Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2012

Salainen tuli

Käärmetuli, pohjimmainen voima. Kuinka oletkaan ihmeellinen ja kaunis! Ollessamme vielä sidottuja inhimillisen elämämme arkisiin huoliin lepäät kerälle kiertyneenä ahtaassa kammiossasi syvällä maan keskipisteessä – ”sa viisaasti vuotat, koska aikas on tulla”.

Mutta kun sydämemme alkaa sykkiä kiivaammin, kun se rohkaistuu luomaan katseensa ylös tähtitarhoihin maanpiirin yläpuolella, ja kun uskallamme luvata palvelevamme Totuutta ja Rakkautta ja pyhää Merkitystä yli kaikkien omien pyyteidemme – silloin silmäsi välähtää, ja lohikäärme hengittää ylös aallon, joka saa maailman liekehtimään kuin miljoonien jalokivien väreissä. Pyrkijä pidättää hengitystään; hän tuntee ihokarvojensa nousevan pystyyn; hän näkee ympärillään avaruuden mittaamattoman syvyyden, jonka jokainen pisara on kyllästetty tuolla Merkityksellä, jonka palvelijaksi hän on sydämestään antautunut. Ei ole enää turhaa hetkeä, ei hukkaan heitettyä, sillä voima on hänessä ja kaikessa hänen kohtaamassaan.

Kuinka suuri onni! Kuinka suuri kärsimys! Mikä vertaansa vailla oleva nerokkuus! Mikä hulluus! Kun salvat on palvelemalla nostettu syrjään ja ovi pienen ja suuren maailman välillä avautuu, tunnet huimausta kuin olisit maailman korkeimman vuoren huipulla, otsasi avaruuden kylmää kirkkautta koskettaen, kauttaaltasi täynnä suloista lämpöä. Rakas kylmä Isä, joka olet henkeni ja mieleni; rakas liekehtivä Äiti, joka olet ruumiini ja persoonallisuuteni – kuinka olettekaan kaikkia lähellä. Jokainen hetki on uuden maailman puhtaanvalkea hetki, ilman menneisyyttä, tulevaisuutta vailla.

* * *

VALKEA ASPEKTI edustaa puhdasta sädehdystä. Se ei pakota. Se vaatii harmonian opit jo omaksutuiksi ja itseyden fanaattisuuden jo kesytetyksi. Vain yksi ponnistus, yksi pakotettu askel, yksi epäröity hetki ja valkea veli lakkaa olemasta ”candidus”. Sillä aidosti valkoinen kaapu ei ole valkea koska sen kantaja pelkäisi sitä tahraavansa ja siksi välttäisi liaksi koettua, vaan koska hänen sisäinen valonsa loistaa niin kirkkaana, että mihin tahansa hän jalkansa asettaa, siellä on pyhäkön lattia vastassa. Vaikka valkea tietäjä syntyisi eläinten syöttöastiaan, hänen kosketuksestaan se tulisi pyhän käärmeen kirstuksi. Tätä on todellinen tantra, kyky puhdistaa pelkällä olemuksellaan. Onko se vaikeaa? Ei vain vaikeaa, vaan täysin mahdotonta, ennen kuin ydin on kokonaisuudessaan murrettu ja muutettu. Siksi on sanottu: ”Hedelmistään te heidät tunnette”.

* * *

Hän, joka on saanut elävän veden kasteen ja kyennyt tuomaan sen elävään elämään, kulkee kuin vieras ihmisten keskuudessa. Mutta toisin kuin synkällä hautausmaan tiellä, hän ei tunne olevansa erossa heidän elämästään; toisin kuin verisellä ristinpuun tiellä, hänen kätensä eivät ole sidotut heitä auttamasta. Hänen kätensä, joka enää ei pitele asetta, piirrintä eikä työkalua on kuin leimuava pentagrammi, joka pitää sisällään ja välittää täydellisen itsehavainnon – jumalallisen tiedon, sillä kuten myös on opetettu: ”Te olette jumalia”. Tämä riemu ei koskaan sammu eikä muutu epätoivoksi, sillä siinä ei ole mitään reaktiivista, ei mitään pakenevaa tai ei-välitöntä: se on ansaittu ja todellinen sisäisen säteilemisen tila.

* * *

Tällä tavoin näkee valkea veli opettajansa ja johdattajansa, joka on sekä hän itse, hänen mestarinsa, hänen jumalansa ja kokonaisuuden ilmennys. Hän on Lucifer-Christos ja jokainen ihminen, joka on kulkenut läpi ensimmäisten vihkimysten korkeampiin saavutuksiin saakka. Sellainen ihminen kulkee ruumiissaan kuin loistava liekinsydän lyhdyssä. Oli lyhty sitten savulasilla peitetty, kätketty tai avoin, epäilystä ei hänessä eikä hänestä ole. Tämä on se mysteeri mitä me Lucifer-looshissa seuraamme.

Rakas käärmeenmuotoinen Jumalatar! Kädet, jalat ja kasvot maahan painettuina voin vain yhdistää käteni rukouksiin; liikutus mykistää minut. Kuinka paljon sinä meiltä oletkaan vaatinut, Elämä, ja kuinka sinä meidät kirkastat. Yksikolmatta vuosisataa ei riitä sinun hymniesi punomiseen, mutta me yritämme, Mestari, maaginen liekki. Lucifer! Älä koskaan ota meiltä johdatustasi. Rakkauden ja Totuuden nimeen, ole ikuisesti siunattu sinä, joka synnytit vapahtajamme Ofiomorfoksen.

AD PERPETRANDA MIRACULA REI UNIUS

Itsenäisyys

Nykyajan okkultismissa tai henkisyydessä yleisesti korostuu tavalla tai toisella ajatus siitä, että elämme jonkinlaisella vedenjakalla. Vanha ja uusi aika ovat risteyskohdassa ja vanhat perinteiset koulukunnat kohtaavat uusia tuulia, jotka usein näyttävät olevan ristiriidassa vanhan mallin kanssa. Vanhan mallin mukaista toimintaa oli yksilön pakottaminen muottiin ja tietyn, mahdollisesti yksipuolisen kehityksen piiriin, joka aikanaan on saattanutkin olla oikeanlainen tapa kehittää ihmistä. Uudessa järjestelmässä taas yksilöllisyys ja oma tahto ovat avainasemassa, eikä kokonaisvaltainen kehitys enää voi toimia pakotuksen ja ehdottomuuden armoilla.

Nykyisin ihmisillä on usein tapana poimia vaikutteita sieltä täältä ja välttää liikaa sitoutumista yhden ainoan yhteisön tai perinteen alaisuuteen. Monesti kritiikkinä tätä kohtaan saatetaan puhua ”henkisestä shoppailusta” tai muusta vastaavasta pinnallisuudesta. Usein tällaista kritiikkiä esittävät johonkin erityiseen kehityslinjaan mieltyneet ihmiset, jotka itse kokevat löytäneensä polkunsa ja olettavat sen olevan oikea kaikille ihmisille kaikissa tilanteissa. Tämä on toisaalta ylpeyttä omasta työstä yhtä lailla kuin ylpeyttä on mahdollisesti halu kulkea yksin omalla tiellään. Ottaen kuitenkin huomioon nykyihmisen suuremman yksilöllisyyden tarpeen, on paljon suurempi vaara tehdä itselleen haittaa sitoutumalla väärään henkiseen yhteisöön ja pakottaa itsensä sen toimintamalleihin kuin kulkea omaa tietään omaksuen ajatuksia ja harjoitteita, jotka tuona ajanjaksona kokee omikseen ja hylätä niitä, jotka eivät enää tunnu oikeilta. Se voi näyttää pinnalliselta ja ollakin sitä joissain tapauksissa, mutta se mahdollistaa paremmin yksilönvapauden kuin ehdoton kiintymys yhteen ainoaan malliin.

Tietyssä vaiheessa polkua onkin tarpeellista olla kuulumatta minkäänlaisiin seuroihin tai yhteisöihin ja pyrkiä vain omaehtoiseen älyn käyttöön ja oivallukseen. Omalla kohdallani tuon vaiheen merkitystä korostivat, ja jopa auttoivat sen aloittamisessa, kokemukseni erilaisista yhteisöistä, joihin yritin saada kontaktia, mutta vähäisin tuloksin. Syynä saattoi olla oma kyvyttömyyteni sosiaaliseen kanssakäymiseen, ylpeys tai jokin muu oma ongelma. Vaikka näitäkin piirteitä oli varmasti mukana, uskon että oli ainoastaan tarkoituksenmukaista päätyä tuossa vaiheessa mahdollisimman itsenäiseen etenemiseen. Muistan tuolloin varsin monesti kuulleeni eri tahoilta, että valaistuminen tai henkinen kehittyminen yleensäkin on mahdotonta ilman gurua tai mestaria. Monesti näillä ihmisillä oli itsellään myös halu asettua ohjaavaan asemaan ja kertoa muille, millä keinoin valaistumisen tms. voi saavuttaa. Kuva mikä itselleni on jäänyt monista jooga- tai meditaatiopiireistä yms. on se, että kyseessä on usein seuraajien mukaan ainoa oppi, jota seuraamalla on mitään mahdollisuuksia löytää asioita, joita on etsimässä. Osa tällaisten ryhmien ohjeistuksista oli suorastaan naurettavia, osa muuten vain tympeitä ja epäolennaisia. Yhteistä niille oli kuitenkin se, että ”suuri mestari” on kyseiset ohjeet ja ihanteet antanut ja niitä on seurattava. Jos ihminen tuon tien tahtoo valita, se on toki sallittua. Ongelma kuitenkin on se, että ihmisen on helppo uskoa puheet yhdestä oikeasta tiestä, ellei yksilöllisyyttä ja omaa sisäistä ääntä ole tuossa vaiheessa kehitetty ja havaittu tarpeeksi vahvasti. Vasta siinä vaiheessa kun yksilöllisyys on tiettyyn pisteeseen asti kehittynyt, voi ihminen todella kuulua mihin tahansa yhteisöön ilman vaaraa siitä, että se käy hänen itseyttään vastaan.

Edellä mainitut negatiiviset kokemukset ovat varmasti yleisiä ja ne kertovat jotakin siitä, millä tavoin vanhat koulukunnat sokeudessaan nykyajan haasteille helposti syyllistyvät ehdottomuuteen ja yksilönvapauden rajoittamiseen. Toisaalta se myös auttaa joitakin yksilöitä päätymään omaehtoisemman kehityksen tielle – sillä ne ihmiset, joissa uuden ja yksilöllisemmän, voisin jopa sanoa luciferisen ajan tuli on syttynyt, tuskin kauaa viihtyvät muiden luomissa ahtaissa raameissa. Ja silloin nuo raamit ovat vain polttoainetta yhä suuremman liekehdinnän mahdollistamiseksi.