Shivaprasaada wrote:
Ihmisellä on kaksi mahdollista luontoa. Hyvään pyrkivä ihminen tai ihminen joka on susi toiselle ihmiselle. Ympäristö ja olosuhteet ja niiden puitteissa tehdyt valinnat määrittelevät kumpi toteutuu [...] Hitlerin Natsi-Saksa on historian yksi paras vai pitäisikö sanoa pahin esimerkki siitä kuinka raakalaismaiseksi yhteiskunta ja siinä elävät ihmiset saattavat muuttua tietyissä olosuhteissa.
Lienee niin, että kun esimerkiksi joku saa lahjoituksena talon, niin hänen valintansa joko asua siinä, tai olla asumatta siinä, on mahdollisuutena tulosta lahjoituksesta, mutta hän itse kuitenkin kykenee tekemään valinnan molempien välillä — samoin näyttäisi, että yksilö saa joitakin mahdollisuuksia ikään kuin lahjoituksena olosuhteilta, mutta niiden käytössä hän kuitenkin soveltaa moraalista valintaa. Toisaalta se, miten yksilö käyttää mahdollisuuksiaan, ei ole kokonaan vapaata siitä, miten häntä on kohdeltu, miten hänet on kasvatettu, jne. niin että moraalinen valinta ei näytä koskaan tapahtuvan
tyhjiössä, vaikka kysymys olisi Hitlerin Saksasta. Samoin se joka valitsee asua, tai olla asumatta lahjana saadusta talosta, on valintansa herra, mutta hän ei kuitenkaan kykene päättämään omaa tilannettaan moraalisen valinnan, tai sellaisen puutteen edessä — hän saattaa olla vaikkapa hullu, joka on kasvanut metsässä, eikä ymmärrä kuinka talossa asutaan, niin että hän ei ole samanlaisen mahdollisuuden edessä kuin se jolla on täysi ymmärrys valintaan liittyvien mahdollisuuksien seurauksista.
Kenellä kuitenkaan on
täysi ymmärrys hänen valintojensa seurauksista? Näyttää ennemminkin, että jokainen joka valitsee, haparoi ikään kuin pikkuruisen kynttilän valossa valtavassa hämärässä, sillä ymmärryksemme omista valinnoistamme ja niiden seurauksista näyttää riippuvan ymmärryksestämme, joka on monien asiaan liittyvien tekijöiden suhteen enemmän kuin pikkuisen vajaa. Näyttää, että useinkaan valitsija ei itsekään ymmärrä mitä hänen valinnastaan seuraa, eikä hän käsitä myöskään miksi valitsee niin kuin valitsee ja olisiko jokin toinen ratkaisu parempi niin hänen itsensä kuin toisten kannalta.
Missä mielessä voitaisiin puhua
puhtaasta moraalisesta valinnasta? Varmaankin silloin, kun asiantila on kokonaan riippuvainen valitsijan tahdosta ja hän ymmärtää kokonaan kaikkien tekojensa vaikuttimet ja seuraukset. Silloin vaikuttaa kuitenkin typerältä tehdä sellaisia valintoja kuin vaikkapa Hitler ja hänen seuraajansa, sillä paremmasta ymmärryksestä seuraa, että tekee sellaista mikä tekee onnelliseksi ja kyseiset ihmiset eivät sitä olleet — he käyttäytyivät ennemmin kuin vesikauhuiset koirat, joita on raivotautisina hillittävä, mutta joita tuskin voidaan ajatella moraalisina toimijoina. On kyseenalaista, missä määrin sellaisia moraalisia toimijoita ylipäätänsä on, että heitä voitaisiin pitää kokonaan syyntakeellisina. On paljon helpompaa sanoa, että joku ihminen tarvitsee terapiaa, kuin syyttää häntä moraalisesta valinnasta — hoitoa tarvitseva nimittäin usein toimii tietämättään kehnosti ja itse olen taipuvainen pitämään Platonin Sokrateen tapaan pahuutta tietämättömyytenä. Kuka nimittäin valitsisi toimia
huonosti kun hän kykenee toimimaan
hyvin? Ennemmin näyttää, että se joka valitsee toimia huonosti, ei todella valitse, sillä hänellä ei ole täyttä ymmärrystä hyvyydestä sillä hetkellä — hän on kuin McBethin noidat, jotka manaavat mustan olevan valkoista ja valkoisen olevan mustaa.
Luulenpa, että hyvyys on palkkio itsessään ja se joka haluaa ja saa korkeimman palkkion, on valmis vaikka juomaan myrkkykatkosta valmistettua juomaa pysyäkseen hyvässä. Kuitenkin Sokrates oli itsekin kreikkalainen herra, eikä mikään orja — Platonin eräässä kirjoituksessa Sokrates sanoo, ettei ole kehnoa olla orja, jos se johtaa viisauteen; milloin orjuus kuitenkaan on johtanut siihen, mitä pidämme viisautena? Asia on monimutkaisempi, jos pohdimme sitä, että
pahuus on välttämätöntä kokea ymmärryksen edistymiseksi, koska silloin paha asia on hyvän asian takia — sikäli kun hyvä on päämääränä, on välttämätöntä toimia nykyisyyden kannalta huonosti, mutta pitkän aikavälin kannalta se on hyväksi; jotakin sellaista käsitystä Nefastos Oy ymmärtääkseni kaupittelee. Sikäli kun pahuus johtuu tietämättömyydestä ja pahuus on joskus välttämätöntä hyvän edistämiseksi, tietämättömyyskin saattaa olla hyvästä — silloin toiminnan pahuus on vain katsojan rajallisessa näkökulmassa siihen, eikä kokonaisuuden kannalta arvioituna. Jos asiaa kuitenkin arvioidaan siltä kannalta, mikä olisi ollut suurin
kuviteltavissa oleva hyvä koko kokonaisuudessa, niin on tietämättömyys ja pahan valitseminen aina pahasta, sillä parempi olisi viettää kaikki aika hyvässä, kuin osia siitä pahassa hyvän takia; pahan käyttäminen hyvän takia näyttääkin olevan mahdollista vain sikäli kun kyseessä on jonkinlainen synnynnäinen viallisuus, jota ei voida korjata millään toisella tavalla. Tällöin kyseessä on kuitenkin kokonaisuuden kannalta puute, niin ettei paha hyvän takia ole paras
kaikista kuvitellusti mahdollisista vaihtoehdoista, vaan itse olosuhteiden pakottamaa — ja sellainen olosuhteiden pakko on kehnompaa, kuin täydellinen hyvyys.
Näyttääkin siltä, että ei ole missään olosuhteissa paras kuviteltavissa oleva vaihtoehto toimia huonosti hyvän takia, mutta koska todellisuus ei ole alisteinen vain sille mitä kykenemme kuvittelemaan, joudutaan tyytymään siihen, että
todellinen paras vaihtoehto syntyy sen jälkeen kun ns. maito on jo läikkynyt, eli jotakin pahaa on jo tapahtunut.
Mitä sitten pitäisi sanoa ihmisen valinnoista ja luonnosta ja olosuhteista?
Luonto on kuin ainetta, so. sellaista, mistä
voidaan valmistaa yksi tai toinen asia. Olosuhteet ja ympäristö määrittävät
valintojen kanssa, kumpi toteutuu — mutta valinta kohtelee ympäristöä ja olosuhteita kuin ainetta, eli luontoa. Toisaalta valinta on itse ympäristön ehdollistamaa, aivan kuten sellaisen on mahdotonta valita rakentavansa talon
tai veneen — oletettakoon vaikkapa, että olisi huono ajatus rakentaa talo ja hyvä ajatus rakentaa vene — joka ei käsitä mikä on talo ja mikä on vene ja miten sellaisen valinnan tekeminen vaikuttaa huonosti tai hyvästi. Valintakyky itse on jonkin ympäristön ehdollistama
tuote, so. aineen ja muodon, passiivisen ja aktiivisen, inhimillisen ja luonnollisen sekoitus. Toisaalta
ympäristö itse on aina jonkinlaisen
valinnan kohteena, niin että näyttäisi vaikealta, ellei mahdottomalta erotella ympäristöä ja valintaa kokonaan toisistaan — sitä enemmän molemmat näyttävät yhdeltä sekasotkulta, mitä enemmän asiaa tarkastelee.
Ihmisen kaksi luontoa eivät näytä olevan missään kokonaan erillään ympäristöstä, olosuhteista ja valinnasta, niin että toisen nimittäminen
mahdollisuudeksi ja toisen pitäminen
toteutumisena näyttää pelkältä abstraktiolta, jollaista ei löydy mistään konkreettisesta todellisuudesta, missä aine ja muoto, passiivinen ja aktiivinen, inhimillinen ja luonnollinen ovat aina vuorovaikutuksessa keskenään. Asiaa hämärtää entisestään se, että sikäli kun haluaisimme määrittää ikään kuin pisteen, jossa molemmat eroavat, meidän täytyisi palata luonnontiedettä seuraten kauas historiassa, jossa
epäorgaanisesta ns. materiasta tulee
orgaanista. Kuitenkin sellainen tutkimus olisi itse kokonaan
jo kehittyneen ihmisen, so. tieteilijän aktiivis-passiivisen, muodollis-aineellisen toiminnan tulosta — aivan kuten sellainen konkreettinen aistimellinen kappale kuin kivenmurikka on vasta teoreettis-abstraktisesti käsitettynä
fossiili. Sellainen tutkimus tuskin koskaan ratkaisisi ongelmaa, koska se sisältää sen siemenet itsessään; jokainen siten kehitetty ratkaisu näyttää ennemminkin vain saman ongelman toisinnolta.
Palatkaamme kuitenkin vielä itse ongelmaan. Luonto, tai ympäristö ja olosuhteet, sekä niiden puitteissa tehdyt valinnat eivät näytä olevan koskaan toisistaan erillisiä suureita, vaan sellaisia, jotka edellyttävät aina toisiaan. Ei näyttäisi olevan mitään puhdasta luontoa, tai
dynamista (toteutumista) erillään jo valinneesta puhtaasta
energeiasta (toteutumisesta), niin että se mikä on luontoa, on valinnan määrittämää ja se mikä on valintaa, on luonnon määrittämää. Tässä suhteessa
puhtaan moraalisen valinnan tekeminen näyttää varsin kyseenalaiselta. Ihmiset tekevät valintoja, mutta jokainen valinta on ehdollinen ja jokainen ehto on valinnainen. Ei nimittäin ole mitään
absoluuttista luontoa, eikä
absoluuttista valintaa, vaan se mikä
on, on aina kuten laivanrakentajan harkinnan kohteena oleva lautapino — ja harkinta itse on kuten laivanrakentajan kasvattajan harkinnan kohteena oleva kehittymätön mieli, ja kasvattajan mieli on itsekin sellaisen valinnan ja aineen yhteistulos. Siten
ad fininitum, sillä vaikka olisi jokin ensimmäinen kasvattaja, kuten jonkinlainen
stromatoliitti (srtomatoliitit ovat todisteita varhaisimmasta yksinkertaisesta elämästä maapallolla), olisi sekin tieteellisen tutkijan käsittävän valinnan ja havaittavissa olevan aineen — eli aistimuksen — yhteistulos.