Opendor wrote:
Ymmärrän sen, että kukaan ei voi ihmistä "nostaa" eikä "laskea"' kun ihminen itse, mutta voiko tällaista ihmistä auttaa ns. sulkemaan nuo psyykkisen helvetin portit?
Voiko sairas ihminen käytännössä vaikuttaa "demonien" äänten kuulemiseen omilla moraalisilla valinnoilla? .. Puhutaan nyt sellaisista sairaista, jotka eivät muuten tiedosta tai tutki moniuloitteista maailmaa.
Äänten kuuleminen on maailmanlaajuisesti yleisin skitsofrenian oire. Ihminen ei ole koskaan täysin
yksi, vaan hän muistuttaa enemmän erilaisten minuuden osien keskinäistä
kilpailua hallinnasta. Äänten kuuleminen saattaa uskoakseni joissakin tapauksissa johtua siitä, että epämiellyttäväksi — tai toisella tavalla mahdottomaksi — koettu
alistettava osa minuutta pirstotaan
hallitsevan osan minuutta suorittamana suojautumiskeinona alitajuntaan ja aletaan siten kokea ei-minänä. Alitajuntaan tukahdutettu osa minuutta ei kuitenkaan tuhoudu, vaan jatkaa vaikuttamistaan. Kuten unitilassa tajunta heijastaa itsensä aistittavaksi ulkoiseksi todellisuudeksi — esimerkiksi
jano ilmenee ulkoisesti aistittavana virtaavana vesiputouksena —, skitsofrenisessa äänten kuulemisessa tukahdutetun osan minuutta
sisältö alkaa ilmetä aistittavana ja ulkoisena
äänenä. Se mitä henkilö kuulee, saattaa siten toisinaan olla hänen oman minuutensa torjuttu osa. Tietoinen ajattelu on yleensä ns. hiljaista puhetta — ihmisen äänihuulet liikkuvat hänen ajatellessaan. Alistetulla minuuden osalla on
ajateltava ja siten
äänellisesti ilmaistava ajatuksellinen sisältö, joka pyrkii saavuttamaan hallitsevan tietoisuuden ja osallistumaan siihen. Psyykkinen jännite torjutun alitajunnan ja tietoisuuden välillä saattaa muuntua aistiharhoiksi, kun alitajunnan tukahdutus ei kykene enää toimimaan riittävällä tavalla ja alitajunta tunkeutuu väkisin tietoisuuteen — kuitenkin aistillisessa ja ulkoisessa hahmossa, eli edelleen
ei-minänä, mikä on tietoisuuden ja alitajunnan mukautumista toisiinsa. Alitajunta ilmenee psyykosissa
tietoisena, mutta kuitenkin
ei-minänä, vaikka se todellisuudessa on osa minää: siten psykoottinen harha tyydyttää
sekä alitajuisen tarpeen purkautua,
että tietoisen tarpeen tojua osa minästä ei-minäksi. Tällä tavalla äänten kuulemista voidaan uskoakseni
joissakin tapauksissa pitää molemminpuolisena — vaikkakin yksilön toiminnan kannalta edelleen vahingollisena — sovintona minän osien ja selviytymiskeinojen välillä. Tällaisissa tapauksissa psykoottisten aistiharhojen sisällön tulkinta
symboleina alitajuisille ristiriidoille saattaa auttaa yksilöä tiedostamaan alkuperäisen ristiriidan
minässä, sekä etsimään sitä kautta perustavampaa ratkaisua häntä kuormittavalle ristiriidalle — minkä pitäisi puolestaan johtaa
symbolisten ääniharhojen vähenemiseen, sillä niitä tukeva jännite tietoisen ja alitajuisen välillä heikkenee. Sellaisessa tapauksessa ääniharha on tärkeiltä osiltaan alkujaankin alitajuisen
ilmaisua, joka pyrkii edelleen osittain hallitsevan
minän rajoitusten kätkemänä tulemaan tietoisuuteen ja tukemaan siltä kannalta alkuperäisen ongelman ratkaisua.