© Fra Nefastos 2011
Mitä on ”esoteerinen ohjaus”? Pitkälti kyse on persoonallisen ihmisen oman Egonsa kautta saamasta ohjauksesta, joka ylöspäisen tien kyseessäollessa linkittyy elimellisesti monadin 1 perimmäiseen totuuteen. Siten on teoriassa mahdollista, että ihminen koskaan ulkoista opettajaa kohtaamatta voi saavuttaa korkeaakin edistyneisyyttä yksinäisellä tiellään. Tätä harjoitusmallia kutsutaan nimellä pratyêka-polku 2. Yksinäisen polun ongelmana on, että se kiinnittää vain toissijaista huomiota kehityksen tien prinsiipeistä ohjauksellisesti merkittävimpään, buddhiin, joka on väylä Egoisen ja monadisen itsen välillä. Mitä korkeammalle polku käy, sitä hankalammaksi – ja sitä vähemmän erityisiä hyötyjä omaavaksi – käy kulkea sitä ilman opettajaa.
Esoteerisen ohjauksen suurimmiksi ongelmiksi jäävät siten oppilaan oma valmius ottaa vastaan opetusta ja toiseksi vaikeus löytää todella pätevää opettajaa. Nykyaikaisessa, länsimaisessa kulttuurissa nämä kaksi ovat myös pitkälti yksi ja sama: päteviä opettajia ei juurikaan ole olemassa, sillä tällaisia opettajia ei kuitenkaan voitaisi helposti seurata. Ihmiset joilla on halu ulkoisen auktoriteetin seuraamiseen ovat yleensä samalla niitä, joilla on kaikkein vähimmin mahdollisuuksia todelliseen okkulttiseen kasvuun. Tällöin yksilöllisen älyn kehittämisen ja ylittämisen sijaan tuota kirkasta omaehtoisuutta ei ole vielä kylliksi kehitetty.
Kuten ainakin Polkujen kirjan lukeneet tietävät, Azazelin Tähden sisällä esoteerista ohjausta kuitenkin harjoitetaan. Vaikka veljeskunnassa ei edellytetä auktoriteettien hyväksymistä, sen sisäisessä piirissä eteneminen vaatii ennemmin tai myöhemmin valmiutta hyväksyä käytännössä yläpuolelta tulevaa ohjausta. Okkultismissa on hierarkkiset ja anarkistiset (ehdottoman yksilölähtöiset, rajoja murtavat) elementtinsä, mutta siinä on vain vähän ”demokraattisia” elementtejä: mysteerikoulut kuten profaanit koulutkaan eivät voi toimia periaatteella, että opintosuunnitelmasta ja opetuksen järjestämisestä äänestävät oppilaat. Sitä vastoin oppilailla on vapaus valita koulunsa ja kurssinsa, mutta kerran omaksuttuina nämä koulut ja kurssit ovat oppilaisiinsa nähden antavassa asemassa, jolloin syntyy väistämättä hierarkkinen vaikka toivon mukaan aina veljellisenä pysyvä konstruktio.
Esoteerisessa opetuksessa koko rakennetta sävyttää ja jopa määrittelee vahvasti eräs tekijä, jolla ei ole juurikaan osuutta profaaneihin oppilaitoksiin: VASTUU. Kun se mitä opetetaan on oppilaan oma sielu, tietoisuus, ja tuon sielun tai tietoisuuden toiminta vaikuttaa jatkuvasti kaikkeen ympärillään, voidaan nähdä että lisääntynyt intensiivisyys ja eettiset valinnat – toisin sanoen sielunvoimien kvantiteetti ja kvaliteetti – vaikuttavat ”koulusta” käsin ulospäin räjähdysmäisesti: ongelma, josta ulkoisia käytännön asioita käsittelevät koulut ovat kadehdittavassa määrin vapaita.
Siten, kuten aiemminkin on todettu 3, opettajan vastuu opetuksistaan on ”lähes rajaton”. Eikä kyse ole tällöin vain oikeiden sanojen tuntemisesta & valitsemisesta kuhunkin tilanteeseen, vaan myös huolehtimisesta siitä, että oppilaat ovat kyenneet sisäistämään käsitellyt aihekokonaisuudet tavalla, joka mahdollistaa yhä laajemmalle käyvän vaikutuksen vireen puhtauden ja vaarattomuuden niin pitkälti kuin sellainen on käsiteltyjen asioiden puitteissa mahdollista.
Niinpä saatamme ymmärtää, että se antaumukseen perustuva sielullinen ohjaus, josta nykymaailma usein antaa vain huonoja esimerkkejä – vahingoittavana ja alistavana kulttitoimintana, rippisalaisuuskäytännön pulmallisuutena, itsemurhiin ja terroritekoihin kannustavana fanatismina, &c. – on ytimeltään kuitenkin lopulta jotakin muuta kuin eksytystä. Kyse on vain siitä, että haavoittavien ja vaarallisten opettajien ja opetusmenetelmien sijaan osaisimme löytää oikeanlaisen opettaja-oppilassuhteen: sellaisen joka koskaan ei vaadi eikä salli vahingoittamista sen enempää ulkoisissa väkivallanteoissa tai nöyryytyksessä kuin sisäisessäkään pakottamisessa – ei opettajasta oppilaaseen eikä oppilaasta eteenpäin muuhun yhteisöön. Sillä näin yksinkertainen on todellakin ”uuden ajan” kynnyskysymys, joka erottaa sen vanhan liiton järjestelmistä: väkivallan ja pakottamisen ehdoton kielto, vaikka samalla pidämme kiinni omista ideaaleistamme mitä syvimmällä vakaumuksella, ilman pelkoa lipumisesta haaleaan merkityksettömyyteen.
FINIS