Olen itsekin pitkäaikainen vegaani. Olen itse tutkinut kasvissyönnin historiaa kreikkalaisessa filosofiassa, so. sitä mitä toisten päässä liikkuu — tämä ajattelutapa on minulla yleensäkin painottunut, koska filosofia edellyttää minusta dialogia meneisyyden kanssa.Thelithiz wrote: haluan tietää mitä muiden päässä liikkuu.
Lyhyenä ekskursiona aiheeseen, kreikkalaisten filosofien Pythagoraan ja Empedokleen perinnäissäännöt olivat esimerkiksi Plutarkhoksen mukaan raakaravintoineen (apyroi dietai) alkuperäisestikin kreikkalaisten muinaisia lakeja. Porfyrioksen Pythagoras- elämänkerrassa tosin väitetään, että Pythagoras söi myös paistettuja vihanneksia ja jonkinlaista juustoa (ko. teoksessa on itse asiassa säilynyt tarkka resepti Pythagoraan ruokavaliosta, jos joku haluaa sitä kokeilla — syynä ruokavaliolle ilmoitetaan yksinkertaisesti, että Pythagoraasta se säilytti hänet nuorena). Pythagoras ja Empedokles mainitaan usein ensimmäisinä kreikkalaisina kuuluisina kasvissyöjinä.
”Paras laki on vanhin”, sanoo Hesiodoskin. Porfyrios mainitsee kreikkalaisen lainsäätäjä Triptolemoksen lain, joka olisi säilynyt Ksenokrateella: ”älä vahingoita eläimiä”. Ksenokrateella oli kuitenkin epäilyksensä lain merkityksestä — oliko syynä, että eläimet ovat ihmisen kanssa samaa sukua (homogenes), vaiko että niitä pitäisi hyödyntää? Joka tapauksessa, monista kysymys ei ollut uudesta ilmiöstä: alkuperäisten kasvissyöjien jälkeen tulleet olivat vain välittäneet muinaisen tavan perinnöksi. Filosofeista monet olivat myös kasvissyöntiä vastaan, kuten peripateetikot ja stoalaiset, sekä suurin osa epikurolaisia, joista etenkin jälkimmäiset ovat kirjoittaneet Pythagorasta ja Empedoklesta vastaan. Kiistely liittyi usein siihen, mikä on perinteistä, lainmukaista, järjellistä, jne. sekä sen kautta lakien asemaan suhteessa ihmisiin ja eläimiin. Ongelmaa hahmotettiin usein yhteiskunnan säilymisen kannalta, kuten peripateetikkojen taloudellisessa perustelussa, tai epikurolaisten yksilönvapauteen perustuvan perustuslaillisuuden edellyttämässä järjellisyydessä.
Eräs pitkäkestoinen aihe oli myös lihansyönnin luonnollisuus, eli kysymys siitä, söivätkö ensimmäiset ihmiset lihaa, sekä miksi, tai miksi eivät. Vastaukseksi annettiin usein melko itsestään selvästi, että eivät, koska ihmiset eivät nykyäänkään syö raakaa lihaa, vaan joutuvat käyttämään siihen taitoja, kuten tulen sytyttämistä, jotka eivät ole ihmisen luonnollisia, ts. synnynnäisiä kykyjä, vaan opittuja. Näkemys kasvissyönnistä muinaisena kreikkalaisena lakina myös kyseenalaistettiin voimakkaasti — etenkin epikurolaisilla, joille lait täytyi viime kädessä kyetä perustelemaan yksilönvapauden perusteella.
Vanhemmilla filosofeilla, kuten Empedokleella, on kuitenkin Azazelin Tähdelle eniten annettavaa jokseenkin yhteneväisten filosofisten kantojen kannalta. Empedokleen kasvissyönti perustui käsittääkseni ajatukseen siitä, että kaikki oli alun perin yhtä Rakkaudessa, ennen kuin Riita repi sielulliset olennot erikseen. Koska kaikki sielulliset osallistuvat vieläkin Rakkauden ykseyteen, on niiden syöminen verrattavissa kannibalismiin. Alkuperäisen sielullisen ykseyden perusteella ihmiset siis ovat eläinten kanssa samaa sukua, koska kaikki mielellinen on lähtöisin Rakkaudesta. Empedokles kertoo siten esimerkiksi muodonmuutoksesta, jossa isä erehtyy uhraamaan eläimeksi muuttuneen lapsensa. Opetus lienee, että eläimen muoto saattaa kätkeäkin ihmisen sielun. Empedokleen ajateltiin varastaneen Pythagoraan oppeja — jälkimmäiseltähän ei ole säilynyt edes Empedokleen tasoisia fragmentaarisia lähdeaineistoja.
Kiinnostavimmat näkemykset löytyvät mielestäni kuitenkin epikurolaisilta ja peripateetikoilta. Porfyrios ja Plutarkhoskin ovat perinteisesti tutustumisen arvoisia. Tarjotakseni joitakin maistiaisia kreikkalaisesta keskustelusta kasvissyönnin ympärillä, esimerkiksi Plutarkhos ei kutsu ruokaa vain kypsennetyksi lihanpalaksi, vaan pyrkii liittämään ruokaan sen menneisyyden. Hän viittaa samassa yhteydessä Homeroksen Odysseian kohtaan, jossa autiosaarella nälkää näkevät merimiehet nylkevät aurinkojumalan karjaa, mistä rangaistuksena,
Nyljetyt taljat eivät vain liiku, vaan ryömivät. Kreikan sana 'teras' käännettäisiin latinaksi 'monstrum'. Plutarkhos ymmärtääkin Homeroksen kuvauksen ”enteet” hirviömäisyyksinä. Hän pyrkii omassa kuvauksessaan liharuoasta samanlaiseen vaikutelmaan liittämällä päivällispöydän liharuoakaan sen verisen menneisyyteen. Kuten Plutarkhos lainaa roomalaista Catoa, ”on vaikeaa väitellä pelkän vatsan kanssa, koska sillä ei ole korvia”. Lihansyönnissä ei ole kysymys pelkästä lihan syömisestä, vaan myös ruoan alkuperästä. Ihminen ei ole pelkkä vatsa, vaan hänellä on myös ”korvat”, eli kyky keskustella järjellisesti ruokansa alkuperästä. Vaikka Homeroksella on kyseessä pelkkä keksitty tarina, se on kuitenkin ”todella hirviömäinen (teratōdes) päivällinen”. Elävien eläinten lailla ryömivät ja mylvivät nahat ja lihat limittävät yhteen elämää ja kuolemaa, kuten päivällispöytään katetun lihan verinen menneisyys sekoittuu sen nykyisyyteen.Vaan jumalatpa jo soi heti ilmetä entehiensä (teraa):
taljat liikkuivat, liha vartaiss’ ammua alkoi
raaka ja kypsikin, kuin moni raavas mylvinyt oisi.
Melko vastaavasti Porfyrios pitää maalaismaisena, että hän hyökkäisi lihansyöjiä vastaan käyttämättä järjellistä suostuttelua, ”kata ton logismon”, tai kuten se latinaksi sanottaisiin, ”a rationis”. ”Logismos”, tai latinan ”ratio” tarkoittaa tässä syyperäistä järjellistä selittämistä. Porfyrioksen järkeilyt eivät ole kaikille, kuten käsityöläisille, voimistelijoille, merimiehille, ym. käytännöllisesti eläville, vaan niille, jotka pohtivat: kuka olen, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa. Kuten muissakin välttämättömissä huolissaan, filosofinen elämäntapa eroaa suhteessaan ruokavalioon. Toisin kuin pelkässä ruoan käytössä, eli sen syömisessä, syyperäinen selittäminen huomioi, mitä ruoka on, mistä se on tulossa ja mihin se on menossa. Esimerkiksi voimistelija pyrkii olemaan vahva ja koska, kuten voimailun opettajat tuohon aikaan väittivät, liharuoka vahvistaa, hän syö lihaa, eikä pyri tietämään sellaista, mistä hänen päämääränsä ei ole riippuvainen, kuten mistä ruoka on tulossa. Koska ruoan alkuperän tietäminen ei ole voimistelijan päämäärä, hän ei kykene käymään järjellistä keskustelua siitä.
Epikurolaiset puolestaan mainitsevat perusteluina kannibalismin kieltämiseksi ihmisten yhteisen elämän, siihen kuuluvan taloudellisuuden (oikeiōseōs), ruumiin ja mielen samankaltaisuuden (homoiotēta), jonka perusteella ihmisen murhaamisesta rangaistiin erityisesti. Epikurolaiset viittaavat kuitenkin rankaisevien lakien lisäksi syynä elämän kokonaisuuteen. Elämän kokonaisuuden lähtökohdasta järkeilevät eivät tarvitse toista syytä pidättäytyäkseen tappamasta ihmisiä, mutta niitä ihmisiä, jotka eivät kykene järkeilemään, pidättelee rangaistuksen pelko. 'Järki' on tässäkin siis eräänlaista tekojensa ajallisen vaikutuksen kokonaisuuden arviointia. Ihminen havaitsee suhteessa elämän kokonaisuuteen, millainen hänen elämänsä kokonaisuus on yhteiskuntasopimukseen perustuen, tai ilman sitä. Hän kykenee siis tekemään nykyisen päätöksensä sen vaikutuksen perustalta, joka sopimuksella on hänen koko elämäänsä. Esimerkiksi suden olisi järkevämpää ryhtyä lammaspaimenen palkolliseksi, kuin vaarantaa henkensä hyökkäämällä, mutta koska se ei kykene havaitsemaan millaista sen koko elämä olisi turvatun työsuhteen kannalta, se on vailla oikeutta ja järkeä. Tämän takia eläimillä ei myöskään ole lain suojaa — ne ovat tavallaan niin oman etunsa lumoissa, että eivät ymmärrä omaa etuaan.