© Julius Evola & UR-ryhmä, käännös fra Nagahel 2010 1
Tähän mennessä tulisi jo ymmärtää mikä Taiteemme päätavoite on: purkaa samaistuminen siihen kosteaan olemukseen mistä olemme tehdyt, ja tulla uudelleen luoduksi aurinkoisessa voimassa, muuttua sen kautta ja tulla ”olemukseksi joka on”, tai hengittäväksi keskukseksi, vapaana alilunaarisen maailman siteistä. Jokaisen tulee kuluttaa loppuun janoaminen, kuumeisuus, loputon ja hämärä kaipuu itse olemassaoloa kohtaan. Tämä on vaatimus ihmisten lakia pidemmälle kulkevien olotilaksi.
Mutta tämä operaatio (hermeetikot kutsuivat sitä mortifikaatioksi ja putrefaktioksi) voidaan toteuttaa monella tapaa. Tutustuta itsesi niihin, mutta ymmärrä myöskin etteivät ne ole samanarvoisia lopullisen päämäärän kannalta. Opettele mitä jokainen niistä voi tarjota, niin että yhdistelemällä voit saavuttaa täydellisen mestarin tuntemuksen.
1) On olemassa ensimmäinen tie, jota kutsumme tässä ”empiiriseksi”. Tällä tiellä henkisellä kehityksellä on katkonainen luonne: se muodostuu tietoisuuden muuntumisista yhdestä tilasta seuraavaan, ilman olennaista yhtäläisyyttä näiden tilojen välillä. ”Itse” yksinkertaisesti kulkeutuu yhdestä tilasta seuraavaan: kyse on välittömästä, samanhetkisestä samaistumisesta tai havahtumisesta tässä tai toisessa tietoisuuden tilassa, ilman minkäänlaista suoraa yksilöllistä aloitetta, ja ilman aktiivista valmistautumista. Aivan kuten kemiallisessa kokeessa, jossa jonkin aineen muodostamiseksi vaaditut ainesosat ovat tiedossa, mutta tulokset osoittautuvatkin aivan uusiksi, aivan toiseksi aineeksi, mutta prosessin sisäistä suhdetta ei voida havaita kokeen lopputulokseen, aivan samalla tavalla on olemassa yhtä lailla tarkkoja metodeja, jotka voivat tuottaa vastaavia uusia tietoisuuden tiloja.
Tämä kategoria pitää sisällään tekniikan, joka perustuu joidenkin substanssien toiminnan suhteessa tiettyihin sielun tiloihin nähden, samoin myöskin joitakin Hatha Joogan tekniikoita, jotka voivat olla toimivia tiettyjen psykofysiologisten asenteiden läsnä ollessa. Tähän kategoriaan voidaan sisällyttää myös joitakin suoraan tuotettuja kokeiluja niiden taholta joilla on tarvittava voima, ja viimeisenä sarjana ilmeisen spontaaneja ilmiöitä, kuten äkkinäinen yli-normaalien tuntemusten tai itse-havaitsemisen omassa tietoisuudessa aiheuttama valaistuminen. Jopa kahdessa viimeksi mainitussa vaihtoehdossa on tietty epäjatkuvuus ja tietoisuudentilan ylitsevuotava välittömyys. ”Ensin tätä, sitten sitä.”
Tämän polun negatiivinen puoli on siinä, että havahtumiset mitä kukin saattaa tavoittaa ovat luonteeltaan enimmäkseen erikoislaatuisia. Ymmärryksen ja äkkinäisen intuition sijaan, toimiva ja pysyvä hallitseminen vaatii niin voimakkaan tekniikan, että se kuolettaa tai muuntaa luonnollisen olennon totaalisesti. Muussa tapauksessa, heti kun virtaaminen on loppunut, henkilö havaitsee olevansa samassa pisteessä kuin aloittaessaan, koska itsensä tuntemus on pitäytynyt tavassaan samaistua luonnollisen olemuspuolensa kanssa. Kun taas, päinvastoin, kaikki viedään pois, ja mikäli olento selvästikin jatkaa olemassaoloaan, uusi tila tulee olemaan uudelleen luotu tietoisuus. Sanoin, ”mikäli jatkaa olemassaoloaan”; kuitenkin, on oltava lujana, sillä on hyvin todennäköistä että yrittäessään saavuttaa lopullista täyttymystä vain tällä tavoin, voi hyppy osoittautua liian lyhyeksi: mikäli ei ole menty aivan ”tuolle puolen”, täytyy taistella katkeria taisteluja ilman tarvittavia välineitä käytössään.
Positiivinen puoli tässä lähestymistavassa muodostuu siitä, että epäjatkuvuus normaalin tietoisuuden ja vihkimyksellisen tietoisuudentilan välillä ei voi koskaan poistua. Nämä ovat havahtumisia, valaistumisia, todistuksia jostain aivan uudesta, että tarkkaa kuvausta on mahdotonta suorittaa. Niitä voidaan vain hahmotella, niihin voidaan vain kurkottaa: joka tapauksessa, itse todellinen muuntuminen, läsnäolo, koostuu aina hypystä tuntemattomaan. Toisaalta, vain tämä ”läsnäolo” voi täyttää henkilön transsendentilla voimalla ymmärtää ja toimia, jota ilman mikä hyvänsä yritys henkilön puolelta olisi turha. Silmä olisi pakotettu etsimään sisästään, ollessaan pimeyden ympäröimänä; henkilön tahto pysyisi sidottuna, taistelevana, epämääräisenä, tiedottomana ylivertaisten olentojen vapautuneesta ja voimallisesta kirkkaudesta…Nämä ensimmäisen tien elementit tulee integroida henkilökohtaisen muuntavan aloitteen voimalla, niin että transsendentit tietoisuudentilat voidaan täysin sulattaa itseensä ja kuljettaa henkilön koko olemus niihin. Näin oppilas ei tule olemaan kadonnut, ei tule olemaan toimitusten kohteena ja ”ylitsevirrattuna” näissä tiloissa, vaan täysin aktiivinen, varma, läsnä oleva.
2) Toinen suunta edustaa sitä, minkä mystinen kokemus voi tarjota tai mahdollistaa onnekkaan vihkimyksellisen integraation kontekstissa. Se on metodi, mikä toimii pääasiallisesti sielun ja tunteiden kautta. Ymmärtääkseen sen, kuinka tämä tulee ymmärtää, tulee olla selvillä siitä, että salaisuus on kaksinaisen olemuksen luomisessa itseensä. Henkilön tulee muodostaa – ensin kuvittelemalla ja sen jälkeen tajuamalla – ylivertainen periaate, mikä on vastassa kaikkea sitä, mitä yksilö normaalisti on (vaistot, ajatukset, tunteet). Tämän periaatteen täytyy olla kykeneväinen kontrolloimaan, mietiskelemään, ja mittaamaan sen mitä henkilö on, selvässä tiedossa, hetki hetkeltä. Oppilasta tulee olemaan kaksi: ”minä itse” seisomassa ”toisen” edessä. Tämän myötä yksilö tulee olemaan selvillä ”sisäisistä keskusteluista”, sisäisestä käskemisestä ja tottelemisesta, sisäisestä neuvojen kysymisestä ja vastauksen saamisesta, aivan kuten monien kristillisten ja muslimimystikkojen kohdalla, ja samalla tavoin heijastuen myöskin monissa hindulaisissa teksteissä, jotka ovat tehty dialogin muotoon; henkilöhahmot joita niissä on kuvattu eivät ole oikeita henkilöitä, vaan voidaan nähdä taitavan oppilaan silmissä sielun kahtena osapuolena. Kaiken kaikkiaan, itse työ koostuu ”ympärikääntämisestä”: yksilön tulee tehdä ”toisesta” ”minä” ja ”minästä” ”toinen”. Riippuen siitä, kumpaan kahdesta prinsiipistä henkilö keskittyy, käytössä tulee olemaan joko kuiva tie tai kostea tie, joko maaginen metodi tai mystinen metodi.
Mystisessä metodissa mieli luo ”toisen” mikä pysyy edelleenkin ”toisena” (Mestari, ”Kristus” jota imitoidaan, jopa itse Jumalan kuva). Itse ei muutu: se pysyy edelleen feminiinissä osapuolessa, mikä muodostuu intohimoista ja tarpeesta. Síeluna feminiini ”toiseus” nousee kaipauksessaan kohti Häntä kieltäymyksessä, rakkaudessa, ihailussa ja täydellisessä omistautumisessa. Sui iuris non esse (ei olla itse oma lakinsa), antaen oman tahtonsa kuolla täydellisesti, ojentaen itsensä Jumalalle sisäisessä köyhyydessä ja nöyryydessä, pyhittäen Hänelle jokaisen teon puhtaalla uskolla, ollen toivomatta mitään itselleen, kokien käsittämätöntä kärsimystä ja rakkautta; tämä on se mitä mortifikaatio vaatii heiltä, jotka seuraavat Kosteaa Tietä, sillä he eivät omista aktiivisen takertumattomuuden voimaa, vaan sen sijaan kaipaavat kohti Ikuisuutta, heidän keskuksensa ollen sijoitettuna ”Vesiin”, ”sieluun”, tai, toisin sanoen, juuri siinä mikä tulee riisua voimastaan. 2 Tällä tiellä on kuitenkin omat heikkoutensa. Ensimmäinen niistä on hankaluus nousta rakkaudelle ominaisen dualismin yli (rakkaudellisessa yhtymisessä rakastaja ja rakastettu kommunikoivat toistensa kanssa, mutta pysyvät silti edelleen erillisinä olentoina) ja saavuttaa samaisuus, mikä on jokaisen vihkimyksellisen havahtumisen laki. Niinpä, jopa kristillisen mystillisen teologian huipuilla (mikä noudattaa nimenomaisesti tätä kyseistä metodia) löydämme edelleen dualismin mikä vain harvoin muodostaa todellisen substantiaalisen muodonmuutoksen ”toiseksi”, missä dualismi, yhdessä vastaavien jumalallisten personoitumien kanssa, muodostaa kyseisen prosessivaiheen ilmentymisen.
Kaipuun ja rakkauden täyttämä suhde on lisäksi negatiivinen ja riippuvainen; sillä on tarpeen luonne. Kääntää se puhtaasti varmentavaksi, keskukselliseksi, itseriittoiseksi aurinkomaiseksi luonnoksi vaatii laadullisen hyppäyksen ja uskalluksen mitä mystikon on erittäin hankala saavuttaa, ottaen huomioon edellisen mortifikaation päinvastaisen luonteen. Lisäksi, johtuen siitä lähtökohdasta mistä henkilö aloittaa (mikä ei ole aktiivinen kiinnostus ja päättäväisyys, vaan odottaminen ja kaipuu), seuraa tästä se että transsendentit tilat ovat ilmestyksiä; henkilö ei ole integroituneena niihin itse, vaan pysyy sen sijaan passiivisena ja juurettomana ilmestysten hämmästyttävän ihmeenomaisen voiman edessä. Ruysbroeck sanoi: ”Keskellä hämmästyksen tunteen, jotain syntyy: se on armon toimintaa. Herra, en ole sen arvoinen!” Lisäksi, tekstissä Valoa Tielle on sanottu: ”Tulet astumaan valoon, mutta et tule koskaan koskemaan Liekkiin.” Niinpä, mikäli noudattaa mystikon polkua, tulee pitää huolta ”ykseydellisen tilan” havaitsemisesta. Se tulee kuljettamaan ja valtaamaan sisäänsä; valuen universaaliin Valoon, yksilö tulee yhtäkkiä itse täksi Valoksi. Jumalaa kohti koetun kaipuun tuhoutuessa keskus ”hukkuu”, ja tämä hukkuminen tulee näyttäytymään Kaikkiallisena Hyvänä ja suurimpana päämääränä. Meidän tiemme näkee ”ekstaasin” vain läpäistävänä testinä ja ”liuottajana”, ei koskaan lopullisena päämääränä. 3 Emme etsi tietä itsemme ulkopuolelle (ekstaasi-siirtyminen), vaan pikemminkin ”Keskusistuimeen” paluuta ja sen hallitsemista. Mystinen Valo edustaa meille ”Korkeampia Vesiä”, missä yksilöllisyyden ei tule tuhoutua vaan herätä uudelleen.
Tämän kyseisen polun positiivisia puolia on se, että se jättää paljon tilaa yksilölliselle aloitteelle. Tulee olla kuitenkin selvillä, että mystikko, sekä uskoessaan ylivertaisen ideaalinsa objektiiviseen ja erilliseen todellisuuteen (Jeesus Kristus, esimerkkinä jota seurata, tai itse Jumala) ja verraten uudelleensyntymisen toimintaa itseensä, aktualisoi tiedostamattaan joitakin yleisiä transsendenttisen harjoituksen lakeja. Näiden lakien mukaan kuva ”toimii” juuri silloin kun sitä ei ajatella, vaan esitetään kuvauksellisesti ja kontemplatiivisesti mielikuvitukseen fiksoituna, ja rakastetaan aivan kuten se olisi todellinen olemassaolo erillisenä mietiskelijästä itsestään. Näiden lakien mukaan kasvamisen nälkä tulee tappaa ja yksilön sisäisen olemuksen tulee nousta hiljaisuudessa johtuen ei-persoonallisesta, rauhallisesta, salaisesta voimasta, eikä kasvamisen halusta. Tämä kasvamisen nälkä tulisi itse asiassa halvaannuttamaan kasvun itsessään ja kovettamaan yksilön, johtuen Itsen siteen väistämättömästä lujittumisesta. Nämä ovat täysin teknisiä yksityiskohtia joissa ei ole mitään moraalista, uskonnollista, tai sentimentaalista sisältöä, vaikka mystikko kokeekin ne kuvitteellisessa ja mytologisessa asussa. Esimerkiksi, ”Kristuksen imitaatiossa” (imitatio Christi) voimme havaita sarjoja kuvia, jotka toimivat nostattamalla hienovaraisia voimia, jotka tulisivat ensin aiheuttamaan ”kuoleman” ja sen jälkeen ”ylösnousemuksen”, vaikka Kristus ei olisi ollut koskaan olemassakaan.
Pidä mielessäsi, että modernille ihmiselle, Kuninkaallinen Tie alkaa usein kosteasta prinsiipistä, vaikka heti sen jälkeen tämä kosteus tuleekin tehdä kuivaksi ja karuksi. Henkinen nälkä tai despoottinen tarve omistaa itsensä kokonaan johtaa usein Tielle. Se on ”kostean luonnon karski ja ei-artikuloitu huuto” mistä ”Valon logos” (Pymanderin mukaan) vetää ulos ”puhtaan, hienovaraisen, läpäisevän, ylösnousevan tulen”. Niinpä yksilö voikin pitää ”hengästymiseen” perustuvia erityisiä metodeja, jotka johtavat alemman luonnon energioiden liiallisuuteen Kuivan Tien ja Kostean Tien välimuotoina: uhrauksellinen tie, väkivaltainen, orgiastinen, Dionyysinen ekstaasi, ja samoin Tantrikoiden seuraama polku.
3) Maagisella, kuivalla, aurinkoisella tiellä, yksilö luo dualismin omaan olemukseensa kaikkea muuta kuin tiedostamattaan ja passiivisesti (kuten mystikko), vaan päinvastoin täysin tietoisena ja tahdonvaraisesti; oppilas siirtyy suoraan korkeampaan osaan ja samaistuu ylivertaisen ja pysyvän prinsiipin kanssa, siinä missä mystikko tapaa samaistua alempaan osapuoleensa, tarpeen ja hylkäämisen suhteessa. Hiljaa, mutta varmasti, yksilö vahvistaa tätä ”toista” (mikä on hän itse) ja luo sille ylivertaisuuden, kunnes se tietää kuinka hallita kaikkia luonnollisen puolen voimia ja mestaroi ne täydellisesti. Se, mitä vaaditaan ennen kuin tasapaino on luotu, on selkeyden ja suoruuden kurinalaisuus, sanalla sanoen sellainen elämänlaatu joka omistaa itsensä ja on vapaa suhteessa itseensä, puhdistettuna vaistoista ja luonnollisen olemuksen epämääräisistä haluista, sekä lihassa että mielessä. Vain tämän jälkeen yksilö voi käyttää, instrumentaalisessa mielessä, joitakin ”syövyttäviä vesiä” (alkemiallinen tapa mikä viittaa ”väkivaltaisiin” metodeihin kuten päihteet, viini ja seksi, hengityksen pidättäminen, ja niin edelleen). Hyökätessään luonnollisia liitoksia kohti, nämä antavat kiinnitetylle ja valmiiksi luodulle keskusytimelle mahdollisuuden laajentua ja räjähtää esiin energisemmin. Kuitenkin, mikäli tätä keskusydintä ei olisi valmistettu, ”syövyttävät vedet”, johtaisivat, liuottamalla, ei ylemmäs vaan alemmas kuin mitä on se tila josta henkilö on aloittanut. Varmentava kurinalaisuus tulee rikastetuksi muodonmuutoksilla jonkin suoran metodin toimesta, missä koko olemus, valmiina ja myöntyväisenä, varmentaa itsensä uudelleen, sulattaa ja antaa itsensä tulla sulatetuksi, jättämättä mitään jälkeensä. Nämä hyppäykset ovat nopeampia rytmejä joissa yksilön tulee olla kykeneväinen muuntamaan inkarnoituneen olennon hidas rytmi, samalla tavoin kuin surffaaja ratsastaa aallolla; surffaaja menee sinne minne aaltokin menee, liittäen itsensä uudelleen, pysyen varmana, suorana, keskittyneenä.
Tällöin aurinkoinen ja kultainen luonto oppilaassa tulee olemaan kykeneväinen murtamaan tasapainon ja olemaan vahvempi: toinen luonto (henkilön minä, aistit, mieli) tulee olemaan hallinnassa. Tässä vaiheessa ne voidaan jopa hiljentää, tehden ne liikkumattomiksi, neutraaleiksi, fiksoiduiksi. Tämä on Hiljaisuus, ”manian tuhoutuminen”, usvan hälventyminen. Sitten, kirkastetussa silmässä, syklinen, integraalinen visio tulee loistamaan; yksilö tulee näkemään transsendentin olemuksensa, jokaisen olennon ja asian kohtalon, ja ”Niiden Jotka Ovat” kuningaskunnan. Yksilö tulee käsittämään toiminnan puhtaassa tilassaan, ja ymmärtämään ei-materiaalisen liikkeen moodin, mikä toimii jokaisen avaruuden tai ruumiin ulkopuolella ajattomassa, luovassa välittömyydessään. Yksilön keskus tulee yhtymään universaalin, ei-tulevan luonnon kanssa, ja tulee johtamaan siitä jumalallisen voiman mikä ilmaisee itsensä ihmeenomaisissa kyvyissä. Yksilö tulee kykeneväksi Nimien tietoon ja Kirjainten avioliittoon. Yksilö tulee vihityksi. ”Tieto Vesistä” ja havahtumisen tunne tulee integroida näiden moninaisten metodologisten mahdollisuuksien mukaan, jotta hereillä olon ja erottelukyvyn voima voidaan saavuttaa, ennen kuin maagisen toiminnan elementit tulevat paljastetuksi.
FINIS
- Lähde: Julius Evola and the UR group. Introduction to Magic. Rituals and practical techniques for the Magus. © Inner Traditions International 2001. ↩
- Tulee huomioida tämän olevan vain yksi ”kostean tien” tulkintamuoto. (UR -ryhmän havainto.) ↩
- Alkemiassa tätä voisi kutsua ”valkoiseksi vaiheeksi”, jota seuraa ja tulee seurata ”punainen vaihe”. (Tekijän alaviite.) ↩