Evola, Julius: Kierroksen loppu – Tiikerillä ratsastaminen

© Julius Evola, käännös Frater Nagahel 2009 ¹

Tämä on perspektiivi johon olemme jo viitanneet, minkä valossa voimme nähdä, että lopullisen analyysin kannalta nykyinen aikamme on mahdollisesti väliaikainen siirtymävaihe. Sanon tästä asiasta vain hiukan ennen pääongelmaamme siirtymistä. Referenssipisteen tähän asiaan antaa traditionaalinen oppi sykleistä ja siihen liittyvä idea, että nykyinen aika kaikkine ilmiöineen vastaa syklin terminaalivaihetta. (Tämän kirjan) otsikoksi valittu sanonta ”tiikerillä ratsastamisesta” voi toimia siirtymävaiheena sen välillä mitä on juuri sanottu ja mikä seuraa. Sanonta on kaukaisesta idästä, ja se ilmaisee ajatuksen siitä, että mikäli onnistuu ratsastamaan tiikerillä, ei pelkästään säästy sen kimppuun hyökkäämiseltä, mutta mikäli kykenee vielä pysyttelemään sen selässä putoamatta, voi sen lopulta myöskin voittaa. Ne joita asia kiinnostaa, voivat löytää samankaltaisia teemoja perinteisen viisauden kouluista, kuten esimerkiksi ”härän paimentamisen” episodit japanilaisesta Zen- buddhalaisuudesta; klassisessa antiikin maailmassa sama vertauskuvasto löytyy Mithraksen koetuksista, joissa tämä antaa härän vetää itseään päästämättä irti ennen eläimen itsensä pysähtymistä, jolloin Mithras teurastaa sen.

Kyseinen symboliikka on sovellettavissa lukuisilla eri tasoilla. Ensinnäkin, se voi viitata toimintamalliin sisäisessä, persoonallisessa elämässä; toisaalta, se voi toimia oikeana asenteena kriittisten historiallisten ja kollektiivisten tapahtumien yhteydessä. Jälkimmäisessä tapauksessa olemme kiinnostuneita kyseisen symboliikan suhteesta oppiin sykleistä, ottaen huomioon historian yleisen rakenteen sekä sen erityisen osa-alueen, mikä viittaa ”Neljän Ajan” sekvenssiin. Tällä opetuksella on, kuten olemme muualla osoittaneet, identtiset vastaavuutensa sekä idässä että muinaisessa lännessä. Klassisessa maailmassa kyseinen oppi ilmaistiin ihmiskunnan järjestelmällisenä rappeutumisena kulta-ajalta Hesiodoksen kuvaamalle Rauta-Ajalle. Idän vastaavassa opissa viimeistä aikaa on kutsuttu Kali-Yugaksi (Pimeä Aika). Sen olennaisena piirteenä on empaattisesti kuvattu olevan dissoluutio ja rappeutuminen, missä kaikki voimat – yksilölliset ja yhteisölliset, aineelliset, psyykkiset, ja henkiset – jotka olivat aiemmin pysyneet järjestyksessä ja omissa rajoissaan korkeamman lain ja ylivertaisen henkisen järjestyksen avulla, siirtyvät vapauden ja kaaoksen tilaan. Tantriset tekstit kuvaavat tilannetta erittäin osuvasti sanomalla Kalin olevan tällä ajalla ”laajasti hereillä”. Kali on naisellinen jumaluus, mikä symboloi maailman ja elämän elementaarisia, primordiaalisia voimia, mutta myös ”alemmissa” aspekteissaan häntä kuvataan seksin ja orgiastisten riittien jumalattarena. Edellisillä aikakausilla Kali oli ”unessa”, latenttina viimeksi mainituissa muodoissaan, mutta Pimeällä Ajalla hänen on sanottu olevan täysin hereillä ja aktiivisena.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että juuri kyseinen tilanne on alkanut viime aikoina, länsimaisten sivilisaatioiden ja yhteiskuntien toimiessa sen keskuksena, mistä se on hyvin nopeasti levinnyt ympäri maailman ². Ei ole lainkaan pakotettu tai liiallinen tulkinta linkittää tämä sen faktan kanssa, että nykyinen aikamme kulkee Vesimiehen merkin alla, vesien joissa kaikki siirtyy nestemäiseen ja muodottomaan tilaan. Niinpä vuosisatoja sitten tehdyt ennustukset – nämä ideat tulevat todellakin niin kaukaa – vaikuttavat hämmästyttävän ajankohtaisilta tänään ³. Tämän myötä voimme löytää analogian siihen, minkälainen ”asenne” on oikea viimeisellä ajalla, jonka assosioimme tässä yhteydessä tiikerillä ratsastamiseen.

Itse asiassa tekstit jotka käsittelevät Kalin aikaa kertovat myöskin, että normit mitkä ovat oikeita muina aikoina, jolloin jumalalliset voimat olivat enemmän tai vähemmän hereillä ja aktiivisina, tulee nähdä ja ymmärtää toimimattomina viimeisinä aikoina. Pimeällä ajalla elävä ihmistyyppi on täysin kyvytön seuraamaan ja noudattamaan aikaisempia toimintamalleja. Eikä pelkästään tämä ole syynä, vaan johtuen historiallisista ja planetaarisista tilanteista nämä toimintamallit eivät aiheuttaisi samanlaisia tuloksia. Tästä syystä johtuen erilaiset normit toimivat, ja salaisuuden sääntö sekä verho nostetaan tiettyjen totuuksien, eettisten periaatteiden, ja tiettyjen riittien yltä, joihin säännöt aiemmin pätivät johtuen niiden vaarallisesta luonteesta, ja koska ne ovat vastakohtaisia normaalin olemassaolon muodoille, joita on ylläpitänyt pyhä traditio. Kukaan ei voi olla huomaamatta tämän näkökulmien käännähtämisen tärkeyttä. Tässä kuten muissakin huomioissa, ideani, kaukana siitä että niillä olisi persoonallinen ja olosuhteiden johdosta syntynyt luonne, ovat olennaisesti liitoksissa traditionaalisen maailman tuntemiin näkökulmiin, milloin epätavalliset tilanteet yleisesti ottaen nähtiin ennakolta ja analysoitiin.

Tutkikaamme seuraavaksi ”tiikerillä ratsastamisen” periaatetta sovellettuna ulkoiseen maailmaan ja ympäristöön. Sen merkityksen voimme ilmaista seuraavalla tavalla: Kun sivilisaation sykli on saavuttamassa loppuaan, on liikkeellä olevien voimien suoralla vastustuksella hyvin hankalaa ellei mahdotonta saavuttaa mitään merkittävää aikaiseksi. Virtaus on tällöin liian voimakas; vastustava taho tulisi yliajetuksi. ⁴ On hyvin olennaista, ettei anna itsensä tulla häikäistyksi tai vakuutetuksi aikakautemme vaikuttavien voimien näennäisestä ylivoimasta ja kaikkivoipaisuudesta. Kyseiset voimat, joilla ei ole minkäänlaista kosketusta mihinkään korkeampaan henkiseen periaatteeseen, ovat itse asiassa hyvin lyhyessä lieassa. Ei tulisi antaa huomionsa keskittyä nykyiseen tilanteeseen ja käsillä oleviin ongelmiin, vaan pitää silmällä tulevaisuuden mahdollisia olosuhteita. Niinpä periaatteena voi hyvinkin olla, että antaa nykyisen aikakauden voimien ja prosessien kulkea omaa reittiään, pitäen kuitenkin samalla itsensä pystyssä ja valmiina toimimaan ”kun tiikeri, joka ei voi hypätä sitä ratsastavan henkilön päälle, väsyy juoksemiseensa”. Kristityllä sanonnalla ”älä vastusta pahaa” voi hyvinkin olla sama merkitys tällä tavoin nähtynä. Yksilö hylkää suoran toiminnan ja vetäytyy sisäisempään asemaan.

Syklien opin perspektiivi on hyvin selkeä. Toisen kierroksen loppuessa toinen alkaa, ja piste missä nykyinen toiminta saavuttaa lakipisteensä ja äärimmäisyytensä on myös piste, missä toiminta kääntyy päinvastaiseksi. On kuitenkin olemassa jatkuvuuden ongelma kahden kierroksen välillä. Hoffmansthalin käyttämää vertauskuvaa käyttäen, positiivinen ratkaisu voisi olla niiden keskinäinen tapaaminen ja kokoontuminen, jotka ovat kyenneet pysyttelemään hereillä pitkän yön ajan, ja niiden jotka mahdollisesti ilmaantuvat seuraavana aamuna. ⁵ Tämän tapahtumisesta ei voi olla kuitenkaan täysin varma. On mahdotonta nähdä täysin varmasti, kuinka ja millä tasolla jatkuvuus nykyisen ja tulevan kierroksen välillä on mahdollista säilyttää. Tämän vuoksi nykyisen aikakauden seurattavana toimintamallina tulee olla autonominen ja immanentti, yksilöllinen luonne. Tällä tarkoitan sitä, että positiivisten lupausten kiehtovuuden ei tulisi näytellä liian suurta osaa. Ne saattavat olla täysin puutteellisia ja olemattomia kierroksen loppuun saakka, ja nollapisteen jälkeinen liike saattaa koskea niitä, jotka saapuvat jälkeemme, jotka ovat saattaneet pysytellä aivan yhtä hereillä odottamatta suoria tai ulkoisia muutoksia.

Ennen tämä aiheen jättämistä ja pääasiaan palaamista, voi olla hyödyllistä mainita toinen tekijä liittyen syklisiin lakeihin. Tämä koskee suhdetta länsimaisen sivilisaation ja muiden sivilisaatioiden, erityisesti idän välillä. Niiden joukossa, jotka ovat havainneet nykymaailman kriisin, ja ketkä ovat hylänneet ajatuksen modernin sivilisaation ylivertaisuudesta huippuna ja mittana kaikille muille, jotkut ovat kääntäneet katseensa itää kohti. He näkevät siellä, tiettyyn pisteeseen saakka, traditionaalisen ja henkisen orientaation elämään, mikä on jo kauan aikaa sitten kadonnut lännestä toimivana perustana eri olemassaolon tasojen järjestämiselle. Jotkut ovat jopa miettineet, josko itä voisi toimia hyödyllisten referenssipisteiden osoittajana lännen uudelleensyntymälle ja uudelle integraatiolle.

On tärkeää nähdä selvästi millä tasolla kyseinen näkemys voi olla toimiva. Mikäli kyse on yksinkertaisesti opillisista ja ”älyllisistä” kontakteista, yritys on aivan laillinen ja toimiva. Tulisi kuitenkin huomioida, että toimivia esimerkkejä ja referenssipisteitä voidaan löytää ainakin osittain myös omasta menneisyydestämme, ilman kääntymistä ei-eurooppalaisten sivilisaatioiden puoleen. Tällä tavoin ei juuri mitään hyödyllistä saavuteta kuitenkaan, sillä kyse olisi keskusteluista eristäytyneiden yksilöiden välillä, kommunikaatiosta metafyysisten järjestelmien kultivaattoreiden kesken. Mikäli yksilö on enemmän kiinnostunut todellisista vaikutteista joilla on voimallista merkitystä olemassaololle, ei illuusioita tulisi ylläpitää. Itä on itsekin seuraamassa jalanjäljissämme, ollen jopa enemmän alttiina ideoille ja vaikutteille jotka ovat johtaneet länsimaiden nykyiseen tilanteeseen, modernisoiden itseään ja omaksuen länsimaisen sekulaarisen ja materiaalisen elämänmuodon. Se mitä itämaisista traditioista ja luonteesta on vielä jäljellä on hyvää vauhtia menettämässä jalansijaansa ja tulossa marginaaliseksi. Kolonialismin näivettyminen ja itämaiden itsellensä hankkima aineellinen itsenäisyys Eurooppaan nähden ovat erittäin läheisessä suhteessa länsimaisen ”edistyksellisen” ja ”kehityksellisen” mentaliteetin omaksumiselle.

Kierrosten oppiin liittyen voi hyvin olla, että se millä on tradition inspiroimalle miehelle mitään todellista merkitystä, joko idässä tai muualla, koskee ainoastaan perinteiden tiettyyn saakka säilyviä jäänteitä, ei koska ne olisivat ominaisia jollekin erityiselle alueelle, vaan koska tapahtumaketjut ovat siellä vasta alkuvaiheessaan. Tällaiselle sivilisaatiolle on ainoastaan ajan kysymys, kun he löytävät itsensä samasta tilanteesta kuin mekin, keskeltä samoja liukenemisen ajan ongelmia ja ilmiöitä jotka kulkevat ”edistyksen” ja modernismin nimellä. Vauhti voi olla idässä vielä länttäkin nopeampi. Hyvänä esimerkkinä toimii Kiina, mikä on kahdessa vuosikymmenessä muuttunut keisarillisesta, traditionaalisesta sivilisaatiosta materialistiseksi ja ateistiseksi kommunistivaltioksi – matka minkä taittaminen kesti länneltä kaksi vuosisataa toteuttaa.

Oppineiden ja metafyysisten järjestelmien spesialistien ulkopuolella ”idän myytti” on näin ollen pelkkää harhaa. ”Aavikko lähenee”; ei ole sivilisaatiota, joka voisi toimia tukirankana; meidän on kohdattava ongelmamme yksin. Ainoa lupaus minkä syklisten lakien oppi meille kääntäen verrannollisesti antaa, ja sekin vain oletuksellisesti, on se että Mustan Ajan rappeutuminen on saavuttanut terminaalipisteensä ensimmäisenä meillä lännessä. Näin ollen ei ole mahdotonta, että olisimme ensimmäisiä, jotka kulkevat nollapisteen läpi, ajalla jolloin toiset sivilisaatiot, astuen myöhemmin samaan virtaukseen, löytävät itsensä meidän nykyään kohtaamastamme tilanteesta, hylättyään – ”ohitettuaan” – sen mitä niillä on mahdollisesti vielä tänä päivänä tarjottavanaan ylivertaisten arvojen ja traditionaalisen maailmankuvan muodossa, jotka meitä kiinnostavat. Seuraus olisi näin ollen roolien kääntyminen. Lännen saavutettua negatiivisen rajapisteen, voisi se olla uuden ohjaajan ja johtajan roolissa, mikä olisi hyvin erilainen aineellisesta, teknologis- teollisesta johtajuudesta minkä se on menneisyydessä omannut, ja mikä on romahdettuaan johtanut ainoastaan yleiseen tasapäistymiseen…

FINIS