Bentham ajatteli:
Hän meni jopa niin pitkälle, että esitteli mallin (engl. Felicific calculus), jonka mukaan toiminnasta oli laskettavissa, tai pääteltävissä, mahdollisimman suuri mielihyvä ja/tai onni/onnellisuuden pyrkimys. Tämä suoritettiin arvioimalla kysymyksessä olevat mielihyvät ja tuskat.Wikipedia.fi wrote: "Ihminen toimii aina joko saavuttaakseen mielihyvää tai välttääkseen tuskaa. Yksilön mielihyvä voi kuitenkin liittyä muiden ihmisten mielihyvään, joten mielihyvän tavoittelu ei tarkoita samaa kuin egoistinen käytös. Oikein on toimia utilitaristisen periaatteen mukaisesti eli enimmäistäen toimijan toiminnan vaikutuspiiriin kuuluvien onnellisuutta."
Englanninkielinen Wikipedia tarjoaa tästä mallista oivallisen esityksen:
Nämä voitaisiin kääntää termeiksi: Kokemuksen voimakkuus, kesto, varmuus, ajallinen läheisyys, hedelmällisyys, puhtaus sekä kokijoiden määrä.Wikipedia.com wrote: 1. Intensity: How strong is the pleasure?
2. Duration: How long will the pleasure last?
3. Certainty or uncertainty: How likely or unlikely is it that the pleasure will occur?
4. Propinquity or remoteness: How soon will the pleasure occur?
5. Fecundity: The probability that the action will be followed by sensations of the same kind.
6. Purity: The probability that it will not be followed by sensations of the opposite kind.
7. Extent: How many people will be affected?
Vaikka esitys saattaakin vaikuttaa hieman vanhentuneelta kysyisinkin mitä mieltä olette sen sisällöstä ja/tai mahdollisesta tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta? Elämme kuitenkin ajalla, jossa populaari media yleisimmin ylistää subjektiivisen mielihyvän tärkeyttä ja korostaa kehollisuutta.
Onko mallilla mielestänne mitään tekemistä moraalifilosofian kanssa? Haluan muistuttaa, että Bentham kuitenkin vastusti ns. naiivia hedonismia tienä onnellisuuteen ihmisen kaltaisille älyllisille olennoille.