Itseydestä

© fra Sothoth 2008

I

Todella ymmärtääksemme luontoa ja itseämme meidän on kunnolla ymmärrettävä, mikä on se olemus, itse ajattelija, joka paljastaa meille tämän kaiken; kirkkaan tähtitaivaan henkeäsalpaavan neitseellisen kauneuden ja auringonnousun hiljaisen sinfonian loiston. Tuo mittaamattomien maailmojen rakentaja ja hävittäjä on meissä itsessämme, ollen todella me ITSE. Syvää henkistä kehitystä varten meidän on löydettävä tuo todellinen minä itsestämme, häviämätön kallio; tuhansien mielettöminä raivoavien myrskyjen pieksemä kivi, joka kestää sortumatta sielua piinaavien öisten varjojen ja kuilujen riipaisevan aavemaisten pelkojen ja raastavien kärsimysten läpi. Ellei itseä samaisteta tähän kalliopohjaan, luulemme olevamme olemassa ainoastaan mielemme myrskyissä, ohikiitävissä ajatuksissa, jotka tosiasiassa ovat vain mielemme havaitsevan linssin ”aistimuksia”. Samaistuminen näihin ajatuksiin voi kehkeytyä suureksi esteeksi ihmisen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Ajatukset ovat kuolevia, vain ajattelija on ikuinen. Arkikokemuksensa perusteella ihminen pitää kuolemaa fyysisen elämän loppuna. Mutta tiedämmekö todella mistä tajuntamme on tullut ja mihin se päättyy? Eikö joka hetki ole täynnä kuolemaa? Voimme tulla kuolemattomiksi vain riisumalla harhaiset mayan vaatteet Itsemme edestä.

On filosofinen selviö, että havaitseminen on subjektin ja objektin yhteyttä. Pelkkä vasenkätinen älyllistäminen voi kuitenkin tappaa sielun ja johtaa mustaan magiaan. Voimme todella ymmärtää toiseutta vain sitä rakastaen, syleillen sen lempeän väkivaltaista kauneutta koko sydämellämme ja olemuksellamme. Tajunta syntyy itseyden ja toiseuden kosketuksesta. Symboliksi tälle Azazelin ”silmälle” sopii kahden toisensa leikkaavan ympyrän leikkauspinta; Pythagoraan duadi, kaiken ”pahan” ja vastakkainasettelun juuri, Platonin luola, valoa heijastava Kuu. Aineellinen on henkisen peiliheijastus ja päinvastoin. Sodan jumala Mars heijastaa arkkityyppinä tätä dualistisen vastakkainasettelun ongelmaa.

Kuten buddhalaisten pyhässä kirjassa Dhammapadassa sanotaan, koko olemuksemme on seurausta aikaisemmista ajatuksistamme. Ymmärtäessämme kaikkien ajatusten ykseyden sekä sen, että omat antipatiamme ja sympatiamme ovat vain rajoitetun olemuksemme käsityskyvyn puutetta voimme päätyä vain täydelliseen itseuhraukseen, lävistäen miekalla oman sydämemme valuttaen sen veren väkevän elinvoiman pyhään astiaan. Tänä älyn aikakautena näkisin ihanteen olevan sen, ettemme erehdy luulemaan maailmassa olevan mitään siihen kuulumatonta. Kyllä, on olemassa kehittyvä ja taannuttava impulssi, mutta väkivalta regressiivisinä nähtyjä asioita kohtaan ei osoita ykseyden filosofian täydellistä ymmärtämistä. Oman luontonsa hienovarainen jalostaminen vaikuttaa itsestäni viisaammalta kuin henkinen pakottaminen ja itsensäsilpominen. Siksi tämän kirjoittajakin ajoittain voi valita toimintatavan, joka suoraviivaisesti tulkittujen hengen vaatimusten valossa voi vaikuttaa ”erehdykseltä”. Paheet voidaan viisaasti käsiteltyinä jalostaa kullaksi, jota ne todellisuudessa puhtaalta arkkityyppiseltä olemukseltaan ovat. On kuitenkin muistettava myös, että paheissa rypeminen ja siten välillisesti maailman kärsimyksen pitkittäminen on yhtä kaikki erehdys sekin.

Oikean Käden Tiellä erehdykseksi voi puolestaan muodostua tekopyhä hurskastelu. Tehdä hyviä tekoja saadakseen hyvää karmaa on yhtä kaikki samsaraan sitovaa kuin kärsimyksenkin aiheuttaminen. Karma on kuin taivutettaessa takaisin ponnahtava mantelipuun oksa; meidän on pyrittävä pitämään tuo oksa omalla paikallaan kaikkea syleilevässä pimeydessä polariteetteihin takertumatta ymmärtämällä ykseys.

II

Hyvin tunnettu rukous alkaa: ”Isä meidän, joka olet taivaissa, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.” – ”Isä meidän” on todellakin me Itse sanan varsinaisessa merkityksessä, ei mikään ulkopuolinen voima. Toisin kuin ruusunpunaisiin unelmiinsa vaipuneet näennäiskristityt luulevat, ”Isän tahto” saattaa olla persoonallisuuden näkökulmasta kauhujen Saturnuksen lietsomaa hirvittävää tuskaa, kärsimystä ja kuolemaa. Todellinen kristitty on väistämättä myös Saatanan palvelija, joka osaa kunnioittaa oman Itsensä tahtoa ohimenevän kaoottisista aineksista kokoonpannun harhapersoonallisuutensa sinne tänne heittelehtivien halujen sijasta. Meidän tulisi vaikeiden ja tuskallisten tapahtumien yhteydessä ymmärtää, että nuo ongelmat ovat lopultakin lähtöisin vain omasta tietoisuudestamme. Ihminen on itse ainoa vihollisensa. Tämän ymmärtäen osaamme rakastaa ”vihollisiammekin”. Pahantekijät vain esiintuovat karmaa, joten voimme pikemminkin olla heille kiitollisia päästessämme maksamaan velkamme, joka järkähtämättömän ankarien luonnonlakien johdosta on väistämättä heijastuva karmallisesti meihin.

Tämä ”sisäinen Isä” ilmenee myös monista uskonnoista tutussa kolminaisuuden hahmossa. Muinaiset kansat pitivät syystä kolmiota pyhänä, sillä se on ensimmäinen täydellinen geometrinen kuvio. Tämä muuttumaton olemus, atma-buddhi-manas, on käsittämättömänä loistava tahto, rakkaus ja äly meissä jokaisessa. Ajattelu on kahtalaisuuden palauttamista ykseyteen tämän kolminaisuuden kautta. Vastakkaiset navat; positiivis-maskuliinisen ja negatiivis-feminiinisen latauksen yhdistävä kallio on vastustamaton voima mitä tahansa koettelemusta vastaan. Sanskriitin sana vajra kuvaa tätä suunnatonta voimaa, joka fyysisessä luonnossa näyttäytyy salamassa. ¹

On kuitenkin ymmärrettävä, että luominen voi tapahtua myös toiseen suuntaan aineeseen valautuen edesauttaen separatismia ja siitä seuraavaa kärsimystä. Ihminen on monella tapaa eräänlaisessa välitilassa eläinten ja ”jumalten” välillä; meissä on voimakkaana leimuava tietoisuus itsestä, mutta emme kykene käyttämään sitä täydellisellä tavalla luontoa auttaen. Tässä avautuu suuria erehtymisen mahdollisuuksia; tietoisena olentona ihminen pystyy antamaan kâmiselle eläinluonnolleen ajatusvoimaa ja käyttämään sitä regressiivisiin tarkoituksiin suorastaan järjettömissä mittasuhteissa. Eläimellä ei ole tietoisuutta itsestään, joten se ei tähän vaistojaan sokeasti mutta suloisesti seuraavana kykene. Kundalini -tuleen, tuohon jumalaksitekevään voimaan, on suhtauduttava suurella hartaudella ja vakavuudella; liian ajoissa herätettynä fyysinen kundalini tulee väistämättä syöksemään ihmisen alas tuhoon. Siellä missä mahdollisuudet kasvavat, moninkertaistuvat myös riskit.

III

Ajattelijan symboli on liekehtivä viisikanta. Pentagrammilla on yhteytensä manakseen, jolla on puolestaan vastaavuus eetteriin; ”viidenteen elementtiin”, joka on aineen neljän elementin perusolemus. Eräs nykytieteen kunnioittamista auktoriteeteista, alkemian harjoittajana tosin pseudotieteilijäksikin lukeutuva Isaac Newton, arveli aivan oikein kaiken erilaistuneen aineen olevan eetteristä lähtöisin. Huomatkaamme yhteys platonisiin solideihin, joista kaksitoistatahokas (dodekaedri) määrää ilmentymistä. Viisikanta on myös Egonsa kanssa yhtä olevan manaksen aktualisoineen adeptin symboli. Manakseen liittyvän Venuksen symbolissa näemme aineristin päällä sitä hallitsevan ympyrän; henki on saanut vallan aineesta. Oikein päin olevan viisikannan sisällä olevan viisikulmion sisälle voidaan piirtää invertoitu viisikanta ja päinvastoin; tätä voidaan jatkaa loputtomiin. Yhdessä nämä kaksi viitosta muodostavat dekadin, kosmoksen jumalallisen täyttymyksen kymmenikön. ²

Luominen ja ajattelu on toisaalta eräänlaista muistamista; minä itse, sekä se, mitä tässä kirjoitan on ollut ikuisesti, on, ja tulee olemaan. Kuitenkin kykenen heijastamaan alkuperäisten arkkityyppi-ideoiden loistoa vain kurjan inhimillisesti, ymmärtäen persoonallisuuteni olevan vain surkeaa mätänevää saastaa samsaran kärsimyksen kosmisella kaatopaikalla rajattoman pimeyteen katoavan kirkkauden edessä, joka piilee meissä kaikissa potentiaalisena, loppumattomana vapautena ja riemuna. Omaa häntäänsä nielevä katala absoluutin käärme on keskipiste ja kehä; toisinaan itseään ilmentävä, toisinaan synkkään uneen vaipuva ehdoton tajunta ja tajuttomuus, tuntemattomana sykkivä kaaos aistimukselle, täydellisyys järjelle. Tulkoon pimeys. Olkoon tuo valoista todellisin voimamme.

FINIS