Suhtautumisesta uniin

Astraaliset ja paranormaalit kokemukset, unet, näyt.

Millä tavoin suhtaudut uniisi?

Samantekeviä / viihteellisiä
20
20%
Pyrin analysoimaan muistamiani unia älyllisesti
33
33%
Pyrin näkemään selväunia ja toimimaan tietoisesti unimaailmassa
15
15%
Uneni ovat paljastaneet minulle tulevia tai objektiivisia tosiasioita
21
21%
Muistan harvoin unia herättyäni
11
11%
 
Total votes: 100
Zeraim
Posts: 47
Joined: Wed Dec 04, 2019 6:47 pm

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Zeraim »

Ave wrote: Thu Feb 20, 2020 10:10 am Aikuisiällä voisin jakaa omat uneni kategorioihin
Itselläni on aika samanlaisiin kategorioihin uppoavia unia. Toisaalta, näen myös paljon ns. kehollisia unia, joiden teemojen koen syntyvän kehollisesta (=fyysinen tai energeettinen) tilasta. Myös paljon ihan päivätapahtumiin liittyvää sulattelua on käynnissä, jotka koen usein aika merkityksettömiksi uniksi.
Segel wrote: Thu Feb 20, 2020 9:50 pm Itselläni on pienestä lapsesta aina pitkälle aikuisikään ja näihin päiviin asti ollut pääasiassa ennen nukahtamista, alkujaan kai unen saannin helpottattaakseni, pyöritellä mielessäni jonkunlaista "ihannemaailmaa". Tämmöinen fantasiointi oli siis kuin jotain elokuvaa katselisi. Pyörittelin tämän elokuvan kohtauksia, ihmisten repliikkejä ja tapahtumia mielessäni edestakaisin, hioin niitä, palasin uudestaan edelliseen kohtaukseen jne. kunnes olin tyytyväinen, jota harvoin täysin olin. Jos tarinassa oli esim. jokin rakennus, kuvittelin tarkoin mielessäni jopa sen pohjapiirrustuksen.
Itse tein samaa nuorempana. Nykyään en oikeastaan koskaan. Itselläni tässä ilmeni kahta erilaista muotoa. Toinen oli sosiaalisten tilanteiden rakenteluun liittyvää, joka ehkä saattoi olla hivenen traumaperäistäkin, sillä olin todella huono ihmisten kanssa tai ainakin koin niin. Harjoittelen fantasialla tietyllä tavalla kohtaamisia noissa tilanteissa ja saatoin yrittää päästä hyvään lopputulokseen. Toisaalta joskus saatoin rypeä itsesäälissä, vihassa tai jossain muussa tunnetilassa, joista sain jonkinlaista nautintoa. Useimmiten ne liittyivät jotenkin ihastumisiin, joita en valvetilassa todellakaan pystynyt/uskaltanut ilmaista.

Toinen muoto fantasioille oli jotain, joka ehkä liittyy alkuperäiseen aiheeseen unista, eli tietoinen unen kutominen. Siinä rakentelin unta ja sen tarkoitusta etukäteen ja fantasian tavoite oli yrittää luoda tulevan yön unille aihe. Törmäsin myöhemmin tähän ajatukseen unien hautomisen nimellä. Myös muita nimiä asiasta on käytetty. Välillä se oli puhtaasti toivottujen uniteemojen kuvittelua tai sitten kuvittelin esim. jotain edellisen yön unta, johon pyrin pääsemään takaisin ja usein muuttamaan sitä. Olen lapsesta asti nähnyt unia tilanteista/tapahtumista, jotka tapahtuvat ja yritin välillä muuttaa niitä, mikäli en pitänyt tapahtumakulusta tai pelkäsin sitä.

Näiden lisäksi oli välillä fantasioinnin ja hypnagogisten kuvien näkemisen välimuoto, jossa hypnogogisten kuvien tultua yritin ohjata niitä.
Zeraim
Posts: 47
Joined: Wed Dec 04, 2019 6:47 pm

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Zeraim »

Jäin eilen illalla pohtimaan tätä keskustelua. Saattaa olla, että vastaan liian aikaisin, koska en ole lukenut Vainottu mieli teosta ennen kommenttia. Ymmärrän kyllä, että se puhuu juuri traumoista ja niiden käsittelystä, eikä siitä, mitä seuraavaksi kirjoitan.

Mietin yleisemmällä tasolla psykologisten selitysmallien toimivuutta okkultististen harjoitteiden yhteydessä. Esimerkiksi OOBE kokemukset luetaan usein dissosiatiiviseksi häiriöksi. En kiellä tätä mahdollisuutta ja sitä, että ne voivat syntyä myös traumojen seurauksena. Mutta se, mikä hieman mietityttää on se, että useimmiten psykologiset mallit näkevät asiat lähinnä ongelmiksi, vaikka esimerkiksi okkultistisessa harjoituksessa nämä psykologian näkökulmasta ”patologiselta” vaikuttavat ilmiöt saattavatkin olla tietyllä tapaa jopa tavoiteltuja tai syntyä täysin erilaisista syistä.

Monet henkiseen kasvuun keskittyvät järjestelmät pyrkivät nimenomaan tietyllä tavalla purkamaan mielen rakenteita ja mm. ”rikkomaan” totutun persoonallisuuden maskin löytääkseen ihmisen todellisemman olemuksen. Erilaiset harjoitteet voivat helposti saada aikaan mm. ihan psykologiselta kannalta katsottuna erilaisia oirekuvia, kuten tietynasteista depersonalisaatiota tai derealisaatiota. Myös erilaiset harhatkin saattavat olla mahdollisia. Nämä ”tilat” ovat kuitenkin henkisten harjoitusten kohdalla tyypillisesti ohimeneviä. Tietyllä tavalla vakavampia ongelmia saattaa tulle esille juuri silloin kun harjoitteet erotetaan esimerkiksi henkisestä perinteestä. Yksi esimerkiksi tästä on mindfulness, joka on saattanut välillä lisätä ahdistuneisuutta, dissosiatiivisia tiloja tai jopa laukaista psykoosin. Näitä ongelmia tuo esille mm. Catherine Wikholmin teos The Buddha Pill.

Itse näen esimerkiksi Segelin kuvaaman kyvyn luoda tarkkoja fantasiamaailmoja myös suurena potentiaalina tietyntyyppisille harjoitteille. Kuten unista usein huomaamme, varmaan meidän kaikkien mielessä on erilaisia (uni)hahmoja, jotka voivat symboloida tai kertoa omaa tarinaansa unennäkijästä. Näitä hahmoja esiintyy välillä unennäkijän tilalla, välillä kohdattavina hahmoina. Uskon näiden hahmojen edustamien persoonallisuuden puolten tai fragmenttien kanssa voitavan käydä kommunikaatiota myös fantasian keinoin. Tällöin on toki tärkeää ymmärtää, mitä nämä hahmot ovat eikä esim. muuntaa traumojaan vääriin asemiin kohotetuiksi henkioppaiksi tms. Mielestäni tämä voi olla yksi integraation ja itsetuntemuksen keino. Joissakin shamanistisissa suuntauksissa puhutaan erikseen mm. ruumiin hengistä, jolloin näitä hahmoina koettavia ihmisen puolia voi ikään kuin ”syntyä” puhtaasti eri osien tiedostamisen myötä.

Huomaattehan, että en yritä sanoa, että mielenterveyden häiriöt ovat jotenkin hyvä asia tai edes sitä, että niitä saisi vähätellä. Mietin vain sitä, kuinka esim. jonkun ominaisuuden ”patologisointi” saattaa tehdä itselle negatiivisen asenteen omia ominaisuuksiaan tai orastavia kykyjään kohtaan, joka ne saattaisivat olla hyödyllisiäkin omalle tielle.

Mietin tässä yhteydessä myös mm. hallusinaatioita ja taannoin uutisoitua (https://yle.fi/uutiset/3-11029789) Jukka Häkkisen teosta Mielen oudot maisemat, joka itselläni odottaa vielä lukemista. Mielestäni unissa ja näissä persoonallisuuden häiriötiloissa on jotain kiehtovaa samankaltaisuutta.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Soror O »

Segel wrote: Thu Feb 20, 2020 10:53 pm Hei kiitos! Tuo DID on varmaan avainsana asiaan. Muistinkin juuri, että mulla onkin kirjahyllyssä Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen, taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille-kirja. Mistä lie tullut, koulusta, töistä tai jostain, joku työntänyt käteen kun epäillyt että ei kaikki ole kotona. En ole koskaan edes avannut kirjaa, vaikka olisi varmaan pitänyt :o Nyt taidan ehkä avata!
Jees, tuo on käyttökelpoinen kirja. Uteliaisuutta ja rohkeutta itsensä tutkiskeluun.

(P.S. Jos jollekulle tulee tarve keskustella dissosiaatiosta vertaishengessä, niin minulle voi pistää yv:tä.)
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Soror O »

Zeraim wrote: Fri Feb 21, 2020 2:04 pm Jäin eilen illalla pohtimaan tätä keskustelua. Saattaa olla, että vastaan liian aikaisin, koska en ole lukenut Vainottu mieli teosta ennen kommenttia. Ymmärrän kyllä, että se puhuu juuri traumoista ja niiden käsittelystä, eikä siitä, mitä seuraavaksi kirjoitan.

Mietin yleisemmällä tasolla psykologisten selitysmallien toimivuutta okkultististen harjoitteiden yhteydessä. Esimerkiksi OOBE kokemukset luetaan usein dissosiatiiviseksi häiriöksi. En kiellä tätä mahdollisuutta ja sitä, että ne voivat syntyä myös traumojen seurauksena. Mutta se, mikä hieman mietityttää on se, että useimmiten psykologiset mallit näkevät asiat lähinnä ongelmiksi, vaikka esimerkiksi okkultistisessa harjoituksessa nämä psykologian näkökulmasta ”patologiselta” vaikuttavat ilmiöt saattavatkin olla tietyllä tapaa jopa tavoiteltuja tai syntyä täysin erilaisista syistä.

Monet henkiseen kasvuun keskittyvät järjestelmät pyrkivät nimenomaan tietyllä tavalla purkamaan mielen rakenteita ja mm. ”rikkomaan” totutun persoonallisuuden maskin löytääkseen ihmisen todellisemman olemuksen. Erilaiset harjoitteet voivat helposti saada aikaan mm. ihan psykologiselta kannalta katsottuna erilaisia oirekuvia, kuten tietynasteista depersonalisaatiota tai derealisaatiota. Myös erilaiset harhatkin saattavat olla mahdollisia. Nämä ”tilat” ovat kuitenkin henkisten harjoitusten kohdalla tyypillisesti ohimeneviä. Tietyllä tavalla vakavampia ongelmia saattaa tulle esille juuri silloin kun harjoitteet erotetaan esimerkiksi henkisestä perinteestä. Yksi esimerkiksi tästä on mindfulness, joka on saattanut välillä lisätä ahdistuneisuutta, dissosiatiivisia tiloja tai jopa laukaista psykoosin. Näitä ongelmia tuo esille mm. Catherine Wikholmin teos The Buddha Pill.

Itse näen esimerkiksi Segelin kuvaaman kyvyn luoda tarkkoja fantasiamaailmoja myös suurena potentiaalina tietyntyyppisille harjoitteille. Kuten unista usein huomaamme, varmaan meidän kaikkien mielessä on erilaisia (uni)hahmoja, jotka voivat symboloida tai kertoa omaa tarinaansa unennäkijästä. Näitä hahmoja esiintyy välillä unennäkijän tilalla, välillä kohdattavina hahmoina. Uskon näiden hahmojen edustamien persoonallisuuden puolten tai fragmenttien kanssa voitavan käydä kommunikaatiota myös fantasian keinoin. Tällöin on toki tärkeää ymmärtää, mitä nämä hahmot ovat eikä esim. muuntaa traumojaan vääriin asemiin kohotetuiksi henkioppaiksi tms. Mielestäni tämä voi olla yksi integraation ja itsetuntemuksen keino. Joissakin shamanistisissa suuntauksissa puhutaan erikseen mm. ruumiin hengistä, jolloin näitä hahmoina koettavia ihmisen puolia voi ikään kuin ”syntyä” puhtaasti eri osien tiedostamisen myötä.

Huomaattehan, että en yritä sanoa, että mielenterveyden häiriöt ovat jotenkin hyvä asia tai edes sitä, että niitä saisi vähätellä. Mietin vain sitä, kuinka esim. jonkun ominaisuuden ”patologisointi” saattaa tehdä itselle negatiivisen asenteen omia ominaisuuksiaan tai orastavia kykyjään kohtaan, joka ne saattaisivat olla hyödyllisiäkin omalle tielle.

Mietin tässä yhteydessä myös mm. hallusinaatioita ja taannoin uutisoitua (https://yle.fi/uutiset/3-11029789) Jukka Häkkisen teosta Mielen oudot maisemat, joka itselläni odottaa vielä lukemista. Mielestäni unissa ja näissä persoonallisuuden häiriötiloissa on jotain kiehtovaa samankaltaisuutta.
Se, missä kulkee terveen ja ns. sairaan mielen raja on kysymyksenä yksi mielenkiintoisimmista. Tätä olen pohtinut omakohtaisestikin pitkään. On totta, että henkiset/hengelliset kokemukset ja niin sanotut mielisairaudet liikkuvat toistensa rajapinnalla. Mielisairauden määritelmiä on varmaan monia ja voisin puhua tästä aiheesta (ja psykiatriakritiikistä) loputtomiin, se kuitenkin ajaisi ketjun kauas alkuperäisestä aiheestaan.

Itse epäilen psykologisten (saati psykiatristen) selitysmallien mielekkyyttä okkultismin harjoittamisessa. Toisaalta epäilen myös okkultistista harjoitusta, jolla on psykologisia "sokeita" pisteitä (joskus on myös oikeasti järkevää mennä terapiaan). Psykologisten selitysmallien ja okkultistisen hahmotuksen käyttäminen eivät myöskään sulje toisiaan lähtökohtaisesti pois. Lisäksi on muistettava, että länsimainen psykologia ja psykiatria edustavat vain pientä, ajallisesti ja kokemuksellisesti kapeaa parantamisen perinnettä. Eräs shamaani sanoi minulle kerran, että shamaani on hän, joka on parantanut itsensä (vasta sitten voi parantaa muita). On jokaisen itsen varassa hahmottaa, mitä on toisaalta sairaus ja toisaalta terveys itsessä. Psykologista ja psykiatrista tietoa voi käyttää välineenä itsetuntemuksen lisäämisen, mutta itsetuntemus ei saa tyhjentyä psykologisiin käsitteisiin tai diagnooseihin.

Oma, syvästi henkilökohtainen näkemykseni on, että sairaus on myös lahja, jonka avulla saa kasvaa kivualiaan nopeasti.
Itse mietin jo pikkulapsena paljon kuolemaa (lähinnä omaani, mutta myös muiden), erään psykologin mukaan se oli masennuksen merkki. Tällä hetkellä ajattelen, että ehkä tuo kuoleman mietiskely oli traumapohjaista toimintaa - tai ehkä se oli äärimmäisen luontevaa ja loogista toimintaa sielulle, joka oli aina tiennyt kiertävänsä olomuodosta toiseen. Tai ehkä: sekä - että.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Segel
Posts: 91
Joined: Thu Jan 04, 2018 4:06 pm
Location: Helsinki

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Segel »

Vielä tuli mieleen kun oikein mietin tätä toista maailmaani, niin hauska huomata, että siellä hallitsee jonkinlainen ihan oma lakinsa, vaikka itse kuvittelenkin olevani tuon maan jonkinlainen isäntä tai hallitsija ja määrään koska tuo maailma elää ja koska sinne astun. Se laki määrää minkälaisia hahmoja voin sinne kuvittaa, enkä voi esim. tuosta vaan kuvitella sinne yksisarvisia tai lohikäärmeitä lentelemään taivaalle vaikka haluaisinkin. Vaati kovasti "pohjatyötä", että sain sinne kuviteltua edes jotain, joka ei ole jotain nykytieteen ymmärtämää, jotain "yliluonnollista". En tiedä mikä tuo laki siellä on, mutta jotain tekemistä sillä on kai rehellisyyden kanssa, koska tuossa maailmassa olevien asioiden täytyy olla mulle jollain tavalla todellisia. Ei siitä sen enempää.
En viitsi lainata teidän tekstejä, Ave tai veli Zeraim, ettei viestistä tule liian pitkää, kun menee jo niin ohi otsikon aiheesta, mutta kyllä varmaan monella mittapuulla tässä ihan kaistapää olen ja satavarmasti on moni muukin. Kun mietin esim. jotain masennus-ahdistus- ja muita testejäkin, joita olen pienen ikäni aikana saanut täyttää niin monia, että muistan melkein kysymyksetkin ulkoa. Kysymyksiä esim. "Tunnetko maailman/itsesi/kehosi epätodelliseksi tai vieraaksi?", niin totta hemmetissä, tai "Etkö enää saa nautintoa tai tyydytystä niistä asioista, mistä aikaisemmin nautit?" , vastaan että koko ajan vähemmässä määrin ja siihen ehkä pyrinkin. Eikä nämä fantasiamaailmat tai muut edes ole ainoita kaistapäisyyksiä joita mukanani kannan, ei kaikesta kehtaa puhua edes täällä. Mutta jos näiden mittapuiden mukaan olen sairas, niin en edes halua olla terve. Toisaalta kiinnostaa nähdä asioita monelta kantilta. Toivottavasti en enää joudu tilanteeseen, jossa joudun vastaamaan noihin kysymyksiin jollekkin ulkopuoliselle ihmiselle, koska jos niihin vastaisin täysin rehellisesti, niin herättäisi vaan aivan turhaa huolta kanssaihmisissä. Jos jossain olen edes vähän hyvä, niin "normaalin" ja "terveen" ihmisen esittämisessä. Teen työtä ahkerasti, kampaan tukkani, pidän suuni kiinni "oudoista" asioista ja muistan hymyillä ja nauraa oikeissa kohdissa ja käyttäydyn kohteliaasti ja ystävällisesti jne., niin kukaan ei huolestu eikä huomaa mitään, toisin kuin vielä nuorempana osannut.
Tämä on hullun puhetta.
Zeraim
Posts: 47
Joined: Wed Dec 04, 2019 6:47 pm

Re: Suhtautumisesta uniin

Post by Zeraim »

Tunnistan saman lain myös unimaailmaani liittyväksi, tosin perusunessa se usein venyy aivan eri mittoihin. Itselläni perusunessa saattaa olla kuinka sekavia ja epäaitoja asioita tahansa ja ne tuntuvat unessa täysin luontevilta. Aika, logiikka, perspektiivit ja muut ”perusasiat” saavat täysin uudenlaisia muotoja, joita on esim. välillä mahdotonta kirjoittaa tai piirtää ylös.

Silti kun unimaailmaan päätyy joskus tietoisena, niin oman mielen rajat saattavat olla yllättävänkin jyrkät. Esimerkiksi joskus lentäminen on hankalaa, koska well...ihminen ei yleensä lennä. Silloin saattaa olla, että onnistuu pelkästään sellaiset ”mailipomput”, joilla voi loikkia järvien tai kaupunkien yli, mutta painovoima vetää alas. Samoin esimerkiksi seinien läpi saattaa joskus olla vaikea päästä ja voi vaatia tietynlaista työstämistä saada oma mieli antamaan periksi omista rajoitteistaan. Silti huomaan, että mitä vapaammaksi unimaailmassa yms. pääsee, sitä vähemmän mieli pistää vastaan valveillakaan...ja sitä vähemmän onnistuu tulemaan tietoiseksi pelkästään sen perusteella, että jotain odottamatonta tai mahdotonta tapahtuu unessa...

Ilmiö on mielestäni mielenkiintoinen, sillä se kertoo jonkun muun (ärsyttävän) puolen kuin pelkän puhtaan tietoisuuden olevan selväunessa hereillä. Mutta luultavasti kuvaamaasi sisäistä tilaa voisi käyttää myös tuollaisena mielenvenytysharjoitteenakin kuten selväuntakin.

Koen unitilat erinomaisina vapauttamaan itseäni totutuista ajattelumalleista ja tunnereaktioista. Huomaan myös minäkuvan venyvän helpommin unimaailman kautta, vaikkakin tämä venyminen saa itselläni välillä hieman makaabereja muotoja. Tyypillisesti jos kamppailen jotain uhkaavaa ideaa tms. vastaan valveilla, niin se tulee jonain hahmona uneeni ja usein lopulta voittaa kamppailun ja surmaa minut. Kuoleman kautta vapaudun vastustuksesta ja huomaan asian tulleen hyväksytyksi ja osaksi minuutta. Nämä ei siis yleensä ole mitenkään ahdistavia vaan enemmänkin hyvin vapauttavia ja joskus jopa aika ekstaattisia. Toinen tyypillinen tapa on, että koen jonkun pelottavan olennon tms. vainoavan ja joko sulaudun siihen rakastellen tai muuten muutun sen kaltaiseksi.
Locked