Manaksen valo – Blavatskylainen käsitys Saatanasta

© fra Nefastos 2003, 2006

Saatana on paljon painotettu selventävän tutkimuksen kohde suuressa osassa Helena Petrovna Blavatskyn kirjoituksia, joskin varsin moninaisissa aspekteissa hänen eri teoksissaan. Hänen ensimmäinen kirjansa, Hunnuton Isis, kirjoitettiin johdattamaan sekä tieteellisen että uskonnollisen maailmankatsomuksien edustajia ymmärtämään paremmin muinaisajan mysteerilaitosten ja okkultismin synkretistisen kannan todellista olemusta. Näin ollen Saatana on tässä teoksessa esitetty lähinnä kristillisen kirkon koomisena syntipukkina, jonka tehtävänä on kantaa pois sen synnit (kuten Azazelin vuohi teki Pentateukissa) ja mahdollistaa Golgatan loistelias lunastustapahtuma; Blavatsky esittää, että paholainen ei ole todellinen muutoin kuin sanan laajimmassa allegorisessa merkityksessä.

Alati uskollisena älykkään ironiselle tyylilleen, Blavatsky vastaa Isiksessään katoliselle kirjoittajalle, Des Mousseauxille: ”Katolinen papisto sekä jotkut roomalaiskatolisen kirkon maallikko-sankareista taistelevat vieläkin hurjemmin saatanan ja tämän pikkupaholaisten olemassaolon puolesta. Jos des Mousseaux väittää peräänantamattoman innokkaasti henkisten ilmiöiden olevan objektiivista todellisuutta, se johtuu siitä että hänen mielestään ne ovat kaikkein varmin todiste perkeleestä tekemässä työtään (…) ’Mikäli magia’, hän sanoo, ’olisi vain hourailua, saisimme sanoa ikuiset jäähyväiset kaikille kapinallisille enkeleille, jotka nyt kiusaavat maailmaa, sillä siinä tapauksessa ei meillä olisi täällä enää demoneja. Ja jos me menettäisimme demonimme, menettäisimme niinikään VAPAHTAJAMMEKIN. Sillä keneltä tuo tuo Pelastaja meidät pelasti? Niin ollen ei kristinuskoakaan enää olisi!! ’Oi Pahuuden Pyhä Isä, oi kanonisoitu saatana! Rukoilemme, ettet hylkäisi ritari des Mousseaux’n ja muutamien baptistipappien kaltaisia hurskaita kristittyjä!!” ¹

Myöhemmässä kirjassaan Salainen Oppi, joka on sekä Blavatskyn, että mahdollisesti koko modernin okkultismin magnum opus, hän alkaa selittää tarkemmin niin kutsutun Saatanan eli Luciferin – Valontuojan – todellisia juuria. Hän yhdistää tämän vanhan itämaisen mytologian Manasaputroihin, älyn liekkeihin jotka laskeutuivat puolittain eläimellisiin, varhaisiin esihistoriallisiin ihmisiin täten luoden heidän – nykyään meidän – mielensä syvimmät kerrokset; lähteen, josta valautuu ihmiseen hänen nerokkuutensa. Tämä on hyvin hämäräksi jäävä seikka, vaikkakin siitä mainitaan usein Salaisessa Opissa. Lukija jää helposti epäselvyyteen nk. Saatanan tosiolemuksen suhteen. Blavatsky tekee selväksi, että tämä olemus tai sielujen ryhmä ei ole paha, vaan todellinen sielu ja äly ihmisessä – mutta oliko heidän toimintansa ihmismielen luomiseksi sittenkin ”lankeemus” täydellisyydestä?

Siinä merkityksessä oli, että he ”lankesivat” hengellisemmästä olemassaolostaan lihan ja alemman maailman kahleisiin. Ja ilman heidän apuaan – vai onko se kirous? – ihmiskunta ei olisi koskaan (tai ainakaan erittäin pitkään aikaan) kehittänyt sellaista älyn etevyyttä kuin mikä meidän nykyään on mahdollista saavuttaa. Kuitenkin, tämä aiheuttaa paljon tuskaa olennoille, jotka tavallaan ovat nyt pakotetut ymmärtämään maalliset tuskansa ja surunsa paljon eläimiä kiihkeämmin. Ja tietenkin tämä lihaksi tullut äly yhtyneenä aineellisiin aivoihin on tietyllä tapaa muuttunut, saaden taipumuksen ”suuntautua kohti maata”: tämä luo suuresti lisää esteitä hengen ylösnousemukselle – joka on esitetty Blavatskyn töissä kaiken elämän äärimmäisenä merkityksenä; ihmissielun täydellistymisenä Jumalan kaltaiseen tilaan.

Salaisen Opin hakemistossa ² on annettu 64 eri kohtaa erilaisille Saatanan aspekteille, seuraavat mukaan lukien:

”SAATANA:”
– ”ja hänen joukkonsa jumalallisen ihmisen suoranaisina vapahtajina”
– ”eli Jumalan varjo”
– ”on Jumalan poika”
– ”oli viisain Jumalan pääenkeleistä”
– ”alunperin Agathodaimon [=”hyvä henki”]”
– ”Logos -n esikoisveljenä”
– ”samastettu Voideltuun”
– ”vanhin jumalista”
– ”henkisen ihmiskunnan isänä”
– ”Salattu Viisaus maan päällä, vastakkainen kirkollisille uskonnoille”
– ”ja Jehova ovat yhtä” – ”kaikkeudellisen luonnon toinen puoli”
– ”abstraktisen pahan personoituma & Karman ase”
– ”on meissä piilevä tai toimiva voima”
– ”eli Lucifer on oma älymme (mielemme)”

Nämä ovat varsin paljastavia, ja auttavat ymmärtämään ”Himalajan takaisen” koulukunnan – jonka oppilas Blavatsky oli – näkemyksen Saatanan olemuksesta. Hyvin valaiseva kohta voidaan löytää Salaisen Opin esittämästä Dzyanin Kirjan kuudennen stanzan kommentaarista: ”Siten ’Saatana’, kun häntä lakataan katsomasta kirkkojen taikauskoisessa, dogmatisessa, epäfilosofisessa hengessä, kasvaa suurenmoiseksi kuvaksi siitä, joka maallisesta ihmisestä tekee jumalallisen; joka antaa ihmiselle kautta Mahaakalpan pitkän ajanjakson Elämänhengen Lain ja vapauttaa hänet tietämättömyyden synnistä, siis kuolemasta.” ³

Kuitenkaan Blavatsky ei juuri rohkaise ajatuksia minkään muiden olemusten kuin idän uskonnoissa esitettyjen todellisesta, ts. symbolismissaan täysin korrektisti esitetystä olemassaolosta. Kaikkia eurooppalaisia enkeleitä ja henkivaltoja verrataan serkkuihinsa idän mytologioissa, kahdesta syystä: ensinnäkin, Blavatsky kertoo meille että heidän – buddhalaisten, hindujen, &c. – maailmankatsomuksensa ovat hengellisessä mielessä kaikkein tarkimpia; ja mahdollisesti toiseksi sen vuoksi, että Blavatskyn oma okkulttinen koulu käytti opetuksissaan paljolti juuri itämaista terminologiaa. Nämä saattavat olla eräinä syinä siihen, miksi varhainen teosofinen kirjallisuus arvostaa kovin vähän nimitystä ”Jumala” ja melkein kokonaan kiistää olemassaolon ”Saatanalta”. Myöhempinä aikoina, kun eurooppalaiset okkultistit tulivat enemmän mukaan teosofiseen kuvaan, sanaa ”Jumala” on käytetty useammin pätevänä nimityksenä. Saatana jatkaa silti olemassaoloaan varsin monikasvoisena olemuksena nykyisissä teosofisissa piireissä: Kirkon rakentama harhakuva, elementaalihengen (alemmanlaatuisen demonin) muoto, miltonilainen ylpeä, älyllinen nero, jne. ovat kaikki nykypäivän teosofien käyttämiä merkityssisältöjä sanalle Saatana, ja nämä kaikki esiintyvät rinnakkain Blavatskyn kirjoituksissa.

Jopa varhainen teosofinen aikakauslehti, jonka toimittajana Blavatsky oli, oli nimeltään ”Lucifer”. Selittäen tätä provokatiiviselta kuulostavaa valintaa, Blavatsky kirjoittaa: ”Vastustaa LUCIFER-nimeä vain sen kauheiden mielleyhtymien vuoksi on anteeksiannettavaa – jos se yleensä voi olla anteeksiannettavaa – vain jonkin eriuskoisen lahkon tietämättömälle amerikkalaiselle lähetyssaarnaajalle. Hänelle, jonka luonnollinen laiskuus ja kasvatuksen puute johti hänet pitämään parempana pakanoiden sielujen kyntämistä – kuin oman isänsä tilan peltojen hyödyllisempää mutta vaikeampaa kyntämistä. Englantilaisille papeille, jotka kaikki saavat enemmän tai vähemmän klassillisen koulutuksen ja joiden sen tähden otaksutaan olevan perehtyneitä teologiseen sofismiin ja viisastelun yksityiskohtiin, tällainen vastustaminen on ehdottomasti anteeksiantamatonta. Se ei ainoastaan haiskahda tekopyhyydelle ja petokselle, vaan asettaa hänet suoraan alemmalle moraalin tasolle kuin hänet, jota he nimittävät luopioenkeliksi. Pyrkiessään kuvaamaan teologista Luciferia, jonka lankeamisen syynä oli ajatus, että ’Hallitseminen on kiihkeän pyrkimyksen arvoista, vaikka Helvetissä. Parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa’ ⁴, he itse asiassa panevat käytäntöön sen otaksutun rikoksen, josta he mielellään häntä syyttävät. He mieluummin hallitsevat massojen henkeä kohtalokkaan pimeän VALHEEN avulla, saaden aikaan paljon pahaa, kuin palvelevat taivasta TOTUUTTA palvelemalla. Sellaiset menettelytavat sopivat vain jesuiitoille. Mutta heidän pyhä kirjansa on ensimmäisenä kieltämässä heidän tulkintansa ja Luciferin, aamutähden yhteyden Saatanan kanssa. Ilmestyskirjan luku 22, jae 16 sanoo: ’Minä Jeesus… olen Daavidin juuriverso ja… kirkas aamutähti’ (orthrinos, ’varhainen’): tästä johtuu Eosforos, eli latinan Lucifer. Tähän nimeen liittynyt huono kaiku on niin myöhäiseltä ajalta, että Rooman kirkon oli salattava teologinen herjaus kiistanalaisella tulkinnalla – kuten tavallista. Meille on kerrottu, että Kristus on ’Aamutähti’, jumalallinen Lucifer; ja Saatana Verbumin [sanan] vallananastaja, ’helvetillinen Lucifer’. ’Suuri arkkienkeli Mikael, Saatanan voittaja, on aivan sama kuin pakanuuden Merkurius-Mithra, jolle puolustettuaan Aurinkoa [Jumalan symbolia] Venus-Luciferin hyökkäyksiltä myönnettiin tämän planeetan hallinta, et datus est ei locus Luciferi.’ Ja koska arkkienkeli Mikael on ’Arvovallan enkeli’ ja ’Logoksen käskynhaltija’ häntä pidetään nyt Rooman kirkossa tuon Venus-planeetan hallitsijana, jonka ’kukistettu paholainen on anastanut!’ Angelus faciei Dei sedem superbi humilis obtinuit, sanoo Cornelius à Lapide. (VI, s. 229)” ⁵ Samat ajatukset toistetaan lyhyesti myös Blavatskyn Teosofisessa Sanakirjassa, hakusanan ”Lucifer” alla. (”Saatana” ei ole sen selittämien sanojen joukossa.)

Teosofinen liike 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä yritti auttaa ihmisiä – erityisesti kristittyjä – näkemään heidän Jumalansa tai jumaltensa epätodellisuus, ja niin ollen Blavatsky kirjoitti Saatanasta hyvin symbolisesti, painottaen myytin merkitystä, arkkityyppistä luontoa ja sen olemusta ihmisen sisäisenä voimana tästä puhuessaan. Myöhemmin, kun ihmisten mielet ovat kääntyneet tästä jumalusko vs. tiede -konseptista enemmän hengelliseen (tosin merkiten usein tosiasiallisesti vain psyykkistä, mutta kuitenkin) maailmankatsomukseen, voimme ymmärtää mitä hän todella tarkoitti, eikä se ollut kieltää ihmisiä uskomasta tällaisten hengellisten voimien olemukseen per se, vaan ainoastaan a) informoida ihmisiä siitä tosiasiasta, että näkymätön maailma on jopa tiuhemmin asuttu kuin aineellinen, ja siten eivät kaikki (jos mitkään) psykologiset & selvänäköiset ilmiöt tule suoraan ”Jumalalta” tai ”Paholaiselta”, ja b) että ihmismieli itsessään on kaikkein kehityskykyisin voima havaitsemaan ja jopa kontrolloimaan näkymätöntä todellisuutta, tarvitsematta mitään ”sopimuksia”, ja että palvoa mitä tahansa herraa ihmisen oman sisimmän tietoisuuden tai täydellistymien ihanteen ulkopuolella on tarpeetonta.

”’Avataariuteni’ salaisuus on siinä, että puolustan jokaisen rehellisen ihmisen oikeutta, olipa hän buddhalainen, bramiini, hebrealainen tai paholaisen palvelija – uskokoon ja palvokoon kuten haluaa edellyttäen, että hän on vilpitön.” ⁶

FINIS

Salainen Oppi löytyy kokonaisuudessaan alkukielisenä mm. seuraavasta internet-osoitteesta:
http://www.theosociety.org/pasadena/sd/sd-hp.htm
& Hunnuton Isis vastaavasti osoitteesta:
http://www.theosociety.org/pasadena/isis/iu-hp.htm