The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Joitain ajatuksia huvittaa kirjoittaa julkisemminkin, vaikka tuskin tässäkään on teille mitään uutta, kunhan vain sanon mitä tuumiskelen, ja haluan tietää mitä muiden päässä liikkuu. Eläimistä on puhuttu paljonkin täällä, hienoja ajatuksia joihin luultavasti kaikkiin saatan yhtyä. Muistutan ettei tämä ei ole mikään kannanotto niin että neuvoisin ketään toimimaan tietyllä tavalla. Itsekään en ole mikään malliesimerkki. Ravintoketjun alkupuolen kasvit ovat mitä suurimmassa määrin eläviä, ja niitä syödään myös elävänä. Näin luonto toimii ja elämä pysyy yllä. Tässä mielessä kärsimys ja tuho on hyväksyttävä, se vain on osa tätä todellisuutta. Kuolema synnyttää ja ylläpitää elämää, eli itseään.

En oikein sulata, vaikka toisaalta ymmärrän ajatuksena, vanhanaikaista perinteistä kuvitelmaa, etteivät muut eläimet kuin ihmiset kärsisi kärsimyksestään. Totta on että kivun ja ahdistuksen rekisteröimiseen tarvitaan jonkinlainen tietoisuus, ja yksinkertaisisten ihmisisten mielestä eläimet saattavat näyttää tiedottomilta automaateilta, jotka vain reagoivat vaistotoimintoihinsa. Näin ei nykytiedonkaan valossa suinkaan ole, paitsi selkärangattomista ja samakkoeläimistä ei ole vielä tarpeeksi tutkimusta. Eläimillä on tietoisuus niin itsestä kuin toisista. Kuinka voisi olla muuten? Tietysti niiden kyvyt ja käsitykset ovat erilaiset kuin ihmisillä.

Kunkin lajin ominainen tapa reagoida ja näyttää tuskansa on tietysti erilainen, ja siksi sitä on kai ollut vaikea ymmärtää tai huomata. Ontuvin tekosyy toisen kiduttamiseen on ettei uhri muka tuntisi kipua ja pelkoa. Kärsimyksen aitouteen ei vaikuta se millä ”älyllisellä tasolla” olento on. Pikemminkin voisin ajatella päin vastoin, että monimutkaisesti ajatteleva eläin pystyy paremmin käsittelemään ja säätelemään kokemaansa. Esimerkkinä koira, joka jää älyllisessä kehityksessään korkeintaan kolmivuotiaan ihmislapsen tasolle. Tuskin kukaan silti väittää ettei lapsi kuitenkaan oikeasti kärsi (muine pitkäaikaisine seurauksineen), vaikka sitä pahoinpitelee. Suosittelenkin Helena Telkänrannan kirjaa Millaista on olla eläin? varsinkin jos omistaa lemmikin. Apinat, delfiinit ja linnut selviävät yllättävän vaikeista tehtävistä, käyttävät omaa kieltä, työkaluja jne. Toisaalta eläinten kykyjen yliarvioiti, inhimillistäminen tai muu epätuntemus johtaa sekin haitallisiin väärinkäsityksiin.

Vahingoittuminen, kärsimys ja tuhoutuminen ovat (melkein) joka tapauksessa kokijalleen äärimmäisen epätoivottavia asioita, eikä sellaista tietenkään tulisi kenenkään tieten tahtoen aiheuttaa toisille, eli samalla itselleen. Ikiaikainen ongelma on, että jokaisen on syötävä elääkseen ja oltava kyllin itsekäs tai piittaamaton kestääkseen toisen kärsimyksen. Surkuttelu nimittäin ei auta asiaa. Alkukantaisten heimojen shamanismi käsittääkseni suorastaan perustuu tähän dilemmaan, että elääkseen on tapettava ja vahingoitettava. Siksi oli/on elintärkeää lepyttää henkiä, varmistaa elämän jatkuminen ja tapettujen sielujen siirtyminen uusiin eläimiin ja kasveihin.

Syömämme eläimet tietysti ovat syöneet ja tappaneet kasveja tai toisia elollisia elääkseen, ja siinäkin tapauksessa syömme kasveja, jotka upealla tavalla muodostuvat mineraaleista ja säteilystä ravinnoksi. Tämä on hyvä tiedostaa syödessään, miten kaikki on yhteydessä keskenään. Niin kuin eivät ajatuksetkaan ole maailmasta erillisiä, kyeten vaikuttamaan siihen. Niitäkään ei kai olisi ilman elintoimintoja ylläpitävää ruokaa. Mielestäni keholla on tärkeä merkitys myös, eikä ruumista pitäisi unohtaa kaiken henkisyyden lisääntyessä. Siitä nyt tuskin on pelkoa, tarkoitan että materiakin voi olla yhtä pyhää ja arvokasta ja sinällään puhdasta, oli se sitten kuinka jokapäiväistä ja itsestään selvää tahansa.

Joidenkin mielestä lihan ja muiden eläintuotteiden syöminen on oikein ja suotavaa, joidenkin mielestä ei, joidenkin mielestä joissain tapauksissa on. Monet sitä tekevät vaikkeivät hyväksykään, eikä tällainen oman luonnon vastainen toiminta lie hyväksi. Siitä syntyy jatkuvaa omantunnontuskia ja pahaa mieltä, jopa haluttomuutta elää itse, josta on tavalla tai toisella päästettävä itsensä vapaaksi. Minusta tässä asiassa tarkoitus pyhittää toiminnan, eli ei ole väliä miksi joku jättää lihat syömättä; myötätunnosta, mielen selkeyttämiseksi, makumieltymysten tai terveyden takia tai ympäristön säästämiseksi, kunhan henkiä säästyy. Joskaan tällä tuskin on vaikutusta ennen kuin suurin osa ihmisistä lakkaa ostamasta eläinelintarvikkeita. Se on kuitenkin edes henkäys toivottuun suuntaan.

Mielestäni elämänmuodoilla on itseisarvo, eikä eläimiä pidä pitää myöskään pelkkinä vertauskuvina tai asioiden ilmentyminä, mistä ne itse eivät tiedä mitään. Esimerkiksi ärsyttävä hyttynenkin on osa tätä maailman ykseyttä, eikä yhden tai sadan nitistäminen edes vähennä hyttyskantaa. Moinen tuntuu turhalta elämän haaskaukselta, johtuipa hyttysten runsaus sitten ihmisen toiminnasta tai ei, sillä itikka on ainutkertainen yksilö siinä missä minäkin. Emme voi koskaan täysin varmasti tietää, mitä toisen lajin edustajan päässä liikkuu. Voi olla ettei se pidä ihmistä kovin suuressa arvossa eikä itseään viisampana.

Oikeastaan voisi ajatella ihmisen haasteena olevan tulla eläimeksi jälleen, tietyssä mielessä. Niillä on jotain mitä meillä ei: se mitä ne luonnostaan ovat. Viisautta johon ei tarvita tietoa tai älyäkään. Aikasidonnaisuus sekä käsitteellisen ja järkiajattelun lahja on usen kirous, ja selvä haitta, jos siitä puuttuu viisaus ja myötätunnon taito. Viimeisin on ihmisyyden kyky ja velvollisuus (jota on myös joillakin muilla eläimillä).

Joku vähättelee eläinten kärsimyksen vähentämisen pyrkimystä ihmislajin ongelmiin verrattuna. Minä taas näen piittaamattoman eläinrääkkäyksen julmimpana maailmassa, voisi sanoa ”pahuuden tiivistymänä”. Juuri se, miten suhtaudumme ja kohtelemme niitä joihin meillä on valtaa, kertoo meistä olennaisen. Jos eläimet ovat pikkuveljiämme, miten niitä hyväksikäytämmekään imien joka pisaran, tai katsomme kylmästi sivusta, tai yleisimmin piilotamme tapahtumat ettei niitä tarvitse ajatella. Ja jos eläimet ovat nähtävissä vielä alemman kehitysasteen olennoiksi, miten sekään oikeuttaa tällaisen? Eikö juuri päinvastoin, jos tahtoisimme yleistä hyvää, tulisi auttaa heikoimmassa asemassa olevia. Sana alempi sitä paitsi johtaa harhaan, ikään kuin se olisi huono asia. Eihän muna ole mitenkään huonompi tai väärässä vaikkei se ole kana. Ns. buddhaluonto on nähdäkseni kaikissa elollisissa. Kaikki ovat pohjimmiltaan täydellisiä vaikka eivät aina tietäisisi sitä, joka hetki, kaikkine puutteineen. Eläin ei ole tässä sen kummempi kuin ihminenkään, ja toisin päin.

En ole varma mistä johtuu syvä kunnioitukseni ja sympatiani elollista luontoa, ehkä erityisesti kasveja, erityisesti puita kohtaan. Olen kuin yksi niistä. Kasvit ainakin ovat eläviä, jotka eivät tapa tai vahingoita ketään (korkeintaan puolustautuakseen passiivisesti myrkyin ja piikein. Enkä nyt tarkoita lihansyöjäkasveja tai kuristajaköynnöksiä, jotka tuskin tajuavat tappavansa). Mietin silloin tällöin millaista on olla jokin kasvi. Niiden elämästä ja keskinäisestä kommunikaatiosta tiedetään hyvin vähän, nykyään sentään edes jotakin tutkimuksen ansiosta. Silti elämme niiden keskellä ja seurassa, niiden veljinä ja samankaltaisina mystisen elämän ilmentyminä.

Tärkeä aihe, joka on läsnä elämässä jatkuvasti, joten sen filosofisesta perustasta (aiheen sijoittuessa tänne) onkin hyvä keskustella. Oma kantani löytyy lyhyehkösti, ja jossain määrin seuran tarpeisiin neutraloituna, artikkelista Suhteemme eläinkuntaan ja vegetarismiin. Ellei kyseessä olisi Azazelin Tähden rakenteelliseksi osaksi luotu kannanotto, olisin itse vielä hieman jyrkempi painottamaan vastuutamme eläinkunnasta rakkaudellisesti huolehtimiseen, kärsimyksen lisäämisen sijaan.

Thelithiz wrote:Eihän muna ole mitenkään huonompi tai väärässä vaikkei se ole kana. Ns. buddhaluonto on nähdäkseni kaikissa elollisissa. Kaikki ovat pohjimmiltaan täydellisiä vaikka eivät aina tietäisisi sitä, joka hetki, kaikkine puutteineen. Eläin ei ole tässä sen kummempi kuin ihminenkään, ja toisin päin.

Tämä on hyvä huomio. "Kehittyneisyys" (mitä se lopulta on? voimaa yli toisen, tuskin?) johonkin toiseen elämänmuotoon nähden ei merkitse oikeutta hyväksikäyttää, mikä onneksi nykyään aletaan sentään jo hiukan aiempaa laajemmin tajutakin. Vapauden mahdollistaminen vaatii rajoja, esimerkiksi siten että joidenkin olentojen vapautta hyväksikäyttää toisia kolmansien taholta rajoitetaan. Kukaan ei saisi ottaa oman vapautensa muodoksi muiden voimakasta, jopa kiduttavaa vahingoittamista, tämän pitäisi olla selvää. Ongelmaksi kuitenkin jää, että jos "kaikki ovat täydellisiä kaikkine puutteineenkin", voidaan myös eläinten & luonnon hyväksikäyttäminen pseudo-oikeuttaa tällä argumentilla. Absoluuttiin on luotava jokin suhde (siis valittava jokin etiikka sen sisällä), muutoin kaikki on aina vain hyvää ja oikein, hyväksikäyttö & julmuus mukaan luettuina.

Itse näen ihmisen yhtälailla eläimena kuin muutkin eläimet, sekä koen kaiken elämän yhtä tärkeäksi.
Ihminen on omassa älykkyydessään sokea ja puhtaasti omahyväinen kuvitellessaan ihmisen olevan luonnon edessä jotenkin tärkeämpi tai korkeampi olento.
Koko orgaaninen luonto on itsessään älykästä. Älykkyyden taso tietysti on eri tasolla, mutta itse en usko elävän organismin itsensä havaitsemisen rajautuvan pelkästään ihmiseen.

Ja mitä tulee kivun tuntemiseen ja älykkyyteen, niin on vähitellen tieteellistäkin dataa, että kasvitkin tuntevat kipua.
Tästä ei vielä tosin paljon ole dataa kerätty, mutta esimerkiksi Missourin yliopistossa on tehty tutkimuksia tästä lituruoholla. Lituruohon mekanismit ja organismit ovat hyvin verrannolisia muiden kasvien kanssa kautta kasvikunnan, joten lituruohon perusteella tehtyjä tutkimuksia voidaan soveltaa myös muihin hyötykasveihin.
Tutkimuksissa todettiin, että kasvi tunsi milloin sitä syötiin ja yritii estää sen.

Tutkimuksissa selvisi, että kun lituruoho tunsi tai kuuli vihollisen, joka oli esimerkiksi pieni toukka, se alkoi virtaamaan vaarassa olevien lehtien sisälle myrkyllistä sinappiöljyä. Sama tapahtui myös silloin, kun toukka alkoi nakertamaan lehteä. Lituruoho pystyi myös erottamaan sen, koska ääni tuli esimerkiksi tuulesta ja sateesta, ja koska se johtui vihollisen liikkeistä. Itsesuojelumekanismi, jos mikä on mielestäni merkki tietynasteisesta älykkyydestä - ei pelkästä reaktiivisuudesta.
Aihe on mielestäni kasvienkin osalta erittäin mielenkiintoinen ja odotan koska tästä saadaan lisää tieteellisiä tutkimustuloksia. Sinänsähän tässä ei ole mitään uutta shamanistisessa mielessä.

Mitä tulee omien ajatuksieni kohdalla lihan syöntiin, niin itse koen ihmisen sekasyöväksi pedoksi, eikä lihan syönti sinänsä aiheuta itsessäni tunnon tuskaa. Nykyinen lihan tehotuotannon kärsimysnäytelmä ei kuitenkaan ole mielestäni perusteltua ja sen koen luonnon hyväksikäytöksi. Tappaminen ruoaksi vain tarpeen mukaan olisi oikea tie, mutta tarvitsisi niin isot rakenteeliset muutokset, etten usko tämän tapahtuvan valitettavasti kuin maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin seurauksena. Ellei "synteettinen" kloonattu laboratorioliha tule sci-fi utopiasta todellisuudeksi. Siihen on kuitenkin vielä hyvin pitkä matka ja ainakin ison meren takana varmasti lobataan nurin. Puhdasta vegetarismia en itse koe koko ihmiskunnan mittakaavalla tulevaisuudeksi. Lihan vähentämiseen kuitenkin tulisi pyrkiä ja dramaattisesti.
Syinä omassa ajattelussani tähän on oikeastaan se, että kasveissa oleva rauta ei imeydy yhtä hyvin kuin lihassa/veressä/elimissä oleva hemi-rauta. Monilla tästä ei aiheudu mitään konkreettista raudanpuutetta, mutta monilla tämä voi aiheuttaa anemiaa. Tästä toki on paljon eriävää mielipidettä ja tutkimuksia puolesta, sekä vastaan.

Toinen on b12-vitamiini, jota luonnollisesti saa vain lihasta. Näitä kumpaakin toki saa lisäravinteina, mutta esimerksi tuo b12-vitamiini on usein ravintolisissä syanokobalamiinin muodossa johtuen yhdisteen pysyvyydestä. Metabolosoituessaan elimistössä yhdisteestä vapautuu kehoon syanidia pieni määrä - joka ajan kanssa kumuloituu. Ravintolisissä ja muissakin tableteissa esiintyvät sideaineet ei suoranaisesti ole myrkyllisä, mutta monissa olevat yhdisteet kumuloituvat elimiin ja pitkällä tähtäimellä eivät ole hyväksi.

Kuulun siihen ihmisryhmään kenen keho on suhteellisen herkkä raudan ja b12 puutteelle ja itse en pysty elämään puhtaalla kasvisruokavaliolla pitkällä aikavälillä, sekä pysyä terveenä. Joskus lukioikäisenä koitin olla täysin vegaanina, mutta vähitellen jouduin ottamaan eläinperäiset tuotteet takaisin. Välillä olen kuitenkin suhteellisen pitkiäkin aikoja pelkillä kasviksilla.
Heille jotka pystyvät elämään pelkällä vegaaniruoalla, niin nostan hattuani päästä kunnioituksen eleenä

E.Velestie wrote:Toinen on b12-vitamiini, jota luonnollisesti saa vain lihasta.

Käsittääkseni hiivoissa on b12- vitamiinia ja sitä saisi erilaisista luonnontuotteista, mutta nykyään kaikki on niin hyvin steriloitua, että niissä ei ole tuota luonnollista hiivaa (siis kasvikset, hedelmät jne.) Itse käytän tällaista aina välillä salaatin seassa; http://www.ravintolisawiki.fi/index.php?title=Oluthiiva

Itämaissa missä on pisimmät tunnetut perinteet sekä ravinnosta, että okkultismista, harvoin suositellaan puhdasta veganismia.

Ayurvedassa eli intialaisessa lääketieteessä suositellaan yleensä kasvisravintoa, ja sen lisäksi pieniä määriä maitotuotteita, mahdollisesti kananmuniakin. Lihaa pidetään vähän harvinaisempana juttuna, jota voi ehkä suositella jossain harvinaisessa tapauksessa, ei pidetä kuitenkaan karmallisestikaan hyvänä syödä sitä muuten vaan.

Kiinalaisessa lääketieteessä suositellaan yleisesti kasvispitoista ravintoa, silloin tällöin käytettävillä eläintuotteilla. Ihan jo senkin takia että eläinproteiinin sulattaminen on haastavaa, tulee tukkoinen olo. Ruoansulatuskin onnistuu paljon paremmin, jos isoin osa ateriasta on esim viljaa+papuja/linssejä, ja sen lisäksi pieni määrä esim lihaa. Taolaisilla tietääkseni ei kuitenkaan kuulu liha perusravintoon.

B12-vitamiiniakin saa kanamunista ja maitotuotteista, ei välttämättä tarvitse lihaa.

Aika samantapaisia on kyllä suositukset länsimaisessa lääketieteessä nykyään. Oikeastaan ainoa mitä ei itämaissa suositella on margariini, ja maidon juominen sellaisenaan, mieluiten maitotuotteet esim turkkilaisen jogurtin muodossa, mikä sulaa helposti, tai ayurvedassa on kanssa tuttu tapa keittää mahdollisimman tuoretta ja käsittelemätöntä maitoa lasillinen 7 minuutin ajan, niin että se muutttuu helpommin sulavaksi.

Myöskin lyhyitä paastoja pidetään suuressa arvossa, esim puolen päivän paastokin voi olla hyvä, varsinkin jos on tullut syötyä liikaa edellisenä päivänä. 1-2 päivän paasto kuitenkin yleensä, esim kerran kuussa, tietty vähän omaa tilannetta kuunnellen. Tämä säästää sekä ravintoa yhteiskunnan tasolla, että ihminen itsekin pysyy paremmassa kunnossa, koska sulamaton ravinto ehtii käsiteltyä.

Tietty hyvä jos pystyy näistäkin joustamaan, tai ylipäänsä miettimään ja kokeilemaan minkä saa toimimaan omalla kohdalla.

Ruuansulatus on yksi eniten energiaa käyttäviä prosesseja elmistössä, varmasti monella kokemus tästä kokonaisen pihvin syömisen jälkeen. Aika paljon henkiseen elämään vaikuttaa jopa jo se, että on kevyehkö olo.

Kenazis wrote:

E.Velestie wrote:Toinen on b12-vitamiini, jota luonnollisesti saa vain lihasta.

Käsittääkseni hiivoissa on b12- vitamiinia ja sitä saisi erilaisista luonnontuotteista, mutta nykyään kaikki on niin hyvin steriloitua, että niissä ei ole tuota luonnollista hiivaa (siis kasvikset, hedelmät jne.) Itse käytän tällaista aina välillä salaatin seassa; http://www.ravintolisawiki.fi/index.php?title=Oluthiiva

B12 vitamiinia esiintyy luonnostaan tosiaan hiivassa, hapankaalissa ja muutamissa levissä, mutta tarvittava saanti näistä voi olla aika haastavaa ja imeytyminen aika vähäistä.
Oluthiivan olinkin aivan unohtanut

Kyseinen tuote on tehty tosiaan inaktivoimalla ja kuivaamalla eri lajikkeita - yleensä juuri tuota linkinkin takana manittua leivinhiivaa (Saccharomyces cerevisae).
Tuossakin tuotteessa tosin on lisättyä tavaraa mukana, koska vaikka tuolla metodilla tuote tavallaan kompressoituu kasaan, niin siitä silti katoaa osa prosessissa.
B12 vitamiini on herkkä ottamaan nokkiinsa kuivatuksesta.
Tämän vuoksi esim nori-merilevässä, jossa kobalamiinia on luonnostaan, vitamiini tuhoutuu kuivatuksessa ravintokäyttöön.
Eli aika suurella todennäköisyydellä oluthiivahiutaleissa b12-vitamiini on juurikin syanokobalamiinia lisättynä sekaan, joka on yleisimmin käytetty b12-vitamiinin variantti juuri kestävyytensä vuoksi prosessoiduissa elintarvikkeissa ja ravintolisissä.
Vannoa tätä väitettä en voi täysin puhtaaksi faktaksi, koska hyvin vähän oluthiivan sisällöstä löytyy kvalitatiivista dataa yleiseen jakoon ainakaan suomeksi.

Jokatapauksessa varmasti parempi vaihtoehto kuin tavalliset b12-tabletit yms.

Yksi syy kasvissyönnin vähyyteen on kyllä selkeästi ruokakulttuurin puute. Suomessa ei taida perinteisesti olla kuin yksi suhteellisen harvoin käytetty kasvisruoka, eli hernekeitto.

Jos mennyt varsinkin aiemmin ostaa kasvisruokaa ravintolasta, niin voinut olla tosi ankeaakin. Vähän vastaavaa kuin jos tarjottaisiin raakaa jauhelihaa ateriaksi. Aika paljon pitää miettiä että kasvisruaankin saa toimimaan kunnolla.

Nyt kyllä tosi hyvä että varsinkin isommissa kaupungeissa on kasvisravintoloita. Ainakin itselle ollut vähän hakemista että löytää semmoisen omalle kohdalle sopivan kasvisruuan. Käynyt ravintoloissa testaa, ja sitten koittanut matkia parhaiten maistuneita ruokia. Tietty kasvisruokakurssitkin voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.

Muistaakseni on jopa tutkittu, että ankea ruoka ei imeydy kunnolla, koska sylkeä erittyy paljolti sen mukaan miten hyvin ruoka maistuu. Ja sylki on erittäin tärkeä ruuansulatukselle.

Ravinteiden imeytymiseen vaikuttaa muuten moni muukin seikka. Itämaisessa lääketieteessä on tajuttu, että on paljon merkitystä että edellinen ateria on ehditty käsitellä kunnolla ennen kuin syö seuraavaa. Tai sitten vaihtoehtoisesti pitää lyhyen paaston välillä, tai käyttää limaa irrottavia yrttejä, kuten inkivääriä, aterioiden välissä tai juuri ennen ateriaa. Lima helposti haittaa ruuansulatusta todella merkittävästi.

Tähti wrote:Yksi syy kasvissyönnin vähyyteen on kyllä selkeästi ruokakulttuurin puute. Suomessa ei taida perinteisesti olla kuin yksi suhteellisen harvoin käytetty kasvisruoka, eli hernekeitto.

Jos mennyt varsinkin aiemmin ostaa kasvisruokaa ravintolasta, niin voinut olla tosi ankeaakin. Vähän vastaavaa kuin jos tarjottaisiin raakaa jauhelihaa ateriaksi. Aika paljon pitää miettiä että kasvisruaankin saa toimimaan kunnolla.

Nyt kyllä tosi hyvä että varsinkin isommissa kaupungeissa on kasvisravintoloita. Ainakin itselle ollut vähän hakemista että löytää semmoisen omalle kohdalle sopivan kasvisruuan. Käynyt ravintoloissa testaa, ja sitten koittanut matkia parhaiten maistuneita ruokia. Tietty kasvisruokakurssitkin voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto.

Tämä on totta nykyaikana. Suomalaisia perinteisiä kasvisruokia on aika paljon, mutta tyypilliseen tapaan hyvinkin askeettisia verrattuna juurikin vaikka värikkäisiin aasialaisiin annoksiin.
Täytyy pitää mielessä minkälaista ravintoa täältä on ollut ajan havinoissa mahdollista saada luonnollisesti. Itse en ollut pienenä päiväkodissa/tarhassa/esikoulussa tjms, vaan isovanhemmilla hoidossa. Ruoka ja ruoan tekeminen oli hyvin vahvasti läsnä ja sanoisin että aikamoinen hyppy suhtautumisessa ruokaan on tapahtunut heidän ikäluokastaan yhdessä sukupolvessa. Hyvin vähän loppujen lopuksi mummo teki liharuokia.

Sanoisin että tämä ruokakulttuurin puute on nykyajan vitsaus länsimaissa kaiken hektisyyden keskellä. Pitää olla tehokas ja mahdollisimman hyödyllinen. Mitä tulee suomalaisten liialliseen lihan syömiseen, niin sanoisin sen nojaavan vanhan ajan lihan kunnioittamiseen jolloin liha oli arvokas erikoisherkku pöydässä. Sieltä jäännyt tavallaan status-symbolinakin ja yleisen elintason noustessa kulutustottumus lisääntynyt. Toki tämä sama liiallinen lihan syönti on ensimmäisen maailman ongelmia laajemminkin.

Meni näköjään ravitsemuskeskusteluksi tämä
Kirjoitan oikeastaan tapani mukaan kirjaa ravintoon liittyen, joten aihetta on tullut tutkittua. Vuosia olin vegaani vaihtelevin astein, koska kärsin puolustuskyvyttömien eläinten tarpeettomasta kärsimyksistä. Yksin lihantuotanto sitä paitsi aiheuttaa kolmaneksen kaikista haitallisista päästöistä. Sairauteni on johtanut minut jos jonkinlaisiin ruokavaliokokeiluihin, ja tällä hetkellä joudun syömään myös eläinkunnan tuotteita (en sentään lihaa, joka on muutenkin mm. syöpää aiheuttavaa eikä tunnu muutenkaan sopivan minulle). Siistien muovipakkausten ostamiseen vähitellen turtuu ja tottuu. Silti tunnen joskus vieläkin sen olevan vastoin sekä omaa luontoani (enkä tarkoita mitään ituhipin identiteettiä tässä), että kaikkea luonnollisuutta ja järkeä eli monelta kannalta väärin. Voi olla että suurin osa kaikesta maailman kärsimyksestä lankeaa tuotantoeläimille, joten edes niiden kunnollinen kohtelu ja itseisarvoistuminen vähentäisivät varmasti maailman yhdessä kokemaa hätää ja tuskaa, mitä edistäisi ympäristön kuormituksen huomattava väheneminen lihakarjan vähetessä (kolmasosa pästöistä tulee pelkästään lihakarjasta). En pidä ihmisolentoja muita arvokkaampina, meidän asettamiseemme etusijalle ei ole muita perusteita kuin tunteellisia, ja eläimellinen oman lajin säilytysvaisto. Tietysti saalistajat syövät saaliseläimiä, siinä ei ole mitään väärää, mutta lihankasvatuksessa on kyse täysin muusta. Harva tietää läheskään, mitä lihan, maidon tai munien lähde joutuu kokemaan. Enää en toki puolusta yhtä raivolla eläimiä kuin teini-iässä, mitäpä sekään auttaisi. Tein vain omasta elämästäni tuskallisempaa. Aina välillä kyllä kirpaisee nähdessäni matkojen varrella minkkitarhoja, turpeennostopaikkoja, avohakkuita ja sorakuoppia, kaivoskuvista nyt puhumattakaan. Kyllähän se tiedetään ettei täällä ennen pitkää ole muuta jäljellä kuin me ihmiset jotka syömme pian toinen toisemme, ei siitä mihinkään pääse.

Monet kasvit toisaalta haluavat tulla syödyksi tai tallotuksi ainakin osittain, levittääkseen siemenensä. Sademetsän tarina-dokkarista sain tietää ihmeitä, että kasvit paitsi tuottavat pahanmakuisia ja myrkyllisiä aineita kun norsut niitä tulevat syämään, myös välittävät viestin nopeasti toisilleen. Ja että puut jotenkin kutsuvat sateen taivaalta kaivatessaan vettä. Kai kaikki puut syöttävät tarpeen mukaan ravinteita toisilleen juurien kautta, joten kasvien elämä ei ole pelkkää kilpailua.
Toisaalta kasvissyönti on lisäntynyt ja ruoat parantuneet selvästi selvästi entisistä mössöistä, ja vegaanisia tuotteita löytää melkein joka kaupasta nykyisin. Mutta lihan kulutus ja tuotanto on lisääntynyt myös, juuri statussymbolina ja muoti-ilmiönä mainonnan ”ansiosta”. Harmi vain että kasvisravinto mitä ihmiset syövät ei välttämtä ole lihaa teveellisempää, jopa päin vastoin. Itse uskon että mm. viljat ja kasviöljyt ovat syypäitä luonnottomaan sairasteluumme. Alkukantaisemmin syövät kansat eivät tunne länsimsisia sairauksia, ja esim. osteoporoosia esiintyy vain maitoa juovilla. Pitäpä muistaa tuo liman vähentäminen. Monet ruoka-aineet tekevät sitä liikaa. Eri auoka-aineiden yhdistäminen oikein aterialla on myös tärkeää.
B12- vitamiinia saa tosiaan hiivoista ja levistä myös, samoin kasvien pinnan entsyymit kuulemma tuottavat sitä, mutta ne pestään ja myrkytetään pois. Proteiinia ja rautaa saa vihreistä kasviksista jos on sopeutunut kunnolla kasvisravintoon. Vaan eivät välttämättä kaikki. Ihmisiä on monentyyppisiä, jotkut todella totuttavat elimistönsä pelkkän raakaravintoon, toiset pelkkiin eläinkunnan tuotteisiin, ja pysyvät sillä terveenä ja pitkäikäisenä. Jotkut eivät siedä mitään lisäaineita myrkkyjä, ja toisille ei mikään ravinto tunnu sopivan. Suurin osa kauppojen valikoimasta ei mielestäni ole syötäväksi kelpaavaa ollenkaan ja ties kuinka suuri osa siitä heitetään suoraan roskiin.

Kuuluuhan eläinkysymys myös politiikkaan joskus, ajatelinkin juuri moraaliselta ja filosofiselta kannalta. Totta että mitä vain voi oikeuttaa ja perustella sen nojalla että ”kaikki tapahtuva on tarkoitettu”, ”maailmassa ei ole mitään siihen kuulumatonta”, ”asiat vain tapahtuvat meille kohtalonomaisesti”, ”minä nyt vain olen tällainen”, saati sitten näkemys, että kaiken saa katuva anteeksi korkeammalta taholta.