joka puhuu, me ikään kuin potkaisisimme nurin oman työmme peruskiven. Me emme voi lähestyä niin perustavanlaatuista tekijää kuin oma Itsemme millään nimikkeellä, toisin kuin voimme työn selkeyttämiseksi piirtää mieleemme kuvan Rakkaudesta ja Totuudesta.
Tämä on hyvin todellinen ongelma, jonka näemme kaikkialla ympärillämme. Aina milloin vedotaan jonkinlaiseen oikein tekemiseen muutoin kuin Rakkauden ja Totuuden kautta, mukaan hiipii väistämättä separatistisia ja lopulta julmia elementtejä. Voidaan esittää että kyse on muka puhtaan Tahdon esityksestä, mutta käytännössä ollaan jo kuljettu harhaan: sillä tuo Tahto ilmenee juuri polaaristen Rakkaus-Totuus-ilmaisujensa kautta eikä muutoin. Tämä pätee kaikkeen inhimilliseen elämään. Tahto on ikään kuin se perustavanlaatuinen dynaaminen energia, joka saa Rakkauden ilmenemään rakastavana tunteena tai tekona tai Totuuden pyrkimyksenä viisauteen ja rehellisyyteen. Sitä ei voida irrottaa näistä ilmennyspooleistaan, sillä tuo Tahto, tuo Itse, on se olemassaolon ytimellinen nollapiste joka itse ei liiku eikä voi liikkua, ei voi irrottautua paikaltaan ja ryhtyä toimintaan, vaan se toimii vain yhteydessään luomakuntaansa. Tämä, tietyssä mielessä, on perustavanlaatuinen vastaus Jumaluuden ongelmaan ja siihen mikä tai kuka Jumala on.
Nämä asiat ovat meille hyvin oleellisia tutkia ja ymmärtää, sillä ellemme oivalla tätä perimmäisen Itsen käytännön asettelua omassa elämässämme, me erehdymme erillistämään sen ulkopuolellemme. Kun Merkitys on tehty erilliseksi buddhi-manaksesta, Rakkauden ja Totuuden yhteispyrinnöstä, se voi olla enää vain – epäjumala. Me emme saa ajatella, että oma ”Tahtomme” voisi koskaan ohjata meitä muualle kuin näiden totuudellisuuden ja rakkaudellisuuden suuntaan, ja nimenomaan molempien samanaikaisesti.
Siten se alkuperäinen ”muodoton kolmio” joka ilmaisee keskipisteen Itseyden (âtma), sitä ympäröivän suloisen Toiseuden (buddhi), ja näiden kahden yhteiskokemisesta seuraavan Egon eli tiedostetun tietoisuuden (manas), ei itse asiassa ole kuvattuna niin hyvin geometrisessa kolmionmuodossa kuin ympyrässä, jossa sen keskipiste, piiri ja nämä yhdistävä näkymätön halkaisija 1 ilmaisevat hahmon, jossa âtminen piste ilmentää oman tietoisuutemme perustavimmanlaatuista keskipistettä. Se ei liiku, ja kuitenkin kaikki liikkeemme on sen aikaansaamaa. Me emme voi tavoittaa sitä, me emme voi totella sitä millään kolmannella tiellä, joka nousisi Totuuden ja Rakkauden rinnalle, sillä nuo kaksi ovat maailmankaikkeuden suuren arkkitehdin kaksi kättä, joilla ja joiden kautta on kaikki tehty.
FINIS
- Tämä halkaisija esitetään yleensä sekä horisontaali- että vertikaalitasolla, jolloin se ottaa kosmisen ristin muodon. ↩