Cancer wrote: ↑Sun Feb 03, 2019 1:03 pm
Iisakin kysymys kasvissyönnin luonnollisuudesta ja siitä, miten pitkälle toimiensa eettisyyttä tulisi miettiä, kuulostaa kovin tutulta. Samansuuntaisia - tekisi mieli sanoa samanmuotoisia - ajatuksia tuskin voi välttää minkään epäsuorasti eettisyyteen pyrkivän, valtavirrasta poikkeavan elämäntapavalinnan kohdalla. Aina jää nimittäin jotain, mitä voisi tehdä paremmin, minkä suhteen sitä edelleen osallistuu väkivaltaisiin järjestelmiin. (Soija esim. saattaa olla ekologisesti lähes yhtä ongelmallista kuin punainen liha; ja eikös ylipäätään iso osa ensimmäisen maailman vauraudesta ole riiston tulosta...) Kuten eräs tällä aiheella taannoin piinaamani sekasyöjä tarkkanäköisesti totesi: eihän tuosta pyrkimyksestä tule ikinä loppua.
Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni ainakin Hegelin ilmaisemaa ajatusta, ettei kukaan voi olla vapaa ennen kuin kaikki muutkin ovat. Tässä kontekstissa sama näyttäisi pätevän hyvyyteen. Minä en voi elää hyvää elämää maailmassa, joka perustuu hyvän elämän edellytyksien viemiseen joiltakuilta muilta (olkoot nämä lajitovereitani tai eivät). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että saisin olla pyrkimättä hyvään elämään, päinvastoin: pyrkimykseni ei koskaan tule olemaan riittävää. On helppoa nähdä, että tämä ajatuskulku johtaa epätoivoon niin kauan, kuin hyvyyttä ajatellaan yksilön ominaisuutena: jos kilvoitteluni vaikutin - sen "metamoraalinen" periaate - on
olla hyvä ihminen, olla "puhdas", en lopulta voi muuta kuin kirota itseäni. Hyvyys ei ole kenenkään omaa. Siksi on parempi ajatella vegaaniuttakin (tai muuta vastaavaa elämäntapavalintaa) jatkuvana rukoilemisena tai mielenosoittamisena tai yksinlkertaisesti pyyntönä pysähtyä ja ajatella. Sen vaikutus on jossain aivan muualla kuin kapeasti ymmärretyssä konkretiassa.
Tämä koko aihe on tietyllä tavalla suo siellä, vetelä täällä -tyyppinen juttu. Tekopyhyyteen lipsahtaminen tapahtuu lähes huomaamatta. Enkä tällä kommentilla viittaa millään tavalla sinuun, vaan mietin heijastumia yleisestä keskustelusta. Taannoin eräs toimittaja rehellisesti myönsi kolumnissa, että vegaanina hän on ajatellut, että voi matkustella ja lentää lomailemaan kaukaisiin kohteisiin, ja vasta nyt on pysähtynyt miettimään matkustelun oikeutusta. Tässä puhutaan toki ilmastonmuutoksesta, ei elämän kunnioittamisesta sinänsä suoraan. Tuo sinun maininta soijasta pitää paikkansa. Meillä on siirrytty tästä syystä kauramaitoihin yms. ( toki tätä siirtymää ajattaa myös koko perheessä vaikuttava paha laktoosi-intoleranssi
). Eikä ne kauppaketjujen he-vi-osastotkaan sinänsä ongelmattomia ole. Suomalainen kasvis tuotetaan ympärivuotisesti sähköllä ja ne kasvatushallit ovat kunnon energiasyöppöjä. Ilmastonmuutoksen kannalta parempi olisi ostaa ulkomaisia vihanneksia, mutta sekään ei ole ihan ongelmatonta.
Väkivallan kannalta ongelman voi viedä oikeasti tosi pitkälle. Erään kaverin kanssa, joka on vegaani, pohdittiin taannoin sitä, että kasvien käyttäminen ravinnoksi on periaatteessa yhtä ongelmallista kuin eläimen tappaminen ravinnoksi. Kasvi on elävä organismi, joka kuolee, kun se taitetaan. Toki "uusi lehti" kasvaa kuolleen tilalle, mutta jos tämän vie tosi pitkälle, niin näinhän se on. Millä me arvotamme sen, mikä elämä on vähemmän arvokas tuhottavaksi? Onko se raja siinä, että ainoastaan itsestään tietoisen olennon tappaminen on väärin. Samalla kuitenkin todella iso osa eläinkunnasta ei ole tietoisia itsestään tieteen valossa. Entä eläinten käyttäminen ihmisen viihdykkeeksi, esimerkiksi ratsastaminen? Nämä ajatuskulut ovat tavallaan sellaisia, että tekisi mieli buutata pää ja vaipua johonkin koloon.
En ole enää pitkiin aikoihin lähtenyt tätä aihetta koskeviin väittelyihin ihmisten kanssa, koska jokainen vetää omat rajansa. Siltä ei kukaan voi välttyä, jokaisen on ne kohdallaan vedettävä. Tätä keskustelua en koe mitenkään väittelyksi, vaan eri näkökulmien esiin tuomiseksi, mikä on hemmetin huojentavaa.
Asiasta hieman sivuun, vaikka samaa aihetta viistääkin. Kun itse opetin budoa säännöllisesti, eräs oppilaani esitti kysymyksen: "miksi sinä opetat meitä lyömään hyvin, kun samaan aikaan opetat, että lajin perusteena on löytää harmonia ihmisten kesken ja oppia välttämään väkivaltaa. Eihän ne synny lyömällä tai taistelemalla?".
Minun piti hetki miettiä. Yksi peruste oli toki se, että lajijärjestelmään ne kuuluivat pakollisena osana, mutta lopulta vastasin hänelle, että opettelemme lyömään, jotta ymmärrämme, miten vaarallisesta asiasta on kysymys, koska yksi lyönti voi tappaa. Ihminen joka ei ole koskaan opetellut lyömään, ei ymmärrä muuta kuin ulkoisella tavalla sen vaarallisuuden. Jokainen, joka osaa lyödä, ymmärtää sisäisellä tavalla asian syvällisemmin.
Itselle se asia ei ollut ristiriidassa. Ymmärsin asian ensin alitajuisesti ja myöhemmin tietoisesti ja koko aktiivisen harjoitteluni aikana ymmärrykseni elämän ainutkertaisesta pyhyydestä lisääntyi.
Ristiriidat ja huonot valinnat ovat ilmeisesti osa tätä polkua, koska hyvin usein joutuu valitsemaan kahdesta pahasta sen vähemmän pahan.