© fra Nefastos 2007, 2008
Seuraava teksti on poimittu Argarizimin toisen osan kolmannesta luvusta. Se on tässä esitetty yhteenvetona Azazelin Tähden filosofian näkemyksistä koskien satanismin perusteesejä sellaisina kuin me ne hyväksymme. Nämä kohdat ovat suhteellisen ongelmattomasti teoksensa asiayhteydestä irrotettavissa, sillä ne on alun perinkin tehty esittämään kompaktisti ajatuksia, jotka eivät edellyttäisi kontekstia tullakseen tulkituiksi ainakin suhteellisen oikein. On tietysti turha sanoakaan, että jotta näistä teeseistä saisi irti kaiken oleellisen – ja että niiden mahdolliset vasta-argumentit tulisivat kumotuiksi – on asiaan perehdyttävä syvemmin kuin tämän yksinkertaisen läpileikkauksen pohjalta. Esimerkkinä, ensimmäinen teesi ei toki tarkoita, että me uskoisimme kirkkojen esittämään muodolliseen entiteettiin sen enempää kuin muihinkaan enemmän kuin vähän ihmisenkaltaisiin pikku jumaliin, vaikka uskommekin individuaaliseen, älylliseen arkkityyppiin.
* * *
”Riisuttuna persoonallisesta kuonasta, siis kaikesta siitä pienuudesta, jota mielemme magneettinen keskipiste on pitkien ajanjaksojen kuluessa vetänyt puoleensa maailmasta, me voimme nähdä Saatanan ilman naamiota. Tuo naamio on todellinen niin kauan kuin siihen uskomme, ja niin kauan siihen tiivistyy yhä synkempänä maailman kaikki kärsimys ja kauhu; mutta sen tultua vedetyksi syrjään voimme nähdä, että todellakin me olemme vieneet vihkimyskammioon mukanamme kaiken sen saastan, joka projisoituu meistä painajaismaisiksi muodoiksi – ja että nuo muodot, kerran läpikäytyinä ja käsitettyinä, ovat aivan vailla konkreettisuutta, harhakuvia, jotka riippuvat meissä atavistisina jäänteinä varhaisemmista maailmoista, jolloin tarpeemme olivat erilaiset. Nyt, saavuttaessamme hiljaa tosi ihmisyyden astetta – joka oikein käsitettynä on jo jumaluuden kynnys – meillä on mahdollisuus ymmärtää seuraavat, älyllisesti tarkasteltuina melkein itsestään selvät asiat:
(1) Saatana on olemassa. Niin pian kuin saamme kosketuksen näkymättömään maailmaan, tämä käy meille ymmärrettäväksi, sillä hänen henkensä on meidän yllämme ja syvällä meissä. 1
(2) Saatana ei ole paha, eikä edellytä pahaa. Pahantahtoiset henkiolennot voi jo a priori nähdä olevan ihmisen kehitysastetta taaempana, syistä jotka jokainen aloittelevakin metafyysikko voi ymmärtää. 2
(3) Saatana ei ole dogmaattinen jumaluus, vaan tiettyjen maailman- ja sielunaspektien hallitsija. Kaikilla näillä aspekteilla on yhteinen tekijä, mutta maailmassa niiden toiminnat ovat näennäisesti moniaalle jakautuneet. Niihin lukeutuvat ensimmäisinä kuolema, okkulttinen voima, ja voimakas yksilöllisyyden korostaminen.
(4) Saatana edustaa tiedostamista, ei laumamentaliteettia eikä sokeaa uskoa. Tämän vuoksi hänen oleellinen toimintansa ja siten seuraamisensa on sekä a) itsen tiedostamista että b) kosmisten lakien tuntemista, jotka sitä paitsi ovat melkein yhteneviä asioita. Tämän vuoksi kaikki ’ortodoksinen satanismi’ on mahdotonta: oikeaoppisuus on leimallisesti laumamentaliteettiin kuuluva ajatusmalli, olivat sen rituaaliset kuvat kuinka viehättäviä tahansa. Vaikka lopulta on vain yksi totuus, jokaisen on taisteltava tiensä sen ymmärtämiseen itse – kukaan ei voi vapahtaa toista, eikä usko koskaan voi nostaa yksilöä sielun aikuisuuteen.
(5) Saatana on moniulotteinen, monikasvoinen, monin tavoin lähestyttävä – mutta kuitenkin johdonmukainen sille, jolla on silmät nähdä. Kosmoksessa ei ole mitään läpitunkematonta mysteeriä, ei mitään verhoja ihmisen tietoisuudelle, jos tämä vain asettaa totuuden itseisarvoksi ja päämääräksi ja on valmis kamppailemaan ymmärtääkseen. Totuus ei koskaan huku relatiivisiin näkemyksiin eikä puolitotuuksiin; joka osaa katsoa, tulee myös näkemään, ja vaikka syvälliset asiat eivät ole ilman muuta sanoin selitettävissä, ne voidaan oppia näkemään eksaktisti. Pyrkimys totuuteen on pyrkimystä vihkimykseen, sillä totuus saavutetaan sielun vihkimyksissä.
(6) Saatana on ihmissielun suuri vihkijä. Hänen esittämänsä ongelmat ovat vihkimysmysteeriemme ongelmia, vaikka ne tapahtuisivat keskellä raadollisinta arkea. Hän ei vaadi meiltä mitään; me itse teemme valinnat, me itse joko saavutamme tiedon tai lankeamme turhuuteen ja maailman tympeän kärsimyksen pitkittämiseen.
Kuten lukija ehkä huomaa, jokainen kohta edellisessä yhteenvedossa voidaan johtaa edellisestä. Nämä kuusi kohtaa eivät sisällä mitään, mitä voitaisiin jättää pois satanismista ja kuitenkin pysyä totuuden piirissä; mutta jokaisen luonnollisesti on niitä itse tarkasteltava ja ITSE tultava joko tähän tai päinvastaiseen lopputulokseen. 3
* * *
Kuinka meidän siis tulisi palvella Saatanaa, meidän, jotka kykenemme hyväksymään edellä esitetyn – ainakin luultavana yleispiirteissään, jos ei kohta kohdalta varmana asiana? – Kuten jokaista jumalaa palvellaan: nimittäin sydämessä, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Sydämessä meidän palvontamme on yhä syvenevä rakkaus hänen ihannettaan kohtaan. Ajatuksissa se on hellittämätön tiedon pyrkimys ja hänen salaisuuksiensa tutkiminen avoimin mielin, päämääränä yksin totuus. Sanoissa se on rehellisyys, sillä tosiasia on, että me emme voi saavuttaa selkeää tietoa maailmasta, jos itse petämme muita – vaikka aivojärkemme kasvaisi, se kasvaa yksipuoleisesti ja voi helposti vääntyä kieroon tuon vanhan aksiooman mukaisesti, että toisiin kohdistuva toimintamme avaa itsessämme juuri ne lukot, joiden kautta luonto toimii meissä: kukin meistä on oman toimintansa kuva. Teoissa se on omien kykyjemme käyttäminen luonnollisesti annettuna uhrina, niin että kaikki mitä teemme, me teemme palveluksena jumalallemme. Tämä ei merkitse, että toimintamme olisi oltava jotain erikoista, vaan päinvastoin sitä, että arkiset tekomme teemme muistaen korkeinta – sitä sydämen vakavaa tunnetta, joka meidät tulee läpäisemään sitä selkeämmin, mitä selkeämmin ymmärrämme kokonaisvaltaisuuden oleellisen opin. Mitä kukin osaakin, sen toimittakoon hän uhrina Mestarille eikä omien pienten toiveidensa tyydyttämiseksi. Sieluina me emme tee mitään niillä symbolisilla asioilla, joiden parissa profaanit loputtomasti jaksavat puuhailla: meidän ei tarvitse kiinnittää huomiotamme aineelliseen, vaan kaikki aineellinen tulee luoksemme aivan itsestään, kun vain teemme työmme hyvin. On salatieteellinen fakta, että ihminen tietoisena olentona on pelkästään määräävässä, ei lainkaan riippuvaisessa suhteessa aineelliseen ympäristöönsä ja toimeentuloonsa.
’Ennen kuin on tajunnut olevaisen perimmäisen luonteen, ei pysty auttamaan toisia ihmisiä.’ – Tähän meidän on pyrittävä. Ei fyysisten olosuhteiden muutosten, ei politiikan, ei ’roskan toisen silmästä etsimisen’ kautta, vaan itse löytämällä olevaisen perimmäisen luonteen, siten me kykenemme palvelemaan lähimmäisiämme. Siksi tiedostus on niin hirvittävän tärkeää; sen kautta kaikki maailmassa avautuu meille, sen kautta tulee kaikki meille luonnostaan. Ja kun ymmärrys yhtyy rakkauteen, kun miehinen MANAS ja naisellinen BUDDHI yhtyvät ihmisessä, syöksyy Pyhä Henki liekehtivän käärmeen hahmossa häneen, avaten kaikki lukot. Tämän vuoksi tiet on yhdistettävä.” 4
- Tällä olemuksella on lukuisia nimiä eri uskonnoissa ja mytologioissa, ja yhtä lukuisia aspekteja, ilmennysmuotoja, samankin uskonnon tai myytin sisällä. Kuinka tämä olemus eri kulttuureissa, eri aikoina ja eri tilanteissa käsitetään, vaihtelee luonnollisesti, emmekä saa erehtyä luulemaan, että kyseisen entiteetin on noudatettava tiettyjä kristillisen tradition ulkopiirteitä ollakseen autenttinen. Joka ylipäätään voi ymmärtää jotakin ”jumaliksi” – tai korkeimmiksi enkeleiksi, vaikkapa ”langenneiksikin” – kutsuttujen olentojen olemuksesta, ymmärtää myös, että oleellinen on olion idea eivätkä ne kulloisetkin pukineet, joihin se eri mysteerinäytelmissä on sonnustautunut. Näemmekö Saatanan sitten kädessään kolmikärkinen atrain – eli se sama Shivan taikasauva, jonka voimia Paracelsuskin magiassaan hyödynsi – vaiko tulenliekki, kaksiteräinen miekka, nakerreltu synnintekijän ruumis tai jotain muuta, hänen olemuksensa ei itse siitä muutu. Mutta mikäli emme osaa käsittää tätä olemusta itsessämme, se jää meille epäjohdonmukaiseksi, paradoksaaliseksi ja käsittämättömäksi khimairaksi – näköjään yhteen sopimattomista osista kokoon kyhätyksi hirviöksi, jollainen voi elää yksin mielikuvituksessa. Ja siksi, ellei ihminen joko ole kosketuksissa omaan varjopuoleensa ja pyri fuusioimaan sitä tietoiseen olemukseensa, hän ei voi ymmärtää Saatanan olemassaoloa varjon prinsiipin taustalla vaikuttavana järkiolentona. ↩
- Asiaa on käsitelty hieman laajemmin artikkelissa Eikö Saatana ole paha? ja ekstensiivisesti Fosforoksen osissa Polyharmonia, Discordamelior ja Cista Mystica. ↩
- Kuten voidaan helposti huomata, samat teesit esiintyvät vain hieman eri muodossa myös Azazelin Tähden maailmankatsomuksen seitsenkohtaisessa perustassa. ↩
- Argarizim II, Luciferin Lankeemus: III:V-VI. Esitetyt alaviitteet eivät kuulu alkutekstiin. ↩