Jamblikhos: Demoneista

Kirjoittanut Jamblikhos, käännös fra Nefastos 2007 ¹

Mikäli kuitenkin on tarpeen paljastaa totuus koskien tiettyä demonia, on sanottava että sitä eivät ole meille antaneet jokin taivaiden osa eikä mikään näkyvistä elementeistä, vaan koko maailma johon kaikki erilainen elämä kuuluu, ja aivan erityisesti ruumis jonka kautta sielu laskeutuu syntymään, ja jonka kautta tulee kukin sen osista valvotuksi omalla erityisellä tavallaan. Tämä demoni on näet läsnä paradigmassa ennen kuin sielu laskeutuu syntymään; ja kun sielu on saanut sen oppaakseen, tuo demoni tarkkailee sielua välittömästi, täydellistää sen elämän, ja sitoo sen ruumiiseen laskeutuessaan. Se hallitsee myös sielun tavanomaista eläimellisyyttä, johtaa sen erityistä elämää, ja antaa meille kaikkien ajatustemme ja järkeilymme perusperiaatteet. Me suoritamme niitä asioita joita se älyllemme esittää, ja se jatkaa meidän johtamistamme kunnes me pyhän teurgian kautta saavutamme Jumalan sielun vartijaksi ja hallitsijaksi. Sillä silloin demoni joko antaa periksi ja luovuttaa hallinnon korkeammanlaatuiselle luonnolle, tai tulee sen hallitsemaksi ja siten palvelee omalla valvonnallaan, tai jollain muulla tavoin alistuu sen herruuteen.

Näiden seikkojen pohjalta on siten helppoa vastata kysymykseesi. Sillä tietty demoni ei hallitse tiettyä osaa meistä vaan, lyhyesti sanottuna, kaikkia osia yhdessä, ja levittäytyy jokaiseen meissä ilmenevään prinsiippiin tavalla, jolla sen on vartijaksemme asettanut universumin täydellinen järjestys. Esittämäsi viittaus – ”demonit hallitsevat ruumistamme, niin että jokin niistä on terveytemme vartija ja toinen ruumiin muodon, kolmas ruumiillisten tapojen ja neljäs on demoni joka toimii näissä kaikissa” – tulisi käsittää argumenttina sen puolesta, että on olemassa yksi demoni joka on kaiken meissä olevan vartija ja hallitsija. Siten ei tulisi liittää yhtä demonia ruumiiseen ja toista sieluun, kolmatta älyyn; onhan absurdia ajatella olennon olevan ykseys mutta siinä toimivien demonien moninaisia. Kaikkialla ovat nimittäin hallittavat hallitsijoitaan monimuotoisempia. Ja vielä absurdimpaa olisi elleivät demonit olisi samaa tietoisuutta, vaan toisistaan erillisiä. Teet vieläpä eroa niiden välillä ja väität, että ”jotkut niistä ovat hyviä, toiset pahoja.” Pahoilla demoneilla ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa hallitsemiseen, eivätkä ne jakaudu samanlaisella auktoriteetilla ja mahdilla hyviin nähden päinvastaiseen järjestykseen.

* * *

Huomioita. Tämä käännös on annettu tarkoituksessa esittää, että ajatus daimonisesta geniuksesta eli hyväntahtoisesta (tarkoittaen oikeudenmukaista, hengen universaaliin järjestykseen yhdistyvää ohjaavaa ja viisaasta voimaa, ei sellaista väljähtynyttä kesämaavisiointia kuin millaiseksi naiivit ihmiset hyvyyden kokevat) demonista jokaisen ihmisen koko olemuksen hallitsijana ei ole omaa luomustamme, ja että samankaltainen oppirakennelma löytyy nykyään vain vähän käsitellystä vaikkakin kiistatta filosofista arvostusta nauttivasta uusplatonismista. Edellä oleva lyhyt teksti riittää mielestäni oikaisemaan monia virheellisiä käsityksiä demoneista, kun sen lakoniseen esitystapaan paneudutaan ajatuksen kanssa; en ole tarkoituksella esittänyt tässä yksittäisten lauseiden kommentointia, sillä kommentit pitäisi liittää melkeinpä jokaisen lauseen loppuun ja ne esittäisivät vain saman asian, jota muualla on jo monesti käsitelty sekä Azazelin Tähden kirjoituksissa että teosofian perusteoksissa. Jamblikhoksen ohjaava demoni (daimoni) on yksinkertaisesti teosofinen Manas; neron innoitus (muistakaamme Sokratesta ja hänen demoniaan); meidän järjestelmämme Azazel; EGO, kun se käsitetään ei arkipersoonaksi vaan psyyken pyhäksi keskipisteeksi, kaikkien intohimojen ja tahdonvoiman keskustuleksi, tietoisuuden vaikeasti tavoitettavaksi ja kuitenkin olemassa olevaksi origoksi. Se on yhteydenpitäjä jumalallisen ja maallisen välillä, ja tämän vuoksi asia on kuten Jamblikhos esittää: vain mikäli ihminen tavoittaa kuolemattoman hengen (teurgian eli pyhän magian kautta, joka – kuten esitetystä Eliphas Levin tekstistä näemme – on itse asiassa elämisen taitoa itseään enemmänkin kuin ”vähempien mysteerien” rituaalista menettelyä) ja oppii kokemaan Jumalan, tämä daimoni antaa valtikkansa vielä korkeammalle vaikutukselle itsessään ja hallitsee ihmistä enää vain vasallina, ei suvereenina hallitsijana. Kaikissa myyteissä ja järjestelmissä eri ajoilta ja kulttuureilta on erilaiset nimensä ja pohjimmiltaan yhteneväksi kuvattu luontonsa tälle sisäiselle liekille ja riivaukselle ihmisessä, demonille, joka todellakin hallitsee hänen koko olemustaan. Ja vaikka nykyaikaisia ja, toden totta, kaikkien aikojen okkultisteja on kiinnostanut jaottaa demoneja tarkkoihin luokkiin ja asettaa vastakkain valon ja varjon puolet luonnossa – tai sitten tehdä edellistäkin suurempi erehdys pitämällä myös regressiivisiä ja ihmiselle vahingollisia entiteettejä myös käytäntöön tuotuina amoraalisina, kuten ne ovat amoraalisia in esse – niin Jamblikhoksen tekstissäkin näemme sen muistettavan huomion, ettei ”pahoilla” demoneilla ole järjestystä eikä hierarkiaa kuten ”hyvillä”. Minkä tähden näin on, johtuu siitä että luonnossa, joka on täydellinen harmonia, ainoa ”pahuus” liittyy juuri väärin ajoitettuun hyveeseen: pahat demonit ovat siten sellaisia olemuksia, jotka toteuttavat jo läpikäydyn vaiheen olemuksellista totuutta. Ne eivät ole täydellisesti väärässä, mutta ne ovat pudonneet pois Luonnon hierarkkisesta rakenteesta kaaokseen ja anarkiaan (joka useinkin näyttäytyy meille sotilaallisena kurina) sen tähden, etteivät ne ajallaan ole kyenneet läpäisemään omaa tehtäväänsä. Mutta mitään ei ole menetetty, ja kuten Origenes (Zarathustralaisen mallin mukaan, joka itse asiassa on vähemmän dualistinen kuin perinteinen kristinuskon malli) oikein esitti, anakatastasis on totta, ja jopa ”saatanat” tullaan lopulta ”vapahtamaan”. Mitä tulee demoniin meissä, ihmisen neroon, tämä vapahdus tapahtuu omakohtaisen heräämisen kautta. Tämä oppi on niin yleismaailmallinen, että on jo tarpeetonta luetella sen lukuisia ilmennyksiä monissa idealtaan yhtenevissä myyteissä.