Käännös & kommentaari © fra Nefastos 2009
Tuhon ja kuoleman, luomisvoiman ja energian, valaistumisen ja maagisen kyvyn ydin, joka kristillisessä opissa kirotaan Saatanana, on hindulaisessa opissa nähty absoluutin ilmennykseksi; Shivaksi, joka korkeammassa olemuksessaan pitää sisällään koko olemassaolon. Shaiviitit eli Shivan palvojat haarautuvat moneen ryhmään painotuksistaan riippuen, tabujen rikkomisesta absoluuttista eheyttä etsivistä aghori-joogeista mustan äitijumalattaren (Kâli Ma) palvojiin ja kashmirilaisiin esoteristi-tantrikoihin. Viimeksi mainittujen keskuudessa 800-luvulta peräisin oleva Vasuguptan Shiva Sutra on tärkeä ilmoitusteksti.
Tässä esitetty kirjoitus on vapaa käännös ensimmäiseen kolmesta Shiva Sutran osasta, jotka aforistisesti käsittelevät universumin perusrakennetta. Olen korvannut kaikki sanskritinkieliset termit ja jumalnimet (yoni, turya, Matrika, Maya, Bhairava…) mahdollisimman samankaltaisilla suomalaisilla nimikkeillä. Käännöksessä on hyödynnetty Jaideva Singhin (1979) ja Mark Dyczkowskin (1992) englanninnoksia. Sanskritin sanamerkitysten nyansseihin ja erilaisiin tulkintamahdollisuuksiin voi kiinnittää huomiota alempana annetun translitteraation avulla, jos lukija tuntee nimikkeistöä esimerkiksi teosofisen terminologian pohjalta.
SHIVA SUTRA
1. Tietoisuus on Itse.
2. Tieto on sidos.
3. Monet kohdut synnyttävät yhdessä ajallisen muodon.
4. Seitsemän Äitiä ovat tiedon perusta.
5. Ylöspäinen virtaus on Annihilaation Jumala.
6. Voimien Kehän yhteensulautuessa universumi vetäytyy pois.
7. Neljännen tilan kokija on läsnä valveessa, uneksimisessa ja syvässä unessa.
8. Valvetila on tietoa.
9. Uneksiminen koostuu ajatusrakennelmista.
10. Syvä uni on erottelukyvyn puutetta.
11. Suuri Sankari on sisäistänyt kaikki kolme.
12. Ykseyden harjoitus on ihmettelyä.
13. Tahdonvoima on kaikkivoipa Neitsyt.
14. Kaikkeus on hänen ruumiinsa.
15. Mielen keskittäminen sydämeen esiintuo näkemyksen.
16. Puhtaan periaatteen kontemplaatio esiintuo ykseyden.
17. Voimat asettuvat omille alueilleen.
18. Kommunikaatio on Itsen tuntemista.
19. Mietiskelyssä tavoitettu autuus on maailman autuutta.
20. Ruumis on tietoisuusvoiman luomus.
21. Elementtien yhteys ja niiden ero luovat universumin yhteyden.
22. Kehän herruus saavutetaan Puhtaan Tiedon ylösnostamisella.
23. Loitsun elinvoima saavutetaan Suureen Järveen keskittymällä.
(1) caitanyamâtmâ
(2) jnânam bandhah
(3) yonivargah kalâsarîram
(4) jnânâdhisthânam mâtrikâ
(5) udyamo bhairavah
(6) sakticakrasamdhâne visvasamhârah
(7) jâgratsvapnasusuptabhede turyâbhogasamvit
(8) jnânam jâgrat
(9) svapno vikalpah
(10) aviveko mâyâsausuptam
(11) tritayabhoktâ vîresah
(12) vismayo yogabhûmikâh
(13) icchâsaktitamâ kumârî
(14) drisyam sarîram
(15) hridaye cittasamghattâd drisyasvâpadarsanam
(16) suddhatattvasamdhânâd vâ
(17) svapadasakti
(18) vitarka âtmajnânam
(19) lokânandah samâdhisukham
(20) saktisamdhâne sarîrotpattih
(21) bhûtasamdhâna-bhûtaprithaktva-visvasamghattâh
(22) suddhavidyodayâccakresatvasiddhih
(23) mahâhradânusamdhânânmantravîryânubhavah
1) Jokaisen olennon yhteys absoluuttiseen olemassaoloon on sen kokemus itsestään ja maailmasta, jotka ovat yksi ja sama asia. Vaikka sekä vanhojen elementtien muuntumat että muuttumaton perustietoisuus ovat molemmat ikuisia, tietoisuus voi näennäisesti kuolla siinä määrin – ja vain siinä määrin – kuin se on samaistanut itsensä periodisesti muuntuvaan muotoprinsiippiin. Tällöinkin kaikki samat kokoonpanotekijät ovat yhä olemassa, mutta ”itse” on lakannut olemasta, sillä jatkuvuus tilojen välillä on lakannut. Siten samaistuminen, olennoituminen on sekä kuoleman että kuolemattomuuden määrittäjä: edellistä silloin kuin tietoisuus on samaistunut muuntuviin tekijöihin, jälkimmäistä silloin kun tietoisuus on samaistunut muuttumattomiin tekijöihin. Kuitenkin tietoisuus itse on juuri yksilöllisyys, joka itsessään on häviämätön; viime kädessä sen on mahdollista samaistua vain itseensä. Tätä tietoisuuden itsessäänolevuuden tajuamista nimitetään nirvânaksi tai mokshaksi, vapautumiseksi. Niin kauan kuin samaistuminen sijoittuu projisaatioihin eikä siihen mikä projisoi, eheyteen eli tietoisuuteen, seuraa itseyden periodisia muuntumisia – ts. kuolemaa.
2) Olento toimii sen tiedon perustalta, jonka se on saavuttanut: jokaisen olennon jokainen toimi on sen tietoisen ja alitajuisen tiedon yhteenlasketun kokonaissumman reaktio. Tämän vuoksi hengenevoluution ylöspäisellä kaarella kehittyminen on pitkälti ”pois oppimista”, vapautumista juuri niistä samoista ulkoisista samaistumisista ja päättelyketjuista, joita ihmisten valtaosa nimenomaan on keskittynyt kehittämään. Tätä on tarkoitettu monissa eri uskonnoissa kuvatulla ”lapsen tilan” tai ”houkan tilan” saavuttamisella. Analyyttisen älyn selkeyttävä ja kristalloiva vaikutus estää hyvin helposti mielen vapautumista muodoista, niin oleellinen tekijä kuin älyn kehitys onkin aidon yksilöllisyyden synnyttämisessä.
3) Ajan yläpuolella olevat olennot, arkkityypit eli jumalolennot – jotka ovat todella tajuntoja, eivät ihmispsykologian luomuksia – eivät elä toisiinsa sekoittuneina, vaikka ne heijastavat toisiaan. Milloin vuodatukset sekoittuvat, eli olennolla on ikään kuin monta keskipistettä itsessään, syntyy ulkokohtainen olemassaolo: muoto ja käsitys ajasta. Palatakseen hengelliseen tilaan on samaistuminen muotoon ja lineaariseen aikaan murrettava.
4) Nämä ihmisen synnyttävät seitsemän perustekijää ovat seitsemän alkuarkkityypin naiselliset voimat, ”Seitsemän Äitiä”, jotka yhdessä muodostavat suuren äitijumalattaren – Magna Materin, joka ilmenee seitsemännessä arkkityypissä maaäitinä, ja joka on myös ihmisruumiin kokonaisuus. Seitsemän Äitiä ovat siten mm. ihmisen seitsemän energiaporttia. Sisältyen ihmisen omaan muodolliseen olemukseen nämä perusvoimat ovat hänen tietoisuutensa kasvun mahdollistajat, hengen kuten ruumiinkin äidit: näiden voimien pohdiskelun, puhdistuksen ja käytön vaikutuksesta saavutetaan tieto ja tietoisuuden instrumenttien laajeneminen.
5) Kun sielu henkistyy ja nousee kehityksessään ylöspäin, on kyse annihilaatiosta: henkistymisen jumala on tuhon jumala, sillä mitä kiinteämmin aineellista jokin on, siis mitä lähempänä luomisen tiiveimpiä muotoja se on, sitä enemmän se on sidottu muotoperiaatteeseen eli tietoisuuden rajoittumien harhaan. Kuolema ja muodon tuhoutuminen on oikein toteutettuna henkistymisen toimintaperiaate.
6) Koska absoluuttinen ilmennys, kuten absoluuttisen tasapainoisesti kohtaavat jännitteiset tilat, hävittää itsensä omaan tasapainoonsa, olemassaoloa voi ilmentyä vain särön perustalta. Siten ulkokohtainen olemassaolo lakkaa kun kaikki vastakkaiset voimat on oivalluksen kautta tuotu yhteen, jolloin niiden jännitteinen lataus katoaa. (Ks. Fohat-artikkeli, Hylätty Kivi #3.)
7) Aineen kolminaismaailmaan eli fyysiseen, emotionaaliseen ja mentaaliseen tilaan liittyvät kolme tietoisuuden tilaa: valve, unennäkö ja se meidän näkökulmastamme tiedottomuutta muistuttava tila, jossa mieli on aivojen syvän unen vaiheessa. Näiden kolmen mielenilmennystavan takana ja sisässä on neljäs tila, henkisen oivalluksen tila. Neljäs tila mahdollistaa kolme alempaa, ja vaikka se on tavalliselle ihmiselle tuntematon, itse asiassa juuri tuo neljäs on mielen omin tila ja koko ajan läsnä, vaikka se jää tajuamatta mielen kolmen muototilan vaikutelmien tähden.
8) Valveen tila merkitsee, että mieli kokee ulkoiset kappaleet todellisuuksina. Vaikka erityisesti kohdat 2 & 8 voidaan lukea innoittajina hämärään mystisyyteen ja epäselvyysperiaatteen ihailuun, kysymys ei ole sellaisesta. Vaikka ”tieto” ja ”valve” nähdään esteinä, näitä esteitä ei voida ohittaa sulkemalla silmät ongelmalta: ne on henkistettävä työstämällä koko olemus ykseydeksi muiden tietoisuudentilojen kanssa, ei suinkaan heitettävä pois ja jätettävä huomiotta. Problematiikka on yksinkertaisesti ymmärrettävä, jolloin tietoisuus kykenee kaipaamaan ja kaipaamisen kautta aktualisoimaan muodollista järkeä korkeampia älynkykyjä.
9) Unitila merkitsee, että itseyden ja toiseuden mallit projisoituvat toisiinsa. Tässä välitilassa ihmissielun muuntuminen on – hyvässä ja pahassa – hedelmällisimmillään. Kuten Hiljaisuuden Ääni opettaa, tietoisuuden eläessä päivälläkin tässä unenomaisen maailmantiedostuksen tilassa, jossa fyysisiä kappaleita ei osata pitää itsestä erotettuina todellisuuksina, on mieli valmis siirtymään todellisuuden maailmaan, ”ideamaailmaan”, jonka heijastamia varjoja fyysinen näennäistodellisuus itse asiassa on. Tulee huomata, että tämä hedelmällinen unitila ei merkitse mielen lipumista erottelukyvyttömään transsiin ja korkeampien älynkykyjen vähentymistä, vaan on päinvastoin seurausta tietoisuuden kirkastumisesta.
10) Syvän unen tila merkitsee, että mieli on kadottanut kaiken käsityksen itseydestä ja toiseudesta niin muodossa kuin syvemmillä tasoilla: tämä absorption tila on tietyssä mielessä henkistynein kolminaismaailman havaintotiloista, mutta oivaltamatta jääneenä se on käytännössä pelkkää pimeyttä ja sammumista. Nihilistin ja eksistentiaalista ahdistusta kokevan täydellisen samantekevyyden visio on tämä tilan mentaalista ulosvalautumista; se on alempana kohdan 12 kommentaarissa mainittu kuilu, joka toistaiseksi näyttäytyy täydellisenä pimeytenä.
11) Sankaruus on voittojen tekemistä elämässä, ja suurimman voiton on tehnyt se, joka on kyennyt sulattamaan itseensä kaikkien kolmen tilan olennaisen todellisuuden: fyysisen, tunteellisen ja älyllisen, jotka ilmaisevat itsensä erottelevana tietona, projisaatiokykynä ja absorptiokykynä, kuten edellä todettua. Tällöin tietoisuus ei enää luule itseään arki-ihmiseksi, joka välillä menettää tietoisuutensa nukkuessaan (kuten profaanit kuvittelevat), ei liioin astraaliseksi ihmiseksi, joka välillä joutuu elämään aineellisessa vankilassa (kuten jotkut astraalimaailmaan heränneet pyrkijät ja askeetit kokevat), eikä myöskään täyden tyhjyyden kokijaksi, jolle kaikki fyysinen ja jopa mielikuvituksen ilmennys ovat samantekeviä (kuten voi erehtyä luulemaan mentaalitason kokeessa oleva ihminen). Kolmen vaiheen läpi kulkenut ihminen osaa nähdä itsensä niissä kaikissa ja kuitenkin ymmärtää, että hänen olemuksensa ei rajoitu noihin kolmeen tilaan, ei edes niiden kokonaissummaan.
12) Riemastunut ihmetys on kokemus, jonka ”joogan” eli yhdentymispyrkimyksen harjoittaja (okkultisti) saa yhteydessään yhä syvempään elämänvoimaan. Tuo tuntemus, joka ei ole emotionaalista alkuperää – vaikka se heijastuukin myös pyrkijän tunneluontoon aivan kuten hänen muihinkin osatekijöihinsä –, on jotain samankaltaista mitä voisimme kuvitella kokevamme seistessämme valtaisan kuilun äärellä, toinen jalka tuon kuilun päällä, maailman valaistuessa kuin äkillisestä salamaniskusta ja huomatessamme tuon kuilun (äitisyvyyden, kuten Laotse sitä kutsui) olevan muodoltaan jotain aivan muuta kuin mitä olimme kuvitelleet: ei eroa vaan täyteyttä, ei rajoitusta vaan vapautta, ei vastakohtaisuuksien loputonta ja tuskallista hiertoa, vaan kaikkiläpäisevää merkitystä.
13) Neitsyeeksi kutsutaan ainetta sen latentissa tilaksi, ja tässä aineen nollapisteessä hengen polariteetti toimii vastaavasti äärettömän dynaamisena. Voidaan sanoa, että aine on hengen aiemman impulssin värähtelyä, hengen eli tahdon kaiku; niinpä aineen ollessa hiljaisuuden tilassa voi henki antaa olemassaololle uuden värähdyksen. Tämä aineen aiempien värähdysten poissaolon kuvaaminen neitseellisenä tilana riittänee selittämään kaikki mytologiset neitsytkuvaukset, kuten neitseellisestä (materialistisista taipumuksista vapautuneesta) ruumiista syntyneet vihityt. Milloin kyetään saavuttamaan hiljentynyt tila, aiemmista värähtelyistä vapaa, on tahdonvoiman luova kyky suurimmillaan. Nyt on kuitenkin muistettava, että todellinen tahto on jotakin, mitä edes käsitteenä voivat tosiasiallisesti ymmärtää vain harvat ihmiset; yleensä tämä sana sekoitetaan haluun, joka on emotionaalista alkuperää oleva viehtymys tiettyyn toimintaan tai tulokseen. Tahto on korkeimmanlaatuinen hengenkyky, jonka voi tajuta vain ykseysnäkemyksen avartama ihminen – ennen tällaista havahtumisen kokemusta on näennäisesti korkeinkin tahto kartoitettavissa joko suoranaiseksi tai peilin kautta kulkevaksi itsekkyyden muodoksi. Todellinen tahto toimii itseisarvoisesti: se ei laskelmoi, ei etsi omaa etuaan, ei muistele kärsittyä vääryyttä, ei erottele itseä ja toiseutta, eikä koskaan sorru pikkumaisuuteen. On tuskin tarpeellista erikseen huomauttaa tämän tahtoaspektin yhtenevyydestä toiseen olemassaoloon alkuattribuuttiin kristillisen apostolin kuvauksessa (1. Kor. 13.).
14) Ei ole olemassa mitään mikä ei olisi absoluuttisen Jumalan ilmentymää. Jokainen pölyhahtuvakin on pyhä; koko profaaniuden tai epäpyhyyden käsitteen luo tietoisuus, joka itse on omalla harhautuneella jaottamiskyvyn käytöllään jaottanut asioita eroon itsestään ja samalla itsensä eroon täydellisyydestä. Ja jälleen on syytä muistuttaa, että jos joku pitää tätä oikeutuksena vahingoittaviin tekoihin, hän ei ole sisäistänyt sanojen merkitystä: ykseyden todella oivaltanut henkilö ei tee vahingoittavia tekoja juuri tässä mainitusta syystä.
15) Kun tietoisuus keskitetään sydämeen – lukemattomien eri opettajien neuvo eri uskonnoista – saavutetaan tasapaino. Vaikka tämän harjoituksen konkreettisin muoto on kirjaimellista keskittymispisteen sydämeen asettumista, paljon tärkeämpää on suorittaa sydämen kontemplaatio elävässä elämässä: ei elää päässään eli aivojärjessään, eikä keskittyneenä pikkumaisiin persoonallisiin tuntoihin vain oman napansa ympärillä, vaan ylemmän ja alemman kolmion keskitilassa, sydänkeskuksessa, jossa vastakohdat upotetaan toisiinsa. Tässä ”näkemykseksi” käännetty havainnointi merkitsee koko maailman esiin hahmottamista.
16) Tietoisuuden tarkastellessa tiettyä periaatetta loppuun asti, tunkeutuessaan sen ydinolemukseen, se ei voi olla oivaltamatta jokaisen periaatteen jumalallista luontoa. Jokainen elementti on itsessään täydellisyys; sameat tilat syntyvät vasta epäharmonisista yhtymisistä, kuten ylempänä (kohdassa 3) todettiin. Epäharmoniset yhtymät tasoitetaan saattamalla ne tasapainoon; tuomalla prosessiin lisää vallalla olevan aspektin vastaenergiaa. Tämä on vasemman tien okkultismin perusajatuksia: mistään ei ponnistella luopumaan, vaan sen sijaan absoluutin täydellisyys rakennetaan kulloisenkin ilmennyksen ympärille, jolloin jännitteisyys katoaa. Tällöin saavutetaan automaattisesti puhdas ja ei-vahingoittava tila ilman vaarallista jaottelua.
17) Jokainen idea pitää itsessään oman shaktisen voimansa, oman luovan, feminiinisen negatiivinsa. Siten ei ole olemassa voimattomuutta tai inertiaa missään asiassa, vaikkakin on mahdollisuutta että edellä mainitulla tavoin epäharmonisesti yhteen liittyneissä ideoissa nämä voimat joutuvat keskinäisen jännitteisyytensä takia vastakkainasetelluiksi, ja toinen sammuttaa tai tukahduttaa toisen. Kyse on tällöin mekaanisesta alaspainamisesta, jossa energiat kuluvat hukkaan, valuen pois ja kasautuen pikkuhiljaa alitajunnan pimeyteen.
18) Jos muistamme mitä kommunikaation jumala Merkuriuksesta (eli Buddhista) on sanottu esim. Adepti –kirjoituksessa, tämä kohta käy helposti ymmärrettäväksi. Minuus ja toiseus ovat vain tämän- ja toisenpuolinen osuus samasta itsestä: kun kaksi olentoa kommunikoivat keskenään, sanallisesti tai muutoin, nuo kaksi olemusta tosiasiassa jakavat saman ykseyden tilan ja ovat yhtä samassa tapahtumispisteessä, joka on olemista. On vain yksi Itse, yksi Jumala, yksi olemassaolo, joka on sekä subjekti että objekti. Jos lukija ymmärtää jonkin kommunikoidun idean, esimerkiksi sen mitä tässä esitän, se johtuu siitä, että hän saa yhteyden omaan ymmärrykseensä tietoisuutensa objektipuolella, sen yöpuolella. Jokainen olento edustaa muiden olentojen yöpuolta, toiseuden puolta. Erillisiä olentoja ei ole olemassa, sillä muista erillinen olento ei huomaisi muita, ei edes elottomia kappaleita, ei edes omaa ruumistaan tai psykologiaansa, joka on elementaalisista tajunnoista luotu.
19) Toisin sanoen, henkistynyt tajunta ei ole siunattu ja onnellinen sen tähden että se olisi jotenkin päässyt eroon maailmasta, vaan koska sen on päässyt sisään maailmaan. Olemassaolo itsessään on autuutta (sat-chit-ananda – tosiolevaisuus, mieli ja autuus, joka kolmiyhteys on universumin perusluonto), mutta meitä estää tajuamasta tätä ympärillemme rakennettu psykologis-energeettinen kehikko, jonka suojissa yksilöityvä sielu kehittyy kuten munankuoren sisällä. Kun munankuori on kokonaan rikottu, tietoisuus elää jatkuvan kontemplaation keskeytyksettömässä autuudessa, joka on itse asiassa kaiken aiemminkin koetun ja koko ajan olemassa olleen tajuamista sellaisena kuin se on. Ihmisen oma pieni mieli on se kidutuskoneisto, joka kaikkialla hänen ympärillään jauhavana tekee elämästä harmaan ja sietämättömän. Sivumennen sanoen on kuitenkin hyvä ymmärtää, että tämä ei tarkoita havaitun maailman pysyvän niissä rajoissa kuin mitä ymmärtämätön mieli sille asettaa: valaistunut tajunta tavoittaa lukemattomien sävyjen, sävelten, henkien meren, joka läpäisee maailman kuin elävä sateenkaari tai ”tuhat räjähtävää aurinkoa”. Havainnon laadun muuntuminen muuttaa myös havaittujen objektien spektrin.
20) Tämä on vastine kuudennelle lauselmalle, esittäen saman asian päinvastaisesta näkökulmasta. Kun energioiden jännitteet kumoavat toisensa, ruumis lakkaa olemasta; ja vastaavasti energioiden yhteenkietoutuessa ruumis syntyy. Mieli aikaansaa muodot työskennellessään tiettyjen ideoiden parissa ja työstäessään noita ideoita. ”Olemuksemme on ajatuksista lähtöisin, ajatuksista rakennettu, ajatusten kyllästämä…” (Dhammapada, ensimmäinen kohta, Valvanteen käännös.)
21) Kolmella tilamuodolla – elementtien yhteydellä, niiden eroamisella ja universumin yhteydellä – esitetään tässä lauselmassa se ikuinen kaava, joka synnyttää olemassaolon tilat. Kyse on edelleen ja koko ajan samasta perusajatuksesta, joka on Shiva Sutran ainoa ajatus, sillä se on olemassaolon perusmetafysiikan ainoa ajatus: elementtien yhtyminen toisiinsa ja samoin niiden näennäinen erottaminen toisistaan ovat muotomaailman syy, kun taas olemassaolon perusmuoto, kirkas avaruus, havaitaan täydellisen harmonisoimisen kautta.
22) Kokonaisuus, maailma, hallitaan soveltamalla saavutettua oivallusta yhä korkeampiin olemassaolon oktaaveihin. Ruumiin energioissa tämän sielullisen prosessin vastaavuus näkyy luovan voiman (joka on älynkykyjen feminiininen voimapooli) siirtymisenä ruumiin alemmista keskuksista korkeampiin keskuksiin.
23) Mantra eli loitsu on sisäisen taikavoiman kaava, sen sielullinen koneisto. Oikea ymmärrys eli oikea kuva maailmasta on täydellinen mantrinen pohjapiirros, mutta herätäkseen täyteen käytännölliseen elämään tuo koneisto tarvitsee elinvoimaa. Tämä elinvoima saavutetaan keskittymällä siihen aineen alkusyvyyteen, jota kuvataan ”suureksi järveksi”, koska se on vesielementin eli aineen voiman astraalisesta merestä yksilön käyttöön erotettu, tyyneksi tehty osuus. Kolme ensimmäistä oivallusta piirtävät esiin mantran; neljäs oivallus herättää sen eloon; viides oivallus opettaa sen käytön; ja tästä eteenpäin meidän ei tarvitse puhua.
FINIS