Blavatsky, H. P: Käytännön okkultismi

© H. P. Blavatsky, käännös & kommentaari J. Nefastos 2010 ¹

Blavatskyn tekstejä on helposti saatavilla hyvinä suomennoksina, eikä tässä esitetty kommentaarikaan ole oleellinen alkuperäisen tekstin ymmärtämiseksi. Mikä siis on tähän valitun artikkelin esittämisen varsinainen tarkoitus? Painottaa ja nostaa erityiseen tarkasteluun sen esittämiä ajatuksia. Artikkeli lainaa katkelman esoteerisia ohjeita sekä kutsuksi että varoitukseksi. Osaammeko suhtautua esoterismiin kyllin vakavasti ja varovaisesti? Tiedämmekö, mitä meiltä odotetaan – tai mitä meidän olisi odotettava itseltämme? Kuinka meidän tulisi toimia, jos meillä joskus on mahdollisuus tutkia okkulttista oppia tällaiseen tarkoitukseen varatussa ryhmässä?

Tässä artikkelissa Blavatsky esittää eron ”teosofin” ja ”okkultistin” välillä. Yhtä hyvin voisimme edellisen nimikkeen yhteydessä puhua ”totuuden etsijästä”, tai käyttää jotakin muuta samansisältöistä termiä. Teosofilla tarkoitetaan tässä ihmistä joka etsii korkeampaa totuutta, kun taas nimikkeistä jälkimmäinen on varattu niille jotka ovat pyhittäneet elämänsä löydetyn totuuden langan seuraamiseen maailmallisuuden ja oman mielensä labyrintin läpi.

Ensimmäisen ryhmän jäsenet voivat olla ensi sijassa ihmisiä, inhimillisiä ihmisiä, joita ohjaavat eteenpäin (tai pitävät paikoillaan) heidän sympatiansa ja antipatiansa, jotka elävät elämäänsä maailmassa ajoittain ilossa ja ajoittain kärsimyksessä, mutta sieluina kuitenkin suhteellisessa rauhassa tai pyrkimyksessä sellaiseen. Jälkimmäiset, tosi okkultistit eivät enää ole ensi sijassa ihmisiä tämän sanan arkipäiväisessä tulkinnassa. Okkultisti on antanut sielussaan valan jota hän ei voi rikkoa, ja tuo vala on: seurata aina, jokaisena hetkenä, jokaisena valveen ja unen ja näennäisen tiedottomuuden tuntina ensimmäisenä totuutta, ja alistaa kaiken kokemisensa ja koko olemassaolonsa totuuden vaakakuppien punnittavaksi. Tämä ei tee okkultistista epäinhimillistä eikä valitettavasti aivan heti täydellistäkään; se ei tuhoa hänen psykologiansa elävää kudosta, mutta se asettaa koko maailman aivan toisenlaiseen valoon hänen silmissään. Ulkopuolinen saattaa nähdä tai olla näkemättä tällaisessa pyrkijässä tapahtuvan muutoksen, mutta hänelle itselleen maailma on tyystin toisenlainen kuin tässä ”teosofiksi” kutsutulle ihmiselle, joka huolimatta sympatioistaan yliaistillista todellisuutta kohtaan elää tosiasiassa kuitenkin maailmassa ja sen niin kutsutut kovat tosiasiat huomioon ottaen.

Eräs tämän kirjoituksen perustavanlaatuisista tarkoituksista on siten esittää itse kunkin lukijan tarkasteltavaksi tuo selkeä ero hyväntahtoisuuden pyrkimyksen ja kaikki sielun voimavarat vaativan jokahetkisen ponnistuksen välillä. Molemmat ovat erinomaisia teitä, molemmat ovat lopulta myös sama tie; mutta ottakaamme huomioon – nämä sanat ovat nähtävissä tämän kirjoituksen rivien välissä – mihin asemaan asetumme, jos varta vasten etsimme vihkimystä ja siihen väistämättä liittyvää koetusta. Ottakaamme huomioon myös tekninen puoli, ei niinkään ultimatumina tai merkityksekkäänä itsessään, mutta kuin merkkinä siitä, kuinka vaativa ja kuinka vakava on tuo syvempi, salainen tie. Kun tämä havainto on kerran ja kerta kaikkiaan tehty, ihminen löytää kyllä oman tiensä, eivätkä syvemmän esoterismin säännöt ole häntä estämässä vaan edistämässä: ne muovautuvat (tai ehkä olisi parempi sanoa: ajoittuvat) hänen mukaansa yhtä paljon kuin hän muovautuu niiden mukaan. Mutta ensimmäisenä vaaditaan ehdoton, absoluuttinen antaumus periaatteelle.

Artikkeli, jonka käännös on tässä esitetty kursiivilla, on julkaistu ensimmäisenä Lucifer-lehdessä (IV, 348).

I

Tärkeää oppilaille.

Kuten erinäiset kirjeet tämän kuun kirjepalstalla osoittavat, on olemassa monia ihmisiä jotka etsivät käytännön ohjeistusta okkultismissa. Niin ollen on tullut välttämättömäksi esittää kerta kaikkiaan: a) Teoreettisen ja käytännöllisen okkultismin olennainen ero, eli ero niiden asioiden välillä joista toinen tunnetaan yleisesti teosofiana ja toinen salatieteenä, ja b) näistä jälkimmäisen opiskeluun kuuluvien vaikeuksien luonne.

On helppoa tulla teosofiksi. Kuka tahansa älyllisiltä valmiuksiltaan keskitasoinen henkilö, joka tuntee vetoa metafysiikkaan, puhtaaseen ja epäitsekkääseen elämään, ja joka löytää suuremman ilon lähimmäistään auttaessaan kuin itse apua saadessaan, joka aina on valmis uhraamaan omat nautintonsa muiden ihmisen tähden, ja joka rakastaa totuutta, hyvyyttä ja viisautta niiden itsensä vuoksi eikä niistä mahdollisesti saatavan hyödyn takia – hän on teosofi.

Kuten todettua, Blavatskyn tässä esittämä ”teosofin” määritelmä tekee teosofeista tietenkin jotain aivan muuta kuin Teosofisen Seuran jäseniä: teosofi on yksinkertaisesti askension tien kandidaatti; korkeampien henkisten kehitysmahdollisuuksien etsijä – totuuden etsijä. Koska tämä pyrkijän tila on tärkeä lähtökohta okkultismille, huomioikaamme vielä esitetyt edellytykset yksi kerrallaan:

1) Riittävä älyllinen kapasiteetti
2) Taipumus metafysiikkaan
3) Puhdas ja epäitsekäs elämäntapa
4) Altruistinen tendenssi
5) Uhrautumiskyky muiden hyväksi
6) Rakkaus totuuteen, hyvyyteen ja viisauteen itseisarvoina

Ensimmäinen kohta ei vaadi pyrkijöiltä huomattavaa älyllistä lahjakkuutta mutta kylläkin sellaista, joka kykenee seuraamaan normaalia järkeilyä tulematta näennäisrationaalisen suggestion eksyttämäksi. Äly ei ole ensiarvoinen tekijä jotta ihminen voisi elää hyvän ja hyödyllisen elämän, mutta tietty älyllinen valmius on välttämätöntä totuuden etsimisen kannalta.

Toinen kohta osoittaa, että yksilöllä on niin sanotusti jalkansa henkistymiseen ja abstraktioon johtavan oven välissä. Ellei hän koe minkäänlaista tarvetta metafyysiseen pohdiskeluun, hän elää maailmassa jossa hengelle ei ole välttämättä sijaa, tai jossa tuon hengen ilmaisut on jo etukäteen (ja yleensä virheellisesti) määritelty.

Kolmannessa kohdassa ”puhtaus” ja ”epäitsekkyys” esitetään yhdessä. Tämä tarkoittaa, että ihmisen omat elämäntavat eivät saa muodostaa ongelmia hänen kyvylleen ja halulleen auttaa ympäristöään. Jos ihmisen elintavat aiheuttavat suoraa tai välillistä kärsimystä, on luultavaa, että hänen on korjattava noita elintapojaan kyetäkseen löytämään henkisen ja kokonaisvaltaisen kehityksen tien.

Kohdat neljä ja viisi liittyvät selvästikin yhteen. Erona on vain se, että ensimmäisessä kohdassa ihminen itse toimii aktiivisena auttajana ja jälkimmäisessä hän on valmis lykkäämään omia mahdollisia saavutuksiaan ja onneaan, jos tilanne sitä vaatii. Erilaisille ihmisluonteille toinen tai toinen näistä kyvyistä on helpompi omaksua, mutta vakava etsijä tarvitsee niistä molempia tiettyyn pisteeseen kehitettyinä.

Kuudes kohta on tärkein kaikista. Jos tämä aito rakkaus ja siitä väistämättä syntyvä aito, energinen ponnistus totuuteen, todelliseen oikein tekemiseen ja oman ymmärryksen lisääntymiseen on olemassa, edelliset viisi kohtaa tulevat nekin väistämättä kehitetyiksi. Nämä kuusi kohtaa muodostavat alustavat edellytykset, ja yksin niidenkin kultivoiminen johtaa ihmistä hyvin pitkälle.

* * *

Mutta on aivan toista astua sille tielle joka johtaa tietoon siitä mitä on hyvä tehdä, erottamaan hyvän pahasta; tielle joka johtaa ihmisen myös voimaan jolla hän voi saada aikaan toivomaansa hyvää, näennäisesti useinkin sormeaan nostamatta.

Profaani ihminen voi tuskin käsittää välähdystäkään siitä työstä, mitä adepti tekee näkymättömissä ihmiskunnan ja koko maailman hyväksi. Hän toimii ensi sijassa sisemmiltä tasoilta käsin, ja on harvinainen tapaus, että hänen positiivista vaikutustaan niin lyhyen kuin pitemmän tähtäimen tapahtumiseen voidaan havaita minkäänlaisista merkeistä. Blavatskyn viittaus ”hyvän ja pahan tiedon puuhun” ja siis myös siihen liittyvään ”Jumalan kiroukseen” (koettelemuksiin) on hyvä panna merkille.

* * *

Lisäksi on olemassa eräs tärkeä tosiseikka, josta oppilaan tulee olla selvillä. Nimittäin se valtaisa, melkeinpä rajaton vastuu, jonka opettaja oppilaansa vuoksi omaksuu. Idän guruista, opettivat he sitten avoimesti tai salaa, aina niihin lännen harvoihin kabbalisteihin saakka, jotka ottavat asiakseen esittää opetuslapsilleen pyhän tieteen perusasioita – näiden lännen hierofanttien itsensä ollessa useinkin tietämättömiä siitä vaarasta, jolle asettuvat alttiiksi – joka ikinen näistä ”opettajista” on saman rikkomattoman lain alainen. Välittömästi kun he todella alkavat opettaa, siitä hetkestä lähtien kun he antavat oppilailleen jonkin voiman – oli se sitten psyykkinen, mentaalinen tai fyysinen – he ottavat päälleen oppilaan kaikki synnit okkulttisen tieteen yhteydessä, johtuivat ne sitten teosta tai tekemättä jättämisestä, aina siihen hetkeen saakka kun vihkimys tekee oppilaasta mestarin ja puolestaan vastuullisen.

Tämä auttanee pyrkijöitä ymmärtämään, minkä vuoksi ketä tahansa ei voida hyväksyä suoraan yhteyteen, vaikka jokainen pyrkijä huomataan ja huomioidaan. Eivät ainoastaan neuvot, vaan myös inspiraatiot ja vastaavat korkeampien tasojen opetusimpulssit on annettava mitä suurimmalla harkitsevaisuudella, ja vielä sen jälkeenkin on mahdollista ja etenkin oppilasajan alkuvaiheessa jopa odotettavaa, että opetus tuottaa yksipuoleisia, tuskallisia ja vaikeita tuloksia oppilaan mielen vasta hiljalleen avautuessa elämän ihmeelliseen kokonaisvaltaisuuteen ja abstraktien konseptien ehdottomaan totuudellisuuteen ulkoisen todellisuuden määrittelijöinä. Niinpä vain ne henkilöt, joiden kehitysmahdollisuuksien aktuaalisuudesta ja niiden edelleen työstämisen hyödyllisyydestä voidaan olla varmoja, kannattaa ottaa mukaan oppilaspiiriin: ennen tällaista varmuuden aikaa ulkomaailma itse on ihmisen paras opettaja.

Tämä oppilaan saama näennäinen synninpäästö ”okkulttisista synneistä” koskee niitä vaikutuksia, joita hänen elämänsä okkultistina saa aikaan laajempina renkaina kuin mitä hän kykenee havainnoimaan; hänen sielunsa perhosen siiveniskujen vaikutuksia, voidaan sanoa. Hänen opettajansa kyllä myötäkärsii, mutta ei vastaa, niistä virheistä joihin oppilas itse ymmärtää syyllistyvänsä. Mutta tämä on hyvin monimutkainen aihe. Riittää kun ymmärrämme, että oppilaan hapuileva ponnistus ja palava pyrkimys aikaansaa väistämättä huomattavia vaikutuksia kaikkialla ympärillään, ja niin kauan kuin hän itse tekee vain sen mitä häneltä odotetaan – yrittää parhaansa omien valmiuksiensa mukaan – hän itse ei voi olla vastuussa seikoista, joiden havaitsemiseen hänen aivojärkensä kapasiteetti ei vielä voi riittää. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen on hermeettinen aksiooma, eikä oppilas tien alussa voi mitenkään omata valmiuksia tämän tiedon täyteen sisäistämiseen tai käytäntöön soveltamiseen.

* * *

On olemassa outo ja mystinen uskonnollinen laki, hartaasti kunnioitettu ja seurattu kreikkalaiskatolisessa, puoliksi unohdettu roomalaiskatolisessa, ja täysin kadonnut protestanttisessa kirkossa. Se juontaa juurensa kristinuskon varhaisimpiin aikoihin ja pohjaa juuri mainittuun lakiin, jota se symboloi ja ilmaisee. Tämä on uskonkappale lasta opastavien kummien aseman ehdottomasta pyhyydestä. ² He ottavat vaieten osakseen kaikki vasta kastetun (voidellun kuten vihkimyksessä, mysteeri todellakin!) lapsen synnit siihen päivään asti kunnes lapsi tulee vastuulliseksi yksilöksi, tuntemaan hyvän ja pahan. Siten on selvää, miksi ”opettajat” pitävät niin vähän melua itsestään, ja miksi ”cheloilta” vaaditaan seitsemän vuoden koeaika osoittamaan soveltuvuutensa ja kehittämään mestarin ja oppilaan turvallisuuden kannalta välttämättömät laadulliset ominaisuudet.

Seitsemän vuoden koetusaika on hyvä huomioida. Jos kyseessä on vanha oppilas, tämä uudelleenadaptoitumisen aika voi alkaa luontevasti siitä hetkestä jolloin manas-Ego eli ihmisen korkeampi mielenkyky herää aktiiviseen toimintaansa murrosiässä. Ellei pyrkijällä ole aiemmin valmiiksi lujittunutta opettajasuhdetta, koetusaika alkaa siitä hetkestä jolloin hän itse vakavasti ja tietoisesti sitoutuu tässä kuvatun itsensäkehittämisen prosessiin ja alkaa etsiä totuutta koko sydämestään ja ehdoitta.

* * *

Okkultismi ei ole magiaa.

Blavatsky tarkoittaa, että okkultismi – askension tien kulkeminen – ei ole mitenkään suorassa yhteydessä maagisten rituaalien tai psyykkisten kykyjen opiskeluun. Ennen varsin korkeita kehitysvaiheita on täysin mahdollista, että okkultisti (ts. hänen korkeampi Egonsa) ei ole katsonut tarpeelliseksi kehittää mitään maagisia tai psyykkisiä valmiuksia: okkultismi on henkistymisen tiedettä, ja kun tarpeelliset vihkimykset on otettu, maaginen kyky ja psyykkiset valmiudet voidaan valjastaa ihmeen helposti. ”Okkultismi” on ihmisyyden prosessi löytää se luonnon suuri kokonaisuus, jonka teologinen nimitys on Jumala ja jonka toiminta universumissa on Magia (Mahashakti, Magna Mater &c.) itse: mutta magia, käsitettynä taikatemppujen tekemiseksi, rituaalien laatimiseksi tai psyykkisten kykyjen aktivoimiseksi ei ole okkultismia. Vain jos käsitämme magian sen todellisessa pyhässä olemuksessaan, okkultismi ja magia voidaan todella käsittää yhdeksi ja samaksi korkeimman olemassaolon muodon etsimiseksi.

* * *

On suhteellisesti ottaen helppoa oppia loitsutemppuja ja käyttämään hienoaineisempia, mutta kuitenkin edelleen fyysisiä luonnonvoimia; ihmissielun eläimellisen puolen voimat ovat herätettävissä nopeasti; voimat joita hänen rakkautensa, hänen vihansa, hänen intohimonsa voivat kutsua toimintaan, ovat helposti kehitettävissä. Mutta tämä on mustaa magiaa – noituutta. Sillä vaikutin ja yksin vaikutin tekee voiman ilmaisusta mustaa eli pahansuopaa tai valkeaa eli hyväntahtoista magiaa. On mahdotonta valjastaa henkisiä voimia, jos olemassa on vielä pieninkin häivähdys itsekkyyttä. Sillä ellei koko intentio ole kauttaaltaan ykseyteen sulautettu, henkinen tahto muuntuu psyykkiseksi, toimii astraalisella tasolla, ja voi aikaansaada hirveitä vaikutuksia. Eläimellisen luonnon valtaa ja voimaa voi käyttää yhtä hyvin itsekäs ja kostonhimoinen kuin epäitsekäs ja kaikki anteeksiantavakin, mutta hengen vallat ja voimat antavat itsensä vain sydämessään täysin puhtaan haltuun – ja tämä on JUMALALLISTA MAGIAA.

Blavatsky jakaa tässä magian kahtaalle eri periaatteella kuin on esitetty esimerkiksi kirjoituksessa Legifer & Clavis Magicae. Hänen jakonsa on se vanhan maailman jako, joka esittää yksinkertaisesti kuinka musta = pahaa ja valkea = hyvää magiaa. Käsillä olevassa yhteydessä jakoperuste on erinomainen, vaikka se muissa yhteyksissä kompastuu kovin helposti filosofisiin ongelmiin. Blavatsky painottaa tässä intention, tarkoitusperän tärkeyttä: jos koko intentio on täysin puhdas, magia on jumalaista eli pyhää; jos itsekkyyden värähdys pääsee vaikuttamaan työhön, tuo alemmanlaatuinen impulssi vetää energian astraalitasolle.

Onkin huomattavaa, kuinka tämä magian lähtökohtainen ei-astraalisuus on ominaista teurgiselle lähestymistavalle, vaikka asia yleensä käsitetään täysin päin vastoin: monet magiasta kiinnostuneet eivät osaa edes ajatella mahdollisuutta ei-astraalisesta magiasta, jonka vaikuttava voima ei perustuisi ihmisen omiin haluihin, tunneimpulsseihin, mielikuvituksen fantasioihin. Mutta tosiasiassa astraalitason magia on enintäänkin ”harmaata” laatua, eli voidaan käyttää joko hyviin tai huonoihin tarkoitusperiin: todellinen puhdas magia ei edellytä yhteyttä psyyken alitajuisiin vaan ylitajuisiin kerrostumiin. Kuten Blavatsky esittää, noituuden harjoittaminen on helppoa: jokainen voi vedota omiin emootioihinsa ja saada energiansa liekehtimään haluprinsiippiään motivoimalla, projisoiden näin dynamisoidun energian omiin tarkoitusperiinsä. Mutta tämä on kaikkea muuta kuin askension tien kulkemista: parhaimmillaankin se on kuin jälkiruokapöytään juoksemista ennen kuin ravitsevampi pääruoka on ensin nautittu, ja huonommassa tapauksessa suoranaisesti henkistä sieluyhteyttä surkastuttava eli alaspäistä tietä kulkeva toimintametodi. Me kaikki maagisesta voimasta kiinnostuneet ja siihen uskovat, kysykäämme itseltämme: Jos tuohon maagisen tahdonvoiman valjastamiseen omien pienten toiveidemme tyydyttämiseen ei liittyisi hintaa, miksi ei koko maailma olisi jo tuhansia vuosia sitten tuollaisen magian perustalle rakennettu? Miksi ihmiskunta ei olisi luonut koko sivilisaatiotaan demonien ja elementaalien hallitsemiselle, joilta voisimme pyytää mitä tahansa? Vastaus on luonnollisesti: Koska noiden pyyntöjen toteuttamiset eivät tule ilman huomattavaa hintaa oman ja yhteisen sielullisen kehityksemme kustannuksella.

* * *

Millaisia siis ovat ne ehdot, joita vaaditaan ”Divina Sapientian” oppilaaksi pyrkijältä? Sillä tiedettäköön, ettei sen ohjeita voida antaa, ellei näitä tiettyjä ehtoja ole täytetty ja ellei niitä oppilasajan vuosina ylläpidetä. Tämä on sine qua non. Ihminen ei voi uida astumatta syvään veteen. Lintu ei voi lentää elleivät sen siivet ole kasvaneet, ja ellei sillä ole edessään avointa tilaa ja rohkeutta heittäytyä ilman kannateltavaksi. Kaksiteräistä miekkaa käyttämään aikovan on ensin saavutettava mestaruus tylpän aseen käytössä, tai hän tulee vahingoittamaan itseään tai – mikä pahempaa – muita heti ensi yrityksellään.

Kuten todettua: ei ole olemassa todellista voimaa ilman uhrausta. Jokainen millimetri aitoa edistymistä on ostettava työllä, mutta ”aito edistyminen” onkin sitten sellaista, joka koskaan enää ei kaikkoa ihmisestä. Kun oppilas on oman syvyytensä kohdattuaan todella ansainnut voimansa, ne ovat hänen ikuisesti.

* * *

Jotta voitaisiin antaa summittainen idea ehdoista, joiden alaisuudessa jumalallista viisautta voidaan ryhtyä tutkimaan turvallisesti eli ilman vaaraa jumalallisen kääntymisestä mustaksi magiaksi, on tässä annettu sivu ”yksityisistä säännöistä”, joilla jokainen opastaja idässä on varustettu. Seuraavien, lukuisten joukosta valittujen katkelmien selitykset on esitetty hakasulkeissa.

Edellä sanottu on ollut ohjeita oppilaiksi pyrkiville, tästä alkavat ohjeet oppilaille itselleen. Koska nämä vaatimukset tulevat ajasta ja kulttuurillisesta ilmapiiristä jotka poikkevat suuresti omastamme, niiden ilmennystapa nykyaikana voi olla hyvin erilainen; mutta itse vaatimukset pysyvät aina samoina.

II

1. Ohjeiden antamiseen valittu paikka on oltava sellainen, ettei se saa mieltä harhailemaan, ja sen on oltava täytetty ”vaikutusta tehostavilla” (magneettisilla) esineillä. Näiden joukossa on läsnä oltava viisi pyhää väriä ympyrään koottuina. Paikan on oltava vapaa kaikista ilmassa riippuvista pahansuovista vaikutuksista.

[Paikan tulee olla asetettu erilleen, eikä sitä tule käyttää muihin tarkoituksiin. Viisi ”pyhää väriä” ovat prisman värit erityisellä tapaa aseteltuina, sillä nämä värit ovat hyvin magneettiset. ”Pahansuovilla vaikutuksilla” tarkoitetaan kaikkia riidoista, kiistoista ja huonoista tunteista jne. johtuvia häiriöitä, sillä näiden sanotaan painautuvan välittömästi astraalivaloon, ts. paikan atmosfääriin, ja ”riippuvan ilmassa”. Tämä ensimmäinen ehto näyttää melko helpolta täyttää, ja kuitenkin syvempi tarkastelu osoittaa, että se on eräs vaikeimmin saavutettavista.]

Paikat joissa häiritseviä tai ahdistavia vaikutelmia voidaan aistia tai joihin niitä voidaan olettaa liittyvän eivät sovellu okkulttiseen työhön. Paikat joissa on koettu voimakkaita negatiivisia emootioita ovat työlle suorastaan vaarallisia: murhien, itsemurhien, hulluuden, teurastuksen paikat, tai epätoivon tai muiden nk. syntien vuodatuksilla kyllästetyt tilat vaikuttavat jännitteiseen okkulttiseen prosessiin hyvin haitallisesti. Jos sellaisia tiloja syystä tai toisesta on aivan välttämätöntä käyttää, niiden astraaliatmosfääri on ensin vähän kerrassaan puhdistettava ja voitettava takaisin.

Siinä määrin kuin tämä kohta koskee okkultistien yhteyttä esoteeriseen opetukseen ”maailmasta käsin”, on ymmärrettävää, että tämä puhe erilleen asetettavasta paikasta koskee oppilaan mietiskely- eli rukoustilaa. Paitsi, että hänen on luonnollisesti vältettävä vääränlaisen magnetismin vaikutusta kotiinsa ylipäätään, on erityistä huolta pidettävä maagiseen työhön varatun paikan – huoneen, alttarialueen tai vastaavan – häiriöttömyydestä tässä suhteessa. Jos ongelmia seuraa, ne on käsiteltävä. Rituaalisten voimaesineiden merkitys tällaisessa magneettisessa työssä voi olla yllättävänkin suuri, vaikka työtä tietenkään ei pidä laskea sellaisten esineiden varaan tai sellaisten riippumattomaan tehoon luottaen.

* * *

2. Ennen kuin opetuslapselle sallitaan ”kasvokkain” opiskeleminen, hänen on saavutettava alustava ymmärrys valitussa upasaka (oppilas) -ryhmässä, jonka jäsenten yhteisluvun on oltava pariton.

[”Kasvokkain” merkitsee tässä tapauksessa muista riippumatonta opiskelua, jossa oppilas saa ohjeensa kasvotusten joko itseltään (omalta korkeammalta, Jumalalliselta Itseltään) tai gurultaan. Vasta tällöin jokainen saa tiedosta sen osansa, johon hän on oikeutettu aiemman tietämyksensä käyttöön soveltamisen kautta. Näin voi tapahtua vasta opetusajan loppupuolella.]

Esoteeristen oppilastoverien yhteisluvun parittomuus takaa energian dynamiikan ryhmän sisällä: että energia ei muovaudu sellaisiksi stabiileiksi rakenteiksi, joissa oppiminen helpottumisen sijasta tosiasiassa vaikeutuisi. Vaikka, tai jopa koska, nykyaikana jokaisen yksilön omakohtainen totuuden näkemistapa on korostuneesti omaehtoinen, on erittäin tarpeellista luoda oppilasryhmä, jossa erilaiset luonnetyypit eli erilaiset valmiudet koko ajan haastavat toisiaan keskinäiseen vuorovaikutukseen ja moninaisuuden ymmärtämiseen sekä kokonaisvaltaiseen sielulliseen kehittymiseen.

Jälleen kerran on hyvä panna merkille painotus vastaanotetun alustavan tiedon käyttöön soveltamisesta, joka ainoana mahdollistaa korkeammanasteisen tiedon saavuttamisen.

Mikäli oppilaan syystä tai toisesta olisi välttämätöntä opiskella yksin, hänen on hyvä pyrkiä toteuttamaan tämä kohta sisäisellä tavalla: valjastaa käyttöönsä jokainen tiedostettavissa oleva arkkityyppinen aspekti tiettyyn pisteeseen asti, ei ainoastaan niitä jotka hänen temperamentilleen vaikuttavat sympaattisimmilta.

* * *

3. Ennen kuin annat (tässä puhutellaan opettajaa) Lanoolle (opetuslapselle) hyvät (pyhät) LAMRIN-sanat, tai sallit hänen ”valmistautua” Dubjediin, on sinun varmistuttava, että hänen mielensä on kokonaan puhdistettu ja rauhassa kaiken kanssa, erityisesti hänen muiden Itseinsä. Muutoin Viisauden ja hyvän Lain sanat joutuvat hajalleen ja tuulten lennättämiksi.

[”Lamrin” on Tson-kha-pan käytännöllisiä ohjeita käsittelevä teos, jonka kahdesta osasta toinen on kirkollisiin ja eksoteerisiin tarkoituksiin, toinen esoteeriseen käyttöön. Dubjediin ”valmistautuminen” merkitsee näkijän työvälineiden, kuten peilien ja kristallien valmistelua. ”Muut Itset” viittaa oppilastovereihin. Ellei mitä suurin sopusointu vallitse oppijoiden keskuudessa, ei onnistuminen ole mahdollista. Opettaja tekee valinnat oppilaiden magneettisten ja sähköisten luontojen perusteella, tuoden yhteen ja mitä tarkkaavaisimmin sovittaen toisiinsa positiiviset ja negatiiviset elementit.]

”Kokonaan puhdistettu ja rauhassa kaiken kanssa” ei pidä käsittää passiivisena tyytymisenä vaan aktiivisena kirkkauden saavuttamisena: elämä muotojen maailmassa tällä mustalla ajalla on usein helvetillistä, eikä mikään subjektiivisen maailman pilvellä loikoilu ole siihen oikea lähestymistapa; mutta niin kauan kuin oppilaassa on olemassa ei-abstrahoitua vihaa, katkeruutta, kaunaisuutta, harmistusta muiden oletettuja tai todellisia virheitä kohtaan, ”Dubjediin valmistautuminen” ei luonnollisesti tule kysymykseen. Tuo ”Dubjed”, joka voidaan toki käsittää myös ihmisen omana psyykkisenä koneistona, ja joka tulee muodossa tai toisessa nostamaan esiin erityislaatuisia valmiuksia, on vaaraton vasta tilassa jossa viisaus ja keskinäinen rakkaus voi todella hallita kaikkea toimintaa.

* * *

4. Opiskelevien upasaka-oppilaiden on huolehdittava siitä, että he pysyvät yhteydessä kuin saman käden sormet. Sinun on painettava heidän mieliinsä, että mikä tahansa vahingoittaa yhtä vahingoittaa muitakin, ja ellei yhden riemu löydä kaikua muidenkin sydämistä, ei ehtoja täytetä ja jatkaminen on hyödytöntä.

[Näin voi tuskin tapahtua, jos alustava valinta oli magneettisten vaatimusten mukainen. Tunnetaan tapauksia, joissa muutoin lupaavat ja totuuden vastaanottamiseen sopivat chelat ovat joutuneet odottamaan vuosia johtuen temperamentistaan ja kyvyttömyydestään asettaa itseänsä sopusointuiseen värähtelyyn toveriensa kanssa. Koska:]

Kuten usein on todettua, nykyaikana yksilöllisyys on hyvin tärkeää; mutta tuo yksilöllisyys ei merkitse separatismia sanan väärässä merkityksessä. Etsiessään yksilöllisyyttään ihminen voi kaivata syvää sielullista yksinäisyyttä todella kulkeakseen sisimpäänsä ja löytääkseen oman peruskallionsa. Mutta oppilasaikana tuo löydös oletetaan jo tehdyksi, ja ihmisen on kyettävä pitämään oma ehdoton yksilöllisyytensä häiriintymättömänä jopa oppilasajan kiinteässä sielullisessa yhteydessä. Tämä on tietysti kovin erilaista kuin yhteydenpito profaanissa elämänpiirissä voi koskaan olla, ja jokainen sisäisen ryhmän oppilaista on saavuttanut oikeutensa oppilasyhteyteen tietyllä edistyneisyydellä askension tiellä ja siihen liittyvällä ”harmittomuudella”, kuten Bailey tuota kykyä nimittää. Tuo ”harmittomuus” ei merkitse voimattomuutta, värittömyyttä tai mielipiteettömyyttä vaan tässä yhteydessä sitä, että noita voimaa, väriä ja mielipidettä ei koskaan käytetä tarpeettomasti tai muiden oppilastovereiden eri tavoin painottuvaa työskentelyä hankaloittavasti.

* * *

5) Gurun on viritettävä yhdessä opiskelevat kuin luutun (vinan) kielet, kukin omalla tavallaan, ja kuitenkin muiden kanssa yhteiseen harmoniaan. Kollektiivisesti heidän on muodostettava koskettimisto, joka vastaa kevyimpäänkin kosketukseesi (Mestarin kosketukseen). Näin tulevat heidän mielensä avautumaan Viisauden sopusoinnuille, värähtelemään tietona jokaisen lävitse, aikaansaaden vaikutuksia jotka ovat miellyttäviä läsnäoleville jumalille (holhooja- eli suojelusenkeleille) ja hyödyllisiä lanoo’lle.

Kuinka oppilas voi itse vaikuttaa tällaisen tilan syntymiseen? Itse asiassa hyvin monella tavalla ja jatkuvasti. Ensimmäisenä tulee jälleen intentio: oman elämänsä johtosävelen soinnuttamisessa Suuren Työn laajempaan prosessiin. Sillä vaikka tuo Työ on tietyssä mielessä hänen sielunsa kehittäminen sen potentiaalin oikeuttamaan suureen saavutukseen, Suuri Työ on myös yhtä lailla kokonaisuuden kehittämistä ja koko maailman yhteinen prosessi. Olla uskollinen itselleen on olla uskollinen myös kokonaisuuden laajemmalle harmonialle.

Kun tähän vielä liitetään aktiivinen pyrkimys ymmärtää ja kunnioittaa oppilasveljiä (ja luonnollisesti aivan kaikkia olentoja), voi syntyä sopusoinnun ja sen ilmaiseman luonnollisesti nousevan rakkauden eli ykseysnäkemyksen säveliä. Tämä sisäinen sopusointu, jonka häilähdyksiä profaani ihminen tuskin edes havaitsee tai osaa kaivata sen poissaollessa, on melkeinpä kaikki kaikessa esoteristille. Hänen kehittynyt henkinen hermostonsa sallii hänen havaita sielullisisa nyansseja, jotka nostavat niin ilon kuin kärsimyksenkin korkeampaan potenssiinsa, ja näissä sisäisissä kokemuksissa hän voi vähä vähältä oppia erottamaan niissä ja nimenomaisesti niiden kautta toimivia, reagoivia ja dynamisoituvia elementaalisia voimia, ”jumalia” tai ”enkeleitä”, jotka myöhemmin ovat hänen tietoisen magiansa välittäjät ja kanssatyöntekijät.

Oppilasaikana nämä ”holhoojaenkelit” tietyssä mielessä muodostavat oppilasryhmän genius locin, työssä läsnäolevan hengen, joka on itsetietoinen vaikka se samalla on kollektion vartija ja jonka ruumis, jos voimme käyttää tällaista sanaa, on opettajan ja oppilaiden yhteisälyn emanaatioiden tulos. Tähän yhteiseen kokonaisuuteen kuuluu ja siihen tuntevat vetoa sen kanssa sopusointuisesti värähtelevät entiteetit, ”suojelusjumalat” jotka jokainen mytologinen rakenne tuntee eri nimillä, ja jotka suorittavat siinä omat tärkeän ja kauniin, vaikka meille näkymättömän osuutensa.

* * *

6. He jotka haluavat saavuttaa siddheihin (okkulttisiin voimiin) johtavan tiedon, on hylättävä kaikki elämän ja maailman turhuudet. (Tämän jälkeen seuraa siddhien luettelo.)

Kun – ja siinä määrin kuin – oppilaan on aika kehittää maagisia kykyjä, hän vastaavasti kokee turhiksi kyseisiin siddheihin liittyvät aikaisemmat, maailmalliset ilmennysvastaavuudet. Tämä voi tapahtua täysin luontevasti ja ilman erityisponnisteluja, jos lähtökohdat on toteutettu oikein. Kuten Ervast omissa esoteerisissa ohjeissaan painottaa, okkultismiin ei saa liittää pakottamista. ”Maailmallisten turhuuksien jättäminen” ei ole väkivaltainen, riuhtova prosessi, vaan hyvin moniulotteisen ja pitkällisen työn kulminoituminen vuosi vuodelta, vaihe vaiheelta, voima voimalta, kunnes kaikki on lopulta uutettu esiin adeptiuden korkeammissa asteissa.

* * *

7. Kukaan ei voi tuntea eroa itsensä ja kanssaoppilaidensa välillä, ajatellen asioita kuten ”minä olen viisain”, ”minä olen pyhempi tai opettajalleni tai yhteisölleni miellyttävämpi kuin muut”, jne. ja kuitenkin pysyä upasakana. Hänen ajatustensa on keskityttävä ennen muuta sydämeen, ajaen sieltä jokaisen vihamielisen ajatuksen kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Sen (sydämen) on oltava täynnä ei-erillisyyden tunnetta kaikkia Luonnon olemuksia kohtaan; muussa tapauksessa ei onnistuminen voi seurata.

Koska hyvässä oppilasryhmässä on edustettuna monia erilaisia luonnetyyppejä ja eri valmiuksia on fakta, että näiden edustamien erilaisten säde- eli toimintamallien välille syntyy ristiriitojen mahdollisuuksia: juuri tällaisissa mahdollisuuksissa todellinen oppiva kontakti saattaa olla parhaimmillaan. Mutta siinä määrin kuin oppilas erottaa itsensä veljistään, hän epäonnistuu jokahetkisessä koetuksessa ja siten myös erottaa itsensä Mestarista joka, vaikka on hänen sisin itsensä, ilmenee hänelle myös, paradoksaalisesti, juuri toiseuden kautta. Ylpeys omanarvontunteena ja luottamuksena omanlaisensa pyrinnön oikeutukseen on loistava asia; ylpeys toisten halveksimisena on vain ja ainoastaan sokeutta ja sielullisen heikkouden osoitus.

Ohjeissa esitetty tietoisuuden keskittäminen sydämeen ei ole vain metafora, vaan kirjaimellisesti käsitettävä asia. Siinä määrin kuin kyseessä on aito esoteerinen ryhmä, on edellä mainittu alustava magneettinen yhteys avain ja tae onnistumiseen: ristiriitojen seuratessa ne ovat näin ollen myös itse kunkin ratkaistavissa, ja oleellisin asia kaikissa näistä ratkaisutilanteista on aina keskittyminen sydämen keskukseen ja sen kautta vaikuttavaan buddhi-prâniseen energiaan. Jokainen oppilas on luonnollisesti vastuussa vain ja ainoastaan itsestään, ja toimien itsessään hän toimii myös muissa edellä kuvatun sopusointuperiaatteen mahdollistamalla tavalla.

* * *

8. Lanoon (opetuslapsen) tulee pelätä vain ulkoista elävää vaikutusta (muiden elävien olentojen magneettisia vuodatuksia). Tästä syystä hänen on sisäiseltä luonnoltaan ykseydessä kaiken kanssa kuitenkin huolehdittava ulkoisen ruumiinsa pitämisestä erillään vieraista vaikutuksista: kukaan paitsi hän itse ei saa juoda tai syödä hänen kupistaan. Hänen on vältettävä ruumiillista kontakia (ts. koskettamista tai kosketetuksi tulemista) ihmisten kuten eläintenkin kanssa.

[Lemmikkejä ei sallita, ja on kiellettyä koskettaa tiettyjä puita ja kasveja. Opetuslapsen on elettävä, niin sanotusti, omassa atmosfäärissään yksilöidäkseen sen okkulttisiin tarkoitusperiin.]

Monet oppilaat joutuvat kärsimään liikaakin itseensä vaikuttavasta negatiivisesta magnetismista, jonka alkuperä ei ole heissä itsessään. Tämä on tietenkin osa mustan ajan yleistä vaikutusta, ja ennen hyvin myöhäistä kehitysvaihetta se on melko hyödytöntä yrittää kokonaisuudessaan herpaista. Asia on kuitenkin hyvä ymmärtää, ja sitä voidaan ajan tullen vähän kerrassaan ottaa huomioon yhä enemmän: mitä herkemmäksi oppilaan oma magnetismi käy, sitä enemmän hän kärsii karkean ulkoisen magnetismin vaikutuksista, mikä itsessään opettaa häntä varovaisuuteen ja oman elinpiirin luontevaan yksilöimiseen. Tämä tulee tien lopussa johtamaan siihen melkein väistämättömään eroon fyysisestä maailmasta, jota tiedämme mestarien harjoittavan: he, joiden ajatukset ja energia voivat vaikuttaa kaikkialla ilman tarvetta ulkoiseen tekemiseen, pitävät ruumiinsa temppelin poissa profaanin maailman lainalaisuuksista, ja mikäli he elävät maailman yhteydessä, he tekevät niin tuntemattomina ja tarpeellisia varokeinoja noudattaen. Useimmille meistä tämä on tietenkin vielä niin kaukainen tila, että sitä tuskin tarvitsee suuremmin pohtia; mutta yhtä kaikki on hyvä ymmärtää, että oppilasaikana herkkyytemme voi alkaa kasvamaan siinä määrin, että meidän on vähän kerrassaan alettava ottaa tämä vaikutus huomioon. Kun rakkauden, rauhan ja tasapainon saavutukset on tehty, havainto ei johda paranoiaan, ylpeyteen tai harmiin, vaan on yhtä luonnollista kuin arki-ihmiselle on välttää kulkua myrskysäässä ilman hyviä sadevarusteita.

Ohje, jonka mukaan kukaan ei saa syödä tai juoda oppilaan kanssa samasta kupista voi olla myöhemmissä vaiheissa kirjaimellinen, mutta ennen tällaista vaihetta se tulee ymmärtää myös symboliseksi: kuppi tai astia on oppilaan oma ulkoinen olemus, hänen alempi kolminaisuutensa. Vain hän saa käyttää tätä alempaa kolminaisuutta, ja hänen tulee välttää suhteita inhimillisiin ja ei-inhimillisiin entiteetteihin, jotka pyrkivät ”syömään hänen kupistaan” ja osallistumaan hänen energioihinsa usein taannuttavalla tavalla. Tämä selitys vaatisi jälleen uusia selityksiä, esimerkkejä ja mahdollisia poikkeuksia, mutta nyrkkisääntönä voidaan esittää toivottavana kaikkien energeettis-astraalisten yhteyksien välttämistä, oli kyseessä sitten goeettinen yhteydenpito tai symbioottinen yhteys astraalisiin olentoihin tai emotionaaliset alisteisuussuhteet inkarnoituneisiin olentoihin. Yhteys aidosti arkkityyppisiin voimiin on eri asia, eikä vahingoita oppilasta.

* * *

9. Mielen on pysyttävä välinpitämättömänä kaikelle muulle paitsi luonnon universaaleille totuuksille, tai muutoin ”Sydämen Oppi” tulee muuttumaan pelkäksi ”Silmän Opiksi” (ts. tyhjäksi esoteeriseksi ritualismiksi).

Tultuaan hyväksytyksi oppilaaksi on ihmisen jätettävä mielestään kaikki maailmallisen vaikuttamisen keinot, jotka eivät enää kuulu hänen esoteeriseen elämäntapaansa. Kaikenlainen yhteiskunnallinen järjestely, politikointi, psykologisointi, sosiaaliset pelit – vaikka hyvässäkin tarkoituksessa -, sukuyhteydet ja yleensäkin kaikki ulkomaailman muotoihin perustuvat järjestelmät eivät enää saa varastaa hänen huomiotaan. Tämä johtuu siitä, että nuo kaksi asiaa, esoteerinen ja eksoteerinen maailmanrakentumismalli toimivat niin sanotusti aivojen eri osissa, ja huomion keskittäminen jompaan kumpaan vie keskittymisen toiselta. Kyse ei ole siitä, että ulkoinen puoli pitäisi jotenkin tukahduttaa: jos pyrkisimme tekemään niin, tuo tukahduttamisen pyrintö nimenomaan ohjaisi mielemme konsentraation siihen aivojemme kohtaan, jossa ”kamppailu” käytäisiin. Sen sijaan kaikki ulkoiset lainalaisuudet on kerta kaikkiaan jätettävä toissijaisiksi, harrastuksenomaisiksi sivuasioiksi. Ne voivat olla harmittoman mielenkiinnon kohteena vain siinä määrin kuin oppilas tietää, että ne eivät ole millään tapaa kilpailukykyisiä tai samalla viivalla syvemmän esoteerisen todellisuuden käsitystavan kanssa. Jos tämä pidetään mielessä, osataan välttää myös ”tyhjä esoteerinen ritualismi” eli sellainen valitettava erehdys, jossa kirjain kuolettaa alkuperäisen merkityksen, ja tietystä toimintamallista tulee työkalun sijaan tarkoitus itse. Työkalut voidaan aina heittää pois ja vaihtaa toisiin niin kauan kuin alkuperäinen idea on selvillä timantinkirkkaana.

Kuten kaikkien muidenkin opetusten suhteen, on tässä jälleen ensisijaisen tärkeää erottaa ohjeen alkuperäinen idea sen vääristä, ennenaikaisista tai liioitelluista sovellutuksista. Oppilas, joka muokkaa itsestään mistään kiinnostumattoman, näennäisesti ylevää elämää viettävän kylmän askeetin, on harvoin kulkemassa tiellään hyödyllisimpään mahdolliseen suuntaan. Joskus tällainenkin on mahdollista, mutta huomattavasti useammin on etenkin nykypäivänä pidettävä huolta sielun kokonaisvaltaisesta kasvusta ja kaikista niistä tosiasiassa maagista merkitystä sisällään pitävistä ”maailmaan” kuuluvista muodoista, joiden kautta oppilas voi hyödyttää itseään ja kokonaisuutta. Mutta milloin näin tehdään, on aina pidettävä huolta siitä että pyrkimys viisauteen tulee ensimmäisenä ja johtaa kaikkea toimintaa, eikä johtajana ole koskaan mikään maailmallinen viehtymys, näytti sen ulkoinen potentiaali kuinka suurelta hyvänsä.

* * *

10. Oppilas ei saisi käyttää mitään eläinravintoa, ei mitään mikä pitää sisällään elämää. Viiniä, alkoholia, oopiumia ei tule käyttää, sillä nämä ovat kuin lhamayin (pahoja henkiä), jotka kiinnittyvät varomattomaan: ne ahmivat hänen ymmärryksensä.

[Viinin ja väkijuomien katsotaan pitävän sisällään ja säilyttävän kaikkien niiden valmistuksessa avustaneiden huonon magnetismin; jokaisen eläimen lihan katsotaan pitävän itsessään sen luonteenomaiset psyykkiset vaikutukset.]

Jälleen on korostettava, että kun pyrintö on tosi ja seurattu aate oikea, nämä elämäntavat tulevat ilmenemään yhtä paljon seurauksina kuin syinä: tietyssä vaiheessa oppilas ei halua käyttää liharavintoa, hän ei kykene nauttimaan viiniä, eikä hänellä ole minkäänlaista syytä etsiä virkistystä tai mielentyyneyttä huumausaineista, joiden aiheuttama vaara on huomattava.

Tämä on se ideaalitila, joka meidän oppilaiden tulee aina pitää mielemme taustalla, mutta samalla meidän on hyvä muistaa se usein todettu tosiasia, että monet korkeat opettajat ovat joko syöneet lihaa tai nauttineet viiniä tai tehneet molempia: ehdotonta sääntöä ei ole. Mutta tätä opettajien asennoitumista ei saa ottaa omaksi keppihevosekseen oikeuttamaan laiskaa pyrinnöttömyyttä – voimme harvoin tietää edes toistemme salaisia, psykoenergeettisiä syitä tämän kaltaisiin elintapavalintoihin saati, että voisimme tietää okkulttisten opettajien syvälliset syyt valita tietynlaiset elintavat. Meidän ei pidä mennä siitä mistä aita on matalin, mutta kylläkin etsittävä oma elintapamme vakaalla harkinnalla ja parhaalla mahdollisella pyrinnöllä.

* * *

11. Mietiskely, pidättäytyminen joka suhteessa, moraalisten velvoitteiden tarkka silmälläpito, lempeät ajatukset, hyvät teot ja ystävälliset sanat, kuten myös hyvä tahto kaikkia kohtaan ja täydellinen itsen unohtaminen ovat tehokkaimpia keinoja tiedon ja korkeamman viisauden edellytysten saavuttamiseen.

Tekisi mieleni sanoa, että tässä esitetyistä kuudesta kohdasta kolme voidaan käsittää sisäisiksi mielentiloiksi ja kolme niiden käyttöön valjastaviksi toimintamalleiksi: mietiskely, pidättäytyminen ja oman itsen unohtaminen on otettava sielun lähestymistavoiksi elämään, ja nämä kolme puhkeavat kukkaansa parhaimmin juuri kauniissa ajatuksissa, velvollisuuksien täyttämisessä ja hyvissä teoissa. Omasta luonteestamme riippuen voimme antaa pääpainon joko sisäiselle tai ulkoiselle tavalla lähestyä samaa asiaa, mutta kumpikin kolminaisuus tulee oikein toteutettuna kehittämään esiin toisen. Ellei näin tapahdu, intentiossamme on korjaamisen varaa.

Ei toki ole väärin ajatella meditaatio ulkoiseksi, tekniseksi tapahtumaksi tai pidättäytyminen ruumiin ja mielen eristämiseksi kaikista aineellisista vaikutelmista, mutta tällaiset tekniset lähestymistavat eivät osu asian ytimeen: niistä voi olla huomattava hyötynsä ulkoisen prosessin täydellistämisessä, mutta yhtä hyvin niitä voidaan käyttää näennäissaavutusten mahdollistamiseen mielen perustavanlaatuisten virhekäsitysten eläessä yhtä voimallisina kuin aikaisemminkin, pikemminkin väkevöityen persoonallisen voimantunnon kasvaessa. Sisäinen ponnistus on tärkein aina; ulkoinen mekaniikka on hyödyllistä joskus.

* * *

12. Ainoastaan tässä esitettyjen sääntöjen tiukan noudattamisen hyveen kautta voi Lanoo toivoa saavuttavansa arhatien siddhit, kasvun joka tekee hänestä asteittain yhtä UNIVERSAALIN KAIKKEUDEN kanssa.

Huolimatta siitä että oppilaan on kehitettävä ennen kaikkea sydäntään ja vasta toissijaisesti mielensä erottelukykyä, on jokainen edellytys täytettävä pilkulleen ennen lopullisia saavutuksia. Suuri ilosanoma kuitenkin on, että kun tie tähän on kuljettu oikealla tavoin, nuo ”pilkulleen täyttämiset” ovat puhdasta iloa eivätkä pakottamista.

Ohjeistuksessa mainittu ”ykseys kaikkeuden kanssa” ei ole käsitettävissä persoonallisuuden tuhoutumisena: päin vastoin, persoonallisuus ja yksilöllisyys rikastuvat melkein käsittämättömällä tavalla jokaisesta sielun absoluuttista tietoisuutta kohti ottamasta askeleesta. Samalla tavoin kuin aito taiteilija on luonteeltaan moniulotteisempi eikä suinkaan suppeampi kuin vähemmän luova veljensä, joka ei ole luopunut niin monista näennäisistä ulkonaisen elämän mahdollisuuksista antautuakseen taiteensa palvelukseen, samoin adepti ja ulkoisesti joskus kylmänä näyttäytyvä okkulttisen tieteen mestari ovat valtavan paljon luovempia ja yksilöllisempiä kuin se profaani ihmisparka, joka kuvittelee yhdistymisen absoluuttiseen jumaluuteen liuottavan olemattomiin hänen persoonalliset piirteensä. Ja kuitenkin viimeksi mainittu on tavallaan oikeassa: sillä niin kauan kuin hänen luonteensa ei ole rakkauden ja omakohtaisen pyrinnön yhdessä karkaisemaa, se tulee liukenemaan yhteydessään jumaluuden suureen sulattajaan. Tämän prosessin vaativuus, adeptiuden ahjotuli juuri on syynä siihen, että aniharva eikä suinkaan moni on edes teoreettisessa valmiudessa todella kulkemaan Tiellä.

III

Nämä kaksitoista poimintoa on valittu seitsemänkymmenenkolmen säännön joukosta, joiden laajempi luetteleminen olisi hyödytöntä, sillä Euroopassa ne olisivat merkityksettömiä. Mutta jopa nämä muutamat ovat tarpeeksi osoittamaan läntisen sivistyksen piirissä syntyneen ”upasakaksi” haluavan huomattavat vaikeudet. ³

Näiden vaatimusten vaativuus on todellakin erittäin tärkeää panna merkille nykyaikana, jolloin itse kunkin omien yksilöllisten unelmien seuraamisen ja omien lähestymistapojen valitseminen on yhä painotetumpi asia kaikkialla kulttuurissa.

* * *

Kaikki länsimainen, ja aivan erityisesti englantilainen kasvatus perustuu jäljittelyn ja vastakkainasettelun periaatteille: poikia kannustetaan opiskelemaan nopeammin, ohittamaan toverinsa, ylittämään nämä kaikin mahdollisin tavoin. ”Toverilliseksi kilpailuksi” väärin kutsuttua toimintaa painotetaan uutterasti, ja samaa henkeä hellitellään ja pyritään voimistamaan kaikilla elämän osa-alueilla.

Tässä separatismiin kannustamisessa on kaikeksi onneksi otettu edistysaskelia sitten Blavatskyn päivien, eikä keskinäinen kilpailu enää muodosta samanlaista vahvaa yleisvirettä länsimaisessa koulutuksessa kuin puolitoista vuosisataa sitten. Vähän kerrassaan ulkoinen separatismi on vaihtumassa yhteistyökyvyn painottamiseksi ja yksilöitymiseksi aidossa, sisäisessä merkityksessä, johon sen yllä kuvattu alempi vastaavuus oli alustavaa, hapuilevaa pyrkimystä. Mutta tämä on oma aiheensa.

* * *

Kun tällaisia ajatuksia on koulutettu häneen lapsuudesta saakka, kuinka länsimaalainen voisi kokea kanssaoppilaitaan kohtaan sellaisia tuntemuksia kuin ”saman käden sormet”? Nuo kanssaoppilaat eivät sitä paitsi edes ole hänen itse valitsemiaan, tai valitut hänen henkilökohtaisten sympatioidensa tai arvostustensa perusteella. Heidät on valinnut hänen opettajansa aivan muilla perusteilla, ja oppilaaksi aikovan on ensimmäisenä oltava kyllin valmis tappaakseen sydämestään kaikki vastenmielisyyden ja antipatian tunteet muita kohtaan. Kuinka moni länsimaalainen on valmis edes vakavasti yrittämään tällaista?

Eräs osoitus siitä, kuinka nykyaikaiset ongelmat vihkimyskoettelemusten täysin ulkoistenkin puolien suhteen ovat paljon psykologisempia kuin entisaikaan. Nöyryyttä ei enää vaadita sellaisessa muodossa, että oppilaan olisi luovuttava kaikesta omasta harkinnastaan ja toteltava opettajaansa automaatin tavoin, vaan siten, että hän kykenee yhdistämään oman yksilöityneen olemuksensa näkymättömän mestarinsa ja näkyvien oppilastoveriensa yhdessä luoman hienovaraisen energiakoneiston osaksi. Nykyajan suuri uljaus on siinä, että tämä yhteistyö voidaan toteuttaa positiivisen ylpeyden eikä enää vain negatiivisen nöyryyden voimin. Tämä ei tee prosessia välttämättä sen helpommaksi, mutta tuo yksilöllisyyden salliminen ja painottaminen on ainakin paremmin sopusoinnussa nykyaikaisen oppilaspyrkijän sydämen äänen kanssa, joka tietää kertoa hänelle, että mitään ei tule tappaa vaikka kaikkea on mitä vakavimmin hienostettava ja käsiteltävä kokonaisvaltaisen ponnistuksen kautta. Blavatskyn ja hänen opetustensa usein esiin nousevat kielikuvat sen tai tämän osatekijän ”tappamisesta” on vielä vanhan maailman kieltä, jonka läpi on nähtävä sen sisäiseen merkitykseen, kuten usein on todettu.

* * *

Entäpä jokapäiväisen elämän yksityiskohdat, kielto koskettaa edes kaikkein lähimmän ja rakkaimman kättä. Kuinka vastakkaista se onkaan länsimaisille käsityksille kiintymyksestä ja oikeista tunteista! Kuinka kylmältä ja kovalta se vaikuttaakaan. Egoistiselta myös, saatetaan sanoa, pidättäytyä antamasta mielihyvää muille vain oman kehityksensä vuoksi. No, jättäköön näin ajattelevat toiseen ihmisikään pyrkimyksen astua vakavissaan tielle. Sillä tosiasiassa kyse on pelkistä näennäisyyksistä, joiden he antavat harhauttaa itsensä, tunteellisuuteen ja tunteenpurkauksiin perustuvista sovinnaisuuksista, niin kutsutun kohteliaisuuden vaatimuksista, jotka kuuluvat elämän epätodellisuuksien eivätkä Totuuden käskyjen joukkoon.

Ennen kuin oppilaalle koittaa aika jolloin hänelle ja hänen ympäristölleen on enemmän hyötyä kuin haittaa erottautua ”jopa lähimpien magnetismista”, on pyrkijän täytettävä monia muita valmiuksia. Tämä oman magneettisen piirin eristäminen on oleellinen osa työtä, mutta ennen kuin sen aika on tullut, sitä ei tarvitse pohtia kovin teknisesti. Asiaan punoutuvia filosofisia, eettisiä ja maagisia tekijöitä sen sijaan voi olla hyvinkin hyödyllistä mietiskellä syvällisesti.

Sanoista löytyvä viittaus erityisesti sukupuoliyhteyden välttämiseen on asia jota on käsitelty runsaasti muissa yhteyksissä. Korostettakoon kuitenkin, että ”rakkaimman henkilön käden koskettamisesta” on turha muodostaa itselleen ongelmaa, sillä tällaisessa teknisessä vaiheessa on äärettömän harva oppilas. Useimmille pyrkijöille ajankohtaisempi neuvo on välttää magnetisminsa hajauttamista sukupuolisuhteisiin eri kumppanien kanssa.

* * *

Mutta vaikka asetettaisiin syrjään nämä vaikeudet, joita voidaan pitää ”ulkoisina”, vaikka niiden merkitys ei ole sitä vähemmän tärkeä, kuinka länsimaiset oppilaat osaavat ”virittäytyä sopusointuun” jota heiltä vaaditaan? Niin suureksi on kasvanut persoonallisuuden merkitys Euroopassa ja Amerikassa, että löytyy tuskin edes taidekoulua jonka jäsenet eivät toisiaan vihaisi ja kadehtisi. ”Ammatillinen” viha ja kateus ovat käyneet jo sananlaskuksi; ihmiset pyrkivät itse hyötymään millä hinnalla tahansa, ja jopa niin kutsutut kohteliaisuudet ovat vain näitä vihan ja kateuden demoneja peittävä ontto naamio.

Oppilaan joka työskentelee maailmassa ja on yhteydessä maailmallisiin lainalaisuuksiin tietynlaisissa työ- tai opintopiireissä on hyvä huomata tässä mainittu tekijä ja sen tosiasiassa hyvinkin synkkä olemassaolo yhteiskunnan muka korkeammissa ja kunnioitetuissa kerrtostumissa. Se, että yhteisöllisesti arvostettu henkilö tai taho antaa puoltonsa väärälle separatismille ei ole osoitus siitä, että se tulisi hyväksyä. Erityisen selvästi tämä pinnanalainen katkeruus ja pikkumaisuus voidaan erottaa sellaisissa akateemisissa, poliittisissa tai vastaavissa jaottavan älyn periaatteelle pohjaavissa piireissä, joiden muka-neutraalius ja erottautuminen tunneprinsiipistä tosiasiassa tekee ne tavattoman alttiiksi kaikenlaisille salassa syntyville affekteille ja ennakkoluuloille. Mutta useimmat okkultistipyrkijät tuntevat nämä valitettavat tosiasiat epäilemättä ilman erityistä ohjeistustakin.

* * *

Idässä ”ei-erillisyyden” henkeä teroitetaan vakaasti lapsuudesta saakka siinä missä lännessä kilpailua. Henkilökohtaista kunnianhimoa, henkilökohtaisia tunteita ja haluja ei siellä kannusteta yhtä rehevään kasvuun. Maaperän ollessa luonnostaan hyvä sitä viljellään oikealla tavoin, ja tällaisen kultivoinnin seurauksena lapsesta kasvaa mies jolla on luja ja vahva taipumus asettaa alempi itsensä korkeamman alaisuuteen. Länsimailla ihmiset ajattelevat, että heidän omat mieltymyksensä ja vastenmielisyyden tunteensa muita ihmisiä kohtaan ovat ohjenuoria joiden mukaan toimia, vaikkeivät tekisikään näistä ajatuksista elämänsä lakeja tai koettaisi tyrkyttää niitä muille.

On hyvin epävarmaa, antaako enää nykymaailmassa maantieteellisesti itäisempi kasvuympäristö sielulle enää juurikaan turvaa ”uuden aikakauden” erillisyysopin negatiivisemmille inspiroitumismahdollisuuksille. Niin hyvässä kuin pahassa on persoonallisuuden painottamisen aika väistämättä yllämme.

* * *

Ottakoot ne, jotka valittavat että he ovat oppineet vain vähän Teosofisessa Seurassa, sydämeensä sanat Path-lehden artikkelista viime helmikuussa: ”Avain jokaiseen asteeseen on pyrkijä itse.” Viisauden alku ei ole Jumalan pelko vaan tieto ITSESTÄ, joka on VIISAUS ITSE.

Tämä sama ohjeistus kuuluu myös kaikille niille, jotka Azazelin Tähden suhteen jäävät pohtimaan sen suoranaista apua omaan elämäänsä. Ei kukaan eikä mikään opettava taho voi nauttia ravintoa suojattiensa puolesta; se voi antaa jonkinlaisia ehdotuksia tai impulsseja, mutta kuinka noita impulsseja seurataan on jokaisen omakohtainen asia.

* * *

Kuinka suurenmoiselta ja todelliselta vaikuttaakaan siten okkultismin oppilaalle, joka on alkanut ymmärtää jotakin tässä esitetyistä totuuksista, se vastaus jonka Delfoin oraakkeli antoi kaikille, jotka saapuivat etsimään okkulttista viisautta, sanat joita viisas Sokrates yhä uudelleen toisti ja painotti: IHMINEN, TUNNE ITSESI…

Tämä on toistettu jo niin usein, että se on helppo ohittaa kliseenä – mikä on jälleen esimerkki siitä, kuinka näennäiset paljastukset alkavat helposti muodostaa omaa eksoteerista kuortaan sisäisen merkityksen ympärille. Mitä merkitsee itsetuntemus ja kuinka se saavutetaan? Mitä tahansa oppilas tähän vastaakaan, niin vaikka hän yrittäisi parhaansa, on luultavaa, että tuota vastausta voidaan vielä entisestään parantaa. Kuka todella on kulkenut läpi itsensä jokaisen hämärän huoneen ja sielunsa salaisen käytävän, tuntee jo Saatanan ja Jumalan salaisuudet.

* * *

Chela-oppilaana olemisella ei ole mitään tekemistä minkään elintapojen kanssa, sillä ihminen voi eristää mielensä kokonaan ruumiistaan ja ympäristöstään. Chelana oleminen on mielentila ennemmin kuin minkäänlainen elämä tiettyjen kovien ja pidättävien ohjeiden mukaan fyysisellä tasolla. Tämä pätee erityisesti aiemmin mainittuun koetusaikaan, kun taas Luciferin huhtikuun numerossa annetut ohjeet koskevat myöhempää vaihetta, jossa suoritetaan aktuaalinen okkulttinen harjoittautuminen ja okkulttisten voimien ja sisänäkemyksen kehittäminen. Nämä ohjeet osoittavat kuitenkin sitä elämäntapaa, jota kaikkien pyrkijöiden tulisi koettaa seurata niin pitkälle kuin käytännössä mahdollista, sillä se on heidän pyrintönsä kannalta kaikkein suurimmaksi avuksi.

Ja tässä kohdassa artikkelin edellä esittämät vaatimukset näyttävät – mutta vain näyttävät – tulevan rymisten alas. Tätä on kuitenkin jo aiemmin valotettu.

Ulkoiset vaatimukset alkavat ilmentyä selkeämmin teknisinä yleensä vasta vaiheessa, jossa kokelasaika on läpikäyty ja ihminen on löytänyt omakohtaisen totuutensa: mutta ne tulevat, ja niihin on hyvä valmistautua mentaalisesti. ”Okkultismin oppilaana oleminen on mielentila” on lause, joka tulee sisäistää mahdollisimman selkeästi. Artikkelissa käytetyt nimikkeet kuten pyrkijä (aspirant), oppilas (student), opetuslapsi (disciple), upasaka, lanoo, chela, jne. joita näytetään käyttävän toistensa rinnakkaisnimityksinä voivat tietyissä yhteyksissä viitata itse asiassa hienovaraisesti erilaisiin toimintakenttien- ja astejaotuksiin, mikä voi olla hyödyllistä ottaa huomioon.

* * *

Koskaan ei tulisi unohtaa sitä, että okkultismi on tekemisissä sisäisen ihmisen kanssa, joka on voimistettava ja vapautettava fyysisen ruumiin ja sen ympäristön hallintovallasta, joiden on tultava hänen palvelijoikseen. Siten ensimmäinen ja merkityksekkäin vaatimus chelalle on absoluuttisen epäitsekkyyden ja Totuudelle antautumisen henki; sitä seuraavat itsetuntemus ja mestaruus oman itsensä yli. Nämä ovat kaikki kaikessa, kun taas määrättyjen sääntöjen ulkoinen noudattaminen on toisarvoista.

Tämä vaatii tuskin enää mitään kommenttia, paitsi ehkä huomautuksen siitä, kuinka tällainen ehdottomien määräysten antaminen ja niiden viimeisenä sanana esitetty ”määräysten noudattamatta jättämisen määräys” ovat käytännössä kaikissa syvällisimmissä perinteissä yleinen tapa. Tällainen käytäntö, joka ensin esittää tavallaan täydellisen mallin ja sen jälkeen velvoittaa oppilaan rakentamaan aina enemmän sisäisen kuin ulkoisen näkemyksen pohjalle, on kaikkein korkein menetelmä: se on raja-joogaa, joka pitää sisällään ja käyttää omiin korkeimmanlaatuisiin tarpeisiinsa kaikki muut, ulkoiset keinot. Mikään ei ole ehdotonta, kaikki on välttämätöntä; mikään ei ole välttämätöntä, mutta kaikki on absoluuttista – tämänkaltaiset näennäiset paradoksit haastavat oppilasta etsimään ja löytämään oman tiensä joka, kuten aivan lopussa nähdään, on melkeinpä väistämättä muodostunut melkein täydelliseksi manifestaatioksi alun perin esitetystä rakennemallista. Mutta kuinka kukakin tuohon pisteeseen tulee, voi vaihdella.

Okkultismin toisaalta huomattava vaativuus ja toisaalta sen edellyttämä rauhallinen, iloinen ja luova mielentila on kyettävä toteuttamaan yhdessä. Liika yrittäminen rikkoo tai, mikä pahempaa, vääristää prosessin; liiallinen luottamus ja hengellinen laiskuus aiheuttaa suurten mahdollisuuksien ohi kulkemisen ja kaikki siitä sekä itselle että ympäristölle seuraavat myöhemmät ongelmat. Etsikäämme tasapainoa vastakohtien välillä ja, milloin tarpeellista, niiden yhtäläisen läsnäolon tilassa.

FINIS