Kuolemansynnit ja niiden puhdistaminen voimaksi
Posted: Tue Dec 08, 2015 10:23 pm
Tästä olennaisesta aiheesta en löytänyt ketjua, vaikka sitä on toisaalta moniaalla käsitelty Azazelin tähden yhteyksissä; mm. Nebukadnezzar -looshin taannoisessa keskustelupiirissä, Nefastoksen kirjoituksista puhumattakaan. Eli siis kyseessä ovat katolilaisuudessa käsitellyt seitsemän kuolemansyntiä. Mutta ilmeisesti aihe on universaali ja vastaavat ajatukset löytyvät muualtakin kuin kristinuskosta, vaikka kristinuskossa käsite "synti" luonnollisesti korostuu. Kahdeksantena syntinä voidaan periaatteessa mukaan lukea myöskin epätoivo. Näistä kuolemansynneistä ylpeyttä, vihaa, himoa ja epätoivoa pidetään ns. "korkeampina" synteinä, siinä missä kateutta, kohtuuttomuutta (mässäilyä), laiskuutta ja ahneutta alempina synteinä. Vasemman käden tien filosofian mukaisesti voidaan ajatella, etteivät näiden syntien edustavat energiat ole itsessään pahoja, vaan pikemminkin valjastettavissa olevia potentiaalisia voimia ja kehityksen mahdollisuuksia. Ihmisen psykologia pyrkii vain toistamaan aiempaa "synnynnäistä" psykologista impulssia niin yksilönä kuin kollektiivisestikin. Koetan käsitellä hieman kaikkia syntejä ja niiden puhdistamista voimaksi ja pureutumista niiden olemukselliseen ytimeen, niin sanoakseni.
Ensimmäisenä laiskuus. Laiskuus on dynaamisen toiminnan puutetta ja kulkemista sieltä, mistä aita on matalin. Laiskuuteen liittyen olisikin hyvä löytää oikeanlainen energisyys ja palo tehdä työtä ihanteensa eteen, mitä se sitten kulloinkin sattuu olemaan. Tuo työ kyllä jo itsessäänkin tulee muodostumaan palkitsevaksi. Ihanteelista olisi, jos jokahetkiseen tekemiseensä löytäisi sisäistä voimaa ja inspiraatiota. Pakottava työn tekeminen työnteon takia on luterilaista työmoraalia, ei okkultismia. Näinpä ei tulisikaan tehdä asioita pelkän tekemisen takia, vaan sen sisäisen merkityksen ja kauneuden vuoksi, joka kaikessa toiminnassa piilee. Kuitenkin myös lepo ja rentoutuminen on tärkeää, ei ole hyvä polttaa proppujaan.
Itse olen joutunut harjoittelemaan itseni oikeanlaista dynamisoimista ilman porkkanaa, sillä ajaudun helposti vaan kelailemaan asioita ja uppoudun siihen saamatta aikaan mitään hedelmällistä. Sen sijaan minun on ollut helppoa motivoida itseni sellaiseen tekemiseen, jossa on selkeä porkkana (tällä tarkoitan esim arkisesta päivätyöstä saatavaa palkkaa.)
Toisena mässäily tai aineellisiin nautintoihin liittyvä kohtuuttomuus. Monesti ainakin itselläni nautintoihin on helppo uppoutua, jos jostain syystä sattuu vaikkapa ahdistamaan. Tietenkään tässä ei ole mitään itsessään pahaa, mutta kohtuus kaikessa. Olennaista lieneekin se, että nautinnontavoittelu ei hallitse ihmistä, vaan ihminen kykenee toimimaan oikein siitä huolimatta, että käyttää joskus vaikkapa alkoholia tai syö herkullisen aterian.
Kolmantena ahneus. Ahneus on materian tai energian ylenmääräistä kahmimista itselleen. Ahneuden suhteen on nähdäkseni olennaista ymmärtää, että luonto itse on ehtymättömän energian lähde, eikä mikään voi sitä täysin tyhjiin ammentaa. Näinpä olisikin opeteltava siirtämään omaa energiaansa tai konkreettisella tasolla rahaansa tahi materiaansa oikealla tavalla eteenpäin, niin ettei tämä voima mene hukkaan, vaan se menee todella tarpeeseen. Ahneus on ainakin massojen keskuudessa nykyaikana paha ongelma; kaikki köyhyys voitaisiin poistaa maailmassa, jos rikkailla siihen olisi tahtoa. Oikeanlainen ahneus on taas sitä, että vaikka energisoi itseään, ei takerru tuohon energiaan, vaan jakaa sitä maltilla eteenpäin muiden olentojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ei kuitenkaan niin, että tämä motivoisi laiskuutta tai passiivisuutta muissa.
Neljäntenä ja viimeisenä alempana syntinä kateus eli turhamaisuus. Kateus tahi turhamaisuus on hyvinkin pintapersoonaan liittyvä tekijä. Se on itsensä vertailua muihin, joko niin että kadehtii sitä, mitä jollain muulla on (kateus) tai sitä, että nostaa itsensä jalustalle muihin nähden (turhamaisuus). Kateuden energia voitaisiin pyrkiä voittamaan niin, että ymmärretään sisempi itseys, joka on mittaamattoman paljon persoonaksi kutsuttua kuorta syvempi ja vivahteikkaampi. Ken on löytänyt itsensä, ei hänen tarvitse kadehtia ketään. Kaikki meistä ovat jossain tietyssä kehityksen vaiheessa ja jokainen on tuossa omassa vaiheessaan arvokas.
Sitten “ylemmät” synnit, jotka ovat energioiltaan niitä kaikista vaikeimpia. Viidentenä siis viha, joka raadollisesti usein kohdistuu johonkin ulkoiseen asiaan. Olisikin hyvä pyrkiä ymmärtämään viha hävittävänä ja tuhoavana voimana, jonka avulla tehty työ voi olla pyhää ja puhdistavaa, kunhan se puhdistetaan pintapersoonan siihen liittämistä assosiaatioista. On hyvä myös tajuta, että usein me vihaamme sitä, mitä emme tahdo tunnistaa piirteenä omassa itsessämme. Onkin tärkeää pohtia, miksi vihaa jotakin tiettyä asiaa, jos vaikka kykenisi ymmärtämään omaa itseään tätä kautta paremmin. On tietysti myös oikein tuntea vihaa, kun huomaa maailmassa vääryyttä, mutta tämä viha tulisi abstraktoida esimerkiksi vihaksi “Jumalaa” kohtaan, joka sallii tuon vääryyden. Ei ole hyödyllistä kohdistaa vihaansa mihinkään olentoon itsessään, oli tämä kuinka paha tahansa. Vihaa tulee mielestäni myös pyrkiä purkamaan rakentavasti, sitä ei ole hyvä padota sisälleen. Mieluummin kuitenkin asioita, kuin eläviä olentoja kohtaan. Jos en väärin muista (korjatkaa jos olen väärässä), niin yksi masennukseen liittyvä piirre on se, ettei osaa ilmaista kunnolla vihaansa.
Kuudentena himo. Himon energia on luonnollisesti puhdistettuna luovaa energiaa kaikessa tekemisessä, mutta ihminen on niin perinjuurin seksuaalinen olento, että se purkautuu usein luonnostaan juurikin seksuaalisena halukkuutena. Seksuaalisessa himossa ei myöskään olen mitään pahaa, mutta sitäkin voi asteittaisesti pyrkiä jalostamaan luovaksi voimaksi. On kuitenkin mielestäni etenkin nykyaikana hyvin vaarallista lähteä jonkinlaiselle “lihankieltämisen” tielle. Vaikka ei siinä, voihan tällainenkin jollekin luonteelle sopia, mutta luulen, että hyvin harvoille. Himon suhteen ei mielestäni voi muutenkaan antaa mitään yleispäteviä neuvoja, sillä jokainen ihminen on tämän tunteen suhteen jossakin määrin omanlaisensa olento. Tärkeänä pointtina voidaan kuitenkin esittää, ettei oman sukupuolisuuden toteuttaminen vahingoita muita. Tulee välttää himon tuomitsemista, sillä kyseessä on tosiaankin pyhä ja kaunis tunne, joka ammentaa ravintonsa tahrattoman Suuren Äidin syleilystä, jonka ainoastaan inhimillinen havainto voi tahrata.
Seitsemäntenä ylpeys, jota on myös kutsuttu kuolemansynneistä kauheimmaksi tai lopullisimmaksi. Se on tietoisuus omasta erillisyydestä muihin tähden ja voi ilmentyä joko ylpeytenä itsessään tai käänteisesti häpeänä. Ylpeyden tunne on tietysti harhaa, koska dualismi ja erillisyys ei ole pohjimmiltaan totta, mutta se mikä tuossa tunteessa on arvokasta, on terävästi piirtynyt vaistomainen käsitys omasta syvimmästä itseydestä ja sen kaikkivaltiudesta verrattuna pelkkään pintapersoonaan. Ylpeyden tunnekin voidaan siis puhdistaa terveeksi omanarvontunteeksi ja ylpeydeksi omasta työstään tarvitsematta nostaa itseään jalustalle tai tarvitsematta häpeän kautta kokea itsensä tai oman toimintansa muuta olevaa huonommaksi tai puutteelliseksi.
Käsittelen sitten vielä tuon kahdeksannenkin, eli epätoivon. Epätoivo on musertumista kärsimyksen alle, tai toivon menettämistä että mikään voisi olla koskaan paremmin. Se mikä tuossa tunteessa on kaunista, on absoluuttinen feminiininen antaumus ja luopuminen kaikesta, mutta luonnollisesti tunne voi myös viedä pahimpiin helvetteihin, jos päätyy epätoivonsa takia tekemään esimerkiksi itsemurhan. Joskus on kuljettava mustimpaan epätoivon kuiluun, jotta voisi löytää jotain todellisempaa ja kauniinpaa, mutta ei tulisi silti unohtaa perimmäistä merkitystä ja sitä, että kärsimyskin on lopulta ohimenevää, niin loputtomalta kuin se tuntuukin.
Anyways, tässä vähän alustusta! Sana on vapaa!
Ensimmäisenä laiskuus. Laiskuus on dynaamisen toiminnan puutetta ja kulkemista sieltä, mistä aita on matalin. Laiskuuteen liittyen olisikin hyvä löytää oikeanlainen energisyys ja palo tehdä työtä ihanteensa eteen, mitä se sitten kulloinkin sattuu olemaan. Tuo työ kyllä jo itsessäänkin tulee muodostumaan palkitsevaksi. Ihanteelista olisi, jos jokahetkiseen tekemiseensä löytäisi sisäistä voimaa ja inspiraatiota. Pakottava työn tekeminen työnteon takia on luterilaista työmoraalia, ei okkultismia. Näinpä ei tulisikaan tehdä asioita pelkän tekemisen takia, vaan sen sisäisen merkityksen ja kauneuden vuoksi, joka kaikessa toiminnassa piilee. Kuitenkin myös lepo ja rentoutuminen on tärkeää, ei ole hyvä polttaa proppujaan.
Itse olen joutunut harjoittelemaan itseni oikeanlaista dynamisoimista ilman porkkanaa, sillä ajaudun helposti vaan kelailemaan asioita ja uppoudun siihen saamatta aikaan mitään hedelmällistä. Sen sijaan minun on ollut helppoa motivoida itseni sellaiseen tekemiseen, jossa on selkeä porkkana (tällä tarkoitan esim arkisesta päivätyöstä saatavaa palkkaa.)
Toisena mässäily tai aineellisiin nautintoihin liittyvä kohtuuttomuus. Monesti ainakin itselläni nautintoihin on helppo uppoutua, jos jostain syystä sattuu vaikkapa ahdistamaan. Tietenkään tässä ei ole mitään itsessään pahaa, mutta kohtuus kaikessa. Olennaista lieneekin se, että nautinnontavoittelu ei hallitse ihmistä, vaan ihminen kykenee toimimaan oikein siitä huolimatta, että käyttää joskus vaikkapa alkoholia tai syö herkullisen aterian.
Kolmantena ahneus. Ahneus on materian tai energian ylenmääräistä kahmimista itselleen. Ahneuden suhteen on nähdäkseni olennaista ymmärtää, että luonto itse on ehtymättömän energian lähde, eikä mikään voi sitä täysin tyhjiin ammentaa. Näinpä olisikin opeteltava siirtämään omaa energiaansa tai konkreettisella tasolla rahaansa tahi materiaansa oikealla tavalla eteenpäin, niin ettei tämä voima mene hukkaan, vaan se menee todella tarpeeseen. Ahneus on ainakin massojen keskuudessa nykyaikana paha ongelma; kaikki köyhyys voitaisiin poistaa maailmassa, jos rikkailla siihen olisi tahtoa. Oikeanlainen ahneus on taas sitä, että vaikka energisoi itseään, ei takerru tuohon energiaan, vaan jakaa sitä maltilla eteenpäin muiden olentojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ei kuitenkaan niin, että tämä motivoisi laiskuutta tai passiivisuutta muissa.
Neljäntenä ja viimeisenä alempana syntinä kateus eli turhamaisuus. Kateus tahi turhamaisuus on hyvinkin pintapersoonaan liittyvä tekijä. Se on itsensä vertailua muihin, joko niin että kadehtii sitä, mitä jollain muulla on (kateus) tai sitä, että nostaa itsensä jalustalle muihin nähden (turhamaisuus). Kateuden energia voitaisiin pyrkiä voittamaan niin, että ymmärretään sisempi itseys, joka on mittaamattoman paljon persoonaksi kutsuttua kuorta syvempi ja vivahteikkaampi. Ken on löytänyt itsensä, ei hänen tarvitse kadehtia ketään. Kaikki meistä ovat jossain tietyssä kehityksen vaiheessa ja jokainen on tuossa omassa vaiheessaan arvokas.
Sitten “ylemmät” synnit, jotka ovat energioiltaan niitä kaikista vaikeimpia. Viidentenä siis viha, joka raadollisesti usein kohdistuu johonkin ulkoiseen asiaan. Olisikin hyvä pyrkiä ymmärtämään viha hävittävänä ja tuhoavana voimana, jonka avulla tehty työ voi olla pyhää ja puhdistavaa, kunhan se puhdistetaan pintapersoonan siihen liittämistä assosiaatioista. On hyvä myös tajuta, että usein me vihaamme sitä, mitä emme tahdo tunnistaa piirteenä omassa itsessämme. Onkin tärkeää pohtia, miksi vihaa jotakin tiettyä asiaa, jos vaikka kykenisi ymmärtämään omaa itseään tätä kautta paremmin. On tietysti myös oikein tuntea vihaa, kun huomaa maailmassa vääryyttä, mutta tämä viha tulisi abstraktoida esimerkiksi vihaksi “Jumalaa” kohtaan, joka sallii tuon vääryyden. Ei ole hyödyllistä kohdistaa vihaansa mihinkään olentoon itsessään, oli tämä kuinka paha tahansa. Vihaa tulee mielestäni myös pyrkiä purkamaan rakentavasti, sitä ei ole hyvä padota sisälleen. Mieluummin kuitenkin asioita, kuin eläviä olentoja kohtaan. Jos en väärin muista (korjatkaa jos olen väärässä), niin yksi masennukseen liittyvä piirre on se, ettei osaa ilmaista kunnolla vihaansa.
Kuudentena himo. Himon energia on luonnollisesti puhdistettuna luovaa energiaa kaikessa tekemisessä, mutta ihminen on niin perinjuurin seksuaalinen olento, että se purkautuu usein luonnostaan juurikin seksuaalisena halukkuutena. Seksuaalisessa himossa ei myöskään olen mitään pahaa, mutta sitäkin voi asteittaisesti pyrkiä jalostamaan luovaksi voimaksi. On kuitenkin mielestäni etenkin nykyaikana hyvin vaarallista lähteä jonkinlaiselle “lihankieltämisen” tielle. Vaikka ei siinä, voihan tällainenkin jollekin luonteelle sopia, mutta luulen, että hyvin harvoille. Himon suhteen ei mielestäni voi muutenkaan antaa mitään yleispäteviä neuvoja, sillä jokainen ihminen on tämän tunteen suhteen jossakin määrin omanlaisensa olento. Tärkeänä pointtina voidaan kuitenkin esittää, ettei oman sukupuolisuuden toteuttaminen vahingoita muita. Tulee välttää himon tuomitsemista, sillä kyseessä on tosiaankin pyhä ja kaunis tunne, joka ammentaa ravintonsa tahrattoman Suuren Äidin syleilystä, jonka ainoastaan inhimillinen havainto voi tahrata.
Seitsemäntenä ylpeys, jota on myös kutsuttu kuolemansynneistä kauheimmaksi tai lopullisimmaksi. Se on tietoisuus omasta erillisyydestä muihin tähden ja voi ilmentyä joko ylpeytenä itsessään tai käänteisesti häpeänä. Ylpeyden tunne on tietysti harhaa, koska dualismi ja erillisyys ei ole pohjimmiltaan totta, mutta se mikä tuossa tunteessa on arvokasta, on terävästi piirtynyt vaistomainen käsitys omasta syvimmästä itseydestä ja sen kaikkivaltiudesta verrattuna pelkkään pintapersoonaan. Ylpeyden tunnekin voidaan siis puhdistaa terveeksi omanarvontunteeksi ja ylpeydeksi omasta työstään tarvitsematta nostaa itseään jalustalle tai tarvitsematta häpeän kautta kokea itsensä tai oman toimintansa muuta olevaa huonommaksi tai puutteelliseksi.
Käsittelen sitten vielä tuon kahdeksannenkin, eli epätoivon. Epätoivo on musertumista kärsimyksen alle, tai toivon menettämistä että mikään voisi olla koskaan paremmin. Se mikä tuossa tunteessa on kaunista, on absoluuttinen feminiininen antaumus ja luopuminen kaikesta, mutta luonnollisesti tunne voi myös viedä pahimpiin helvetteihin, jos päätyy epätoivonsa takia tekemään esimerkiksi itsemurhan. Joskus on kuljettava mustimpaan epätoivon kuiluun, jotta voisi löytää jotain todellisempaa ja kauniinpaa, mutta ei tulisi silti unohtaa perimmäistä merkitystä ja sitä, että kärsimyskin on lopulta ohimenevää, niin loputtomalta kuin se tuntuukin.
Anyways, tässä vähän alustusta! Sana on vapaa!