Smith, Wolfgang: Kosmologia tiedon valossa

© Wolfgang Smith, käännös fra Nagahel 2009 ¹

Olemme puhuneet pääasiallisesta tiedon metodista, joka rajoittaa tavanomaista ihmisyyttämme ja mikä määrittää ”meidän” maailmaamme; täytyy lisäksi kuitenkin ottaa huomioon se tosiasia, että on olemassa korkeampia tiedon tasoja, jotka ovat eräässä mielessä ”vieläkin ensisijaisempia”. Tosi asiassa on olemassa kokonainen hierarkia näitä ”ensisijaisia” tapoja tietää, ja näin ollen myöskin niitä vastaava hierarkia maailmoja. Vaikuttaisi siltä, vieläpä, että nykyiset ensisijaiset metodimme – toisin sanoen aistihavaintomme – muodostavat aparavidyân ² tason hyvin lähellä tiedon skaalan pohjaa sen vuoksi, mitä kristinusko nimittää Lankeemukseksi; ³ tämä tiedon taso voidaan kuitenkin periaatteessa ylittää, opetus mikä on jokaiselle viisauden perinteelle yhteinen, ja minkä esim. jokainen joogaperinne pyrkii aktivoimaan. On lisäksi huomattava, että kyseiset ”maailmat” ilmentävät itsensä järjestyksessä – aivan kuten esimerkiksi atomin erilaiset energiatilat – ja voidaan esittää ikonografian avulla konsentristen ympyröiden tai pallojen muodossa. Näin ollen on tehtävä erotus ”maailmojen” tai lokien (kuten vedantalainen traditio niitä kutsuu) sekä yhtenäisen kosmoksen välillä, joka on näiden maailmojen kokonaissumma; ja huomautettakoon, että perinteinen kosmologia ymmärtää termin ”kosmos” tismalleen tässä kyseisessä kokonaisvaltaisessa merkityksessään.

Näin ollen vaikuttaa siltä, että se minkä jotkut tahot ovat nimenneet aikakautiseksi kosmologiaksi sisältää todellakin antrooppisen realismin, mikä merkitsee sitä, että monet kosmiset tasot ovat perinteisesti ymmärretty suhteessa vastaaviin tiedon tasoihin. Tämä kosmologia on näin ollen liitetty olennaisesti vastaavan antropologian kanssa, ja viime kädessä sellaisen joogasysteemin kanssa, mikä mahdollistaa ja tarjoaa operatiiviset metodit sille, kuinka tiedon korkeammat tasot voidaan aktualisoida. Meidän ei tulisi lisäksi epäonnistua sen huomauttamisessa, että nimenomaan tämä on syy siihen, minkä vuoksi muinaisten tekstien lukeminen aiheuttaa niin merkittävästi päänvaivaa nykyaikaiselle lukijalleen: jätettyään harkinnastaan ”antrooppisen navan”, puhumattakaan autenttisesta joogasta, nykyaikaisella lukijalla ei ole avainta – Rosettan kiveä ⁴ – näiden tekstien tulkitsemiseen.

Harkitkaamme siis, vaikka kuinka lyhyesti, tiedon pääasiallisia tasoja yhdessä vastaavien yhtenäisen kosmoksen tasojen kera, siten kuinka ne ovat vaihtelevasti ilmaistu ihmiskunnan pyhissä perimätiedoissa. Yksinkertaisin ja perusteellisin jako on kolminainen, ja se on ilmaistu vedantalaisessa opissa tribhuvanana l. kolminaisena maailmana. Mandukya Upanishadin mukaan kolme tribhuvananan ”maailmaa” vastaavat nousevassa järjestyksessään valvetilaa, unitilaa, ja sushuptia, unettoman unen tilaa, jota viimeisintä emme yleensä ottaen yhdistä minkäänlaisen tiedon kanssa. Ja kuitenkin on niin, että unetonta unta vastaavassa tilassa henkinen maailma, oikein nimettynä, on ymmärrettävissä; Bhagavad Gitasta voimme lukea seuraavaa: ”Siinä tilassa mikä on yö kaikille olennoille, on itseensä kääriytynyt mies hereillä; ja tilassa missä kaikki olennot ovat hereillä, siinä on yö näkevälle tietäjälle.” ⁵ Voimme huomauttaa, että nykyaikainen länsimaailma, johtuen tismalleen siitä, että se on perustanut kosmologiansa niille tavoille tietää, jotka vastaavat ”hereillä olemisen” tilaa, on rajoittanut tarkastelunsa kolminaisen maailman alimmalle mahdolliselle tasolle, mikä siitä huolimatta sekin ylittää huimasti tieteellisen tarkastelun mahdollisuudet ja rajat. Edes nykyaikaiset teologiset koulumme eivät vaikuta olevan tietoisia kolminaisen maailman jaosta, mikä merkitsee sitä, että keskimmäinen taso – vedantalainen bhuvar-loka – vaikuttaa hävinneen näkyvistä hyvin aikaisin, jättäen jäljelle ainoastaan kaksijakoisen kosmologian. Pitää paikkansa, että alkuperäinen kolmijako on säilynyt teologisessa antropologiassa ruumis-sielu-henki -kolminaisuutena; ⁶ mutta tässäkin tapauksessa on ollut yleisenä taipumuksena typistää kolminaisuus kaksinaisuudeksi, minkä vuoksi on päädytty ruumis-sielu -käsitykseen ihmisestä. Tällä tavoin nimenomaan keskimmäinen komponentti tulee säilytetyksi, mikä on juuri paradoksaalisesti tullut vastaavan kosmologian hylkäämäksi. On hankalaa välttää johtopäätöstä, että nämä vastaavat typistykset eivät ole olleet juuri kovinkaan edesauttavia teologiselle (tai uskonnolliselle) valaistumiselle.

Silti, vaikka sekä tieteemme että teologiamme ovat hävittäneet näkyvistään sen, mitä viisauden perinteet kutsuvat ja minkä ne tietävät olevan keskimmäinen tai ”hienojakoinen” maailma, on huomattavaa, että on aina ollut yksilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat löytäneet tiensä vähintäänkin alimmille tasoille siitä maailmasta, jota okkultistit kutsuvat ”astraalimaailmaksi”. Yhdeksännellätoista vuosisadalla lähinnä psyykikot tai nk. mediumit astuivat tuohon maailmaan, siinä missä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, hippiliikkeen ja New Age:n syntymisen myötä saman tekivät nuoret psykedeelisten huumeiden avulla. ⁷ Tulisi muistaa, että hienojakoinen maailma ei ole ainoastaan olemassa, mutta meissä itsessämme on sitä vastaava tapa tietää, niin latenttina kuin se mahtaakin olla nykyisessä tilassamme. Mainitsen sen verran, että tätä kykyä ei tulisi aktivoida liian aikaisin, ei ilman pyhityksen ja vihkimyksen suomaa armoa, joka on vaara mihin meidän kirkolliset vartijamme ovat huonosti varustautuneita niin kauan kuin he pysyvät tietämättöminä siitä, että kyseinen ”hienojakoinen” maailma todellakin on olemassa. Tilanne vaikuttaisi olevan hieman parempi ortodoksisessa kirkossa, missä astraalitaso on tunnustettu niin kutsuttuna ”ilmamaailmana”, minkä on sanottu olevan demonien tyyssija, ja minkä suhteen uskovaisia on varoitettu siitä tosiasiasta, että heidän tulee kuoleman jälkeen kulkea kyseisen oudon ja kummallisen maailman läpi: vaikuttaisi siltä, että se mitä katolilaisessa perinteessä on nimetty kiirastuleksi ja käsitetty kuolemanjälkeiseksi tilaksi, on ortodoksisessa kirkossa nähty koetuksena, mikä tulee kärsiä Tiellä. ⁸

Kärkevin rajaviiva on kuitenkin se, mikä erottaa keskimmäisen maailman kolmannesta ja korkeammasta kolmijakoisen maailman tasosta, mikä käsittää taivaallisen tai enkelimaailman: siirtyminen hienojakoisesta maailmasta taivaalliseen maailmaan pitää sisällään radikaalin jatkuvuuden puutteen, mikä koostuu tarkalleen ottaen ympärikääntymisestä. ⁹ Niinpä myös suuri ero tiedosta on sijoittunut toisen ja kolmannen vastaavan tason väliin, aivan kuten Mandukya Upanishadin analogiat hyvin selvästi antavat ymmärtää: mikään ei tosiaankaan voisi olla radikaalimpaa kuin siirtyminen unitilasta unettoman unen tilaan, mikä juuri tästä syystä on yleensä ottaen käsitetty tilana, missä tietämistä ei ole lainkaan. Ei tarvitse juuri edes mainita, yleensäkään, että mikään määrä psykedeelisiä huumeita ei voi viedä meitä tuon kuilun yli, eivätkä edes joogatekniikat kykene suorittamaan kyseistä muutosta ilman vihkimyksen suomaa ylväyttä ja puhtautta. Voisimme lisätä, että juuri kykenemättömyys erotella psyykkisen ja autenttisesti taivaallisen (henkisen) maailman välillä tekee merkityksettömäksi paljon siitä, mitä monilla nykyaikaisilla kirjailijoilla on sanottavanaan nk. ”henkisestä” elämästä.

Olemme tähän saakka viitanneet tribhuvanan kolmijakoon, mikä muodostaa perinteisen kosmologian perustan; täytyy joka tapauksessa ymmärtää, että jokainen näistä kolmesta pääasiallisesta maailmasta pitää sisällään pidemmälle vietyjä jakoja, joita myös kutsutaan ”maailmoiksi”. Tiedämme tantrisesta perinteestä, että jokainen tällainen loka pitää sisällään vastaavat keskuksensa ihmisen mikrokosmoksessa, joita kutsutaan chakroiksi ¹⁰ tai padmoiksi, mitkä ovat tavallisessa tilassa meissä uinuvina, ja adepti, aktivoimalla kulloisenkin keskuksen saa pääsyn vastaavaan maailmaan. ¹¹ On olemassa kuusi pääasiallista chakraa, joista neljä ensimmäistä vastaa perättäisiä tasoja vedantalaisessa bhur-lokassa (tribhuvanan, kolminaisen maailman alin jakoaste), viides (nimeltään vishuddha) vastaa bhuvar-lokaa, ¹² ja kuudes (nimeltään âjñâ) vastaa svar-lokaa. ¹³ Koska neljä ensimmäistä chakraa sijaitsevat torsossa, viides kurkussa ja kuudes päässä, voimme nähdä että nämä kolme pääasiallista ihmisruumiin jakoa heijastelevat tribhuvanan kolmijakoa, ja kaula aivan erityisesti edustaa yhdyslinkkiä ja keskusta taivaallisen ja maallisen piirin välillä. ¹⁴ Mainitsen ainoastaan ohimennen, että on olemassa erittäin hyvät perustelut sille, että nämä kuusi keskusta niitä vastaavine maailmoineen vastaavat itse asiassa luomisen kuutta päivää. ¹⁵ On edelleen mainittava, että tantra vidyân mukaan on olemassa myös määrittelemätön määrä toissijaisia chakroja, jotka vastaavat aina vain hienojakoisempia tribhuvanan l. kolmijakoisen maailman alatasoja.

On ensisijaisen merkityksellistä ymmärtää se, ettei mikään tästä ole ainoastaan ”spekulaatiota” – yksinkertainen uskonasia tai osa kulttuurisidonnaista taikauskoa – vaan perustuu ihmiskokemukseen, jotka ovat aktualisoitu Kundalini Yogan tekniikoiden avulla. Se mikä meitä kohtaa tässä on itse asiassa tiede; ei nykyaikaisessa merkityksessään, todellakaan, vaan traditionaalinen tai pyhä tiede, oikein kutsuttuna. Olkoon riittävää kun sanomme, että tiede josta tässä puhumme ylittää määrittelemättömästi laajuudessaan sen, mitä me nykyisin tuolla termillä kutsumme: se missä fysiikkamme, aivan erityisesti, on löytänyt ”ali-ruumiillisen” tason, mikä ei vastaa yhtäkään chakraa ja mikä voidaan tietää ainoastaan epäsuorasti mittausten avulla, ovat Tantriset Mestarit sen sijaan luoneet pohjan yhtenäiselle kosmologialle, joka perustuu ylivertaisille suoran havaitsemisen muodoille.

Näin ollen on löydetty ja ymmärretty, että kosmos muodostuu ”monista maailmoista”, ja todellakin ”maailmoista maailmojen sisällä”, joissa kuitenkin jokainen kosmisen hierarkian loka pitää verrattomasti sisällään kaiken sen, mikä löytyy alemmiltakin tasoilta. Haluaisin korostaa sitä, että yhtenäinen ja kokonaisvaltainen kosmos on yhteensopiva ihmisen vastaavan äärettömyyden kanssa: kokonaisen ihmisen itsensä suunnattomuuden kanssa. Ihmisyksilö sen sijaan elää yleensä ottaen pinnalla; jopa se mitä nykyaikainen psykologia kutsuu ”piilotajunnaksi” on suhteellisesti ottaen pinnallista. Olemme ”tavallisesti” latentissa tilassa, jossa vitaalivoima – mitä tantrismi kutsuu kundaliniksi – pysyttelee ”kokoon kääriytyneenä”, kuten nukkuva käärme, mûlâdhârassa, ihmisen mikrokosmoksen alimmassa keskuksessa. Moderni ihminen on alkanut vasta ymmärtää itseään, ja näin ollen hän on alkanut vasta ymmärtää kosmosta; ja kummallista kyllä, tämän käsittämättömän tietämättömyyden seurauksena nykyihminen kuvittelee olevansa omalla tavallaan kaikkitietävä.

Ei olekaan siis ihme, että aikakautinen kosmologia, kuten se ilmentää itsensä lukemattomissa muodoissaan läpi ihmiskunnan pyhän vihkimyskirjallisuuden, näyttäytyy nykyisen lukijan silmissä fantastisena sekasotkuna ”primitiivisiä” spekulaatioita, j otka hän on herkästi houkuteltu hylkäämään ja väheksymään järjettöminä, tai tuntee itsensä olevan kutsuttu tulkitsemaan ne nykyaikaisin termein ja näin ollen ”de-mytologisoimaan”. Ei jokainen, tietenkään, ole samalla tavalla ymmärtämätön; voi olla kuitenkin turvallista sanoa, että ainoastaan ne, jotka ovat saaneet jonkinlaisen aidon ja elävän kosketuksen idän kanssa, tai sen mitä on jäljellä länsimaisista viisauden perinteistä, ovat todennäköisessä asemassa ja tilaisuudessa löytämään autenttisen väylän muinaisen kosmologian näkymien äärelle. Tätä koko aihealuetta ei edes huomioida enää: Viisaudessa, josta puhumme ei ole kysymys ”filosofiasta” eikä ”uskonnosta”, vielä vähemmän siinä on kyse ”tieteestä” siinä mielessä kuin yleensä ottaen ymmärrämme nämä termit. Kyse on ”tieteestä” kauan sitten kadonneessa merkityksessään: tieteestä, joka perustuu itsensä voittamisen ja ylittämisen perustalle, matkasta ”sisäänpäin”, siinä mielessä kuin sitä edelleen harjoitetaan maailman syrjäisissä kolkissa. Ehkäpä yksi viimeisimpiä huomattavia jälkiä kyseisestä tieteestä meidän pallonpuoliskollamme on löydettävissä Goethen tieteellisistä opuksista, alkaen hänen Farbenlehre –teoksestaan, ¹⁶ mikä, turha sanoakaan, tuli kohdatuksi täydellisellä ymmärtämättömyydellä hänen Newtonilaisten kollegoidensa taholta. ¹⁷ Se, mitä käsitämme sivilisaatiolla ja arvostamme ”edistyksellisenä” ei ole juurikaan edesauttava tällaiselle etsinnälle, itse asiassa sillä on taipumuksenaan sammuttaa kyseinen etsintä aivan kuten vesi sammuttaa tulen.

Tunnemme kosmoksen ainoastaan siinä määrin kuin itsemme; olemme todellakin kykeneväisiä tuntemaan ulkoisen maailman juuri sen vuoksi, että se vastaa sisäistä maailmaa. Mikro- ja makrokosmoksen välillä vallitsee isomorfisuus, yhdenvertaisuus, mikä on hämmästyttävä sekä laajuudessaan että tarkkuudessaan. Aivan kuten Oscar Marcel Hinze on osoittanut, chakra -anatomia, kuten se on kuvattu Kashmiri Tantrismissa, peilautuu – pienintä mahdollista yksityiskohtaansa myöten! – planetaaristen liikkeiden fenomenologiassa, ¹⁸ huomautus mikä avaa mitä ilmeisimmin näköaloja joita ”ei ole edes uneksittu meidän filosofiassamme”. ¹⁹ Tästä nousee esille havainto siitä, että sekä mikrokosmos että makrokosmos kulkevat yhdessä, että ne todellakin muodostavat kaksi puolta tai komplementaarista aspektia yhdestä Todellisuudesta, kuten olemme aiemmin maininneet.

Mutta sitten, mikä on tuo ”Yksi Todellisuus”? Vastus tähän ei ole selvästikään löydettävissä mistään muusta kuin gnosiksesta, paravidyâsta: aparavidyâ ei mitä ilmeisimmin yletä niin kauas. Sillä alemman tiedon nimenomainen luonne on polarisoida, jakaa Todellinen subjektiin ja objektiin, ”sisäiseen” ja ”ulkoiseen” maailmaan. Todellisessa Tiedossa, gnosiksessa tai autenttisessa jñânassa ei tällaista kuilua ole, se ei sisällä dualismia: mikäli tietäisimme kuten Jumala itse tietää, maailma sellaisenaan häviäisi, kuten olemme sanoneet, ja niin katoaisi myöskin mikrokosmos. Tämän vuoksi tietäjät puhuvat ”mâyâsta”, ja tämän vuoksi Shankara viittaa alempaan tietoon avidyâna tai tietämättömyytenä. Sillä välin kosmos – kaikessa mittaamattomuudessaan – on olemassa ”meitä varten”, ja me itse olemme olemassa, oli se sitten erehtyväisinä kuolevaisina tai Jumalaa etsivinä pyhiinvaeltajina.

FINIS