The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Luultavasti moni meistä on tajunnut jo kyseenalaistaa paljon. Mutta kuinka paljon on vielä asioita, jotka näet opittujen asioiden kautta?

Elämme maailmassa jossa opimme antamaan kaikelle konseptin. Pidämme ilmiselvänä että jokin näkemämme asia on se millaisena olemme sitä oppineet pitämään. Meille on opetettu näkemään asioita tietyillä tavoilla, ilman että kyseenalaistaisimme, tai että kokisimme nuo asiat itse ja antaisimme niille sen enempää ajatusta.

Konseptittomuuden voi kokea vaikka katsellessaan jotain esinettä tai ympäristöä. Siis todella oikeasti katsellessaan, ihan katselemisen vuoksi. Mitä näkemästäsi ajattelisit jos et olisi koskaan ennen nähnyt sitä? Jos sinulla ei olisi siitä opittuja konsepteja? Kun katselet sitä ilman odotuksia ja oletuksia?
(Tästähän voisi melkeen tehdä meditatiivisen harjoituksen? )
Sama pätee myös muuten musiikkiin! Ja varmasti myös moniin muihin asioihin elämässä.

Lähiaikoina olen oppinut riisumaan nuo kaikki konseptien tasot kaiken olevaisen yltä. Katson maailmaa uusin silmin. Puhtain silmin. Aivan kuin verho olisi nostettu pois silmiltäni ja näen nyt ensikertaa selkeästi. Kaikki on niin mielenkiintoista ja kaunista. Tunnen elämänhalun ja tahdon oppia asioita. Aivan kuin lapsi, joka kyselee paljon kaikesta. On niin paljon asioita joita ei vielä ymmärretä, itseasiassa me ihmiset ymmärrämme todella vähän ympäristöstämme ja todellisuudesta. Mutta se on jo askel että joku tohtii kysyä; Mitä asiat oikeasti ovat?

Tämä on sinänsä hyvin mielenkiintoinen aihe. Itse huomaan kuinka "silmät aukeaa" koko ajan lisää. Monet asiat, jotka jo tiedostaa, eivät tiedostamisesta huolimatta pääse käytännön tasolla vieläkään vaikuttamaan, vaan ikään kuin unohtuvat arjen keskellä. Välillä vaatii pitkäänkin aktiivista keskittymistä asiaan, että saa muutettua opittuja ajatusmalleja. Suurimmat järkytyksen aiheet ovat olleet ne ahaa-elämykset, kun on tajunnut kuinka valtava vaikutus näillä vanhoilla opeilla on ollut. Itsellä varsinkin kun taustalla on lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa karismaattisia herätysliikkeitä, joissa asenteet ovat olleet vahvat, on mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti kyseiset asenteet vieläkin vaikuttavat, vaikka olen ollut poissa liikkeiden vaikutuspiiristä reilusti yli kymmenen vuotta. Niin paljon vahvoilla väreillä väritettyjä konsepteja, joiden pohjana on pelkkä fundamentalistisen uskonnon oikeuttama ennakkoluulo.

Kokonaan uuden kokemis- ja ajattelutavan löytäminen voi todellakin olla kuin uudelleen syntymä, joka voimakkaiden elämysten lisäksi saattaa tuoda myös uusia elämäntaitoja.

Aina uusi oivallus ei vaadi irtiottoa käsitteellisestä ajattelusta. Olen juuri tutustunut trika-tantriseen harjoitukseen, jossa panteistisen jumaluuden korkeimman kominaisuude tekijät - jumalattaret Para, Parapara sekä Apara - tuodaan osaksi vuorovaikutuksen peruskäsitteitä kute minä, sinä ja hän. Näin erillisen itsetietoisuuden kokemuksesta aukenee väylä henkiseen tasoon, ja esimerkiksi kaikki tavallinen sosiaalinen kanssakäyminen on samalla transendentin jumaluuden ilmennyksen kontemplaatiota. Kun siis käsitteet koetaan yleensä etäännyttäviksi, niitä voidaan toisaalta käyttää myös väylinä suoraan kokemiseen.

Ihmisen tietoisuuden tutkiminen on minusta kiinnostavin ja merkittävin tutkimuskenttä. Esoterian tavoitteeksi sopii hyvin paradoksi itseään katsomaan pyrkivästä silmästä.

Jezebel wrote:Tämä on sinänsä hyvin mielenkiintoinen aihe. Itse huomaan kuinka "silmät aukeaa" koko ajan lisää. Monet asiat, jotka jo tiedostaa, eivät tiedostamisesta huolimatta pääse käytännön tasolla vieläkään vaikuttamaan, vaan ikään kuin unohtuvat arjen keskellä. Välillä vaatii pitkäänkin aktiivista keskittymistä asiaan, että saa muutettua opittuja ajatusmalleja. Suurimmat järkytyksen aiheet ovat olleet ne ahaa-elämykset, kun on tajunnut kuinka valtava vaikutus näillä vanhoilla opeilla on ollut. Itsellä varsinkin kun taustalla on lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa karismaattisia herätysliikkeitä, joissa asenteet ovat olleet vahvat, on mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti kyseiset asenteet vieläkin vaikuttavat, vaikka olen ollut poissa liikkeiden vaikutuspiiristä reilusti yli kymmenen vuotta. Niin paljon vahvoilla väreillä väritettyjä konsepteja, joiden pohjana on pelkkä fundamentalistisen uskonnon oikeuttama ennakkoluulo.

Voin samaistua tekstiisi todella paljon. Itselläni on samanlainen tausta - lapsuus ja teini-ikä uuskarismaattisissa liikkeissä ja helluntailaisuudessa ja kyllä siinä kesti saada riisuttua niitä ajatusmalleja joita kotoa ja seurakunnasta tuli.
Jälkikäteen kun katselen opetusvideoita ja kokouksia, niin en ymmärrä miten tällainen paikka olisi lapselle (saati aikuiselle) hyväksi millään lailla.

Pienenä kuuntelin radio Deitä Googin ja Magogin sodasta ennen nukkumaanmenoa. Tämä apokalyptisyys minusta ei ole kadonnut vieläkään pois. Lienee sellainen dramaattisuus osa minua, joka tahtoo tulla esiin. Mitään lopunaikojen odotusta minulla ei kuitenkaan ole, tämä tahtoi kyllä olla teini-ikäisenä yksi pakkomielteisimmistä asioista.
Entisessä elämässäni demonit ja riivaaja henget olivat ainiainen pelkotiloja aiheuttava asia. Myöhemmin asia vaihtui ironisen välimatkan ottamiseen ja asialle nauramiseen, (onhan demonit ja omat pelkotilat todella absurdilla tavalla huvittava aihe) kunnes on ottanut taas nyt muotoaan siihen, että niitä on taas alkanut tutkia tarkemmin okkultisen linssin läpi.
Tietynlaista historiallista taustaa en ole päässyt itsestäni putsaamaan pois ja ehkei se olekaan mahdollista, mutta on hienoa että on omakohtaista kokemusta epäterveistä konsepteista muullakin tavalla kuin vain paperilta luettuna.

EDIT: (Toisaalta on mielenkiintoista huomata, kuinka attraktio ja repulsio ovat niin lähekkäin toisiaan. Se mitä näissä liikkeissä pidettiin repulsiivisina, muodostuvat sitten tietyssä välissä myös attraktioksi. Omasta tekstistäni ja kirjoitetuista aiheistani voi huomata sen heti pienen itse-reflektion jälkeen. Tässä mielessä siis konspetia ei riisutakaan vaan samaiselle konseptille annetaan uudet kasvot. Se intensiivinen energia, joka on ladattuna aiheeseen pysyy yllä, mutta tulokulma on eri. Siten konseptia ei riisutakaan pois vaan, sille vaihdetaan kasvot.)

Olen aina ollut viehättynyt varjosta, ja sen kuvastosta. Tämä tietenkin helluntailaisuudessa ja porukassa jossa kuljettiin Nokia Mission kokouksissa tarkoitti vain ikäviä asioita, joten suljin mieleni tiukasti kaikelta asiaan liittyvältä. Tuo attraktio ja repulsio on itselleni hyvin kiinnostava asia, kun olen joutunut pakottamaan itseni tuntemaan vastenmielisyyttä sellaisia asioita kohtaan, jotka ovat tuntuneet mielenkiintoisilta ja kutsuvilta. Nyt olen vihdoin saanut henkisen vapauden tutkia tätä itselleni kotoisampaa puolta maailmastani. Kuitenkin koen, ainakin toistaiseksi, suureksi rikkaudeksi sen, että olen ollut mukana myös tuossa ääripäässä, koska se on opettanut valtavan paljon itselleni siitä, mitkä ovat omat arvoni, ja kuinka vahvasti niiden takana seison. En tiedä onko sitä kaikkea historiaa edes tarvetta ravistaa pois, koska se antaa sellaista näkökulmaa, mitä muilla, asiaa kokemattomilla ei ole.

Pidän juuri tätä joogan funktiona. Luhistaa käsitteen ja intuition välinen voimakas assosiaatio kokonaan pois, niin että jäljelle jää vain yksinkertainen ja välitön aistimus, kutsuttakoon sitä vaikka energiaksi.
Mutta tuijottaa tätä tekstiä lukematta sitä tai unohtaa kuinka ulko-ovea käytetään...jo pelkkä yritys johtaa äkkiä zen-henkiseen double bindiin, joka taas herättää frustraation ohella kenties valpastumisen - alkuperäisenä on jotain käsittämätöntä, jonka käsittämisessä rakentuu mielekkyys. Olen todennäköisesti väärässä, mutten näe edes sitä kovin selvästi.

Kokemuksen perusteella voin sanoa, että useimmiten ihmiset näkevät enemmän tai vähemmän sitä mitä haluavat nähdä tai sitä mitä eivät halua nähdä, koska he alitajuisesti haluavat nähdä asioita joita eivät haluaisi oikeastaan nähdä.

Ihmiset ovat useimmiten niin lapsellisen psyykkisesti ja henkisesti kehittymättömiä ja keskenkasvuisia, että he esimerkiksi tavatessaan uuden ihmisen muodostavat tästä ensivaikutelmakuvan ja tulkitsevat kaikkea tämän kyseisen ihmisen toimintaa ja tätä ihmistä tuon ensivaikutelmakuvan viitekehyksien kautta.

Annan tästä esimerkkejä. Esimerkiksi kun tapaa ihmisen, joka vaikuttaa ensin mukavalta ja empaattiselta ja tähän ihastuu ystävänä tai jopa syvemmin ja häneen luo syvällisen ihmissuhteen. Jos hän myöhemmin osoittautuukin pelkäksi itseään ajattelevaksi narsisti-saastaksi, joka näytti sinulle vain erittäin kaunistellun totuuden naamioita tehdäksesi vaikutuksen sinuun ja muihin ihmisiin ja vielä ehkä saadakseen sinut ystävystymään hänen kanssaan tai ihastumaan sinuun, että hän voi hyötyä sinusta. Ei siksi että hän haluaisi aidosti ja epäitsekkäästi antaa sinulle hyvää. Tuon kuvan muuttaminen saattaa olla hyvin vaikeaa, koska ihmisestä josta pitää todella paljon, ei haluaisi uskoa mitään huonoa ja hänen tekosiaan, käytöstä ja olemustaan katsoo mielellään ruusunpunaisin linssein. Tuollaisessa tapauksessa tuo narsisti saa käyttäytyä sinua kohtaan aika huonosti ja kauan ennen kuin uskot ja ymmärrät, että tuo ei ole vain mikään ohimenevä huono vaihe, vaan tuo ihminen esitti sinulle alun perinkin kaunisteltua kuvaa itsestään. Vasta pitkän ajan ja pitkän pohdinnan jälkeen saatat ymmärtää totuuden, että tuo ihminen alun perinkin esitti sinulle parempaa ihmistä mitä todellisuudessa oli. Olen itsekin sortunut tuohon väärintulkintaan joskus.

Toinen esimerkki. Joskus tapaat ihmisen josta saat huonon kuvan, mutta joka syvällisemmän tutustumisen jälkeen osoittautuu hyväksi ja lempeäksi ihmiseksi, joka käyttäytyi sopimattomasti tai huonosti vaan kerran. Muodostit hänestä huonon ensivaikutelman, menee kauan ennen kuin uskot, että hän on todella oikeasti mukava ihminen eikä vain tekeydy sellaiseksi paljastettuaan muka vahingossa huonomman puolensa. Uskoit alun perin tätä huonoa kuvaa hänen todelliseksi puolekseen. Hylkäsit tämän käsityksen, kun lopulta tajusit totuuden, että ei hän nyt niin huono ihminen ollutkaan, vaan ihan mukava. Onneksi en itse ole sortunut tuollaiseen toisten demonisointiin, jos sain heistä ensin huonon kuvan, mutta he paljastuivat syvällisemmän tutustumisen jälkeen ihan mukaviksi.

Itse yritän muodostaa aina toisista ihmisistä kokonaiskuvan heidän kaiken käyttäytymisensä perusteella, enkä anna ensivaikutelmakuvan ja sen viitekehyksien vaikuttaa liikaa miten tulkitsen heitä myöhemmin.

Shivaprasaada wrote:Kokemuksen perusteella voin sanoa, että useimmiten ihmiset näkevät enemmän tai vähemmän sitä mitä haluavat nähdä tai sitä mitä eivät halua nähdä, koska he alitajuisesti haluavat nähdä asioita joita eivät haluaisi oikeastaan nähdä.

Ihmiset ovat useimmiten niin lapsellisen psyykkisesti ja henkisesti kehittymättömiä ja keskenkasvuisia, että he esimerkiksi tavatessaan uuden ihmisen muodostavat tästä ensivaikutelmakuvan ja tulkitsevat kaikkea tämän kyseisen ihmisen toimintaa ja tätä ihmistä tuon ensivaikutelmakuvan viitekehyksien kautta.

Annan tästä esimerkkejä. Esimerkiksi kun tapaa ihmisen, joka vaikuttaa ensin mukavalta ja empaattiselta ja tähän ihastuu ystävänä tai jopa syvemmin ja häneen luo syvällisen ihmissuhteen. Jos hän myöhemmin osoittautuukin pelkäksi itseään ajattelevaksi narsisti-saastaksi, joka näytti sinulle vain erittäin kaunistellun totuuden naamioita tehdäksesi vaikutuksen sinuun ja muihin ihmisiin ja vielä ehkä saadakseen sinut ystävystymään hänen kanssaan tai ihastumaan sinuun, että hän voi hyötyä sinusta. Ei siksi että hän haluaisi aidosti ja epäitsekkäästi antaa sinulle hyvää. Tuon kuvan muuttaminen saattaa olla hyvin vaikeaa, koska ihmisestä josta pitää todella paljon, ei haluaisi uskoa mitään huonoa ja hänen tekosiaan, käytöstä ja olemustaan katsoo mielellään ruusunpunaisin linssein. Tuollaisessa tapauksessa tuo narsisti saa käyttäytyä sinua kohtaan aika huonosti ja kauan ennen kuin uskot ja ymmärrät, että tuo ei ole vain mikään ohimenevä huono vaihe, vaan tuo ihminen esitti sinulle alun perinkin kaunisteltua kuvaa itsestään. Vasta pitkän ajan ja pitkän pohdinnan jälkeen saatat ymmärtää totuuden, että tuo ihminen alun perinkin esitti sinulle parempaa ihmistä mitä todellisuudessa oli. Olen itsekin sortunut tuohon väärintulkintaan joskus.

Toinen esimerkki. Joskus tapaat ihmisen josta saat huonon kuvan, mutta joka syvällisemmän tutustumisen jälkeen osoittautuu hyväksi ja lempeäksi ihmiseksi, joka käyttäytyi sopimattomasti tai huonosti vaan kerran. Muodostit hänestä huonon ensivaikutelman, menee kauan ennen kuin uskot, että hän on todella oikeasti mukava ihminen eikä vain tekeydy sellaiseksi paljastettuaan muka vahingossa huonomman puolensa. Uskoit alun perin tätä huonoa kuvaa hänen todelliseksi puolekseen. Hylkäsit tämän käsityksen, kun lopulta tajusit totuuden, että ei hän nyt niin huono ihminen ollutkaan, vaan ihan mukava. Onneksi en itse ole sortunut tuollaiseen toisten demonisointiin, jos sain heistä ensin huonon kuvan, mutta he paljastuivat syvällisemmän tutustumisen jälkeen ihan mukaviksi.

Itse yritän muodostaa aina toisista ihmisistä kokonaiskuvan heidän kaiken käyttäytymisensä perusteella, enkä anna ensivaikutelmakuvan ja sen viitekehyksien vaikuttaa liikaa miten tulkitsen heitä myöhemmin.

Erving Goffman puhuisi tässä "kasvoista" joita jokaisella ihmisellä on.
Näitä kasvoja usein pyritään säilyttämään ja ylläpitämään tiettyä kuvaa itsestään.
Prosessi on sinänsä jännä, että se tuntuu toimivan ilman että olisit halukas tähän. Toinen vastapäätä istuva ihminen on jo todennäköisesti luonut kasvot sinulle.
Nämä kasvot voidaan menettää mutta usein sellaisia tilanteita pyritään välttämään viimeiseen asti.

Kun tajuat että joku ihminen ei olekaan sellainen kuin luulit hänen olevan - on omat kasvosi itseasiassa tässä pelissä. Etkä halua menettää niitä.

Kavi sanoit, että "Toinen vastapäätä istuva ihminen on jo todennäköisesti luonut kasvot sinulle."

Tarkoitatko, että hän on luonut kasvot minusta itselleen, eli kuvan minusta jonka hän käsittää omassa mielessään, vai kasvot minua varten, jotta näkisin hänet tietynlaisena, vai tarkoititko molempia?

Sanoit myös, että "Kun tajuat että joku ihminen ei olekaan sellainen kuin luulit hänen olevan - on omat kasvosi itse asiassa tässä pelissä. Etkä halua menettää niitä."

Mitä sinä tuolla tässä yhteydessä tarkoitat?

Nyt kun palasin lukemaan omaa viestiäni niin joudun pahoittelemaan että olen nyt kirjoittanut puuta heinää; kirjoittamani vastaus ei siis kosketa välttämättä aihettasi ja siinä on myös virheellistä tulkintaa.
Todennäköisestä kirjoitan nyt lisää soopaa, mutta minkäs teet.

Luen siis kasvotyöstä juuri eli käytännössä mikrososiologian ja sosiaalipsykologian piirissä tutkitusta ilmiöstä, jossa kasvo on käsite yksilön julkisesta minäkuvasta, jolla on emotionaalinen lataus. Se reagoi tunteellisesti ja pyrkii säilyttämään sosiaalista minäkuvansa yllä. Kasvot haluavat ylläpitää itsensä ja usein konflikti seuraa tunnollisuuden, ylpeyden ja kunnian menetyksen pelossa.
Kun tarkka ja täsmällinen Liisa onkin tänään myöhässä tai kun täsmällistä ryhmää kutsutaankin toisessa tilanteessa epätäsmälliseksi tai vieressä istuvan vatsa kurisee. Tässä eräitä esimerkkejä missä ihminen joutuu laittamaan kasvot peliinsä
Viestiäsi lukiessani tämä tuli vain mieleen ja totean vielä että aiemmassa viestissäni mainitsemani asiat ovat väärinymmärryksiä Goffmanin kasvotyöstä. Luin uudestaan aihetta ja sain nyt ehkä paremman kuvan aiheesta.
Mutta en kyllä osaa soveltaa tätä kasvoteoriaa persoonallisuushäiriöihin, mutta tuohon toiseen ehkä kykenen jotain pohdittavaa kirjoittamaan.

Tarkoitin myös sitä, että kasvot toimivat lähetä-vastaanota tyylillä jossa viestität omasta kuvastasi muille ja vastaanotat sitten tämän kuvan ja muiden kasvojen toimintaa sosiaalisessa tilanteessa. Ei siis ihan välttämättä osunut nyt nappiin sinun viestisi kanssa vaikka aamulla herättyäni olin täysin varma.

Tätä pohdin yleisellä helpommin ymmärrettävällä "dramaturgisella" linjalla, että jonkunnäköinen rooli tässä pitää luoda jo ensivaikutelmasta, sillä kun tilanne on olemassa täytyy myös siinä tilanteessa toimivien yksilöidenkin olla jollakin tavalla.
Jos lääkäri alkaa kaivamaan nenäänsä ja puhumaan alatyylisesti potilaan kanssa ja huutelee toiseen huoneeseen potilaan ongelmasta sairaanhoitajalle niin todennäköisesti tässä tulee nolostumista potilaan puolesta, mutta myös tämänkaltainen ensivaikutelma luo myös lääkäristä hyvin epäpätevän kuvan.
Lääkäri-potilas tilanteessa voisi enemmänkin puhua roolista ja tilanneasetelmasta joka on jo syntynyt aikasemmin ja "elää" jo ennen kuin lääkäri ja potilas ovat vastaanotolla.



Sen sijaan jos palaan vielä kasvoihin, en usko että itse ainakaan voin päästä eroon ensivaikutelmasta. Mitään muuta viitekehystähän ei vielä ole olemassa, joten se syntyy aikanaan kun sitä "luodaan".
Ihmiset toimivat sosiaalisessa ympäristössä niiden sääntöjen ja normien lainalaisuudessa, vähän " kuin liikenteessäkin.
Tälläiset sosiaaliset oletukset joita kumpikin osapuoli luo toisistaan ylläpitävät siten.
Uskon että on luonnollista tehdä oletuksia toisesta tai ainakin arvailla mitä taustalla saattaisi olla.
Jos toinen käyttäytyy vaivaantuneesti ensikohtaamisestani, tulkitsen sen että ehkä olen nyt nolannut hänet ja ehkä voisin koettaa tulla häntä vastaan palauttaakseen harmonian niin, että kummallakin on hyvä olla.
Saatan sanoa "olenpas hölmö kun tulen tuolla tavalla" ja ehkä saada tällä tavalla anteeksi juuri sitä ennen tapahtuneen tekoni.

Tästä toisesta esimerkistäsi. Pitää muistaa, että toimijan huono käytös tai jokin ele, joka on esimerkiksi saattanut vahingoittaa tai pyrkinyt tahattomasti vahingoittamaan kasvojasi aggressiivisella kasvotyöllä ja siten olet joutunut esimerkiksi turvautumaan erinäisiin keinoihin säilyttää omat kasvosi esimerkiksi välttelemällä ja täten ignoraten tämän heiton.
Ehkä luot myös kuvan tästä esimerkki2:sta moukan ylimielisen sillä perusteella millä äänenpainolla ja katseella hän on sinua katsonut. Tai ehkäpä kyseessä on vain inhimillinen kömmähdys? Tässä tapauksessa tekijä/toimija määritellään uudelleen
Huomaat lopulys, että olet asettanut tälle toimijalle kasvot, jotka eivät hänelle kuuluisi joudut. Ja ehkä hänelläkin saattaa olla sellainen häpeällinen väärintulkittu, jopa maanrakoon vajoava olo.
Tämän tilanteen voisi kääntää myös niin, että muuten mukava ja lempeä ihminen sattuu saattamaan sinut noloon tilanteeseen ärähtäessään sinulle kahvitauolla.

Tavallaan omat sepustukseni alkavat nyt karata aiheesta ja paisua ihan älyttömiin sfääreihin, vaikkakin voisi tulkita että nyt puhutaan tarkemmassa detailissa sosiaalisista konsepteista, joita on ihmiseen ladattu.
Näitä teorioita ja käsitteitä lukiessa tulee itselleni usein turhautuminen siihen, että voiko todella poisriisua konseptia ilman että tilalle asettaa uutta, mutta toisaalta kiinnostus siihen sosiaaliseen elämään jossa on niin paljon rikkaita vivahteita, että niissä voisi joskus jopa nähdä jotain hengen inspiroimaa.